Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- ampuma-ase
- Uutiset
5.12.2017 13.31
Hovioikeus ei soveltanut kieltoerehdystä ampuma-aserikosasiassa, aseen deaktivoinnissaA ei edes väittänyt yrittäneensä selvittää Suomessa noudatettavia deaktivointivaatimuksia eikä lainsäädännön ja ohjeistuksen sisältöä ja aseiden deaktivoinnin tasoa, vaan hän oli luottanut aseen saksalaisiin deaktivointimerkintöihin. A:n olisi tullut selvittää aseiden Suomessa edellytetyt deaktivointitoimenpiteet esittämällä Suomeen siirtämänsä Saksassa pysyvästi ampumakelvottomaksi tehdyt ampuma-aseet ampuma-aselain 1.3.2002 voimaan tulleen 112 a §:n mukaisesti poliisilaitokselle tarkastusta varten. Hovioikeus katsoi, että A oli menetellyt tahallisesti eikä aseiden saksalaisten määräysten mukainen deaktivointi muodostanut perustetta rikoslain 4 luvun 2 §:n kieltoerehdyksen soveltamiselle. A:n väittämää erehtymistä menettelynsä luvanvaraisuudesta ei siten voitu pitää rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen anteeksiannettavana. Häntä ei ollut syytä jättää myöskään rangaistukseen tuomitsematta. (Vailla lainvoimaa 5.12.2017) - Uutiset
28.11.2017 8.01
KHO:n ratkaisu ampuma-aseiden väliaikaisesta haltuunotostaPoliisilaitoksen 26.8.2015 tekemälle väliaikaiselle haltuunottopäätökselle oli ollut ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset, sillä A:ta koskeva rikostutkinta oli ollut edelleen kesken ja luvan peruuttaminen edelleen vireillä. Hallinto-oikeuden päätöksen, jolla A:n valitus 26.8.2015 tehdystä väliaikaisesta haltuunottopäätöksestä oli hylätty, lopputuloksen muuttamiseen ei ollut perusteita. - Uutiset
6.11.2017 11.00
Asedirektiivin täytäntöönpanosta kuultiin ampuma-asejärjestöjäEU:n asedirektiivin kansallinen täytäntöönpano on käynnissä. Koska Suomen aselainsäädäntö on muuten ajan tasalla ja toimii hyvin, ampuma-aselakiin on tarkoitus tehdä vain direktiivin vaatimat muutokset. Sisäministeriön ja puolustusministeriön asiantuntijat keskustelivat tällä viikolla ampuma-asejärjestöjen kanssa direktiivin toimeenpanosta ja pohtivat yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja kansalliseen täytäntöönpanoon.
- Yleisten kysymysten lisäksi eri alojen edustajien kanssa nousi esiin erilaisia erityiskysymyksiä, kertoo johtava asiantuntija Johanna Puiro. - Uutiset
22.9.2017 14.17
Hovioikeus lievensi ampuma-aserikoksesta tuomitun 40 päivän ehdollisen vankeuden 100 päiväsakoksiHovioikeus totesi, että A:n hallussa ollut luvaton ase oli löytynyt poliisin A:n luona tekemän kotietsinnän yhteydessä. Kyse oli ollut poliisin rutiiniluonteisesti toimittamasta virkatoimenpiteestä, joka oli kohdistunut A:n luvallisesti hallussa pitämiin ampuma-aseisiin. Vaikka A oman ja todistaja H:n kertomuksen perusteella olikin sinällään yhteistyökykyisesti osoittanut kotietsintätehtävällä olleelle poliisipartiolle myös luvattomasti hallussaan pitämänsä pistoolin sijaintipaikan, A:n toimintaa ei voitu pitää sellaisena oma-aloitteisuutena, jota hallituksen esityksessä 5/2003 tarkoitetaan. Kotietsintätilanteessa luvattoman aseen löytymisen mahdollisuus on siinä määrin huomattava, että uhkaavan ilmitulon vaarasta johtuen oma-aloitteisen ampuma-aseesta ilmoittamisen ja luovuttamisen edellytykset eivät enää olleet käsillä. A oli menettelyllään syyllistynyt ampuma-aserikokseen. A:n syyksi luettu ampuma-aserikos edellytti lähtökohtaisesti vankeusrangaistuksen tuomitsemista, koska kysymyksessä oli ollut vaarallinen ampuma-ase. Tässä tapauksessa kyse oli kuitenkin ollut vuosia aikaisemmin perintönä saadusta vanhasta aseesta, jota A oli säilyttänyt kotonaan ja jonka löytymistä A joka tapauksessa oli ollut halukas edistämään. Hovioikeus piti selvitettynä myös, että rikosrekisterimerkintä vaikeuttaisi A:n ammatinharjoittamismahdollisuuksia. Nämä seikat ja se, että A:ta ei ollut rikosrekisteritietojen mukaan tätä ennen rikoksesta rangaistu, puolsivat sitä, että tuntuvaa sakkorangaistusta oli pidettävä riittävänä seuraamuksena A:n menettelystä. (Vailla lainvoimaa 22.9.2017) - Uutiset
21.8.2017 13.00
Hovioikeus: Starttipistooli oli luvanvarainen ampuma-aseAsiassa esitettyjen lausuntojen perusteella hovioikeus katsoi, että kysymys oli ampuma-aselain 18 §:n 1 momentin mukaisesta luvanvaraisesta ampuma-aseesta. A oli siten pitämällä luvattomasti hallussaan starttipistoolia ja yhtä patruunaa syyllistynyt ampuma-aserikokseen. Oikeudenmukaisena rangaistuksena A:n syyksi luetuista rikoksista oli pidettävä 40 päiväsakon sakkorangaistusta. (Vailla lainvoimaa 18.8.2017) - Uutiset
