Hakutulokset
- Uutiset
20.3.2014 5.36
YLE: Yllättävä riesa Helsingin käräjäoikeudessa – tyytymättömät asianajajat lähettelevät henkilökohtaisia viestejä tuomareilleHelsingin käräjäoikeudessa on törmätty viime aikoina erikoiseen ongelmaan. Päämiestensä tuomioihin tyytymättömät asianajajat ja muut oikeusavustajat ovat alkaneet lähetellä sähköposteja käräjäoikeuden tuomareille. Käräjäoikeus aikoo puuttua tilanteeseen. - Uutiset
19.3.2014 14.02
KHO:n kaksi ratkaisua toimeentuloedellytyksestä perheenyhdistämistä koskevissa asioissaKorkein hallinto-oikeus katsoi, ettei lapsen etu edellyttänyt toimeentuloedellytyksestä poikkeamista yksinomaan siitä syystä, että oleskeluluvan epääminen saattoi johtaa yhteiselämän katkeamiseen lapsen ja toisen vanhemman välillä. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella edellytti myös muita yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja tai olosuhteita. Tapauksessa ei ollut ilmennyt sellaisia yksilöllisiä seikkoja, joiden johdosta lapsen etu olisi edellyttänyt toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Toisessa tapauksessa KHO arvioi, ettei perheen olosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen ollut olemassa takeita siitä, että vanhemmat kykenisivät hankkimaan lapsen tarvitsemaa hoitoa muualla kuin Suomessa. Lapsen etu edellytti siten toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. - Uutiset
19.3.2014 13.00
KKO:n kaksi ratkaisua isyyslain kanneaikasäännöksen soveltamisesta ja yksityiselämän suojastaKorkein oikeus katsoi muun muassa, että kanneaikasäännöksen soveltaminen oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslaissa turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Kanneaikasäännös jätettiin soveltamatta ja isyys vahvistettiin. Toisessa tapauksessa KKO puolestaan katsoi, ettei kanneaikasäännöksen soveltaminen siinä tapauksessa johtanut yksityiselämän suojan eikä yhdenvertaisuuden loukkaukseen. - Uutiset
19.3.2014 6.20
EU-tuomioistuin: Sijaissynnytystä koskevan sopimuksen perusteella äidiksi tulleelle ei tarvitse taata oikeutta äitiyslomaanEU-tuomioistuin katsoo julkisasiamiehen kannanotosta poiketen, ettei EU-oikeudessa edellytetä, että aiottu äiti, joka on saanut lapsen sijaissynnytystä koskevan sopimuksen perusteella, saa äitiyslomaa tai tätä vastaavaa lomaa. - Uutiset
13.3.2014 16.04
Maistraattien toimipisteverkon kokonaistarkastelu on valmistunutAsiakkaat saavat jatkossa maistraattien palveluja 25 maistraatin omasta toimipisteestä sekä valtiovarainministeriössä valmisteilla olevista julkisen hallinnon yhteisistä asiakaspalvelupisteistä. Maistraattien omaa toimipisteverkkoa on tarkoitus supistaa vuosien 2014–2019 aikana nykyisestä 41 yksiköstä 25 yksikköön. - Uutiset
13.3.2014 6.40
Suomessa ei ole erityissäännöksiä ulkomailla toteutetuista sijaissynnytysjärjestelyistäHedelmöityshoitoihin perustuvat sijaissynnytysjärjestelyt on Suomessa kielletty. Suomen viranomaiset eivät suosittele sijaissynnytysjärjestelyihin ryhtymistä ulkomailla. - Uutiset
11.3.2014 14.00
Lakivaliokunnan julkinen kuuleminen tasa-arvoisesta avioliittolaista suorana verkkolähetyksenä torstaina 13. maaliskuutaEduskunnan lakivaliokunta järjestää julkisen kuulemisen kansalaisaloitteesta tasa-arvoinen avioliittolaki (M 10/2013) torstaina 13. maaliskuuta klo 10–12. Kuultavina ovat aloitteen tekijöiden edustajat. - Uutiset
