Yritystoiminta
- Uutiset
30.10.2007 9.27
Työkalupakki yksinyrittäjälleVerkkoon on koottu kattava työkalupakki yksinyrittäjyydestä kiinnostuneille. Työkalupakki on syntynyt monikansallisessa Self-Employment-hankkeessa, josta Suomessa ovat vastanneet Turun kauppakorkeakoulun yrittäjyystutkijat. - Uutiset
26.10.2007 10.30
TU: Stora Enso maksattaa Amerikan seikkailunsa veronmaksajillaToimihenkilöunioni (TU) arvostelee voimakkain sanoin metsäyhtiö Stora Enson ilmoitusta vähentää Suomen tehtailtaan 1.100 työpaikkaa. TU:n hallitus totesi torstaina 25.10., että suomalainen metsäjätti rahastaa valtiolta ja veronmaksajilta Amerikan-ristiretkensä kulut, kun yhtiö lopettaa Suomesta kaksi tehdasta ja yhden paperilinjan jo valmiiksi heikon työllisyyden ja työllistymismahdollisuuksien alueilla. - Uutiset
23.10.2007 11.32
EK vaatii yrityksiä koskevan lainsäädännön yksinkertaistamista ja nopeampaa oikeuslaitostaElinkeinoelämän keskusliitto EK kiirehtii konkreettisia toimia, jotta Suomessa pystytään vähentämään yritysten hallintorasitetta 25 prosenttia EU:n tavoitteiden mukaisesti. EK:n mukaan kaikissa ministeriöissä tulee aloittaa pikimmiten ohjelma, jossa arvioidaan systemaattisesti yritystoimintaa koskevien säädösten kustannukset ja hyödyt yhdessä elinkeinoelämän kanssa. Tällainen toimintamalli on otettu käyttöön jo useissa EU-maissa. - Uutiset
22.10.2007 13.26
Keskuskauppakamari: Yritykset kärsivät huonosta lainvalmistelustaYhtiölainsäädännön ja yritysverotuksen yhteensovittaminen näyttää olevan Suomen lainvalmistelussa ylivoimainen tehtävä. Näyttävästi vuonna 2006 käynnistetty paremman sääntelyn toimintaohjelma on tältä osin jäämässä sanahelinäksi. Vuoden ikäinen uusi osakeyhtiölaki antaa modernin ja joustavan säädöspohjan osakeyhtiöille, mutta verolainsäädännön kehitys ja valmisteluyhteistyö laahaa pahasti jäljessä, toteaa johtaja Leena Linnainmaa Keskuskauppakamarista. - Uutiset
4.10.2007 14.40
Yrityksiin kohdistuvan rikollisuuden tilannekuva: tietoriskit jyrkässä kasvussaElinkeinoelämän ja viranomaisten laatiman yrityksiin kohdistuvan rikollisuuden tilannekuvan mukaan yritysten tietoriskit ovat kasvaneet jyrkästi kahden viime vuoden aikana. Eniten ovat lisääntyneet havainnot haittaohjelmista. Yrityksiin kohdistuvat omaisuusriskit ovat keskimääräisesti vähentyneet. - Uutiset
1.10.2007 17.34
Yritysmuodot ja verotusFinassioikeuden professori Jaakko Ossa tarkastelee uusimman Defensor Legis -lehden artikkelissaan eri yritysmuotojen verotusta kolmesta näkökulmasta: 1) veroseuraamukset osakkaan ja yhtiön näkökulmasta, kun varallisuutta siirretään yhtiölle, 2) eri yritysmuotojen verokohtelu omistajayrittäjän näkökulmasta sekä 3) yrityksen lopettamiseen liittyvät verokysymykset yrityksen ja sen omistajan näkökulmista. - Uutiset
28.9.2007 13.19
Suomen Yrittäjien liittokokous: Valtiovallan tulee poistaa yritysten kasvun esteitäYritysten kasvumahdollisuuksien vahvistamisen tulee olla maan hallituksen keskeinen yrittäjyyspolitiikan tavoite. Työmarkkinoiden rakenteita ja pelisääntöjä on syytä uudistaa ennakkoluulottomasti yritysten kasvun vauhdittamiseksi. Hallituksen lupaus kehittää paikallisen sopimisen edellytyksiä on pidettävä. Työmarkkinoiden pelisäännöt ja sopimuskäytännöt on saatava tukemaan tuottavuutta ja työllistämistä, vaati Suomen Yrittäjät liittokokouksessaan. - Uutiset
