Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Asetus Patanajärvenkankaan luonnonsuojelualueesta mahdollistaa hankkeen uuden voimajohdon rakentamisen

Valtioneuvoston asetus Patanajärvenkankaan luonnonsuojelualueesta 278/2018

Uusi asetus koskee Perhon kunnassa sijaitsevaa Patanajärven luonnonsuojelualuetta. Perhon kunnassa sijaitseva Patanajärvenkankaan vanhojen metsien suojelualue on perustettu vuonna 1993. Patanajärvenkankaan vanhojen metsien suojelualueen metsät ovat melko karuja mäntyvaltaisia, osin kallioisia, minkä lisäksi suojelualueella on myös soita. Suojelualueen pinta-ala on yhteensä 302 hehtaaria, ja se sisältyy Suomen Natura 2000 –verkostoon luontodirektiivin 92/43/ETY mukaisena erityisten suojelutoimien alueena (SAC, koodi FI1001003).

Asetus sallii uuden 400 kV voimajohdon rakentamisen Patanajärvenkankaan vanhojen metsien suojelualueen läpi jo nykyisin kulkevien kahden 400 kV voimajohdon välittömään yhteyteen. Uusi voimajohto sijoittuu suojelualueella nykyisten kahden voimajohdon itäpuolelle noin 800 metrin matkalta, ja se rakennetaan Lestijärven suunnitellun tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Tuulipuistossa tuotettu sähkö on tarkoitus siirtää tuulipuiston alueelle rakennettavalta sähköasemalta voimajohdon varteen rakennettavalle sähköasemalle ja siitä ilmajohdolla etelään Alajärven sähköasemalle. Uuden voimajohdon rakentamista pidetään välttämättömänä tuulivoimapuiston toteuttamisen kannalta.

Asetuksella kumottiin myös vanhojen metsien suojelusta annetun asetuksen (1115/1993) 2 §:n 1 momentin kohta 78 (Patanajärven alue). Kyseisen kohdan kumoaminen ja uuden suojelualueen perustaminen luonnonsuojelulain (1096/1996) 17 §:n nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella oli välttämätöntä, jotta voimajohdon rakentaminen voidaan mahdollistaa. Nyt kyseessä olevassa uudessa asetuksessa säädetään alueen rauhoitusmääräyksistä sekä voimajohdon rakentamisen mahdollistavasta poikkeuksesta kyseiselle alueelle.

Asetus tuli voimaan 21.5.2018.


Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään luonnonsuojelulain (1096/1996) 17 §:n 1 momentin ja 17 a §:n 5 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat laissa 58/2011:

1 §
Luonnonsuojelualueen perustamistarkoitus

Vanhan luonnonmetsän ja siihen liittyvien ekologisten kokonaisuuksien ja kasvien ja eläinten säilyttämiseksi osana luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä luonnon- ja ympäristötutkimusta ja opetusta varten perustetaan luonnonsuojelulain (1096/1996) 17 §:n mukainen Patanajärvenkankaan luonnonsuojelualue.

Selostus:

Pykälässä säädetään luonnonsuojelualueen perustamistarkoituksesta, josta säädetään luonnonsuojelulain 17 §:ssä.

2 §
Sijainti ja rajat

Patanajärvenkankaan luonnonsuojelualueeseen kuuluu noin 302 hehtaaria valtion omistamia alueita Perhon kunnassa. Alueen rajat on merkitty punaisella viivalla tämän asetuksen liitteenä olevaan karttaan.

Selostus:

Pykälässä tarkennetaan luonnonsuojelualueen sijainti ja sen rajat, jotka on merkitty asetuksen liitteenä olevaan karttaan.

3 §
Rauhoitussäännökset

Patanajärvenkankaan luonnonsuojelualueeseen sovellettavista rauhoitussäännöksistä säädetään luonnonsuojelulain 17 a §:ssä.

Patanajärvenkankaan luonnonsuojelualueella on sallittua rakentaa 400 kV voimajohto nykyisten kahden 400 kV voimajohdon välittömään yhteyteen. Voimajohto on rakennettava ja sitä on ylläpidettävä niin, etteivät toimenpiteet vaaranna suojelualueen perustamistarkoitusta.

Selostus:

Pykälässä tarkennetaan aluetta koskevat rauhoitussäänökset. Pykälässä sallitaan 400 kV:n voimajohdon rakentaminen kahden jo aiemmin rakennetun 400 kV voimajohdon välittömään yhteyteen. Voimajohtoa rakennettaessa ja ylläpidettäessä on huomioitava asetuksen 1 §:ssä säädetty luonnonsuojelualueen perustamistarkoitus.

4 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 21 päivänä toukokuuta 2018.

Tällä asetuksella kumotaan vanhojen metsien suojelusta annetun asetuksen (1115/1993) 2 §:n 1 momentin 78 kohta.

Selostus:

Asetus tuli voimaan 21.5.2018. Asetus kumosi samalla vanhojen metsien suojelusta annetun asetuksen 2 §:n 1 momentin 78 kohdan, joka koski Patanajärvenkankaan aluetta.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.