Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

19.3.2014 14.02 KHO:n kaksi ratkaisua toimeentuloedellytyksestä perheenyhdistämistä koskevissa asioissa

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei lapsen etu edellyttänyt toimeentuloedellytyksestä poikkeamista yksinomaan siitä syystä, että oleskeluluvan epääminen saattoi johtaa yhteiselämän katkeamiseen lapsen ja toisen vanhemman välillä. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella edellytti myös muita yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja tai olosuhteita. Tapauksessa ei ollut ilmennyt sellaisia yksilöllisiä seikkoja, joiden johdosta lapsen etu olisi edellyttänyt toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Toisessa tapauksessa KHO arvioi, ettei perheen olosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen ollut olemassa takeita siitä, että vanhemmat kykenisivät hankkimaan lapsen tarvitsemaa hoitoa muualla kuin Suomessa. Lapsen etu edellytti siten toimeentuloedellytyksestä poikkeamista.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.