Rajaesteet
- Uutiset
13.9.2011 14.24
Frontexille ihmisoikeusvalvoja ja lisävaltuuksiaEU:n vuonna 2004 perustettu rajaturvallisuusvirasto Frontex nimittää valvojan, jonka tehtävänä on varmistaa, että EU:n rajatarkastuksissa kunnioitetaan ihmisoikeuksia. Euroopan parlamentti hyväksyi Frontexin valtuuksia koskevat muutokset tiistaina 13. syyskuuta. Virasto voi jatkossa ostaa tai vuokrata kalustonsa eikä se siten ole enää riippuvainen jäsenmaiden panostuksista. - Uutiset
7.7.2011 15.00
Europarlamentti vastustaa voimakkaasti rajatarkastusten palauttamistaEuroopan parlamentti vastustaa voimakkaasti rajatarkastusten palauttamista Schengenin alueelle. Siirtolaisvirta ja turvapaikanhakijat eivät voi oikeuttaa siihen, parlamentti toteaa 7. heinäkuuta hyväksymässään päätöslauselmassa, joka koskee Schengen-sääntöihin suunniteltuja muutoksia. - Uutiset
13.5.2011 10.20
EU:n sisäministerit: Rajatarkastukset voidaan palauttaa väliaikaisestiEU:n sisäministerit pääsivät torstaina 12. toukokuuta yhteisymmärrykseen väliaikaisista rajatarkastuksista Schengen-maiden välillä. Sopimuksen mukaan Schengen-maat voivat viimeisenä keinona palauttaa rajatarkastukset väliaikaisesti esimerkiksi suuren pakolaiskriisin aikaan ja silloin, kun joku EU-maa ei kykene valvomaan EU:n ulkorajaa. - Uutiset
11.5.2011 14.20
Ulkomailta – Yhdysvallat: Arizona tekee kaikkensa pitääkseen laittoman maahanmuuton kurissaArizonan osavaltion kuvernööri Jan Brewer on allekirjoittanut lakialoitteen, jotta loputkin Arizonan ja Meksikon välisestä rajasta saataisiin aidattua. Aita on tarkoitus rakentaa lahjoitusvaroin ja vankityövoimaa käyttämällä. - Uutiset
9.2.2011 13.30
Ulkomailta - Romania: Schengeniin halutaan liittyä nopeasti - salakuljettavia rajavartijoita ratsataanRomanian poliisin erikoisyksiköt ovat tehneet uuden tehoiskun Serbian-vastaisen rajan rajanylityspaikoilla. Iskussa pidätettiin satakunta rajavirkailijaa ja poliisia. Useat EU-maat ovat vastustaneet Romanian ja Bulgarian jäsenyyttä juuri kehnon rajavalvonnan vuoksi. EU:n puheenjohtajamaana toimivan Unkarin tavoitteena on asettaa maiden liittymiselle aikaraja. - Uutiset
14.10.2010 9.45
EU:n sisärajojen avautuminen takkuaa yhäEU:n sisärajavalvonnan poistaminen ei ole komission mielestä edistynyt riittävästi. Schengenin rajasäännöstön soveltamista koskevan raportin mukaan sisärajojen avautumista jarruttaa kolme keskeistä ongelmaa: joillakin sisärajoilla tehdään yhä järjestelmällisesti rajatarkastuksia, joidenkin teiden rajanylityspaikoilla on edelleen liikenteen sujuvuutta haittaavia esteitä, ja sinänsä hyväksyttävistä väliaikaisista sisärajatarkastusten palauttamisista ilmoitetaan liian myöhään. - Uutiset
6.7.2010 7.38
Norjan säännökset päänvaivana PohjoismaissaViime aikoina ruotsalaiset ovat joutuneet hankaliin tilanteisiin Norjan viranomaisten kanssa. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston jäsen Kent Olsson kysyykin nyt Norjan yhteistyöministeriltä Rigmor Aasrudilta, mikä tarkoitus tällaisella muiden Pohjoismaiden kansalaisia epäoikeudenmukaisesti kohtelevalla lainsäädännöllä oikein on. - Uutiset
14.11.2007 11.44
