Yritysjärjestely
- Uutiset
15.4.2021 15.00
Hallinto-oikeus: Kommandiittiyhtiö ei purkautunut verotuksessa, jos se muutettiin osakeyhtiöksi ja näin muodostunut osakeyhtiö yritysjärjestelyn toisessa vaiheessa jakautui kahdeksi osakeyhtiöksiAsiassa esitetyillä perusteilla HAO hyväksyi yhtiön valituksessa esitetyn vaatimuksen, jonka mukaan kommandiittiyhtiön toimintamuodon muutoksessa oli kyse TVL 24 §:n 1 momentin 5 kohdan soveltamisalaan kuuluvasta tilanteesta, jolloin kommandiittiyhtiön ei katsottu purkautuvan verotuksessa. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020 ja 2021. (Ei lainvoim. 15.4.2021) - Uutiset
9.2.2021 15.30
Varainsiirtoveroa koskevia ohjeita on päivitetty- Ensiasunnon varainsiirtoverovapaus
- Varainsiirtovero kiinteistön luovutuksessa
- Yritysmuodonmuutosten ja yritysjärjestelyjen varainsiirtoverotus
- Varainsiirtovero arvopapereiden luovutuksessa - Uutiset
10.12.2020 10.35
Uusi ohje: Yritysjärjestelyt ja verotus – osakevaihtoVerohallinnon ohjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään osakevaihtoa. Ohjeen lukua 2.4 on päivitetty 9.12.2020 KHO:n päätöksen KHO 2020:71 vuoksi. Lisäksi lukua 1.2 on päivitetty 1.1.2020 voimaan tulleiden maastapoistumisverotusta koskevien säännösten vuoksi. Päivityksen yhteydessä ohjetta on täsmennetty myös muilta osin. Ohje on voimassa 9. joulukuuta 2020 lukien toistaiseksi. - Uutiset
26.10.2020 14.00
Päivitetty ohje: Yritysjärjestelyt ja verotus - jakautuminenVerohallinnon ohjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään jakautumista. - Uutiset
23.10.2020 8.00
Hallinto-oikeus - voitiinko veron kiertämistä koskevia säännöksiä soveltaa kokonaisjakautumiseen yhdessä järjestelyn muiden vaiheiden kanssa tai erikseen arvioitunaEnnakkoratkaisun hakija A ja hänen veljensä B omistivat kumpikin noin 45,7 prosenttia elinkeinotoimintaa harjoittavan osakeyhtiön X Oy:n osakekannasta. A ja B aikoivat toteuttaa asiassa selostetun kolmivaiheisen järjestelyn. Asiassa oli HAO:ssa ratkaistavana muun ohella se, voidaanko kokonaisjakautumiseen yhdessä järjestelyn muiden vaiheiden kanssa tai erikseen arvioituna soveltaa EVL 52 h §:n tai VML 28 §:n veron kiertämistä koskevia säännöksiä. Ennakkoratkaisu verovuosille 2019 ja 2020. (Ei lainvoim. 23.10.2020) - Uutiset
13.3.2020 11.50
KHO:n päätös liiketoimintasiirtoa koskevien säännösten soveltamisesta - HAO:n päätös ja konserniverokeskuksen ennakkoratkaisu kumottiinAsiassa oli ratkaistavana, muodostaako hakemuksessa kuvattu siirtyvien varojen, velkojen ja vastuiden kokonaisuus sellaisen EVL 52 c §:n 2 momentissa tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden, jonka siirtämiseen voidaan soveltaa saman lain 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä. A Oy:n valitus hyväksyttiin. HAO:n päätös ja konserniverokeskuksen ennakkoratkaisu kumottiin ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttiin, että hakemuksessa kuvattu liiketoimintakokonaisuus muodostaa EVL 52 c §:n 2 momentissa tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden, jonka siirtämiseen sovelletaan EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä, jos säännöksessä tarkoitetut muut liiketoimintasiirrolle asetetut edellytykset täyttyvät. (Julkaisematon 13.3.2020) - Uutiset
8.1.2020 8.16
VM: Rajat ylittävistä verosuunnittelujärjestelyistä raportoitava – valmistautuminen kannattaa aloittaa nytTietyntyppisistä verosuunnittelujärjestelyistä pitää jatkossa ilmoittaa Verohallinnolle, jotta se voi raportoida niistä automaattisesti muille EU-maille. Ilmoitusvelvollisuus alkaa ensi heinäkuun alussa, mutta raportointiin on syytä valmistautua jo nyt, VM muistuttaa. - Uutiset
7.1.2020 11.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästäEri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 90/435/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 2003/123/EY, 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa säädetään, että emoyhtiön tytäryhtiöltään saamat osingot on ensiksi sisällytettävä emoyhtiön veron perusteeseen, ennen kuin 95 prosenttia niiden määrästä, josta jäljellä oleva osa voidaan siirtää seuraaville verokausille ilman aikarajoitusta, voidaan sitten vähentää siten, että tämä verovähennys on ensisijainen suhteessa toiseen verovähennykseen, jonka siirtämistä on ajallisesti rajoitettu. - Uutiset