27.2.2014 16.02
Lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan saa tarkistaa toukokuusta alkaenRikostaustan tarkistamismenettely laajenee koskemaan lasten parissa toimivia vapaaehtoisia. Toisin kuin lasten kanssa työ- tai virkasuhteessa työskentelevien kohdalla, menettely ei vapaaehtoistoiminnassa kuitenkaan tule pakolliseksi, vaan perustuu toiminnan järjestäjän harkintaan. - Uutiset
27.2.2014 13.00
Lausuntotiivistelmä isyyslain uudistamisestaOikeusministeriö vastaanotti 55 lausuntoa isyyslain uudistamista valmistelleen työryhmän mietinnöstä. Isyyslain kokonaisuudistusta pidetään tarpeellisena, ja mietinnön päälinjoihin ja työryhmän ehdotuksiin ollaan pääosin tyytyväisiä. Isyysolettaman laajentaminen saa kannatusta, samoin isyyden selvittämisen käyttöalan laajentaminen. Äidin vastustusoikeudesta luopumista sekä kannatetaan että vastustetaan. - Uutiset
20.2.2014 16.01
Miestyöryhmän väliraportti virittää keskustelua miesten tasa-arvokysymyksistäSTM:ssä valmistuneessa väliraportissa tarkastellaan tasa-arvokysymyksiä miesten kannalta. Väliraportissa käsitellään mm. sosiaali- ja terveyspalveluita, isyyttä, vanhempainvapaata, asevelvollisuutta, erokriisejä, viranomaissyrjintää, varhaiskasvatusta, koulutusta, työelämää, syrjäytymistä, mieskuvaa ja väkivaltaa. Miestyöryhmä on listannut mieskysymysten kannalta keskeisimmät toimenpiteet ja seurannut niiden etenemistä. - Uutiset
7.2.2014 8.41
KHO:n kaksi ratkaisua turvapaikkamenettelystäHallinto-oikeus oli kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja katsonut, että Maahanmuuttoviraston olisi tullut ulkomaalaislain perusteella tutkia turvapaikkahakemuksen yhteydessä myös perhesiteeseen liittyvä oleskelulupaperuste. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perusteita. Toisessa tapauksessa KHO katsoi muun muassa, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hylkäävässä päätöksessä on otettava kantaa myös turvapaikanhakijan maasta poistamiseen. Turvapaikkahakemuksen vireillä ollessa syntynyt työsuhde ei ollut käännyttämisen kokonaisharkintaan olennaisesti vaikuttava seikka. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin työntekijän oleskelulupaa koskevalta osalta. - Uutiset
6.2.2014 13.04
KHO: Oleskelulupahakemusta perheenyhdistämisessä ei olisi tullut hylätä pelkästään matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksiKorkein hallinto-oikeus katsoi, että oleskeluluvan epääminen hakijalta sillä perusteella, että hänellä ei ole eikä hän voi myöskään saada Somalian valtiolta sellaista matkustusasiakirjaa, jonka Suomi hyväksyisi, rajoitti hakijan ja perheenkokoajan oikeutta perheenyhdistämiseen Suomessa enemmän kuin oli välttämätöntä. Maahanmuuttoviraston ei ollut tullut hylätä hakijan oleskelulupahakemusta pelkästään matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksi. - Uutiset
3.2.2014 16.30
Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu julkisuuslain mukaisesta menettelystä tiedon luovutuksessa ja huoltajan oikeudesta osallistua lasta koskevaan päätöksentekoonApulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoi muun muassa, että asiassa saadun selvityksen mukaan kantelija ei ollut saanut riittävää mahdollisuutta osallistua palvelujen ja tukitoimien järjestämiseen ja niiden suunnitteluun. Kantelijan kuuleminen oli ainakin osin laiminlyöty eikä hänelle oltu annettu hänen lastaan koskevia päätöksiä tiedoksi siten kuin lastensuojelulaissa ja hallintolaissa säädetään. Asiassa oli siten menetelty lainvastaisella tavalla. - Uutiset
