-
- Ympäristönsuojelu
- Aiheuttamisperiaate
- EU-ympäristömerkki
- Etelämanner
- Kioton pöytäkirja
- Paras käyttökelpoinen tekniikka
- Paras käytäntö
- Pilaamiskielto
- Ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmä
- Ympäristölupa
- Ympäristönsuojelun tietojärjestelmä
- Ympäristöoikeus
- Ympäristöpolitiikka
- Ympäristötuki
- Ympäristövastuu
- Ympäristöviestintä
- Ympäristönsuojelu
Ympäristönsuojelu
- Uutiset
19.12.2016 16.00
Kaksi raporttia: Pariisin ilmastosopimus tuli voimaan, mutta sen toimeenpanosäännöt vaativat vielä paljon työtä – Suomi voi olla isosti mukana maailman ilmastotyössäJoulukuussa 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus on tullut voimaan ennätyksellisen nopeasti. Marraskuussa 2016 sen on ratifioinut jo 110 osapuolta, jotka tuottavat 77 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Marrakechin ilmastokokouksesta (COP-22) tulikin täten hieman yllättäen myös Pariisin sopimuksen ensimmäinen osapuolikokous, jonka on sopimuksen mukaan tarkoitus hyväksyä suurin osa sen toimeenpanon tarkemmista säännöistä, vaikka nopean voimaantulon vuoksi sääntöjen neuvottelu on vasta saatu käynnistettyä. Ensimmäistä osapuolikokousta joudutaan siis jatkamaan ensi vuonna ja seuraavanakin. Toimeenpanosääntöjen arvioidaan valmistuvan vuoteen 2018 mennessä. - Uutiset
13.12.2016 14.00
KHO:n ratkaisu Turun lentoaseman ympäristölupa-asiassaKHO muutti lentomeluun liittyvää lupaehtoa siten, että se kuuluu seuraavasti: Lentoaseman toiminta on järjestettävä siten, että siviili-ilma-alusten aiheuttama melu ei saa aiheuttaa lentoaseman Lden> 55 dB melualueen laajenemista uusille asumiseen käytettäville alueille, jotka eivät sisälly lupapäätöksen liitteenä 2. olevaan melun leviämismallilaskentaan perustuvaan Lden> 55 dB melualueeseen. Lentoreittien suunnittelussa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon asutuskeskukset ja taajamat lähialueella. - Uutiset
9.12.2016 16.00
Direktiivi säätää uudet tiukemmat rajat ilman epäpuhtauspäästöilleEuroopan unionin neuvosto antoi 8. joulukuuta 2016 uuden direktiivin ilmansaasteiden vähentämiseksi. Uusissa säännöissä asetetaan tiukat kansalliset päästörajat joillekin kaikkein vaarallisimmille ilman epäpuhtauksille. Tavoitteena on vähentää ilmansaasteiden terveysriskejä ja ympäristövaikutuksia. Direktiivin ansiosta ilmansaasteista johtuvien ennenaikaisten kuolemien määrän arvioidaan puolittuvan EU:ssa vuoteen 2030 mennessä vuoteen 2005 verrattuna. Lisäksi direktiivillä mukautetaan EU-lainsäädäntö vastaamaan kansainvälisiä sitoumuksia, jotka perustuvat Göteborgin pöytäkirjaan vuonna 2012 tehtyyn tarkistukseen. Direktiivin on määrä tulla voimaan 31. joulukuuta 2016. - Uutiset
28.11.2016 8.00
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu ja tuomio ympäristötiedon saatavuudestaEuroopan komission valituksesta unionin tuomioistuin kumosi unionin yleisen tuomioistuimen 8.10.2013 antaman tuomion Stichting Greenpeace Nederland ja PAN Europe v. komissio, jolla unionin yleinen tuomioistuin oli kumonnut osittain komission 10.8.2011 tekemän päätöksen, jolla evättiin oikeus saada tutustua Saksan liittotasavallan esittelevänä jäsenvaltiona kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta 15.7.1991 annetun neuvoston direktiivin 91/414/ETY mukaisesti laatiman tehoaine glyfosaattia koskevan arviointikertomuksen luonnoksen osaan 4.
