Metsästys
- Uutiset
26.7.2018 9.15
Salametsästäjä päätyy Suomessa oikeuteen vain harvoinSalametsästäjä joutuu oikeuteen vain harvoin Suomessa, selviää STT:n läpikäymästä tuomioistuinten aineistosta. Oikeuteen on edennyt aineiston perusteella yleisimmin tapaus, jossa metsästäjä ampuu vahingossa naarashirven, jota seuraa alle vuoden ikäinen jälkeläinen tai erehtyy lajintunnistuksessa. Niin sanottuja salametsästystapauksia, eli tapauksia joissa on tahallaan metsästetty riistaa ilman lupia, puidaan käräjillä harvoin. - Uutiset
2.7.2018 8.30
Hallinto-oikeuden ratkaisu ampuma-aseen määräaikaisesta hallussapitoluvastaVaikka ampuma-aselain mukaisena lähtökohtana on se, että hallussapitolupa annetaan toistaiseksi voimassaolevana, jollei sitä erityisestä syystä ole annettava määräajaksi, hallinto-oikeus katsoi, että määräaikaisen hallussapitoluvan erityisenä syynä voidaan pitää sitä, että kysymys on valittajan ensimmäisestä ampuma-aseluvasta. Luvan myöntäminen määräaikaisena oli perusteltua sen varmistamiseksi, että hakija tosiasiallisesti aikoo metsästää. Poliisilaitos oli voinut harkintavaltansa rajoissa myöntää valittajalle aseluvan määräaikaisena. - Uutiset
8.6.2018 9.50
Hallitus esittää naakan rauhoittamisen lopettamistaValtioneuvosto esittää naakan siirtämistä metsästyslain rauhoittamattomien lintujen luetteloon. Hallituksen antoi eduskunnalle esityksen metsästyslain muuttamisesta 7.6.2018. - Uutiset
30.5.2018 7.59
Karhukiintiöasetus lausunnoille – kiintiöksi esitetään 345 karhuaMaa- ja metsätalousministeriö esittää tämän vuoden kannanhoidollisen karhunmetsästyksen kiintiöksi 345 karhua. Kiintiö nousisi siten viime vuoden (255) metsästyskiintiöstä 90 karhulla. Poronhoitoalueen ulkopuolella kiintiö olisi 260 karhua ja poronhoitoalueella viime vuoden tapaan 85. Poronhoitoalueella itäisen alueen kiintiö olisi 10 karhua enemmän kuin viime vuonna ja läntisen vastaavasti 10 pienempi. Ministeriön laatima asetus- ja muistioluonnos ovat lausunnolla 18.6.2018 saakka. - Uutiset
25.5.2018 9.00
Metsästysajat muuttuvat – muutokset voimaan kesäkuun alussaValtioneuvosto antoi 24. toukokuuta asetuksen, jonka tavoitteena on vähentää riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja ja tarvetta metsästykseen liittyviin poikkeuslupiin sekä parantaa saalistietoa erityisesti taantuvien vesilintujen osalta. Metsästysajat pitenevät kesäkuusta alkaen useiden riistalajien osalta. - Uutiset
4.5.2018 13.30
SM: EU:n asedirektiivin tuomat muutokset aselakiin eivät estä aseharrastamista – lausuntokierros alkoiEU:n asedirektiivin edellyttämiä muutoksia pannaan täytäntöön jäsenmaissa. Suomessa direktiivi aiheuttaa muutoksia erityisesti ampuma-aselakiin. Hallituksen esitysluonnos ampuma-asedirektiivin täytäntöönpanemiseksi lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle 4. toukokuuta. Esityksen lähtökohtana on estää erityisen vaarallisten aseiden ja niiden osien päätymistä vääriin käsiin kuitenkin siten, että ei vaikeuteta eurooppalaisittain poikkeuksellista reserviläistoimintaa tai muuta aseharrastamista Suomessa. - Uutiset
23.4.2018 8.25
Hallinto-oikeuden äänestysratkaisu ampuma-aseen hankkimisluvasta metsästysperusteellaPoliisilaitos oli valituksenalaisilla päätöksillään hylännyt hankkimislupa-hakemukset sillä perusteella, että aikomus aloittaa metsästysharrastus ei ole peruste luvan myöntämiselle metsästysperusteella, vaan metsästysharrastuksen tulee olla aktiivisena ja säännönmukaisena jo olemassa. Hallinto-oikeus totesi, että ampuma-aselaissa ei tällaista vaatimusta ole säädetty. Poliisilaitoksen näkemykselle ei löydy tukea myöskään ampuma-aselakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 183/1997 vp) eikä asiasta ole olemassa myöskään korkeimman hallinto-oikeuden julkaistua ratkaisua. Poliisilaitos ei siten mainitsemillaan perusteilla voinut hylätä hankkimislupahakemuksia. Näin ollen poliisilaitoksen päätökset oli kumottava ja asiat palautettava poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 20.4.2018) - Uutiset
6.3.2018 9.00
Hovioikeuden tuomio rikosvastuuta koskevien säännösten ajallisesta soveltuvuudesta metsästysrikkomusta koskevassa asiassaHO:ssa oli kysymys rikosvastuuta koskevien säännösten ajallisesta soveltuvuudesta. KO oli tältä osin viitannut metsästysrikosta koskevaan RL 48 a luvun 1 §:ään ja todennut sen olevan niin sanottu blankorangaistussäännös. Tällä perustella KO oli soveltanut asiassa tekohetkellä voimassa olleita säännöksiä. Valittaja oli HO:ssa korostanut sitä, että suhtautuminen vasallisen naarashirven ampumisen rangaistavuuteen varsinaisen hirvenmetsästyksen aikana oli muuttunut siten, ettei puheena oleva menettely ollut enää tuomitsemisen hetkellä rangaistavaa. HO hylkäsi valituksen. KO:n tuomiota ei muutettu. (KKO hylkäsi syytteen 9.5.2019, ks. KKO:2019:40) - Uutiset
15.12.2017 9.15
Metsähallituksen metsästys- ja kalastuslupien hinnat vahvistettiinMaa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksellaan Metsähallituksen metsästys- ja kalastusluvista perittävät maksut vuosille 2018–2019. Nuorille myönnetään metsästys- ja kalastuslupia alennetulla hinnalla myös jatkossa. Uutta asetuksessa on se, että alle 15-vuotiaalle myönnettävä vapakalastuslupa viehekalastukseen on pääsääntöisesti maksuton. Tarkoituksena on kannustaa nuoria liikkumaan luonnossa sekä tutustumaan metsästykseen ja kalastukseen harrastuksina. - Uutiset
28.11.2017 9.19
KHO hakee ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta suden rauhoitusta koskevassa asiassaKorkeimmassa hallinto-oikeudessa on luonnonsuojeluyhdistyksen valituksesta ratkaistavana kysymys siitä, ovatko metsästyslaissa ja luontodirektiivissä säädetyt edellytykset suden rauhoituksesta poikkeamiselle täyttyneet. Kysymys on tapauksista, joissa kahdella erillisellä poikkeusluvalla oli sallittu yhteensä seitsemän suden tappaminen Pohjois-Savossa. Välipäätöksessään korkein hallinto-oikeus päätti pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asiassa. - Uutiset
10.11.2017 13.15
Hallinto-oikeuden ratkaisu suden metsästyksestäSuomen riistakeskus oli 19.1.2017 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle metsästyslain 41 §:n 1 momentin ja 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla poikkeusluvan hakemuksesta poiketen kahden suden tappamiseen ajalla 21.1.-10.2.2017. Lupa oikeutti tappamaan yhden suden Vieremä-Sukeva -lauman reviirialueelta ja yhden suden Sukeva-Laakajärvi (Sonkajärvi) -alueelta. X ry vaati päätöksen kumoamista ja esitti muun ohella, että erityisesti on jäänyt osoittamatta, että kysymyksessä olisi yleisen edun kannalta erittäin tärkeä pakottava syy. Lisäksi pyynnin yhteisvaikutukset ovat suotuisan suojelun kannalta ekologisesti kestämättömät. Pyynti ajoittuu myös lisääntymisaikaan. Näistä syistä lupa on metsästyslain ja luontodirektiivin vastainen. Metsästyslain ja luontodirektiivin poikkeusedellytykset on harkittava tapauskohtaisesti kohta kohdalta. Jokaisessa luvassa on pohdittava, onko muuta tyydyttävää ratkaisua, suotuisaa suojelun tasoa ja onko luvalle erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy. Yksistään sosiaalisen hyväksyttävyyden parantamisella ei voida perustella poikkeamista. Ei ole perusteltua antaa lupia kaikille alueille, joilla susilaumasta on havaintoja, vaikka vahinkoja ei ole tapahtunut.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. - Uutiset
