Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2011
- Uutiset
10.6.2011 14.37
EU-parlamentin kesäkuun täysistunto pähkinänkuoressaTämänkertaisessa täysistunnossa parlamentti tuki Bulgarian ja Romanian liittymistä Schengen-alueeseen ja keskusteli komission kanssa EU-kriteereistä ydinvoimaloiden stressitesteille. Parlamentti myös hyväksyi päätöslauselman, jossa vaaditaan, ettei EU tee kauppasopimuksia ihmisoikeuksia ja työnormeja rikkovien kolmansien maiden kanssa. Viikon ajankohtainen puheenaihe oli kohu EHEC-bakteerin ympärillä. - Uutiset
8.6.2011 16.38
Geenien vaikutus tulotasoon sekä verotukseen liittyvät kysymykset puhuttivat Jyväskylään kokoontuneita taloustutkijoitaJyväskylän yliopistoon keskiviikkona 8. kesäkuuta 28. kertaa kokoontuneet taloustutkijat ovat pohtineet arvonlisäveron alentamisen vaikutuksia ravintolahintoihin, Lapin ja Kainuun sosiaaliturvamaksualennuksen työllisyysvaikutuksia, eettisen organisaatiokulttuurin vaikutuksia työurien pidentämiseen sekä sitä, miten geeniperimä ja ympäristö vaikuttavat ansiotuloihin. - Uutiset
3.6.2011 8.06
Euroopan oikeusinstituutti on aloittanut toimintansa - tavoitteena parantaa lainkäytön yhdenmukaisuuttaKevään 2011 aikana toimintansa aloittaneen Euroopan oikeusinstituutin tarkoituksena on edistää EU:n tavoitetta luoda Euroopan oikeusalue. Instituutti on riippumaton yleishyödyllinen organisaatio ja sen tavoitteena on parantaa lainkäytön yhdenmukaisuutta Euroopassa tarjoamalla käytännön ohjeita poliittisille päätöksentekijöille ja viranomaisille. - Uutiset
1.6.2011 8.36
Ennakkotietoa Lakimiespäivästä 30. syyskuuta - ilmoittautuminen alkoi42. Lakimiespäivä järjestetään 30. syyskuuta 2011. Ennakkoilmoittautuminen tapahtumaan alkaa 1. kesäkuuta. Valtakunnallinen Lakimiespäivä on perinteisesti koonnut yhteen noin joka kymmenennen maamme lakimiehen. Lakimiesliiton tiedotteen mukaan tänä vuonna tavoitteena on rikkoa ennätys ja saada mukaan entistä enemmän ammattikunnan edustajia. Päivä antaa tiiviin katsauksen päivänpolttaviin kysymyksiin, lainsäädännön ja yhteiskunnan kehitykseen, mutta myös ajattelemisen aihetta ihmisistä työn takana. - Uutiset
31.5.2011 11.59
Kesäkuussa 2011 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesäkuussa 2011 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- rikoslakiin muutoksia muun muassa seksuaalirikosten sekä rasismi- ja viharikosten osalta
- ampuma-aselain ja -asetuksen muutokset
- postilaki voimaan
- postipalveluiden arvonlisävero poistuu
- uuden ajokorttilain ja siihen liittyvien muiden lakien eräät säännökset voimaan jo nyt
- turvallisuustutkintalaki onnettomuuksien tutkinnan säädöspohjaksi
- oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille tehtyjen kanteluiden tutkintaan muutoksia. - Uutiset
30.5.2011 7.15
Uusi tilannekuva harmaasta taloudesta - työntekijäkohtaisten tietojen luovuttaminen verottajalle helpottaisi valvontaaVerohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikön julkaisemassa uudessa Harmaan talouden tilannekuvassa 2/2011 esitellään muun muassa useissa maissa käyttöön otettu menettely, jossa työnantaja luovuttaa työntekijäkohtaiset tiedot verohallinnolle joka kuukausi. - Uutiset