Ennakkoratkaisussa oli kysymys muun muassa kasvinsuojeluaineiden ja biosidituotteiden markkinoille saattamisesta ja teollisten ja kaupallisten etujen suojelusta. - Uutiset
23.11.2016 13.05
Yhdyskuntalietteen hyötykäyttö voi aiheuttaa haittaa ympäristölleNykyisillä yhdyskuntalietteen käsittelymenetelmillä ei pystytä poistamaan riittävän tehokkaasti tiettyjä lietteen sisältämiä haitallisia aineita. Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa kompostoinnin ja mädätyksen läpikäyneestä lietteestä löytyi edelleen muun muassa erilaisia pysyviä ja haitallisia yhdisteitä kuten bromattuja palonsuoja-aineita (PBDE), perfluorattuja alkyyliyhdisteitä (PFAS) sekä lääkeaineita. - Uutiset
23.11.2016 11.00
Hallinto-oikeuden ratkaisu hallintopakkomääräyksestä ympäristönsuojelulain 175 §:n nojalla tuulivoimalatoiminnassaHallinto-oikeus katsoi, että kun yhtiö ei ollut ryhtynyt harjoittamaan alueella tuulivoimalatoimintaa, yhtiö ei ollut toiminut ympäristönsuojelulain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti eikä yhtiötä siten voitu velvoittaa hakemaan etukäteen ympäristölupaa toiminnalleen. Maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annetuilla päätöksillä ei ollut oikeudellista merkitystä asian arvioinnissa. Hallinto-oikeus totesi muutoinkin, että ympäristönsuojelulain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetun tapauskohtaisen ympäristöluvan tarve ei ollut ylipäätään etukäteen ennen toiminnan aloittamista ratkaistavissa sitovasti hallintopakkomenettelyssä muutoksenhakukelpoisella päätöksellä. Kun ympäristölautakunnalla ei ollut edellytyksiä hallintopakkomääräyksen antamiseen ympäristönsuojelulain 175 §:n nojalla, sen päätös kumottiin. - Uutiset
11.11.2016 13.27
Kunnille lisää toimintavapautta terveydensuojelun valvonnassa – toiminnanharjoittajan oma vastuu toimintansa terveysvaikutuksista lisääntyyKunnan terveydensuojeluviranomaisen on jatkossa nykyistä helpompaa kohdentaa terveydensuojelun valvonnan voimavaroja sinne, missä niitä eniten tarvitaan paikallisten terveysriskien ehkäisemiseksi. Tämän mahdollistaa terveydensuojelulain muutos, joka vähentää kunnan velvoitteita ympäristönsuojelun valvontaan liittyvässä suunnittelussa ja ilmoitusmenettelyssä. Muutos liittyy hallitusohjelman kirjaukseen vähentää kuntien kustannuksia ja se tulee voimaan 1. tammikuuta 2017. Kunnan terveysviranomaisen ei tarvitse enää tehdä päätöksiä kaikista toiminnanharjoittajien tekemistä lakisääteisistä ilmoituksista. Tällaisia päätöksiä tehdään nykyisin vuosittain noin 1500–2000. - Uutiset
10.11.2016 9.35
KHO:n ratkaisu louhinta-alueen melumittauksia koskevassa hallintopakkoasiassa – toisin kuin hallinto-oikeus KHO ei määrännyt mittausta uusittavaksiKorkein hallinto-oikeus totesi, että melumittauspöytäkirja itsessään ei ollut valituksen kohteena, eikä lautakunta ollut voinut tehdä sen hyväksymistä koskevaa valituskelpoista hallintopäätöstä. Melumittauksia koskevan valvonnallisen lupamääräyksen tarkoituksena oli varmistaa, että toiminnan aiheuttama melu ei ylittänyt lupamääräyksessä määrättyjä meluraja-arvoja lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Melumittauksen toteuttamisvaiheessa voitiin esimerkiksi mittauspisteitä muuttaa, jos se oli perusteltua mittausteknisistä syistä. Riittävää oli, että mittaus oli toteutettu riittävän hyvin toiminnasta aiheutuvien melutasojen luotettavaksi selvittämiseksi. (Ään. perusteluista) - Uutiset
7.11.2016 12.35
KHO:n ratkaisut Vantaan Energian jätevoimalan ympäristölupaa ja vesien johtamista koskevissa asioissa – hallinto-oikeuden määräämiä lupamääräyksiä muutettiin hiemanHallinto-oikeuden päätös oli lupamääräykseen 4 ja lupapäätöksen liitteen 1 riviin "erikoisjäte-erät" tehtyjen muutosten osalta kumottava. Vesien johtamisen osalta yhtiö oli valituksessaan esittänyt uutta selvitystä koskien savukaasulauhteen talteenottoa talousvettä korvaavaksi raakavedeksi sekä muun ohella puhdistetun savukaasulauhteen laadusta ennen raakavesisäiliötä ja lisäveden laadusta. Asiaan saatu selvitys tuki yhtiön hakemuksessaan esittämää arvioita, jonka mukaan raakavesisäiliön ylijuoksutusvesi ja lisävesiprosessissa syntyvä vesi vastaavat laadultaan talousvettä. Hallinto-oikeuden tekemät muutokset lupamääräyksiin eivät siten olleet tarpeellisia. Tähän nähden ja kun voitiin, vastaavasti kuin lupahakemuksen osalta vakiintuneesti katsotaan, edellyttää, että toimintaa harjoitetaan yhtiön valituksessa esitetyllä tavalla, asiaa ei saadun uuden selvityksen johdosta ollut myöskään tarvetta palauttaa aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden päätös oli kumottava lupamääräyksen 1 ensimmäiseen ja toiseen kappaleeseen tehtyjen muutosten osalta ja aluehallintoviraston päätös saatettava näiltä osin voimaan. - Uutiset
4.11.2016 8.00
