Sijoitusomaisuus
- Uutiset
5.9.2019 11.00
Sijoitusasunnon myynnistä tulleet varat nostivat isän elatuskykyä - hovioikeus korotti lapselle maksettavaksi tuomittua elatusapuaHuomioon ottaen isän muu elatusvastuu HO katsoi, että hänen käyttöönsä sijoitusasunnon myynnistä tulleet varat nostivat hänen elatuskykyään noin 100 eurolla kuukaudessa. Tässä arvioinnissa HO otti huomioon jossain määrin sen, millaista pääomatuloa isän voitiin arvioida KO:lle antamansa lausuman perusteella saaneen asunnosta ennen sen myyntiä. Isän elatuskyky oli siten 1.7.2018 lukien KO:n katsoman 599 euron sijasta noin 700 euroa, jolloin hän vastasi noin 35 prosentin osuudella lapsen (s. 2009) 683 euron suuruisesta elatuksen tarpeesta. (Vailla lainvoimaa 5.9.2019) - Uutiset
7.8.2019 11.30
KHO:n äänestysratkaisu kiinteistöjen ja keskinäisten kiinteistöyhtiöiden osakkeiden myyntiin liittyvien kulujen vähennysoikeudestaMyyntikulut eivät olleet osa kiinteistöjen tai kiinteistöyhtiöiden osakkeiden myynnin hinnanmuodostusta eivätkä kyseiset palvelut näin ollen kohdistuneet suoraan ja välittömästi näiden kohteiden myyntiin, vaan niiden oli katsottava olevan A:n kiinteistöliiketoimintaan kuuluvien liiketoimien hinnan osatekijöitä ja siten yhtiön yleiskuluja, jotka verovelvollisuusryhmällä oli oikeus vähentää AVL 117 §:ssä säädetyllä tavalla. Asia palautettiin Verohallinnolle ennakkoratkaisun antamiseksi siitä, miten vähennyskelpoinen osuus määritetään. (Ään. 4–1 perusteluista) - Uutiset
2.5.2019 9.02
Unionin tuomioistuin: Euroopan unionin ja Kanadan välisessä vapaakauppasopimuksessa (CETA) määrätty sijoittajien ja valtioiden välinen riitojenratkaisumenettely sopii yhteen unionin oikeuden kanssaKanada sekä Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot allekirjoittivat 30.10.2016 vapaakauppasopimuksen eli laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA-sopimus). CETA-sopimuksen sijoituksia koskevalla osalla on muun muassa tarkoitus ottaa käyttöön sijoittajien ja valtioiden välinen riitojenratkaisumenettely. Sopimuksessa määrätään tässä yhteydessä tuomioistuimen ja muutoksenhakutuomioistuimen sekä pidemmällä aikavälillä sijoituksia käsittelevän monenvälisen tuomioistuimen perustamisesta. Tarkoituksena siis on perustaa investointituomioistuinjärjestelmä (Investment Court System, ICS). - Uutiset
5.3.2019 15.35
Neuvosto hyväksyi säännöt ulkomaisten suorien sijoitusten seurannastaEU:lla on pian käytössään uudet säännöt, joilla se voi parantaa kolmansista maista tehtyjen suorien sijoitusten valvontaa turvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä. Uudet säännöt tulevat voimaan 20 päivän kuluttua siitä, kun ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja niitä aletaan soveltaa 18 kuukauden kuluttua voimaantulosta. - Uutiset
13.12.2018 14.20
Sijoitusten verosääntelyyn ehdotetaan muutoksiaUlkomaisia pääomasijoittajia koskevaa verosääntelyä laajennetaan myös rahastojen rahastojen kautta tehtyihin sijoituksiin. Myös sijoitusrahastojen verosääntelyä täsmennetään. Hallitus antoi asiaa koskevat esitykset torstaina (13.12.) - Uutiset
4.5.2018 14.07
