- Työsuhde
Työehtosopimus
- Uutiset
28.11.2023 9.15
KKO: Työaikalaissa säädettyä kanneaikaa ei sovellettu vaatimuksiin, jotka perustuivat siihen, ettei työntekijälle ollut annettu hänelle kertyneitä työehtosopimuksen mukaisia työajan lyhennysvapaitaTyöaikalaissa (605/1996) säädettyä kanneaikaa ei sovellettu vaatimuksiin, jotka perustuivat siihen, että työntekijälle ei ollut annettu hänelle kertyneitä työajan lyhennysvapaita työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla. HO:n tuomio kumottiin. Vrt. KKO:2018:10 KKO:1997:120. - Uutiset
22.11.2023 11.35
Työtuomioistuin: Työntekijöillä oli oikeus palkallisiin työajan lyhennysvapaisiin osasairauspäivärahajaksojen työpäiviltäToisenlainen tulkinta olisi ollut pakottavan lainsäädännön vastainen. Kysymys myös saatavan erääntymisajankohdasta ja vanhentumisesta. (Ks. myös TT 2001:52, TT 2004:77 ja TT 2007:73.) - Uutiset
8.11.2023 16.00
TEM käynnistää työmarkkinajärjestöille suunnatun laajan lausuntokierroksen sovittelujärjestelmää koskevasta hallitusohjelmakirjauksesta ja Suomen työmarkkinamallin kehittämisestäLausuntokierros kestää kaksi kuukautta ja päättyy 8.1.2024. Lausuntokierroksen jälkeen työministeri kutsuu työmarkkinaosapuolet uudelleen koolle käymään läpi saatua lausuntopalautetta ja mahdollisia osapuolten välisiä neuvotteluja. - Uutiset
6.11.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Työsopimuksen työaikaehtojen muuttaminen – KKO:2023:76Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, onko työntekijöiden työsopimuksiin sisältynyt sitova työaikamuotoa koskeva ehto, jota työnantajalla ei ole ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa. - Uutiset
3.11.2023 10.38
Työtuomioistuin: Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmat - Uutiset
24.10.2023 8.30
Työrauhalainsäädännön muutokset lausuntokierrokselleTyörauhan parantaminen on yksi hallituksen työmarkkinauudistuksista. Ehdotukset lakimuutoksista on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä, joka ei ollut työssään yksimielinen. TEM järjestää työryhmän mietinnöstä lausuntokierroksen 23.10.–4.12.2023. Tavoitteena on, että hallitus antaa työrauhaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle 1.2.2024. - Uutiset
23.10.2023 11.30
Hovioikeus: Työntekijää ei ollut irtisanottu hänen terveydentilansa eikä työtapaturman vuoksi - valikoituminen irtisanottavaksi ei ollut myöskään tapahtunut epäasiallisella tai syrjivällä perusteella tai työnantajan lojaliteettivelvoitteen vastaisestiHO hyväksyi mainitsemillaan lisäyksillä KO:n johtopäätöksen siitä, että kantajan polven leikkaustarve oli selvinnyt vasta myöhemmin irtisanomisajan jälkeen. Näin ollen vastaajayhtiö ei ollut irtisanottavien valintaa tehdessään ollut tietoinen siitä, että kantajan sattunut työtapaturma olisi voinut johtaa pidempään työkyvyttömyyteen tai työkyvyn menetykseen. HO hyväksyi KO:n näytön arvioinnin ja johtopäätökset siitä, ettei kantajaa ollut irtisanottu hänen terveydentilansa eikä työtapaturman vuoksi. Yhtiö oli ilmoittanut kantajan valikoituneen irtisanottavaksi, koska kantajan työsuhteen kesto oli ollut hitsaajista lyhin. Asiassa ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi aihetta päätellä, ettei yhtiön ilmoittama valintaperuste eli kantajan lyhin työsuhteen kesto olisi ollut todellinen. Kantajan valikoituminen irtisanottavaksi ei siten ollut tapahtunut epäasiallisella tai syrjivällä perusteella tai työnantajan lojaliteettivelvoitteen vastaisesti. Näin ollen kantajan valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023) - Uutiset