11.10.2017 9.00
Hovioikeus: Luvattomassa pyynnissä käytettyä taljajousta nuolineen ei voitu määrätä valtiolle menetetyksiHO katsoi, ettei metsästyslain 80 §:n 4 momentin tarkoitus huomioon ottaen ollut sovellettava RL 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdan säännöstä eikä B:n luvattomassa pyynnissä käyttämää taljajousta nuolineen siten ollut määrättävä valtiolle menetetyksi. (Vailla lainvoimaa 11.10.2017) - Uutiset
11.9.2017 9.09
Aseiden lupaprosessia joustavoitetaanAmpuma-aseiden lupaprosessia uudistetaan muuttamalla ampuma-aselakia ja joitakin siihen liittyviä lakeja. Lupaprosessia sujuvoitetaan ja nopeutetaan aseturvallisuudesta tinkimättä. Valtioneuvosto esitti lainmuutosten vahvistamista 7. syyskuuta ja tasavallan presidentti vahvisti muutokset 8. syyskuuta. Muutokset tulevat voimaan 1. joulukuuta 2017 ja joiltain osin joulukuussa 2018. - Uutiset
8.9.2017 8.15
Hovioikeuden ratkaisu metsästysrikosasiassaHovioikeus totesi, että hirven pyyntilupa oli myönnetty yhdistykselle. Mikäli pyydetty hirvi ei olisi ollut rauhoitettu, olisi se tullut yhdistyksen omistukseen. Tämän vuoksi ja koska takavarikoitu hirvi oli myyty huutokaupassa, yhdistys oli tuomittava menettämään huutokaupassa saadut varat valtiolle. I:n osalta asiassa ei valitettu, joten menettämisseuraamusta ei voitu hänen osaltaan poistaa. Kun menettämisseuraamuksessa oli kysymys samoista jo poliisin hallussa olevista rahavaroista, ne eivät tulleet kahteen kertaan valtiolle tilitetyiksi. - Uutiset
4.9.2017 13.00
Metsäkanalintujen metsästykseen rajoituksiaMetsäkanalintujen metsästystä rajoitetaan asetuksella alkavalla metsästyskaudella. Rajoitukset tulevat voimaan 10. syyskuuta. Asetus perustuu 28.7.–13.8. tehtyihin riistakolmiolaskentoihin, Ylä-Lapin riekkolaskentoihin ja Suomen riistakeskuksen esitykseen. Riistakolmiolaskentojen mukaan metsäkanalintujen pesinnät onnistuivat tänä vuonna vaihtelevasti. Suuressa osassa maata kannat ovat edelleen lähellä aallonpohjaa. Osassa maata kannat heikentyivät, mutta toisaalta osalla alueista pesinnät onnistuivat jopa keskimääräistä paremmin. Metsästystä on edelleen rajoitettava osassa maata, mutta joidenkin alueiden rajoituksia voidaan myös keventää viime vuodesta. - Uutiset
21.8.2017 12.18
Metsäkanalintujen metsästykseen esitetään rajoituksia – asetusluonnos lausunnoilleAsetusluonnos laitettiin lausunnoille 18. elokuuta 28. elokuuta saakka. Esitys perustuu 28.7.–13.8. tehtyihin riistakolmiolaskentoihin, Ylä-Lapin riekkolaskentoihin ja Suomen riistakeskuksen esitykseen. Riistakolmiolaskentojen mukaan metsäkanalintujen pesinnät onnistuivat tänä vuonna vaihtelevasti. Suuressa osassa maata kannat ovat edelleen lähellä aallonpohjaa. Osassa maata kannat heikentyivät, mutta toisaalta osalla alueista pesinnät onnistuivat jopa keskimääräistä paremmin. Metsästystä on edelleen rajoitettava osassa maata, mutta joidenkin alueiden rajoituksia voidaan myös keventää viime vuodesta. - Uutiset
8.8.2017 8.10
Metsähanhen metsästystä rajoitetaan – pyydetyistä linnuista on tehtävä saalisilmoitusMaa- ja metsätalousministeriö on osittain kieltänyt metsähanhen metsästyksen metsästysvuosina 2017–2019. Metsästys on kokonaan kielletty suurimmassa osassa maata. - Uutiset
31.7.2017 11.45
Elokuussa 2017 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia- Opintotuki ja opiskelijoiden asumisen tuki muuttuvat
- Metsästysjousia koskeva sääntely muuttuu
- Tieliikennelaki ja ajoneuvolaki muuttuvat
- Määräaikainen laki julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta voimaan
- Laki liikenteessä käytettävien vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelusta voimaan
- Lukiolaki muuttuu (tilauskoulutus)
- Tuloverolaki muuttuu (opintolainavähennys)
- Kirkkolaki muuttuu
- Pedagogiset varhaiskasvatussuunnitelmat jokaiselle lapselle - Uutiset
13.7.2017 9.09
Hovioikeus: Alaikäinen ei syyllistynyt metsästysrikkomukseen hirvenmetsästyksen aikana lukottoman hirvikiväärin kiikarilla lintuja tarkkailemallaHovioikeus katsoi, että A:n hirvikiväärin käsittely ei osoittanut metsästyslaissa tarkoitettua pyyntitarkoitusta, eikä hänen riidattomana pidettävää menettelyään passipaikalla tai muutoinkaan hirvijahdissa ollut katsottava metsästyslaissa tarkoitetuksi metsästykseksi. Ottaen lisäksi huomioon, että riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 §:n 1 momentin nojalla metsästyksessä avustava henkilö ei ole velvollinen suorittamaan riistanhoitomaksua, hovioikeus katsoi, että A ei ollut syyllistynyt metsästysrikkomukseen osallistumalla hirvijahtiin ilman aktiivisia hirven pyyntiin tähtääviä toimia. Näin ollen syytteet metsästysrikkomuksesta kohdassa 1 ja avunannosta metsästysrikkomukseen kohdassa 2 oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 12.7.2017) - Uutiset
11.7.2017 9.02
Metsästyslaki muuttuu – muutokset voimaan porrastetustiTasavallan presidentti vahvisti 10. heinäkuuta 2017 muutoksia metsästyslakiin. Muutokset tulevat osin voimaan 1. elokuuta 2017. Osa muutoksista tulee kuitenkin voimaan vuoden 2018 alussa ja osa helmikuun 2018 alussa. Jotkut muutoksista edellyttävät valtionneuvoston asetuksen muuttamista. - Uutiset
6.6.2017 8.10
Uusi karhukannan hoitosuunnitelma ja karhukiintiöasetus lausunnolle – kiintiöksi esitetään 255 karhuaKarhukannan hoitosuunnitelman päivitys tehtiin vuoden 2016 aikana Suomen riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä. Hoitosuunnitelman valmistelun lähtökohtana oli se, että asetetuilla toimenpiteillä pystytään aidosti tavoittelemaan karhukannan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää kannanhoitoa. - Uutiset
29.5.2017 10.06
KHO arvioi suurpetojen suojelua edistävän yhdistyksen valitusoikeutta toisin kuin HAO suden metsästystä koskevassa asiassa – valitusoikeus oliKorkein hallinto-oikeus totesi, että yhdistyksen toimialuetta ja tarkoitusta tuli arvioida lähtökohtaisesti yhdistyksen sääntöjen perusteella. Valitusoikeuden edellytyksenä ei metsästyslain 90 §:n mukaan ollut, että yhdistys esittää selvitystä toiminnastaan valituksen kohteena olevassa päätöksessä tarkoitetulla alueella, eikä tällaista lain sanamuodosta poikkeavaa vaatimusta voitu johtaa myöskään säännöksen esitöistä. A ry oli sääntöjensä perusteella sellainen metsästyslain 90 §:ssä tarkoitettu alueellinen yhdistys, jolla oli valitusoikeus kysymyksessä olevassa lain 41 §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa koskevassa asiassa. Hallinto-oikeuden päätös, jolla yhdistyksen valitus oli jätetty tutkimatta, kumottiin. - Uutiset
31.3.2017 10.10
Hallitus esittää muutoksia metsästyslakiinValtioneuvosto antoi 30. maaliskuuta eduskunnalle hallituksen esityksen metsästyslain muuttamisesta. Hallituksen esitys oli lausunnoilla joulukuussa 2016. Metsästyslakia esitetään muutettavaksi muun muassa siten, että asetuksella voitaisiin jatkossa sallia pienten hirvieläinten sekä villisian metsästys jousiaseella. Tämä on toivottu uudistus, joka tulisi lisäämään metsästysmahdollisuuksia erityisesti valkohäntäpeurojen esiintymisalueella. Samalla edellytettäisiin, että jousiaseella valkohäntäpeuraa ja villisikaa metsästävän henkilön olisi suorittava ampumakoe. - Uutiset
15.3.2017 7.19
