Avoliitto
- Uutiset
29.10.2015 15.27
Hovioikeus korotti käräjäoikeuden tuomitseman avoliittolain mukaisen hyvityksen määrän 35.000 eurosta 50.000 euroonHovioikeus katsoi, että B:n työpanos yhteisen yrityksen toiminnassa, yrityksen saamisessa kannattavaksi ja hänen toimintansa A:n nimissä olleen yrityksen hyväksi oli ollut hyvin merkittävä. Aloite yrityksen ostoon oli tullut B:ltä ja yritystä oli myös tarjottu ensin B:n ostettavaksi. B:n ei voitu katsoa saaneen työpanoksestaan ja toiminnastaan VV Oy:ssä hänen ja A:n avoliiton aikana riittävää vastiketta. Hovioikeus katsoi näin ollen käräjäoikeuden tavoin, että omaisuuden erottelu A:n kuolinpesän ja B:n välillä yksinomaan omistussuhteen perusteella johtaa siihen, että A:n kuolinpesä saa perusteetonta etua B:n kustannuksella. Perusteetonta etua ei voitu myöskään pitää vähäisenä. Näin ollen B:llä oli katsottava olevan oikeus avoliittolain 8 §:n mukaiseen hyvitykseen. Hyvityksen määräksi hovioikeus arvio 50.000 euroa käräjäoikeuden tuomitseman 35.000 euron sijasta. (Vailla lainvoimaa 29.10.2015) - Uutiset
31.8.2015 8.30
Hallinto-oikeus: Avopuolison autolla kuljettujen työmatkojen matkakulut vähennettiin oman auton käytön mukaan laskettuinaHAO katsoi, että A:n matkakuluvähennyksen laskemiseen ei voitu suoraan soveltaa Verohallinnon vuotta 2009 koskevan päätöksen 1 ja 2 §:ssä vahvistettuja vähennysten määriä. Kulujen määrä oli vahvistettava arvioimalla. Muun selvityksen puuttuessa ja kun A:n tilanne oli hänen käyttäessään avopuolisonsa autoa verrattavissa sellaiseen verovelvolliseen, joka oli käyttänyt näihin matkoihin omaa tai verotuksessa verovelvollisen puolisona pidettävän henkilön omistamaa autoa, päätöksen 1 §:ssä vahvistettua kilometrikustannuksen määrää voitiin pitää lähtökohtana myös A:n matkakuluvähennystä arvioitaessa. - Uutiset
25.5.2015 8.08
Isyyslaki uudistuu vuonna 2016 - isyyden voi tunnustaa jo äitiysneuvolassaJos avioliiton ulkopuolella syntyvän lapsen biologinen isyys on selvä, voi isyyden jatkossa tunnustaa jo ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa. Näin voi toimia esimerkiksi silloin, kun tulevat vanhemmat asuvat avoliitossa. Perheen ei enää tarvitse käydä lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen, kuten nykyisin. Muutos sisältyy uuteen isyyslakiin, joka tulee voimaan 1. tammikuuta 2016. - Uutiset
23.12.2014 14.00
Hovioikeus: Ex-avopuolison yhteistalouden purkamista koskeva hyvitysvaatimus voitiin hylätä – perusteetonta etua ei ollut näytetty saadunHO ei muuttanut KO:n tuomiota, jossa oli katsottu jääneen näyttämättä, että A:n työpanos ja rahallinen panos olisivat olleet sellaisia, että B:n niiden ansiosta oli kyennyt kartuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan. B oli itse omilla ansiotuloillaan maksanut avoliiton alkaessa olleet velkansa. Hänen ei ollut näytetty saaneen perusteetonta etua A:n kustannuksella. Tämän vuoksi A:n 30 000 euron hyvitysvaatimus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 23.12.2014) - Uutiset
3.12.2014 15.03
Hovioikeus vapautti avopuolison avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain mukaisesta hyvityksestäAsiassa jäi näyttämättä, että miehen työpanos naisen osittain omistamalla kiinteistöllä olisi ollut siinä määrin merkittävää, että sen perusteella miehen voitaisiin katsoa auttaneen naista kartuttamaan omaisuuttaan avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 3 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Nainen vapautettiin velvollisuudesta suorittaa miehelle hyvityksenä yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta käräjäoikeuden tuomitsemat 7.000 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 3.12.2014) - Uutiset
