Sulautuminen
- Uutiset
1.10.2019 11.30
Professori (emeritus), tutkimusjohtaja Seppo Penttilä: Syntyykö rajat ylittävässä sulautumisessa veronalaista tuloa valtioiden toisistaan poikkeavien lainsäädäntöjen vuoksi - KHO 2019:111Eri valtioiden toisistaan poikkeavat lainsäädännöt voivat synnyttää tilanteita, joissa rajat ylittävästä toiminnasta saatua tuloa verotetaan kahteen kertaan tai tuloa ei veroteta edes yhteen kertaan. Ratkaisussa KHO 2019:111 katsottiin, että lainan järjestely- ja takauspalkkiot eivät tuloutuneet Suomessa vastaanottavan yhtiön verotuksessa, vaikka niitä ei ollut ennen sulautumista tuloutettu sulautuvan yhtiön verotuksessa sen kotivaltiossa. Lopputulos ei kuitenkaan näytä johtavan tulon jäämiseen verotuksen ulkopuolelle. Yksi ratkaisun huomionarvoisista seikoista on se, että KHO punnitsi ratkaisussaan jatkuvuusperiaatteen ja verotuksen lainalaisuuden periaatteen keskinäistä painoa esillä olleessa tilanteessa. Lainalaisuuden periaate meni edelle. - Uutiset
27.9.2019 11.19
Työtuomioistuin katsoi Ammattiliitto Pron tulleen Palkansaajajärjestö Pardian sijaan työehtosopimukseen osalliseksi - Ilmailualan Unioni IAU:n kanne hylättiinKysymys siitä, oliko Ammattiliitto Pro tullut Palkansaajajärjestö Pardian sijaan osalliseksi X Oy:tä koskevaan työehtosopimukseen Pron jatkettua puretun Pardian toimintaa 1.1.2019 lukien. TT:n näkemyksen mukaan asiassa mainittuihin seikkoihin nähden oli perusteltua katsoa, että nyt käsillä olevassa tilanteessa Pro oli tullut Pardian sijaan X:n työehtosopimukseen osalliseksi, kun Palta oli antanut siihen suostumuksensa. IAU:n kanne hylättiin. IAU velvoitettiin korvaamaan PALTAn oikeudenkäyntikulut. - Uutiset
11.9.2019 9.23
KHO:n ratkaisu rajat ylittävän sulautumisen seurauksena toisessa EU:n jäsenvaltiossa perittyjen lainojen järjestely- ja takauspalkkioiden veronalaisuudestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko järjestely- ja takauspalkkiot katsottava sulautumisvuonna A Oy:n Suomessa verotettavaksi tuloksi siltä osin kuin niitä ei ollut sulautumisajankohtaan mennessä vielä tuloutettu mainitussa toisessa jäsenvaltiossa. KHO katsoi, että jatkuvuusperiaate, jota EVL 52 b § ilmensi, sinänsä tuki lopputulosta, jossa kysymyksessä olevien erien tulouttamista olisi jatkettu A Oy:n verotuksessa Suomessa samalla tavoin kuin ne olisi tuloutettu B:n verotuksessa toisessa jäsenvaltiossa. Nimenomaisen säännöksen puuttuessa ja verotuksessa noudatettava lainalaisuuden periaate huomioon ottaen palkkioita ei kuitenkaan voitu pitää A Oy:n Suomessa veronalaisina tuloina. Ennakkoratkaisu. Verovuodet 2018 ja 2019. - Uutiset
3.7.2019 10.10
Uusi ohje: Yritysjärjestelyt ja verotus - sulautuminenOhjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään sulautumista. Ohjeen tappioiden siirtymistä koskevaa lukua on päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2019:51 johdosta. Lisäksi ohjeen sulautumista ja konserniavustusta koskeva luku on poistettu, sillä aihetta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Konserniavustus. - Uutiset
12.4.2019 11.02
