Lahjonta
- Uutiset
9.11.2016 8.00
Gradu: Kunnanjohtaja eettisenä johtajana – korruption piirteiden tunnistaminen kunnallishallinnossa on haasteellistaKunnanjohtaja tekee työtä organisaationsa korkeimpana viranhaltijana koko persoonallaan, koulutuksensa ja kokemuksensa kautta karttuneella ammattitaidollaan. Eettisyys on johtamisen laatutekijä, jota on syytä vaalia ja kehittää julkisella sektorilla, erityisesti kunnissa ja kaupungeissa. HM Anne Ojajärven tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa yleiskuva kunnanjohtajasta eettisenä johtajana vastaamalla tutkimuskysymyksiin:
Mitä eettisyydellä tarkoitetaan kunnanjohtajan työssä?
Mitkä seikat vaarantavat kunnanjohtajan riippumattomuuden ja viittaavat korruptioon kuntasektorilla?
Mitä eettisen johtamisen elementtejä kunnissa on? - Uutiset
5.10.2016 10.38
Apulaisoikeusasiamies ei epäile lainvastaista menettelyä Puolustusvoimien ylimmän johdon osallistumisessa ulkopuolisten tahojen järjestämiin matkoihin ja tapahtumiinValtiontalouden tarkastusvirasto pyysi oikeusasiamiestä tutkimaan Puolustusvoimien ylimmän johdon menettelyä ulkopuolisten tahojen järjestämiin matkoihin ja tapahtumiin osallistumisessa. Asiassa oli kyse mm. osallistumisesta metsästystilaisuuksiin, kutsutilaisuuksiin liittyvistä kustannuksista, virka-auton käytöstä ja kutsutilaisuuksissa annettavista lahjaesineistä. AOA Maija Sakslin totesi ratkaisussaan, ettei hänellä ole syytä epäillä lainvastaista menettelyä. - Uutiset
21.9.2016 13.07
Korruption vastaisesta strategiasta pyydetään lausuntoja 14. lokakuuta saakkaKorruption vastainen yhteistyöverkosto on laatinut luonnoksen korruption vastaiseksi strategiaksi. Strategia valmistellaan nyt ensimmäistä kertaa. Luonnoksesta pyydetään lausuntoja laajasti eri tahoilta ja kansalaisilta lausuntopalvelu.fi:ssä. Lausuntoja voi antaa 14. lokakuuta saakka. - Uutiset
15.9.2016 12.00
Vaasan yliopisto kerää kansalaisten kokemuksia piilokorruptiosta 15. lokakuuta saakka– Piilokorruptiolla tarkoitamme epäeettistä ja korruptiivista toimintaa, joka ei ole näkyvää eikä välttämättä tule ilmi, sanoo tutkimusryhmää johtava professori Ari Salminen. Epätervettä verkottumista, valta-aseman väärinkäytöksiä? Vaasan yliopisto kerää kansalaisten kertomuksia ja kokemuksia piilokorruptiosta Suomessa. tutkimusryhmän tarkoituksena on kertomusten avulla kartoittaa Suomessa tapahtuvaa korruptiota, joka poikkeaa ilmikorruptiosta ja on siten vaikeammin havaittavissa. Kansalaiskysely alkoi 15. syyskuuta ja päättyy 15. lokakuuta. - Uutiset
3.8.2016 11.07
Tutkimus: Tiedon väärinkäyttöön liittyvä korruptio kasvussaYleisimmät korruption muodot Suomessa ovat varojen väärinkäyttö, tiedon väärinkäyttö ja salassa pidettävän tiedon paljastaminen. Korruptio on selvästi yleisempää yritystoiminnassa kuin julkisella sektorilla. Korruptiorikoksesta epäillyt ovat rikosilmoitusten perusteella tavallisesti miehiä, keski-ikäisiä ja ylempiä toimihenkilöitä. Valtaosa epäillyistä on suomalaisia. - Uutiset
17.6.2016 15.15
Työryhmä: Korruptioepäilystä voitava ilmoittaa nimettömänä tai luottamuksellisestiOikeusministeriön asettaman työryhmän mielestä havainnot kaikentyyppisestä korruptiivisesta toiminnasta pitäisi pystyä ilmoittamaan nimettömänä tai ainakin luottamuksellisesti työpaikan sisällä tai ulkopuoliselle taholle. Korruptiohavainnoista ilmoittamiseen työryhmä perustaisi myös yleisen sähköisen kanavan. - Uutiset
7.6.2016 9.19
Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entinen puheenjohtaja tuomittiin törkeästä lahjusrikoksesta – hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta korotettiin kuudella kuukaudellaKorkein oikeus tuomitsi 7. kesäkuuta Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entisen puheenjohtajan Jukka Vihriälän törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Toisin kuin hovioikeus, KKO piti Vihriälän lahjusrikosta törkeänä ja korotti hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta kuudella kuukaudella. Määräys lahjusrikoksella saatujen varojen menettämisestä valtiolle pysyi voimassa. Yhteensä Vihriälä joutuu korvaamaan valtiolle noin 35 000 euroa. - Uutiset
1.6.2016 10.10
Ehdotus lausunnoille: Korruptiota torjuttaisiin kriminalisoimalla vaikutusvallan väärinkäyttöOikeusministeriössä on valmisteltu lakiluonnos, jossa kriminalisoitaisiin vaikutusvallan väärinkäyttö. Rikosnimikkeenä olisi vaikutusvallan kauppaamisrikos. Vaikutusvallan kauppaamisrikosta koskisi myös oikeushenkilön rangaistusvastuu, jolloin rikoksesta vastuuseen voisi joutua myös yritys tai yhteisö. Lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuu ulotettaisiin myös törkeään kirjanpitorikokseen. - Uutiset
20.4.2016 6.22
Yritysjohto ei aina eettisestä toiminnasta piittaa kun tavoitteisiin pyritään – jopa 36 prosenttia talousjohtajista valmiita sallimaan epäeettisen toiminnanEY:n tuoreen väärinkäytöksiä ja korruptiota luotaavan kansainvälisen tutkimuksen mukaan yrityksille on yhä tärkeämpää ymmärtää liikekumppaneidensa todelliset omistussuhteet ja -taustat. Laajentamisvaiheessa monien riskitekijöiden kartoittaminen kuitenkin yrityksiltä unohtuu. Hälyttävää tutkimuksessa on ristiriita korostuneen läpinäkyvyyden tarpeen ja oman epäeettisen toiminnan hyväksymisen välillä. Kaikista vastaajista 42 % ja peräti 36 % talousjohtajista oli valmiita hyväksymään epäeettisen toiminnan, jotta yritys yltäisi taloudellisiin tavoitteisiinsa. - Uutiset
23.3.2016 14.00
Haaste-lehden teemana korruptioRikoksentorjuntaneuvoston ja oikeusministeriön julkaiseman Haaste-lehden 1/2016 teemana on korruptio. Teemanumeronartikkeleissa kerrotaan korruptionvastaisen työn taustoista, viimeaikaisista kuulumisista ja haasteista. Kirjoitusten perusteella korruption kitkemiseksi tarvitaan paitsi julkista keskustelua, myös toimivaa lainsäädäntöä, erilaisten torjuntakeinojen kehittämistä sekä eettistä ohjeistusta. - Uutiset
9.11.2015 7.14
Ministerit vastaanottivat kummiporot - oikeusasiamies esittää ohjeistuksen laatimista ministerivierailujen yhteydessä annettavien huomionosoitusten ennakointiinVuoden 2014 syksyllä ministeri Haglund ja ministeri Henriksson olivat vastaanottaneet Lapin matkojensa yhteydessä kummiporot. Ministeri Henriksson oli lisäksi saanut villahuivin ja korun. Kantelija epäili, että lahjoituksilla olisi pyritty vaikuttamaan saamelaisia koskevien lainsäädäntöasioiden käsittelyyn. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan lahjojen vastaanottaminen ei vaarantanut luottamusta ministerien toiminnan tasapuolisuuteen ja asianmukaisuuteen. Oikeusasiamies esittää kuitenkin valtioneuvoston kanslian harkittavaksi, että esimerkiksi Ministerin käsikirjaan sisällytettäisiin ohjeistusta ministereille mahdollisesti annettavien huomionosoitusten ennakoimisesta. - Uutiset
2.10.2015 10.11
Lakimiespäivä 2015 – teemana turvallisuus, korruptio ja tulevaisuusLakimiespäivässä 2. lokakuuta 2015 puhuivat muun muassa Lakimiesliiton puheenjohtaja Asko Nurmi, oikeus- ja työministeri Jari Lindström, KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja tulevaisuudentutkija Ilkka Halava. Ohjelman ajankohtaisina teemoina olivat turvallisuus, korruptio ja tulevaisuus. Puhujina myös Bruce Oreck, entinen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs ja Hanna Smith, tutkijatohtori, VTT, Aleksanteri-instituutti. - Uutiset