Schengen-alue laajenee joulukuun lopussaSchengenin sopimusta aletaan soveltaa yhdeksässä uudessa maassa 21.12.2007 alkaen. Vuodesta 2004 EU:n jäseninä olleet Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovenia, Slovakia, Unkari ja Malta liittyvät alueeseen, jonka sisärajoilta on poistettu säännölliset tarkastukset. Matkustaminen esimerkiksi Suomesta Viroon nopeutuu, kun passintarkastukset satamissa ja lentokentillä poistuvat. - Uutiset
5.12.2006 16.03
Schengen-alue laajenee - EU:n rajastrategia hyväksyttiinSchengenin ns. vapaamatkustusalue laajenee yhdeksällä uudella jäsenmaalla. Jäsenmaiden sisäministerit päättivät asiasta tiistaina 5.12. Brysselissä. Uusia maita ovat Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Tshekki, Slovakia sekä Slovenia. - Uutiset
3.11.2006 8.41
Hallitus esittää rajat ylittävää turvallisuusyhteistyötä tehostavan Prümin sopimuksen hyväksymistäValtioneuvosto esittää, että Suomi liittyy mukaan rajat ylittävään turvallisuusyhteistyötä tehostavaan Prümin sopimukseen. Tämän seitsemän Keski- ja Etelä-Euroopan maan allekirjoittaman sopimuksen tarkoitus on erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton torjuminen. Sopimus aiheuttaa muutoksia muun muassa ampuma-ase-, poliisi-, rikos- ja ulkomaalaislakeihin. - Uutiset
22.11.2005 13.18
Suomen rajavalvonta on Schengen-alueen parhaimmistoaSuomen rajavalvonta on Schengen-alueen parhaimmistoa, todetaan Schengen-arviointityöryhmän raportissa. Suomen meri- ja maarajavalvonta, rajanylityspaikat, lentokentät, Schengen-tietojärjestelmän käyttö, poliisiyhteistyö tarkastettiin syys- ja lokakuussa. Lisäksi työryhmä tarkasti Suomen viisumien antokäytännöt ja tietosuojaan liittyvät kysymykset. - Uutiset
15.4.2005 16.11
EU:n rajaturvallisuusvirasto VarsovaanEU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto on päässyt poliittiseen yhteisymmärrykseen EU:n rajaturvallisuusviraston sijoittamisesta Varsovaan. EU:n rajaturvallisuusviraston on tarkoitus aloittaa toimintansa 1. päivänä toukokuuta. Virasto vastaa jäsenmaiden operatiivisen yhteistyön koordinoinnista, ulkorajavalvontaa koskevista kehittämishankkeista ja teknisestä tuesta jäsenvaltioille. - Uutiset
31.1.2005 11.24
EU:n oikeus- ja sisäasiainministerien epävirallinen kokous Luxemburgissa 27.-29.1.2005Kokouksessa keskusteltiin muun muassa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevan Haagin ohjelman toimeenpanon edellyttämistä konkreettisista kysymyksistä. Myös Aasian luonnononnettomutta koskevista asioista vaihdettiin kokemuksia. Suomea kokouksessa edustivat oikeusministeri Johannes Koskinen ja sisäasiainministeri Kari Rajamäki. - Uutiset
26.10.2004 15.09
EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto päätti rajaturvallisuusviraston perustamisesta ja passien biometrisistä tunnisteistaEU:n oikeus- ja sisäasiainministerit pääsivät kokouksessaan Luxemburgissa 25.-26.10. poliittiseen yhteisymmärrykseen Haagin (Tampere II) ohjelmasta. Neuvosto hyväksyi myös rajaturvallisuusviraston perustamisasetuksen ja teki periaatepäätöksen passeihin sisällytettävistä pakollisista biometrisistä tunnisteista. - Uutiset
19.5.2004 13.00
Pohjoismaiden valtiovarainministerit sopivat yhteisestä kannasta alkoholiverotukseen ja rajaesteiden poistamiseenPohjoismaiden valtiovarainministerit sopivat kokouksessaan Islannissa 18.5.2004 yhteisestä kannasta EU:ta vastaan alkoholiverokysymyksissä. - Uutiset
31.10.2001 12.52
Raportit rajaesteiden poistamisesta Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan väliltä