1.6.2017 14.30
Hovioikeus kumosi ja palautti: Käräjäoikeuden rikostuomio ampuma-aseasiassa oli puutteellinenHovioikeus voi tutkia vain sellaisia syytteen teonkuvaukseen sisältyneiden rikoksen tunnusmerkistön perustavia väitteitä, joista on olemassa käräjäoikeuden ratkaisu ja joihin on haettu asianmukaisesti muutosta. Hovioikeus ei voi tutkia tuomion oikeellisuutta siltä osin kuin käräjäoikeus on jättänyt ottamatta kantaa väitteisiin. Käräjäoikeus ei ollut syyksilukemisessa lausunut aseen lukon maahantuonnista eikä tämän seikan merkityksestä asian ratkaisemiseen. Käräjäoikeuden tuomio oli tältä osin puutteellinen. Kysymyksellä lukon maahantuonnista voi olla merkitystä sen suhteen, mihin rikokseen A:n voidaan katsoa syyllistyneen. Käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmennyt myöskään se, oliko A:n syyksi luettu syytteessä mainitun lippaan maahantuonti, toisin sanoen oliko käräjäoikeus pitänyt lipasta ampuma-aselain 3 §:ssä tarkoitettuna lupaa edellyttävänä aseen osana. Koska käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmennyt, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn tuomio perustui, eikä tuomiossa ollut selostettu, millä perusteella riitainen seikka oli tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä, eikä asian käsittelylle hovioikeudessa sen vuoksi ollut edellytyksiä, oli asia palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 1.6.2017) - Uutiset
22.5.2017 13.53
Hovioikeus hylkäsi ampuma-asesyytteenA oli tiennyt kirjallisena todisteena esitetystä hankkimisluvastakin ilmenevän seikan siitä, että hankkimisluvan perusteella ostettu ase tulee näyttää poliisille hallussapitoluvan saamiseksi. Koska A ei ollut tätä tehnyt, ei hänellä ollut aseeseen hallussapitolupaa. Koska A oli kuitenkin oma-aloitteisesti ilmoittanut aseesta poliisille ja luovuttanut sen poliisin haltuun poliisin hänelle ilmoittamana sopivana ajankohtana, harkitsi hovioikeus oikeaksi soveltaa rikoslain 41 luvun 1 §:n 4 momentin rajoitussäännöstä. Syyte ampuma-aserikoksesta oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 22.5.2017) - Uutiset
8.5.2017 8.10
EU:n asedirektiivi aiheuttaa muutoksia ampuma-aselakiinSisäministeriö on käynnistänyt hankkeen, jonka avulla EU:n ampuma-asedirektiivi pannaan täytäntöön Suomessa. Direktiivi edellyttää muutoksia ainakin ampuma-aselakiin ja tarvittaessa myös lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Hankkeen aikana kansalliseen lainsäädäntöön ei tehdä muita kuin ampuma-asedirektiivin edellyttämiä muutoksia. Valmistelussa kuullaan eri sidosryhmiä laajasti ja usein. - Uutiset
20.1.2017 11.00
Hallitus esittää ampuma-aseiden lupaprosessiin uudistuksiaAmpuma-aseiden lupaprosessiin ehdotetaan uudistuksia. Tavoitteena on sujuvoittaa ja nopeuttaa aseiden lupaprosessia aseturvallisuudesta tinkimättä. Valtioneuvosto antoi 19. tammikuuta eduskunnalle hallituksen muutosesitykset ampuma-aselakiin, rikoslakiin ja poliisilakiin. - Uutiset
4.7.2016 7.11
Ampuma-aseiden lupaprosessin uudistusesitykset lausunnoille – soveltuvuustestistä luovuttaisiinSisäministeriö on lähettänyt lausunnolle muutosesitykset ampuma-aselain ampuma-aseen hankkimista ja hallussapitoa koskeviin säännöksiin ja rikoslakiin. Tavoitteena on sujuvoittaa ja nopeuttaa aseiden lupaprosessia aseturvallisuudesta tinkimättä. Aselupaa voisi jatkossa hakea sähköisesti. Soveltuvuustestistä luovuttaisiin. - Uutiset
12.5.2016 10.29
KHO tulkitsi ampuma-aselain tiukentuneita säännöksiä tulivoimaisen aseen hankkimis- ja hallussapitolupa-asiassaA oli jäänyt eläkkeelle, joten hänellä ei ollut tulevaisuudessa mahdollisuutta harrastaa Big Bore -ammuntaa valtion aseilla. A ei ollut hakemuksensa tueksi esittänyt, missä hän aikoi jatkossa harrastaa siluettiammuntaa ja Big Bore -ammuntaa. Kun lisäksi otettiin huomioon se, että kysymys oli hankkimis- ja hallussapitoluvista tulivoimaisiin kertatulitoimiseen revolveriin ja itselataavaan kertatulitoimiseen pistooliin, ja se, että ampuma-aselain muutoksen yhtenä tarkoituksena oli ollut tiukentaa hankkimis- ja hallussapitolupien myöntämisen edellytyksiä harrastusperusteella erityisen tulivoimaisille asetyypeille, A:n esittämää selvitystä ei voitu katsoa ampuma-aselain 45 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 2 kohdassa edellytetyksi luotettavaksi selvitykseksi. - Uutiset