11.9.2015 12.00
KPMG:n tutkimus: Lahjonnan ja korruption vastainen työ yrityksissä vaikeampaa kuin koskaanKPMG:n kansainvälisen Anti-Bribery and Corruption -tutkimuksen mukaan globalisaatio on johtanut siihen, että lahjonnan ja korruption vastainen toiminta yrityksissä on haasteellisempaa kuin koskaan aiemmin. Yhä useammat maat ovat tiukentamassa korruptiota ja lahjontaa ehkäisevää sääntelyä, mutta niin lainsäädäntö kuin käytännöt eri maissa vaihtelevat huomattavasti. Maailmanlaajuisesti toimivat yritykset joutuvat luottamaan liiketoiminnassaan yhä enemmän kolmansiin osapuoliin kaukaisissa maissa – usein alueilla, joissa korruption riski on suuri. Tutkimus osoittaa, että parantuneesta valvonnasta ja vahvemmista lahjonnan ja korruption vastaisista menettelytavoista huolimatta, yrityksillä on hankaluuksia noudattaa kiristyneitä määräyksiä. Globaaliin tutkimukseen haastateltiin yli 650 ylimmän johdon edustajaa ympäri maailmaa. - Uutiset
7.9.2015 10.01
Lausuntotiivistelmä lahjusrikoksia koskevien säännösten muutostarpeistaOikeusministeriö asetti 25. huhtikuuta 2014 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää lainsäädäntövaihtoehdot vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoimiseksi. Lisäksi työryhmän tuli OECD:n työryhmän suositusten vuoksi arvioida ulkomailla lainsäädännöllistä tehtävää hoitavaa henkilöä koskevaa lahjusrikossääntelyä, lahjusrikosten vanhentumissääntöjä sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista kirjanpito- ja tilintarkastusrikoksiin. Työryhmän mietinnössä ehdotetaan rikoslain 9 luvussa säädetyn oikeushenkilön rangaistusvastuun soveltamisalan laajentamista rikoslain 30 luvun 9 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn törkeään kirjanpitorikokseen. Muilta osin työryhmä ei esitä muutoksia lainsäädäntöön. Mietinnöstä pyydettiin lausunnot 62 taholta. Lausuntoja saatiin yhteensä 40, joista 38 lausuntopyynnön saaneilta ja 2 muilta. - Uutiset
13.8.2015 14.03
Poliisiammattikorkeakoulun raportti: Julkiset hankinnat, rakentaminen ja politiikka korruption riskikohteitaJulkiset hankinnat, poliittinen toimintaympäristö sekä rakennusala ja yhdyskuntasuunnittelu ovat korruption riskikohteita 2010-luvun Suomessa. Poliisiammattikorkeakoulun tuoreessa raportissa kartoitettiin korruption riskikohteita tutkimushavaintojen ja asiantuntijahaastattelujen perusteella. - Uutiset
25.6.2015 10.10
Korruptiorikollisuustilanne Suomessa – hankintalain vastainen toiminta ja esteellisyys tyypillistä virkarikoksissaLahjontaa koskevien rikosilmoitusten kokonaismäärä on pysynyt alhaisena, mutta tutkittavana on ollut useita huomiota herättäneitä rikoskokonaisuuksia. Poliisin tietoon tulleiden korruptiorikosepäilyjen pieni määrä vastaa kansainvälisten selvitysten luomaa mielikuvaa Suomesta korruptiosta vapaana maana. Kansainvälisesti verraten Suomessa on panostettu korruption torjuntaan poikkeuksellisen vähän, ja suurin osa korruptiorikoksista jäänee piilorikollisuudeksi. Selvitysten menetelmät eivät aina paljasta korruption kaikkia muotoja: eräässä vuonna 2014 toteutetussa selvityksessä lähes kaikki vastaajat katsoivat, että rakennus- ja kiinteistöalalla esiintyy Suomessa korruptiota ja yli puolet arvioi, että sitä esiintyy myös politiikassa. - Uutiset
20.2.2015 15.56
