Maatalous
- Uutiset
3.5.2016 14.39
Uusi ohje maatilan sukupolvenvaihdoksesta verotuksessa on julkaistuVerohallinto on julkaissut uuden ohjeen, jossa käsittelee maatilan sukupolvenvaihdoksen tavallisimpia veroseuraamuksia tuloverotuksessa, lahjaverotuksessa, varainsiirtoverotuksessa sekä arvonlisäverotuksessa. Asioita tarkastellaan ohjeessa ensisijaisesti maataloudenharjoittajan kannalta. Ohjeessa ei käsitellä perintötilanteita, verotusyhtymiä eikä maatilan yhtiöittämistä. - Uutiset
15.10.2015 16.00
Nitraattiasetuksen muutokset voimaan välittömästiValtioneuvosto hyväksyi torstaina (15.10.) nitraattiasetukseen esitetyt lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden hyödyntämistä, varastointia ja käsittelyä koskevat muutokset. Muutoksilla pyritään helpottamaan maatalouden kustannuspaineita kuitenkaan heikentämättä vesiensuojelun tasoa. Muutokset tulevat voimaan välittömästi. - Uutiset
15.9.2015 8.02
MATO-ohjelmassa tutkitaan maatalouden ympäristövaikutuksiaMaatalouden ympäristövaikutusten tutkimusohjelma, eli tuttavallisemmin MATO, on MMM:n ja YM:n yhdessä valmistelema tutkimusohjelma. Ohjelman tarkoituksena on hyödyntää tutkittua tietoa politiikassa ja päätöksenteon valmistelussa muun muassa maaseutuohjelman arvioinnin tueksi. Tutkimusohjelman tarkoituksena on edesauttaa myös maatalouden ympäristötavoitteiden toteutumista sekä löytää uusia ratkaisumalleja. Täten tutkimusohjelma loisi pohjaa seuraavan rahoituskauden ympäristötavoitteiden toimenpiteille ja toteutustavoille. - Uutiset
14.9.2015 15.11
Nitraattiasetukseen tehdään muutoksia – luonnos lausunnoille 30. syyskuuta saakkaYmpäristöministeriö on lähettänyt lausunnoille nitraattiasetuksen muutosehdotuksen. Lausuntoaika päättyy 30. syyskuuta 2015. Asetuksen tarkoituksena on eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittaminen. Asetuksen kuormausalustojen pohjavaatimuksia halutaan tarkentaa, sillä tällä hetkellä asetuksessa mainitun tiivispohjaisuusvaatimuksen on katsottu olevan liian vaikeasti tulkittava velvoite. Jatkossa asetuksessa kuormausalusta määritellään kovapohjaiseksi. Riittää, kun kuormausalusta on mursketta, soraa, hiekkaa ja kantaa työkoneiden painon ja siltä voi tarvittaessa ottaa talteen varissutta tai valunutta lantaa. Kovapohjainen kuormausalusta on oltava tiloilla, jotka kuormaavat lantaa. Vaatimuksella ei ole siirtymäaikaa. - Uutiset
28.8.2015 12.12
Joskus asiat hoituvat myös ilman byrokratiaa – oman kasvissadon myyntiin ei tarvita lupaa tai ilmoitustaKotitarveviljelijä voi myydä omia tuotteitaan ilman viranomaisille tehtävää ilmoitusta. Kotitarveviljelijä voi myydä itse tuottamiaan kasviksia, marjoja ja hedelmiä kotona tai torilla. Tuotteita saa toimittaa myös paikalliseen vähittäismyyntiin. Esimerkiksi itse viljeltyjä uusia perunoita voi myydä paikalliselle vähittäiskaupalle. Myös oman omenasadon myyminen tai lahjoittaminen paikalliseen päivä- tai vanhainkotiin on mahdollista. Samat mahdollisuudet koskevat myös luonnonvaraisia marjoja ja sieniä. - Uutiset
11.8.2014 10.35
MTK: EU-komissio on puuttumassa suomalaisten maatalousyrittäjien sosiaaliturvaanKomissio uhkaa rapauttaa suomalaista sosiaaliturvaa ottamalla lomituspalvelut ensimmäistä kertaa valtiontukitarkasteluun. Lomitus on maatalousyrittäjille elintärkeä työhyvinvointipalvelu, jota on kehitetty osana suomalaista sosiaaliturvaa. Komission linjausten myötä maatalousyrittäjien äitiysloma on vaarassa lyhentyä muutamaan kuukauteen, MTK kertoo. - Uutiset
