Työttömyysturva
- Uutiset
19.12.2018 8.30
Eduskunta hyväksyi työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevan muutoksen - lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. heinäkuuta 2019Eduskunta hyväksyi tiistaina (18.12.) toisessa käsittelyssä äänin 102–72 työsopimuslain muutoksen siten, että irtisanomissyytä koskevassa kokonaisharkinnassa on uutena vaikuttavana tekijänä otettava huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä. Lakimuutoksen tarkoituksena on, että pienten työnantajien erityiset olosuhteet tulevat riittävällä tavalla huomioon otetuiksi henkilöön perustuvaa irtisanomisperustetta arvioitaessa. Työsopimuslain muutoksen kanssa päätettiin myös lyhentää työttömyysturvan karenssiaikaa nykyisestä 90 päivästä 60 päivään tilanteissa, joissa työnantaja on päättänyt työsuhteen työntekijästä johtuvasta syystä. - Uutiset
17.12.2018 10.36
Osa-aikatyön palkka ei enää viivästytä työttömyysetuuttaSovitellun työttömyysetuuden maksaminen muuttuu. Jatkossa osa-aikaisen työn palkkatulo vaikuttaa työttömyysetuuteen vasta silloin, kun palkka on maksettu. Näin osa-aikaisen työn vastaanottaminen ei enää viivästytä työttömyysetuuden maksamista. Muutos tulee voimaan 1. huhtikuuta 2019. - Uutiset
30.11.2018 11.30
Selvityshenkilö: Kolme vaihtoehtoista tapaa toteuttaa yleinen ansiosidonnainen työttömyysturvaSelvityshenkilö Mauri Kotamäki luovutti selvityksensä ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittämismahdollisuuksista perjantaina (30.11.) sosiaali- ja terveysministerille. Kotamäen mukaan järjestelmää olisi mahdollista kehittää kaikkia palkansaajia koskevaksi ansioturvaksi. Kotamäki tarkastelee kolmea vaihtoehtoista tapaa siirtyä yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Kaikki vaihtoehdot ovat työttömyysetuuden saajan näkökulmasta samantyyppisiä, mutta etuuden maksajan kannalta ne eroavat toisistaan. - Uutiset
27.11.2018 14.36
Apulaisoikeuskansleri: Kelan olisi tullut vastata tiedusteluihin ja käsitellä etuusasia viivytyksettäApulaisoikeuskansleri kiinnitti Kansaneläkelaitoksen huomiota velvollisuuteen käsitellä asiat ja vastata asioiden käsittelyä koskeviin tiedusteluihin viivytyksettä hallintolain ja perustuslain säännösten mukaisesti. - Uutiset
15.11.2018 15.40
Yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaan ehdotetaan parannuksiaHallitus esittää työttömyysturvaan muutoksia, joilla parannettaisiin yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaa. Työttömyysturvan muutokset koskisivat sellaista yrittäjän perheenjäsentä, jolla ei ole omistusta, ei äänimäärää eikä määräysvaltaa yrityksessä, mutta hän kuitenkin työskentelee perheyrityksessä. Muutokset ovat osa valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2019 – 2022, jossa hallituksen tavoitteena on muun muassa parantaa yrittäjien ansioperusteista työttömyysturvaa. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. heinäkuuta 2019. - Uutiset
12.11.2018 11.58
KHO purki vakuutusoikeuden päätöksen valituksen tutkimatta jättämisestä karenssin poistamista koskevassa asiassaAsian käsittelyssä vakuutusoikeudessa oli tapahtunut menettelyvirhe, joka olennaisesti vaikutti päätökseen ja loukkasi X:n oikeutta. Vakuutusoikeuden päätös purettiin ja asia palautettiin vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
18.10.2018 7.26
Lakiluonnos irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä on julkaistuTEM on antanut lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavaksi luonnoksen hallituksen esityksestä, jolla työntekijästä johtuvia irtisanomisperusteita kevennettäisiin alle 10 hengen yrityksissä. Kuten nykyisin, irtisanomisen perusteena tulisi olla asiallinen ja painava syy. Jatkossa alle 10 hengen yrityksissä irtisanomisperusteena voitaisiin kuitenkin pitää nykyistä vähäisempää mutta niin merkittävää velvoitteiden rikkomista, laiminlyöntiä tai työntekijän työntekoedellytysten muuttumista, ettei työnantajan voida yrityksen koko huomioon ottaen perustellusti edellyttää jatkavan työsuhdetta. Työttömyysturvan korvauksetonta määräaikaa eli ns. karenssia lyhennettäisiin 90 päivästä 60 päivään, jos työnantaja päättää työsuhteen työntekijän moitittavan menettelyn vuoksi. - Uutiset
