Sähkömarkkinat
- Uutiset
13.7.2015 14.16
Kilpailu- ja kuluttajaviraston viikon vinkki: Sähkökatkoista voi saada hyvitystäKuluttajalla on oikeus hyvitykseen, jos sähköntoimitus on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä sähkökatkos ole vähäinen. Vähäisyyden arvioinnissa otetaan huomioon keskeytyksen syy ja pituus, olosuhteet sekä se, millaisia vaikutuksia keskeytyksestä on ollut sähkönkäyttäjälle. Jos sähköntoimituksessa on virhe, kuluttajalla on oikeus sähkön hinnanalennukseen, joka vastaa vähintään kahden viikon osuutta hänen vuotuisesta verkko- eli siirtopalvelumaksustaan. - Uutiset
30.6.2015 8.05
Selvitys päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksista Suomen tukkusähkön hintaan – hinta nouseeEU:n päästökaupan uusi markkinavakausvaranto tulee lähentämään Suomen ja muiden Pohjoismaiden sähkön tukkuhintoja. Lisäksi pohjoismaisen sähkön suhteellinen kilpailukyky sähkön vientimarkkinoilla paranee eurooppalaiseen sähköön verrattuna, koska markkinavakausvaranto nostaa enemmän Keski-Euroopassa tuotetun sähkön hintaa. Pohjoismaissa sähköä tuotetaan enemmän uusiutuvalla, päästöttömällä energialla. Markkinavakausvaranto tulee kuitenkin nostamaan sähkön tukkuhintaa Suomessa. Tämä selviää 29. kesäkuuta julkaistusta selvityksestä, jossa arvioitiin päästökaupan markkinavakausvarannon vaikutuksia Suomen tukkusähkön hintaan. - Uutiset
29.6.2015 13.03
KHO:n ratkaisu sähköverkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista perittävien maksujen määrittämisestäEnergiavirasto ei ollut menetelmissään asettanut erillistä kannustinta markkinoiden yhdentymisen edistämiseksi. Kun menetelmissä vahvistettujen muiden kannustimien katsottiin sisältävän myös markkinoiden yhdentymiseen kannustavia elementtejä ja kun valittajana ollut yhtiö ei ollut esittänyt riittävää selvitystä tällaisena kannustimena käyttöön otettavan rajayhteyksien riskipreemion tarpeelle, Energiaviraston päätöstä ei kumottu sillä perusteella, ettei erillistä markkinoiden yhdentymisen edistämistä koskevaa kannustinta ollut asetettu. - Uutiset
16.1.2015 16.05
Sähköt poikki – tietoa sähkökatkojen hyvittämisestäKoska sähköverkko on aina alttiina erilaisille keskeytyksiä aiheuttaville luonnon- ja muille ilmiöille, ei voi edellyttää, ettei sähkökatkoksia lainkaan olisi. Vähäistä suuremmasta sähkökatkoksesta voi kuitenkin saada hyvitystä, Kilpailu- ja kuluttajavirasto muistuttaa twiitissään. Sähkömarkkinalain mukaan sähköntoimitus on virheellinen, jos se on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt eikä sähkökatkos ole vähäinen ottaen huomioon keskeytyksen syy ja olosuhteet. Vähäisyyden arvioinnissa otetaan huomioon keskeytyksen syy ja pituus sekä se, millaisia vaikutuksia keskeytyksestä on ollut sähkönkäyttäjälle. - Uutiset
5.1.2015 12.18
PTT selvitti päästökaupasta johtuvan sähkön hinnan nousun korvaamistaEU:n päästökauppadirektiivi mahdollistaa päästökaupasta johtuvan sähkön hinnan nousun kompensoinnin erikseen määritellyille toimialoille. Jäsenvaltiot voivat myöntää tukea sellaisille toimialoille, joihin todennäköisesti kohdistuu merkittävä hiilivuotoriski päästöoikeuden hinnan heijastuessa sähkön hintaan. Työ- ja elinkeinoministeriö on teettänyt Pellervon taloudellisella tutkimuslaitoksella (PTT) selvityksen tukijärjestelmän toteuttamisesta Suomessa. Sen avulla voidaan tehdä laskennallisia arvioita päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaation määrästä. Työn tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa kompensaation valtiontaloudellisia vaikutuksia ja vaikutuksia suomalaiselle sähköintensiiviselle teollisuudelle. - Uutiset
8.8.2014 12.35
Energian tukkumarkkinoiden valvontaan lisää tehoa syyskuusta alkaen – REMIT-asetus saatetaan voimaanTasavallan presidentti on vahvistanut lait, jotka mahdollistavat seuraamusten määräämisen sähkön ja maakaasun tukkumarkkinoilla tehdyistä väärinkäytöksistä. Muutoksilla pyritään tehostamaan väärinkäytösten tutkintaa ja edistämään tervettä kilpailua. Lakimuutokset tulevat voimaan 1. syyskuuta 2014. - Uutiset