10.5.2016 11.38
KHO:n kaksi ratkaisua ampuma-aseluvistaVaikka ampuma-aselain 53 §:n 2 momentti, jossa nimenomaisesti on mahdollistettu ampumisen kieltävän ehdon sisällyttäminen hallussapitolupaan, koskee sanamuotonsa mukaan vain keräilykokoelmaan kuuluvia aseita, myös muistoesineperusteella myönnettyyn ampuma-aseen hallussapitolupaan oli edellä mainitut lähtökohdat ja ampuma-aselain 107 §:n 2 momentti huomioon ottaen ollut mahdollista sisällyttää kielto ampua kyseisellä aseella. Toisessa tapauksessa KHO totesi, että A:n vuosia jatkunut välinpitämätön suhtautuminen eläinlääkäreiden antamiin ohjeisiin, kehotuksiin, määräyksiin ja tuotantoeläinten hyvinvointiin sekä tämän menettelyn jatkuminen vielä senkin jälkeen, kun A:n aseet oli otettu väliaikaisesti poliisin haltuun ja kun häntä oli kuultu ampuma-aselain mukaisessa tutkinnassa, yhdessä osoittivat sellaista ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 4 alakohdassa tarkoitettua käyttäytymistä, että häntä oli pidettävä sopimattomana pitämään hallussaan ampuma-aseita. - Uutiset
29.4.2016 13.21
KHO: Ampuma-aseiden hallussapitoluvat voitiin peruuttaa huolimattoman säilyttämisen perusteella - Uutiset
19.4.2016 14.07
Hallinto-oikeuden ratkaisu ampuma-aseasiassaAsiassa saadun selvityksen mukaan A oli yhdistyksen puolesta esittänyt poliisilaitokselle kirjallisen luettelon yhdistyksen hallintaan siirtyvistä aseista lupanumeroineen, asetyyppeineen, asenumeroineen ja haltijoineen aseiden hankkimislupien saamiseksi. Poliisilaitokselle toimitetussa luettelossa ei ollut merkintöjä aseiden toimintatapakoodeista eikä virheellisten koodien merkitseminen aseiden hankintalupiin näin ollen ollut perustunut A:n tuottamukseen. A oli myöntänyt hankkimislupien saamisen yhteydessä laiminlyöneensä tarkastaa, että yllä mainittujen aseiden toimintatavat vastaavat hankkimisluvissa mainittuja ehtoja. Aseiden toimintatapakoodien asianmukainen merkitseminen niiden hankintalupiin oli kuitenkin kuvatussa tilanteessa kuulunut poliisilaitoksen selvittämisvastuulle ja poliisilaitoksen olisi tullut korjata päätöksessään oleva ilmeinen toimintatapakoodeja koskeva kirjoitusvirhe heti virheen huomattuaan. - Uutiset
25.2.2016 15.30
Ampuma-aselakiin komission deaktivointiasetuksen mukainen muutosValtioneuvosto on hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi ampuma-aselain muuttamisesta. Esityksen mukaan ampuma-aselakiin lisättäisiin viittaus Euroopan komission antamaan ampuma-aseiden deaktivointistandardeja ja -tekniikoita koskevaan asetukseen. Lisäksi pysyvästi ampumakelvottomaksi tehty ampuma-ase ja pysyvästi toimintakelvottomaksi tehty aseen osa olisi mahdollista viedä tarkastettavaksi myös Poliisihallitukselle tai muulle kuin luvan haltijan kotikunnan tai kotipaikan poliisilaitokselle. Suunnitellut muutokset tulisivat voimaan 8.4.2016. - Uutiset
3.2.2016 9.10
Ampuma-aselakiin valmistellaan muutoksia komission deaktivointiasetuksen johdostaSisäministeriö on asettanut hankkeen, jossa valmistellaan tarvittavat muutokset ampuma-aselakiin liittyen Euroopan komission antamaan ampuma-aseiden deaktivointia koskevaan asetukseen. Käytännössä tämä toteutettaisiin lisäämällä ampuma-aselakiin ainakin viittaus komission asetukseen. Hankkeen toimikausi on 29.1.2016-30.4.2016. Komission niin sanotulla deaktivointiasetuksella halutaan varmistaa, että deaktivoidut ampuma-aseet tehdään pysyvästi ampumakelvottomiksi. Asetuksella annetaan yhteiset suuntaviivat deaktivointistandardeille ja -tekniikoille jäsenvaltioissa. Asetusta sovelletaan jäsenvaltioissa 8. huhtikuuta 2016 lähtien. - Uutiset
6.11.2015 8.01
Uusi ampumaratalaki ja muutokset ampuma-aselakiin voimaan 1. joulukuutaAmpumaratoihin ja aseiden säilytykseen liittyvät uudet säädökset tulevat voimaan 1. joulukuuta. Lakimuutoksilla parannetaan aseturvallisuutta ja edistetään ampumaharrastuksen turvallisuutta. Valtioneuvosto antoi 5. marraskuuta myös asetuksen ampumaradoista. Sillä säädetään tarkemmin muun muassa ampumaratahakemuksen ja -ilmoituksen sisällöstä, ampumaradan järjestyssäännön sisällöstä ja ratavastaavan valvontatehtävästä. Lisäksi ampuma-aselakiin liittyviin asetuksiin on tehty teknisiä muutoksia niin, että ne vastaavat muutettua ampuma-aselakia. - Uutiset
1.7.2015 8.14