Parlamentti hyväksyi EU:n asedirektiivin – Suomen sisäministeri erittäin tyytyväinenEuroopan parlamentti on hyväksynyt pitkään valmistellun asedirektiivin. Jäsenmaat pääsivät yhteisymmärrykseen asiasta jo joulukuussa 2016, ja 14. maaliskuuta 2017 saatiin virallinen hyväksyntä Euroopan parlamentissa. Nyt jäsenvaltioilla on 15 kuukautta aikaa laittaa direktiivi täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä. Yli vuoden kestäneissä tiukoissa neuvotteluissa näkemykset sekä jäsenvaltioiden että eri EU-instituutioiden välillä olivat ajoittain kaukana toisistaan. - Uutiset
21.2.2017 14.17
Hirvenpyynnin pelisääntöjen noudattamatta jättämisen perusteella tehty 3 vuoden määräaikainen erottamispäätös katsottiin pätemättömäksiKysymys oli ollut siitä, oliko vastaajayhdistyksen kokouksen päätös ollut mitätön tai joka tapauksessa pätemätön. Asiassa todettiin, että yhdistyksen johtokunta oli siirtänyt kantajan määräaikaisen erottamisen hirviporukasta yleiselle kokoukselle. Sääntöjen mukaan tällaiset asiat oli mainittava kokouskutsussa. Yhdistyksen kokouskutsussa oli viitattu näihin asioihin, mutta niitä ei ollut mitenkään yksilöity esim. jäsenen määräaikaista erottamista. Tästä syystä katsottiin, ettei kokouksessa ollut voitu tehdä pätevästi päätöstä kyseisestä asiasta. (Vailla lainvoimaa 21.2.2017) - Uutiset
20.2.2017 13.10
Hallinto-oikeus ei voinut kumota ja palauttaa asiaa poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi metsästysaseiden hallussapitolupien osalta "reformatio in peius" -kiellon vuoksiPoliisilaitos oli päätöksellään ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 1 ja 5 kohtien nojalla peruuttanut päätöksessä mainittujen A:n ampuma-aseiden hallussapitoluvat ja ottanut aseet haltuunsa lain 91 §:n nojalla. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Poliisihallituksen asiassa antaman lausunnon mukaan poliisilaitoksen päätös tulisi kuitenkin kumota ja asia palauttaa poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi, koska hallussapitolupien peruuttamisen tulisi koskea poliisilaitoksen päätöksessä mainitun pahoinpitelyrikoksen osalta yhdenmukaisesti kaikkia A:n aseita eikä vain joitakin aseita. Poliisihallitukselle ei ampuma-aselaissa ole säädetty valitusoikeutta poliisilaitoksen ampuma-aseasiassa tekemästä päätöksestä. Näin ollen hallituksen esityksessä HE 183/1997 lausutusta huolimatta hallinto-oikeus ei voinut kumota ja palauttaa asiaa poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi metsästysaseiden hallussapitolupien osalta, koska se olisi "reformatio in peius" -kiellon vastaista. (Vailla lainvoimaa 20.2.2017) - Uutiset
22.12.2016 9.44
KKO:n äänestysratkaisu metsästysrikoksesta karhun talvipesästä heräämisen yhteydessä: 60 päiväsakkoa ja 2 vuoden metsästyskieltoA ja B olivat olleet metsästämässä. Tällöin A:n koira oli haukkunut maastosta löytämäänsä aukkoa ojanpenkassa. Tapahtuma oli tallentunut koiran kaulapannan videokameralla. A ja B koirineen olivat yksitoista päivää myöhemmin palanneet maastoon ja menneet tarkastamaan paikan. Paikalla oli ollut karhun talvipesä. Pesästä herännyt karhu oli hyökännyt A:n ja B:n kimppuun, jolloin he olivat ampuneet sen. Kysymys siitä, olivatko A ja B syyllistyneet metsästysrikokseen tai törkeään metsästysrikokseen. KKO tuomitsi molemmat metsästysrikoksesta 60 päiväsakkoon ja 2 vuoden metsästyskieltoon. (Ään.) - Uutiset
21.11.2016 13.00
Metsästyslakiin esitetään muutoksia muun muassa jousiaseita ja metsästyksen kestävyyttä koskienHallituksen esitys metsästyslain muutoksista on parhaillaan lausunnoilla. Lausuntokierros päättyy 9. joulukuuta 2016. Metsästyslakia muutettaisiin siten, että asetuksella voitaisiin sallia pienten hirvieläinten sekä villisian metsästys jousiaseella. Tämä on toivottu uudistus, joka tulee lisäämään metsästyspäiviä. Samalla edellytettäisiin, että jousiaseella valkohäntäpeuraa ja villisikaa metsästävän henkilön tulisi suorittaa ampumakoe. - Uutiset
18.11.2016 12.36
Hallinto-oikeuskaan ei hyväksynyt ritarihaukan maahantuontia Saksasta SuomeenA haki Suomen riistakeskukselta metsästyslain 42 §:n 1 momentin mukaista lupaa vankeudessa syntyneen ja kasvatetun ritarihaukan (Parabuteo unicinctus) maahantuontiin Saksasta Suomeen. Riistakeskus hylkäsi hakemuksen, koska ritarihaukka voi aiheuttaa haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n riistakeskuksen päätöksestä tekemän valituksen. (Vailla lainvoimaa 18.11.2016) - Uutiset
1.11.2016 8.00
Susien kannanhoidollisen metsästyksen arviointi valmistunut – metsästys jatkuu muutoksinMaa- ja metsätalousministeriö vahvisti tammikuussa 2015 Suomen susikannan hoitosuunnitelman, jossa ehdotettiin kahden vuoden kokeilua suden metsästämiseksi aiempaa joustavammin. Metsästys sallittiin talvella 2015 sekä talvella 2016. Metsästys oli tarkoitus kohdentaa nuoriin susiin ja välttää lauman alfayksilöiden tappamista, jotta lauman elinvoimaisuus ei vaarantuisi. Hoitosuunnitelmassa edellytettiin, että kahden vuoden jälkeen tehdään arvio metsästyksestä ennen päätöstä metsästyksen jatkamisesta. Arviointi on nyt valmistunut. - Uutiset
13.10.2016 11.10
KHO: Edellytyksiä poikkeusluvan myöntämiseen varisten ja harakoiden tappamiseen rauhoitusaikana ei ollutSuomen riistakeskus oli myöntänyt metsästysseuralle poikkeusluvan varisten ja harakoiden tappamiseen rauhoitusaikana keväällä vuosina 2014–2018. Poikkeuslupa koski yhteensä 3 400 hehtaarin suuruista aluetta. Poikkeusluvan nojalla voitiin pyytää lupahakemuksen liitekarttaan merkityillä ampumapaikoilla. Perusteeksi poikkeusluvalle oli esitetty viljelmille koituvan vakavan vahingon estäminen ja eläimistön suojelu. KHO katsoi, ettei edellytyksiä hakemuksessa tarkoitetun poikkeusluvan myöntämiseen ollut. - Uutiset
22.9.2016 8.00
Aseluvat määräajassa uusimatta jättänyt syyllistyi ampuma-aserikokseen eikä rangaistukseen tuomitsematta jättämiseen ollut syytä - 5 000 euron arvoisten aseiden tuomitseminen valtiolle menetetyksi olisi ollut kuitenkin kohtuutontaAmpuma-aserikoksia koskevissa lain esitöissä (HE 113/2004 sekä HE 183/1997) on esimerkkinä tyypillisestä ampuma-aserikoksesta mainittu teko, jossa asetta pidetään hallussa hallussapitoon oikeuttavan luvan voimassaoloajan päätyttyä. Valittajan menettelyssä ei ollut kyse lievästä ampuma-aserikoksesta taikka ampuma-aserikkomuksesta, vaan se täytti ampuma-aserikoksen tunnusmerkistön. Kokonaisarvioinnin perusteella katsottiin, että aseiden tuomitseminen valtiolle menetetyksi olisi ollut tässä tapauksessa kohtuutonta. Menettämisseuraamus ei ollut tarpeen myöskään uusien rikosten välttämiseksi. KO:n tuomitsema menettämisseuraamus oli kumottava. (Vailla lainvoimaa 22.9.2016) - Uutiset
2.9.2016 9.00
Hirvenmetsästykseen useita muutoksia – osa voimaan jo 6. syyskuuta 2016Valtioneuvosto on vahvistanut muutoksia metsästysasetukseen. Hirvenmetsästys alkaa vuoden 2017 syksystä alkaen lokakuun toisena lauantaina muualla kuin Lapin maakunnassa. Nykyisin metsästysaika alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina, joka on hirven kiimahuipun aikaa. Tämä myöhästyttää tiinehtymistä, jolloin myös vasat syntyvät tavallista myöhemmin. Nyt halutaan vähentää häiriöitä hirven kiima-aikana, jotta mahdollisimman suuri osa hirven vasoista syntyisi keväällä normaaliin aikaan. - Uutiset
24.8.2016 14.14
Hovioikeus hylkäsi metsästyksen johtajaa vastaan nostetun syytteen luvallisen metsästysalueen ulkopuolella tapahtuneesta hirvenvasan kaadostaHO katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että metsästyksen johtaja olisi jättänyt tahallaan tai huolimattomuudesta suorittamatta hänelle metsästysasetuksen 23 §:ssä säädettyjä metsästyksen johtajan tehtäviä. Syyte metsästysrikkomuksesta oli sen vuoksi hylättävä ja valtio velvoitettava maksamaan metsästyksen johtajalle korvausta oikeudenkäyntikuluista KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 24.8.2016) - Uutiset