Työryhmä saattaisi myös yritykset vastuuseen törkeästä kirjanpitorikoksestaOikeusministeriön työryhmä on selvittänyt lahjusrikoksia koskevien säännösten eräitä muutostarpeita. Työryhmä ehdottaa, että myös yritys, yhteisö tai muu oikeushenkilö voisi joutua rangaistusvastuuseen törkeästä kirjanpitorikoksesta. Näissä rikoksissa on työryhmän mielestä kyse vakavista ja usein suunnitelmallisista teoista, joissa pelkkä henkilöön kohdistuva rangaistusvastuu ei välttämättä aina kohdistu oikeudenmukaisesti. - Uutiset
20.2.2015 12.01
Korruptioepäilyistä ilmoittavien henkilöiden suojelua selvitetäänOikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tavoitteena on selvittää korruptioepäilyistä ilmoittavien henkilöiden työ- ja virkamiesoikeudellisen suojelun sekä yhteisöjen ja yritysten raportointikanavien nykytilaa. Työryhmän tulee tunnistaa mahdolliset ongelmakohdat ja esittää ratkaisuehdotuksia. - Uutiset
1.10.2014 14.32
Suomi raportoi GRECOlle syyttäjiä, tuomareita ja kansanedustajia koskevista suosituksistaSuomi on toimittanut Euroopan neuvoston korruptionvastaiselle toimielimelle GRECOlle (Group of States against Corruption) raportin siitä, mihin toimiin Suomi on ryhtynyt toteuttaakseen GRECOn toimenpidesuositukset syyttäjiin, tuomareihin ja kansanedustajiin liittyvästä korruptiosta ja sen estämisestä. - Uutiset
22.8.2014 13.00
Suomi Kansainvälisen korruptiovastaisen akatemian jäseneksi ensimmäisenä PohjoismaanaSuomi liittyy ensimmäisenä Pohjoismaana Kansainvälisen korruptiovastaisen Akatemian (IACA:n) jäseneksi. Valtioneuvoston antaman päätöksen mukaisesti sopimus tulee Suomessa voimaan 26. elokuuta. Liittyessään IACA:han Suomesta tulee järjestön 56. jäsen. - Uutiset
18.8.2014 13.05
Kestävän kehityksen rahoitusta pohtinut YK:n komitea sai työnsä valmiiksiSuomen ja Nigerian yhdessä johtama YK:n kestävän kehityksen rahoituskomitea on saanut loppuraporttinsa valmiiksi ja näin päättänyt työnsä aikataulussa. Raportti suosittelee muun muassa kaikkien rahoitusvirtojen kestävää kehitystä edistävien vaikutusten lisäämistä, äärimmäisen köyhyyden poistamista, yksityisen rahoituksen lisäämistä sekä veronkierron ja laittomien varainsiirtojen poistamista. Lisäksi esitetään kestävän kehityksen rahoituksen integroimista kaikkien maiden budjetteihin. Suomen ajamista tavoitteista raportissa tulevat hyvin esille eriarvoisuuksien poistaminen, kotimaisen rahoituksen ensisijaisuus, verotuskysymykset ja korruption poistaminen. - Uutiset
18.6.2014 15.53
KHO: Lapin matkoja koskevista lahjusrikkomuksesta tuomittu kaupungin tekninen johtaja ei ollut esteellinen olemaan läsnä maankäyttöä koskevan asian käsittelyssä kaupunginhallituksessa ja -valtuustossaKaupungin teknisen toimen johtajan, joka oli vuosina 2004–2007osallistunut puolisonsa kanssa Lapin matkoille, joiden kutsujana tai järjestäjänä oli erään kiinteistöalan yhtiön johtohenkilö, joka puolisoineen oli myös itse osallistunut matkoille, katsottiin voineen vuonna 2011 olla kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa läsnä käsiteltäessä maankäyttösopimukseen perustuvan korvauksen maksujärjestelyä, jonka sopimuksen osapuolena oli kuolinpesä, jonka kolmesta osakkaasta yksi oli edellä mainitun kiinteistöalan yhtiön johtohenkilön puoliso. - Uutiset
3.6.2014 14.18
Kehitysyhteistyöhön liittyvistä väärinkäytösepäilyistä voi nyt ilmoittaa sähköisen palvelun kauttaUlkoministeriö on ottanut käyttöön sähköisen palvelun, jonka avulla kuka tahansa voi ilmoittaa kehitysyhteistyöhön liittyvistä väärinkäytösepäilyistä. Palvelu on ensimmäinen laatuaan Suomen valtionhallinnossa.
