Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2009
- Uutiset
31.12.2009 11.00
Tammikuussa 2010 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuussa 2010 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa: käräjäoikeusverkoston uudistukset, kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtyvät Maanmittauslaitokselle, oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voidaan hyvittää rahalla, Poliisihallitus aloittaa, aluehallinto uudistuu, verotuksen lukuisat muutokset, uusi kuntajakolaki voimaan, elinaikakerroin käyttöön työeläkkeissä, työnantajan kansaneläkemaksu poistuu, uusi yliopistolaki voimaan, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä useat muut uudet virastot aloittavat toimintansa, palveludirektiivi pannaan täytäntöön. - Uutiset
23.12.2009 12.07
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusimmissa tiedotteissa käsitellään laajasti verotuksen vuotta 2010, muun muassa vuoden 2010 pidätysprosentteja sekä sosiaaliturva- ja sairausvakuutusmaksuja, kausiveroilmoitusta, ennakonpidätysvelvollisuudesta vapautumista, palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotusta, arvonlisäverotuksen muutoksia 2010, tuloveroasteikkoa, yliopistojen verotusta, pitkäaikaissäästämissopimuksen verotusta sekä voimassa olevia verosopimuksia. - Uutiset
3.12.2009 11.19
Julkishallinnon toimivuutta ja oikeusturvan todellisuutta tutkittiin kokonaisuutenaKorkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin aloitteesta julkishallinnon toimivuutta ja oikeusturvan todellisuutta on pyritty selvittämään Suomessa ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Tutkimushankkeen tuloksena on nyt julkaistu tutkimus "Oikeusturvan todellisuus - pyramiditutkimus hallintolainkäytön vaikuttavuudesta". - Uutiset
30.11.2009 14.42
Julkishallinnon sähköisten asiointipalvelujen käyttöön tarkoitettu asiointitili käyttöön vuonna 2011Kaikille suomalaisille tarjottavan Kansalaisten asiointitilin toteuttaminen alkaa. Asiointitili on viranomaisen ja kansalaisen vuorovaikutteinen sähköinen viestintäkanava. Se tarjoaa yhden yhtenäisen asiakasrajapinnan julkishallinnon ja kansalaisten välille. - Uutiset
30.11.2009 11.39
Joulukuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- kauppojen aukiolosäännöt muuttuvat,
- oikeusapulain muutos (mm. sähköinen asiointi),
- uusi joukkoliikennelaki ja taksilain muutokset,
- riistavahinkolaki tulee voimaan,
- uusi asetus koneiden turvallisuudesta,
- sairaankuljetuspalvelut yksityisen terveydenhuollon lupamenettelyn piiriin,
- Lissabonin sopimus tulee voimaan. - Uutiset
30.11.2009 11.10
Maakuntalehdet nostivat jälleen esiin Suomen oikeusturvaongelmat - ongelmia vähätellään?Useat oikeuslaitoksen kärkinimet arvostelevat varsin kovin sanoin oikeusministeriötä oikeusturvan puutteiden vähättelystä ja asenneongelmasta. Savon Sanomien ja kolmen muun maakuntalehden 15 oikeusalan asiantuntijalle lähetettyyn sähköpostikyselyyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioista vastasi kymmenen henkilöä. - Uutiset
5.11.2009 9.38
Selvitykset oikeudenkäyntien viivästymisten syistä valmistuivatEduskunnan perustuslakivaliokunnan pyytämät selvitykset oikeudenkäyntien viivästymisten syistä on julkaistu valiokunnan verkkosivuilla. - Uutiset
30.10.2009 11.57
Marraskuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMarraskuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- alkoholirikoksia koskevat säännökset muuttuvat,
- poliisille oikeus tarkastaa ja ottaa alkoholijuomat pois nuorilta,
- kotirauhan rikkominen tekstiviesteillä rangaistavaksi,
- uusi eläinlääkintähuoltolaki,
- laki Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta voimaan,
- ulosottomaksut nousevat,