31.1.2014 12.45
Rikoksen johdosta tapahtuvien luovuttamisten sekä kansainvälisten perheoikeusasioiden käsittelyyn ehdotetaan muutoksiaOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevien asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen. Lisäksi muutoksenhakuun korkeimmalta oikeudelta tarvittaisiin jatkossa valituslupa. Myös eräät kansainväliset perheoikeudelliset asiat ehdotetaan käsiteltäväksi ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin käräjäoikeudessa. - Uutiset
31.1.2014 12.35
Työryhmä valmistelemaan tasa-arvovaltuutetun, lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun siirtämistä oikeusministeriön yhteyteenOikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan tasa-arvovaltuutetun, lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun toimistojen ja hallinnon kokoamista oikeusministeriön hallinnonalalle. Siirto koskisi myös tasa-arvolautakuntaa ja syrjintälautakuntaa. - Uutiset
29.1.2014 16.16
Adoptioneuvontaa käsittelevä opas päivitettySTM on päivittänyt adoptioneuvontaa käsittelevän oppaan. Heinäkuussa 2012 voimaan tullut uusi adoptiolaki vahvisti lapsen etua ja paransi adoptiohakijoiden oikeusturvaa. Lain muutokset sekä yleinen kehitys adoptioissa on otettu huomioon uudessa oppaassa. - Uutiset
29.1.2014 14.14
Perhesurmien ennaltaehkäisemiseen liittyvää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa helpotettavaPerhesurmien ja -väkivallan ennaltaehkäisemiseen liittyvää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa pitää helpottaa ja lainsäädäntöä selkeyttää. Muun muassa säädösten tulkintaongelmiin, niin tiedonsaannissa kuin tietojen luovuttamisessa, on puututtava. Tätä mieltä on työryhmä, joka luovutti 29. tammikuuta selvityksensä viranomaisten välisestä tiedonvaihdosta perhe- ja lapsensurmissa. - Uutiset
29.1.2014 9.03
Nuorilta ja lähipoliisilta keinoja kiusaamisen vähentämiseksiNyt riittää! -hankkeessa nuoret ovat kehittäneet toimintamallia kiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Hämeen poliisilaitoksen ja sisäministeriön johtamassa hankkeessa päijäthämäläiset nuoret ovat kertoneet kokemuksistaan ja kuvailleet millaista apua ja tukea aikuisilta ja kouluyhteisöltä kaivattaisiin kiusaamistilanteissa. Olennaista on ollut se, että hankkeen viesti kulkee nuorelta nuorelle. - Uutiset
23.1.2014 14.35
Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu lasta koskevien tietojen luovuttamisesta huoltajalleApulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan hyvinvointipalvelujen asianomaiset viranhaltijat olivat menetelleet sinänsä harkintavaltansa puitteissa arvioidessaan mitä lasta ja kantelijaa koskevia tietoja lapsen isälle voitiin luovuttaa. Kantelukirjoituksesta ja asiamiehen saamasta selvityksestä ilmeni, että kantelijan lapsen isälle oli luovutettu myös kantelijan ystävää koskevia salassa pidettäväksi säädettyjä tietoa (muun muassa asiakkuussuhteeseen liittyviä tietoja). Tältä osin hyvinvointipalvelut oli toiminut asiassa julkisuuslain vastaisella tavalla. - Uutiset
21.1.2014 7.28
Asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen sovittelu on lisätty eduskunnan kirjaston Lakihankkeiden tietopaketit -palveluunEduskunnan kirjaston ylläpitämään Lakihankkeiden tietopaketit -palveluun on lisätty tietopaketti vireillä olevasta lainsäädäntöhankkeesta, joka mahdollistaisi asiantuntija-avustajien käytön huoltoriitojen tuomioistuinsovittelussa. - Uutiset
20.1.2014 13.03
Etsivän nuorisotyön tekijät toivovat nuorisonäkökulman vahvistamista kunnallisessa päätöksenteossaNuorisotutkimusverkoston tutkija Anne Puuronen on selvittänyt etsivän nuorisotyön käytäntöjä. Hän toteaa, että nuorisotyön kentältä tuli selkeä viesti: etsivän nuorisotyön työote tulee ymmärtää kohtaamistyönä, jossa tavoitteena on tukea nuorta hänen itselleen asettamien suunnitelmien edistämisessä hänen elämäntilanteensa tarpeet huomioiden. - Uutiset
20.1.2014 10.00
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu unionin kansalaisesta riippuvaisesta henkilöstäUnionin tuomioistuimen mukaan, jotta voidaan määrittää, onko perheenjäsenestä riippuvuutta olemassa, vastaanottavan jäsenvaltion on arvioitava, kykeneekö unionin kansalaisen suoraan etenevässä polvessa oleva 21-vuotias tai tätä vanhempi jälkeläinen huolehtimaan välttämättömistä tarpeistaan, kun otetaan huomioon hänen taloudelliset ja sosiaaliset olonsa. Tarve aineelliseen tukeen on oltava olemassa siinä valtiossa, josta kyseinen jälkeläinen on lähtöisin tai josta hän tulee, sillä hetkellä, jolloin hän pyytää päästä asumaan yhdessä unionin kansalaisen kanssa. Tällaisen riippuvuuden ja täten tukeen turvautumisen syitä ei sitä vastoin ole tarpeen määrittää. - Uutiset
16.1.2014 12.03
Apulaisoikeusasiamies Sakslin: Maistraatti menetteli lainvastaisesti luovuttaessaan turvakiellon alaisen osoitteen yhteishuoltajalleKantelija arvosteli eduskunnan oikeusasiamiehelle osoittamassaan kantelukirjoituksessa maistraatin menettelyä. Maistraatti oli luovuttanut turvakiellon alaisen osoitetiedon yhteishuoltajalle, vaikka turvakielto perustui siihen, että kyseinen henkilö oli uhkana kantelijalle ja heidän yhteishuollossa olleille lapsilleen. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoi maistraatin menetelleen asiassa lainvastaisesti, ja saattoi käsityksensä maistraatin tietoon. - Uutiset
14.1.2014 9.00
Liisa Nieminen perustuslakiblogissa: Tapaus Hamalainen v. Suomi ihmisoikeustuomioistuimen suureen jaostoon – samaa sukupuolta olevien oikeus solmia avioliitto keskenään?Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto käsittelee parhaillaan suomalaisen transsukupuolisen henkilön valitusta. Valittaja ei ole voinut Suomen lain mukaan saada uutta sukupuoltaan vastaavaa henkilötunnusta, koska hänen aviopuolisonsa ei ole antanut siihen suostumustaan. Suomen laki ei salli samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Puolisot haluavat kuitenkin jatkaa avioliittoaan. Rekisteröity parisuhde ei heidän mielestään anna heille itselleen ja heidän lapselleen samanlaista turvaa kuin avioliitto. Avioero olisi puolestaan vastoin heidän uskonnollista vakaumustaan. Ihmisoikeustuomioistuin tuskin velvoittaa Suomea kuitenkaan säätämään sukupuolineutraalista avioliitosta, arvioi valtiosääntöoikeuden dosentti Liisa Nieminen perustuslakiblogissa. Mutta onko kyse esimerkiksi perhe-elämän suojan loukkauksesta, jos henkilöiden tulee ottaa avioero, jotta toinen osapuoli voi ottaa uutta sukupuoltaan vastaavan henkilötunnuksen? - Uutiset
