Hakutulokset
- Uutiset
25.10.2022 12.59
Digipalvelujen rinnalle tarvitaan ihmiskontakti – FINE peräänkuuluttaa toimivaa puhelinpalveluaJopa 400 000* suomalaisen arvioidaan olevan digisyrjäytymisvaarassa. Lisäksi digipalvelut aiheuttavat päänvaivaa myös digitaitoisille, etenkin ongelmatilanteissa. FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan mielestä hyvin toimivien digipalveluiden rinnalla pitää edelleen kehittää puhelinpalvelua ja sen joustavaa saatavuutta. - Uutiset
13.10.2022 16.02
Valtioneuvostolta tukea yritysten tietoturvan kehittämiseenValtioneuvosto antoi 13.10.2022 asetuksen tietoturvan kehittämisen tuesta eli niin kutsutusta tietoturvasetelistä. Asetus tulee voimaan 1. joulukuuta 2022. Uudella määräaikaisella tuella yritykset voivat konkreettisesti parantaa järjestelmiensä tietoturvaa sekä kehittää omaa tietoturvaosaamistaan. Yleisen kybervarautumistason nostaminen yhteiskunnan kriittisillä sektoreilla parantaa yhteiskunnan kykyä suojautua muun muassa hybridiuhkilta. - Uutiset
12.10.2022 12.18
Suljetun Facebook-ryhmän julkaisussa tarkoitettu loukkauksen kohde ei ollut riittävän yksilöitävissä ja tunnistettavissa - hovioikeuskin hylkäsi syytteen kunnianloukkauksestaAsiassa oli riidatonta, että vastaaja oli julkaissut 23.9.2019 valokuvan ja tekstin suljetussa Facebook-ryhmässä nimeltään ”Valokuvat tyhjästä Raatihuoneentorista, jokimaisemasta sekä joutsenista”. Valokuvan etualalla oli savukeaski, jossa oli verta yskivä nainen ja teksti: ”Tupakointi vahingoittaa keuhkojasi”. Vastaaja oli kirjoittanut julkaisun tekstiksi: ”Tyhjää on täällä Sotkamossakin vaikka tupakka-askissa entinen kunnallispoliitikko oksentaa verta”. Julkaisun aikaan ryhmässä oli ollut 466 jäsentä. Lisäksi riidatonta oli se, että asianomistaja on entinen kunnallispoliitikko Kajaanista. HO:ssa asiassa oli kysymys siitä, oliko julkaisussa tarkoitettu asianomistajaa. Toissijaisesti asiassa oi kysymys siitä, oliko julkaisu ollut lain tarkoittamalla tavalla halventava. HO katsoi KO:n tavoin, ettei asiassa ollut esitetty riittävän vahvaa näyttöä syytteen tueksi ja siten vastaajan syyllisyydestä oli jäänyt varteenotettava epäily. (Vailla lainvoimaa 12.10.2022) - Uutiset
12.10.2022 11.48
Vierashuoneessa LL.B., tutkimusavustaja Sofia Sormunen: Digitalisoituva julkishallinto – käytettävyys keskiössäDigitalisoituva julkishallinto voi tuomiensa hyötyjen lisäksi luoda uudenlaisia oikeudellisia ongelmia kansalaisille. Verrannollisesti katsoen fyysisen viraston ulko-oven tulee olla sellainen, josta kansalainen pääsee helposti sisälle sekä asiointitiski suunniteltu niin, että asiointi virkailijan kanssa on ongelmatonta, mikä kaikki tukee sitä, että kansalainen saa asiansa hoidetuksi. Tämän tulee päteä myös digitaalisessa ympäristössä. - Uutiset
6.10.2022 13.30
Digi- ja väestötietovirasto: Oman luottohenkilönsä voi nyt valtuuttaa asioimaan puolestaan digipalveluissa vaikka itsellä ei olisi verkkopankkitunnuksia - Uutiset
4.10.2022 15.28
Traficom: DNA:n tulee korjata sopimustiedon tarkastuspalvelunsa lainmukaiseksi – korkein hallinto-oikeus ei antanut yhtiölle valituslupaaTeleyrityksillä on ollut 1.1.2022 lähtien velvollisuus tarjota kuluttajille mahdollisuus tarkastaa tekstiviestillä määräaikaisen matkaviestinverkon liittymäsopimuksensa päättymispäivä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan DNA Oyj:n (DNA) tarkastuspalvelu ei ollut lainmukainen ja virasto velvoitti yhtiötä korjaamaan palvelunsa sekä asetti uhkasakon velvoitteen tehosteeksi. Tällä menettelyllä virasto halusi taata kaikille kuluttajille tasaveroisen mahdollisuuden tarkastaa liittymäsopimuksensa päättymispäivä maksuttomalla, helpolla ja välittömällä tavalla teleoperaattorista riippumatta. Hallinto-oikeus hylkäsi kesällä DNA:n asiasta tekemän valituksen ja lopullinen ratkaisu asiassa saatiin korkeimmasta hallinto-oikeudesta, joka ei myöntänyt DNA:lle valituslupaa. - Uutiset
20.9.2022 11.28