– Nyt jokaisella on mahdollisuus niin sanotusti painaa punaista nappia, jos epäilee väärinkäytöstä kehitysyhteistyössä. Tässä ulkoministeriö näyttää suuntaa koko valtionhallinnolle, kehitysministeri Pekka Haavisto sanoo. - Uutiset
23.5.2014 11.04
Asianajajaliitto: Vuoden 2013 parhaat oikeustieteelliset kirjoitukset palkittiin – kirjoitukset löytyvät EdilexistäDefensor Legis -julkaisun toimikunta on jakanut vuosittaiset kirjoituspalkinnot erityisen korkeatasoisille oikeustieteellisille kirjoituksille. Defensor Legis on Suomen Asianajajaliiton julkaisema oikeudellinen aikakauskirja, jossa julkaistaan vuosittain kymmeniä tasokkaita artikkeleita. Jokainen kirjoittajapalkinto on suuruudeltaan 1 200 euroa artikkelia kohden. Kaikki DL-artikkelit julkaistaan myös Edilexissä. - Uutiset
30.4.2014 10.42
KKO hylkäsi valituslupahakemukset Nova-yhtiöihin liittyneessä rikosasiassaKorkein oikeus hylkäsi 30. huhtikuuta antamallaan päätöksellä syyttäjän ja eräiden ns. Nova-yhtiöiden toiminnassa tapahtuneista rikoksista tuomittujen henkilöiden valituslupahakemukset. Helsingin hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. - Uutiset
28.4.2014 10.02
Työryhmä selvittämään lahjusrikoksia koskevien säännösten muutostarpeitaOikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää lahjusrikoksia koskevien säännösten mahdollisia muutostarpeita. Työryhmän tehtävänä on selvittää lainsäädäntövaihtoehdot vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoimiseksi sekä valmistella mahdolliset toimenpiteet OECD:n Suomen rikoslakia koskevien suositusten täytäntöönpanemiseksi. - Uutiset
11.4.2014 15.16
Euroopan tilintarkastustuomioistuin kritisoi komission korruptiontorjuntakertomusta – konkreettisia havaintoja ei esitetä lainkaanKertomusta pidetään liian kuvailevana. Analyysi jää vähäiseksi eikä konkreettisia havaintoja esitetä lainkaan. Komissio luottaa sen sijaan korruptiokäsityksiä koskevien kyselyjen tuloksiin, joista ei ole paljon hyötyä. EU:n tarkastajat totesivat, että korruptio ja petokset rapauttavat luottamusta julkisiin laitoksiin ja demokratiaan ja myös heikentävät EU:n sisämarkkinoiden toimintaa. Tilintarkastustuomioistuin pitää komission korruptiontorjunnasta antamaa kertomusta kuitenkin lupaavana alkuna hedelmälliselle keskustelulle. - Uutiset
12.3.2014 13.00
Komissio esitteli sisäpolitiikan tulevat toimintalinjatSisäpolitiikalle vuosina 2010–2014 puitteet antanut Tukholman ohjelma on päättymässä, ja komissio esittää nyt strategisen visionsa tulevista sisäpolitiikan painopistealoista. EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden, kansainvälisten järjestöjen, kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin yhteistyön ansiosta Euroopasta on jo viimeisten viiden vuoden aikana tullut avoimempi ja turvallisempi, mutta vielä on parantamisen varaa. Lainsäädäntö ja sopimukset on pantava täytäntöön kokonaisuudessaan ja on varmistettava, että EU kykenee vastaamaan edessä oleviin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. - Uutiset
3.3.2014 12.02
Parlamentti ja neuvosto sopimukseen yritysten raportointivelvoitteistaEU:n jäsenmaiden ja parlamentin 26. helmikuuta kompromissina hyväksymä direktiivi vaatii suuria pörssiyhtiöitä kertomaan vuosiraporteissaan toimintalinjoistaan liittyen ihmisoikeuksiin, korruptioon ja ympäristönsuojeluun. Pörssiyhtiöiltä vaaditaan myös tietoja niiden hallitusten monimuotoisuudesta. Säännöt koskevat kaikkia yli 500 työntekijän pörssiyhtiöitä sekä yhtiöitä, joita kansalliset hallitukset pitävät merkityksellisinä yleisen edun kannalta. Tähän kategoriaan sisältyvät todennäköisesti esimerkiksi pörssiin listautumattomat pankit ja vakuutusyhtiöt. - Uutiset
