Maatalous
- Uutiset
3.3.2011 6.56
Verohallinnon uusia julkaisujaVerohallinnon julkaisuissa käsitellään muun muassa viljelijän verotusta ja poimijan luontoisetuja, matkakustannusten verotusta, ulkomaisen yrityksen työnantajavelvollisuuksia, sotu- ja sava-maksun määräytymistä sekä arvonlisäverovelvollisuuden alarajaan liittyvää huojennusta. Sivuilla on julkaistu myös Henkilöverotuksen käsikirja 2010. - Uutiset
11.1.2011 7.34
Luopumiseläkelaki muuttuiLaki luopumiseläkelain muuttamisesta tuli voimaan 1.1.2011. Luopumiseläkkeelle jääneiden viljelijöiden pellon myyntirajoitussitoumuksista on luovuttu. - Uutiset
23.11.2010 15.15
Suomen ympäristökeskus selvitti maatalouden vesistökuormitusta ja sen hallintaaSuomen ympäristökeskuksen vesienhoidon tutkimusohjelmaan sisältyvien kahden osahankkeen (SeMaTo ja KuVe) yhteinen loppuraportti on ensimmäinen, jossa on tarkasteltu maatalouden kuormitusta ja sen hallintaa laajempana kokonaisuutena. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maatalouden ympäristötoimenpiteiden kustannuksista ja tehokkuudesta valuma-aluetasolla on niukasti tietoa ja tuloksissa on suurta epävarmuutta. - Uutiset
19.11.2010 14.00
Komission työohjelmaluonnos yhteisen maatalouspolitiikan kehittämiseksi vuoden 2013 jälkeenEuroopan komissio on julkaissut tiedonannon "Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) vuoteen 2020 – ruoka, luonnonvarat ja alueiden käyttö – miten hallita tulevat haasteet?". Uudistuksella pyritään parantamaan Euroopan maatalousalan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä ja vastaamaan tehokkaammin kestävää, älykästä ja osallistavaa kasvua edistäviin Eurooppa 2020 -vision haasteisiin. Tiedonannossa tarkastellaan kolmea vaihtoehtoa uudistusprosessin jatkamiseksi. Näiden pohdintojen perusteella komissio tekee viralliset lainsäädäntöehdotukset vuoden 2011 puolivälissä. - Uutiset
14.9.2010 11.16
Maatalouslomitusten suunnitelmallisuutta lisätäänMaatalouslomitusten suunnitelmallisuutta ja lomittajien perehdytystä ehdotetaan lisättäväksi. Lomituspalvelulakiin kirjattaisiin myös keskeiset perusteet vuosilomaoikeuteen vaikuttavan kotieläinyksikön määräytymisestä. - Uutiset
27.7.2010 5.57
Komissio yksinkertaistaisi maa- ja metsätalouden ajoneuvoja koskevaa EU-lainsäädäntöäKomissio ehdottaa traktoreita, perävaunuja ja muita hinattavia laitteita koskevan 50 direktiivin korvaamista viidellä uudella asetuksella. Myös uusia turvallisuusvaatimuksia ehdotetaan. - Uutiset
19.7.2010 9.03
Suomi voi ottaa maatalouden erityistuet käyttöön esityksensä mukaisestiSuomen esitys EU:n yhteisen maatalouspolitiikan välitarkastuksen tuotantoon sidottujen 57 miljoonan euron tukien jakamisesta on käsitelty loppuun ja saanut lopullisen hyväksynnän komission virkamieskäsittelyssä. - Uutiset
16.7.2010 13.01
Vakuutusoikeus: Maatalousyrittäjän oman asunnon myyntivoittoa ei tullut jaksottaa työttömyysturvalain perusteellaA oli yritystoiminnan lopettamisen yhteydessä myynyt yritysomaisuutta, johon oli kuulunut myös asuinrakennus, mitä hän oli käyttänyt omana asuntonaan. Asuinrakennusta ei katsottu yritystoimintaan kuuluvaksi omaisuudeksi eikä siitä saatua myyntivoittoa tullut jaksottaa työttömyysturvalain perusteella. - Uutiset
16.7.2010 11.13
Maatalouskomissaari Dacian Ciolos: Maataloutta voitava jatkaa kaikilla Euroopan alueillaSuomessa vierailleen EU:n maatalouskomissaari Dacian Cioloşin mielestä maatalouden monimuotoisuus ja erilaisuus Euroopan eri osissa on otettava tulevassa maatalouspolitiikan uudistuksessa huomioon. Maatalouden rahoituksen jälleenkansallistaminen sen sijaan vaarantaisi yhteisen maatalouspolitiikan harjoittamisen. - Uutiset
3.6.2010 8.52
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu maatilatalouden nettovarallisuuden laskemista koskevassa asiassaKun X Oy:n ja maataloutta harjoittavan A:n välisessä maksujärjestelyssä, jossa X Oy oli myynyt porsaita A:lle maksuajalla, oli kysymys A:lle myönnetystä maksuajan pidentämisestä, ei X Oy:ltä Y Oy:lle siirtyvää saamista pidetty A:n verotuksessa varojen arvostamisesta annetun lain 19 §:n 1 momentissa tarkoitettuna velkana, joka olisi vähennettävä varoista maatalouden nettovarallisuutta laskettaessa. - Uutiset
25.5.2010 13.37