13.1.2014 9.00
Yle: Yksityistetty edunvalvonta oikeusasiamiehen tutkinnassa – yksityistämisestä aiheutunut vakaviakin ongelmiaYksityisessä edunvalvonnassa on havaittu ongelmia, kertoo Ylen MOT-ohjelma. Muutamissa tapauksissa virheet ovat vieneet vanhuksilta jopa asunnon. Eduskunnan oikeusasiamies antaa lähikuukausina lausunnon viitisen vuotta sitten aloitetusta edunvalvonnan yksityistämisestä Suomessa. Oikeusasiamies havaitsi runsas vuosi sitten yksityisessä edunvalvonnassa vakavia ongelmia. Selvityksen kohteena on muun muassa se, vaarantaako yleisen edunvalvonnan siirtyminen yksityisen yrityksen vastuulle päämiesten eli useimmiten vanhusten etujen toteutumisen ja loukkaako yksityistäminen kansalaisten yhdenvertaisuutta. - Uutiset
13.1.2014 7.03
Asianajajapäivien 10.1.2014 aineistoaAsianajajapäivät kokosivat Helsingin Kalastajatorpalle perjantaina 10. tammikuuta yli tuhat asianajajaa ja oikeuselämän vaikuttajaa. Tilaisuus oli jaettu neljään linjaan: Kiinteistöt ja niihin sijoittaminen, Yhtiön hallinto ja virheisiin varautuminen, Asianajotoimiston arki, sekä Lapsioikeutta. Oikeuspolitiikan forumilla käsiteltiin muun muassa asianajajaa kansan ja esivallan välissä. Valtaosa esityksistä on julkaistu Asianajajaliiton verkkosivuilla. - Uutiset
10.1.2014 15.26
Joka kolmas huostaan otettu lapsi asuu laitoksessaToisin kuin muissa Pohjoismaissa, joissa lapset sijoitetaan pääasiassa perhehoitoon, Suomessa noin joka kolmas huostaan otettu lapsi asuu laitoksessa. Maakuntien välillä lukumäärässä on kuitenkin suurta vaihtelua. Kaiken kaikkiaan kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on Suomessa lähes 18 000. - Uutiset
9.1.2014 17.39
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 17.12.–20.12.2013 koskevat pakkohoitoa, viivästyskorkoa, tuomioistuimen toimivaltaa, hyvää vakuutusmeklaritapaa, liikehuoneiston vuokrasopimusta, lapsen palauttamista, kiskontaa ja pahoinpitelyn törkeysastetta. - Uutiset
7.1.2014 7.39
KKO pyysi ennakkoratkaisua lapsen tapaamisoikeuden toteutumiseksi asetetun uhkasakon täytäntöönpanoa koskevassa asiassaKKO on pyytänyt EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asiassa, joka koskee lapsen tapaamisoikeuden turvaamiseksi belgialaisessa tuomioistuimessa asetetun uhkasakon (astreinte) täytäntöönpanoa Suomessa. - Uutiset
3.1.2014 12.38
Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta 2012 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksiaParisuhteessa olevista naisista kymmenen prosenttia ja miehistä kuusi prosenttia ilmoitti joskus elämänsä aikana kokeneensa fyysistä väkivaltaa nykyisen parisuhdekumppaninsa taholta. Kuluneen vuoden aikana fyysistä parisuhdeväkivaltaa oli kokenut viisi prosenttia naisista ja kaksi prosenttia miehistä. Nuoremmissa ikäryhmissä parisuhdeväkivallan tai uhkailun kokeminen oli selkeästi vanhempia ikäryhmiä yleisempää, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsauksesta. - Uutiset
27.12.2013 13.37
Rikoksentorjuntaneuvosto viattomien lasten päivänä 28.12.2013: Lapsia suojeltava väkivallalta – Suomessa surmattiin runsaan vuoden aikana poikkeuksellisen paljon lapsiaSuomessa surmattiin runsaan vuoden aikana keväästä 2011 alkaen poikkeuksellisen paljon lapsia. Eniten huomiota sai kahdeksanvuotiaan tytön julma kuolema isänsä ja äitipuolensa käsissä. Kävi ilmi, että tytöstä oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia, ja hän oli ollut myös sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Lapsen tilannetta ei kuitenkaan kyetty arvioimaan oikein, vaan hänet palautettiin huoltajalleen kohtalokkain seurauksin. - Uutiset
