Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2024
- Uutiset
10.10.2024 10.15
Verotus: Antigua ja Barbuda poistettu yhteistyöhaluttomien lainkäyttöalueiden luettelostaNeuvosto on poistanut Antigua ja Barbudan veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevasta EU:n luettelosta. - Uutiset
10.10.2024 8.30
Automaattinen päätöksenteko Tullissa laajeneeTulliasioiden käsittelyssä käytetään automaattista ratkaisemista. Automaattinen ratkaiseminen tai päätöksenteko on sitä, että tietojärjestelmä ratkaisee itsenäisesti asian ilman, että ratkaisun tarkistaa ja hyväksyy ihminen. Automaattista ratkaisemista käytetään tuonnin, viennin, passituksen ja saapumisen tulli-ilmoituksissa. - Uutiset
8.10.2024 11.50
KHO: Säätiön hakijalle maksama kertakaikkinen korvaus luonnonsuojelulain mukaisesta suojelusta aiheutuvasta taloudellisen hyödyn menetyksestä oli TVL 80 §:n 7 kohdan mukainen verovapaa korvaus, vaikka korvauksen maksajana oli yksityinen toimijaKun otettiin huomioon asiassa ilmenevät oikeusohjeet ja keskusverolautakunnan päätöksen perustelut sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, keskusverolautakunnan päätöksen muuttamiseen ei ollut perusteita. (Julkaisematon) - Uutiset
8.10.2024 10.00
Päivitetty ohje: Avoeron yhteydessä maksettava hyvitysVerohallinnon ohjeessa käsitellään avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (ns. avoliittolaki) maksettavien hyvitysten verotusta. Ohjeen lukuun 4.4.1 on lisätty maininta, että työpanokseen perustuvaa hyvitystä verotetaan TVL 61 §:n perusteella muuna ansiotulona. Ohjeen sanamuotoja ja rakennetta on myös täsmennetty. - Uutiset
8.10.2024 9.30
Säännösten kieliversioiden erot: KHO hylkäsi yhtiön verotusta koskevan purkuhakemuksenAsiassa oli ratkaistavana, oliko purkuhakemuksen kohteena oleva päätös perustunut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 117 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, sillä perusteella, ettei päätöksessä ollut huomioitu TVL 35 b §:n 1 momentin 2 kohdan ruotsinkielistä versiota, joka olisi yhtiön mukaan johtanut sen kannalta edullisempaan lopputulokseen. - Uutiset
7.10.2024 15.00
Hallinto-oikeus: Kameravalvontapalveluksi nimetyssä palvelukokonaisuudessa ei ollut kysymys ALV 67 §:ssä tarkoitetusta kiinteistöön liittyvästä palvelustaKameravalvontapalveluksi nimetty palvelukokonaisuus ei ollut täytäntöönpanoasetuksen 31 a artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen valvonta- tai vartiointipalvelu. (Ei lainvoim. 7.10.2024) - Uutiset
7.10.2024 9.45
Muutoksia yleisradioveroon ja yleisradiotoiminnan arvonlisäverotukseenVM lähetti perjantaina 4.10. lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen, jossa ehdotetaan muutoksia henkilön yleisradioveroon ja yleisradiotoiminnan arvonlisäverotukseen. Muutokset perustuvat Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta arvioineen parlamentaarisen työryhmän ehdotuksiin. Lausuntoaika päättyy keskiviikkona 23. lokakuuta. - Uutiset
4.10.2024 12.33
Komission lokakuun kooste rikkomuspäätöksistä toimialalohkoittain – kehottaa Suomea noudattamaan vesipuitedirektiiviäSäännöllisesti julkaistava kooste rikkomusmenettelypäätöksistä sisältää Euroopan komission oikeudelliset toimenpiteet niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole täyttäneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Nämä päätökset kattavat monia aloja ja EU:n toimintalohkoja, ja niiden avulla pyritään varmistamaan EU:n lainsäädännön asianmukainen soveltaminen kansalaisten ja yritysten hyväksi. - Uutiset
4.10.2024 11.21
Oliko tytär ollut velvollinen tekemään lahjaveroilmoituksia äidiltään kuukausittain saamiensa varojen osalta - hovioikeus arvioi asiaa toisin kuin käräjäoikeusSyytteen mukaan vastaaja oli veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä antaa lahjaveroilmoitukset äidiltään kuukausittain vuosina 2010-2017 saamistaan yleensä 2.000 tai 2.500 euron rahalahjoista aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa yhteensä 27.468 euron suuruisen veron määräämättä jättämisen. Tilisiirtoina tehtyjen lahjoitusten yhteismäärä oli 210.620 euroa. Toisin kuin syytteen hylännyt käräjäoikeus HO katsoi, että vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt siihen törkeään veropetokseen, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta. HO katsoi, että ottaen huomioon menettelyn myötä vältetyn veron määrä ja se, että toisaalta tekoon ei liittynyt erityisiä vastaajan syyllisyyttä korostavia piirteitä, oli tässä tapauksessa 5 kk:n vankeusrangaistus oikeudenmukainen seuraamus syyksi luetusta teosta. Rikoksen vakavuus ei edellyttänyt vankeuden tuomitsemista ehdottomana. Vastaaja oli maksanut asiaan liittyvät Verohallinnon saatavat ennen rikosprosessin alkua. (Vailla lainvoimaa 4.10.2024) - Uutiset