- kotitullaajien menettelytavat muuttuvat. - Uutiset
16.10.2009 6.17
Oikeuskanslerin ratkaisujaOikeuskanslerinvirasto on julkaissut verkossa ratkaisulyhennelmät, joissa on ollut kysymys muun muassa tuomarin asianmukaisesta prosessinjohdosta, tuomarin huolellisuudesta salassapitomerkintöjen tekemisessä, tuomarin antamasta väliaikaismääräyksestä, hoitajan rikoksista ilmoittamisesta TEOlle, lastensuojeluilmoituksen tekijän henkilötietojen luovuttamisesta ilmoitusten kohteena olleelle perheelle, viranomaisen vastaamisvelvollisuudesta, lasten päivähoidon turvallisuudesta ja opetushallituksen kriisiohjeistuksesta. - Uutiset
6.10.2009 17.50
VATT-vuosikirjan teemana verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminenVATT-vuosikirjan "Verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminen – miksi ja mihin suuntaan?" artikkeleissa tutkijat tarkastelevat sosiaaliturvan ja verotuksen kehittämistä sekä niistä käytävää yhteiskuntapoliittista keskustelua. Vuosikirja luo katsauksen molempiin teemoihin ja tuo uusia näkökulmia käynnissä olevaan keskusteluun. - Uutiset
30.9.2009 11.34
Lokakuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaLokakuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- tulliviranomaisen erehdyttämisestä ankarammat rangaistukset,
- uusi patoturvallisuuslaki tulee voimaan,
- valtion virkamiesten sairauden todistamiseen lievennyksiä,
- ruuan ja rehun arvonlisävero laskee 17 prosentista 12 prosenttiin,
- alkoholivero nousee 10 %,
- uusia hyönteis- ja sammallajeja rauhoitetaan,
- poliisi puuttuu herkemmin ylinopeuksiin. - Uutiset
29.9.2009 9.26
Oikeusministeriön hankeluettelo päivitettyOikeusministeriön päivitetty säädöshankeluettelo on ilmestynyt. Ministeriö julkaisee kaksi kertaa vuodessa hankeluettelon, jossa esitellään kaikki julkaisuhetkellä oikeusministeriön valmisteltavana olevat säädöshankkeet. - Uutiset
23.9.2009 15.10
Katainen: Verotuksen suuret haasteet - ekologinen verouudistus ja hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminenValtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoi Keskuskauppakamarin Suuressa Veropäivässä 23.9.2009, että hallitusohjelmaan kirjatuista verouudistuksista suurimmat on jo tehty tai aikataulusta jo päätetty. Katainen käsitteli puheessaan myös tulevaisuuden verotuksen haasteita. - Uutiset
15.9.2009 11.02
Hallituksen budjettiesitys 2010Tasavallan presidentti antoi tiistaina 15. syyskuuta 2009 eduskunnalle hallituksen esityksen valtion vuoden 2010 talousarvioksi. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esittelee budjetin eduskunnalle klo 14 alkavassa täysistunnossa. - Uutiset
14.9.2009 11.35
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon verkkosivuilla on julkaistu tiedotteet, joissa on kysymys muun muassa verovapaudesta toisen Pohjoismaan osinkoverosta, elintarvikkeiden ja rehujen verokannan alennuksesta, verokantamuutoksessa oikaisueriin sovellettavasta arvonlisäverokannasta, verokortin muuttamisesta, arvonlisäverotuksen muutoksista vuonna 2010 sekä verovapaista matkakustannuksista. - Uutiset
8.9.2009 11.32
Eduskunta aloittaa syyskautensa - syksyn hallituksen esitysten satoaEduskunta aloittaa syysistuntokautensa tiistaina 8. syyskuuta 2009 lähinnä hallituksen esitysten lähetekeskusteluin. Hallituksen esitysten lisäksi eduskunnassa on syksyn aikana käsittelyssä myös selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta, ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko sekä selonteko kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. - Uutiset
8.9.2009 8.04