13.12.2013 8.34
Elatusapujen ja elatustukien määrät nousevat vuonna 2014 - täysimääräisen elatustuen määrä on 153,63 euroaElatusapuja, korvauksia ja elatustukia korotetaan 1,17 prosenttia 1.1.2014 lukien. Korotus koskee kaikkia voimassa olevia lapsen elatuksesta annetun lain nojalla tehtyjä elatusapusopimuksia niiden vahvistamispäivämäärästä riippumatta. Täysimääräisen elatustuen määrä on 1.1.2014 lukien 153,63 euroa kuukaudessa lasta kohden. - Uutiset
13.12.2013 6.45
EU-tuomioistuin: Parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa olevalle työntekijälle on myönnettävä samat edut kuin avioliitossa oleville työntekijöilleEU-tuomioistuin katsoo ranskalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että työntekijälle, joka elää parisuhteessa (PACS) samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, on myönnettävä samat edut kuin avioliitossa oleville työntekijöille, mikäli samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto ei ole mahdollista. - Uutiset
4.12.2013 8.12
Miten hoidetaan vainajan pankki- ja vakuutusasiat?Kuolleen lähiomaisen pankki- ja vakuutusasioiden hoitamisessa heti kuoleman jälkeen on reilusti työsarkaa. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE on julkaissut tiiviin oppaan, jossa kootaan yhteen keskeiset asiat vainajan pankki- ja vakuutusasioiden hoidosta. - Uutiset
3.12.2013 11.59
EIT:n suuri jaosto: Lapsen palauttamisjutussa Latviasta Australiaan rikottiin äidin perhe-elämän suojaaPerhe-elämän suojaa koskevaa EIS 8 artiklaa katsottiin rikotun, kun Latvian tuomioistuimet eivät olleet ottaneet huomioon äitinsä kanssa Latviaan muuttaneen lapsen Australiaan palauttamista koskevassa asiassa äidin väitettä lapselle palauttamisesta aiheutuvasta "vakavasta riskistä". Ihmisoikeussopimusta ja Haagin yleissopimusta oli sovellettava yhdenmukaisesti ja lapsen etu ensisijaisesti huomioon ottaen. - Uutiset
27.11.2013 12.03
KKO: Lapsikaappaaja ei syyllistynyt vapaudenriistoon kun lasta ei eristetty ympäristöstäA oli vienyt hänen ja B:n yhteishuollossa olleen 2-vuotiaan lapsensa ilman isän B:n suostumusta Belgiaan. Belgiassa lapsi oli elänyt tavanomaisissa oloissa äitinsä A:n kanssa. A oli ollut tuona aikana puhelimitse ja tekstiviestein yhteydessä Suomessa olevaan B:hen. B oli noin puolen vuoden kuluttua noutanut lapsen Suomeen tämän palauttamista koskeneen päätöksen perusteella. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n ei katsottu menettelyllään syyllistyneen lapsikaappauksen lisäksi vapaudenriistoon. Kysymys myös lapsikaappauksesta määrättävästä rangaistuksesta. - Uutiset
26.11.2013 13.05
Euroopan komissio pyrkii estämään naisten sukuelinten silpomisen25. marraskuuta vietettiin kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Sen johdosta Euroopan komissio on antanut tiedonannon, jonka tavoitteena on tehostaa toimia naisten sukuelinten silpomisen lopettamiseksi Euroopan unionissa ja sen ulkopuolella. Naisten sukuelinten silpominen katsotaan kansainvälisesti naisten ihmisoikeuksien rikkomiseksi ja lasten kaltoinkohteluksi. - Uutiset
25.11.2013 15.40