Ampumaratalakiin ja ampuma-aselakiin liittyvät asetusluonnokset lausunnoilleAmpumarata-asetusluonnoksessa ehdotetaan tarkentavia säännöksiä ampumaratahakemuksen ja vähäistä ampumarataa koskevan ilmoituksen sisällöstä. Vähäisellä ampumaradalla tarkoitetaan rataa, jolla ammutaan enintään 10 000 laukausta vuodessa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi metsästysseurojen ampumakokeita ja ammunnan harjoittelua varten ylläpitämät ampumaradat. Tarkennuksia ehdotetaan myös ampumaradan lupahakemuksen ja ilmoituksen liiteasiakirjoista, ampumaradan järjestyssäännön sisällöstä ja esilläpidosta ampumaradalla ja ratavastaavan valvontatehtävästä. - Uutiset
30.6.2015 12.12
KHO: Yksittäinen pahoinpitelyrikos muodosti riittävän perusteen ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamiselleA oli tuomittu käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta yhteiseen 40 päiväsakon rangaistukseen. Hallinto-oikeus oli katsonut, että ampuma-aseiden hallussapito- ja rinnakkaislupien peruuttaminen olisi A:n olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen ollut kohtuutonta ja muutti lupien peruuttamisen tämän vuoksi ampuma-aselain 69 §:ssä tarkoitetuksi varoitukseksi. KHO totesi, että kokonaisarvioinnissa oli otettava huomioon myös teon laatu ja ampuma-aseiden väärinkäyttöön liittyvä hyvin huomattava turvallisuusriski. Yksittäinen pahoinpitelyrikos muodosti siten lähtökohtaisesti riittävän perusteen ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamiselle. Riskin suuruus huomioon ottaen harkinnassa oli painotettava ennaltaehkäisevien toimenpiteiden ja noudatettavan käytännön yleisestävää merkitystä. KHO katsoi, ettei asiassa ollut riittävää perustetta muuttaa lupien peruuttamista koskevaa päätöstä varoitukseksi. - Uutiset
28.4.2015 10.10
Hallinto-oikeuden ratkaisu ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisesta puutteellisen eläinten hoitomenettelyn vuoksiAsiassa oli A:n valituksesta ratkaistavana se, voiko puutteellinen eläinten hoitomenettely olla ampuma-aselain 67 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaista käyttäytymistä tai elämäntapaa ja osoittiko A:n käyttäytyminen tuotantoeläimiään kohtaan hänet sopimattomaksi pitämään hallussa ampuma-aseita vai ei. Hallinto-oikeus katsoi kokonaisarvioinnissaan, että poliisilaitos oli voinut peruuttaa A:n ampuma-aseluvat. - Uutiset
18.3.2015 13.03
Hovioikeus: Sauvanmalliseksi taskulampuksi naamioitu 22 kaliiperin kynäpistooli oli erityisen vaarallinen ampuma-ase – vastaajan pitäminen edelleen vangittuna ei ollut kohtuutontaKäräjäoikeus oli tuominnut vastaajan törkeästä ampuma-aserikoksesta sekä 11 muusta rikoksesta kahden vuoden vankeuteen ja määrännyt hänet vangittavaksi. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ilmennyt aihetta. Pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun pidettäväksi edelleen vangittuna, jos tuomittu rangaistus on vähintään 2 vuotta vankeutta. Vastaajan pitämiselle edelleen vangittuna oli mainitussa lainkohdassa säädetty peruste eikä vangittuna pitäminen ollut mainitun lain 2 luvun 13 §:ssä säädetyin tavoin kohtuutonta. - Uutiset
9.3.2015 16.01
Hovioikeus: Deaktivoidun konekiväärin ampumakuntoiseksi saattaminen oli ampuma-aseen valmistamistaA, joka oli asekeräilijä, oli saatuaan hankkimisluvan MG-42-konekiväärille pyytänyt aseseppä B:tä saattamaan tämän deaktivoidun konekiväärin ampumakuntoiseksi liittääkseen toimivan aseen kokoelmaansa. Konekiväärin ampumakuntoiseksi saattaminen katsottiin ampuma-aseen valmistamiseksi. Ampuma-aseen valmistusvuodeksi katsottiin se vuosi, jolloin ase oli saatettu ampumakuntoiseksi. A ja B tuomittiin ampuma-aserikoksesta. (Vailla lainvoimaa 9.3.2015) - Uutiset
19.9.2014 12.05
Ampuma-aseen säilyttäminen lukitussa asunnossa ei täyttänyt aselainsäädännön vaatimuksia – tuomittiin ampuma-aserikkomuksestaKun A oli tullut tietoiseksi siitä, että kyseinen ase tarvitsee luvan eikä hän poliisilaitoksella käyntinsä jälkeen kuitenkaan tehnyt luvan saamiseksi tarvittavia toimenpiteitä ja hankkinut lupaa, hän oli syyllistynyt ampuma-aserikokseen. Se, että A oli säilyttänyt aseita lukitussa asunnossa, ei täyttänyt ampuma-aseiden säilyttämiselle asetettuja vaatimuksia. A oli syyllistynyt myös ampuma-aserikkomukseen. (Vailla lainvoimaa 19.9.2014) - Uutiset
21.8.2014 13.03