KHO:n ratkaisu tappioiden vähentämisestä peräkkäisissä sulautumisissaAsiassa oli ratkaistava, oliko D Holding Oy:llä oikeus vähentää A Oy:n verovuoden 2008 verotuksessa vahvistettu tappio, vaikka A Oy:n emoyhtiö C Holding AB oli 1.1.2010 ensin sulautunut D Holding Oy:öön ja A Oy oli vasta tämän jälkeen sulautunut D Holding Oy:öön. KHO katsoi, että A Oy:n verovuoden 2008 tappio siirtyi yhtiön sulautumisessa vähennettäväksi D Holding Oy:n elinkeinotoiminnan tuloista. HAO:n päätös kumottiin ja verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen lopputulos saatettiin voimaan - Uutiset
21.12.2018 7.01
Verohallinnon ohje: YIT Oyj:n ja Lemminkäinen Oyj:n sulautuminenVerohallinnon ohjeessa käsitellään YIT Oyj:n ja Lemminkäinen Oyj:n sulautumisen veroseuraamuksia osakkeenomistajina olleiden yksityishenkilöiden kannalta. - Uutiset
1.10.2018 13.30
Hallinto-oikeuden ratkaisu tappioiden vähentämisestä omistajanvaihdoksista huolimattaHAO totesi, että esitetyn selvityksen mukaan A Oy oli omistanut 40 prosenttia B Oy:n osakkeista siihen saakka, kunnes C Oy oli sulautunut siihen vuonna 2011. A Oy oli tuolloin saanut omistukseensa myös C Oy:n aiemmin omistaman osuuden B Oy:stä. Kun otettiin huomioon, että sulautuminen on yleisseuraanto, ja lisäksi se, että A Oy:n ja C Oy:n omistus oli jakautunut samoille henkilöille, A Oy:n oli katsottava omistaneen yli puolet B Oy:n osakkeista puheena olleiden tappiovuosien alusta lukien. Verohallinto ei näin ollen ollut voinut hylätä hakemusta B Oy:lle vahvistettujen tappioiden vähentämisestä sillä perusteella, että A Oy oli tappiovuosina 2010 ja 2011 omistanut vain 40 prosenttia sulautuneen yhtiön osakkeista. Näin ollen verotuksen oikaisulautakunnan päätös ja Verohallinnon päätös kumottiin valituksenalaiselta osin ja asia palautettiin Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
25.4.2018 10.35
KHO:n ratkaisu EVL:n tulkinnasta pankkitytäryhtiön sulautuessa ruotsalaiseen emoyhtiöönsäAsiassa oli ratkaistava, onko A Oyj:n veronalaisiin tuloihin luettava sen Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa sijaitsevien kiinteiden toimipaikkojen liiketoiminnassa luotujen liikearvojen todennäköinen luovutushinta, jos yhtiö sulautuu sen ruotsalaiseen emoyhtiöönsä ja jos sanottujen kiinteiden toimipaikkojen varat eivät sulautumisen jälkeen jää liittymään vastaanottavan yhtiön Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan. KHO hyväksyi asiassa yhtiön valituksen ja kumosi KVL:n antaman ennakkoratkaisun kysymyksen yksi osalta sekä lausui tältä osin uutena ennakkoratkaisuna, että yhtiön veronalaiseksi tuloksi EVL 52 e §:n 3 momentin perusteella ei lueta kiinteiden toimipaikkojen liiketoiminnassa luotuja liikearvoja, jos yhtiö sulautuu ruotsalaiseen emoyhtiöönsä ja yhtiön Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa sijaitseviin kiinteisiin toimipaikkoihin liittyvät varat ja velat siirtyvät sulautumisen seurauksena yhtiön emoyhtiölle ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetulla tavalla. - Uutiset
26.9.2017 14.16
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu saksalaisen ja yhdysvaltalaisen tytäryhtiön emoyhtiölleen suunnittelemien varojen jakamisen verottamisestaElinkeinotulon verotus - Kansainvälinen verotus - Pääomanpalautus - Osinko - Sulautuminen (Ään.) - Uutiset