5.9.2023 10.00
Tutkimus: Sukupuolivaikutusten arviointi ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen työehtosopimuksiin ja osaksi neuvottelukulttuuriaTyöehtosopimusten sukupuolivaikutukset samapalkkaisuusnäkökulmasta -tutkimus tarkasteli työehtosopimuksia palkkatasa-arvon kannalta. Tutkimustulosten mukaan samapalkkaisuuden edistäminen edellyttää työehtosopimusten sukupuolivaikutusten arvioinnin lisäämistä ja vahvistamista osana työehtosopimusneuvotteluja sekä liitto- että paikallistasolla. - Uutiset
1.9.2023 8.30
Helsingin palkanmaksuongelmat: Työtuomioistuin tuomitsi kaupungin hyvityssakkoon neljän virka- ja työehtosopimuksen rikkomisestaOsa Helsingin kaupungin työntekijöistä ja viranhaltijoista oli jäänyt kokonaan tai osittain ilman palkkaansa toukokuun 2022 ja tammikuun 2023 välisinä palkanmaksupäivinä. Kaupunki tuomittiin hyvityssakkoon neljän virka- ja työehtosopimuksen rikkomisesta. (Ks. myös TT 2023:7, TT 2023:8 ja TT 2023:24.) Tuomiosta ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoi, ettei Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ollut laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuuttaan. - Uutiset
29.8.2023 15.30
Työtuomioistuin: Finnair rikkoi työehtosopimuksen osana noudatettavaa hotellisopimusta majoittamalla henkilöstöä karanteenitilana toimineeseen kiinalaiseen hotelliinKoronapandemian aikana lentoyhtiö oli majoittanut matkustamohenkilöstöä paikallisin viranomaismääräyksin osoitettuun hotelliin, joka toimi karanteenitilana. Tuomiossa katsottiin, että työnantaja oli rikkonut työehtosopimuksen osana noudatettavaa hotellisopimusta majoittamalla henkilöstöä hotelliin, joka ei täyttänyt sopimuksen laatu- ja turvallisuusmääräyksiä, ja että karanteenitiloissa tiedossa olleet vakavat turvallisuuspuutteet huomioon ottaen asiassa ei ollut erityistä syytä jättää hyvityssakkoa tuomitsematta. Kysymys myös kanteen tutkimisesta - Uutiset
28.8.2023 12.00
YTK: Työsopimus on palkanmaksun perusta – silti moni jättää tutustumatta sen sisältöönPalkka-asiat aiheuttavat paljon kysymyksiä ja päänvaivaa suomalaisille. Epäselvyyksien taustalla on usein se, että työntekijä ei perehdy työsopimukseen ja palkkalaskelmaan riittävän hyvin, kertoo YTK Työelämän palkka-asiantuntija. - Uutiset
25.8.2023 13.00
Työtuomioistuin tulkitsi kuorma-autoalan työehtosopimuksen odotusaikaa koskevaa määräystäKantaja vaati vahvistettavaksi, että kuorma-autoalan työehtosopimuksessa olevaa odotusaikaa koskevaa määräystä oli tulkittava siten, että kuorma-autonkuljettajan odotusaika on työaikaa aina, kun kuljettaja ei etukäteen tiedä odottamisen päättymisajankohtaa. Työtuomioistuin katsoi, että riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen (1.2.2020 - 31.1.2021) sanamuoto sekä määräyksen soveltamiskäytännöstä ja sopimukseen osallisten liittojen aikaisemmista kannanotoista esitetty selvitys puolsivat kokonaisuutena arvioiden enemmän vastaajapuolen kuin kantajan esittämää tulkintaa määräyksen sisällöstä. Työtuomioistuin hylkäsi kanteen. - Uutiset
4.7.2023 13.30