3.10.2024 16.00
Hallitus esittää työttömyysvakuutusmaksujen alentamista vuodelle 2025Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu alenee nykyisestä 0,79 prosentista 0,59 prosenttiin palkasta. Työnantajan työttömyysturvamaksu alenee nykyisestä 0,27 prosentista 0,20 prosenttiin palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 455 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,80 prosenttia palkasta. - Uutiset
3.10.2024 14.00
Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaanMatkailuautoilta kannettavaa ajoneuvoveron käyttövoimaveroa ehdotetaan korotettavaksi. Ajoneuvoveron käyttövoimavero on muilta kuin bensiinikäyttöisiltä ajoneuvoilta kannettava ajoneuvoveron osa. Matkailuautojen käyttövoimaveron korotus korvaa hallituksen viimekeväisen kehysriihipäätöksen matkailuautojen autoverotuen poistamisesta. - Uutiset
2.10.2024 14.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Verohallinnon vakavaa huomiota verotuksen oikaisuvaatimusten käsittelemiseen laissa edellytetyllä tavalla ilman aiheetonta viivytystäKantelijan kahden oikaisuvaatimuksen käsittely oli kestänyt yli kolme ja noin kaksi ja puoli vuotta. Asioita ei apulaisoikeuskanslerin sijaisen arvion mukaan ollut käsitelty lain edellyttämällä joutuisuudella. - Uutiset
1.10.2024 12.30
Ohje: Verovuoden 2023 luonnollisten henkilöiden tuloverotuksen julkisten tietojen luovuttaminen kunnanhallituksilleKunnanhallitukset voivat saada Verohallinnolta sähköisessä muodossa oman kuntansa verovelvollisia koskevat tuloverotuksen julkiset tiedot tunnistetietoineen. - Uutiset
1.10.2024 9.30
KHO:n ennakkopäätös yhtiön pääosakkaalleen ja toimitusjohtajalleen antamien keräilyautojen autoetujen arvojen määräämisestäAsiassa oli ratkaistavana, miten yhtiön pääosakkaalleen ja toimitusjohtajalleen A:lle kolmen keräilyauton osalta antamien autoetujen arvot määritetään, kun keräilyautot ovat osan vuodesta poissa liikennekäytöstä ja kun A käyttää kutakin keräilyautoa vain satunnaisina päivinä vuoden aikana. - Uutiset
30.9.2024 10.30
Päivitetty ohje: Kuolinpesän omaisuuden luovutuksen verotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään kuolinpesille omaisuuden luovutuksista syntyviä voittoja ja tappioita perustilanteissa. Ohjeessa selvitetään mm. kuolinpesän jäämistöön kuuluvan asunnon luovutukseen liittyviä ongelmakohtia. Ohjeessa käsitellään myös lesken luovuttaman omaisuuden luovutusvoittoverotuskysymyksiä. - Uutiset
27.9.2024 16.00
Verohallinto: Monen tuotteen tai palvelun arvonlisävero nousee vuodenvaihteessaHallitus esittää muutoksia alennettuihin arvonlisäverokantoihin. Jos esitys hyväksytään, monen tuotteen ja palvelun arvonlisävero nousee 10 prosentista 14 prosenttiin 1. tammikuuta 2025. - Uutiset
27.9.2024 13.12
Apulaistietosuojavaltuutettu: Omien tietojen tarkastuspyynnössä voi käyttää asiamiestäApulaistietosuojavaltuutettu on todennut päätöksessään, että henkilö voi tehdä tarkastuspyynnön omiin tietoihinsa asiamiehen avulla ja esimerkiksi pyytää organisaatiota toimittamaan asiamiehelle itseään koskevat tiedot. Tietosuojalainsäädäntö ei estä tietosuojaoikeuksien käyttämistä toisen henkilön välityksellä. - Uutiset
27.9.2024 10.50
Päivitetty ohje: Ahvenanmaan veroraja arvonlisäverotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään arvonlisäverovelvollisiksi rekisteröityjen (alv-rekisteröityjen) elinkeinonharjoittajien myynnin arvonlisäverokohtelua silloin, kun tavaroita ja palveluita myydään yli Ahvenanmaan verorajan. Ohje on päivitetty kokonaisuudessaan ja se korvaa aiemman ohjeen (Dnro VH/3238/00.01.00/2021, 18.3.2022). - Uutiset
27.9.2024 10.33
Ohje: Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisessa syntyneen Kalmar Oyj:n ja Cargotec Oyj:n osakkeiden hankintamenon määrittäminen verotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään Cargotec Oyj:n ja Kalmar Oyj:n osakkeiden hankintamenon määrittämistä verotuksessa Cargotec Oyj:n osittaisjakautumisen jälkeen. - Uutiset
27.9.2024 9.40
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu tuulivoimalla tuotetun sähkön arvonlisäverostaKeskusverolautakunta katsoi, että A Oy harjoitti arvonlisäverolaissa ja -direktiivissä tarkoitettua liiketoimintaa myydessään osakkailleen sähköä ja oli siten arvonlisäverodirektiivin 9 artiklassa tarkoitettu verovelvollinen. A Oy:n harjoittama sähkön myynti osakkaille ja B Oy:lle oli AVL 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa tavaran myyntiä. Koska A Oy osti sähköä tuotantoyhtiöiltä sekä C Oy:ltä ja D Oy:ltä verollista liiketoimintaansa varten, A Oy:llä oli AVL 102 §:n nojalla oikeus vähentää ostoihin sisältyvät arvonlisäverot. Ennakkoratkaisu ajalle 30.8.2024–31.12.2025. (Ei lainvoim. 27.9.2024)