EUT: Unionin oikeus on esteenä liikenne- ja paikkatietojen yleiselle ja erotuksetta tapahtuvalle säilyttämiselle paitsi, jos kyse on kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvasta vakavasta uhastaJäsenvaltiot voivat kuitenkin vakavan rikollisuuden torjumiseksi suhteellisuusperiaatetta tarkasti noudattaen säätää muun muassa tällaisten tietojen kohdennetusta säilyttämisestä ja/tai säilyttämisen nopeasta varmistamisesta sekä IP-osoitteiden yleisestä ja erotuksetta tapahtuvasta säilyttämisestä. - Uutiset
16.9.2022 15.12
Euroopan komissio tukee vapaan median toimintaaEuroopan komissio julkaisi perjantaina16.9. ehdotuksen median vapaussäädökseksi (Media Freedom Act, MFA). Säädöksen tavoitteena on yhtenäistää EU-jäsenmaiden media-alan sääntelyä sisämarkkinoiden toiminnan tehostamiseksi ja median vapauden edistämiseksi. - Uutiset
16.9.2022 14.00
Lainsäädännön arviointineuvosto: Konkreettiset esimerkit selventäisivät sähköisen viestinnän palveluista annetun lain vaikutuksiaLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon hallituksen esityksen luonnoksesta laeiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain, henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain ja henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta. Olennaiset vaikutuslajit on tunnistettu ja vaikutuksia on käsitelty pääosin riittävällä tarkkuudella. - Uutiset
16.9.2022 7.38
Traficom S-Pankin tapauksesta: Vahvan sähköisen tunnistuksen luotettavuudesta ja turvallisuudesta huolehditaan Suomessa monin tavoinSähköisen tunnistuksen luotettavuus ja turvallisuus ovat herättäneet paljon keskustelua S-Pankin kerrottua julkisuuteen häiriöstä, joka mahdollisti vahvan sähköisen tunnistuksen väärinkäytön huhtikuusta 2022 elokuun 2022 alkuun. Julkisuudessa on tämän johdosta esiintynyt huolta vahvan sähköisen tunnistuksen luottamuksen ja turvallisuuden tasosta. Yksikään tietojärjestelmä ei ole 100 % turvallinen, mutta vahva sähköinen tunnistaminen ja rekisteröidyt tunnistuspalvelut ovat kuitenkin tarkasti säänneltyjä ja valvottuja. - Uutiset
15.9.2022 16.16
Tietosuojavaltuutettu selvittää S-Pankin järjestelmähäiriötä ja antaa neuvoja – S-Pankki on ilmoittanut olleensa yhteydessä tietoturvaloukkauksen kohteeksi joutuneisiin asiakkaisiinS-Pankki on tiedottanut verkkopankkitunnuksilla tunnistautumisessa esiintyneestä järjestelmähäiriöstä. Tietosuojavaltuutettu selvittää tapahtunutta henkilötietoja koskenutta tietoturvaloukkausta. Tietosuojavaltuutetun toimisto tutkii muun muassa, onko tietojen suojaamisesta huolehdittu asianmukaisesti ja miten S-Pankki on reagoinut tietoturvaloukkaukseen. S-Pankki on tehnyt henkilötietojen tietoturvaloukkausta koskevan ilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistolle sekä tutkintapyynnön poliisille. - Uutiset
15.9.2022 15.15
Komission esitys: Uusien EU-sääntöjen myötä laitteisto- ja ohjelmistotuotteista tietoturvallisempiaEuroopan komissio esitteli 15.9.2022 ehdotuksensa uudeksi kyberkestävyyssäädökseksi, jolla suojellaan kuluttajia ja yrityksiä tietoturvaominaisuuksiltaan puutteellisilta tuotteilta. Tämän alan ensimmäinen EU:n laajuinen lainsäädäntö asettaa pakollisia kyberturvavaatimuksia digitaalisia toimintoja sisältäville tuotteille niiden koko elinkaaren ajaksi. - Uutiset
12.9.2022 15.04
Helsingin hovioikeus antoi määräaikaiselle hovioikeudenneuvokselle varoituksen hänen Twitterissä käymänsä keskustelun johdostaMääräaikaiselle hovioikeudenneuvokselle annettiin maanantaina 12.9. kirjallinen varoitus hänen Twitterissä 2.8.2022 käymänsä keskustelun johdosta. Hovioikeuden presidentti Asko Välimaa katsoi päätöksessään, että hovioikeudenneuvoksen Twitterissä julkaisemat toiseen henkilöön kohdistuvat viestit olivat olleet varsin jyrkkiä ja häntä halventaviksi ja loukkaaviksi katsottavia ja siten epäasianmukaisia ja sopimattomia. - Uutiset
7.9.2022 10.10