13.12.2019 10.50
Esitys yritysten maastapoistumisverotuksesta eteneeEuroopan unionin niin sanotun ATA (anti tax avoidance) -direktiivin implementointi etenee. Valtiovarainvaliokunta antoi mietintönsä yritysten maastapoistumisverotusta koskevasta hallituksen esityksestä 10.12.2019. Eduskunta hyväksyi 11.12.2019 esitykseen sisältyvien 1.-7. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi. - Uutiset
27.11.2019 11.30
KHO ei muuttanut yritysjärjestelypalveluiden arvonlisäverotuksesta annettua KVL:n ennakkoratkaisuaYhtiö on liiketoiminnan asiantuntijapalveluja tarjoava yritys, jonka päätoimialoina ovat muun muassa tilintarkastus, verokonsultointi, yritysjärjestelyt, liikkeenjohdon konsultointi ja liikejuridiikan palvelut. Yhtiön asiakkailleen tarjoamat liiketoimintaa tukevat asiantuntijapalvelut voivat koostua joko yksittäisistä palveluista tai erilaisten asiantuntijapalveluiden muodostamista palvelukokonaisuuksista. Yhtiö oli pyytänyt KVL:lta ennakkoratkaisua seuraavaan kysymykseen: Ovatko myös hakemuksen kohdassa 1.1.2 (Muut Corporate Finance -palvelujen liitännäiset palvelut) kuvatut palvelut verottomia AVL 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuja rahoituspalveluja silloin, kun yritysjärjestelypalvelukokonaisuus johtaa tai tähtää osakekaupan toteuttamiseen? KVL oli katsonut, etteivät ennakkoratkaisuhakemuksen kohdassa 1.1.2 kuvatut palvelut ole AVL 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuja rahoituspalveluja. Yhtiö vaati KHO:ssa, että KVL:n päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että myös hakemuksen kohdassa 1.1.2 kuvatut palvelut ovat osa verotonta kokonaispalvelua ja siten AVL 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun rahoituspalvelun myyntiä, kun yritysjärjestelykokonaisuus johtaa tai tähtää osakekaupan toteuttamiseen. KHO tutki asian. Yhtiön valitus hylättiin. Ennakkoratkaisu ajalle 27.9.2018–31.12.2019. (Julkaisematon 27.11.2019) - Uutiset
3.9.2019 11.00
KHO: Liiketoimintasiirtoa koskevan EVL 52 d §:n säännöksiä ei sovellettu yleishyödyllisenä yhteisönä verotuksessa pidetyn säätiön kiinteistöjen siirtoihin - HAO:n päätös kumottiinVerohallinto oli lausunut ennakkoratkaisuna verovuosille 2017 ja 2018, että hakemuksessa kuvattuihin kiinteistöjen siirtoihin kolmeen erilliseen yhtiöön ei sovelleta EVL 52 d §:n säännöksiä liiketoimintasiirroista. Helsingin HAO oli katsonut, että EVL 52 d §:n säännös oli tarkoitettu sovellettavaksi hakemuksessa kuvattuun toiminnan uudelleenjärjestelyyn. KHO kumosi HAO:n päätöksen ja saattoi Verohallinnon ennakkoratkaisun lopputulokseltaan voimaan. (Julkaisematon 3.9.2019) - Uutiset
3.7.2019 10.10
Uusi ohje: Yritysjärjestelyt ja verotus - sulautuminenOhjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään sulautumista. Ohjeen tappioiden siirtymistä koskevaa lukua on päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2019:51 johdosta. Lisäksi ohjeen sulautumista ja konserniavustusta koskeva luku on poistettu, sillä aihetta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Konserniavustus. - Uutiset
17.6.2019 11.14
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja maastapoistumisverotusta koskevista lakiluonnoksistaEhdotuksen mukaan varojen realisoitumaton arvonnousu katsottaisiin veronalaiseksi tuloksi, jos Suomella ei siirron vuoksi olisi enää verotusoikeutta siirtyneisiin varoihin. Lisäksi ehdotetaan muutoksia säännöksiin rajat ylittävistä yritysjärjestelyistä. Lakimuutokset perustuvat pääosin EU:n veronkierron vastaiseen direktiiviin. VM lähetti lakiluonnokset lausuntokierrokselle perjantaina 14. kesäkuuta. Lausuntoaika päättyy 8. elokuuta. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2020. - Uutiset
18.9.2018 9.59
Väitös: Maksukyvyttömyys haastaa yritysjärjestelyjen oikeudelliset vaikutuksetKTM, HTM Minna Murto-Unkila osoittaa väitöstutkimuksessaan, että yritysjärjestelyjen ja maksukyvyttömyyden välillä on useita eri oikeudenaloihin liittyviä yhteyksiä, joilla on olennainen merkitys yritysjärjestelyjen ja yrityksen tulevaisuuden maksukyvyn hallinnassa. Nykyiset säädökset osaltaan haastavat yritysjärjestelyjen joustavan sekä kaikkia osapuolia ja yritystoiminnan tervehdyttämistä tukevien vaihtoehtojen hyödyntämisen. - Uutiset