Työryhmä ehdottaa eri sijoitusmuotojen verotukseen yhtenäisiä periaatteitaEri sijoitusmuotojen verokohtelua arvioiva työryhmä luovutti raporttinsa perjantaina (4.5). Työryhmän tehtävänä oli selvittää eri sijoitusmuotojen sekä kertamaksullisen eläkkeen verokohtelua. Selvityksen kohteena olivat erityisesti sijoitusrahastot ja niihin tehdyt sijoitukset, säästö- ja sijoitusvakuutukset sekä kapitalisaatiosopimukset. Toimeksiantoon kuului myös kommandiittiyhtiömuotoisten pääomarahastorakenteiden verokohtelun arviointi. Työn aikana esille nousivat myös sijoitus- ja osakesäästötilit. - Uutiset
19.6.2017 12.30
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu käyvän arvon menetelmään siirtymistä suunnittelevan sijoitusyhtiön oikeudesta EVL 30 ja 34 §:ien mukaisiin poistoihinSijoituskiinteistöjensä kirjanpitokäsittelyssä kirjanpitolain mukaiseen käyvän arvon menetelmään siirtymistä suunnitteleva sijoitusyhtiö ei voinut vähentää verotuksessa omistamistaan rakennuksista sekä rakennusten koneista ja laitteista EVL 30 ja 34 §:ien mukaisia poistoja. Tuloslaskelmalle kirjattavaa laskennallista veroa ei voitu pitää EVL 54 §:n 2 momentissa edellytettynä kulukirjauksena. Ennakkoratkaisu verovuosille 2017 ja 2018. (Ei lainvoim. 19.6.2017) - Uutiset
2.6.2017 13.53
Työryhmä ryhtyy selvittämään eri sijoitusmuotojen verokohteluaTyöryhmä ryhtyy selvittämään, miten eri sijoitusmuotojen verokohtelua voitaisiin lähentää ja ajantasaistaa. Selvitys koskee erityisesti sijoitusrahastoja, säästö- ja sijoitusvakuutuksia sekä kapitalisaatiosopimuksia eli vakuutusyhtiön ja asiakkaan välisiä sijoitussopimuksia. Lisäksi työryhmä arvioi kommandiittiyhtiömuotoisten pääomarahastorakenteiden verokohtelua. Työryhmän toimikausi päättyy vuoden 2018 maaliskuun lopussa. - Uutiset
30.11.2016 6.02
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kiinteistöjen vuokrausta harjoittavan konsernin emoyhtiön verovähennysoikeudesta - käyvän arvon malliKun otettiin huomioon, että KPL 5 luvun 2 b §:n 1 momentin nojalla tuloslaskelmaan kirjattavien arvonmuutosten veronalaisuudesta tai vähennyskelpoisuudesta ei ole säädetty EVL:ssa, KVL katsoi, että kyseiset erät eivät ole veronalaista elinkeinotuloa tai vähennyskelpoista menoa A Oyj:n verotuksessa. A Oyj:llä on oikeus vähentää verotuksessaan omistamilleen keskinäisille kiinteistöosakeyhtiöille suorittamansa yhtiövastikkeet siitä huolimatta, että hakemuksessa kuvatun kirjauskäytännön seurauksena niistä aiheutuvat kulukirjaukset eliminoidaan hakijan tuloslaskelmalla kiinteistöosakeyhtiöiden saamien vastiketuottojen kirjauksia vastaan. (Ei lainvoim. 30.11.2016) - Uutiset
16.5.2014 6.56
Sijoituskullan sekä kulta-aineksen ja kultapuolivalmisteen arvonlisäverotusta koskevaan ohjeeseen muutoksiaVerohallinnon ohjetta on päivitetty vastaamaan vuonna 2013 voimassa olevia laskutus- ja ilmoittamisvelvollisuuksia sekä verokantaa koskevia säännöksiä. Lisäksi luku voimaantulosäännöksistä on poistettu. - Uutiset
8.5.2013 16.04
Bisnesenkeleillä mahdollisuus merkittävään verovähennykseen verovuosina 2013-2015 - laki ja asetus voimaan 15. toukokuutaLain mukaan kohdeyhtiöstä riippumaton bisnesenkelinä toimiva yksityinen sijoittaja voi vähentää pääomatulostaan 50 prosenttia vuosina 2013–2015 lain voimaantulon jälkeen osakeyhtiöön sijoittamastaan osakepääoman määrästä. - Uutiset
3.5.2013 13.31