10.7.2014 13.08
Direktiivi alentamaan viestintäverkkojen ja muun infrastuktuurin rakentamiskustannuksiaNopeiden viestintäverkkojen rakentamisen kustannuksia halutaan alentaa ottamalla käyttöön laajakaistan yhteisrakentamista koskeva direktiivi. Direktiivi koskee kaikkia infrastruktuuria ylläpitäviä verkkoja. Yhteisrakentamista koskevalla direktiivillä halutaan edistää erilaisten infrastruktuuria ylläpitävien verkkojen yhteiskäyttöä ja -rakentamista. Tavoitteena on myös yksinkertaisempi lupaprosessi ja yhtenäisempi toimintatapa kun nopeita laajakaistaverkkoja asennetaan uusiin ja peruskorjattaviin rakennuksiin. - Uutiset
5.5.2014 7.20
Pohjoismaiden energiapoliittisen yhteistyön toimintaohjelma 2014–2017 julkaistuPohjoismaiden energiapoliittisen yhteistyön toimintaohjelmaan 2014–2017 kuuluvat tärkeinä yhteistyöalueina pohjoismaiset sähkömarkkinat, energiatehokkuus, uusiutuva energia ja energiatutkimus. Nämä kysymykset ovat jo kauan olleet pohjoismaisen energiayhteistyön ydin, ja ne noudattavat hyvin sekä kansallisia että kansainvälisiä energia- ja ilmastopoliittisia tavoitteita. Uudessa energiapolitiikan toimintaohjelmassa huomioidaan myös joukko laajemmalle alueelle ulottuvia kysymyksiä, kuten energiaan liittyvät liikennekysymykset. Liikenne on Pohjoismaiden suurin haaste työssä energiasektorin ympäristö- ja ilmastovaikutusten vähentämiseksi. - Uutiset
25.4.2014 8.18
Hallitus esittää energian tukkumarkkinoiden valvontaan lisää tehoa – REMIT-asetus saatetaan voimaanSähkön ja maakaasun tukkumarkkinoiden toiminnan valvonta tehostuu. Samalla edistetään tervettä kilpailua sähkön ja maakaasun tukkumarkkinoilla. Hallitus antoi 24. huhtikuuta 2014 eduskunnalle lakiesitykset, jotka mahdollistaisivat seuraamusten määräämisen sähkön ja maakaasun tukkumarkkinoilla tehdyistä väärinkäytöksistä sekä tehostaisivat väärinkäytösten tutkintaa. - Uutiset
7.4.2014 12.21
Energiavirasto: Sähköverkonhaltijoilla ja sähkön myyjillä ei ole velvollisuutta tarjota tasaerälaskutustaSähköverkonhaltijoilla ja sähkön vähittäismyyjillä ei ole sähkömarkkinalakiin perustuvaa velvollisuutta tarjota asiakkailleen tasasuuruisiin maksueriin perustuvaa laskutusta. Sähkömarkkinalaki edellyttää verkonhaltijoiden ja sähkön vähittäismyyjien tarjoavan asiakkailleen erilaisia maksutapavaihtoehtoja. Lain vaatimus erilaisista maksutapavaihtoehdoista voidaan kuitenkin täyttää eri tavoin, Energiavirasto linjaa. - Uutiset
12.3.2014 15.09
Metsäkoneen aiheuttama sähkökatkos ei oikeuttanut korvaukseen pilaantuneista pakasteistaKuluttajalla ei katsottu olevan oikeutta saada sähköyhtiöltä vaatimaansa 300 euron korvausta pakastimessaan sulaneista elintarvikkeista, kun keskeytystä pidettiin sen seuraukset ja erityisesti sen syy huomioon ottaen tapauksessa vähäisenä. - Uutiset
7.3.2014 8.00
Myrskykorvauksen perusteena olevasta sähkön toimituksen keskeytysajasta voitiin vähentää aika, jolloin alueella oli vallinnut verkonhaltijan työntekijöiden henkeä tai turvallisuutta vaarantavat olosuhteetSähköyhtiöllä katsottiin olevan oikeus vähentää Suomenlahden saaressa sijainneen sähkönkäyttöpaikan vakiokorvauksen perusteena olevasta keskeytysajasta sellainen aika, jona aikana yhtiö katsoi, ettei keskeytyksen aiheuttaneen tapahtuman korjaaminen ollut mahdollista työntekijöiden henkeä tai turvallisuutta vaarantamatta. - Uutiset
23.1.2014 13.00
Suomalaiset eivät tiedosta asuntojen lämmityksen energiankulutusta – Ilmastodieetti-laskuri päivitettiinSuomalaiset eivät ole tietoisia siitä, kuinka paljon kodin lämmittämiseen menee energiaa. Kuitenkin asunnon lämmityksen tapa ja lämmitysenergian määrä vaikuttavat eniten suomalaisten hiilijalanjälkeen. Suomen ympäristökeskus on kerännyt tietoa arjen synnyttämistä ilmastovaikutuksista Ilmastodieetti-laskurin avulla. Tiedot perustuvat lähes 22 000 koko testin tehneen käyttäjän laskentatulokseen. Kaikkiaan palvelussa on ollut yli 40 000 kävijää. - Uutiset
