Turvapaikka
- Uutiset
17.6.2013 10.03
EU-parlamentin kesäkuun 2013 täysistunto pähkinänkuoressaTäysistunnossa sovittiin mm. yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä, tuomittiin Yhdysvaltojen suorittama salainen verkkotiedustelu ja toivottiin rauhanomaista ratkaisua Turkissa meneillään oleviin katuprotesteihin. Uudet säännöt Schengen-sopimukselle, julkisten tietojen uudelleenkäytölle, teollis- ja tekijänoikeuksien tullivalvonnalle sekä vauvojen ruoille ja vähäenergisille valmisteille hyväksyttiin. Parlamentin muuttuvista paikkamääristä äänestettiin. - Uutiset
13.6.2013 11.41
Euroopan muuttoliikeverkoston synteesiraportti: Suurin osa EU-alueen turvapaikanhakijoista on vailla vahvistettua henkilöllisyyttäMonen EU-jäsenvaltion viranomaiset kohtaavat merkittäviä määriä turvapaikanhakijoita, joilla ei ole esittää henkilöllisyyttään todistavia asiakirjoja. Henkilöllisyyden selvittäminen hankaloituu entisestään, jos hakija on esiintynyt usealla eri henkilöllisyydellä tai esittänyt henkilöllisyydestään väärennettyjä asiakirjoja, Maahanmuuttovirasto tiedottaa. - Uutiset
11.6.2013 9.18
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu ilman huoltajaa saapuneen lapsen turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisestäOlosuhteissa, joissa ilman huoltajaa tuleva alaikäinen, jolla ei ole laillisesti oleskelevia perheenjäseniä minkään jäsenvaltion alueella, on hakenut turvapaikkaa useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta, asetuksen 343/2003 6 artiklan toista kohtaa on tulkittava siten, että ”vastuussa olevana jäsenvaltiona” on jäsenvaltio, jossa alaikäinen oleskelee siellä turvapaikkahakemuksen tehtyään. - Uutiset
30.4.2013 14.42
EIT: YK:n ja Yhdysvaltain joukkojen hyväksi työskennelleet afgaanit voitiin karkottaa KabuliinTalibania ja islamistipuoluetta pelänneiden turvapaikanhakijoiden, joilla oli yhteyksiä afgaanihallitukseen ja YK:hon karkotuksella Isosta-Britanniasta Kabuliin ei rikottaisi EIS 3 artiklaa. (Ään. 6-1) - Uutiset
20.2.2013 12.21
Hallinto-oikeuden ratkaisu turvapaikka-asiassaHelsingin hallinto-oikeus katsoi kuten Maahanmuuttovirasto, että valittajan turvapaikkahakemus oli ilmeisen perusteeton, ja hylkäsi valittajan valituksen kansainvälistä suojelua koskevilta osin. - Uutiset
4.2.2013 11.03
KHO:n ratkaisu somalialaisten kansainvälisen suojelun tarpeestaKorkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että kielianalyysin tulos ei ollut yksin riittävän osoittamaan asianomaisen tarkkaa kotipaikkaa Somaliassa. Kaiken saadun selvityksen perusteella muutoksenhakija ja hänen mukanaan Suomeen tulleet alaikäiset lapsensa eivät kuitenkaan olleet kansainvälisen suojelun tarpeessa. - Uutiset
1.2.2013 15.02
Väitöstutkija arvostelee turvapaikkaa hakevien lasten kohtelua - asioihin ei perehdytä, käännytysten toimeenpanossa valehdellaanTurvapaikkaa Suomesta hakevat lapset voivat usein huonosti asuessaan vastaanottokeskuksessa, väittää KM Minna Lähteenmäki väitöskirjassaan "Lapsi turvapaikanhakijana - Etnografisia näkökulmia vastaanottokeskuksen ja koulun arjesta". Yksi merkittävimmistä epäkohdista oli turvapaikkatutkinnassa ilmenevät puutteet, sillä huoltajansa kanssa tulevien lasten asioihin ei perehdytty kunnolla. Myös käännytyksen toimeenpanotilanteet olivat lasten kannalta ongelmallisia, sillä näissä tilanteissa heille muun muassa valehdeltiin. - Uutiset
22.1.2013 14.00
Yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää koskeva lakihanke käynnistyySisäministeriö on asettanut hankkeen, jonka tavoitteena on saattaa Suomen lainsäädäntö vastaamaan eräitä yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää koskevia, uudelleen laadittuja EU-säädöksiä. Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan viimeistään vuonna 2015. - Uutiset
10.1.2013 7.47
EIT: Ruotsista turvapaikkaa hakenut voitiin karkottaa EtiopiaanEIT katsoi äänin 5-2, että vakavista ihmisoikeusrikkomuksista huolimatta Etiopian yleiset olot eivät sellaisinaan osoittaneet, että valittajan karkotuksella olisi rikottu EIS:n sääntöjä. Valittaja ei ollut myöskään osoittanut uskottavasti, että hänellä olisi ollut kaltoin kohtelun vaaraa Etiopiassa. - Uutiset
7.1.2013 16.02
EIT: Perheen karkotuksella Ruotsista Uzbekistaniin olisi rikottu kaltoin kohtelun kieltoaEIT pani merkille muun muassa aiemman oikeuskäytäntönsä, jonka mukaan poliisin huostassa olleita kidutettiin yleisesti ja systemaattisesti Uzbekistanissa. Tilanteessa ei ollut tapahtunut positiivista edistymistä. - Uutiset
15.10.2012 13.01