Hallinto-oikeus kumosi ympäristölautakunnan ratkaisun jolla oli hylätty ympäristölupahakemus tuulivoimalalle Kauhajoella ja palautti asian lautakunnalleHallinto-oikeus totesi muun muassa, että ympäristölupa on myönnettävä muun ohella, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja sen nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Lupaa myönnettäessä on muutoinkin otettava huomioon, mitä yleisen ja yksityisen edun turvaamiseksi säädetään. Lautakunta oli voinut ottaa huomioon melumallinnuksen tulosten ohella tuulivoimamelun ominaisuuksista yleisesti saatavilla olevan tiedon, kuten epävarmuuden eri sääolosuhteiden vaikutuksista tuulivoimamelun leviämiseen ja sen erityisominaisuuksien havaittavuuteen häiriintyvissä kohteissa. Kun kuitenkin otettiin huomioon, että kohtuutonta haittaa oli arvioitu ensisijaisesti riskienhallinnan ja rakentamisen suunnittelun tiukkojen ohjearvojen perusteella, ja kun melumallinnuksen mukaan ainoastaan yhden loma-asumiseen käytettävän kiinteistön yöaikainen suunnitteluohjearvo ylittyy, ei tuulivoimaloiden melusta voitu etukäteen arvioituna nähdä aiheutuvan sellaista kohtuutonta rasitusta, joka estäisi ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan myöntämisen, varsinkin, kun ympäristöluvassa voidaan asettaa toiminnalle sellaiset lupamääräykset, joiden mukaan toimittaessa yöaikaista, kohtuutonta meluhaittaa ei aiheudu. (Vailla lainvoimaa 4.11.2016) - Uutiset
3.11.2016 14.15
KHO ei muuttanut AVI:n ja HAO:n päätöksiä kaivostoimintoja koskevassa ympäristölupa-asiassa LappeenrannassaEtelä-Suomen aluehallintovirasto oli 3.10.2014 myöntänyt Nordkalk Oy Ab:lle ympäristöluvan Ihalaisen kaivoksen toimintojen muutoksille Lappeenrannassa. Muutoshakemus oli koskenut olemassa olevan läjitysalueen korottamista ja laajentamista, uuden läjitysalueen perustamista sekä uuden kivenkäsittelylinjan rakentamista. Aluehallintovirastoon päätökseen oli liitetty Ihalaisen kaivoksen toimintaa koskevat lupamääräykset 1–17 kokonaisuudessaan. Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen ja vaatimuksen aluehallintoviraston päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
1.11.2016 15.25
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta – myös tallenne yhden luukun lakihankkeen käynnistystilaisuudesta 28.10. julkaistuYmpäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Lausunnot toimitetaan viimeistään 25. marraskuuta 2016 sähköpostitse (myös Word-tiedostona lausuntoyhteenvedon laatimisen helpottamiseksi) ympäristöministeriön kirjaamoon osoitteella kirjaamo.ym@ym.fi. - Uutiset
1.11.2016 14.15
KHO:n ratkaisu ympäristöluvasta lentopaikan lento- ja ajoneuvotoiminnoille VihdissäHakemuksen mukaan autojen esittely-, testi- ja koeajotilaisuuksissa sekä ajoharjoittelutapahtumissa ajetaan kerrallaan vain yhtä autoa päällystetyllä kenttäalueella. Lupapäätöksen mukaan toiminta on sijoitettava ja mitoitettava sekä toimintaa harjoitettava hakemuksessa esitetyn mukaisesti, ellei lupamääräyksissä toisin määrätä. Muilla ajoneuvoilla kuin lentotoiminnassa harjoitettava toiminta on pienimuotoista ja tapahtuu lupamääräysten mukaan päällystetyllä alueella. Kun otettiin huomioon myös ympäristölautakunnan toiminnan muutokseen myöntämässä lupapäätöksessä pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi annetut lupamääräykset sekä voimaan edelleen jääneet aiemmat lupamääräykset samoin kuin hakemuksessa esitetty selvitys toiminnan harjoittamisesta, luvan mukaisesta toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa. - Uutiset
13.10.2016 15.16
Talvivaaran kaivosalueella vesinäytteitä ottaneet miehet tuomittiin liikkumis- ja oleskelurajoituksen rikkomisesta sakkoihin - pakkotilaan rinnastettava ympäristönsuojelullinen motiivi ei käynyt perusteeksi vapauttaa vastaajia vastuustaAsiassa oli tullut selvitetyksi, että viisi vastaajaa olivat syyllistyneet siihen liikkumis- ja oleskelurajoituksen rikkomiseen, josta syyttäjä oli heille vaatinut rangaistusta. Asiassa ei ollut tullut ilmi rangaistusvastuusta vapauttavaa olosuhdetta. Oikeudenmukainen rangaistus vastaajien syyksiluetusta liikkumis- ja oleskelurajoituksen rikkomisesta oli lievä sakkorangaistus (10 ps.). Vastaajat olivat katsoneet, että heillä oli menettelylleen pakkotilaan rinnastettava ympäristönsuojelullinen motiivi. (Vailla lainvoimaa 13.10.2016) - Uutiset
10.10.2016 14.00
Kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmästä ratkaisuKansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAOn yleiskokouksessa päätettiin 6. lokakuuta kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmän (Global Market-Based Measure, GMBM) käyttöönotosta. Päätös on historiallinen, sillä koskaan aikaisemmin kokonainen elinkeinoelämän sektori ei ole tehnyt globaalia ratkaisua päästöjensä sääntelystä markkinaehtoisen järjestelmän kautta. - Uutiset