8.6.2016 10.11
KHO:n ratkaisu Metsähallituksen harkintavallasta luonnonsuojeluasiassaHarkitessaan luonnonsuojelulain mukaisen poikkeuksen myöntämisen edellytyksiä Metsähallitus käyttää sille lain mukaan kuuluvaa harkintavaltaa, jota rajoittavat hallintolain 6 §:n mukaiset hallinnon oikeusperiaatteet. Kun otettiin huomioon kansallispuistossa aiotun hirven metsästyksen perusteista ja tarpeesta esitetty selvitys, Metsähallituksen ei voitu katsoa käyttäneen harkintavaltaansa väärin, kun se oli hirven metsästyksen osalta hylännyt metsästysseuran hakemuksen. Asiassa saatu selvitys ei myöskään valkohäntäpeuran osalta osoittanut, että Metsähallitus olisi poikkeuslupahakemuksen hylätessään käyttänyt väärin harkintavaltaansa. - Uutiset
17.5.2016 13.12
Hirvenmetsästykseen esitetään useita muutoksiaMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille ehdotuksen metsästysasetuksen muuttamisesta. Merkittävin uudistus on hirvenmetsästyksen alun siirtäminen suurimmassa osassa maata myöhemmäksi lokakuun toiseen lauantaihin. Lisäksi Ylä-Lapin aikaistettua hirvenmetsästystä laajennettaisiin Keski-Lapin alueelle. Hirvieläinten vasasuojaa esitetään lyhennettäväksi. Myös pyyntilupien hakumenettelyjä kevennetään. Valtaosan muutoksista on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2017. - Uutiset
3.12.2015 12.14
SM: Aselupaprosessin kuulemistilaisuudessa oltiin yksimielisiä uudistuksen tarpeellisuudesta – tavoitteena vähentää merkittävästi lupa-asioihin liittyviä käyntejä poliisiasemallaAmpuma-aseiden lupaprosessia ollaan uudistamassa ja asiaan liittyvä lakihanke asetetaan viikolla 49/2015. Säätytalolla 26. marraskuuta järjestetyssä kuulemistilaisuudessa kaikki olivat yksimielisiä siitä, että uudistus tulee tarpeeseen. Edellisessä pestissään maatalousministerinä käytännön metsästykseen tutustunut ministeri Petteri Orpo totesi, että nykyiset käytännöt ovat saaneet kritiikkiä ihan syystäkin. - Uutiset
1.12.2015 14.04
Metsästysrikoksilla saatujen hirvien ruhoja kaupannut ja ruhoja kuljettanut tuomittiin laittoman saaliin kätkemisestä sakkoihinVastaaja X, joka oli hankkinut ja kaupannut kolmen aikuisen hirven ruhot vaikka hänen oli täytynyt tietää, että saaliit oli metsästysrikoksilla salakaatoina saatu tuomittiin laittoman saaliin kätkemisestä 60 päiväsakon rangaistukseen. Toinen vastaaja Y, joka oli kahdella eri kerralla kuljettanut yhteensä kolmen aikuisen hirven ruhot Savukoskelta Kuusamoon vaikka hänen oli täytynyt tietää, että saaliit oli metsästysrikoksilla salakaatoina saatu tuomittiin puolestaan 50 päiväsakon rangaistukseen. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa X:lle. (Vailla lainvoimaa 1.12.2015) - Uutiset
28.9.2015 9.48
Hovioikeus vapautti hirvenmetsästyksestä tuomitut metsästysrikkomuksestaHovioikeus totesi muun muassa, että pelkästään se, että pinta-alaa koskeva lisäehto oli ollut pyyntilupahakemuksen liitteenä olleessa alueluvassa, ei teon rangaistavuutta arvioitaessa tarkoittanut sitä, että 1 000 hehtaarin pinta-alavaatimusta koskeva ehto olisi muodostunut myös hirvieläinten pyyntiluvan ehdoksi. A ja B eivät olleet siten syyllistyneet menettelyllään käräjäoikeuden heidän syykseen lukemaan metsästysrikkomukseen. Syyte ja siihen perustuva menettämisseuraamusvaatimus oli sen vuoksi hylättävä. (Vailla lainvoimaa 28.9.2015) - Uutiset
17.9.2015 15.47
Patruunoiden kotisäilytystä koskeva sääntö palautettiin aikaisempaan muotoonsaHallitus kumosi 17. syyskuuta 2015 syyskuun alussa voimaan tulleen turvallisuusvaatimusasetuksen vaatimukset patruunoiden ja muiden räjähteiden kotisäilytyksen palonkestosta ja säilytyskaapin merkinnöistä. Päätös palauttaa kotisäilytystä koskeva säännös entisen kaltaiseksi. Patruunat ja ruuti tulee sen jälkeen entiseen tapaan säilyttää riittävän huolellisesti ja varovaisesti sekä lukitussa kaapissa siten, että ne eivät joudu asiattomien haltuun. - Uutiset
4.9.2015 15.29
Naarashirven - jota hirvenvasat olivat seuranneet - ampunut metsästäjä tuomittiin metsästysrikkomuksesta sakkoihinHO totesi mm., että vastaajalle määrätyssä passipaikassa näkyvyys oli ollut sellainen, että hirven kulkiessa suoraan tien yli sen varmistaminen, ettei sen perässä tule vasoja, oli ollut vaikeaa. Se ei ollut kuitenkaan poistanut vastaajalle metsästäjänä kuuluvaa korostettua huolellisuusvelvollisuutta ja velvollisuutta odottaa ennen ampumista kohtuullista aikaa sen varmistamiseksi, ettei kaadettua naarashirveä ollut seurannut vasoja. Vastaaja tuomittiin metsästysrikkomuksesta 10 päiväsakon rangaistukseen. Syytä jättää vastaajaa rangaistukseen tuomitsematta ei ollut. Hirvenlihan huutokaupasta saadut 1 689 euroa tuomittiin valtiolle menetetyksi (Vailla lainvoimaa 4.9.2015) - Uutiset
26.8.2015 10.09
Metsästyskoirat tappoivat neljä kanaa ja yhden kukon metsästäjän lähdettyä metsästyksen jälkeen Alkoon - metsästäjä tuomittiin metsästyslain säännösten rikkomisesta ja lievästä vahingonteosta sakkoihin ja vahingonkorvauksiinVastaajan katsottiin pitäneen koiria luvatta irti vastoin metsästyslain 53 §:n kieltoa. Hän oli jättänyt kolme koiraansa kytkemättä, jolloin ne olivat päässeet olemaan irrallaan asianomistajan alueella, tämän talon pihapiirissä ja kanahäkissä, ilman kyseisen maanomistajan lupaa sillä seurauksella, että koirat olivat tappaneet maanomistajan omistamat neljä kanaa ja yhden kukon. Vastaajan katsottiin myös vahingoittaneen poliisilaitoksen omaisuutta repimällä poliisiauton kuljetustilan oven kalterit osittain pois paikaltaan. Kyse ei ollut pakkotilasta. Vastaaja tuomittiin yhteiseen 15 päiväsakon rangaistukseen ja suorittamaan eläinten omistajalle neljästä kanasta ja kukosta yhteensä 100 euroa ja poliisilaitokselle korvauksena korjauskustannuksista 32 euroa. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
24.8.2015 8.06
Metsäkanalintujen metsästysajat päätetty – alueellisia rajoituksia määrättySyksyn metsäkanalintujen metsästysajat on päätetty. Metsäkanalintujen metsästystä rajoitetaan alueellisilla rajoituksilla. Heinä-elokuun vaihteessa tehtyjen riistakolmiolaskentojen mukaan metson, teeren ja pyyn esiintymistiheydet ovat noin 15–20 prosenttia viime vuotta alhaisemmat ja osassa maata riekon kanta on edelleen heikko. Tämä johtuu suurelta osin kesän kylmistä säistä, jotka vaikeuttivat lintujen pesimistä. - Uutiset
5.8.2015 15.03
Itämerennorpan metsästys sallitaan pyyntiluvalla PerämerelläItämerennorpan metsästys voidaan tulevasta syksystä lähtien sallia Suomen riistakeskuksen myöntämällä pyyntiluvalla Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalueella, jossa kanta on merkittävästi vahvistunut viime vuosina ja kannan kasvu on nopeutunut. - Uutiset
1.6.2015 12.05
