-
Vero
- Ajoneuvovero
- Alkoholi- ja alkoholijuomavero
- Arpajaisvero
- Arvonlisävero
- Autovero
- Elinkeinotulovero
- Jätevero
- Kaivosvero
- Kiinteistövero
- Kirkollisvero
- Koiravero
- Kunnallisvero
- Luovutusvoittovero
- Lähdevero
- Maatilatalouden tulovero
- Pankkivero
- Perintö- ja lahjavero
- Polttoainevero
- Rakennusvero
- Ratavero
- Tonnistovero
- Tulovero
- Tupakkavero
- Varainsiirtovero
- Varallisuusvero
- Virvoitusjuomavero
- Voimalaitosvero
- Yhteisövero
- Yleisradiovero
- Ympäristövero
Jätevero
- Uutiset
6.11.2007 13.36
Työryhmä selvittämään jäteverotuksen uudistamistaValtiovarainministeriö on 1.11.2007 asettanut työryhmän selvittämään jäteverotuksen uudistamista toimikaudelle 1.11.2007 - 30.11.2008. Työryhmän tavoitteena on löytää sellainen jätteisiin kohdistuva ohjausmalli, joka parhaiten Suomessa toteuttaa jätteiden ohjaukselle asetettuja tavoitteita. Ensisijaisesti työryhmä tarkastelee veroon perustuvaa mallia, mutta työryhmä voi veromallin lisäksi tarkastella myös muiden jätteisiin kohdistuvien ohjausmallien soveltuvuutta. - Uutiset
12.4.2007 16.18
Jätelain muutos lisää jätteen tuottajien vastuutaTasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa perjantaina 13.4. jätelain muutos tulemaan voimaan 1.6.2007. Vastuu kaupan ja yksityisen palvelutoiminnan jätehuollon järjestämisestä siirtyy kunnilta jätteen tuottajille. - Uutiset
13.3.2007 10.14
EK vastustaa jäteveroaElinkeinoelämän keskusliitto EK pitää erityisen tärkeänä, että teollisuuslaitosten omien jätteiden käsittelyyn tarkoitettujen yksityisten kaatopaikkojen jäteverottomuus säilytetään myös jatkossa. Verottomuuden perusteena on ollut Suomen viennin kannalta eräiden keskeisten teollisuuslaitosten tuottamien prosessijätteiden suuri määrä ja näiden jätteiden väistämättömyys sekä hyödyntämiskelvottomuus. - Uutiset
14.2.2007 17.24
Jätelain muutos rikkoi hallitusrintamaaEduskunta on hyväksynyt jätelain muutoksen äänin 101 – 74. Äänestys rikkoi hallitusrintamaa, sillä valtaosa SDP:n kansanedustajista äänesti vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten kanssa muutoksen hylkäämisen puolesta. - Uutiset
23.1.2007 10.44
Valtakunnallisesta jätesuunnitelmasta ei yksimielisyyttä - tavoitteena ehkäistä jätteen syntyäJätesuunnitelma on viranomaisten toimintaa ohjaava strategia, joka kuvaa millainen Suomen jätehuollon olisi oltava vuonna 2016 ja millä keinoin päämäärä saavutetaan. Suunnitelma sisältää myös erillisen toimenpideohjelman jätteiden synnyn ehkäisemiseksi. Suomen luonnonsuojeluliitto sekä Elinkeinoelämän Keskusliitto yhdessä Suomen Kaupan Liiton kanssa jättivät eriävän mielipiteensä juuri valmistuneeseen Suomen suunnitelmaehdotukseen. - Uutiset
5.10.2006 10.36
KHO:n ennakkoratkaisu jäteveron soveltamista koskevassa asiassaKaatopaikalle A oli 1950 ja 1960 -luvuilla sijoitettu sekajätettä, joka koostui pääosin yhdyskuntajätteestä ja rakennusjätteestä. A:n kaatopaikan saneerauksen yhteydessä tämä suurelta osin maatunut jätetäyttö siirrettiin kaatopaikalle B jäteverolain voimaantulon jälkeen. Tätä jätettä ei katsottu jäteverolain 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuksi saastuneeksi maa-ainekseksi vaan yhdyskuntajätteeksi, jonka toimittamisesta kaatopaikalle B oli suoritettava jäteveroa. - Uutiset
23.1.2006 12.02