6.10.2016 14.00
KHO pohti oikeutta johtaa kuivatusvesiä toisen alueella turvetuotantoasiassaKHO totesi muun muassa, että luparatkaisua oli valituksen johdosta syytä täsmentää siten, että siitä käy ilmi paitsi toisen maalle kaivettavan ojan pituus myös sen leveys sekä ojan sijainti suoalueen reunan läheisyydessä. Jos ojan kaivamisen yhteydessä aiheutetaan kiinteistöllä vahinkoa tai haittaa käyttöoikeusalueen ulkopuoliselle alueelle, on tällainen vahinko tai haitta korvattava erikseen. - Uutiset
4.10.2016 12.05
Hallinto-oikeus palautti ratsastuskoululupa-asian rakennus- ja ympäristölautakunnalle pohjaveden laadun vaarantumisen vuoksiKun otettiin huomioon hakemuksen puutteellisuudet hallinto-oikeus katsoi, että hakijan tarha-alueiden siirtämisestä huolimatta hakemuksessa ei ollut esitetty suunnitelmia luotettavista suojaustoimenpiteistä, joilla estettäisiin pohjaveden laadun vaarantaminen. Rakennus- ja ympäristölautakunnan olisi tullut varata hakijalle tilaisuus täydentää hakemustaan puutteiden johdosta ennen lupaharkintaa ja lupa-asian ratkaisemista. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös oli kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 4.10.2016) - Uutiset
3.10.2016 9.11
EU:n ympäristöministerit sopivat Pariisin ilmastosopimuksen nopeutetusta ratifioinnista – Maailmanlaajuinen sopimus HFC-yhdisteiden käytön vähentämiseksi syntyi KigalissaEU:n ympäristöministerit sopivat 30.9. Brysselissä Pariisin ilmastosopimuksen ratifioinnin vauhdittamisesta. Päätöstä kuvattiin tuoreeltaan historialliseksi. Euroopan parlamentin on määrä äänestää neuvoston ratifiointiehdotuksesta 4.10. Mikäli esitys hyväksytään, EU luovuttaa ratifiointiasiakirjansa New Yorkissa YK:n pääsihteerille 7.10. mennessä. EU:n liittyminen sopimukseen varmistaisi, että sopimus astuu voimaan juuri ennen marraskuussa Marrakechissa järjestettävää ilmastokokousta. - Uutiset
29.9.2016 15.15
OTM Alisa Muraja: Tuulivoimamelu tuulivoimarakentamista koskevassa hallinto-oikeuskäytännössäTuulivoimalan meluvaikutukset ohjaavat merkittävällä tavalla voimaloiden sijoituspaikan valintaa ja melu on myös osoittautunut yhdeksi tuulivoiman kiistanalaisimmaksi kysymykseksi. Tuulivoimamelun vaikutuksiin sovellettavat oikeusohjeet eivät aseta selkeitä ja yksityiskohtaisia velvoitteita hankkeesta vastaaville. OTM Alisa Murajan Ympäristöjuridiikka-lehden referee-artikkelissa etsitään oikeuskäytännöstä johtoa siihen, miten tuomioistuimet ovat näitä ohjeita soveltaneet. Tarkastelun kohteena on, miten hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus ovat tulkinneet tuulivoimaloiden ulkomelua koskevia säännöksiä ja ohjeita tuulivoimaloiden rakentamista koskevien viranomaispäätösten muutoksenhakumenettelyissä. Painopiste on sen selvittämisessä, mitä oikeusohjeita ja -lähteitä ratkaisuissa on käytetty, miten lähteitä on tulkittu ja mikä näiden lähteiden ohjausvaikutus on ollut. - Uutiset
29.9.2016 10.10
SYKE: Hyvä tietää ruoppauksestaPieniin ruoppauksiin syksy tai varhainen kevät sopivat hyvin, koska silloin vedenpinnat ovat järvissä yleensä alhaalla ja työ on helpompaa. Isommat ruoppaukset on suositeltavaa tehdä jään päältä, jolloin jää ja maapohja kantavat kaivumassojen kuljetuskaluston. Mikäli ruoppausmäärä on yli 500 kuutiometriä, on työn suorittamiseen haettava lupa aluehallintovirastolta. Kaikki 500 kuutiometrin tai sitä pienemmät ruoppaukset tulee vesilain edellyttämänä ilmoittaa kuukautta ennen töihin ryhtymistä ELY-keskukselle ja lisäksi vesialueen omistajalle. - Uutiset
28.9.2016 16.00
Hallinto-oikeuden ratkaisu vieraslajien leviämisvaarasta puujätteen murskaustoiminnassaHallinto-oikeus katsoi, että käsiteltävän jätteen mahdollisesti sisältämien tuhohyönteisten leviämistä ympäristöön ei voitu pitää ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna päästönä eikä siitä ympäristölle mahdollisesti koituvaa haittaa sanotun lainkohdan 2 kohdassa tarkoitettuna ympäristön pilaantumisena. - Uutiset
22.8.2016 6.11
Pohjois-Savon ELY-keskukselta kannanotto Finnpulp-hankkeeseen KuopiossaPohjois-Savon ELY-keskus pitää Finnpulp Oy:n biotuotetehdashanketta aluetalouden näkökulmasta merkittävänä. Liikenneinfran näkökulmasta Sorsasalo on optimaalinen sijoituspaikka tehtaalle. Hankkeen suurimmat haasteet liittyvät ympäristövaikutuksiin, joiden osalta ELY-keskus antoi 19. elokuuta 2016 ympäristö- ja kalatalousviranomaisen lausunnot Itä-Suomen aluehallintovirastolle. Molemmat lausunnot liittyvät vireillä olevaan Finnpulpin ympäristölupahakemukseen. - Uutiset
19.8.2016 15.41