Ampuma-aserikos lieveni hovioikeudessa ampuma-aserikkomukseksi – 70 päiväsakon sijasta 10 päiväsakkoaSyyttäjä myönsi A:n valituksen hovioikeudessa oikeaksi ampuma-aseiden luovuttamisen osalta ja luopui rangaistusvaatimuksesta tältä osin. Sen sijaan syyttäjä vaati rangaistusta vastaajalle käräjäoikeudessa vaatimansa ampuma-aserikoksen sijasta ampuma-aserikkomuksesta ja lisäksi räjähdesäännösten rikkomisesta. Hovioikeus lievensi tuomiota syyttäjän vaatimuksia vastaavaksi. (Vailla lainvoimaa 21.8.2014) - Uutiset
13.8.2014 12.01
Hovioikeus: Toimintahäiriöinenkin ase on luvanvarainen – vastaaja syyllistyi ampuma-aserikokseenHovioikeus totesi, että kumpikaan vastaajan säilyttämä ase ei ollut pysyvästi ampumakelvoton siten kuin ampuma-aseasetuksen 2 §:ssä säädetään. Laki ei edellytä, että aseen olisi oltava täysin toimintakuntoinen, tietyn minimitehon ylittävä taikka osumatarkka, jotta se voitaisiin luokitella ampuma-aseeksi. Ampuma-asetta on sen vuoksi pidettävä luvanvaraisena, vaikka siinä käytettäessä ilmeneekin jonkinlaisia toimintahäiriöitä. A:n hallussa olleet syytteessä tarkoitetut aseet olivat ampuma-aselain 2 §:ssä tarkoitettuja ampuma-aseita. A oli aseita ilman lupaa säilyttäessään syyllistynyt ampuma-aserikokseen eikä pelkästään lievään ampuma-aserikokseen ja hänelle tuomittiin 30 päiväsakkoa. (Vailla lainvoimaa 13.8.2014) - Uutiset
30.1.2014 12.38
Hallinto-oikeuden ratkaisu valitusoikeudesta ampuma-asekouluttajaa koskevassa asiassaPoliisilaitos hylkäsi yhdistys X:n hakemuksen, jossa se haki jäsenelleen A:lle hyväksyntää ampuma-asekouluttajaksi. Ottamalla huomioon ampuma-aselain tarkoitus ja erityisesti se, että ampuma-asekouluttajaksi voidaan hyväksyä nimenomaan yhdistyksen tekemästä hakemuksesta, päätöksen ei voitu katsoa välittömästi vaikuttavan A:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. A:lla ei ollut valitusoikeutta. - Uutiset
9.12.2013 13.02
Ampumarata- ja ampuma-asesäännösten uudistaminen on lisätty Lakihankkeiden tietopaketit -palveluunEduskunnan kirjaston ylläpitämään Lakihankkeiden tietopaketit -palveluun on lisätty tietopaketti vireillä olevasta hankkeesta ampumarata- ja ampuma-asesäännösten uudistamisesta. Asiaa koskeva hallituksen esitys on ilmoitettu annettavaksi eduskunnalle vielä syysistuntokaudella 2013. - Uutiset
24.9.2012 10.00
KHO:n kaksi ratkaisua ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamisestaSekä pitkään jatkuneet talousrikokset että muun muassa tappamisella uhkailu johtivat ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamiseen. - Uutiset
12.4.2012 6.55
KKO ei myöntänyt valituslupaa Kauhajoen koulusurmiin liittyvässä ampuma-aselupa-asiassaKKO ei myöntänyt valituslupaa asiassa, jossa Vaasan hovioikeus tuomitsi Kauhajoen poliisilaitoksen ampuma-aselupa-asioita hoitaneen rikoskomisarion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen. - Uutiset
10.2.2012 13.15
KHO: Rattijuopon ampuma-aseiden hallussapitoluvat voitiin peruuttaa kokonaisharkinnan perusteellaAsiassa oli kysymys siitä, voidaanko aseiden hallussapitoluvat peruuttaa sen vuoksi, että syyllistyminen törkeään rattijuopumukseen osoittaa henkilön sopimattomaksi hankkimaan tai pitämään hallussaan ampuma-aseita, kun kyse ei ollut alkoholin tai huumausaineiden jatkuvasta väärinkäytöstä. - Uutiset
20.1.2012 11.41
Lääkäreille ohjeet ampuma-aseilmoituksen tekemiseksi ja sen edellytysten arvioimiseksiIlmoituksessa on esitettävä sopimattomuutta koskeva kannanotto ja sen perustelut. Ilmoituksen tekemiseen on laadittu lomake, jossa on valmis luokitus tavallisimmista perusteista, joiden vuoksi ilmoitusvelvollisuuden arvioidaan täyttyvän. Tällaisia ovat esimerkiksi itsemurhayritykseen pohjautuva tahdosta riippumaton psykiatrinen hoito, henkilön käyttäytyminen väkivaltaisesti lääkärin vastaanotolla tai hänen toteamisensa vaaralliseksi itselleen tai toisille. - Uutiset
26.5.2011 15.51
Ampuma-aselakia tarkennettiin asetuksellaValtioneuvosto antoi torstaina 26. toukokuuta ampuma-aselain muutosta täydentävän asetusmuutoksen, joka tulee voimaan samanaikaisesti lakimuutoksen kanssa 13. kesäkuuta 2011. Asetuksessa säädetään muun muassa luvanhakijan soveltuvuutta arvioivan testin suorittamisvelvollisuuden poikkeuksista. - Uutiset
18.4.2011 8.14
Vaasan hovioikeuden ratkaisu poliisimiehen menettelystä Kauhajoen koulusurmiin liittyvässä ampuma-aselupa-asiassaVaasan hovioikeus on tuominnut Kauhajoen poliisilaitoksen ampuma-aselupa-asioita hoitaneen rikoskomisarion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua, jolla asianomistajien syyte kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta oli hylätty. - Uutiset
10.2.2011 15.05