Hetemäen verotyöryhmän alustavia hahmotelmia - ei tasaveroa, painopiste kulutuksen verottamiseenValtiovarainministeriön asettaman verotuksen kehittämistyöryhmän mielestä veropohja on pidettävä laajana. Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtaman työryhmän mukaan laaja veropohja ja pienet vähennykset pitäisivät veroasteen kohtuullisena. Ryhmä torjuu tasaveron ja siirtäisi verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen. - Uutiset
31.8.2009 11.33
Syyskuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaSyyskuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- työsuojeluviranomaisille oikeus saada salassapitosäännösten estämättä valvontaa varten välttämättömiä tietoja Verohallinnolta ja Eläketurvakeskukselta,- perheensisäinen adoptio mahdolliseksi rekisteröidyille pareille,- riita-asioiden oikeuspaikkasäännösten muutokset,- vammaispalvelusäädösten muutokset - oikeus henkilökohtaiseen apuun,- Terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan tehtävät laajenevat myös sosiaalihuoltoon,- kalastuslain muutokset,- sähköiseen tunnistamiseen pelisäännöt,- Fi-verkkotunnuksen voimassaoloaika pitenee viiteen vuoteen. - Uutiset
27.8.2009 10.15
LakimiesUutiset: Lainvalmistelun suurimmat puutteet resurssipula ja kiire - lainvalmistelun taso huonontunutSuomalaisen lainvalmistelun suurimpina puutteina pidetään jatkuvaa resurssipulaa ja kiirettä, kirjoittaa LakimiesUutiset. Lainvalmistelun vaativuus on kasvanut vuosien mittaan, eikä tätä ole asiantuntijoiden mukaan otettu riittävästi huomioon. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on huolissaan myös lain voimaantuloajoista:
– Usein ministeriössä saatetaan vain todeta, että esityksessä on käytetty vanhoja pohjia eikä ole huomattu muuttaa kaikkea. Asiaa pidetään ministeriöissä vain pienenä muotovirheenä, mutta minusta tämä lähentelee jo virkavirhettä, Jonkka toteaa lakien voimaantulopäivistä. - Uutiset
24.8.2009 18.07
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto kertoo muun muassa, ettei sillä ole tekemistä Veronpalautusheti.fi-palvelun kanssa ja varoittaa siihen liittyvistä vaaroista. - Uutiset
12.8.2009 16.33
Julkisen oikeusavun laadun arvioinnin kehittämistä pohtineen työryhmän mietintöOikeusministeriön asettama työryhmä on määritellyt julkisen oikeusavun laatutekijät sekä tehnyt ehdotuksen julkisen oikeusavun laadun arviointiin soveltuvaksi arviointijärjestelmäksi. - Uutiset
12.8.2009 13.37
Asianajajaliiton 90-vuotisjuhlaa vietetään 16. lokakuutaAsianajajaliiton 90-vuotisjuhlan päätapahtuma on Helsingissä 16. lokakuuta 2009. Liitto kutsuu tapahtumaan kaikkia asianajajajia puolisoineen ja asianajotoimistoissa työskenteleviä lakimiehiä. - Uutiset
11.8.2009 13.34
Lakimiespäivän ennakkoilmoittautuminen päättyy perjantaina 14. elokuuta 2009Suomen Lakimiesliiton Lakimiespäivä 2009 järjestetään Finlandia-talossa 2. lokakuuta 2009. Ennakkoon ilmoittautuneet pääsevät tilaisuuteen edullisemmin. Ennakkoilmoittautuminen päättyy 14. elokuuta ja lopullinen ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään perjantaina 18. syyskuuta. - Uutiset
30.7.2009 12.01
Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä työllisyyspaketti – pienituloisimpien verotus keveneeHallitus aikoo käynnistää ensi vuonna laajan työllisyyspaketin. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi asiasta valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiesityksen yhteydessä. Verotus kevenee ensi vuonna ainoastaan kaikkein pienituloisimmilla eikä kuntataloudelle ole luvassa helpotusta. Ensi vuoden budjetin loppusumma on esityksen mukaan 49,9 miljardia euroa. Valtio ottaa lisää velkaa 13 miljardia euroa, jolloin valtion velka nousee 44 prosenttiin bruttokansantuotteesta. - Uutiset
22.7.2009 10.20
