Uutisten vuosihakemisto, Julkisoikeus 2022
Julkisoikeus 2021 Julkisoikeus 2023
- Uutiset
28.2.2022 9.17
KHO: Tyypin 1 diabetesta sairastavalle oli tarpeen myöntää ehdollinen lisäaika ylioppilaskokeen suorittamiseenYlioppilastutkinto – Ylioppilastutkintolautakunnan määräykset – Ylioppilaskokeen erityisjärjestelyt – Koesuoritusta heikentävä syy – Tyypin 1 diabetes – Lisäaika kokeen suorittamiseen – Ehdollinen lisäaika – Tarve merkittäviin taukoihin - Uutiset
28.2.2022 8.47
Lakimies 1/2022 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa urakkasopimukset, lasten tahdonvastainen huostaanotto, sähköinen allekirjoitus, poliisin vaikutus rikollisuuteen, eläinoikeus ja todistajankertomuksen luotettavuus. - Uutiset
25.2.2022 14.00
Hallinto-oikeus: Eläinten esiintymisen ei itsessään ole todettu aiheuttavan sellaista vaaraa, jonka perusteella myönnettäisiin maksuton koulukuljetusPerusopetuslain 32 §:n 1 momentin mukaan perusopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen silloin, kun koulumatka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Tapauksessa katsottiin, että koulumatkan ei voida katsoa muodostuvan vaaralliseksi oppilaalle vain sillä perusteella, että alueella on tehty havaintoja susista, jos sudet eivät ole aiheuttaneet vaaraa ihmisille. - Uutiset
25.2.2022 11.15
Syyttäjän valitus vastaajan tuomitsemiseksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei menestynyt hovioikeudessa – kahden vastaajan osalta käräjäoikeus ei ollut toimivaltainenPirkanmaan käräjäoikeus ei ollut toimivaltainen käsittelemään syytteitä kohdissa 1 (kiihottaminen kansanryhmää vastaan, vastaaja B) ja 2 (kiihottaminen kansanryhmää vastaan, vastaaja C), minkä vuoksi syytteet oli jätettävä tutkimatta. Kohdan 3 (kiihottaminen kansanryhmää vastaa, vastaaja A) hovioikeus totesi muun muassa, että kun todisteista ilmeneviä kirjoituksia ja kuvaa tarkasteltiin kokonaisuutena, A ei solvaa, panettele tai syrji islaminuskoisia ryhmänä uskonnon perusteella. A oli pikemminkin perustuslain suojaaman sananvapauden rajoissa ilmaissut mielipiteensä burkhaan pukeutumisesta suhteessa naisten asemaan. (Vailla lainvoimaa 25.2.2022) - Uutiset
25.2.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Hovioikeuden presidentti oli tehnyt nimityspäätöksensä harkintavaltansa rajoissa - lähes kahden vuoden käsittely hallinto-oikeudessa ei loukannut oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessaPäätös ylivirastomestarin nimittämisestä ei ollut lainvastainen. Asian käsittelyn ei voitu katsoa viivästyneen siten, että viivästyminen olisi loukannut valittajan oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. (Ei lainvoim. 25.2.2022. Julkaisematon) - Uutiset
25.2.2022 9.47
KHO: Törkeästä velallisen epärehellisyydestä kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu oli sopimaton aseiden hallussapitoonKun otettiin huomioon B:n rikollisen teon laatu ja sen moitittavuus, jota tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen pituus ilmensi, korkein hallinto-oikeus katsoi, että teko osoitti B:ssä sellaista yleistä piittaamattomuutta lain säännösten noudattamisessa, että häntä oli pidettävä ampuma-aselain 67 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla sopimattomana ampuma-aseiden hallussapitoon. - Uutiset
25.2.2022 9.45
EK: Venäjä-pakotteiden hyötytietoa yrityksille - Uutiset
25.2.2022 9.13
Käräjätuomarille huomautus: Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika jäi teknisen virheen vuoksi tosiasiallisesti määräämättäApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi Pohjois-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarille valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain mukaisen huomautuksen vastaisen varalle tuomiossa olleen virheen johdosta. - Uutiset
25.2.2022 7.12