1.10.2018 9.06
Tasa-arvovaltuutettu: Työmarkkinatuen uusi odotusaika perhevapaan jälkeenTasa-arvovaltuutettuun otettiin yhteyttä työmarkkinatuen odotusajan uudelleen asettamisesta vanhempainvapaan jälkeen. Nainen oli hakenut ensimmäistä kertaa työmarkkinatukea, ja hänelle oli asetettu 21 viikon odotusaika, jonka jälkeen hän sai työmarkkinatukea. Nainen tuli työmarkkinatukea saadessaan raskaaksi ja jäi perhevapaille. Vanhempainvapaan jälkeen hän ilmoittautui työttömäksi. Kela teki päätöksen uudesta 21 viikon odotusajasta, josta nainen on tehnyt valituksen. Tasa-arvovaltuutettu antoi lausuntonsa tiedoksi STM:lle mahdollisia toimenpiteitä varten. - Uutiset
27.9.2018 15.30
Vakuutusoikeuden ratkaisu irtisanotun henkilön oikeudesta ansiopäivärahaan ilman karenssiaA oli ottanut vastaan työn työssäkäyntialueensa ulkopuolelta. A:n työsopimus oli irtisanottu työsuhteen ensimmäisten kolmen kuukauden aikana eli tilanteessa, jossa hänellä olisi ollut työttömyysturvalain 2 a luvun 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettu pätevä syy erota työstään ilman mitään erityistä syytä. Vakuutusoikeus katsoi, että vaikka työttömyysturvalain mainitun säännöksen sanamuoto koskeekin vain työstä eroamista, siitä ilmenevää periaatetta voidaan soveltaa myös silloin, kun työnantaja on säännöksessä kuvatuissa olosuhteissa irtisanonut työsopimuksen. Tähän nähden A:n työsuhteen päättämisen oli katsottava johtuneen työttömyysturvalaissa tarkoitetusta pätevästä syystä, eikä hänelle siten tullut asettaa korvauksetonta määräaikaa. - Uutiset
20.9.2018 9.11
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö: työttömyysturvalakia tulisi muuttaa ennen tulorekisterin käyttöönottoa – ansiopäiväraha lasketaan tulorekisterin tietojen perusteella aikaisintaan vuonna 2020Palkkatietoja aletaan viedä tulorekisteriin 1. tammikuuta 2019 lähtien. Työttömyyskassat alkavat saada tulorekisterin tietoja käyttöönsä kuitenkin vasta seuraavan vuoden alusta. Tämän vuoksi työttömäksi jäävän henkilön on edelleen toimitettava palkkatodistus työttömyyttä edeltävistä ansioista, jotta päivärahan taso voidaan laskea. Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö muistuttaa, että myös työttömyysturvalakia tulisi muuttaa ennen tulorekisterin käyttöönottoa, jotta tulorekisteriä voidaan hyödyntää työttömyyskassoissa kokonaisuudessaan. Tällä hetkellä etuuskäsittely perustuu vielä palkan ansaintatietoihin, jotka ovat tulorekisterissä vain vapaaehtoisina tietoina. - Uutiset
14.9.2018 13.35
Lakiehdotus sovitellun työttömyysetuuden kehittämisestä lausunnoilla 10. lokakuuta saakkaSTM pyytää lausuntoja soviteltua työttömyysetuutta koskevasta lakiesityksestä. Ehdotetussa maksuperusteisessa sovittelussa palkka soviteltaisiin yhteen työttömyysetuuden kanssa. Jos esimerkiksi huhtikuussa tehdyn keikkatyön palkka maksettaisiin toukokuussa, palkka soviteltaisiin yhteen toukokuun työttömyysetuuden kanssa. Huhtikuun turva voitaisiin maksaa täytenä, jos työttömyysetuuden hakija on ollut tuolloin kokonaan vailla työtä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2018. - Uutiset
11.9.2018 8.38
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: TE-toimiston menettely ei ollut säännösten mukaistaApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti TE-toimiston huomiota velvollisuuteen selvittää asiat riittävästi, asianmukaisesti ja viivytyksettä hallintolain mukaisesti. Lisäksi hän kiinnitti TE-toimiston huomiota työvoimapoliittisen lausunnon antamiseen, työnhakijan ensimmäisen haastattelun järjestämiseen ja työllistymissuunnitelman laatimiseen niistä annettujen säännösten mukaisesti ja säädetyssä määräajassa. - Uutiset