Bisnesenkelivähennystä koskevan lain muutokset vahvistettuTasavallan presidentti vahvisti perjantaina 3. toukokuuta sijoitustoiminnan veronhuojennuksesta verovuosina 2013-2015 annettuun lakiin tehdyt muutokset, joilla lakiin on lisätty säännös veronkantolain maksujärjestelyä koskevien säännösten soveltamisesta veronhuojennuslaissa tarkoitetuissa maastamuuttotilanteissa. - Uutiset
16.4.2013 16.14
KHO: Maansiirtoalan liiketoimintaa harjoittavalla yhtiöllä oli oikeus vähentää rahasto-osuuksien myynnistä aiheutunut luovutustappio elinkeinotoiminnan tulolähteen menonaKun sijoitusrahasto-osuuksiin sijoitetut varat, joiden tarkoitus oli toimia puskurina taloudellisesti huonompien aikojen varalle ja tulevia investointitarpeita varten, eivät olleet suhteettoman suuria yhtiön liiketoimintaan nähden, rahasto-osuuksia oli pidettävä yhtiön liiketoiminnan rahoitusomaisuutena ja niiden myynnistä aiheutunut luovutustappio oli vähennettävissä elinkeinotoiminnan tulolähteen menona. - Uutiset
30.4.2012 9.06
Työeläkevakuuttajat antoivat lausunnon Yhdysvaltain veroviranomaisilleSuomalaiset eläkelaitokset ja -yhtiöt, jotka ovat jo verovelvollisia Suomessa, pelkäävät yhdysvaltain veroviranomaisten valmisteleman ns. Foreign Account Tax Compliance Act (”FATCA”) -lain luovan niille ylimääräisen verorasitteen. - Uutiset
1.3.2012 15.34
Työeläkelaitosten riskinkantokykyä ehdotetaan vahvistettavaksi uudella pysyvällä laillaRiskinkantokykyä vahvistettaisiin tehostamalla sijoitus- ja vakuutusriskejä varten varattujen puskurien käyttöä. Lisäksi eläkesäätiöiden ja -kassojen olisi jatkossa mahdollista halutessaan vahvistaa omaa riskinkantokykyään erillisellä vakavaraisuuspääomaan luettavalla työnantajan lisämaksuerällä. - Uutiset
21.10.2011 10.12
Komissiolta esitys rahoitusmarkkinadirektiivin tarkistamisestaKomission torstaina 20. lokakuuta esittelemien direktiivi- ja asetusehdotusten tarkoituksena on muuttaa finanssimarkkinoita tehokkaammiksi, joustavammiksi ja avoimemmiksi. Myös sijoittajansuojaa aiotaan lujittaa. - Uutiset
13.7.2010 8.01
Komissio haluaa parantaa tilinhaltijoiden ja piensijoittajien suojaaTalletusten suojaa ehdotetaan nostettavaksi koko EU:ssa 100 000 euroon tämän vuoden loppuun mennessä. Sijoittajille maksettavan korvauksen määrä nousee 20 000 eurosta 50 000 euroon. - Uutiset
30.6.2010 12.20
KHO: Vakuutusyhtiö sai vähentää siihen sulautuneiden tytäryhtiöidensä osakkeisiin liittyvät arvonkorotuksetKHO katsoi tapauksessa, että vakuutusyhtiöllä oli oikeus vähentää kokonaan omistamiensa ja sijoitusomaisuuteensa kuuluneiden kiinteistöosakeyhtiöiden B:n ja C:n osakkeisiin liittyvät arvonkorotukset osakkeiden mitätöityessä sulautumisessa. - Uutiset
28.6.2010 13.11
Mermaid-sijoitukset työllistävät arvopaperilautakuntaaArvopaperilautakunta saa yhä uusia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat hävinneet rahojaan Nordean kauppaamissa Mermaid-sijoituksissa. Osa sijoittajista on kokenut, ettei ole saanut riittävää tietoa sijoitusten riskeistä, Kauppalehti kirjoittaa. - Uutiset
8.6.2010 20.40
Arvopaperilautakunnan uusia ratkaisusuosituksiaArvopaperilautakunta on julkaissut kolme ratkaisusuositusta, joissa yhdessäkään ei suositettu hyvitystä. Asioissa oli kyse pankin yhdistelmä- ja korkorahastosijoitusten sijoitusneuvonnasta sekä pankin velvollisuudesta informoida asiakasta islantilaispankkien kasvaneista luottotappioriskeistä.