8.10.2014 13.12
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 5.9. – 26.9.2014 koskevat pesänjakajan määräämistä avoliiton päättyessä, velvollisuutta esittää asiakirja sekä rangaistuksen lieventämistä rikoksentekijän iän perusteella. - Uutiset
3.1.2014 12.38
Suomalaisten kokema parisuhdeväkivalta 2012 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksiaParisuhteessa olevista naisista kymmenen prosenttia ja miehistä kuusi prosenttia ilmoitti joskus elämänsä aikana kokeneensa fyysistä väkivaltaa nykyisen parisuhdekumppaninsa taholta. Kuluneen vuoden aikana fyysistä parisuhdeväkivaltaa oli kokenut viisi prosenttia naisista ja kaksi prosenttia miehistä. Nuoremmissa ikäryhmissä parisuhdeväkivallan tai uhkailun kokeminen oli selkeästi vanhempia ikäryhmiä yleisempää, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsauksesta. - Uutiset
25.9.2013 11.56
Hovioikeus: Avopuolisolla oli oikeus kieltäytyä todistamasta törkeää rattijuopumusta koskevassa asiassa – syyte hylättiin näyttämättömänäTodistaja B oli vastaaja A:n avopuoliso. He olivat asuneet yhdessä kymmenen vuotta ja heillä oli kaksi yhteistä lasta. Todistaja oli ilmoittanut, että hän ei halua todistaa asiassa, mikäli hänellä on oikeus kieltäytyä todistamisesta. Vaasan hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että avopuolisoilla, joiden suhde on rinnastettavissa avioliittoon, on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n nojalla jo nykyisin vastaavat perhe-elämän suojaan perustuvat oikeudet kieltäytyä todistamasta puolisoaan vastaan kuin aviopuolisoilla. Tämän vuoksi avopuolison esitutkintakertomustakaan ei voitu käyttää todisteena asiassa ja syyte törkeästä rattijuopumuksesta hylättiin näyttämättömänä. - Uutiset
2.9.2013 15.09
Ohje avoeron yhteydessä maksetun hyvityksen veroseuraamuksista annettuAvopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annettu laki tuli voimaan huhtikuun 2011 alussa. Verohallinnon ohjeessa käsitellään kyseisen lain perusteella maksetun hyvityksen veroseuraamuksia niin hyvityksen maksajan kuin saajankin kannalta. - Uutiset
30.4.2013 18.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat puolison salaisen omistuksen osoittamista, oikeusturvavakuutukseen perustuvan saatavan vanhentumisaikaa, tontinvuokraoikeuden kirjaamishakemuksen vaikutusta vastaajakelpoisuuseen, urakkasopimuksen tulkintaa, eläkesäästötilin ulosmittaussuojan menettämistä, oikeudenkäyntiä jatkaneen konkurssipesän vastuuta vastapuolen oikeudenkäyntikuluista sekä rangaistuksen mittaamista ja kohtuullistamista huumausainerikoksessa. - Uutiset
6.11.2012 12.10
Tiina Qvist: Parisuhdeväkivallan sovittelu Suomessa ei ole toimiva saati tasa-arvoinenYTM, tutkija Tiina Qvistin Oikeus-lehden katsaus perustuu sovittelijoille ja väkivaltatyöntekijöille tekemään kyselyyn sekä sovittelukäytäntöä käsittelevän opaskirjan teksteihin. Katsauksessa verrataan kyselyn perusteella sovittelijoiden sekä eri järjestöjen näkemyksiä nykyisistä parisuhdeväkivallan sovittelukäytännöistä ja suhteutetaan niitä sovitteluideaaliin. Qvist arvioi sitä, kuinka sovitteluideaalin mukaiset arvot toteutuvat käytännössä, sovittelu- ja väkivaltatyön arjessa. - Uutiset
23.8.2012 12.12
Väitös työurasta ja parisuhteestaKahden uran pariskunnan työurat tukevat toisiaan, mutta haastavat arjen, selviää KTM Marja Känsälän väitöstutkimuksesta. Känsälä selvitti väitöstutkimuksessaan, miten kahden uran pariskunnat sovittavat yhteen työn ja muun elämän. - Uutiset
16.4.2012 9.36