27.5.2011 13.13
Lainvalmistelun ohjaukseen ehdotetaan uutta toimintamalliaMinisteriöiden lainvalmistelua ehdotetaan tehostettavaksi valtioneuvoston yhteisellä ohjauksella, joka varmistaisi hallituksen poliittisen tahdon toteutumista ja lainvalmistelun laatua. Ohjausta ryhtyisivät hoitamaan valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö. Kansliapäällikkökokouksilla olisi keskeinen rooli ministeriöiden lainvalmistelutyön yhteensovittamisessa ja lainvalmistelua koskevan poliittisen päätöksenteon valmistelussa. Ehdotukset sisältyvät Sujuvampaan lainvalmisteluun –hankkeen II väliraporttiin. - Uutiset
27.5.2011 7.37
Komissio haluaa torjua EU-petoksia sääntöjä koventamallaKomissio haluaa torjua EU:n varoihin kohdistuvia petoksia lisäämällä tietojenvaihtoa poliisi-, tulli-, vero- ja oikeusviranomaisten välillä. Myös kavalluksen ja vallan väärinkäytön määritelmiin halutaan selkeyttä. Uusi ehdotus vastavuoroisesta hallinnollisesta avunannosta EU:n taloudellisten etujen suojelemiseksi on myös suunnitteilla. - Uutiset
26.5.2011 13.00
Julkinen kuuleminen oikeusasioiden, perusoikeuksien ja tasa-arvon alan EU-rahoitusohjelmista jatkuu 15. kesäkuuta saakkaEuroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen vuoden 2013 jälkeen alkavista oikeusasioiden, perusoikeuksien ja tasa-arvon alan EU-rahoitusohjelmista. Vastaamalla voi vaikuttaa tulevien ohjelmien painopistealueisiin, tavoitteisiin, rahoituskohteisiin ja -menettelyihin. - Uutiset
26.5.2011 11.29
Asianajajien maksuttomasta neuvonnasta kysytään neuvoja erityisesti perheiden arjen oikeudellisiin ongelmiinAsianajajien hoitamissa maksuttomissa asianajajapäivystyksissä kysytään neuvoja perheiden arjen oikeudellisiin huoliin. Tieto käy ilmi päivystysten yhteydessä pidettävistä tilastoista. Päivystyksiä järjestetään säännöllisesti yhdellätoista paikkakunnalla. - Uutiset
24.5.2011 7.45
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon sivuilla on julkaistu tietoa muun muassa ulkomaille lähetetyn työntekijän verotuksesta, Verotilin toukokuun tiliotteista sekä Vero.fi-palvelun uudistumisesta 15.6.2011. - Uutiset
17.5.2011 12.00
Tarkastusvirasto: Lainsäädännön vaikuttavuutta tulee arvioida jatkuvastiValtiontalouden tarkastusvirasto on julkaissut selvityksen, jossa analysoidaan lainsäädännön laatua erityisesti tuloksellisuustarkastuksen näkökulmasta. Valtiontalouden tarkastusviraston strategiassa vuosille 2010–2012 on yhtenä tarkastuksen suuntaamisen strategisena teema-alueena laadukas lainsäädäntö osana valtiontaloudellista päätöksentekoa. Selvityksessä keskitytään erityisesti lainsäädännön toimivuuteen ohjauskeinona ja tavoitteiden saavuttamisen välineenä. - Uutiset
10.5.2011 12.00
Otakantaa.fi: Kuinka kansalaisia voidaan kuulla oikeusministeriön toiminnassa?Oikeusministeriö etsii keinoja, joilla kansalaisten mielipiteitä ja heidän kokemukseen perustuvaa tietoaan saataisiin otettua huomioon esimerkiksi lainvalmistelussa, vaalijärjestelmän kehittämisessä ja kriminaalipolitiikan valmistelussa. Ministeriössä on alettu valmistella kansalaisyhteiskuntalinjausta. Linjauksessa on tarkoitus kuvata välineitä, joiden avulla ministeriön virkamiesten olisi helpompaa kuulla kansalaisia ja heidän etujaan ajavia kansalaisjärjestöjä. Asiasta voi keskustella Otakantaa.fi-kansalaisfoorumilla 24. kesäkuuta 2011 saakka. - Uutiset