25.9.2007 11.16
Raportti: Suomalaisilta jää hakematta paljon EU:n tutkimus- ja kehitysrahaaDimes ry (Digital Media Service Innovations - Finland) selvitti Teknologiateollisuus ry:n ja Tekesin toimeksiannosta syitä siihen, miksi tieto- ja viestintätekniikka-alalla toimivat suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä EU:n puiteohjelmissa tarjolla olevia tutkimus- ja kehitysrahoja. Samalla selvitettiin yritysten näkemyksiä toimenpiteistä, jotka edistäisivät niiden mahdollisuuksia hyödyntää EU-rahoitusta liiketoimintansa kehittämiseksi. - Uutiset
5.9.2007 13.57
Väitös uusmediayrityksen kasvukivuista ja organisaation oppimisestaKasvatustieteen maisteri Kirsi Koistinen tarkastelee väitöstutkimuksessaan 1990-luvulla nopeasti kasvaneen uusmediayrityksen alkutaivalta nuorten koulupoikien kaveriporukasta useamman kymmenen työntekijän liikeyritykseksi. Tutkimuksessa analysoidaan, millaisia pulmia kasvava yritys kohtaa nopeasti muuttuvalla alalla ja miten pulmia yritetään ratkaista. - Uutiset
5.9.2007 12.14
Liiketoimintasuunnitelman voi nyt laatia netissäYritys-Suomi on julkaissut uuden sähköisen työkalun yritysten liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Uuden liiketoimintasuunnitelmatyökalun avulla yritys voi jäsentää nykytilansa ja suunnitella vaihtoehtoisia tulevaisuuden kehittämispolkuja. - Uutiset
17.8.2007 15.35
Pykäläviidakko haittaa yritystoiminnan arkea - lainsäädännölle halutaan vaihtoehtojaElinkeinoelämän keskusliiton selvityksen mukaan PK-yritykset haluavat nykyistä yksinkertaisemman toimintaympäristön ja vähemmän sääntelyä. Hankalimmiksi alueiksi lainsäädännössä koetaan työnantajana toimimista ohjaavat säännökset, verotus sekä ympäristö- ja kilpailulainsäädäntö. Lainsäädännölle pitäisi löytää muita vaihtoehtoja, kuten itsesääntely ja vapaaehtoiset suositukset. Viranomaisasiointiin PK-yritykset tahtovat lisää neuvontaa ja sitovia ennakkotietoja. - Uutiset
27.7.2007 9.53
Yle: Aiheettomat laskut kiusaavat suomalaisyrityksiäAiheettomia laskuja tulee yrityksille yhä useammin. Viime päivinä yrityksiin on tullut muun muassa luottoluokituksiin liittyviä huijauslaskuja. Asialla ovat sekä kotimaiset että ulkomaiset huijarit. - Uutiset
19.7.2007 14.52
Venäjä aikoo rajoittaa ulkomaista omistusta - omistusoikeutta rajoittava lakihanke eteneeVenäjä aikoo rajoittaa ulkomaisten yritysten omistusoikeutta. Vastaisuudessa ulkomaiset yritykset voivat ostaa vain alle puolet tietyllä alalla toimivista venäläisyhtiöistä. - Uutiset
23.5.2007 17.13
Yrittäjät: Kuntien ei pidä tulla palvelujen tuottajaksi toimiville markkinoilleKunnat ovat alkaneet kilpailla jätteiden kuljetuksissa samassa kunnassa toimivien yritysten kanssa. Kunnat ovat perustaneet liiketaloudellisin perustein yrityksiä, joiden tehtävänä on jätteiden kuljetus. Tällaisessa tilanteessa kunnat ovat järjestämisvastuunsa lisäksi ottaneet tehtäväkseen myös palveluiden tuottamisen. Suomen Yrittäjien mielestä tällainen toiminta kunnissa on vastoihin hyviä pelisääntöjä. - Uutiset
