Demokratia
- Uutiset
25.6.2013 6.49
Unkarin ihmisoikeudet ja demokratia puhuttavat Euroopan neuvostoaUnkarin oikeusvaltio- ja demokratiakehitys on nousemassa Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen kesäistuntoviikon kiistellyimmäksi puheenaiheeksi. Yleiskokous on koolla Ranskan Strasbourgissa 24.–28.6.2013. Suomesta kokoukseen osallistuu yhdeksän kansanedustajaa. - Uutiset
17.6.2013 14.00
Asukkaiden osallistumiseen kannustava elinympäristön kyselypalvelu Harava valmistui - hyödyksi etenkin maankäytön suunnittelussaKuinka asukkaiden mielipiteet lähipuiston kehittämisestä saataisiin helposti välitettyä suunnittelijalle? Miten kunta voi saada tietoa kansalaisten havaitsemista vaaranpaikoista liikenteessä? Uusi Harava-palvelu on karttapohjainen ideointi- ja palautekanava, joka helpottaa asukkaiden näkemysten huomiointia lähiympäristön kehittämisessä. - Uutiset
13.6.2013 12.37
Kansalaisraatien vaikutuksia lähidemokratiaan tutkittu ensimmäisen kerran - raadit tulisi saada osaksi kuntalakiaVaasan yliopiston tutkijat HTT Harri Raisio ja HTM Juha Lindell ovat tutkineet ensimmäisen kerran Suomessa kansalaisraatien vaikutuksia lähidemokratiaan ja kansalaisten osallistumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan kuinka kansalaisraadin kaltainen lähidemokratian toimintamalli sopii osaksi kunnallista päätöksentekoprosessia. Tutkimus suosittelee kansalaisraati-menetelmää osaksi kuntalakia. - Uutiset
10.4.2013 11.47
Oikeuskansleri: Kuntauudistusvalmistelun eritahtisuus ongelmallistaOikeuskansleri Jaakko Jonkka pitää kuntarakenneuudistuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen (sote-uudistuksen) valmistelun eritahtisuutta ongelmallisena. Eritahtisuutta ei voi pitää perustuslaissa turvattujen kansanvaltaisuuden, osallistumisoikeuksien, oikeuden tulla kuulluksi ja kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta onnistuneena ratkaisuna. - Uutiset
4.2.2013 15.08
Osallistumista vauhdittava rakennetun ympäristön palautekanava otetaan käyttöön ensimmäisenä TampereellaElinympäristöä koskevaa kansalaisosallistumista edistävä sähköinen kyselypalvelu Harava otetaan viikolla 6/2013 käyttöön ensimmäistä kertaa. Paikkana on Tampere, jossa kerätään erilaisten käyttäjäryhmien näkemyksiä keskustan strategisen osayleiskaavatyön pohjaksi. Vuoden 2013 aikana palvelu tulee käyttöön eri puolille Suomea. - Uutiset
31.1.2013 12.21
Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma: SADe-rintamalla tapahtuu paljon vuonna 2013SADe-ohjelma, hankkeet ja palvelujen toteuttaminen ovat hyvässä vauhdissa vuonna 2013. Ohjelman 2013 toimintasuunnitelma julkaistaan helmikuussa. Tämän vuoden pääteemoja tulevat olemaan valmistuvien palvelujen käyttöönoton varmistaminen, viestinnän monipuolinen kehittäminen, palvelujen ylläpidon rahoitusmallit ja muu tarpeellinen ohjelman jälkeistä aikaa suuntaava tekeminen, kertoo SADe-ohjelmapäällikkö Marjukka Saarijärvi VM uutiskirjeessä 7/2013. Kirjeessä kerrotaan muun muassa kansalaisaloitteesta, Oppijan verkkopalvelusta, rakennetun ympäristön sähköisestä lupa-asiointipalvelusta, Oma Yritys-Suomi palvelusta sekä yleisestä lausuntotyökalusta. - Uutiset
22.1.2013 11.59