Ampuma-aselain muutokset voimaan 13. kesäkuutaTasavallan presidentin on määrä vahvistaa ampuma-aseita koskevat muutoslait perjantaina 11. helmikuuta tulemaan voimaan 13. kesäkuuta 2011. Lainsäädäntö tiukkenee monin osin. Eduskuntakäsittelyn aikana hallituksen esitys sekä lieventyi että kiristyi. - Uutiset
1.10.2010 15.38
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan säännökset ampuma-aseen väliaikaisesta haltuunotosta ovat epäselviäSäännökset ampuma-aseen väliaikaisesta haltuunotosta ovat epäselviä, toteaa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja kahden ratkaisunsa perusteella. - Uutiset
3.6.2010 10.31
Apulaisoikeusasiamies moittii poliisia ampuma-aselupien hitaasta käsittelystäEduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on pyytänyt Poliisihallitukselta vuoden loppuun mennessä selvitystä ampuma-aselupien käsittelyajoista ja siitä, mitä on tehtävissä, että lupa-asiat saadaan käsiteltyä kohtuullisessa ajassa. Apulaisoikeusasiamiehen tutkittavana on ollut useita kanteluja pitkistä käsittelyajoista. Myös poliisin omasta mielestä ne ovat välillä venyneet kohtuuttomiksi. - Uutiset
7.5.2010 14.32
Hovioikeuden ratkaisu ampuma-aserikosta ja huumausainerikosta koskevassa asiassaKouvolan hovioikeus katsoi muun muassa, että lievää ampuma-aserikosta koskevan syytteen hylkäämisestä huolimatta, että kun otetaan huomioon A:n syyksi jäävien rikosten vahingollisuus ja vaarallisuus, A:lle tuomittu 10 kuukauden vankeusrangaistus, koventamisperusteen soveltaminen ja huumausainerikoksissa sovellettu rangaistuskäytäntö, käräjäoikeuden tuomitsema 5 kuukauden 15 päivän vankeusrangaistus ei ollut liian ankara seuraamus A:n syyksi jäävistä rikoksista. - Uutiset
29.4.2010 15.00
Perustuslakivaliokunta otti kantaa ampuma-aselain uudistukseenPerustuslakivaliokunnan lausunto ampuma-aselain muuttamisesta on valmistunut. Valiokunta ei hyväksy, että ampuma-seuran jäsenyys olisi ampuma-urheilussa ja -harrastuksessa käytettävän käsiaseen luvansaannin edellytyksenä, koska se olisi yhdistymisvapauden vastaista. - Uutiset
16.3.2010 12.03
Hallinto-oikeuden ratkaisu määräaikaisesta ampuma-aseen hallussapitoluvastaHallinto-oikeus katsoi, että koska kyseessä oleva pienoispistooli ei ollut A:n ensimmäinen käsiase eikä poliisilaitoksen päätös myöntää hallussapitolupa kymmenen vuoden määräajaksi muutoinkaan toteuttanut tässä nimenomaisessa tapauksessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen päämäärää sillä tavoin tehokkaasti, että hallussapitoluvan myöntäminen määräaikaisena olisi myös A:n ampuma-aselakiin perustuvat oikeudet huomioon ottaen ollut välttämätöntä. - Uutiset
3.2.2010 12.49
Kaasusumuttimen hallussapito ei ole myöskään KKO:n mielestä enää ampuma-aserikosA oli yleisellä paikalla pitänyt luvatta hallussaan kaasusumutinta. Kaasusumutinta ei pidetty rikoslain 41 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna ampuma-aseena. Sen vuoksi A:n teko ei täyttänyt sanotussa lainkohdassa rangaistavaksi säädetyn ampuma-aserikoksen tunnusmerkistöä. A:n viaksi jäi toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito. - Uutiset
2.2.2010 9.22
Hovioikeus: Kaasusumuttimen hallussapito ei ollut ampuma-aserikosKäräjäoikeuden käsityksen mukaan kaasusumuttimien hallussapitoa ei tällä hetkellä ole nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Riittävä rinnastus ampuma-aseisiin on katkennut, kun rangaistussäännös vuonna 2007 on siirretty ampuma-aselaista rikoslakiin, eikä tapahtunutta voida analogiatulkinnalla korjata, vaikka selvää on, ettei kaasusumuttimien hallussapitoa ole ollut tarkoitus dekriminalisoida. Siten syyttäjän rangaistusvaatimus oli lakiin perustumaton. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja ratkaisun. - Uutiset
20.1.2010 17.00
Ampuma-aseiden tai niiden osien deaktivointia koskeva ohje uudistuiPoliisihallitus on antanut uuden ampuma-aseiden tai niiden osien pysyvästi ampumakelvottomaksi muuntamista koskevan ohjeen. Ohjeen tarkoituksena on määritellä tekniset vaatimukset, joiden mukaan ampuma-ase voidaan muuntaa pysyvästi toimintakelvottomaksi. Tällaisen esineen hallussapito ei ole luvanvaraista. - Uutiset
6.11.2008 16.57