11.8.2017 12.10
Verohallinnon kolme uutta ohjetta yritysjärjestelyiden verotuksestaYritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan Unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa. Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä. - Uutiset
15.2.2017 15.21
Keskusverolautakunnan lainvoimainen ennakkoratkaisu Brittiläisillä Neitsytsaarilla sijaitsevan yhtiön kotipaikan siirtämisestä Kyprokselle ja sitä seuraavasta sulautumisesta - järjestelystä ei muodostunut väliyhteisötuloaKeskusverolautakunta katsoi, ettei A:n Brittiläisillä Neitsytsaarilla omistama B Inc. purkaudu verotuksessa EVL 51 d §:ssä tarkoitetulla tavalla, mikäli kotipaikan siirto Kyprokselle ja sitä seuraava sulautuminen toteutetaan hakemuksessa kuvatulla tavalla. Siten hakemuksessa kuvatusta kotipaikan siirrosta ja sitä seuraavasta sulautumisesta ei myöskään muodostunut A:n verotuksessa väliyhteisötuloa. - Uutiset
16.11.2016 9.33
KHO ei muuttanut yhtiön sulautumista koskevaa KVL:n ennakkoratkaisuaKVL oli katsonut, että hakemuksessa tarkoitettuun järjestelyyn ei sovelleta EVL 52 a §:n ja 52 b §:n sulautumista koskevia periaatteita. KHO tutki asian A plc, Suomen sivuliikkeen vaatimuksesta. Valitus hylättiin. KVL:n antamaa ennakkoratkaisua ei muutettu. KHO hylkäsi myös sivuliikkeen vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä EU-tuomioistuimelta. - Uutiset
5.10.2016 8.00
Keskusverolautakunnan lainvoimainen ennakkoratkaisu kunnan omistaman yhtiön tappioiden vähentämisestä kuntien yhdistymisen ja yhtiön sulautumisen jälkeenX:n kunta oli yhdistynyt 1.1.2016 kuntarakennelain 3 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti Y:n kaupunkiin. X:n kunta oli omistanut A Oy:stä 97 prosenttia vuodesta 2012 lähtien. A Oy:lle oli vahvistettu verotuksessa elinkeinotoiminnan tappioita vuosille 2012 ja 2014. A Oy:n oli tarkoitus sulautua EVL 52 a §:n mukaisesti Y:n kaupungin kokonaan omistamaan B Oy:öön. Y:n kaupungin katsottiin verotuksessa omistaneen A Oy:n osakkeet X:n kunnan saannosta lähtien. Näin ollen Y:n kaupungin kokonaan omistamalla B Oy:llä oli oikeus vähentää TVL 123 §:n 2 momentin estämättä A Oy:lle verovuosille 2012 ja 2014 vahvistetut elinkeinotoiminnan tappiot, jos A Oy sulautui B Oy:öön EVL 52 a §:n mukaisesti. Ennakkoratkaisu vuosille 2016 ja 2017. (Lainvoimainen) - Uutiset
31.5.2016 14.04
KHO alensi vähennyskelvotonta fuusiotappiota 562 861 euroa vähentäneelle yhtiölle määrätyn 50 000 euron veronkorotuksen 17 000 euroksiYhtiö oli pääverolomakkeella vähentänyt vähennyskelvotonta fuusiotappiota 562 861 euroa. Erän vähennyskelvottomuus oli ilmennyt veroilmoituksen liitteestä. Kun otettiin huomioon pääverolomakkeen merkitys verotuksen toimittamisen perusteena, virheen selvyys ja sen euromäärä, yhtiö oli antanut VML 32 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin väärän veroilmoituksen. Nyt käsillä olevissa olosuhteissa ja asiassa saatu selvitys huomioon ottaen veronkorotusta ei ollut määrättävä 17 000 euroa suuremmaksi. - Uutiset
5.4.2016 12.40