Hallitus esittää positiivisen luottotietorekisterin perustamista ylivelkaantumisen torjuntaan – lain on tarkoitus tulla voimaan elokuun 2022 alussa, käyttöönotto vaiheittainRekisterin tarkoituksena on torjua ylivelkaantumista tarjoamalla tehokkaan keinon luottokelpoisuuden arviointiin ja kansalaisten oman talouden hallintaan. Esityksen mukaan positiiviseen luottotietorekisteriin on tarkoitus tallentaa kattavasti tietoja luonnollisten henkilöiden ottamista luotoista. Lisäksi rekisteriin tallennetaan eräät tulotietojärjestelmään sisältyvät tiedot henkilön tuloista. Rekisteriin tallennetaan myös tiedot luottoihin liittyvistä yli 60 päivää pitkistä maksuviiveistä. Tieto maksuviiveestä poistuu rekisteristä kuitenkin, kun maksu on hoidettu. - Uutiset
24.2.2022 15.00
Hallinto-oikeus: Pohjois-Suomen AVI:n määräämät kokoontumisrajoitukset koskivat myös Rauhanyhdistysten seuratoimintaaValittaja vaati päätösten kumoamista siltä osin kuin ne koskivat Rauhanyhdistysten järjestämää seuratoimintaa. Toissijaisesti valittaja vaati ensiksi mainitun päätöksen kumoamista siltä osin kuin Rauhanyhdistysten seuroja oli pidetty yleisötilaisuuksina. Valittajan mukaan Rauhanyhdistysten seuratoiminta oli katsottava rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tunnusomaiseksi toiminnaksi, jota määrätyt kokoontumisrajoitukset eivät koske. HAO hylkäsi valitukset ensisijaisen vaatimuksen osalta ja jätti tutkimatta päätöksestä 2.12.2021 tehdyn valituksen toissijaisen vaatimuksen osalta. (Ei lainvoim. 24.2.2022) - Uutiset
24.2.2022 14.33
Työryhmä: Varautumista muuttoliikettä hyväksikäyttävään hybridivaikuttamiseen voitaisiin vahvistaa lakimuutoksillaSisäministeriön johtama työryhmä on arvioinut sisäasiainhallinnon lainsäädäntöä ja sen muutostarpeita muuttoliikettä hyväksikäyttävään hybridivaikuttamiseen varautumiseksi. Selvityksen perusteella ulkomaalaislakiin, vastaanottolakiin ja rajavartiolakiin voitaisiin tehdä muutoksia, joista olisi hyötyä hybridivaikuttamiseen vastaamisessa ja tilanteen hallinnassa. Työryhmä esittää lainsäädäntömuutosten yksityiskohtaisempaa selvittämistä ja niiden vaikutusten arviointia. - Uutiset
24.2.2022 12.40
Poliisi: Koronapandemia ei ole vaikuttanut talousrikosten määriin – myöskään ennakoitua konkurssirypästä ei ole toistaiseksi tullutSisä-Suomen talousrikostutkintayksikkö vastaanottaa ja tutkii talousrikoksiin liittyvät rikosasiat. Yksikkö vastaa myös liiketoimintakiellon valvonnasta, rikoshyödyn jäljittämisestä ja rikosperusteisten kirjanpidon tarkastusten suorittamisesta. Talousrikostutkinnassa olevat kokonaisuudet muodostuvat pääasiassa perinteisistä talousrikoksista: kirjanpitorikoksista, verorikoksista ja velallisen rikoksista. Talousrikostutkintayksikkö kirjasi vuonna 2021 noin 200 uutta luokiteltua talousrikosta ja suurin piirtein sama määrä onnistuttiin päättämään. Näistä valtaosa koostui perinteisistä talousrikoksista. Perinteisempien talousrikoksien lisäksi esitutkinnassa on muun muassa ympäristörikosasioita, ihmiskauppaan liittyviä rikosasioita ja yrityssalaisuuden rikkomisia. - Uutiset
24.2.2022 11.17
Hovioikeus: Kyseessä oli kotietsintä eikä sille ollut laillisia edellytyksiäHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja johtopäätökset siitä, että poliisipartion hakiessa A:n ampuma-aseen tämän asunnolta kysymys oli ollut poliisilain 2 luvun 6 a §:ssä tarkoitetusta etsinnästä, jonka laillisuuden A oli voinut saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja johtopäätökset siitä, että A:n kotiin tehdylle etsinnälle ei ollut laillisia edellytyksiä. (Vailla lainvoimaa 24.2.2022) - Uutiset
24.2.2022 11.10
Koronapassia kehitetään siltä varalta, että tautitilanne heikkeneeSTM asetti keskiviikkona 23.2. työryhmän, joka kehittää koronapassia koskevaa lainsäädäntöä siltä varalta, että tautitilanne muuttuu huonommaksi. Koronapassi otettiin käyttöön syksyllä 2021 vaihtoehtona alueellisille rajoituksille ja sillä on helpotettu esimerkiksi ravintola- ja tapahtuma-alan toimintaa. - Uutiset
24.2.2022 7.59
Hallinto-oikeus: Tiitisen lista on julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 kohdan perusteella salassa pidettävä eikä salassapitoaika ole vielä kulunutSuojelupoliisi oli hylännyt yksityishenkilön tekemän tietopyynnön niin sanotusta Tiitisen listasta. Hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpano perehtyi asiakirjaan suojelupoliisin tiloissa. Hallinto-oikeus hylkäsi yksityishenkilön valituksen. - Uutiset
