Elintarvikehygienia
- Uutiset
4.5.2006 14.20
Poronlihan myynti teurastuspaikalta suoraan kuluttajalle voi jatkuaPoronlihan ja poron kuivalihan myynti teurastus- tai tuotantopaikalta suoraan kuluttajalle voi edelleen jatkua poronhoitoalueella. Valtioneuvosto päätti 4.5. asiaa koskevan elintarvikelain kohdan voimaantulosta. Suomi on saanut Euroopan komissiolta oikeuden poiketa tältä osin yhteisön hygieniasäädöksistä. - Uutiset
28.4.2006 12.09
Raportti elintarvikevalvonnan riittävyydestä - osassa kuntia työpanosvaje on jatkuvaaKunnallisen elintarvikevalvonnan riittävyyttä on arvioitu vuodesta 1998 lähtien, nyt seitsemännen kerran. Kunnista kerätyn tiedon perusteella on laskettu, että elintarvikevalvontaan käytettiin vuonna 2004 työpanosta 282 henkilötyövuoden verran. Laskennallisesta vähimmäistyöpanoksesta puuttui 104 henkilötyövuotta, joka jakautuu kuntien kesken hyvin epätasaisesti. - Uutiset
10.4.2006 8.32
Elintarviketurvallisuuden hallintaa yhtenäistetään uudella standardillaStandardisoimisliitto on julkistanut elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmien vaatimuksia käsittelevän standardin SFS-EN ISO 22000. Kansainvälisen ISO-standardin laatiminen aiheesta tuli tarpeelliseksi, kun eri maissa otettiin käyttöön erilaisia standardeja ja ohjeistuksia, ja haluttiin löytää yhtenäinen menettely, jotta pystyttäisiin vastaamaan paremmin niin kuluttajien kuin kansainvälisen kaupan lisääntyviin elintarviketurvallisuutta koskeviin vaatimuksiin. Työhön osallistui kaikkiaan 23 maata. - Uutiset
6.4.2006 8.13
Suomen zoonoosiraportti vuodelta 2004Suomen zoonoosiraportti vuodelta 2004 on ilmestynyt. Raportissa kuvataan zoonoosien eli eläimen ja ihmisen välillä tarttuvien tautien esiintymistä väestössä, elintarvikkeissa, eläimissä ja rehuissa. Muiden EU-maiden raportit sekä yhteenveto niistä on myös julkaistu, samoin kuin julkaisu Eläintaudit ja eläinten hyvinvointi Suomessa 2004. - Uutiset
14.3.2006 9.36
EELA pyrkii hillitsemään noroviruksen leviämistäEläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA on julkaissut raportin ”Norovirus elintarviketeollisuudessa -riskiprofiili”. Se on tarkoitettu käytännön apuvälineeksi elintarviketeollisuuden työntekijöille. Raportissa on asiantuntijaryhmän ja yrityskäyntien avulla kartoitettu norovirusriskiä lisääviä tekijöitä, käytössä olevia riskinhallintakeinoja ja riskinhallinnan mahdollisuuksia. - Uutiset
24.2.2006 14.34
Elintarvikkeiden alkutuotannolle hygieniasäännötMaa- ja metsätalousministeriön asetus alkutuotannolle elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi asetettavista vaatimuksista tulee voimaan 1.3.2006 samanaikaisesti uuden elintarvikelain 23/2006 kanssa. Merkittävin uudistus on tuottajien velvollisuus kuvata omavalvontaa kirjallisesti. - Uutiset
31.1.2006 13.35
Tullilaboratorion tutkimista eristä 11 prosenttia määräysten vastaisia vuonna 2005Tulli hylkäsi viime vuonna joka neljännen tutkitun thaimaalaisen elintarvike-erän. Runsaat kolme neljännestä hylätyistä kulutustavataeristä oli peräisin Kiinasta. Tutkituista geenimuuntelun 121 tuontierästä 37 erässä todettiin geneettisiä muunnoksia. Sudan I-IV tai muita komission päätöksessä kiellettyjä väriaineita ei tutkimuksissa löytynyt. Hylätyistä kulutustavaraeristä lähes 43 prosenttia oli leluja, jotka eivät täyttäneet lelulain ja siihen liittyvien standardien vaatimuksia. - Uutiset