13.6.2014 8.37
EU:n ympäristöministerit yhteisymmärrykseen geenimuunneltujen kasvien viljelyn rajoittamisestaEU:n ympäristöministerit löysivät yhteisymmärryksen geenimuunneltujen kasvien viljelyn rajoittamisesta torstaina 12. kesäkuuta. Asetusehdotuksen mukaan jäsenmaassa tai sen tietyllä alueella on käytännössä mahdollista kieltää kaikkien geenimuunneltujen kasvien viljely. Kiellot tehtäisiin lajikekohtaisesti. Seuraavaksi asetus menee EU-parlamentin käsittelyyn. - Uutiset
5.12.2013 9.36
EU-tuomioistuin: Liettua, Puola, Latvia ja Unkari saivat talouskriisin seurauksena myöntää tiloille valtiontukea maatalousmaan hankkimiseksiEU-tuomioistuin on hylännyt komission neuvostoa vastaan nostamat kanteet, joissa tuomioistuinta vaadittiin kumoamaan neuvoston Liettuaa, Puolaa, Latviaa ja Unkaria koskevat päätökset, joilla maiden maatiloille myönnettävät tuet valtion omistaman maatalousmaan hankkimiseksi annettavia lainoja varten vuosina 2010-2013 oli hyväksytty. - Uutiset
7.11.2013 10.02
Hallinto-oikeuden ennakkoratkaisu terveydentilan muutoksen vaikutuksesta huojennetun perintöveron menettämiseenA:n, jolle oli tehty lonkan tekonivelleikkaus ja verotuksen toimittamisen jälkeen hän oli sairastunut ruusuun, terveydentilassa ei katsottu tapahtuneen huojennuksen pyynnön jälkeen sellaista ennalta arvaamatonta muutosta, jonka vuoksi hänen saamansa veroetu olisi ollut säilytettävä hänen lopettaessaan viljelyn veljeltään perimällään maatilalla ennen viiden vuoden määräaikaa. - Uutiset
6.11.2013 13.02
EU:ssa sopu sokerijuurikkaan viljelyn ehdoista – juurikkaan viljely Suomessa jatkuuEU:n komissio, parlamentti ja neuvosto ovat päässeet yhteisymmärrykseen sokerijuurikkaan viljelyn ehdoista ja kiintiöjärjestelmästä osana EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistusta. MTK:n sokerijuurikasvaliokunta pitää syntynyttä ratkaisua, jossa säilytetään sopimusneuvottelujärjestelmä, erittäin tärkeänä kun sokerikiintiöistä luovutaan vuoden 2017 jälkeen. - Uutiset
7.10.2013 13.00
Satovahinkokorvaukset vaihtuvat vakuutusjärjestelmään vuonna 2016Hallitus esittää eduskunnalle satovahinkolain muutosta niin, että satovahinkojen korvaamisessa siirrytään valtion rahoittamasta korvausjärjestelmästä vakuutuspohjaiseen järjestelmään vuoden 2016 alusta lähtien. Nykyisen lain mukaisesti korvauksia maksettaisiin vuoden 2015 satovahinkoihin asti. - Uutiset
7.10.2013 7.26
Maatalouden ravinnekuorman rankka vähentäminen vaatii ympäristötuen remonttia – tutkijat ehdottavat lannoiteveroa, MTK tyrmääMaataloustuottajille on maksettu ympäristötukea noin 300 miljoona euroa vuodessa Euroopan unioniin liittymisestä alkaen. Tukisumma on samaa suuruusluokkaa kuin esimerkiksi lasten kotihoidontuki, niin ikään noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, tai reilu puolet vanhusten laitoshoidosta aiheutuvista menoista, noin 500 miljoonaan euroa vuodessa. Hyötyjä ympäristölle tuki on tuottannut verrattain vähän, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava ekonomisti Marita Laukkanen sanoo. - Uutiset
11.9.2013 11.05
Työryhmä ehdottaa maatalousyrittäjien työterveyshuollon kattavuuden lisäämistäMaatalousyrittäjien työhyvinvointia ja työurien pidentämistä kartoittanut työryhmä on tehnyt runsaasti ehdotuksia maatalousyrittäjien työhyvinvoinnin ja työurien pidentämiseksi. Työhyvinvointia tukevat muun muassa työn ja perhe-elämän sujuva yhteensovittaminen, ammattitaidon ylläpito sekä työterveyshuolto. - Uutiset