Hallinto-oikeus kumosi bagdadilaisen Ruotsiin käännyttämisenHelsingin hallinto-oikeus katsoi, ettei Suomi voinut käännyttää valittajaa Ruotsiin, josta hän oli vaarassa tulla palautetuksi Bagdadiin, jossa hän voi joutua ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi. - Uutiset
28.9.2012 16.22
Komissio: EU:n on suojeltava tehokkaammin alueelleen ilman huoltajaa saapuvia alaikäisiäEurooppaan saapuu vuosittain tuhansia ilman huoltajaa olevia alaikäisiä paremman elämän toivossa. Useimmat heistä pakenevat sotaa, konflikteja tai muita vaikeita elinoloja. Osa on menettänyt perheenjäseniä matkan varrella. Komissio esitti 28. syyskuuta kertomuksen ilman huoltajaa EU:hun saapuvien alaikäisten tilanteesta. Kertomuksessa se kehottaa tehostamaan jäsenvaltioiden ja EU:n tasolla toimenpiteitä, jotta tämä monimutkainen kansainvälinen haaste voidaan ratkaista tehokkaasti ja lapsen oikeuksia kunnioittaen. - Uutiset
28.9.2012 8.02
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu vähimmäisvaatimusten mukaisten vastaanotto-olosuhteiden takaamisesta turvapaikanhakijalle, joka päätetään palauttaa käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioonTurvapaikkahakemuksen vastaanottaneen jäsenvaltion on tarjottava direktiivissä 2003/9 vahvistettujen vähimmäisvaatimusten mukaiset vastaanotto-olosuhteet myös sellaiselle turvapaikanhakijalle, joka päätetään palauttaa turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon. Hakijalle on taattava nämä vastaanotto-olosuhteet turvapaikkahakemuksen jättämisen ja hakijan siirron välisenä aikana. - Uutiset
5.9.2012 10.00
YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea antoi loppupäätelmänsä SuomelleYK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea pitää myönteisenä Suomen rotusyrjinnän poistamiseen tähtääviä useita lainsäädännöllisiä uudistuksia ja toimintaohjelmia, mutta antoi myös useita suosituksia lisätoimenpiteiksi. Jälleen kerran esille nousivat muun muassa saamelaisasiat. - Uutiset
31.8.2012 13.25
Eduskunnalle kirjelmä turvapaikkaa koskevan Eurodac-asetuksen muutosehdotuksistaValtioneuvosto on antanut eduskunnalle kirjelmän EU-komission Eurodac-järjestelmää koskevasta asetusehdotuksesta. Ehdotus on osa yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää koskevaa säädöspakettia. - Uutiset
13.8.2012 17.09
Ulkomailta - Kreikka: Turvapaikkaprosessin kehittäminen harpannut eteenpäinSuunnitelmat Kreikan turvapaikkaprosessin parantamiseksi ovat talouskriisistä huolimatta edenneet aimo harppauksin viimeisen vuoden aikana. Kesäkuisten parlamenttivaalien tulosten konkretisoituessa selviää, mihin suuntaan prosessia aletaan nyt viedä ja kenen rahoittamana. Asiasta kertoo sisäasiainministeriön Monitori-lehti. - Uutiset
19.6.2012 7.45
EIT: Tsetseenimies voitiin karkottaa kotimaahansaYhdeksän vuotta Itävallassa asunut ja siellä useisiin rikoksiin syyllistynyt Venäjän kansalainen voitiin karkottaa Tsetseniaan. Karkotuksella ei loukattaisi EIS 3 artiklan kaltoin kohtelun kieltoa eikä EIS 8 artiklan mukaista perhe-elämän suojaa. - Uutiset
4.6.2012 9.03
Komission kertomus maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden kehityksestä vuonna 2011Euroopan komissio on julkaissut kertomuksen maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden kehityksestä vuonna 2011. Sen ohessa julkaistiin Eurobarometri-tutkimus liikkuvuutta, maahanmuuttoa ja turvallisuutta koskevista EU:n kansalaisten asenteista. Tutkimuksen mukaan kahdeksan eurooppalaista kymmenestä on sitä mieltä, että EU:n jäsenvaltioiden on tarjottava suojelua ja turvapaikka sitä tarvitseville ja että turvapaikkasääntöjen pitäisi olla samat kaikkialla EU:ssa. Enemmistö eurooppalaisista (67 prosenttia) pitää tärkeänä vapaata matkustamista EU:ssa ilman sisärajatarkastuksia. - Uutiset
31.5.2012 9.04
Komission ehdotus turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä keräävän Eurodac-järjestelmän tehostamiseksiEU:n 27 jäsenvaltiota saivat vuonna 2011 yli 300 000 turvapaikkahakemusta. Vaikka määrä jää alle tähänastisen ennätyksen (425 000 hakemusta vuonna 2001), se on silti 16,2 prosenttia suurempi kuin vuonna 2010. Turvapaikkahakemusten määrän kasvu koettelee joidenkin jäsenvaltioiden vastaanottokapasiteettia. Komissio on sen vuoksi antanut ehdotuksen turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä keräävän Eurodac-järjestelmän tehostamiseksi. Järjestelmän avulla voidaan nopeasti selvittää turvapaikkahakemuksesta vastuussa oleva jäsenvaltio. - Uutiset
30.5.2012 16.44
EIT: Itävallasta turvapaikkaa hakenut voitiin karkottaa TogoonEIT katsoi, että vaikka valittaja olikin kesällä 2008 voinut ottaa vakavasti ilmoitetut uhkailut sotilaiden taholta, mikään ei osoittanut, että hänellä olisi niiden johdosta edelleen henkilökohtaisen vainon vaaraa.