Asenteet verotuksen kiristämistä kohtaan suopeampiaTaantuman taltuttamiseksi 46 prosenttia kansalaista ja 69 prosenttia kunnanvaltuutetuista hyväksyy verojen korotuksen. Torjutuin ajatus kansalaisten keskuudessa on laatutason laskeminen peruspalveluiden turvaamiseksi. Tiedot käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. - Uutiset
13.7.2009 14.33
Lausunnot oikaisuvaatimustoimikunnan mietinnöstäOikaisuvaatimustoimikunnan mietinnöstä on saatu lausunnot 84 taholta. Lausunnoissa katsottiin yleisesti, että oikaisuvaatimusjärjestelmää tulisi entisestään laajentaa ja että tämän tulisi tapahtua eri hallinnonalojen lainsäädäntöhankkeina, ilman että järjestelmästä muodostetaan yleinen pakollinen esivaihe ennen varsinaista muutoksenhakua. Lausunnoissa esitettiin myös näkökohtia siitä, millä tavoin kuten missä asioissa laajentaminen voisi nykytilanteessa olla perusteltua. - Uutiset
30.6.2009 11.40
Heinäkuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHeinäkuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- uusi laki valmismatkaliikkeistä,
- työttömyysturvan parannukset - lomautetut muutosturvan piiriin,
- uusi laki eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta ja siihen liittyvät ympäristölakien muutokset,
- uusi asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta,
- Suomen ja Australian välinen sosiaaliturvasopimus voimaan,
- datasiirron ja tekstiviestien hintasääntely voimaan,
- viestintämarkkinalain muutos - yhden megabitin vähimmäisnopeus internet-yhteyksiin,
- taksiliikennelain muutos,
- ulkomaalaislain muutos - turvapaikkamenettelydirektiivi saatetaan voimaan,
- ASP-järjestelmän ehdot paranevat väliaikaisesti laman vuoksi,
- pysäköintivirhemaksuihin muutoksia,
- "kurkkudirektiivi" kumotaan,
- lääkkeiden viitehintoihin muutoksia. - Uutiset
25.6.2009 14.27
Verohallinnon tiedotteita ja ohjeitaVerohallinnon sivuilla on uusia julkaisuja työnantajan vuosi-ilmoituksen täyttämisestä ja valvontailmoituksen täyttämisestä arvonlisäverovelvollisille työnantajille. Vero-ohje ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen edellytyksistä ja rekisteristä poistamisen perusteista on julkaistu. Lisäksi sivuilla on kysymyksiä ja vastauksia verotilistä sekä tietoa tilitetyistä veroista. - Uutiset
18.6.2009 9.48
Verohallinnon uusia tiedotteita ja ohjeitaVerohallinto tiedottaa, että muista EU-maista haettavat arvonlisäveron palautukset muuttuvat sähköisiksi tammikuusta 2010 alkaen. Uusia tiedotteita sivuilla on eläkkeiden verotuksesta, YK:n rauhanturvajoukoissa palvelevan verotuksesta, maksujärjestelystä, kiinteistöveron suoraveloituksesta ja kiinteistön verotusarvosta. Työnantajan vuosi-ilmoituksen täyttöopasta on täydennetty. Lisäksi on julkaistu ennakkotieto kuntien ja seurakuntien vuoden 2008 tuloveroista. - Uutiset
16.6.2009 15.40
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen katsaus oikeudellisten instituutioiden toimintaan ja oikeuden saatavuuteen"Oikeusolot 2009" -katsauksen tarkoituksena on antaa yleiskuva oikeusoloista Suomessa. Katsauksessa tarkastellaan muun muassa yleisön käsityksiä ja kokemuksia oikeuslaitoksesta. Siinä perehdytään tuomioistuinten ja ylimpien laillisuusvalvojien toimintaan sekä oikeudellisiin asiantuntijapalveluihin, julkiseen oikeusapuun ja edunvalvontaan. - Uutiset
5.6.2009 14.26
Verotili yksinkertaistaa oma-aloitteisten verojen maksamista alkan vuodesta 2010Verohallinto on julkaissut sivuillaan tietopaketin koskien verotiliä, joka otetaan käyttöön oma-aloitteisten verojen kuten arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten maksamista varten. Verohallinto on julkaissut ohjeet työmatkakustannusten korvauksista ja tiedotteet lyhytaikaisten työsuhteiden verotuksesta, pääomatuloksi luettavasta osakaslainasta ja veronmaksun lykkäämisestä. Lisäksi sivuilla on tietoa tilinumeron IBAN-muodosta ja uusi verohallinnon työjärjestys. - Uutiset