Maastoliikennelaki avataan avoimeen valmisteluun - uraauurtavan joukkoistamisen toteuttavat ympäristöministeriö ja eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaLakiesityksen valmistelu joukkoistetaan Suomessa ensi kertaa kansalaisten ja hallinnon yhteiseksi verkossa toteutettavaksi prosessiksi, kun ympäristöministeriö ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunta avaavat maastoliikennelain uudistamisen avoimeen valmisteluun. Joukkoistamisen tavoite on avoimen hallinnon periaatteiden mukaan kerätä kansalaisten näkemyksiä, kokemuksia ja tietoa mahdollisimman monipuolisesti lainvalmistelun varhaisessa vaiheessa. Joukkoistaminen alkaa www.suomijoukkoistaa.fi-keskustelualustalla 22. tammikuuta 2013. - Uutiset
8.1.2013 9.01
Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 alkoi - Euroopan parlamentin vaaleihin 2014 valmistaudutaanEuroopan komissio avaa 10. tammikuuta kansalaisten teemavuoden, jossa kansalaiset ja heidän oikeutensa ovat huomion kohteena. Teemavuosi on tärkeä merkkipaalu Euroopan yhdentymisen historiassa, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun unionin kansalaisuus otettiin käyttöön Maastrichtin sopimuksella vuonna 1993. Toisaalta vuoden aikana valmistaudutaan vuonna 2014 pidettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin. - Uutiset
7.1.2013 9.01
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan KANEn toimintasuunnitelmaa ehtii vielä kommentoidaKansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE laatii parhaillaan toimintasuunnitelmaa vuosille 2012-2016. Toimintasuunnitelmaluonnoksen kommentointiaikaa on jatkettu 15. tammikuuta 2013 saakka Otakantaa.fi-verkkopalvelussa. Suunnitelmasta päätetään KANEn ensimmäisessä kokouksessa vuonna 2013. - Uutiset
20.12.2012 14.14
Ajankohtaista sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmasta - monet palvelut jo tuotannossaSADe-ohjelmassa on päättymässä kiireinen vuosi. SADe-ohjelman kaikki hankkeet ovat palvelujen toteutusvaiheessa, ja ensimmäiset palvelut valmistuivat tuotantoon vuoden 2012 aikana. - Uutiset
26.11.2012 12.22
Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 haastaa keskusteluun Euroopan tulevaisuudestaVuosi 2013 on virallisesti nimetty Euroopan kansalaisten teemavuodeksi. Euroopan unionin kansalaisuus otettiin käyttöön 20 vuotta sitten. Teemavuoden aikana keskitytään jo saavutettuihin tuloksiin sekä vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Teemavuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa kansalaisille tiedotetaan, kuinka he voivat suoraan hyötyä EU:n takaamista oikeuksista, sekä nykyisistä toimintalinjoista ja ohjelmista. Tarkoituksena on myös virittää keskustelua kansalaisten kanssa EU:n tulevaisuudesta ja siitä, millaisilla uudistuksilla voitaisiin parantaa heidän arkeaan. - Uutiset
23.11.2012 12.03
Ajankohtaista hallinnon kehittämisestäValtiovarainministeriön uutiskirje 22.11.2012, Hallinnon kehittäminen, Ajankohtaista hallinnon kehittämisestä on luettavissa ministeriön verkkosivuilla. Kirjeen aiheita ovat muun muassa Asiakaspalvelu2014-hanke, Avoin hallinto -hanke, Asiakkuusstrategia-hanke sekä Kansalaisen yleisneuvontapalvelu -hanke. - Uutiset
13.11.2012 14.00
Käyttäjien vaikutusmahdollisuuksia palvelujen kehittämisessä on lisättävä - keskusteluun voi osallistuaJulkisen hallinnon asiakkuutta pohditaan Uusi asiakkuus -keskustelutilaisuudessa 13. marraskuuta 2012. Julkisen hallinnon asiakkuusstrategian valmistelua tukevassa tilaisuudessa keskustellaan asiakkaiden ja kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämisestä palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Keskustelu jatkuu Otakantaa.fi-palvelussa. - Uutiset
29.10.2012 9.00