Uusi ohje: Selkeyttä luonnonarvojen huomioimiseen ja luontoselvitysten vaatimuksiin turvetuotannossaYmpäristöministeriön uuden Turvetuotannon ympäristölupahakemuksen luontoselvitykset -ohjeen tarkoituksena on selkeyttää ja yhdenmukaistaa turvetuotannon sijoituspaikan luonnonarvojen huomioimista ja luontoselvitysten vaatimuksia. Julkaisussa tarkastellaan seikkoja, jotka on huomioitava luontoselvitystä tilattaessa ja laadittaessa. Julkaisussa myös kuvataan turvetuotannon ympäristöluvassa huomioon otettavaa ympäristön- ja luonnonsuojelulainsäädäntöä. - Uutiset
19.8.2016 9.54
KHO:n ratkaisu jätevesijärjestelmän toimenpidelupaa koskevassa asiassaKorkein hallinto-oikeus totesi, että A ei ollut hakenut toimenpidelupaa jätevesijärjestelmälle, vaan ainoastaan toimittanut jätevesisuunnitelman ympäristönsuojeluviranomaiselle hänelle myönnetyssä rakennusluvassa edellytetyllä tavalla. Koska A ei ollut kysymyksessä olevaa toimenpidelupaa hakenut, eikä rakennusluvan mukaiseen hankkeeseen sisältyvän jätevesijärjestelmän toteuttaminen ylipäätään edellyttänyt erillistä toimenpidelupaa, rakennustarkastajan ja rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset oli tullut kumota. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos pysytettiin. - Uutiset
17.8.2016 16.00
KHO:n ratkaisut turvetuotanto-asioissa Savitaipaleella ja KiuruvedelläKHO totesi muun muassa, että ympäristöluvan lupamääräysten säännönmukainen tarkistamismenettely on poistettu lainsäädännöstä 1.5.2015 voimaan tulleella ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksella (423/2015). Mainitun muutoslain (423/2015) voimaantulosäännöksen mukaan ennen tuon lain voimaantuloa annetussa ympäristölupapäätöksessä määrätty lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite raukeaa. Valvontaviranomaisen on kuitenkin säännöllisessä valvonnassa arvioitava uuden lain 89 §:n (423/2015) mukainen tällaisen luvan muuttamisen tarve viimeistään vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin luvan tarkistamista koskeva hakemus oli määrä jättää lupaviranomaiselle. Asianomaisella yleistä etua valvovalla viranomaisella on myös mahdollisuus saattaa vireille uuden ympäristönsuojelulain 89 §:ssä (423/2015) tarkoitettu luvan muuttamista koskeva asia. - Uutiset
21.7.2016 9.00
EU-komissio antoi puuttuvat esitykset Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosta Euroopan unionissaEU-komissio antoi eilen puuttuvat esitykset Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosta Euroopan unionissa. Jo aiemmin on annettu esitys teollisuutta ja energiantuotantoa koskevasta päästökaupasta. Eilen annettu esitys jäsenvaltioiden päästövähennysvelvoitteista täydentää ilmastotoimet päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla, eli koskee liikennettä, lämmitystä, jätehuoltoa ja maataloutta. Lisäksi komissio antoi ehdotuksen maankäyttö- ja metsäsektorin päästöjen ja nielujen laskennasta. Suomen päästövähennystavoite näillä aloilla on 39 prosenttia. Tällä toimenpidekokonaisuudella Euroopan unioni pyrkii saavuttamaan Pariisissa antamansa lupauksen päästöjen vähentämisestä 40 prosentilla. - Uutiset
5.7.2016 9.10
Yhden luukun periaatteen toteuttaminen ympäristöasioissa -raportista voi antaa lausuntoja ja kommentteja 29. elokuuta saakkaYmpäristöministeriö pyytää lausuntoja Yhden luukun periaatteen toteuttaminen ympäristöasioissa –raportista. Lausunnot on toimitettava 29. elokuuta 2016 mennessä ministeriön kirjaamoon. Lausuntoja ja kommentteja voi antaa erikseen pyydettyjen tahojen lisäksi kuka tahansa. - Uutiset
29.6.2016 9.36
KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti ympäristölautakunnalle louhinnan ja murskauksen ympäristölupa-asian OrimattilassaYmpäristölupahakemuksen liitteenä ollut meluselvitys oli KHO:n mukaan puutteellinen. Kun otettiin huomioon ympäristönsuojelulain mukainen varovaisuusperiaate ja suunnitellun toiminta-alueen sijainti suhteessa lähimpiin häiriintyviin kohteisiin sekä tehdyn meluselvityksen mukaiset melutasot lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, ei tehdyn meluselvityksen perusteella ollut varmistettavissa, että muraus-asetuksen 7 §:n mukaiset ohjearvot alittuvat toimittaessa lupapäätöksen ja siihen sisällytettyjen määräysten mukaisesti. Hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava Orimattilan ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Asiaa uudelleen käsiteltäessä ympäristölautakunnan on varattava NCC Roads Oy:lle tilaisuus toimittaa uusi meluselvitys, jossa puutteet on korjattu. - Uutiset
23.6.2016 15.02
Selvitys: Ympäristöpäätöksille ehdotetaan yhden luukun malliaYmpäristöasioiden lupa-asioiden hoitaminen yhdeltä luukulta vaatii muutoksia ympäristölainsäädäntöön sekä sähköisen asioinnin kehittämistä ympäristöpäätöksenteossa. Tämä käy ilmi tuoreesta Itä-Suomen yliopiston ja Enlawin Consulting Oy:n selvityksestä. Yhden luukun malli sujuvoittaisi ja nopeuttaisi ympäristöpäätöksentekoa samalla kun vaikuttamismahdollisuudet paranevat ja ympäristönsuojelun taso säilyy. - Uutiset