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu rajat ylittävästä sulautumisestaKeskusverolautakunta on antanut ennakkoratkaisun järjestelystä, jossa Iso-Britanniassa asuva A Ltd (jolla oli Suomessa kiinteä toimipaikka) sulautui Irlannissa asuvaan sisaryhtiöönsä C plc:hen (joka oli rekisteröinyt Suomeen sivuliikkeen) Iso-Britannian ja Irlannin yhtiöoikeudellisten säännösten mukaisesti. Järjestelyyn ei sovellettu EVL 52 a §:n ja 52 b §:n sulautumista koskevia periaatteita. A Ltd:n kiinteälle toimipaikalle vahvistetut tappiot eivät siirtyneet C plc:n kiinteälle toimipaikalle TVL 123 a §:n 2 momentin nojalla. TVL 122 §:n omistajanvaihdosta koskevia säännöksiä ei sovellettu, vaikka otettiin huomioon SEUT 18 artiklan mukainen syrjintäkielto, SEUT 49 - 54 artiklan mukainen sijoittautumisvapaus ja verosopimusten syrjintäkieltoartiklat. - Uutiset
18.1.2016 6.01
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu tytäryhtiösulautumisestaSäätiö X omisti kaikki A Oy:n ja B Oy:n osakkeet. A Oy:n ja B Oy:n oli tarkoitus sulautua säätiöön säätiölain (2015/487) 11 luvussa ja osakeyhtiölain 16 luvussa tarkoitetulla tavalla. KVL katsoi, että EVL 52 b §:n sulautumista koskevia säännöksiä sovellettiin sulautumiseen. (Ei lainvoim. 18.1.2016) - Uutiset
22.12.2015 6.01
Yritysjärjestelyt: Sulautumista ja osakevaihtoa koskevat ohjeet julkaistuVerohallinto on julkaissut ohjeet, joissa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä sulautumista ja osakevaihtoa. - Uutiset
24.7.2015 13.26
Komissio hyväksyy Nokian Alcatel-Lucent-kaupanEuroopan komissio on hyväksynyt EU:n sulautuma-asetuksen nojalla ehdotetun yrityskaupan, jossa Nokia hankkii omistukseensa Alcatel-Lucentin. Molemmat yritykset tarjoavat televiestintälaitteita ja niihin liittyviä palveluja maailmanlaajuisesti. Komissio päätteli, että transaktio ei aiheuta kilpailuongelmia. Tämä johtuu erityisesti siitä, että osapuolet eivät ole läheisiä kilpailijoita ja transaktion jälkeen markkinoilla on edelleen useita vahvoja globaaleja kilpailijoita. - Uutiset
11.6.2015 8.51
Hallinto-oikeus: Mikä merkitys sulautuneen yhtiön tappioiden vähentämisoikeuteen on sillä, että vastaanottava yhtiö ei vielä tappion syntymisvuonna ollut osakeyhtiö?A Oy oli vuonna 2010 sulautunut B Oy:hyn, jonka osakas C omisti koko A Oy:n osakekannan. A Oy:llä oli tappiota käyttämättömiä tappioita mm. vuodelta 2006. Tuona vuonna B oli ollut yhtiömuodoltaan kommandiittiyhtiö ja C oli ollut sen äänetön yhtiömies. B oli vuonna 2007 muutettu TVL 24 §:n mukaisesti osakeyhtiöksi. HAO hylkäsi veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimuksen sitä, ettei B Oy saa vähentää A Oy:n tappiota vuodelta 2006. - Uutiset
16.12.2014 9.35
Kaupparekisterin järjestelmämuutos herättää verotuksen tulkintakysymyksiäKaupparekisteri on ottanut käyttöön uuden järjestelmän. Uuteen järjestelmään merkityissä rekisteröinneissä näkyy rekisteröintipäivän lisäksi rekisteröintiajankohdan tarkka kellonaika. KPMG:n mukaan järjestelmäpäivityksen takia esiin on noussut kysymys siitä, miten verotuksen kannalta pitäisi suhtautua esimerkiksi sulautumisten ja jakautumisten ajankohtiin.