Demokratiapalkinnon saajaa ehtii vielä äänestää lokakuun loppuun saakka10 000 euron Demokratiapalkinto jaetaan vuonna 2012 lasten ja nuorten osallistumista ja vaikuttamista edistävien toimijoiden kesken. Palkittavia on kolme, joista yksi valitaan yleisöäänestyksellä internetissä. Äänestys alkoi 25.10. ja päättyy 31.10.2012. - Uutiset
26.10.2012 16.24
Kansalaiset halukkaita ja valmiita osallistumaan päätöksentekoon sähköisessä ympäristössäKansalaiset ovat halukkaita osallistumaan omaa arkeaan koskettaviin keskusteluihin ja kyselyihin, kansalaisaloitteiden tekemiseen ja seuraamiseen sekä lausuntojen antamiseen. Kansalaisten mielipiteitä tutkittiin hankkeessa, jossa joukko kansalaisia kokeili verkkokeskustelua sähköisessä osallistumisympäristössä. Kokeilun toteuttivat Suomen ympäristökeskus ja Kuluttajatutkimuskeskus yhteistyössä. - Uutiset
26.10.2012 9.01
Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloite ensimmäisenä kansalaisaloitteena pian eduskuntakäsittelyynEläinsuojeluliitto Animalian, Luonto-Liiton, Oikeutta eläimille -yhdistyksen sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton yhteinen Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitekampanja on kerännyt tuekseen yli 55 000 allekirjoittajaa. Allekirjoittajien määrä tarkoittaa sitä, että turkisaloitteesta tulee Suomen historian ensimmäinen eduskuntakäsittelyyn päätyvä kansalaisaloite. - Uutiset
11.10.2012 8.05
Kansallisten parlamenttien osallistuminen EU-päätöksentekoon jakaa mielipiteitäSuomen ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa 9. lokakuuta Suomen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, Britannian alahuoneen puhemies John Bercow sekä ulkopoliittisen instituutin johtaja TeijaTiilikainen keskustelivat EU-jäsenvaltioiden parlamenttien välisestä yhteistyöstä. Kansallisten parlamenttien kytkeminen tiiviimmin EU-päätöksentekoon jakoi mielipiteitä. - Uutiset
24.9.2012 13.02
Kansalaiset mukana hahmottamassa Suomen tulevaisuuttaMiltä tulevaisuus näyttää Suomessa vuonna 2030? Olemmeko uusien innovaatioiden ja luovuuden ehdoton kärkimaa vai takapajula? Millä eväin Suomi menestyy vuonna 2030? Muun muassa näiden kysymysten pohtimiseen hallitus toivoo kansalaisten mielipiteitä, joita hyödynnetään hallituksen tulevaisuusselonteon valmistelutyön aineistona. Vastikään avattu tulevaisuusselonteon www.2030.fi-sivusto kokoaa blogaajien ajatuksia tulevaisuudesta ympäri Suomea. - Uutiset
19.9.2012 8.08
Lähidemokratia edellyttää uusia toimintamalleja sekä muutoksia asenteissaJos kuntalaisten halutaan pääsevän aidosti vaikuttamaan omaa lähiympäristöään ja palvelujaan koskeviin asioihin, muutenkin kuin vaaleilla valittujen edustajien kautta, on asukkaiden osallistuminen ulotettava myös kuntien suunnittelu-, palvelu- ja päätöksentekojärjestelmiin. - Uutiset
29.8.2012 10.00
Demokratialähettiläät tukemaan maahanmuuttajien osallistumista muun muassa kunnallisvaaleissaMaahanmuuttajat saavat koulutusta poliittisista oikeuksista, osallistumismahdollisuuksista ja kunnallisvaaleista elo-lokakuussa eri puolilla Suomea. Oikeusministeriö järjestää yhdessä etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) kanssa alueellisia tilaisuuksia, joissa koulutetaan niin sanottuja demokratialähettiläitä. He välittävät vaalitietoutta omissa järjestöissään ja verkostoissaan. Eri kansallisuuksia edustavien lähettiläiden kautta pyritään tavoittamaan eri väestöryhmiä ja välittämään tietoa osallistumisesta.