24.2.2022 7.39
Komissio esitti ihmisarvoisen työn maailmanlaajuista edistämistä koskevan strategian ja valmistelee pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kieltoaKomissio antoi 23.2.2022 ihmisarvoista työtä kaikkialla maailmassa koskevan tiedonannon, jossa vahvistetaan EU:n sitoutuminen ihmisarvoisen työn edistämiseen niin EU:ssa kuin muuallakin maailmassa. Yksi sen päätavoitteista on lapsi- ja pakkotyövoiman poistaminen. Tuoreimmat luvut osoittavat, että ihmisarvoinen työ on edelleen utopiaa monille. Joka kymmenes lapsi maailmassa, eli 160 miljoonaa lasta, joutuu työskentelemään, ja 25 miljoonaa ihmistä joutuu tekemään pakkotyötä. - Uutiset
23.2.2022 16.16
Direktiiviehdotus yritysten kestävästä toiminnasta ja yritysvastuusta: Komissio edellyttää yrityksiltä ihmisoikeuksien ja ympäristön kunnioittamista globaaleissa arvoketjuissaEuroopan komissio hyväksyi 23.2.2022 ehdotuksen direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta. Ehdotuksella pyritään edistämään yritysten kestävää ja vastuullista toimintaa globaaleissa arvoketjuissa. - Uutiset
23.2.2022 14.30
Hallinto-oikeus: Rannikkolaivaston komentaja oli voinut päätyä seuraamusharkinnassaan pursimiehen määräaikaiseen virantoimituksesta erottamiseen - asiaa oli ennen päätöksen antamista selvitetty hallintolain edellyttämällä tavalla riittävästiAsiassa lausuttu ja tapahtumista kokonaisuutena saatu selvitys huomioon ottaen asiaa oli ennen päätöksen antamista selvitetty hallintolain edellyttämällä tavalla riittävästi. Määräaikaisen erottamisen lainmukaisuuden osalta HAO totesi, että valittajalle oli tapahtumapäivään 9.7.2020 nähden alle kymmenen kuukautta aiemmin annettu kirjallinen varoitus toisen sotilaan lievästä pahoinpitelystä. Tämä oli voitu ottaa huomioon harkittaessa seuraamusta päivän tapahtumista. Valittajan käytös tapahtumapäivänä oli ollut vähintäänkin epäasiallista ja se oli voitu tulkita tilanteessa jopa aggressiiviseksi. Tässä tilanteessa Rannikkolaivaston komentaja oli voinut valittajan käytös ja erityisesti harkinnassa vaikuttava muihin sotilaisiin kohdistuvan epäasiallisen aggressiivisen käytöksen toistuvuus huomioon ottaen katsoa, ettei varoitusta ollut pidettävä riittävänä seuraamuksena ja päätyä seuraamusharkinnassaan määräaikaiseen virantoimituksesta erottamiseen. Seuraamuksena 2 kuukauden määräaikaista erottamista ei ollut pidettävä kohtuuttomana. Päätöksen muuttamiseen ei ollut syytä. (Ei lainvoim. 23.2.2022. Julkaisematon.) - Uutiset
23.2.2022 12.48
Vaalirahoitustutkija Tomi Venho: ”Kunnilta miljoonapotti puolueille”Kunnat tukevat paikallisia puolueyhteisöjä noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa. Sirpaleinen kokonaisuus koostuu kirjavista tukinimikkeistä ja pienistä kertaeristä, käy ilmi VTT Tomi Venhon tuoreesta Kunnallisalan kehittämissäätiölle tekemästä tutkimuksesta ”Kunnallinen puoluetuki”, Kaks.fi uutisoi. - Uutiset
23.2.2022 9.19
KKO: Vapaa-ajalla ollutta poliisimiestä vastustanut ei syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseenA oli huutanut asunnossaan tappouhkauksia poliisiksi tietämälleen naapurilleen B:lle. Tämän jälkeen A oli mennyt B:n asunnon ovelle, jolloin B oli avannut oven ja ottanut A:n hallintaotteeseen ja lähtenyt kuljettamaan tätä pois. A oli rimpuillut vastaan, ja B oli saanut vammoja. A:ta syytettiin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Korkein oikeus katsoi, että vapaa-aikaansa viettämässä ollut poliisimies B ei ollut suorittanut julkisen vallan käyttöä sisältävää virkatointa. B:n menettelyä vastustanut A ei ollut syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. - Uutiset
23.2.2022 9.00
Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille vaatii lakimuutoksia – työllistymisen ja kotoutumisen edistämistä koskevat esitykset lausunnoilla 5.4.2022 astiSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy ensi vuoden alussa hyvinvointialueille. Kahteen lakiin esitetään tämän takia pääosin teknisluonteisia muutoksia. Lausuntokierrokselle lähtevät esitykset mahdollistaisivat myös kotoutumisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisen hyvinvointialueille ja määrittelisivät ilman huoltajaa tulleiden lasten asumisen järjestämisvastuun. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa 2022. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta. - Uutiset
23.2.2022 8.00
Apulaisoikeuskansleri: Asiakirjapyynnön käsittely viivästyi sosiaali- ja terveysministeriössäApulaisoikeuskansleri kiinnitti STM:n huomiota viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain noudattamiseen. Apulaisoikeuskansleri totesi, että vaikka koronaviruspandemialla oli kiistatta ollut vaikutusta nimenomaan STM:n toimintaan, oli kantelijan asiakirjapyynnön käsittely ministeriössä viivästynyt. Apulaisoikeuskansleri totesi laillisuusvalvontakäytännössä vakiintuneesti katsotun, että viranomaisen tulee huolehtia tehtäviensä asianmukaisesta hoitamisesta myös niissä tilanteissa, kun resurssit ovat niukat tai organisaatiossa tapahtuu muutoksia. Näissäkään olosuhteissa ministeriö ei ole vapautettu noudattamasta lakia. - Uutiset
22.2.2022 15.30
EUT täsmensi arviointiperusteet, joiden avulla eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi arvioida mahdollista vaaraa siitä, että etsityn henkilön perusoikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukataanPuolan tuomioistuimet antoivat huhtikuussa 2021 kaksi eurooppalaista pidätysmääräystä kahdesta Puolan kansalaisesta vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa ja syytetoimenpiteitä varten. Koska asianomaiset henkilöt olivat Alankomaissa eivätkä antaneet suostumustaan luovuttamiseensa, Amsterdamin alioikeudelle esitettiin kyseisten eurooppalaisten pidätysmääräysten täytäntöönpanoa koskevat pyynnöt. Kyseinen tuomioistuin oli epävarma siitä, onko sillä velvollisuus hyväksyä nämä pyynnöt. EUT, joka kokoontui suuressa jaostossa ja ratkaisi asian kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä, vastasi myöntävästi ja täsmensi tämän arvioinnin yksityiskohtaiset soveltamissäännöt. - Uutiset
22.2.2022 15.00
EUT: Jäsenvaltio voi käyttää oikeuttaan jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tutkimatta sillä perusteella, että hakijalle on jo myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossaPerheen yhtenäisyyden säilyttämisestä on kuitenkin huolehdittava silloin, kun hakija on sellaisen ilman huoltajaa olevan alaikäisen lapsen isä, joka on saanut toissijaista suojelua ensin mainitussa jäsenvaltiossa. - Uutiset
22.2.2022 14.24
Apulaisoikeuskansleri antoi Maanmittauslaitokselle huomautuksen: Lainhuutohakemuksen käsittely kesti viisi vuottaApulaisoikeuskansleri antoi Maanmittauslaitokselle huomautuksen asian viivytyksetöntä käsittelyä koskevien säännösten vastaisesta menettelystä. Hän kiinnitti Maanmittauslaitoksen huomiota lisäksi viivytyksettömään vastaamiseen asiakkaan tiedusteluihin ja yhteydenottoihin sekä palveluperiaatetta ja neuvontaa koskevien hallintolain säännösten noudattamiseen. - Uutiset
22.2.2022 14.16
Apulaisoikeuskanslerilta jälleen moitteet tietopyyntöön vastaamisestaApulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin huomiota julkisuuslain säännösten noudattamiseen tietopyyntöön vastaamisessa. Kaupungilta oli kulunut tietopyyntöön vastaamiseen lähes kuusi kuukautta. Kaupunki vastasi tietopyyntöön vasta apulaisoikeuskanslerin sijaisen selvitys- ja lausuntopyynnön vastaanottamisen jälkeen. - Uutiset
22.2.2022 9.33
Selvitys: Julkisiin hankintoihin keskittyvää koulutusta tarvitaan lisääOsana Hankinta-Suomi-ohjelmaa ja kansallista julkisten hankintojen strategian toimeenpanoa on julkaistu selvitys julkisten hankintojen koulutuksesta Suomessa vuonna 2021. Selvityksessä on kartoitettu julkisia hankintoja tekevien ammattilaisten koulutustaustoja sekä koostettu tietoa hankintakoulutusta tarjoavista oppilaitoksista. Selvityksen mukaan erityisesti julkisiin hankintoihin syventyvää hankintakoulutusta tarvittaisiin enemmän. Kyselyyn vastanneista 26 korkeakouluorganisaatiosta 22 kertoi tarjoavansa hankintakoulutusta. Tarjonta keskittyy kuitenkin yleisen hankintakoulutuksen kokonaisuuksiin, eikä erityisesti julkisiin hankintoihin valmistavaan koulutukseen. - Uutiset