Hallinto-oikeuden ratkaisu suden kannanhoidollisen metsästyksen poikkeusluvan edellytyksistäAsiassa oli kysymys kahden suden niin sanottuun kannanhoidolliseen metsästykseen metsästysvuonna 2014-2015 myönnetyn poikkeusluvan edellytyksistä. Kun otettiin huomioon asiassa saatu susikantaa koskeva selvitys ja lisäksi se, että susikannan hoitosuunnitelman mukaan susien siirtoistutuksia ei tehdä, mainitun kannanhoidollisen tavoitteen saavuttamiseksi ei ollut käytettävissä muuta tyydyttävää ratkaisua kuin valikoiden ja rajoitetusti tapahtuva metsästys. Kaikki luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa ja metsästyslain 41 a §:ssä säädetyt edellytykset olivat siten täyttyneet. Tällaisen kannanhoidollisen metsästyksen sallittavuutta puolsi osaltaan myös komission ohjeasiakirja, jossa oli Latviassa hyväksyttyä ilveskannan hoitosuunnitelmaa koskeva esimerkki. (Vailla lainvoimaa 1.6.2015) - Uutiset
1.6.2015 9.27
Hallinto-oikeus otti huomioon perustuslain ja unionin oikeuden: Toisen alueen yhdistyksellä oli valitusoikeus suden metsästystä koskevassa asiassaPoikkeuslupa-alue sijaitsi Pohjois-Karjalan riistakeskuksen toiminta-alueella. Valittajana olevan yhdistyksen toimialueeksi oli sen säännöissä määritelty Savo-Karjalan alue. Kun otettiin huomioon perustuslain 20 §:n 1 ja 2 momentin säännökset ja unionin oikeuden tehokasta toteutumista koskevat vaatimukset, oli metsästyslain 90 §:n säännöstä tulkittava tässä tapauksessa siten, että yhdistyksellä oli valitusoikeus asiassa huolimatta siitä, että sen kotipaikka ei sijainnut Pohjois-Karjalan riistakeskuksen toiminta-alueella. (Vailla lainvoimaa 1.6.2015) - Uutiset
29.5.2015 11.05
KHO:n ratkaisu yhdistyksen valitusoikeudesta suden metsästystä koskevassa asiassaYhdistys ei ollut sellainen metsästyslain 90 §:ssä tarkoitettu paikallinen tai alueellinen yhteisö, jolla olisi ollut oikeus valittaa Suomen riistakeskuksen asiassa antamasta päätöksestä. Yhdistyksen valitus oli tullut jättää tutkimatta. - Uutiset
18.3.2015 14.02
Hallinto-oikeuden ratkaisu suden kannanhoidollisesta metsästyksestä – Suomen riistakeskuksen päätöksen täytäntöönpanoa ei kiellettySuomen riistakeskus oli 23.1.2015 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle metsästyslain 41 §:n 1 momentin ja 41 a §:n 3 momentin nojalla poikkeusluvan yhden suden tappamiseen ajalla 23.2.-15.3.2015. X ry vaati päätöksen kumoamista ja päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä. Hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että päätöksen täytäntöönpanon kieltäminen tai keskeyttäminen estäisi sudenpyynnille säädetty lyhyehkö metsästysaika huomioon ottaen kannanhoidollisen metsästyksen kokonaan, eikä poikkeusluvilla toteutettavan sudenpyynnin vaikutuksia susilauman elinvoimaisuudelle ja käyttäytymiselle sekä niiden merkitystä paikallisille ihmisille saataisi selvitettyä. Päätöksen täytäntöönpanon kieltäminen tai keskeyttäminen saattaisi myös olla omiaan lisäämään susien laittomia tappamisia ja saattaisi siten vaarantaa luontodirektiivin 16 artiklan mukaisen lajin suotuisan suojelun tason säilyttämisen lajin luontaisella levinneisyysalueella. Riistakeskuksen päätöksen välittömän täytäntöönpanon edut olivat täytäntöönpanosta seuraavia haittoja suuremmat. (Vailla lainvoimaa 18.3.2015) - Uutiset
24.2.2015 10.03
Hovioikeus arvioi karhunmetsästyksen laillisuutta – käräjäoikeuden tuomio törkeästä metsästysrikoksesta lievennettiin metsästysrikkomukseksiHovioikeus totesi, että metsästyslain 33 §:ssä säädetään metsästyksessä kielletyistä pyyntivälineistä ja pyyntimenetelmistä. Tuo pykälä ei sisällä kieltoa metsästää karhua ajamalla se pesästään. Näin ollen A:n, B:n ja C:n menettely ei täyttänyt rikoslain 48 a luvun 1 momentin 1 kohdan mukaisen metsästysrikoksen tunnusmerkistöä. Hovioikeus harkitsi oikeudenmukaisiksi rangaistuksiksi A:lle, B:lle ja C:lle kullekin 60 päiväsakkoa (käräjäoikeudessa 10 kk ehdollista vankeutta). Myös menettämisseuraamuksia lievennettiin ja metsästyskiellot kumottiin. (Vailla lainvoimaa 24.2.2015) - Uutiset
23.1.2015 16.00
Sudenhoitosuunnitelma hyväksyttiin – vuonna 2015 saa kaataa enintään 29 suttaSudenhoitosuunnitelma hyväksyttiin tänään. Sen tavoite on sovittaa yhteen sudensuojelu ja susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet. Uutena asiana sallitaan suden kannanhoidollinen metsästys. Maa- ja metsätalousministeriö säätää asetuksella vuosittain suurimman sallitun saalismäärän, joka kannanhoidollisilla poikkeusluvilla voidaan pyytää koko maassa. Vuoden 2015 saalismääräksi päätettiin 29 sutta. - Uutiset
21.10.2014 10.44
Luuli ampuvansa hyökkäävä karhua, mutta ampuikin hämärässä liikkunutta toista metsästäjää reiteen - syyllistyi vammantuottamuksen sijasta törkeään vammantuottamukseen ja metsästysrikokseenMetsästäjä, joka oli olettanut ampuvansa hirvikiväärillä 30-40 metrin päässä ollutta hyökkäävää karhua, mutta olikin ampunut vähäisessä valossa tunnistamatonta liikkuvaa toista, punaiseen takkiin ja lakkiin pukeutunutta metsästäjää reiteen, tuomittiin törkeästä vammantuottamuksesta ja metsästysrikoksesta yhteiseen 80 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä 2 vuoden metsästyskieltoon. Menettämisseuraamusta ei tuomittu. (Vailla lainvoima 21.10.2014) - Uutiset
30.9.2014 14.56
Hovioikeuden ratkaisu metsästysrikoksesta haaskapaikalla – törkeän metsästysrikoksen sijasta kyseessä olikin metsästysrikkomusHovioikeus totesi, että metsästyslain 33 §:ssä säädetään metsästyksessä kielletyistä pyyntivälineistä ja pyyntimenetelmistä. Tuo pykälä ei sisällä kieltoa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta karhun metsästyksessä. Tämän vuoksi A:n ja B:n menettely ei täyttänyt rikoslain 48 a luvun 1 momentin 1 kohdan mukaisen metsästysrikoksen tunnusmerkistöä. (Lainvoimainen) - Uutiset
28.8.2014 11.11
Ampui rauhoitetun naarashirven – tuomittiin metsästysrikoksesta 25 päiväsakkoon mutta ei metsästyskieltoon eikä menettämisseuraamukseenA oli ampunut hirvilehmän varmistumatta huolellisuusvelvollisuuden edellyttämällä tavalla riittävästi sen sukupuolesta. A:n ampuma hirvilehmä oli ollut rauhoitettu, koska sitä oli seurannut kaksi alle vuoden ikäistä jälkeläistä. Toisin kuin Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, joka oli hylännyt syytteen, Helsingin hovioikeus piti A:n menettelyä olosuhteet huomioon ottaen törkeän huolimattomana. A oli siten syyllistynyt menettelyllään syytteessä kuvattuun metsästysrikokseen. Hovioikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistusseuraamukseksi 25 päiväsakkoa. Syyttäjän vaatimukset metsästyskiellosta ja menettämisseuraamuksista hylättiin. (Vailla lainvoimaa 28.8.2014) - Uutiset
22.8.2014 11.46
Ampui teertä siihen osumatta 20 metrin päästä autosta – tuomittiin metsästysrikoksesta ja metsästyskieltoon kahdeksi vuodeksi mutta metsästysvälineiden menettämisseuraamus hylättiinA oli ajaessaan autolla metsäautotiellä havainnut tien varrella hakkuuaukealla puussa istuvan teeren. A oli pysäyttänyt ja sammuttanut auton, ottanut esille kiikarilla ja äänenvaimentimella varustetun metsästyskiväärin, mennyt pois tieltä noin 20 metrin päähän autosta ja ampunut kaksi laukausta kohti teertä osumatta kuitenkaan siihen. Oulun käräjäoikeus tuomitsi A:n 35 päiväsakkoon à 65,00 euroa = 2 275,00 euroa sekä kahden vuoden metsästyskieltoon. Syyttäjän vaatiman rikoksentekovälineenä käytetyn Sako-kiväärin ja siihen kiinnitettyjen Burris-kiikaritähtäimen, kiikarinjalkojen ja äänenvaimentimen menettämisseuraamuksen käräjäoikeus hylkäsi. Rovaniemen hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 22.8.2014) - Uutiset
19.8.2014 11.00