EIT:n suuri jaosto: Lähes 20 vuotta avosuhteessa asunut perheenäiti voitiin velvoittaa todistamaan miestänsä vastaanAlankomaalaisen naisen, jolla oli surmasta epäillyn miehensä kanssa kaksi lasta, perhe-elämän suojaa ei loukattu, kun hänet yritettiin pakottaa vankeudella todistamaan miestään vastaan. Avopuolisojen suhteeseen ei välttämättä tarvinnut liittää samoja oikeudellisia seuraamuksia kuin virallistettuihin liittoihin. (Ään. 10-7) - Uutiset
28.3.2011 15.33
Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta voimaan 1.4.2011Laki soveltuu sellaisiin avopuolisoihin, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Säännökset soveltuvat niin samaa kuin eri sukupuolta oleviin avopareihin. - Uutiset
13.1.2011 15.31
Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta voimaan huhtikuun 2011 alustaHuhtikuun alussa tulee voimaan uusi laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Sen tarkoituksena on antaa avopuolisoille suojaa avoliiton päättyessä. Uuden lain mukaan avopuolisoilla on oikeus hakea pesänjakajaa omaisuuden erottelun toimittamiseksi. Avopuolisolla on myös tietyin edellytyksin oikeus saada hyvitystä yhteistalouteen antamastaan panoksesta. Avopuolison oikeudet eivät uudistuksen jälkeenkään rinnastu aviopuolison oikeuksiin. - Uutiset
3.1.2011 8.31
Perhe ja rahat - oikeudellisia kysymyksiäLakimies-lehden 7–8/2010 teemana on "pari ja perhe - muuttuva oikeus". Lehden luvussa "Perhe ja rahat" lainsäädäntöneuvos Markku Helin kysyy, onko aviovarallisuusjärjestelmämme vanhentunut. Lainsäädäntöneuvos Salla Lötjönen tarkastelee yhteistalouden purkamista avoliitossa ja kollegiumtutkija Mia Korpiola luo historiallisen katsauksen lakiosainstituution taustaan ja tehtäviin. - Uutiset
13.11.2010 9.08
Ehdotettujen avoliiton varallisuussäännösten soveltaminen koskisi vähintään viisi vuotta yhdessä asuneita tai yhteisen lapsen hankkineitaAvopuolisoiden yhteistalouden purkamista koskevassa lakiehdotuksessa avopuolisoilla tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia parisuhteen osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avoliiton syntymiseen tai päättymiseen ei ole ehdotettu muotovaatimuksia. - Uutiset
7.10.2010 12.00
KKO:n ratkaisu saamisen vanhentumisesta perusteettoman edun palauttamista koskevassa asiassa avopuolisoiden välilläAvopuolisot A ja B olivat 12.9.1997 ostaneet kiinteistön käytettäväksi heidän yhteisenä kotinaan. Lainhuuto kiinteistöön oli myönnetty puoliksi kummallekin. A oli rahoittanut valtaosan kauppahinnasta. B oli kuollut 6.10.2006. A vaati 27.7.2007, että B:n kuolinpesä velvoitetaan suorittamaan hänelle perusteettoman edun palautusta. Avopuolisoiden tarkoituksena oli ollut, ettei kyseistä A:lle syntynyttä saatavaa perittäisi avoliiton jatkuessa. Vanhentumislain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu kymmenen vuoden vanhentumisaika ei ollut kulunut umpeen ennen maksuvaatimuksen esittämistä. A:n palautussaatava ei siten ollut lakannut vanhentumisen johdosta. (Ään.) - Uutiset
10.9.2010 15.04
Sosiaaliturvan perhe- ja tulokäsitteitä tulisi selkiyttääUusin Sosiaalivakuutus-lehti pohtii sosiaaliturvan perhekäsitysten ristiriitaisuutta, joka suututtaa asiakkaita ja kuormittaa hallintoa. Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula on samaa mieltä tutkijoiden kanssa. Sosiaaliturvan perhe- ja tulokäsitteitä tulisi selkiyttää kiireesti. - Uutiset
9.4.2010 12.01
Avopuolisoiden omaisuuden erottelu tulossa lakiinAvopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta esitetään säädettäväksi laki, jota sovellettaisiin omaisuuden erotteluun avoliiton päättyessä. Avopuolisoilla olisi oikeus hakea pesänjakajaa erottelun toimittamiseksi. Avopuolisolla olisi myös tietyin edellytyksin oikeus saada hyvitystä yhteistalouteen antamastaan panoksesta.