STM: Ampuma-aseluvan hakijan mielenterveyden luotettava arviointi edellyttää laajamittaisia selvityksiäSosiaali- ja terveysministeriön mukaan lääkäri ei voi yhden vastaanottokerran jälkeen arvioida henkilön soveltuvuutta ampuma-aseluvan saamiseksi. Ampuma-aseluvan hakijan mielenterveyden luotettava arviointi edellyttäisi laajamittaisia selvityksiä. Tällaisten selvitysten antamiseen ei terveyskeskuksissa yleensä ole mahdollisuuksia, todetaan sosiaali- ja terveysministeriön 6. marraskuuta antamassa ohjeessa, joka koskee ampuma-aseluvan saamiseksi tarvittavaa lääkärintodistusta. - Uutiset
22.8.2008 13.08
Hovioikeuden ratkaisu kaasusumutinta koskevassa ampuma-aserikosasiassaHovioikeuden mukaan syyttäjä ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että A:n hallusta löytyneessä kaasusumuttimessa olisi ollut kaasua jäljellä. Näin ollen, kun kaasusumuttimen on katsottava olleen tyhjä, sitä ei voida pitää ampuma-aselain 11 §:ssä tarkoitettuna välineenä, jolla voidaan levittää ilmaan lamaannuttavaa ainetta. A ei siten ole syyllistynyt ampuma-aserikokseen. - Uutiset
17.4.2007 11.09
Hovioikeus: Laivakanuunan pienoismallin hallussapito ei ollut ampuma-aserikosItä-Suomen hovioikeus on vapauttanut kaksi miestä sakkorangaistuksista, jotka he saivat käräjäoikeudessa laivakanuunan pienoismallin hallussapidosta. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet ampuma-aserikoksesta, koska oikeuden mukaan miehiltä puuttui teon edellyttämä tahallisuus. Miehet olivat erehtyneet siinä, oliko pienoismalli ampuma-aselaissa tarkoitettu ampuma-ase. - Uutiset
25.8.2004 17.16
KHO:n päätös ampuma-aseasiassaKHO 2004 T 1975:Ampuma-aseen hankkimislupa - Valittajan kuolema - Lausunnon raukeaminen - Uutiset
2.2.2004 14.04
Luvattomien ampuma-aseiden ja räjähteiden alueelliset keräyskampanjat alkavat - Uutiset
22.5.2003 16.27
Ampuma-aselakiin, rikoslakiin ja poliisilakiin esitetään muutoksia - Uutiset
8.2.2002 18.09
KHO:n päätös ampuma-aseen hankkimisluvan hylkäämisperusteista - Uutiset
7.2.2002 15.10
Ampuma-aselainsäädännön kokonaisuudistuksen II vaihe voimaan 1.3. - Uutiset
15.6.2001 23.49
Ampuma-aselain muutos jäi vahvistamatta muotovirheen vuoksi - Uutiset
31.5.2001 16.27
Ampuma-aselain muutoksen sisältö hyväksyttiin - Esityöt > Hallituksen esitykset HE 11/2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta
- Esityöt > Hallituksen esitykset HE 100/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi
- Esityöt > Hallituksen esitykset HE 110/2000 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta
- Esityöt > Valiokuntamietinnöt HaVM 3/2003 vp Lakialoite laiksi ampuma-aselain 113 §:n muuttamisesta
- Oikeuskäytäntö > KKO:n valitusluvat KKO VL:2023-116 Ampuma-ase - - Ampuma-aserikos - törkeä ampuma-aserikos
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Turun HO 10.9.2020 20/132237 Ampuma-ase - Ampuma-aserikos - Kynäpistooli
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Helsingin HO 20.2.2018 212 Etsintä
Ampuma-ase
Oikeudenkäyntimenettely - Tutkimatta jättäminen - Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 22.1.2015 15/102871 Ampuma-ase - Ampuma-aserikos
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 17.06.2008 630 Ampuma-ase - Kaasusumutin
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Helsingin HO 23.05.2006 1486 Menettämisseuraamus - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Vaasan HO 01.11.1991 2070 Menettämisseuraamus - Omaisuuden tai sen arvon menettäminen - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Kouvolan HO 17.09.1991 1266 Ampuma-ase - Pakkokeino - Takavarikko
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Kouvolan HO 06.09.1988 1033 Ampuma-ase - Rikosten yhtyminen
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Kouvolan HO 29.10.1987 1406/87 Syyte - Rikosten yhtyminen - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Rovaniemen HO 31.01.1984 1555/83 Rikosten yhtyminen - Lainkonkurrenssi - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Helsingin HO 17.11.1983 1776 Ampuma-ase - Menettämisseuraamus
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 12.02.1982 PÄ-1952/81 Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 22.01.1982 PÄ-1522/81 Ampuma-aseen luvaton hallussapito
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 27.02.1981 PÄ-1900/80 Menettämisseuraamus - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 18.12.1979 PÄ-1822/79 Menettämisseuraamus - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 02.11.1979 PÄ-1613/79 II Menettämisseuraamus - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hovioikeuksien ratkaisujen tekstit Itä-Suomen HO 11.05.1979 PÄ-2073/78 Menettämisseuraamus - Ampuma-ase