KHO: Seitsemän poikkeuslupaa yhden ilveksen metsästykseen kullakin Pirkanmaalla ja Satakunnassa sijaitsevalla alueella eivät vaarantaneet suotuisaa suojelutasoaSuomen riistakeskus oli seitsemällä eri päätöksellä metsästyslain nojalla myöntänyt kullakin päätöksellä poikkeusluvan yhden ilveksen metsästykseen Pirkanmaalla ja Satakunnassa sijaitsevilla alueilla metsästysvuonna 2011–2012. Kun otettiin huomioon asiassa saatu ilveskantaa koskeva selvitys ja lisäksi se, että hoitosuunnitelman mukaan ilvesten siirtoistutuksia ei tehty, kannanhoidollisen tavoitteen saavuttamiseksi ei ollut käytettävissä muuta tyydyttävää ratkaisua kuin valikoiden ja rajoitetusti tapahtuva metsästys. Kaikki luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdassa ja metsästyslain 41 a §:ssä säädetyt edellytykset poikkeusluville täyttyivät. - Uutiset
12.8.2014 9.05
Metsäkanalintujen metsästykseen alueellisia rajoituksia – esitys lausunnoilleMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille esityksen metsäkanalintujen metsästyksen rajoittamisesta. Rajoituksiin ryhdyttiin, koska kaikkien metsäkanalintulajien esiintymistiheydet ovat neljänneksen alhaisemmat kuin viime vuonna samaan aikaan. Tämä johtuu suurelta osin kesäkuun kylmästä kaudesta, joka vaikeutti lintujen pesimistä. Ministeriön esitys perustuu 26.7.–3.8. välisenä aikana laskettujen riistakolmioiden tuottamaan aineistoon. - Uutiset
31.7.2014 10.06
Ilveksen kaatokiintiö lausunnoille - Kannanhoitoalueisiin muutoksiaMMM esittää alkavalle metsästysvuodelle 503 ilveksen kaatokiintiötä. Ilveksen hoitosuunnitelmassa Suomi on tähän asti jaettu kahteen kannanhoitoalueeseen, jotka ovat poronhoitoalue sekä muun Suomen kannanhoitoalue. Nyt ministeriö esittää muun Suomen kannanhoitoalueen sisälle erilaisia painotuksia, koska Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan ilveskannan kehitys on huomattavan erilaista eri puolilla maata. - Uutiset
30.6.2014 13.13
Hovioikeus karhun metsästystä koskevassa asiassa: Metsästysrikosta koskeva rikoslain 48 a luvun 1 § ei täytä laillisuusvaatimuksen rikoslainsäädännölle asettamaa täsmällisyysvaatimustaSyytetyt olivat käyttäneet karhun metsästyksessä apuna ravintoon liittyvää houkutinta. Käräjäoikeus oli tuominnut syytetyt syyttäjän vaatiman metsästysrikoksen sijasta metsästysrikkomuksesta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta, mutta katsoi lisäksi että metsästysrikosta koskeva rikoslain 48 a luvun 1 § ei täytä laillisuusvaatimuksen rikoslainsäädännölle asettamaa täsmällisyysvaatimusta koska pykälän 2) kohdassa mainittua metsästyslain nojalla annettua metsästyskieltoa tai -rajoitusta voi sen sanamuodon mukaan tulkita myös syyttäjän esittämällä tavalla. Mainittu epäselvä viittaussäännös aiheuttaa sen että lopputulos ei ole kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa. Tämän vuoksi syyttäjän metsästysrikosta koskeva vaatimus olisi ollut myös tällä perusteella hylättävä. (Vailla lainvoimaa 30.6.2014) - Uutiset
25.6.2014 8.18
Hallinto-oikeus: Haulikon hallussapitolupa voitiin myöntää määräaikaisena kun riittävää selvitystä varsinaisesta metsästyksestä ei esitettyHallinto-oikeus katsoi, että ampuma-aselain tavoitteena olevan yleisen aseturvallisuuden kannalta on myös tavanomaisia metsästysaseita koskevassa lupaharkinnassa tarpeen riittävästi varmistaa hakijan tosiasiallinen tarkoitus metsästää. A oli esittänyt selvitystä lähinnä metsästysedellytysten olemassaolosta, mutta ei varsinaisesta metsästyksestä. Luvan myöntämiseen määräaikaisena oli ampuma-aselaissa tarkoitettu erityinen syy. (Ään., vailla lainvoimaa 24.6.2014) - Uutiset
4.6.2014 12.22
Karhunkaatolupia vähennetään vuoteen 2013 verrattunaMaa- ja metsätalousministeriö esittää alkavalle metsästysvuodelle 115 karhun kaatokiintiötä. Tämä olisi 17 karhua vähemmän kuin vuonna 2013. Karhukannan säätelyssä käytetään verotusennusteita, jotka on laatinut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL). - Uutiset
10.1.2014 7.35
Pohjoismaiden luonnonsuojeluliitot arvostelevat hylkeiden metsästystäSuomen, Ruotsin ja Tanskan luonnonsuojeluliitot ovat kirjoittaneet avoimen kirjeen maidensa hallituksille hylkeiden metsästyksen lisäämistä vastaan. Liitot kyseenalaistavat hylkeenmetsästyksen lisäämisen. Tutkimusten mukaan yleensä vain harvat hyljeyksilöt aiheuttavat ongelmia ammattikalastajille. Hylkeiden pyynti pitäisi kohdistaa näihin kalanpyydyksillä käyviin ongelmia aiheuttaviin yksilöihin. - Uutiset
16.12.2013 15.10
Petopolitiikka arvioitiin – susipolitiikka remonttiin, ahman hoitosuunnitelma lausunnoilleMaa- ja metsätalousministeriön johtaman suurpetopolitiikan kehittämisarviointi on valmistunut. Suurpetopolitiikan onnistumisten ja kipupisteiden lisäksi arvioinnissa esitetään politiikan uudistamiseksi uusia avauksia. Ministeriön luonnos ahmakannan hoitosuunnitelmaksi on myös valmistunut ja lähetetään lausunnoille. Ahma on tähän mennessä ollut ainoa suurpeto, jolla ei ole kannanhoitosuunnitelmaa. - Uutiset
29.11.2013 10.12
KHO:n ratkaisu allien kevätmetsästyksestäSuomen riistakeskus oli päätöksellään myöntänyt luvan 49 allin metsästämiseen ajalle 28.4.–21.5.2011. Tiedossa kuitenkin oli, että Itämerellä talvehtivien allien kanta oli vähenemässä. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan asiaan oli olemassa myös metsästyslain 41 b §:n 2 momentissa tarkoitettu muukin tyydyttävä ratkaisu, eli allien metsästäminen niiden rauhoitusajan ulkopuolella 1.9.–31.12. Kun otettiin huomioon myös varovaisuusperiaate, poikkeuslupaa allien kevätmetsästykseen ei olisi tullut myöntää. - Uutiset
30.8.2013 17.05
Ulkomailta – Ruotsi: Kesällä voimaan tulleita säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesällä 2013 Ruotsissa voimaan tulleisiin muutoksiin kuuluu laajoja uudistuksia työttömyysturvaa ja hallintolainkäyttöä koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi säädettiin muun muassa kielletyn valtiontuen saajan ja maksajan velvollisuuksista sekä ruotsalaisalusten aseistamisesta merirosvojen varalta. - Uutiset
26.8.2013 13.42
Metsäkanalintujen metsästysajat päätettySyksyn metsäkanalintujen metsästysajat on päätetty. Heinä-elokuun vaihteessa tehdyt riistakolmiolaskennat kertovat, että metsäkanalintujen pesinnät onnistuivat tänä vuonna pääosin suotuisasti ja kannat ovat vahvistuneet viime vuodesta. Metson, teeren ja pyyn metsästys alkaa normaalisti 10. syyskuuta ja jatkuu lokakuun loppuun. - Uutiset
12.8.2013 12.00
Metsäkanalintujen kannat runsastuivat, mutta riekon metsästystä on edelleen rajoitettava - asetusluonnos lausuntokierrokselleHeinä-elokuun vaihteessa tehtyjen riistakolmiolaskentojen perusteella metsäkanalintukanalintujen pesinnät ovat onnistuneet vuonna 2013 pääosin suotuisasti ja kannat ovat vahvistuneet viime vuoteen verrattuna. Koko maan metsotiheys kasvoi edellisvuodesta 36 prosenttia, teerellä kahdeksan prosenttia ja pyyllä 13 prosenttia. Riekkokanta on kuitenkin edelleen Ylä-Lappia lukuun ottamatta heikko, vaikka paikoin muuallakin tiheydet ovat kohonneet. - Uutiset
31.7.2013 16.05
Itämeren norpan metsästystä ei sallita, harmaahylkeen pyynti säilyy ennallaanMMM antoi keskiviikkona asetukset harmaahylkeen eli hallin sekä Itämeren norpan metsästyksen rajoittamisesta. Hallin sallitut metsästysmäärät ovat samat kuin viime vuonna eikä Itämeren norpan metsästystä aiemmasta esityksestä poiketen sallita. - Uutiset
24.6.2013 8.11