25.7.2018 10.30
Työoikeuden professori Seppo Koskinen Ylellä: Ensimmäistä kertaa mietitään eläke- ja työttömyysturvan heikentämistäTyöoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta arvioi Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa, että suomalaisen työelämän suuri kuva on muuttunut tällä hallituskaudella historiallisesti työntekijöiden suojelun osalta. Asenteessa työntekijöiden suojelua kohtaan on Koskisen mukaan tapahtunut historiallinen käänne tällä hallituskaudella. - Uutiset
28.6.2018 9.53
Hallitus valmistelee karensseihin muutoksiaHallitus valmistelee työttömyysturvan seuraamusjärjestelmään eli niin sanottuihin karensseihin muutoksia. Työttömyysetuuden saaminen edellyttäisi omatoimista työnhakua. Samalla muut työnhakijan velvoitteet vähenisivät. Hallitus lähettää asiaa koskevan hallituksen esityksen lausuntokierrokselle viikolla 26. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle syysistuntokaudella 2018. Esitettävästä voimaantuloajankohdasta päätetään myöhemmin. - Uutiset
25.6.2018 11.40
STM pyytää lausuntoja työttömyysturvalain aktiivimallin kehittämiseksiSTM pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle eräiden järjestöjen ja kuntien sekä työnantajien järjestämien työllistymistä tukevien toimien sisällyttämisestä niin kutsutun aktiivimallin mukaiseen aktiivisuuteen. Lausuntoaikaa on 2. elokuuta 2018 saakka. - Uutiset
15.6.2018 14.35
Suomelle toistuvasti moitteita Euroopan neuvostolta perusturvan liian alhaisesta tasostaSuomi on saanut moitteita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta perusturvan, kuten työttömyysturvan, liian alhaisesta tasosta. Suomen valtio on kuitenkin sivuuttanut kritiikin, todetaan Ihmisoikeusliiton ja Suomen sosiaalioikeudellisen seuran tiedotteessa. - Uutiset
25.5.2018 13.35
Vakuutusoikeuden ratkaisu työnhakijan omaehtoisen opintojen tukemisen lakkauttamista koskevassa asiassaA:lta oli evätty ansiopäiväraha 31.12.2014 lukien. Lisäksi A:n omaehtoisten opintojen tukeminen oli lakkautettu 31.12.2014. A vaati vakuutusoikeutta tutkimaan valituksen koskien työnhakijan omaehtoisten opintojen tukemista työttömyysetuudella. Vakuutusoikeus katsoi, että asiassa annetusta työvoimapoliittisesta lausunnosta riippumatta työttömyyskassalle ei ollut siirtynyt toimivalta päättää lakkauttaa työnhakijan omaehtoisen opintojen tukeminen työttömyysetuudella, vaan päätösvalta kuului työ- ja elinkeinotoimistolle. Työttömyyskassan päätös ei ollut A:n oikeutta epäävä muutoksenhakukelpoinen päätös, joten työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöstä jättää valitus tältä osin tutkimatta oli pidettävä lainmukaisena. - Uutiset
18.5.2018 12.26
Nollatuntisopimuksia koskevat muutokset vahvistettu - lait tulevat voimaan 1. kesäkuuta 2018Laeilla parannetaan vaihtelevaa työaikaa noudattavien työntekijöiden asemaa ja pyritään varmistamaan työsuhdeturvaa koskevien säännösten tehokas toteutuminen heidän osaltaan. - Uutiset
27.4.2018 10.00
Apulaisoikeuskansleri: Asianmukainen palvelu ei toteutunut TE-toimistossaApulaisoikeuskansleri kiinnitti vastaisen varalle TE-toimiston huomiota hyvän hallinnon velvoitteiden noudattamiseen sekä velvollisuuteen huolehtia koko henkilöstönsä asiakaspalveluosaamisesta. - Uutiset
20.4.2018 8.00
Työttömyysturvalakia muutetetaanHallitus antoi torstaina (19.4.) eduskunnalle esityksen työttömyysturvalain muuttamisesta siten, että työnhakijalla olisi oikeus opiskella työttömyysetuutta menettämättä, jos hän on täyttänyt 25 vuotta ja opinnot kestävät enintään kuusi kuukautta. Opinnot osoittaisivat ns. aktiivimallissa edellytettyä aktiivisuutta.