22.2.2022 9.00
Hallinto-oikeus: STM oli voinut periä takaisin valittajilta ja kahdelta muulta yhdistykseltä teknologiateollisuuden työmarkkinajärjestöjen yhteisen Työkaari kantaa -hankkeeseen liittyviä hanketukiaPäätös takaisinperinnästä oli perustunut siihen, että yhdistyksen raportoimat palkkakustannukset eivät olleet olleet yhdistyksen maksamia ja olivat olleet liiton kirjanpidossa ja että yhdistys oli siirtänyt saamaansa rahoitusta liitolle vasta hankkeen päättymisen jälkeen 15.11.2019. (Ei lainvoim. 22.2.2022) - Uutiset
21.2.2022 13.13
Erimielinen työryhmä ehdottaa automaattiset hallintopäätökset mahdollistavaa sääntelyäOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että hallintolakiin lisättäisiin säännökset asioiden automaattisesta ratkaisemisesta. Muutoksilla toteutettaisiin kansalliseen lainsäädäntöön EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen edellyttämät säännökset automaattisten päätösten tekemisestä. Tavoitteena on mahdollistaa hallinnon automaattinen päätöksenteko siten, että erityisesti perustuslain ja hallintolain asettamat hyvää hallintoa, hallintoasian käsittelyä ja viranomaisten toiminnan lakisidonnaisuutta koskevat vaatimukset voidaan turvata. - Uutiset
21.2.2022 12.25
Poliisin tilastot vuodelta 2021 on julkaistuPoliisin vuotta 2021 käsittelevät tilastot ovat valmistuneet ja saatavilla poliisin verkkosivuilta. Taulukosta selviävät luvut sekä rikoslajeittain että nimikkeittäin. Lisäksi taulukon välilehdiltä löytyvät sekä valtakunnalliset tiedot että poliisilaitoskohtaiset tiedot. Omana tiedostonaan on valtakunnallisia tunnuslukuja poliisitoiminnasta, kuten toimintavalmiusaikojen kehityksestä ja rikostutkintaan käytetystä ajasta. - Uutiset
21.2.2022 11.42
Vierashuoneessa FL, KTM Seija Pikkarainen: Paras ja pätevin vai sittenkin sopivin – Empiirinen oikeustutkimus kunnallisten viranhaltijoiden virantäyttömenettelyistäKunnissa on perinteisesti ajateltu, että heillä on itsehallintonsa nojalla oikeus ja valta valita virkaan sopivimmaksi katsomansa henkilö. Perustuslakiuudistuksen 1.3.2000 jälkeen valtion hallinnosta tutut nimitysperusteet taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto laajenivat koskemaan myös kunnallista virantäyttöä. Kunnan viranomaisella on edelleen lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimuksista täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat kuitenkin perustuslain 125 §:n yleiset nimitysperusteet, kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 12 § ja yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 8 §:n syrjintäkiellot sekä tasa-arvolain (609/1986) 8 §:n syrjintäkielto silloin, kun hakijoina on eri sukupuolta olevia henkilöitä. Nimitysharkintaa ohjaavat lisäksi hallintolaki (434/2003) ja sen hyvän hallinnon periaatteet. - Uutiset
21.2.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Päätös sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajan virkasuhteen purkamisesta koeaikana ei ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä valittajan esittämillä kuulemiseen tai esteellisyyteen liittyvillä perusteilla - kaupunginhallituksen päätökset eivät olleet muutenkaan lainvastaisiaHAO katsoi, että kuulemiselle varattu aika oli ollut asian luonteeseen nähden riittävä. HAO myös katsoi, ettei kaupunginhallituksen puheenjohtaja ollut asian käsittelyssä ollut esteellinen valittajan väittämän ennakkoasenteen vuoksi. Työnantajan esittämät syyt valittajan virkasuhteen purkamiselle olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Asiassa ei ollut objektiivisesti arvioiden ilmennyt, että koeaikapurun perusteena olisi käytetty epäasiallisia syitä tai että valittaja olisi kohdeltu yhdenvertaisuuslain vastaisesti. Kaupunginhallitus oli sille kuuluvan harkintavallan mukaisesti esittämillään perusteilla voinut purkaa valittajan virkasuhteen koeajan kuluessa. (Ei lainvoim. 21.2.2022) - Uutiset
21.2.2022 9.10