29.5.2009 11.59
Kesäkuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesäkuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- sähköisen viestinnän tietosuojalain muutokset eli ns. Lex Nokia,
- ulkomaalaislain muutokset (määritelmädirektiivin voimaansaattaminen),
- rakennustyön turvallisuudesta uusi asetus,
- työturvallisuuden ja -terveyden edistämistä koskeva yleissopimus saatetaan voimaan,
- tasa-arvolain muutokset,
- työttömyysturvalain muutokset. - Uutiset
13.5.2009 16.26
Väitös: Veronhuojennusten lainsäädäntöä täsmennettävä - säännöksissä myös perustuslain vastaisuuksiaOikeustieteen lisensiaatti Seppo Söderlundin väitöstutkimuksen mukaan veronhuojennuksia koskevaa lainsäädäntöä tulisi täsmentää. Lisäksi kaikkiin veronhuojennussäännöksiin tulisi sisällyttää muutoksenhakuoikeus. - Uutiset
30.4.2009 11.58
Toukokuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- vaalirahoituksen muutokset,
- tuomareille voidaan antaa kirjallinen varoitus,
- muutoksia työttömyysetuuksien rahoitukseen,
- urheilijoiden pakollinen tapaturmavakuutus,
- Saimaan kalastusrajoitukset norpan suojelemiseksi. - Uutiset
29.4.2009 7.39
Eduskunnan pääsihteeri Tiitinen: Juristipako osasyy kehnoihin lakiesityksiinEduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen moittii jälleen ministeriöitä lainvalmistelun huonosta tasosta. Tiitisen mukaan eduskuntaan tulevat lakiesitykset ovat heikkotasoisia osaltaan siksi, että valmistelutyöstä vastaavat ministeriöt eivät saa pidettyä parhaita juristeja palkkalistoillaan, kertoo YLE Uutiset. - Uutiset
27.4.2009 15.08
Keskuskauppakamarin lainsäädäntökatsaus 1/2009Keskuskauppakamari seuraa elinkeinoelämään vaikuttavia lainsäädäntöhankkeita niiden vireille tulosta säädösten voimaan tuloon asti. Keskuskauppakamari julkaisee katsauksen kaksi kertaa vuodessa, ja on nyt julkaissut vuoden 2009 ensimmäisen katsauksen. - Uutiset
20.4.2009 10.00
KKO:ssa ratkaistiin vuonna 2008 2 857 asiaa, joissa annettiin 179 asiaratkaisua - käsittelyaika keskimäärin 5,1 kuukauttaKorkein oikeus ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 kaikkiaan 2 857 asiaa, mikä on 36 enemmän kuin vuotta aiemmin. Keskimääräinen käsittelyaika kaikissa korkeimman oikeuden ratkaisemissa asioissa oli 5,1 kuukautta. - Uutiset
16.4.2009 10.17
EU-tiedon hakuopas 2009EU-tiedon hakuoppaasta on julkaistu uusi versio. Hakuopas on apuväline, joka johdattaa Euroopan unioniin liittyvistä asioista kiinnostuneen tiedonhakijan vastauksien ja ratkaisujen lähteille. - Uutiset
16.4.2009 9.56
Suomen hallituksen toimet EU-tuomioistuinasioissa ja EU-rikkomusasioissa vuonna 2008Suomen hallituksen toimet EU-tuomioistuinasioissa -esite selvittää Suomen hallituksen toimia Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa ja Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireillä olevissa asioissa, sekä Euroopan komission Suomea vastaan käynnistämissä EU-rikkomusasioissa vuoden 2008 aikana. - Uutiset
8.4.2009 17.17
Hallituksen selonteko Suomen EU-politiikastaValtioneuvosto hyväksyi keskiviikkona 8. huhtikuuta selonteon Suomen EU-politiikasta. Selonteossa käsitellään EU-jäsenyyden merkitystä Suomelle, määritellään Suomen EU-politiikan peruslinjaukset ja keskeiset tavoitteet, pohditaan keinoja kehittää EU-vaikuttamista sekä analysoidaan Euroopan unionin kehittymistä. - Uutiset
6.4.2009 11.59