19.2.2014 15.00
Viidesosa pohjoismaissa havaituista väärinkäytöksistä liittyy korruptioonOrganisaatioiden kohtaamat taloudelliset väärinkäytökset ovat hienoisessa kasvussa, selviää PwC:n Global Economic Crime Survey -tutkimuksesta. Trendi on ollut nouseva vuodesta 2009 lähtien. Pohjoismaissa erityisesti korruptio näyttää lisääntyneen. Maailmanlaajuisesti 56 prosenttia taloudellisista väärinkäytöksistä oli yrityksen oman työntekijän käsialaa. - Uutiset
4.2.2014 9.19
Komissio julkaisi EU:n ensimmäisen korruptiontorjuntakertomuksenKorruptio on Euroopalle edelleen haaste. Se vaikuttaa kaikkiin EU:n jäsenvaltioihin ja aiheuttaa Euroopan taloudelle vuosittain noin 120 miljardin euron kustannukset. Jäsenvaltiot ovat viime vuosina tehneet monia aloitteita korruption ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi, mutta tulokset ovat epätasaisia ja lisätoimia tarvitaan. Näihin päätelmiin on päädytty Euroopan komission EU:n korruptiontorjuntakertomuksessa, joka on ensimmäinen laatuaan. - Uutiset
13.1.2014 11.44
Matti Pellonpää: Pohjoismainen lakimieskokous - 140-vuotinen perinne jatkuu OslossaPohjoismainen 40. lakimieskokous järjestetään 21.- 22. elokuuta 2014 Oslossa. Esillä on useita mielenkiintoisia aiheita aina rikos- ja hallinto-oikeudellisista periaatteista yritysmaailman oikeudellisiin kysymyksiin ja alkuperäiskansojen oikeuksiin. Kokoukseen toivotaan laajaa osallistumista myös Suomesta. Joka kolmas vuosi järjestettävä kokous pidetään Oslon jälkeen vuonna 2017 Suomessa ja siitä odotetaan tulevan yksi suurimmista meillä järjestetyistä kansainvälisistä juristitapahtumista. - Uutiset
7.11.2013 10.07
Transparency Internationalin raportti Whistleblowing in Europe: EU-maiden on tehostettava ilmiantajien suojeluaIlmiantajien rooli korruption ja väärinkäytösten estämisessä ja paljastamisessa on merkittävä. Useimmat EU-maat eivät kuitenkaan tarjoa korruptiotapausten ilmiantajille riittävää lainsäädännöllistä suojaa. Näin menetellen maat rajoittavat merkittävästi omaa korruptionvastaisesta toimintaansa. Tämä ilmenee Transparency Internationalin julkaisemasta raportista "Whistleblowing in Europe". - Uutiset
24.10.2013 8.04
Toimenpidesuosituksia järjestäytyneen rikollisuuden, korruption ja rahanpesun kitkemiseksiEuroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona 23. lokakuuta suosituksensa järjestäytyneen rikollisuuden, korruption ja rahanpesun kitkemiseen tähtääväksi toimintasuunnitelmaksi vuosille 2014–2019. Toimintasuunnitelmaehdotuksessa esitetään puuttumista esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden varoihin ja tulonlähteisiin. Arvioiden mukaan EU:ssa on lähes 4000 kansainvälistä rikollisjärjestöä. - Uutiset
27.9.2013 15.38
Rikoksentorjuntaneuvoston ja oikeusministeriön julkaiseman Haaste-lehden teemana talousHarmaa talous aiheuttaa suomalaiselle yhteiskunnalle vuosittain miljardiluokan menetyksiä. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan muutaman vuoden takaisen selvityksen mukaan harmaan talouden laajuus vastaa noin 5,5–7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kysymys on siten usean miljardin vuosittaisista verojen ja maksujen tappiosta, jota joudutaan paikkaamaan julkisen talouden leikkauksilla ja verojen korotuksilla. Muun muassa harmaan talouden haasteita käsitellään Haaste-lehden numerossa 3/2013. - Uutiset