16.5.2007 15.47
Vastentahtoinen yrittäjyys Suomessa vähäistä - Yhä useampi työllistyy palkkatyön ja yrittäjyyden rajapinnallaPakkotilanteessa yrittäjäksi ryhtyneiksi koki itsensä noin 10 prosenttia vuosina 2000–2006 aloittaneista yrittäjistä. Vastentahtoinen yrittäjyys on Suomessa vähäistä etenkin kansainvälisesti verrattuna. Vastentahtoisiksi yrittäjiksi itsensä määritelleiden yrittäjyyspäätökseen vaikuttivat eniten huono työllisyystilanne asuinseudulla tai toimialalla. Tiedot käyvät ilmi Vaasan yliopiston Johtamisen laitoksen Epanet-yrittäjyysprofessuurin tutkimuksesta. - Uutiset
10.5.2007 12.05
EVA:n raportti varhaisemmista johtajanaisista SuomessaFilosofian tohtori Anna Kortelaisen kirjoittama Elinkeinoelämän Valtuuskunnan raportti Varhaiset johtotähdet pureutuu Suomen ensimmäisten johtajanaisten tarinoihin. Nämä Suomen ensimmäiset johtajanaiset, kauppahuoneiden sekä pienten ja suurten yritysten johtajat, laivanvarustajat, vaikutusvaltaisten kansalaisjärjestöjen ja kansanliikkeiden vetäjät sekä karismaattiset asiantuntijajohtajat ovat jättäneet pysyvän jälkensä suomalaiseen yrityselämään. - Uutiset
7.5.2007 11.56
Nettivieraana Edilexin toimitusneuvoston jäsen, professori Seppo Penttilä: Perintö- ja lahjaveron poistaminen yritysten sukupolvenvaihdoksiltaPääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman veropoliittinen linjaus ei sisällä suuria yllätyksiä eikä myöskään merkittäviä innovatiivisia avauksia. Pienten askelten defensiivinen veropolitiikka näyttää jatkuvan, kirjoittaa vero-oikeuden professori Seppo Penttilä Tampereen yliopistosta. - Uutiset
2.5.2007 10.06
Keskitetty omistajaohjaus aloittiValtion keskitetty omistajaohjaustoiminto käynnistyi keskiviikkona 2.5. Omistajaohjauksesta vastaavan puolustusministeri Jyri Häkämiehen alaisuudessa toimii valtioneuvoston kansliaan perustettu omistajaohjausosasto. Sen ylijohtajana on oikeustieteen tohtori Pekka Timonen. Henkilöstömäärä on 16. - Uutiset
3.4.2007 11.40
ETLA: Perheyritykset tasapainottavat rakennemuutostaPerheyritykset aikovat muita suomalaisomistuksessa olevia yrityksiä todennäköisemmin lisätä henkilöstöään Suomessa. Ne aikovat palkata lisää hieman alhaisemman muodollisen koulutuksen omaavia työntekijöitä. Perheyritysten voidaan siis arvioida tasapainottavan globalisaatioon liittyvää rakennemuutosta, joka on ollut hyödyllisempi korkeammin ja haitallisempi matalammin koulutetuille, todetaan Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimuksesta Family Businesses and Globalization in Finland (Suomalaiset perheyritykset ja globalisaatio). - Uutiset
15.3.2007 10.24
Sisäasiainministeriö: Ulkoistamiseen ja alihankintaan liittyy myös riskejäUlkoistamiseen ja alihankintaan liittyviä tavallisia riskejä ovat muun muassa osaamisen siirtyminen pois yrityksestä, sopimuskumppanin epäluotettavuus sekä se, että ulkoisen toimijan osaamaton toiminta voi haitata liiketoimintaa tai aiheuttaa turvallisuuden pettämisen. Uhkia ei pidä liikaa korostaa, koska ulkoistaminen ja alihankinta tuo yleensä hyötyä liiketoiminnalle, todetaan sisäasiainministeriöstä.