Suomi julkaisi neljännen vastauksensa Sanoman Yle-kanteluunSuomen valtion 4.8.2022 toimittama vastaus Euroopan komissiolle Sanoma Media Finland Oy:n Yleisradiota koskevaan kanteluun on julkaistu. Vastauksen yleisöjulkisesta versiosta on poistettu Sanoman ja Ylen liikesalaiset tiedot. Vastaus on neljäs, jonka Suomi on tähän mennessä toimittanut komissiolle kanteluun liittyen. - Uutiset
25.8.2022 10.10
KHO:n muu päätös radioluvasta: Valtioneuvosto oli voinut katsoa kansallisen turvallisuuden ilmeisesti vaarantuvanPäätöksessään esittämillään perusteilla valtioneuvosto oli voinut katsoa kansallisen turvallisuuden ilmeisesti vaarantuvan muutoksenhakijan hakeman radioluvan johdosta ja hylätä muutoksenhakijan hakemuksen. Päätös ei ollut muutoksenhakijan esittämällä tavalla lainvastainen. Tämän vuoksi valitus oli hylättävä. - Uutiset
24.8.2022 11.00
Tuomaria alatyylisellä ja halventavalla ilmaisulla kirjoituksessaan nimitellyt tuomittiin 600 euron järjestyssakkoonValittaja oli laatinut kirjoituksensa sen jälkeen, kun KO oli hylännyt valittajan vaatimuksen yksipuolisen tuomion täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Valittajan nimittely liittyi tuomarin lainkäyttöratkaisuun ja oli siksi omiaan vahingoittamaan koko tuomioistuinlaitoksen arvoa vaikka kohdistuikin tuomioistuimen yksittäiseen jäseneen. (Vailla lainvoimaa 24.8.2022) - Uutiset
23.8.2022 10.41
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Algoritmiseen syrjintään on tehokkainta puuttua nyt, kun tekoälyn käyttö on Suomessa vielä maltillistaTutkimuksen mukaan tekoälyjärjestelmät eivät ole vielä laajasti käytössä Suomessa, mikä antaa mahdollisuuden puuttua algoritmisen syrjintään jo tekoälyn kehityskaaren alusta alkaen. Nyt kehitetyn työkalun avulla voidaan arvioida tekoälyn syrjiviä vaikutuksia sekä edistää yhdenvertaisuutta tekoälyn käytössä. Tekoäly on kehittynyt ennennäkemättömällä vauhdilla viimeisen viiden vuoden aikana, ja samalla huoli algoritmisesta syrjinnästä on kasvanut. Huomionarvoista on erityisesti se, miten koneoppivat järjestelmät voivat uusintaa ja vahvistaa olemassa olevaa syrjintää ja eriarvoisuutta osana automatisoitua päätöksentekoa. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi järjestelmän käyttämä epäedustava harjoitusdata väestöstä, tai huonosti valitut ennustemuuttujat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on jouduttu hyllyttämään rekrytointialgoritmeja, jotka ovat syrjineet naishakijoita historiallisen datan perusteella: kun naisia ei ole valittu tehtävään aiemmin, myöskään algoritmit eivät ole suositelleet tätä. - Uutiset
16.8.2022 14.29
Traficom: Liittymäsopimuksen päättymispäivän tarkastus tekstiviestitse vaikeutuu entisestään – nyt myös Telia heikentää palveluaTeleyrityksillä on ollut 1. tammikuuta 2022 lähtien velvollisuus tarjota kuluttajille mahdollisuus tarkastaa tekstiviestillä määräaikaisen matkaviestinverkon liittymäsopimuksensa päättymispäivä. Nyt Telia Finland Oyj (Telia) vaikeuttaa asiakkaidensa mahdollisuutta tarkastaa määräaikaisen sopimuksen päättymispäivä helposti ja välittömästi tekstiviestipalvelulla. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan Telia toimii lainvastaisesti, aivan kuten DNA Oyj (DNA) on toiminut jo aiemmin. - Uutiset
8.8.2022 14.10
Kyberturvallisuuskeskus: Toiminta kiristyshaittaohjelmatilanteessa - johdon ohjeOhjeen tavoitteena on antaa organisaatioiden ylimmälle johdolle opastusta kiristyshaittaohjelmatilanteessa toimimiselle. - Uutiset
3.8.2022 13.47
Mediatuen vaikuttavuuden ennakkoarvioinnin loppuraporttiMediatuen vaikuttavuuden ennakkoarviointi -hankkeen tavoitteena on ollut tehdä ennakkoarvio mediatukityöryhmän loppuraportissaan esittämien tukimuotojen vaikuttavuudesta. Arviointi on rajattu kolmeen tukimuotoon: toimituksellinen tuotantotuki, innovaatiotuki ja yhteisömedian tuki. Samalla arviointikysymykset ovat tarkentuneet kolmeen laajempaan kysymykseen: Mitkä ovat olleet mediatuen vaikutukset muissa Pohjoismaissa? Jos Pohjoismainen mediatuki sovelletaan Suomeen, mikä olisi maksetun tuen määrä ja arvioidut vaikutukset? Mitä voidaan oppia tukimuodoista ja niiden teknisistä yksityiskohdista?