22.6.2016 12.05
Professori Tuula Linna: Konkurssipesän vastuu ympäristövahingostaOnko konkurssipesä vastuussa ympäristövahingoista, toisin sanoen joutuuko pesä käyttämään varat toimintavelvollisuuden mukaisiin tai viranomaisen määräämiin korjaustoimiin taikka – viranomaisen suorittaessa korjaavat toimet itse – korvaamaan niistä aiheutuneet kustannukset? Kummastakin vaihtoehdosta aiheutuu suunnilleen samanlainen varallisuusarvon vähennys pesän varoihin. Tämän julkisoikeudellisen ympäristövastuun lisäksi on kysyttävä, ovatko ympäristövahinkoon perustuvat yksityisten tahojen korvausvaateet muita saatavia paremmassa asemassa. Konkurssipesän ympäristövastuu jakautuu siten julkisoikeudelliseen ympäristövastuuseen ja siviilioikeudelliseen (yksityisoikeudelliseen) vahingonkorvausvastuuseen. OTT, prosessioikeuden professorin Tuula Linnan Lakimies-lehden kirjoituksessa tarkastellaan kysymyksenasettelua systematisoivan osuuden jälkeen sitä, voidaanko konkurssipesää pitää ympäristövahinkolaissa tarkoitettuna toiminnanharjoittajana. Jos vastaus on myönteinen, on vielä ratkaistava ympäristövastuiden etuoikeusasema. - Uutiset
24.5.2016 15.03
Ympäristölupien valvonnasta uusi ohjeYmpäristöministeriö on uudistanut ympäristölupien valvonnasta 7.11.2012 annetun ohjeen. Ohjeen soveltamisala koskee ympäristönsuojelulain mukaisen valvonnan lisäksi nyt myös jätelain vesilain ja merenkulun ympäristönsuojelulain mukaista valvontaa. Ohjeen uudistaminen tuli ajankohtaiseksi ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) resurssivähennysten ja oikeuskanslerinviraston päätöksessä ministeriölle esitetyn toimintaohjeen vuoksi. Myös edellisen valvontaohjeen käytöstä saadut kokemukset edellyttivät ohjeen tarkistamista ja päivittämistä. - Uutiset
20.5.2016 10.10
KHO:n ratkaisu Kittilän kaivoksen ympäristölupa-asiassaLapin luonnonsuojelupiiri ry:n valitus hylättiin. Agnico Eagle Finland Oy:n valituksesta eräitä lupamääräyksiä muutettiin. Lisäksi eräissä lupamääräyksissä asetettuja määräaikoja pidennettiin. Yhtiön valitus hylättiin muilta osin. Muilta osin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
20.5.2016 7.49
EU:n sallima siirtymäaika pienten biomassapolttolaitosten päästöraja-arvoissa voimaan kesäkuussaValtioneuvosto on hyväksynyt 1–50 megawatin energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (750/2013) muutoksen 1. kesäkuuta 2016 alkaen. Asetusmuutos nostaa enintään 10 megawatin biomassaa pääpolttoaineenaan käyttävien laitosten nykyistä hiukkasten päästöraja-arvoa siihen asti, kunnes keskisuuria polttolaitoksia koskevan direktiivin määräajat päättyvät. Varsinaiset direktiivistä johtuvat muutokset lainsäädäntöön toteutetaan vuoden 2017 loppuun mennessä. - Uutiset
11.5.2016 13.18
KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta jolla yhtiön ympäristölupahakemus kiven louhintaan ja murskaamiseen oli hylättyKouvolan rakennus- ja ympäristölautakunta oli myöntänyt Interrock Oy:lle 31.12.2023 saakka voimassa olevan ympäristöluvan koriste- ja rakennuskiven louhintaan ja kiven murskaamiseen. Päätökseen sisältyi lupa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta. Toiminnan tuli tapahtua lupahakemuksen ja päätöksestä ilmenevien lupamääräysten 1–20 mukaisesti. Vaasan hallinto-oikeus oli kumonnut valituksenalaisella päätöksellään A:n ja tämän asiakumppanien sekä B:n ja tämän asiakumppanien valituksista lautakunnan päätöksen ja hylännyt Interrock Oy:n lupahakemuksen. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta. - Uutiset
9.5.2016 10.23
KHO:n ratkaisu ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoa koskevassa asiassa biojätteen käsittelylaitoksen aiheuttamien jätevesipäästöjen rajoittamiseksiElinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oli käyttänyt asiassa ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoa biojätteen käsittelylaitoksen aiheuttamien jätevesipäästöjen rajoittamiseksi. Kun otettiin huomioon ympäristönsuojelulain 84 §:n 1 momentti sekä kuormitus- ja vesistötarkkailusta saatu selvitys, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus oli voinut velvoittaa Envor Biotech Oy:n sakon uhalla päävelvoitteen mukaisiin toimenpiteisiin ympäristön pilaantumisen estämiseksi. Asetetun uhkasakon määrää (50.000 euroa) ei voitu pitää liian suurena. Valituksen vireilläolosta johtuvan ajan kulumisen takia toimenpiteille asetettuja määräaikoja oli kuitenkin pidennettävä. - Uutiset
9.5.2016 8.37
Pienten turvetuotantoalueiden ympäristöluvan hakuaika pidentyyYmpäristönsuojelulain muutos (327/2016) antaa mahdollisuuden hakea enintään kyympämmenen hehtaarin laajuisille turvetuotantoalueille ympäristölupaa 1. syyskuuta 2020 saakka. Hakuajan pidentäminen koskee niitä tuotantoalueita, jotka ovat olleet toiminnassa nykyisen ympäristönsuojelulain tullessa voimaan 1. syyskuuta 2014. - Uutiset