Metsähanhen ja merihanhen metsästykseen tulossa rajoituksiaMetsähanhikanta on laskenut viime vuosikymmeninä. Tästä syystä metsähanhen metsästykseen esitetään rajoituksia koko maahan alkavana metsästysvuonna. Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle asetusluonnoksen, jossa metsähanhen metsästyskauden aloitusta siirrettäisiin alkamaan myöhemmin. Metsästys alkaisi maan eri osissa porrastetusti 1. syyskuuta ja 10. lokakuuta välisenä aikana. - Uutiset
6.6.2013 9.33
Seminaarissa puhuttiin suurpedoista5. kesäkuuta järjestettiin toimittajaseminaari suurpedoista. Tilaisuudessa kuultiin monta kiinnostavaa puheenvuoroa ja käytiin vilkasta keskustelua. Esitykset ovat saatavilla maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta. - Uutiset
13.5.2013 16.34
Patruunamäärää rajoitetaan kaikkien lintujen ja joidenkin eläinlajien metsästyksessä - ministeriö korjaa asetusmuutoksessa olevan epäselvyyden ennen sen voimaantuloaMaa- ja metsätalousministeriö muuttaa parhaillaan metsästysasetuksen ampuma-aseita koskevia säännöksiä. Itselataavien aseiden patruunoiden maksimimäärää säädetään tiukemmaksi silloin, kun niillä metsästetään lintu- ja luontodirektiivin piiriin kuuluvia lajeja. - Uutiset
22.4.2013 8.02
Metsästyslakiin ja -asetukseen muutoksia kesäkuun alusta - lehtipuhaltimen käytöstä metsästyksessä säännöksetMetsästysasetus muuttuu kesäkuun alusta muun muassa siten, että lehtipuhallinta saa käyttää luolassa, louhikossa, rakennuksessa, rakennuksen tai puupinon alla taikka niitä vastaavissa olosuhteissa olevan tarhatun naalin, ketun, supikoiran, minkin, kärpän, oravan, mäyrän, pesukarhun sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseksi tai karkottamiseksi. - Uutiset
17.4.2013 12.02
Riistakeskuksen Riista.fi-sivusto uudistui - kattavasti tietoa riistasta ja metsästyksestäSuomen riistakeskuksen uusi verkkosivusto riista.fi on avautunut. Se tuo riistakeskuksen palvelut ja asiantuntijatiedon saataville entistä helpommin. - Uutiset
12.3.2013 10.41
Hirvikannan hoitosuunnitelma lausuntokierrokselleMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen Suomen hirvikannan hoitosuunnitelmaksi. Hoitosuunnitelma on valmisteltu Suomen riistakeskuksen hankkeena, jota ohjasi maa- ja metsätalousministeriön asettama ohjausryhmä. Valmisteluun osallistui laajasti erilaisia sidosryhmiä ja kansalaisia sekä asiantuntijoita esimerkiksi riistantutkimuksen, metsäntutkimuksen, liikenteen sekä metsätalouden alalta. - Uutiset
22.2.2013 10.46
Suden kaatokiintiötä lisättiin viidellä sudella - Köyliön susi-ilta katseltavissa nyt verkostaMaa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen, jolla poronhoitoalueen ulkopuolista sudenkaatokiintiötä nostetaan viidellä sudella eli kaatokiintiö on nyt yhteensä 12 sutta. Lisäys kaatokiintiöön on yksi ministeriön toimenpiteistä, joiden avulla pyritään vastaamaan ihmisten pihoilla toistuvasti vierailevien susien aiheuttamiin ongelmiin sekä lisäämään samalla suden hyväksyntää Suomessa. - Uutiset
11.2.2013 7.25
EU-parlamentin helmikuun 2013 täysistunto pähkinänkuoressaVuoden toisessa täysistunnossa äänestettiin muun muassa autojen melutason vähentämistä koskevasta asetuksesta ja lääkkeiden avoimemmasta hinnoittelusta. Pitkään odotettu yhteisen kalastuspolitiikan uudistus hyväksyttiin. Asialistalla oli myös Eurooppa-neuvostossa juuri hyväksytty EU:n pitkän aikavälin budjetti. - Uutiset
2.1.2013 15.04
Valtion alueiden metsästys- ja kalastuslupien myynti muuttuuValtion alueiden erälupia myy jatkossa Metsähallituksen eräpalvelut. Nettikauppaa ja erätiedotusta varten julkaistaan tammikuun aikana uusi sivusto Eräluvat.fi. Puhelinpalvelu siirtyy uuteen numeroon 020 69 2424. Muutokset johtuvat Villi Pohjola -tuotemerkin siirtymisestä Lomarenkaalle. Metsähallitus myy vuosittain noin 100 000 metsästyslupaa ja 80 000 kalastuslupaa. - Uutiset
28.9.2012 12.03
Kanalintumetsälle valtion mailla pääsee lokakuun alusta myös kännykkäluvallaMetsähallitus alkaa myydä kanalintujen metsästäjille kännykkälupia. Luvan voi ostaa soittamalla automaattinumeroon mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Lupa tulee tekstiviestillä, mikäli metsästäjän haluamalle alueelle on kiintiötä jäljellä. - Uutiset
27.9.2012 17.00
Asetusluonnos susikannan aiheuttamien vahinkojen vähentämisestä poikkeusluvilla lausunnolleMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle asetusluonnoksen, jolla rajoitettaisiin suden metsästystä alkaneella metsästysvuodella. Poronhoitoalueen ulkopuolella Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla saaliiksi saatujen susien määrä ei saisi ylittää 10 sutta. Poronhoitoalueelle rajoitusta ei asetettaisi, vaan siellä Suomen riistakeskus voisi myöntää poikkeuslupia erityisen merkittävien porovahinkojen estämiseksi kaikissa EU:n luontodirektiivin mahdollistamissa tilanteissa. - Uutiset
21.9.2012 13.25
Maa- ja metsätalousministeriö ohjeistaa metsästäjiä: Pienimuotoinen riistalihan suoramyynti voi jatkua ilman lihantarkastustaUusi kansallinen elintarvikelainsäädäntö astui voimaan vuoden 2012 alusta. Sitä sovelletaan luonnonvaraiseen riistaan tai sen lihaan silloin, kun riistaa tai sen lihaa myydään eteenpäin tai luovutetaan kuluttajalle. Jos metsästetään omaan käyttöön, tai luovutetaan vähäinen määrä riistaa tai sen lihaa metsästäjän lähipiirille, ei elintarvikelainsäädäntöä sovelleta. - Uutiset
13.9.2012 18.02
Metsäkanalintujen metsästysajat lyhenevät osassa maataMaa- ja metsätalousministeriö on päättänyt metsäkanalintujen metsästysaikojen lyhentämisestä osassa maata kuluvana syksynä. - Uutiset
29.8.2012 9.12
Metsäkanalintujen heikon pesimämenestyksen vuoksi metsästykseen esitetään rajoituksiaHeinä-elokuussa tehtyjen riistakolmiolaskentojen perusteella esitetään metsäkanalintujen metsästyskauden lyhentämistä osassa maata lokakuussa. Metsäkanalintujen metsästys alkaa normaalisti syyskuun 10. päivänä. Maa- ja metsätalousministeriön lausuntokierrokselle lähetetyissä asetusluonnoksissa eräillä alueilla metson, teeren, pyyn ja riekon metsästyskautta lyhennettäisiin loppupäästä kieltämällä metsästys lokakuussa. - Uutiset
1.8.2012 14.01
Rajoituksia metsähanhen, merihanhen, metson ja riekon metsästykseenMetsähanhen metsästystä rajoitetaan koko maassa 1.8. alkavana metsästysvuonna. Merihanhen metsästys kielletään kolmeksi vuodeksi Kajaanin, Paltamon ja Vaalan kunnissa. Metson metsästys kielletään kokonaan kolmeksi vuodeksi Varsinais-Suomen maakunnassa ja suurimmassa osassa Uudenmaan maakuntaa. Riekon metsästys kielletään kokonaan kolmeksi vuodeksi Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntien alueella. - Uutiset
1.8.2012 13.50
Saaliskiintiöt hallille, itämerennorpalle, euroopanmajavalle ja saukolleMaa- ja metsätalousministeriö on asettanut metsästysvuotta 2012—2013 koskevat suurimmat sallitut saalismäärät hallin, itämerennorpan, saukon sekä euroopanmajavan pyyntilupien ja poikkeuslupien nojalla sallittavaan metsästykseen. - Uutiset
9.7.2012 8.37
EIT:n suuri jaosto: Metsästystä sietämään joutuneen saksalaisen maanomistajan omaisuudensuojaa loukattiinOmaisuudensuojaa koskevaa EIS 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaa katsottiin rikotun (Ään 14-3), kun eettisin perustein metsästystä vastustanut saksalaismies oli lain nojalla vastoin tahtoaan metsästysseuran jäsen ja joutui sietämään metsästystä maillaan. EIT:n 5. jaosto oli aiemmin katsonut, ettei maanomistajan omaisuuden suojaa ollut rikottu. - Uutiset
3.7.2012 13.40