Komissio esitteli viisi toimenpidettä EU:n kansalaisten vapaan liikkumisen tueksiVapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen käytännön soveltaminen on aiheuttanut huolta eräissä jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi komissio on julkaissut tiedonannon, jossa esitetään kansallisia ja paikallisviranomaisia auttavia toimenpiteitä EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamista ja vapaata liikkuvuutta koskevien EU:n sääntöjen käytännön soveltamisesta aina lumeavioliittojen ehkäisyyn. - Uutiset
22.11.2013 13.23
Lapsen oikeuksien sopimusta ja sen merkitystä ei tunneta SuomessaKehitysvammaisten Tukiliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto pitävät suurena ongelma, että Suomessa ei edelleenkään tunneta lapsen oikeuksien sopimusta ja sen merkitystä. Myös Lapsen oikeuksien komitea on huomauttanut Suomea siitä, että tietämys, tiedotus ja koulutus lapsen oikeuksien sopimuksesta ovat puutteellisia. - Uutiset
22.11.2013 12.00
Tuulikki Mikkola: Toimitusositus ja kansainväliset liittymät – Pesänjakajan haasteista rajat ylittävissä menettelyissäProfessori Tuulikki Mikkolan Edilexin referee-artikkelissa selvitetään rajat ylittävissä ositustapauksissa kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia kysymyksiä pesänjakajan velvoitteiden näkökulmasta. Artikkelissa käsitellään avioliiton varallisuusjärjestelmää ja pesänjakajan velvoitteita niissä tilanteissa, joissa aviovarallisuusjärjestelmä puretaan toimitusosituksessa. Vaikka näkökulma on osituksissa, koskevat artikkelin yleiset johtopäätökset soveltuvin osin myös perinnönjakoja. - Uutiset
21.11.2013 13.18
Apulaisoikeuskansleri: Koulun huolehdittava työturvallisuudesta silloin kun se teettää oppilaalla töhryjen siivoustaKoulun oppilas oli ottanut töhryjen siivoamiseen mukaan pojan, joka ei ollut kyseisen koulun oppilas. Tälle pojalle sattui siivoamisessa vakava tapaturma ikkunalasin rikkoutuessa. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen muistuttaa koulujen velvollisuudesta huolehtia oppilaiden työturvallisuudesta myös tilanteessa, jossa oppilas siivoaa koulun omaisuudelle aiheuttamansa vahingot. - Uutiset
20.11.2013 19.01
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat muun muassa vuoroviikoin vanhempiensa luona asuvan lapsen elatusapua, kiinteistötoimitusmaksuun sovellettavaa vanhentumisaikaa sekä maksullisten televisiokanavien luvattomasta katselusta maksettavan korvauksen laskentaperustetta. - Uutiset
20.11.2013 13.45
Tutkimus: Lapsen vieraannuttamisella vakavia seurauksia lapsen ja vanhemman hyvinvoinnilleTutkimus osoitti, että lapsen vieraannuttamiseen käytettyjä toimintatapoja käytetään häikäilemättömästi ja yleisesti, useimmiten liittyen vieraannuttajavanhemman tietoiseen haluun tuhota lapsen ja vanhemman suhde. Monissa tapauksissa tämä tavoite oli saavutettu ja lapsen ja vanhemman yhteydenpito oli lakannut tai ainakin merkitsevästi vaikeutunut. - Uutiset
19.11.2013 14.17
Tutkimus ”Nuorten syrjäytyminen – tietoa, toimintaa ja tuloksia?” on valmistunutNuorten syrjäytymistä ehkäisevät julkiset palvelut vaativat kehittämistä. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan Kuntoutussäätiön muodostamalta konsortiolta tilaama tutkimus ”Nuorten syrjäytyminen – tietoa, toimintaa ja tuloksia?” on valmistunut. Tutkimus toimii osana tarkastusvaliokunnan nuorten syrjäytymisen jatkokäsittelyssä. Jatkotyössään tarkastusvaliokunta kuulee aiheesta asiantuntijoita ja valmistelee asiasta mietinnön eduskunnan täysistuntoon kevätkaudelle 2014. - Uutiset