Maatalouden tuotantorakennusten paloturvallisuussäännökset uudistuvat kesäkuussaMaa- ja metsätalousministeriö on uudistanut tuettavaa rakentamista koskevat palotekniset säännökset. Uusi ministeriön asetus tulee voimaan 2. kesäkuuta 2010. Kotieläinrakennusten sekä niihin liittyvien rehutilojen ja lämpökeskusten paloriski on suuri, mikä asettaa erityiset vaatimukset palo-osastoinnin, savunpoiston, hätäpoistumisen ja palovaroittamisen järjestämiselle. - Uutiset
10.5.2010 9.29
Ota kantaa -verkkosivuilla keskustellaan toukokuussa maatalouspolitiikasta ja metsänhoidostaMaa- ja metsätalousministeriö käynnistää toukokuussa kaksi keskustelua valtionhallinnon Ota kantaa -verkkosivuilla. Maanantaina 10. toukokuuta alkaa kolmen viikon keskustelu EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Maanantaina 24. toukokuuta puolestaan alkaa juhannukseen asti kestävä keskustelu metsänhoidon menetelmistä. Myös Euroopan komission verkkosivuilla keskustellaan maatalouspolitiikan uudistuksesta kesäkuun alkupuolelle saakka. - Uutiset
12.4.2010 13.45
Julkinen keskustelu tulevaisuuden maataloudesta Euroopassa avataanMaataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava komission jäsen Dacian Cioloş käynnistää 12. huhtikuuta 2010 julkisen keskustelun yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) tulevaisuudesta Euroopan unionissa. YMP on perustamisestaan lähtien kokenut muutoksia pystyäkseen vastaamaan ajan asettamiin haasteisiin. - Uutiset
29.3.2010 10.23
Täydentävien ehtojen viljelijäopas 2010 julkaistuTäydentävien ehtojen opas "Eläinten merkintä ja rekisteröinti, kasvinsuojeluaineet, rehut, elintarvikkeet, eläintaudeista ilmoittaminen ja eläinten hyvinvointi" on päivitetty. Opas on tarkoitettu kaikille niille viljelijöille, jotka saavat maataloustukia. - Uutiset
19.3.2010 16.09
Työryhmä ehdottaa muutoksia maanvuokralakiinOikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia maanvuokralakiin. Pellonvuokrauksen enimmäisvuokra-aikaa pidennettäisiin kymmenellä vuodella. Samalla lakiin ehdotetaan uusia säännöksiä, joilla selkeytettäisiin ja parannettaisiin vuokralaisen asemaa muun muassa tilanteissa, joissa vuokranantaja rikkoo vuokrasopimuksen ehtoja. - Uutiset
25.1.2010 14.25
Viljelijät voivat tuottaa myös ympäristöhyödykkeitäYhteisellä maatalouspolitiikalla (YMP) voidaan merkittävästi auttaa viljelijöitä tuottamaan ympäristöhyödykkeitä ja -palveluja, edellyttäen että toimintapolitiikka kohdistetaan oikein. Tämä on keskeinen päätelmä raportissa, jonka maatalouden pääosasto teetätti Euroopan ympäristöpoliittisella instituutilla. - Uutiset
30.12.2009 16.00
Maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmä jatkuu vuoden 2014 loppuunTasavallan presidentti on vahvistanut lain, jolla maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmää jatketaan vuoden 2014 loppuun. - Uutiset
18.12.2009 11.36
Hyvää ja huonoa sikatiloilta: Oikeutta eläimille -järjestön väittämiä laiminlyöntejä löytyi - muista EU-maista poiketen Suomessa ei esiinny salmonellaaLäänineläinlääkärit ovat yhtä lukuun ottamatta tarkastaneet kaikki ne 32 tilaa, joista Oikeutta Eläimille -järjestö julkisti kuvamateriaalia 9. joulukuuta 2009. Tarkastuksissa todettiin laiminlyöntejä 14 tilalla. Kyseisille tiloille on annettu määräys korjata havaitut puutteet annetussa määräajassa. Määräajan päätyttyä tarkastetaan, että laiminlyönnit on korjattu. Kahdella tilalla ei ollut eläimiä. - Uutiset
26.11.2009 15.51
Evira suosittelee pandemiarokotetta sikojen ja siipikarjan kanssa työskentelevilleElintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee, että sikojen ja siipikarjan kanssa työskentelevät ja näillä tiloilla käyvät eläinlääkärit ottaisivat pandemiarokotuksen. Rokotuksilla suojataan eläimiä ennaltaehkäisevästi ihmisistä sikoihin ja siipikarjaan tarttuvalta taudilta. - Uutiset
23.11.2009 10.17
Komission suunnitelma vähävaraisimmille henkilöille annettavasta elintarvikeavusta vuodeksi 2010Euroopan komissio on julkaissut vähävaraisimmille henkilöille annettavaa elintarvikeapua koskevan suunnitelman vuodeksi 2010. Alun perin ohjelmassa toimitettiin apua tarvitseville elintarvikkeita maataloustuotannon ylijäämävarastoista eli ns. interventiovarastoista, mutta 1990-luvun puolivälissä ohjelmaa muutettiin siten, että hankintoja voidaan tietyin edellytyksin tehdä myös markkinoilta.