22.8.2013 9.19
Opas puhdistamolietteen ja haja-asutuksen jätevesilietteiden hyötykäyttöönUusi opas puhdistamolietteen ja haja-asutuksen jätevesilietteiden hyötykäyttöön on julkaistu. Opas on ensisijaisesti viljelijöille tarkoitettu tietopaketti. Lisäksi opas toimii ohjeena myös muille alalla toimiville tahoille, kuten viranomaisille, neuvonnalle, yrityksille ja vesihuoltolaitoksille. - Uutiset
8.7.2013 15.04
Komissio kuulee sidosryhmiä fosforin kestävästä käytöstäEuroopan komissio kuulee eri sidosryhmien näkemyksiä siitä, miten fosforin käytöstä voitaisiin saada ympäristön kannalta kestävämpää. Fosforia käytetään yleisesti maataloudessa, ja se on olennainen lannoitteiden ja eläinrehujen ainesosa. Sitä korvaavia tuotteita ei ole. Raaka-ainevarannot ovat rajalliset, hinnat ovat olleet epävakaat ja käytettävästä fosforista menee nykyisellään paljon hukkaan, mikä aiheuttaa huolta tuotteen hinnoista ja saatavuudesta tulevaisuudessa niin EU:ssa kuin muuallakin maailmassa. - Uutiset
8.7.2013 10.02
Nitraattiasetuksen korvaava erimielisen työryhmän uusi asetusehdotus lausunnoilleYmpäristöministeriö on lähettänyt lausunnoille nitraattiasetuksen uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotuksen valtioneuvoston asetukseksi eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. Uudella asetuksella korvattaisiin nykyinen nitraattiasetus (931/2000). - Uutiset
26.6.2013 8.08
EU:n jäsenmaat sopuun maatalousuudistuksestaEU:n maatalousministerit saavuttivat kokouksessaan Luxemburgissa 24.–26.6.2013 yhteisymmärryksen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta (CAP). Uudistuspaketti sisältää neljä osaa: asetuksen viljelijöille myönnettävistä suorista tuista, maataloustuotteiden yhteistä markkinajärjestelyä koskevan asetuksen, asetuksen tuesta maaseudun kehittämiseen sekä yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusta, hallinnointia ja seurantaa määrittelevän ns. horisontaaliasetuksen. - Uutiset
30.5.2013 12.41
Kalle Isotalo: Maatalousomaisuuden perintö- ja lahjaverolain mukainen sukupolvenvaihdoshuojennus ja perheoikeudelliset oikeustoimetOTK Kalle Isotalo tarkastelee Edilexissä julkaistussa referee-artikkelissaan sukupolvenvaihdoshuojennuksen laskemista perintöverotuksessa. Kirjoituksessa käsitellään myös sitä, miten toimitettua perintöverotusta muutetaan osituksen ja perinnönjaon johdosta ja miten sukupolvenvaihdoshuojennus lasketaan osituksessa ja perinnönjaossa annettavassa lahjassa. - Uutiset
25.3.2013 13.00
KHO:n ratkaisu nuoren viljelijän aloitustuesta - unionin oikeuden käsitteen "tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä" tulkintaaKun otettiin huomioon käsitteen "tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä" tulkintaa koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisu, korkein hallinto-oikeus totesi, etteivät ELY-keskus ja valituslautakunta olleet ainoastaan yrittäjätuloa koskevien säännösten perusteella voineet katsoa, että valittaja olisi jo ennen tukihakemuksensa perusteeksi esittämäänsä sukupolvenvaihdosta ryhtynyt tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi. - Uutiset
7.3.2013 7.54
Kuluttaja-lehti: Osa häkkikanaloiden uusista virikkeistä kanoille käyttökelvottomiaKuluttaja vieraili pääsiäisen alla luomu- ja virikehäkkikanaloissa. Selvisi, että osa häkkikanaloiden uusista virikkeistä onkin kanoille käyttökelvottomia. Esimerkiksi häkkeihin pakolliseksi tullut pehku onkin pieni muovinpalanen, jonka päällä purut eivät pysy.