16.4.2013 17.01
Komissio haluaa lisätä yritysten avoimuutta sosiaali- ja ympäristöasioissa tilinpäätöslainsäädännön muutoksillaEuroopan komissio esittää nykyisen tilinpäätöslainsäädännön muuttamista, jotta voitaisiin lisätä tiettyjen suuryritysten avoimuutta sosiaali- ja ympäristöasioissa. Kyseisten yritysten olisi julkistettava tietoja toimintalinjoistaan, riskeistä ja tuloksista ympäristöasioiden, sosiaali- ja henkilöstökysymysten sekä ihmisoikeuksiin, korruption torjuntaan ja lahjontaan liittyvien näkökohtien ja hallintoneuvoston monimuotoisuuden osalta. - Uutiset
10.4.2013 15.34
Komission vuosikertomus sisäisestä turvallisuudesta: Uhkina järjestäytynyt rikollisuus, tietoverkkorikollisuus, ihmiskauppa, väkivaltaisten ääriliikkeiden kasvu, rahanpesu ja korruptioJärjestäytynyt rikollisuus on yhä yksi suurimmista uhkista EU:n sisäiselle turvallisuudelle. Muita uhkia ovat tietoverkkorikollisuus, ihmiskauppa, väkivaltaisten ääriliikkeiden kasvu, rahanpesu ja korruptio. Näitä uhkia tarkastellaan komission EU:n sisäisen turvallisuuden strategian täytäntöönpanoa koskevassa vuosikertomuksessa. - Uutiset
27.3.2013 13.00
Greco antoi Suomelle uusia suosituksia korruption torjunnan kehittämiseksiEuroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO (Group of States against Corruption) on antanut Suomelle toimenpidesuosituksia syyttäjiin, tuomareihin ja kansanedustajiin liittyvästä korruptiosta ja sen estämisestä. - Uutiset
26.3.2013 14.00
Tarkastusvirasto: Puoluerahoituksen ilmoitusvelvollisuutta ja tukirajoja noudatettu pääosinPuolueet, niiden piirijärjestöt ja lähiyhteisöt ovat pääosin noudattaneet ilmoitusvelvollisuuttaan puoluerahoituksessa kaudella 2011–2012, todetaan Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksessa eduskunnalle. - Uutiset
25.2.2013 14.58
Raportti korruptiosta ja hyvä veli -verkostoista: Vakava yhteiskunnallinen ongelma SuomessaVaasan yliopiston professorin Ari Salmisen ja tohtorikoulutettavan Venla Mäntysalon raportissa "Epäeettisestä tuomittavaan: korruptio ja hyvä veli -verkostot Suomessa" käsitellään korruptiota ja hyvä veli -verkostoja teoreettisena ja käytännöllisenä kysymyksenä. Kirjoittajien mukaan heidän vuosia kestäneen hallinnon ja johtamisen etiikan tutkimuksen yhteydessä saamansa suullinen ja kirjallinen kansalaispalaute mahdollistaa sen johtopäätöksen, että hyvä veli -verkostot ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma Suomessa. - Uutiset
30.1.2013 9.28
Käräjäoikeuden tuomiot Nuorisosäätiö- ja UrheiluopistosäätiöjutuissaHelsingin käräjäoikeus on 30. tammikuuta 2013 antamillaan tuomioilla ratkaissut niin sanotut Nuorisosäätiö-jutun sekä Urheiluopistosäätiö-jutun. Muun muassa kansanedustaja Antti Kaikkonen tuomittiin luottamusaseman väärinkäytöstä viiden kuukauden (5 kk) ehdolliseen vankeusrangaistukseen. - Uutiset
3.1.2013 12.01
EIT: Radiotoimittajan kurinpidollisella irtisanomisella ei loukattu sananvapauttaToimittajan, joka oli rikkonut Bulgarian yleisradion toimituskunnan päätöstä sallimalla toisen henkilön toimia itsensä sijasta ohjelman juontajana, irtisanomisella ei loukattu sananvapautta. Työsuhteen tuli perustua molemminpuoliseen luottamukseen. - Uutiset