27.4.2016 13.23
Ehdotus haja-asutuksen jätevesisääntelyn kohtuullistamisesta lausunnoilleYmpäristöministeriö ehdottaa lievennyksiä haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevaan sääntelyyn. Lakiehdotuksen mukaan kiinteistöjen jätevesijärjestelmä tulisi kunnostaa tiettyjen remonttien yhteydessä. Määräaikaan sidottu olisi ainoastaan vesistön läheisyydessä tai pohjavesialueella olevan kiinteistön jätevesijärjestelmän kunnostus. - Uutiset
22.4.2016 12.02
KHO:n ratkaisu turvetuotannon ympäristöluvasta Lappeenrannassa – asia AVI:lle uudelleen käsiteltäväksiVaasan hallinto-oikeuden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
15.4.2016 12.03
KHO:n ratkaisu kreosoottipylväiden käyttöä koskevassa hallintopakkoasiassaKun otettiin huomioon A:n kiinteistölle asennettujen kreosootilla kyllästettyjen pylväiden sijainti kiinteistöllä sekä muu asiakirjoista saatava selvitys, pylväistä ei voitu katsoa aiheutuneen sellaista maaperän laadun huononemista, josta voisi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle tai muuta ympäristönsuojelulain 7 §:ssä tarkoitettua seurausta. Kyse ei siten ollut mainitussa lainkohdassa tarkoitetun maaperän pilaamiskiellon rikkomisesta. Pylväistä ei ollut asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella aiheutunut muutakaan sellaista seurausta, jonka perusteella valvontaviranomainen voisi ympäristönsuojelulain 84 §:n nojalla määrätä Suur-Savon Sähkö Oy:n poistamaan kiinteistölle asennetut pylväät. Ympäristölautakunta oli voinut hylätä A:n hallintopakkohakemuksen. - Uutiset
8.4.2016 13.15
KHO:n ratkaisu kuolinpesän osakkaiden velvoittamisesta selvittää maaperän pilaantuneisuusKHO totesi muun muassa, että kuolinpesän osakkaat A, B ja C oli pilaantuneen alueen haltijoina voitu velvoittaa ympäristönsuojelulain 77 §:n nojalla selvittämään maaperän pilaantuneisuutta. - Uutiset
8.4.2016 12.35
KHO:n ratkaisu jätehuoltokeskuksen ympäristöluvasta IlmajoellaKHO totesi muun muassa, että kun otettiin huomioon asiakirjoista saatu selvitys aumakompostoinnin aiheuttamasta hajuhaitasta sekä lähimpien asuinkiinteistöjen läheisyys, puhdistamolietteen aumakompostoinnista aiheutuisi ennalta arvioiden hajun vuoksi eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa kiellettyä kohtuutonta rasitusta. Näin ollen ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetty luvan myöntämisen edellytys hakemuksen mukaiselle toiminnalle ei tältä osin täyttynyt. KHO muutti meluselvitystä koskevaa lupaehtoa, mutta ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä muutoin. - Uutiset
4.4.2016 16.00
KHO ei muuttanut Pansion sataman ympäristölupapäätöstä – kysymys erityisesti meluhaitoistaJohtopäätöksenään korkein hallinto-oikeus oli jo asiasta aiemmin antamassaan päätöksessä lausunut, että asiassa ei ollut esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla lupapäätöksessä asetettuja meluntorjuntaa koskevia lupamääräyksiä olisi tässä vaiheessa pidettävä riittämättöminä, ja että asiassa ei ollut käsillä sellaisia perusteita, joiden nojalla aluehallintoviraston päätös olisi kumottava esitetyillä meluntorjuntaan liittyvillä perusteilla. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa ei ollut tapahtunut sellaista olennaista olosuhteiden muutosta tai esitetty sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella nyt voitaisiin arvioida meluvaikutuksia ja niiden rajoittamiskeinoja toisin kuin korkein hallinto-oikeus päätöksessään. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden uutta päätöstä. - Uutiset
1.4.2016 12.00
KHO:n ratkaisu turvetuotannon ympäristöluvasta Jämsän PohjansuollaKorkein hallinto-oikeus hyväksyi Vapo Oy:n valituksen osittain ja muutti puhdistustehovaatimuksen koskemaan kosteikon ja kahden pintavalutuskentän muodostamaa yhtenäistä vesienkäsittelyrakennetta. Turvetuotantoalueen vesienkäsittelyrakenne poikkesi tavanomaisesta vesienkäsittelyrakenteesta siten, että laskeutusaltaiden tilalla olivat pumppausaltaat, ja niiden lisäksi ennen kahta pintavalutuskenttää oli kosteikkoallas. Kosteikkoallas lisäsi osaltaan vesienkäsittelyn puhdistustehoa. Kosteikkoaltaan ja pintavalutuskenttien voitiin tässä tapauksessa katsoa muodostavan yhden yhtenäisen vesienkäsittelyrakenteen. Siksi puhdistustehovaatimuksen asettaminen koskemaan koko tätä pumppausaltaiden jälkeistä vesiensuojelurakennetta, eikä pelkästään jälkimmäistä pintavalutuskenttää 2, vastasi paremmin tavoitetta varmistaa turvetuotantoalueen pääasiallisen vesienkäsittelyrakenteen toimivuus parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisella tasolla. Puhdistustehovaatimusta koskevalta osalta valitus hylättiin.