Työtuomioistuimen tuomio malmikaivosten työehtosopimuksessa tarkoitetun asbestista ja siltä suojautumista koskevan haittalisän maksamisestaTyötuomioistuin katsoi asiassa tulleen uskottavalla tavalla selvitetyksi, että asbestista aiheutuvaa haittaa tai hankaluutta oli voinut esiintyä myös pölylisää saavien työntekijöiden keskuudessa, eikä velvollisuus maksaa haittalisää ollut voinut olla riippuvainen siitä, oliko henkilölle maksettu pölylisää. Työnantaja ja työnantajaliitto tuomittiin hyvityssakkoon. - Uutiset
4.7.2023 8.50
Työrauhakysymyksiä ja paikallista sopimista selvittävät työryhmät aloittavat työnsäTyö- ja elinkeinoministeriö asetti maanantaina 3.7.2023 kaksi työryhmää, joista toinen käsittelee työrauhaan liittyviä kysymyksiä ja toinen paikallista sopimista. Kolmikantaiset työryhmät valmistelevat hallitusohjelmaan kirjattuja uudistuksia. - Uutiset
29.6.2023 9.00
Työtuomioistuin: Aluksen saarron jälkeen solmitut Portugalin lipun alla purjehtivia aluksia koskevat työehtosopimukset olivat pätevätSuomen Merimies-Unioni SMU oli solminut suomalaisen varustamoyrityksen kanssa Portugalin lipun alla purjehtivia aluksia koskevat työehtosopimukset sen jälkeen, kun yhdistys oli kohdistanut yhteen näistä aluksista saartotoimia. Kysymys työehtosopimusten pätevyydestä. TT totesi, että saarto oli asiassa todetuin tavoin perus- ja ihmisoikeutena turvattu työtaistelutoimi, eikä sitä tässä tapauksessa ollut voitu pitää toteuttamistapansa, päämääriensä tai seuraustensa johdosta oikeuden tai hyvän tavan vastaisena taikka kohtuuttomana. Asiassa lausutuin perustein SMU:n vahvistusvaatimukset oli hyväksyttävä. - Uutiset
23.5.2023 14.00
Työaika: Työtuomioistuin hylkäsi ammattiliittojen vahvistusvaatimukset losseja koskevan työehtosopimuksen tulkinnastaPalvelualojen työnantajat PALTA ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välinen losseja koskeva työehtosopimus 1.2.2018-31.1.2021 - Uutiset
28.4.2023 8.00
Valtion virka- ja työehdot 2023–2025Valtion virka- ja työehdot 2023–2025 -julkaisussa ovat keskeisimmät valtion virka- ja työsuhteisen henkilöstön palvelussuhteen ehtoja ja oikeusasemaa koskevat sopimukset, soveltamismääräykset ja -ohjeet sekä säädöslinkit. - Uutiset
20.4.2023 9.00
Valtion matkustussääntö 2023Julkaisu sisältää virkamiesten ja työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 24.2.2023 tehdyn virka- ja työehtosopimuksen sellaisena kuin sitä on muutettu päivärahojen, ateriakorvauksen ja kilometrikorvausten osalta 8.11.2022 tehdyllä tarkentavalla virka- ja työehtosopimuksella. - Uutiset
14.4.2023 14.00
OAJ: Määräaikaisten opettajien asemaan vihdoin merkittävä parannusMoni määräaikainen opettaja kärsii kesätyöttömyydestä, joka heikentää merkittävästi toimeentuloa. OAJ on pitkään hakenut ratkaisua asiaan, ja pieniä parannuksia on saatu aikaan. Tänä keväänä saavutettiin vihdoin merkittävä parannus OVTES-sopimusalalla työskenteleville määräaikaisille opettajille. - Uutiset
4.4.2023 14.22
Helsingin kaupunki tuomittiin 3.000 euron hyvityssakkoon, kun osa kaupungin työntekijöistä ja viranhaltijoista oli jäänyt kokonaan tai osittain ilman palkkaansaOsa Helsingin kaupungin työntekijöistä ja viranhaltijoista oli jäänyt kokonaan tai osittain ilman palkkaansa joulukuun 2022 sekä tammi- ja helmikuun 2023 palkanmaksupäivinä. Työtuomioistuin tuomitsi kaupungin hyvityssakkoon. (Ks. myös TT 2023:7 ja TT 2023:8.)