10.9.2012 15.11
Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei nostanut syytteitä Finnairin toimitusjohtajan asuntokaupastaApulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt, että hän ei nosta syytettä Finnairin toimitusjohtajaa Mika Vehviläistä, Ilmarisen toimitusjohtajaa Harri Sailasta, Ilmarisen varatoimitusjohtajaa Timo Ritakalliota ja Finnairin hallituksen puheenjohtajana toiminutta Christoffer Taxellia vastaan. - Uutiset
19.7.2012 7.33
Komissio: Romanian on kiireellisesti osoitettava sitoutumisensa oikeusvaltioperiaatteeseen ja oikeuslaitoksen riippumattomuuteenRomanian on varmistettava oikeusvaltioperiaatteen ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden kunnioittaminen saadakseen takaisin EU-kumppaniensa luottamuksen, todetaan komission keskiviikkona 18. heinäkuuta hyväksymässä yhteistyö- ja seurantamekanismiin perustuvassa kertomuksessa. - Uutiset
29.6.2012 10.56
Ulkomailta - Ruotsi: Vuoden 2012 puolenvälin paikkeilla voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaRuotsissa tulee voimaan lukuisia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia. Muutokset koskevat mm. maahanmuuttajien kotouttamista, lahjontarikosta, aselain tiukennusta, hautauslain uudistusta, tiettyjen toimintojen keskittämistä vain muutamille lääninhallituksille sekä Ruotsin liittymistä rypälepommit kieltävään kansainväliseen sopimukseen. - Uutiset
5.6.2012 17.24
Selvitys: Tuomareiden välimiestehtävät keskittyvät korkeimpaan oikeuteenOikeustoimittajat ry:n keräämien tietojen mukaan tuomioistuimet ovat vuosina 2008-2012 myöntäneet kaikkiaan 41 sivutoimilupaa välimiestehtäviä varten. Niistä 27 oli KKO:n jäsenille. Tuomioistuimet ovat kieltäytyneet antamasta tietoja niistä tahoista, joiden riitaa ratkaistiin. KKO huomauttaa, etteivät sen jäsenet toimi riidan osapuolen nimeäminä välimiehinä. - Uutiset
5.6.2012 11.02
Syyttäjiin, tuomareihin ja kansanedustajiin liittyvää korruptiota selvitetäänEuroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO selvittää kesäkuun ensimmäisellä viikolla Suomessa neljännen kerran syyttäjiin, tuomareihin ja kansanedustajiin liittyvää korruptiota ja sen estämistä. - Uutiset
4.6.2012 14.48
EIT: Syyttäjänviraston lehdistötiedotteilla eikä mediaselostuksilla loukattu lahjonnan vastaanottamisesta tuomitun virolaistuomarin syyttömyysolettamaaViron syyttäjäviraston tiedotteen ei katsottu antaneen vaikutelmaa siitä, että epäiltyä tuomaria pidettiin rikokseen syyllisenä ennen kuin syyllisyys oli laillisesti näytetty toteen. Mediaselostuksia puolestaan pidettiin yleisön informointina tuomaria vastaan esitetystä vakavasta syytteestä ja oikeudenkäynnin tilasta. (Ään 5-2) - Uutiset
29.5.2012 17.10
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat lahjontarikoksen tekomuodon arviointia, lajiensuojelurikosta, valtuutuksen raukeamista ja kirjallista todistetta koskevaa esittämisvaatimusta välimiesmenettelyssä. - Uutiset
15.5.2012 16.27
Korruptio iski sitä vastaan taistelevaa Helsinkiä - jo viisi henkilöä pidätettyHelsingin kaupunki tarkistaa toimintatapojaan rakennusurakoiden lahjusepäilyjen vuoksi. Kaupungin rakennusurakoista paljastuneet lahjusepäilyt tuovat ikävän leiman harmaata taloutta vastaan kampanjoineelle Helsingille. Asiasta kertoo muun muassa YLE Uutiset.