27.10.2005 9.25
Suomessa ei tarpeen muuttaa siipikarjanlihan ja kananmunien käyttöäEuroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on antanut 26.10. lausunnon liittyen lintuinfluenssan (H5N1) esiintymiseen eräissä Euroopan maissa ja kuluttajien huoleen turvallisuudestaan. EFSA toteaa, ettei ole olemassa epidemiologista näyttöä siitä, että lintuinfluenssa välittyisi ihmisiin ruoan välityksellä. Todennäköisintä on saada tartunta sairaasta elävästä linnusta, ei siipikarjanlihan tai kananmunien välityksellä. EU:n alueella ihmisiin tarttuvaa lintuinfluenssavirusta ei ole todettu siipikarjassa. - Uutiset
17.10.2005 6.55
EU jatkaa Suomen erityistä salmonellasuojaaSuomeen ja Ruotsiin myytävälle lihalle ja kananmunille on edelleen tehtävä muita EU-maita tiukempia salmonellatarkastuksia. - Uutiset
5.7.2005 20.32
Euroopan päättäjät kuin lapset hiekkalaatikollaEU:n kriisin syvetessä eräille Euroopan päättäjille tuntuu olevan tärkeämpää mollata muiden maiden ruokakulttuuria kuin selvittää oikeita ongelmia. Italian pääministeri Silvio Berlusconin lausunto suomalaisen ruuan huonosta tasosta johti Suomessa keskusteluihin Italian suurlähettilään kanssa. Ranskan presidentti Jacques Chirac yhtyi suomalaisruuan mollaukseen. Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan mukaan italiaisruoka haisi kuselle. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan mukaan pastat housuissa ei ole hyvä olla. - Uutiset
22.6.2005 14.15
Elintarvikevirastolta HACCP-ohje elintarviketuotannon vaarojen hallintaan Elintarvikevirasto on laatinut ohjeen HACCP-järjestelmästä (Hazard Analysis and Critical Control Points eli vaarojen arviointi ja kriittiset hallintapisteet), jonka tarkoituksena on auttaa elintarvikealan yritystä sen tuotantotoiminnan hygieenisten vaaratekijöiden arvioinnissa ja hallinnassa. HACCP-järjestelmällä varmistetaan elintarvikkeiden turvallisuus elintarviketuotannon koko ketjussa aina raaka-aineiden käsittelystä tuotteiden jakeluun ja myyntiin asti. HACCP-järjestelmä on osa yrityksen laajempaa omavalvontaa. - Uutiset
16.6.2005 11.15
Ensisaapumispaikka-</br>valvontatyöryhmän muistioEnsisaapumispaikka-
valvontatyöryhmä luovutti työryhmämuistionsa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle 16.6.2005. Työryhmä valmisteli ehdotukset uuden elintarvikelain ensisaapumispaikkavalvontaa koskevista pykälistä ja uudesta ensisaapumisvalvonta-asetuksesta. - Uutiset
28.4.2005 13.59
Hallitus päätti elintarvikelainsäädännön uudistamisestaHallitus hyväksyi 28.4. eduskunnalle annettavan esityksen uudeksi elintarvikelaiksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2006 alusta ja se korvaa kolmen nykyisen lain säännökset. Esityksellä pyritään tehostamaan elintarvikevalvontaa, mm. asettamalla valvonnan laadulle ja suunnittelulle aiempaa tarkempia vaatimuksia. - Uutiset
15.6.2004 9.29
Hygieniaosaamisvelvoitteen suorittamiseen aikaa puoli vuotta Hygieniaosaamistodistus on oltava henkilöllä, joka on yhdessä tai useammassa elintarvikehuoneistossa työskennellyt pakkaamattomien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyä edellyttävissä tehtävissä vähintään kolme kuukautta. Niiltä työntekijöiltä, jotka ovat työskennelleet elintarvikealalla vuosia, vaaditaan osaamisen osoittamista vuoden 2005 alusta lähtien.