Hovioikeus: Ulkomaalaisen säilössä pitämistä ei voitu pitää kohtuuttomana kantelijan vetoamilla terveys- tai perhesyilläHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun säilössä pitämisen erityisten edellytysten osalta. Kantelijan menettelyn vuoksi oli perusteltua aihetta olettaa, että kantelija piileskelisi, pakenisi tai muulla tavalla vaikeuttaisi huomattavasti itseään koskevaa päätöksentekoa. Huomioon ottaen lisäksi se, että kantelijalla oli kyky hankkia itselleen väärennettyjä tai vääriä matkustusasiakirjoja, säilöönottoa lievempiä turvaamistoimia ei voitu pitää riittävänä. Säilöönoton perusteet huomioon ottaen kantelijan säilössä pitämistä ei voitu pitää kohtuuttomana kantelijan vetoamilla terveys- tai perhesyillä. Säilössä pitämisen jatkaminen ei myöskään vielä muodostunut kohtuuttomaksi huomioon ottaen, että kantelijan säilöönotto oli kestänyt noin kolme kuukautta. (Vailla lainvoimaa 21.2.2022) - Uutiset
18.2.2022 16.00
Hallinto-oikeus kumosi kuulemistilaisuuteen saapumatta jääneelle opiskelijalle annetun päätöksen kirjallisesta varoituksestaYksittäisestä kuulemistilaisuudesta poisjäämistä ei voitu tapauksen olosuhteissa pitää ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 85 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna vilpillisenä toimintana eikä myöskään lainkohdassa tarkoitettuna oppilaitoksen tai muun opiskeluympäristön järjestyksen rikkomisena. Kirjallisen varoituksen antamiseen valittajalle ei ollut esitetty ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 85 §:n 1 ja 2 momentin mukaisia perusteita. (Ei lainvoim. 18.2.2022) - Uutiset
18.2.2022 10.12
Apulaisoikeuskansleri: Tuomioistuimen tulee ilmoittaa tiedossaan olevasta äänityksen epäonnistumisesta asianosaisille oma-aloitteisestiApulaisoikeuskansleri kiinnitti Pohjois-Savon käräjäoikeuden huomiota julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain velvollisuuksiin ja saattoi käräjäoikeuden tietoon käsityksensä, että tuomioistuimen tulee ilmoittaa tiedossaan olevasta äänityksen epäonnistumisesta asianosaisille oma-aloitteisesti. - Uutiset
18.2.2022 10.00
Apulaisoikeusasiamies: HUS toimi virheellisesti rajoittaessaan yleisellä kiellolla tukihenkilön läsnäoloa synnytyksessä ilman siihen oikeuttavaa lainsäädännöllistä perustetta ja ilman mahdollisuutta yksilölliseen harkintaan - lainsäädännöllisille toimenpiteille on tarveHUS:lla ei ollut ollut lakiin perustuvaa toimivaltaa rajoittaa tukihenkilöiden osallistumista synnytyksiin ja hoitoon toteutuneella tavalla. Rajoituksella oli puututtu perus- ja ihmisoikeuksina turvattuihin oikeuksiin. AOA katsoi, että HUS:n menettely ei ollut ollut asianmukaista siltä osin kuin se oli ilman lainsäädännöllistä tukea rajoittanut isän, äidin tai muun tukihenkilön läsnäoloa ja osallistumista synnytyksissä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa kaavamaisesti kaikkien tukihenkilöiden osalta ja kaikissa yksiköissä, ilman mahdollisuutta tapauskohtaiseen harkintaan. Koronaviruspandemian poikkeukselliset olosuhteet ja lainsäädännön puutteellisuus huomioon ottaen AOA ei katsonut asian antavan HUS:n osalta aihetta enempiin AOA:n toimenpiteisiin. AOA otti asiaa arvioidessaan huomioon myös sen, että HUS oli epidemiatilanteen muuttuessa arvioinut rajoituksiaan uudelleen ja mahdollistanut tukihenkilön läsnäolon synnytyksessä ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa. Koska tukihenkilöitä koskevat rajoitustoimenpiteet olivat ainakin alkuvaiheessa perustuneet Suomen synnytyssairaaloissa yhdenmukaiseen linjaukseen, AOA lähetti päätöksensä tiedoksi myös muille sairaanhoitopiireille. AOA lähetti päätöksensä tiedoksi myös STM:lle lainsäädännön muutosten valmistelua varten. - Uutiset
18.2.2022 9.15
Tiedonhallintalautakunnan arviointikertomus 2020–2021Arviointien perusteella tiedonhallinnan järjestäminen tiedonhallintalain mukaisesti vaihtelee tiedonhallintayksiköittäin. - Uutiset
18.2.2022 9.00