15.11.2013 17.27
Lakivaliokunta edellyttää lapsen tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön ja käytännön arviointiaEduskunnan lakivaliokunta päätti 15. marraskuuta yksimielisesti lähettää oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle kirjeen, jossa valiokunta edellyttää, että ministeriöt yhdessä kokonaisvaltaisesti arvioivat lapsen tapaamisoikeutta koskevaa lainsäädäntöä ja käytäntöä sekä niiden kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. - Uutiset
15.11.2013 9.04
Tieto ja päätöksenteko eivät kohtaa lapsiasioissa - päätöksentekijöiden tueksi luvassa uutta tutkimustietoaLasten ja perheiden hyvinvointiin liittyvät haasteet tunnistetaan nykyisin hyvin. Haasteisiin ei kuitenkaan pystytä vastaamaan tarpeeksi ajoissa, eikä tutkimustietoa hyödynnetä tarpeeksi päätöksenteossa. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiön uusi ohjelma haluaa tuoda tutkimustiedon kentän työntekijöiden ja päätöksentekijöiden avuksi. - Uutiset
14.11.2013 16.09
Huoltoriitojen sovittelu tuomioistuimessa tulossa valtakunnalliseksi keväällä 2014Kolmen vuoden ajan osassa Suomen käräjäoikeuksia kokeiltu huoltoriitojen asiantuntija-avusteinen sovittelumenettely aiotaan vakinaistaa koko maahan. Kokeilussa toteutetun seurannan perusteella saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Seuranta-aikana valtaosassa huoltoriitoja päästiin sovintoon, ja prosessi oli oikeudenkäyntiin verrattuna sekä nopeampi että edullisempi kaikkien osapuolten kannalta. - Uutiset
12.11.2013 12.21
Mietintö isyyslain uudistamisesta – myös äitiyttä koskevaa sääntelyä selvitettiinMietinnössä ehdotetaan, että nykyinen isyyslaki kumotaan ja säädetään uusi isyyslaki. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi eräitä siihen liittyviä lakeja. Mietintöön sisältyy myös muistio äitiyttä koskevasta sääntelystä. Työryhmä ehdottaa isyyden tunnustamismenettelyn ajanmukaistamista avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten osalta siten, että useimmissa tapauksissa isyys on mahdollista tunnustaa ennalta äitiysneuvolakäyntien yhteydessä. Tapauksissa, joissa esimerkiksi lapsen äiti ja oletettu isä eivät ole yksimielisiä isyydestä tai isyys halutaan selvittää oikeusgeneettisillä isyystutkimuksilla, isyyden selvittäminen ja tunnustaminen toimitetaan lastenvalvojan luona kuten nykyisin. - Uutiset
12.11.2013 8.01
EIT:n suuri jaosto: Avioliiton kaltaista rekisteröityä siviilioikeudellista parisuhdetta ei voi rajata ainoastaan eri sukupuolta olevilleEIT katsoi, että Kreikan avioliittolain rinnalle säädetty ns. "joustavampi" oikeudellinen kehys parisuhteen rekisteröimiseksi, jota sovellettiin ainoastaan eri sukupuolta oleviin pareihin ei ollut EIS:n mukainen. - Uutiset
7.11.2013 15.00
Pahoinpideltyjen lasten oikeusturvaa vahvistetaan – uusi selvitysmalli käyttöön vuoden 2014 alustaVuoden 2014 alusta lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyrikoksia aletaan selvittää samalla mallilla kuin seksuaalirikoksia. Valtio vastaa selvittämisestä aiheutuvista kustannuksista, ja yliopistolliset sairaanhoitopiirit vastaavat tutkimusten järjestämisestä.