Nettivieraana ATL ry:n lakimies Kalle Kärkkäinen: Suunnittelijat lainsäädännön ja käytännön välimaastossaArkkitehtisuunnittelu ei esimerkiksi liikevaihdolla mitattuna ole kansantaloudellisesti loppujen lopuksi kovin merkittävä toimiala. Se on kuitenkin toimiala, joka vaikuttaa valtavan paljon meidän kaikkien elämäämme. Vietämme suurimman osan ajastamme rakennuksissa ja rakennetussa ympäristössä, ja arkkitehdit omalla suunnittelutyöllään osaltaan muovaavat tätä elinympäristöä. Kun ottaa edellä mainitun huomioon, on pakko ihmetellä paria asiaa lainsäädännössämme, joka osaltaan ohjaa rakennetun ympäristön muokkautumista, kirjoittaa Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry:n lakimies, OTK Kalle Kärkkäinen. - Uutiset
2.4.2009 9.51
Eduskunnan puhemiesneuvosto arvostelee lainvalmistelua - paremman sääntelyn toimintaohjelmasta ei vielä riittäviä tuloksiaEduskunnan puhemiesneuvosto arvostelee hallituksen lainvalmistelua. Pääministeri Matti Vanhaselle osoitetussa kirjeessä puhemies Sauli Niinistö ilmoittaa lakiesitysten puutteiden vievän kohtuuttomasti valiokuntien aikaa. Tällöin ei pystytä keskittymään asiakysymyksiin. - Uutiset
1.4.2009 12.16
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa ulkomaalaisille työntekijöille tarkoitetusta In To -palvelusta, matkakustannuksista, arvonlisäverokannoista, esitäytetystä veroilmoituksesta sekä kotitalousvähennyksestä. - Uutiset
31.3.2009 11.03
Huhtikuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- tupakan myynti luvanvaraiseksi,
- lääkkeiden viitehintajärjestelmä käyttöön ja Kela-korvausten perusteet muuttuvat,
- romuajoneuvojen siirto nopeutuu,
- autoverotuksen muutokset,
- uusi elatustukilaki,
- työnantajamaksujen muutokset,
- ajoneuvojen tyyppihyväksynnän muutokset,
- työttömyysturvalain muutos. - Uutiset
30.3.2009 12.02
ETLAlta eväitä verokeskusteluunElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on julkaissut kirjan "Kohti parempaa verotusta – Eväitä verokeskusteluun". Sen tavoitteena ei ole esittää kattavaa vero-ohjelmaa, mutta artikkelit sisältävät myös selkeitä suosituksia verotuksen kehittämiseksi. Kirjan kirjoittajien mukaan muun muassa verotuksen painopistettä tulisi siirtää yhtiö- ja ansiotuloveroista kulutus- ja kiinteistöverojen suuntaan. Kiinteistöveron noston yhteydessä pitäisi luoda myös mahdollisuus verovelkaan, joka maksetaan pois kiinteistöä myytäessä tai perittäessä. - Uutiset
25.3.2009 12.00
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa osinkotulojen vero-ohjeesta, työnantajan vuosi-ilmoituksesta, veromaksun lykkäyksestä, sosiaaliturvamaksuista, esitäytetystä veroilmoituksesta sekä ulkomailla työskentelystä. - Uutiset
21.3.2009 6.55
Pohjoismaat ja Bermuda sopivat verotietojen vaihtosopimusten allekirjoittamisestaPohjoismaat ja Bermuda ovat päättäneet solmia verotietojen vaihtosopimukset sekä useita kaupallisia sopimuksia huhtikuussa. Vaihto koskee esimerkiksi tietoja yritysten todellisista omistajista ja edunsaajista koko omistusketjussa, tietoja trustien perustajista, edunvalvojista ja edunsaajista sekä pankkien ja rahoituslaitosten hallussa olevia tietoja. - Uutiset
20.3.2009 11.11
Hallituskauden puolivälin arviointiraportti julkaistiinValtioneuvoston kanslia on julkaissut hallituksen politiikkariiheen 23.–24.2.2009 valmistellun arviointiraportin hallitusohjelman toteutumisesta hallituskauden puoliväliin mennessä. Julkaisuun sisältyy myös hallituksen politiikkariihen kannanotto kokonaisuudessaan. - Uutiset
16.3.2009 19.05
Pohjoismaat ja Caymansaaret sopimukseen veronkierron estämisestäPohjoismaiden ministerineuvoston jäsenmaat allekirjoittavat pitkällisten neuvottelujen jälkeen tiedonvaihtosopimukset Caymansaarten kanssa. Sopimukset liittyvät osapuolten yhteiseen pyrkimykseen ehkäistä veronkiertoa. - Uutiset
10.3.2009 10.17
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa viran puolesta tehtävistä vähennyksistä, veroilmoitusten täyttöohjeista sekä luontoiseduista.