30.1.2018 12.10
Kansainvälinen selvitys velkakonversion ulottuvuuksista yritysjärjestelyiden ja maksukyvyttömyystilanteiden näkökulmastaYritysrahoituksen kehityksen huomioon ottaminen lainsäädännössä on tarpeen Suomen kilpailukyvyn kannalta. Selvityksen tuloksia käytetään yhtiö- ja maksukyvyttömyyslainsäädännön muutostarpeen arvioinnissa. - Uutiset
11.8.2017 12.10
Verohallinnon kolme uutta ohjetta yritysjärjestelyiden verotuksestaYritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan Unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa. Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä. - Uutiset
11.8.2017 9.19
KHO kumosi hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä Verohallinnon toimittaman verotuksen oikaisun verovelvollisen vahingoksi veronkorotuksineen yritysjärjestelyyn liittyvässä asiassaA Oyj muodosti toisen yhtiön kanssa yhteisyrityksen. Yhteisyritys muodostettiin A Oyj:n puolelta eriyttämällä ensin liiketoimintasiirrolla A Oyj:n harjoittama kyseessä oleva liiketoiminta A Oyj:stä yhtiön täysin omistamalle B Oy:lle. Liiketoimintasiirron jälkeen B Oy:n kaikki osakkeet siirrettiin osakevaihdolla yhteisyritykselle (ABC B.V.), jonka osakkeista A Oyj omisti 49,9 prosenttia ja äänivallasta 50,1 prosenttia osakevaihdon jälkeen. Yhteisyritykseen mukaan tullut toinen yhtiö omisti loput yhteisyrityksen osakkeista. A Oyj:n järjestelyihin käyttämät asiantuntijakustannukset liittyivät yhtiön yhden liiketoiminta-alueen strategiseen suunnitteluun ja sitä seuranneeseen konsernin rakenteelliseen muokkaamiseen. Toteutuneissa järjestelyissä, joissa A Oyj ei ollut hankkinut uutta liikeomaisuutta kaupalla tai siihen verrattavalla muulla toimenpiteellä, vaan se oli käyttänyt yritysjärjestelydirektiivissä ja elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa tarkoitettuja yritysjärjestelyjä, ei osaakaan asiantuntijakustannuksista voitu lukea ABC B.V:n osakkeiden hankintamenoon elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 14 §:n 1 momentin perusteella. Valituksessa tarkoitetut kustannukset olivat elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:ssä ja 8 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettuja yhtiön elinkeinotoiminnassaan käyttämiä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneita menoja. Verovuosi 2007. - Uutiset
8.6.2017 11.30
Prof. Seppo Penttilä: Osakevaihto ja veron kiertäminen - ratkaisu KHO 2017:78 ja sen analyysiEVL 52f §:n mukainen osakevaihto johtaa siihen, että kohdeyhtiöstä saatujen osinkojen verotus muuttuu, jos kohdeyhtiön osakkeenomistajana on aikaisemmin ollut luonnollinen henkilö. Lisäksi hankkivan yhtiön nettovarallisuus muuttuu. Ratkaisussa KHO 2017:78 katsottiin, että nämä ovat verojärjestelmän kannalta tavanomaisia seuraamuksia osakevaihdossa. Ne eivät voi olla perusteena veron kiertämistä koskevan EVL 52h §:n soveltamiselle. EVL 52h §:ää voidaan soveltaa vain, jos kysymyksessä on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu oikeuden väärinkäyttö. Jos lain tarkoituksen vastaista veroetua ei synny, eivät EVL 52h §:ssä tarkoitetut liiketaloudelliset perusteet tule edes punnittaviksi. - Uutiset
12.5.2017 11.10
KHO:n osakevaihtoa ja veronkiertoa koskeva ratkaisu (julkaisematon)KHO myönsi A:lle valitusluvan ja tutki asian. A:n valitus hyväksyttiin ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttiin, että jos A luovuttaa omistamansa B Oy:n osakkeet C Oy -nimiselle osakeyhtiölle saaden vastikkeeksi C Oy:n liikkeelle laskemia uusia osakkeita, luovutukseen sovelletaan EVL 52 f §:n osakevaihtoa ja TVL 45 §:n 5 momentin luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä. (Julkaisematon 12.5.2017) - Uutiset
16.11.2016 9.33
KHO ei muuttanut yhtiön sulautumista koskevaa KVL:n ennakkoratkaisuaKVL oli katsonut, että hakemuksessa tarkoitettuun järjestelyyn ei sovelleta EVL 52 a §:n ja 52 b §:n sulautumista koskevia periaatteita. KHO tutki asian A plc, Suomen sivuliikkeen vaatimuksesta. Valitus hylättiin. KVL:n antamaa ennakkoratkaisua ei muutettu. KHO hylkäsi myös sivuliikkeen vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä EU-tuomioistuimelta.