4.12.2013 12.34
Virtapiste mahdollistaa sähköautoilun koko Suomessa17 keskeistä kotimaista energiayhtiötä on perustanut sähköautojen latausoperaattoriyhtiön Liikennevirta Oy:n. Uuden yhtiön ansiosta sähköautoilijat voivat ladata autonsa missä tahansa Virtapiste-tunnuksella varustetussa latauspisteessä kautta Suomen. Sähköautojen yleistyminen edellyttää kattavaa latausverkostoa, kun tähän saakka esteenä on ollut latauspalveluiden hajanaisuus. Nyt perustettu yhtiö kytkee eri omistajien latauspisteet käyttäjän kannalta yhtenäiseksi Virtapiste-latausverkostoksi. - Uutiset
28.11.2013 14.08
REMIT-asetuksen toimeenpanoa pohtinut työryhmä: Energian tukkumarkkinoiden valvontaan lisää tehoaTyö- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä on luovuttanut ehdotuksensa lainsäädäntömuutoksista, joilla tehostettaisiin sähkön ja maakaasun tukkumarkkinoiden toiminnan valvontaa ja parannettaisiin markkinoiden toiminnan luotettavuutta. Työryhmän ehdotus sisältää energian tukkumarkkinoiden eheydestä ja tarkasteltavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (REMIT-asetus) edellyttämät lainsäädännön muutokset. - Uutiset
21.11.2013 14.17
Ohje sähköverkkoluvan hakemisesta uuden sähkömarkkinalain mukaanEnergiamarkkinavirasto on laatinut ohjeet sähköverkkoluvan hakemisesta uudistetun sähkömarkkinalain (588/2013) tultua voimaan 1. syyskuuta 2013. Syyskuun alussa annettuja ohjeita on päivitetty 18. marraskuuta 2013. Sähkömarkkinalain 4 §:n mukaan sähköverkkotoimintaa saa harjoittaa Suomessa sijaitsevassa sähköverkossa vain Energiamarkkinaviraston myöntämällä luvalla (sähköverkkolupa). - Uutiset
21.11.2013 9.04
Komissio ohjeistaa valtioita sähkömarkkinoihin puuttumisestaEU:n energian sisämarkkinoilla on kaksi merkittävää tehtävää. Niiden avulla varmistetaan, että energiaa on saatavilla keskeytyksettä ja kohtuuhinnalla, ja torjutaan ilmastonmuutosta. Joissain hyvin erityisissä tilanteissa julkisvallan väliintulo voi olla tarpeen yleistä järjestystä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta toimenpiteiden on oltava tasapainossa ja niistä päätettäessä on otettava huomioon kustannukset ja häiriöt, joita markkinoille voi aiheutua. - Uutiset
14.11.2013 10.21
Komissio peruutti sähkö- ja maakaasudirektiiviä koskeneet kanteensa Suomea vastaan koska säädöspaketti on nyt tullut voimaan – jättisakoilta vältyttiinEuroopan komissio päätti 13. marraskuuta 2013 peruuttaa Suomea vastaan viime maaliskuussa nostamansa sakkokanteet, jotka koskivat sähkön ja maakaasun sisämarkkinadirektiivien täytäntöönpanon viivästymistä. Komissio peruutti kanteensa saatuaan tiedon siitä, että Suomi saattoi syyskuun alussa voimaan sähkö- ja maakaasumarkkinoita koskevan laajan säädöspaketin, johon sisältyi muun muassa uusi sähkömarkkinalaki, laki maakaasumarkkinalain muuttamisesta, uusi laki sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta sekä uusi laki Energiamarkkinavirastosta. Myös Ahvenanmaan maakunnan sähkömarkkinoita koskevaa maakunnallista lainsäädäntöä täydennettiin syksyn kuluessa. - Uutiset
28.10.2013 9.39
Pohjoismaisia sähkömarkkinoita vahvistetaan uudella toimintasuunnitelmallaPohjoismaiden energiaministerit ovat hyväksyneet energiapoliittisen yhteistyön uuden toimintasuunnitelman. Sen pääkohtia ovat pohjoismaisten sähkömarkkinoiden harmonisoinnin jatkaminen ja kansainvälisen vaikuttamisen vahvistaminen. Pohjoismaat voivat olla kestävään energiajärjestelmään siirtymisen edelläkävijöitä ja vaikuttaa myös kansainvälisesti näyttämällä hyvää esimerkkiä ja viitoittamalla tietä energia-alalla. - Uutiset
9.8.2013 14.36
Sähkö- ja kaasumarkkinoita koskevat lait voimaan syyskuussaLaeilla pannaan täytäntöön EU:n kolmannen energian sisämarkkinapaketin vaatimat muutokset sähkö- ja maakaasumarkkinoita koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Lainmuutosten toisena keskeisenä tavoitteena on sähkönjakelun nykyisen varmuuden ja palvelujen tason nostaminen suurhäiriötilanteissa maaseututaajamissa ja haja-asutusalueella.