Kuntaliitto: Jäteveron nousu korottanut jätteenkäsittelymaksujaKuntaliiton mukaan jätteenkäsittelymaksu oli Suomen kunnissa keskimäärin 96 euroa tonnilta vuonna 2005. Vuoteen 2004 nousua oli 13 prosenttia, josta kaksi-kolmannesta selittyy jäteveron nousulla. Kuntaliiton selvityksen mukaan kunnan järjestämät jätekuljetukset ovat sopimusperusteisia edullisempia. - Uutiset
6.10.2005 10.40
Ympäristöverojen tuotto noussutSuomessa kerättiin viime vuonna ympäristöverotuksella noin 4,9 miljardia euroa. Tämän lisäksi kerättiin noin 0,9 miljardia euroa ympäristöperusteisia palvelumaksuja lähinnä vesi-, jätevesi- ja jätehuollosta. Ajoneuvoperusteisten verojen kertymä kasvoi peräti 12 prosenttia. Ympäristöverojen osuus koko verokertymästä oli 7,3 prosenttia. - Uutiset
27.6.2005 15.57
Luonnonsuojeluliitto arvostelee Suomen jätteenpolttoaSuomessa on suunniteilla yli 20 jätettä polttavaa laitosta. Laitosten ja niiden vaatiman infran rakentaminen ja ylläpito on kansantaloudellisesti kallista, toteuttajien kannalta riskialtista ja ympäristömielessä luonnonvaroja tuhlaavaa. Mikään taho ei koordinoi erilaisten jätteenkäsittelylaitosten rakentamista ja hankkeet kilpailevat keskenään jätteistä pyrkien jopa sitouttamaan kuntia jätteentuottoon, arvostelee Suomen luonnonsuojeluliitto. - Uutiset
27.6.2005 8.42
Jäteveron vaikuttavuutta selvitettyVuonna 1996 käyttöön otettu jätevero on vähentänyt erityisesti kaatopaikoille sijoitettavan rakennusjätteen sekä kaupan ja teollisuuden jätteen määrää parantamalla näiden jätelajien vaihtoehtoisten käsittelytapojen kilpailukykyä. Kotitalouksissa veron ohjausvaikutus ei ole ollut yhtä tehokas. - Uutiset
25.11.2004 8.13
VTV: Jätevero toimii heikostiValtiontalouden tarkastusviraston (VTV) mukaan jäteverojärjestelmän lainsäädännössä ei ole huomioitu riittävästi ympäristöllisten tavoitteiden toteutumisedellytyksiä. Perusratkaisuja ovat pikemminkin ohjanneet hallinnoitavuuteen liittyvät syyt kuin ympäristölliset lähtökohdat. Valvonta ja sanktiokäytännöt vaihtelevat. - Uutiset
22.11.2004 10.49
Kuntaliiton jätehuoltoselvitys - Kaatopaikkamaksusta lähes puolet valtiolle,
- Jätemaksuissa on suuria alueellisia eroja,
- Jätteenkuljetusmatkat ovat pidentyneet,
- Kunnan kilpailuttamassa jätteenkuljetuksessa jäteastioiden tyhjennysmaksut ovat alhaisemmat kuin sopimusperusteisessa jätteenkuljetuksessa,
- Kunnat huolehtivat jätehuollon järjestämisestä melko yleisesti yhteistoiminnassa. - Uutiset
20.10.2004 19.35
Uusia ympäristöveroja suunnitteillaValtiovarainministeriössä on tarkasteltu jo käytössä olevien verojen kehittämismahdollisuuksien ohella useita uusia luonnonvaroihin, päästöihin ja ympäristölle haitallisiin tuotteisiin kohdistuvia veroja. - Esityöt > Ministeriöiden lainvalmistelujulkaisutSelvitysmiehet Pasi Holm ja Markku Ollikainen: Uraaniveron käyttöönotto Suomessa1.2.2011
- Esityöt > Ministeriöiden lainvalmistelujulkaisutValtiovarainministeriön julkaisuja 18/2009: Jäteverotuksen kehittäminen14.4.2009
- Esityöt > Ministeriöiden lainvalmistelujulkaisutValtakunnallista jätesuunnitelmaa valmisteleva työryhmä, Ympäristöministeriön raportteja 3/2007: Ehdotus valtakunnalliseksi jätesuunnitelmaksi vuoteen 201623.1.2007
- Virallistieto > Verohallinnon ohjeita Jäteverotus 3.3.2023
- Virallistieto > Verohallinnon ohjeita Jäteverotus 4.10.2021