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Oikeudellinen yhteistyö digitalisoituu EuroopassaEuroopan komissio ehdottaa uutta lainsäädäntöä koskien oikeudellisen yhteistyön digitalisointia rajat ylittävissä siviili-, kauppa- ja rikosoikeudellisissa asioissa. Valtioneuvosto lähetti asetus- ja direktiiviehdotuksen tänään eduskunnalle tiedoksi. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että EU:ssa yhtenäistetään rajat ylittävän tiedonvaihdon ja asioinnin menettelyjä siten, että digitalisoinnin tuomia mahdollisuuksia hyödynnetään sekä viranomaisten välisessä tiedonvaihdossa että kansalaisten ja viranomaisten välisessä asioinnissa. Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat nopeamman ja luotettavamman tiedonvaihdon ja tuovat uusia mahdollisuuksia kansalaisasiointiin. - Uutiset
17.2.2022 11.40
Lausuntotiivistelmä luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle eräiden lakien valitustietä koskevan sääntelyn ja eräiden teknisten seikkojen päivittämiseksi saaduista lausunnoistaLuonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella 4.11.2021–16.12.2021. Lausuntoja annettiin 21. Lausunnonantajat suhtautuivat pääosin myönteisesti esityksen tavoitteisiin ja ehdotettuihin muutoksiin. - Uutiset
17.2.2022 11.32
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Vammaiset lapset ulkoilivat koulussa häkkimäisesti aidatulla alueella – kunta maksoi hyvitystä syrjinnästä yhteensä 10 000 euroaTapauksessa oli kyse Pöytyän kunnan peruskoulussa käytössä olleesta ulkoilumenettelystä, jossa ensisijaisesti vammaiset oppilaat joutuivat ulkoilemaan rakennustyömaa-aidoilla häkkimäisesti rajatulla ulkoilualueella. Sovintoprosessissa oli mukana kolme rakennelmassa ulkoilemaan joutunutta oppilasta, joille kunta on maksanut hyvitystä yhteensä 10.000 euroa. - Uutiset
17.2.2022 11.30
KHO ei purkanut aiemmin antamiaan rajat ylittävää konserniavustusta koskevia päätöksiään, joista verovelvollisyhtiö oli kannellut komissiolleAsiassa aiemmin Euroopan komissio oli yhtiön kantelun johdosta aloittanut rikkomusmenettelyn ja sitä oli seurannut Suomelle annettu virallinen ilmoitus ja perusteltu lausuma, joissa Suomea oli vaadittu muuttamaan konserniavustusten vähennyskelpoisuutta koskevaa lainsäädäntöään. Hallituksen esitys laiksi Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä oli annettu 22.10.2020 ja laki oli tullut voimaan 1.1.2021. Tästä huolimatta KHO katsoi, ettei asiassa ollut esitetty sellaisia erityisen painavia syitä, joiden johdosta verovuotta 2005 koskenut purkuhakemus olisi ollut välttämätöntä tutkia uudelleen. KHO oli aiemmin kertaalleen 16.6.2017 hylännyt purkuhakemuksen juuri ennen EFTA-tuomioistuimen 13.9.2017 asiassa E-15/16 Yara International ASA antamaa tuomiota. Samalla KHO hylkäsi nyt myös myöhempiä verovuosia koskevan purkuhakemuksen. (Julkaisematon) - Uutiset
17.2.2022 10.18
KHO:n ratkaisu pelastuslaitoksen maksustaKorkein hallinto-oikeus katsoi, että hätäkeskukseen liitetty paloilmoitin oli pelastuslain 96 §:ssä tarkoitetulla tavalla toiminut toistuvasti erheellisesti. Pelastuslaitos oli näin ollen voinut toimivaltansa rajoissa periä muutoksenhakijalta taksan mukaisen maksun. - Uutiset
16.2.2022 15.01
VTV: Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2021 kuntavaaleissaValtiontalouden tarkastusvirasto valvoi vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdokkaan vaalirahoituksen ja vaalikampanjakulujen ilmoitusvelvollisuuden noudattamista laissa säädetyllä tavalla. Kaikki vuoden 2021 kuntavaalien ilmoitusvelvolliset ovat jättäneet lain tarkoittaman vaalirahoitusilmoituksen. - Uutiset
16.2.2022 12.29
EUT hylkäsi kanteet, jotka Unkari ja Puola olivat nostaneet ehdollisuusmekanismista, jonka mukaan unionin talousarviosta peräisin olevien rahoitusten saaminen edellyttää jäsenvaltioilta oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamistaTämän mekanismin hyväksymisellä on asianmukainen oikeusperusta, se sopii yhteen SEU 7 artiklassa määrätyn menettelyn kanssa ja siinä noudatetaan erityisesti rajoja, jotka unionille annetulla toimivallalla on, sekä kunnioitetaan oikeusvarmuuden periaatetta. - Uutiset
16.2.2022 11.52