Syksyn hirvenpyyntiin 36800 pyyntilupaa – lupia kolmannes viimevuotista vähemmänSuomen riistakeskus tulee myöntämään tänä vuonna 36 800 hirvenpyyntilupaa, mikä on kolmannes vähemmän kuin viime syksynä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut hirvikannan kooksi noin 85 000 hirveä syksyn 2011 metsästyskauden jälkeen. Kanta pieneni edellisvuodesta. Valkohäntäpeuran metsästykseen tullaan myöntämään 21 800 pyyntilupaa. - Uutiset
3.7.2012 9.00
Metsähanhen, metson ja riekon metsästykseen esitetään rajoituksiaMetsähanhen metsästystä halutaan rajoittaa koko maassa alkavana metsästysvuonna. Maa- ja metsätalousministeriön lausuntokierrokselle lähetetyssä asetusluonnoksessa muun muassa metsähanhen metsästyskauden aloitus siirrettäisiin alkamaan 10. syyskuuta lajin pääasiallisilla pesimäalueilla Pohjois- ja Itä-Suomessa. - Uutiset
29.6.2012 10.56
Ulkomailta - Ruotsi: Vuoden 2012 puolenvälin paikkeilla voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaRuotsissa tulee voimaan lukuisia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia. Muutokset koskevat mm. maahanmuuttajien kotouttamista, lahjontarikosta, aselain tiukennusta, hautauslain uudistusta, tiettyjen toimintojen keskittämistä vain muutamille lääninhallituksille sekä Ruotsin liittymistä rypälepommit kieltävään kansainväliseen sopimukseen. - Uutiset
27.6.2012 12.00
Karhun pyyntimäärää vähennetään yli sadalla edellisvuodestaMaa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksellaan karhukiintiön 1. elokuuta alkavalle metsästysvuodelle 2012–2013. Kokonaiskiintiö on 136 karhua (viime vuonna 263). Suurin sallittu saalismäärä on pienempi kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvioima kestävä verotusmäärä 160 karhua. - Uutiset
12.3.2012 16.16
Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmaluonnos lausuntokierrokselle - tavoitteena turvata elinympäristötMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen Suomen metsäkanalintukantojen hoitosuunnitelmaksi. Suomessa esiintyy viisi metsäkanalintulajia: metso, teeri, pyy, riekko ja kiiruna. Metsäkanalinnut ovat kokoonsa nähden suhteellisen runsaslukuisia ja siksi niillä on suuri merkitys pohjoisissa maaekosysteemeissä lukuisten petojen saaliseläiminä sekä riistataloudessa arvostettuna metsästyssaaliina. Vuosittain yli 100 000 metsästäjää pyytää metsäkanalintuja Suomessa. - Uutiset
9.3.2012 12.02
Ulkomailta – Australia: Suojellut eläimet raa’an pyydystyksen ja salakaupan kohteinaAustralian pohjoisella salmella pyydystetään suojeltuja merikilpikonnia ja merilehmiä laittomille markkinoille uutisoi ABC News. Alkuperäiskansojen metsästysoikeutta käytetään lainvastaisesti kaupallisiin tarkoituksiin ja pyydystystavat ovat perinteisiä tapoja raaempia. - Uutiset
2.1.2012 17.12
Ulkomailta - Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat muun muassa maanhankinnan luvanvaraisuutta, vilpittömän mielen suojaa irtaimen luovutuksen osalta, rekisteröidyn yrityksen velvollisuutta harjoittaa yritystoimintaa, velkojan vakuuden riittävyyden arviointia ja perinnön vaikutusta yksityishenkilön velkajärjestelyyn. - Uutiset
20.12.2011 14.06
KKO: Metsästäjä ei vastannut koiransa jänistä ajaessaan kolmen kilometrin päässä koiran irtilaskupaikasta aiheuttamasta liikennevahingostaMetsästäjä oli metsästäessään jäniksiä laskenut koiransa irti ja aloittanut ajon noin kolmen kilometrin etäisyydellä metsästysalueella olevasta yleisestä tiestä. Koira oli ajaessaan jänistä juossut tielle, jolloin tiellä kulkenut auto oli törmännyt siihen ja vaurioitunut. Mahdollisuutta vahingon tapahtumiseen ei vallinneissa olosuhteissa pidetty niin ilmeisenä, että metsästäjä olisi laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa, eikä hän siten ollut vastuussa vahingosta. (Ään.) - Uutiset
30.8.2011 13.02
Maanomistajat ja metsästäjät ovat sopineet uudesta metsästysvuokrasopimuksen mallistaMaanomistajia ja metsästäjiä edustavat järjestöt ovat yhdessä sopineet uudesta mallipohjasta metsästysoikeuden vuokrasopimuksen tekemiseksi. Uusi sopimuspohja on merkittävä, koska valtaosa yksityisten maiden metsästysvuokrasopimuksista tehdään malliasiakirjan mukaisin ehdoin. - Uutiset
24.8.2011 13.41
Syksyn pienriistalupien myynti valtion maille alkoi – kanalintulupia tarjolla edellisvuosia runsaamminSyksyllä 2011 kanalintuja saa metsästää kaikilla Metsähallituksen pienriistan lupa-alueilla. Lupia on tarjolla edellisvuosia runsaammin hyvän kanalintukannan vuoksi. Syksyn myyntiin on nyt lisätty lupia, ja aloituspäivillekin luvan voi vielä saada useimmille alueille. - Uutiset
22.8.2011 10.13
Metsäkanalintukannat runsastuneet - metson ja riekon metsästys sallitaan laajemminMaa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metson ja riekon metsästyksen kieltämisestä osittain metsästysvuonna 2011–2012. Metsäkanalintujen riistakolmiolaskentojen ja Ylä-Lapin riekkolaskentojen perusteella metsäkanalintukantojen lisääntyminen on onnistunut hyvin tänä kesänä suuressa osassa maata ja kannat ovat runsastuneet merkittävästi. Siksi metsästys sallitaan laajemmin kuin esimerkiksi viime metsästysvuonna. - Uutiset
16.8.2011 8.10
Hovioikeuden ratkaisu metsästyslain tulkinnasta ja menettämisseuraamuksen edellytyksistäItä-Suomen hovioikeus katsoi muun muassa, että metsästyslaki erikoislakina syrjäyttää rikoslain 10 luvun määräykset menettämisseuraamuksen tuomitsemisesta. A ja C olivat syyllistyneet laittoman saaliin kätkemiseen. Laissa ei ole säännöstä, jonka nojalla A ja C voitaisiin tuomita vaadittuun menettämisseuraamukseen. Sen sijaan B, joka oli syyllistynyt metsästysrikkomukseen, oli metsästyslain 80 §:n 1 momentin nojalla tuomittava menettämään valtiolle aikuisen hirven arvo, joka on metsästyslain 79 §:n nojalla määrättävä maa- ja metsätalousministeriön riistaeläimille vahvistamien elävän riistaeläimen ohjeellisten arvojen perusteella. - Uutiset
12.8.2011 12.38
Suomen riistakeskus myönsi 55 600 hirvenpyyntilupaa – pohjoisen hirvikanta laskussaMäärä on seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut hirvikannan kooksi noin 95 000 hirveä syksyn 2010 metsästyskauden jälkeen. Valkohäntäpeuran metsästykseen myönnettiin 24 700 pyyntilupaa. - Uutiset
5.8.2011 11.06
Metsähanhen metsästysaikaa lyhennetty - metson ja riekon osalta päätös myöhemminMaa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metsähanhen metsästyksen kieltämisestä osittain metsästysvuonna 2011-2012. Metson ja riekon osalta lausuntokierroksella esitettyjä metsästyskieltoja ei ole vielä asetettu. - Uutiset
4.8.2011 5.40
Asetukset metsästysvuoden suurimmista sallituista saalismääristä annettu - karhun metsästyslupia lisätäänMaa- ja metsätalousministeriö on antanut asetukset metsästysvuoden suurimmista sallituista saalismääristä seuraavasti: karhu 263, susi 20, ilves 440, saukko 55, halli 1 050, itämeren norppa 30 ja euroopanmajava 250. Ympäristöministeri Ville Niinistö on huolissaan kaatolupien määrästä. - Uutiset
15.7.2011 13.00
Metson, riekon ja metsähanhen metsästykseen esitetään rajoituksiaMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle asetusluonnoksen metson, riekon ja metsähanhen metsästyksen rajoittamisesta alkavana metsästysvuonna. Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii asetuksen avulla varmistamaan, että metsästystä harjoitetaan metsästyslaissa säädetyn kestävän käytön periaatteen mukaisesti. Asetusluonnoksen valmistelu perustuu Suomen riistakeskuksen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen antamiin lausuntoihin.