KHO julkaisi 1.4.2016 ratkaisun myös turvetuotannon ympäristöluvasta Kuusamon Kontiosuolla, missä asiassa hallinto-oikeuden päätöstä ei muutettu. - Uutiset
23.3.2016 16.00
KHO muutti turvetuotannon ympäristöluvan lupaehtoa ylivirtaamatilanteiden varalta Valtimon KuohusuollaOikeudellisesti sitomattoman, mutta selvitysaineistoa sisältävän Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeen (Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2013) mukaan merkittävä osa turvetuotantoalueiden vesistöpäästöistä muodostuu ylivirtaamatilanteissa, jolloin liikkeellä ovat suurimmat ainemäärät ja jolloin myös vesienkäsittelyrakenteiden puhdistustehokkuus usein heikkenee. Turvetuotannosta aiheutuvan kokonaiskuormituksen arvioimiseksi ja erityisesti lupamääräyksessä 2 muun ohella pintavalutuskentälle asetettujen puhdistustehon raja-arvojen laskemiseksi vuosikeskiarvona oli tärkeää saada tietoa myös ylivirtaamatilanteiden aikana vesistöön pääsevästä kuormituksesta. - Uutiset
18.3.2016 16.00
KHO muutti hieman turvetuotannon ympäristöluvan määräyksiä VirolahdellaKotkan Energia Oy:n valituksesta hallinto-oikeuden lisäämä lupamääräyksen 13 toinen kappale ja siihen sisältyvät kaivon ja lähteen tarkkailusuunnitelman esittämis- ja tarkkailuvelvoitteet kumottiin. Ala-Pihlajan kalastuskunnan ja sen asiakumppanien ja Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri ry:n valituksista lisättiin lupapäätökseen uusi lupamääräys 11 a happamoitumisriskiselvityksestä. - Uutiset
11.3.2016 16.00
KHO:n ratkaisu turvetuotannon ympäristölupaa Multialla koskevassa valitusasiassaKHO totesi, että sijoituspaikan sopivuus ei riitä ympäristöluvan myöntämisen perusteeksi, vaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää sitä, ettei toiminnasta aiheudu merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Tapauksessa turvetuotannon aiheuttaman lisäkuormituksen todettiin voivan vaarantaa vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden toteuttamista. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
11.3.2016 15.05
KHO: Ravinnemäärien alentaminen kalankasvatuksessa oli tarpeen vesienhoidon tavoitteiden toteuttamiseksiHallinto-oikeus totesi, että kalankasvatuslaitoksen vaikutukset eivät olleet vedenlaatua koskevan tarkkailun perusteella selvästi erotettavissa. Seilin Natura-alueen suojeluperusteena olevien vedenalaisten luontotyyppien suojelemiseksi oli kuitenkin tarpeen rajoittaa myös paikallista kuormitusta. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
10.3.2016 15.00
KHO:n ratkaisu Ilvesnevan turvetuotannon ympäristöluvasta Jalasjärven kunnassaAluehallintovirasto oli hylännyt A:n ympäristölupahakemuksen sillä perusteella, että hankkeen päästöistä, yhdessä muiden toimintojen kanssa, aiheutuisi merkittävää ympäristön pilaantumisen vaaraa. HAO oli katsonut aluehallintoviraston tavoin, että ympäristöluvan myöntäminen koko suunnitellulle Ilvessuon 130 hehtaarin kokoiselle turvetuotantoalueelle voi yhdessä muiden toimintojen kanssa vaarantaa alueen vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden toteuttamista ja aiheuttaa ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua merkittävää ympäristön pilaantumista. KHO katsoi, ettei aluehallintovirasto ollut menetellyt asian käsittelyssä hallintolain tai hyvän hallintotavan vastaisesti, kuten valittaja väitti, ja että HAO:n päätöksen muuttamiseen ei ollut aihetta. - Uutiset
3.3.2016 14.04
KHO: Muraus-asetusta ei sovellettu kalkkikiven murskaamoon - Uutiset
4.2.2016 12.05
Ympäristöhallinnon avoin tieto nyt yhdestä osoitteestaSuomen ympäristökeskus SYKE on tarjonnut avointa ympäristötietoa kaikkien käyttöön vuodesta 2008 OIVA - ympäristö- ja paikkatietopalvelun kautta. OIVA-palvelu poistui käytöstä ja 2. helmikuuta 2016 lähtien avoin ympäristötieto on syke.fi-verkkosivuston uudesta Avoin tieto -palvelusta. Sen lyhytosoitteet ovat www.syke.fi/avointieto tai www.syke.fi/avoindata.