9.5.2011 9.39
Verohallinnon uusia ohjeita ja julkaisujaVerohallinnon sivuilla on julkaistu muun muassa ohjeet vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen ja pitkäaikaissäästämissopimuksen sopimusehtojen toimittamisesta Verohallinnolle sekä yksityishenkilön toisesta EU-maasta ostaman uuden kuljetusvälineen verotuksesta. Ulkomaille lähetettävä työntekijä - julkaisussa opastetaan yrityksiä ulkomailla työskentelyyn liittyvissä asioissa. - Uutiset
9.5.2011 7.31
Eurooppa-päivää juhlitaan 9. toukokuutaEuroopan yhteisön syntysanat lausuttiin 9. toukokuuta 1950. Lehdistö oli kutsuttu Ranskan ulkoministeriöön Pariisissa kuulemaan “mitä tärkeintä tiedonantoa”. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman antoi tilaisuudessa julistuksen, jota pidetään alkuna Euroopan integraatiolle. Schuman esitti, että rauhanomaisten suhteiden säilyttämiseksi on välttämätöntä luoda perusta Euroopan valtioliitolle. - Uutiset
3.5.2011 11.00
Veronmaksajien vuosikokous: Työ etusijalle hallitusohjelman veromuutoksissaVeronmaksajain Keskusliiton vuosikokous vaatii hallitusneuvottelijoita asettamaan työn etusijalle alkavan vaalikauden veromuutoksia linjattaessa. Ansiotulojen verotusta tulee edelleen maltillisesti keventää ja mahdolliset kiristykset on rajattava kulutuksen ja pääomatulojen verotukseen. - Uutiset
29.4.2011 11.59
Toukokuussa 2011 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2011 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- uusi terveydenhuoltolaki tulee voimaan
- lääkäreiden kaksoislaillistus loppuu
- edunvalvojien valvontaan tulee tarkennuksia
- riita-asioiden sovitteluun uudistuksia
- uusi päästökauppalaki tulee voimaan
- eläinsuojelulakiin broilereiden ja tuotantoeläinten suojelua koskevia muutoksia. - Uutiset
28.4.2011 11.36
Verohallinnon uusia julkaisuja ja tiedotteitaVerohallinnon sivuilla on julkaistu muun muassa Henkilöverotuksen käsikirja 2011, jossa käydään läpi luonnollisen henkilön tuloverotusta koskevat säännökset tulkintaohjeineen. Kirjassa käsitellään mm. tulojen jako ansiotuloon ja pääomatuloon, em. tuloista tehtävät vähennykset sekä luovutusvoittojen verotus. Myös metsänomistajan ja yrittäjän verotusta selvitetään kirjassa siltä osin kuin niistä säädetään tuloverolaissa ja laissa varojen arvostamisessa verotuksessa. - Uutiset
28.4.2011 9.03
Valtiontalouden tarkastusviraston Pöysti: Sääntelyn seuraukset selvitettävä paremminMinisteriöiden yhteistyön on pakko parantua, jotta Suomeen saadaan parempaa sääntelyä. Sääntely on lisääntynyt ja muuttunut entistä vaikeammaksi ymmärtää. Monet lait tuntuvat aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä, arvioi Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti uusimmassa Prima-lehdessä. - Uutiset
27.4.2011 13.50
Eduskunnan uusi puhemiehistö valittuEduskunnan täysistunnossa valittiin keskiviikkona 27.4 eduskunnan puhemiehet. Puhemieheksi valittiin Ben Zyskowicz (kok.), I varapuhemieheksi Jutta Urpilainen (sd.) ja II varapuhemieheksi Anssi Joutsenlahti (ps.).