Vierashuoneessa apulaisprofessori Annika Rosin: Harjoittelijan työoikeudellinen asema ja suojaHarjoittelijoiden työoikeudellinen asema on ollut ja on edelleen epäselvä. Ideaalitilanteessa harjoittelu yhdistää oppimisen ja työnteon. Näin ollen harjoittelija voidaan luokitella opiskelijaksi tai työntekijäksi. Kaikkia harjoitteluja kattavan yleissääntelyn puuttuessa harjoittelijan oikeudellinen asema riippuu siitä, missä yhteydessä harjoittelu järjestetään. Harjoittelut, joista on erityissääntelyä (ammattikoulutuksen yhteydessä järjestetty, koulutussopimuksen mukainen harjoittelu, julkisen työvoimapalvelujen kautta järjestetty kokeilu ja valmennus) voidaan työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:n mukaan poissulkea TSL:n soveltamisalasta. Toisaalta työsopimuksen solmiminen ainakin ammattikouluharjoittelun osalta ei ole kiellettyä. Korkeakouluharjoittelut ja muut harjoittelut voisivat kuulua TSL:n piiriin. Heidän työoikeudellinen asema kuitenkin riippuu tapauskohtaisesta arvioinnista. - Uutiset
16.2.2022 10.30
KHO: Kehitysvammalain tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon määräämisestä koskevasta HAO:n päätöksestä valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellytti 1.1.2020 alkaen valituslupaaErityishuollon johtoryhmä oli päättänyt jatkaa A:n tahdosta riippumatonta erityishuoltoa toistaiseksi, kuitenkin enintään puoleksi vuodeksi, ja alistanut päätöksen HAO:n vahvistettavaksi. HAO oli hylännyt A:n valituksen ja vahvistanut sille alistetun päätöksen. HAO:n päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaan päätökseen sai hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asiassa oli ratkaistavana, oliko HAO:n päätökseen liitetty valitusosoitus lainmukainen. KHO katsoi, että kehitysvammalain 81 d §:n ensimmäistä virkettä oli tulkittava niin, että valittaminen HAO:n päätöksestä mainituissa asioissa edellytti 1.1.2020 alkaen valituslupaa. Tätä tulkintaa tuki myös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia koskevissa esitöissä valituslupajärjestelmän osalta lausuttu. Asiassa esitetyillä perusteilla HAO:n päätökseen liitettyä valitusosoitusta oli oikaistava. - Uutiset
16.2.2022 9.19
Karvi: Oikeustieteellisen alan korkeakoulutuksen arviointi – Arvioinnin keskeiset tulokset ja kehittämissuosituksetVuosina 2020–2021 Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi oikeustieteellisen alan korkeakoulutusta. Arvioinnin toteutti kotimainen arviointiryhmä kehittävän arvioinnin periaatteita noudattaen. Arvioinnissa tarkasteltiin oikeustieteellisen alan ja oikeusalan koulutusten ja jatkuvan oppimisen nykytilaa, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. - Uutiset
15.2.2022 12.40
Tutkimus: Modernissa julkishallinnossa on kehitettävä virkamiesten henkilökohtaisen virkavastuun lisäksi julkisyhteisön vastuutaSuomessa tarvitaan edelleen virkamiehiin henkilökohtaisesti kohdentuvaa virkavastuuta. Täsmällisempiä toimintavelvoitteita kehittämällä virkavastuu saadaan pitkälti vastaamaan myös automatisoituvan ja monitoimijaisen modernin hallinnon haasteisiin. Tämän lisäksi 15. helmikuuta julkaistu tutkimus korostaa yhtä tärkeänä julkisyhteisön vastuun kehittämistä. Ilman näitä molempia vastuu-ulottuvuuksia kansalaisten luottamusta julkishallintoon ei voida turvata tehokkaasti. - Uutiset
14.2.2022 15.00
Luetuimmat uutiset tammikuussa 2022Lue tammikuun 2022 luetuimmat Edilex-uutiset. - Uutiset
14.2.2022 11.49
KHO hylkäsi päätöksensä purkuhakemuksen ympäristölupa-asiassa – esittelijän puolueettomuusPurun hakijoiden mukaan G:n palvelussuhde asianajotoimistoon oli vaarantanut hänen puolueettomuutensa asiassa. KHO katsoi muun muassa, että koska asianajotoimistolla ei ollut asiassa esitetyn selvityksen perusteella välitöntä liityntää hakemuksen kohteena olevaan asiaan, eikä G saadun selvityksen perusteella ollut ollut palvelus- tai toimeksiantosuhteessa H Oy:öön taikka muutoinkaan toiminut mainitun yhtiön avustajana tai asiamiehenä, säännökset palvelussuhteeseen tai asianosaisen avustajana toimimiseen perustuvasta esteellisyydestä eivät tulleet sovellettaviksi.
Julkisoikeus 2021 Julkisoikeus 2023