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Itä-Suomen HAO 11.04.2018 18/0306/1 Ampuma-ase - Hankkimislupa - Metsästysperuste - Luotettava selvitys metsästysharrastuksesta
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Itä-Suomen HAO 10.02.2017 17/0135/1 Ampuma-ase - Hallussapitolupien peruutus - Reformatio in peius -kielto
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Itä-Suomen HAO 23.05.2016 16/0558/1 Ampuma-ase - Hankkimislupa - Käyttäytyminen - Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Pohjois-Suomen HAO 20.04.2016 16/0120/1 Ampuma-ase - Hankkimislupa - Luottamuksensuoja - Estevaikutuksen kesto
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Itä-Suomen HAO 20.11.2015 15/1514/1 Ampuma-ase - Hallussapitolupa - Rinnakkaislupa - Rinnakkaisluvan raukeaminen
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Rovaniemen HAO 7.6.2004 04/0306/1 Ampuma-ase - Hankkimislupa - Harkintavallan laajuus
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Kuopion HAO 30.4.2004 04/0261/3 Ampuma-ase - Hankkimislupa - Käyttötarkoitus - Metsästys
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Hämeen LO 4.5.1999 290/3 Ampuma-ase - Taskuase - Teurastaja
- Oikeuskäytäntö > Hallinto-oikeudet Kuopion LO 11.2.1988 72/II Ampuma-ase - Hallussapitolupa - Taskuase
- Oikeuskäytäntö > KKO:n ennakkopäätökset KKO:2010:7 Ampuma-ase - Ampuma-aserikos - Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito - Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate
- Oikeuskäytäntö > KKO:n ennakkopäätökset KKO:1988:134 Rikosten yhtyminen - Reaalikonkurrenssi - Ideaalikonkurrenssi - Ampuma-ase - Varomaton aseen käsittely - Reformatio in peius
- Oikeuskäytäntö > KHO:n lyhyet ratkaisuselosteet (arkisto) KHO 27.11.2017/6128 Ampuma-ase - Väliaikainen haltuunotto - Väliaikaisen haltuunoton kesto - Haltuunoton jatkaminen - Uusi haltuunottopäätös edellisen voimassaolon päätyttyä
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2016:66 12.5.2016 Ampuma-ase - Hankkimislupa - Hallussapitolupa - Urheilu- ja harrastusperuste - Luotettava selvitys - Uusi laji - Tulivoimainen ase
- Oikeuskäytäntö > KHO:n lyhyet ratkaisuselosteet (arkisto) KHO 3.10.2011/2814 Ampuma-ase - Hallussapitolupa - Luvan peruuttaminen - Törkeä rattijuopumus - Teon olosuhteet yksittäistapauksessa - Rangaistus - Poliisihallitus - Ratkaisukäytännön yhdenmukaisuus
- Uutiset
24.8.2023 10.53
Hovioikeus käsitteli asian vahvennetussa jaostossa ja äänesti: Oliko ampuma-ase erityisen vaarallinen ja rikos siten törkeä? – tarkkailussa erityisesti rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja tahallisuusH:n hallusta tavattua ampuma-asetta ei tuomiossa mainituin perustein ollut ampuma-aselain 9 §:n 3 kohdan tarkoittamalla tavalla naamioitu muuksi esineeksi kuin ampuma-aseeksi, eikä se näin ollen ollut kyseisen lainkohdan ja rikoslain 41 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla erityisen vaarallinen. H oli menettelyllään syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukeman törkeän ampuma-aserikoksen sijasta ampuma-aserikokseen. Syyte oli enemmälti hylättävä. Hovioikeus piti oikeudenmukaisena seuraamuksena H:n syyksi luetusta rikoksesta 30 päivän vankeusrangaistusta, joka käräjäoikeuden mainitsemin perustein oli määrättävä ehdottomana. (KKO:ssa; VL:2023-116) - Säädökset > Lainsäädäntö259/2001Valtioneuvoston asetus ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta, voimaan 25.3.2001
- Säädökset > Lagstiftning434/1940Asetus sisältävä eräitä poikkeussäännöksiä ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden hallussapidosta (upphävd)
- Säädökset > Lainsäädäntö434/1940Asetus sisältävä eräitä poikkeussäännöksiä ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden hallussapidosta (kumottu)
- Oikeuskäytäntö > KKO:n ennakkopäätökset KKO:1986-II-153 Ampuma-aseet
- Oikeuskäytäntö > KHO:n ennakkopäätökset KHO:2018:88 14.6.2018 Ampuma-ase - Aseluvan myöntäminen - Hyväksyttävä käyttötarkoitus - Tyhjentävä luettelo - Työperuste - Välttämättömyysedellytys - Virka-asetta vastaava ase - Rajavartija
- Lakikirjasto > Defensor LegisKuusikko, Kirsi: Oikeustapauksia korkeimmasta hallinto-oikeudesta – KHO 2013:172Defensor Legis 1/2014 s. 137 – 150, Oikeustapauskommentti
- Uutiset
10.11.2023 10.30
EUT velvoitti Ruotsin maksamaan 8 500 000 euroa muutetun ampuma-asedirektiivin myöhästymisestäRikkominen kesti lähes viisi vuotta, eli 14.9.2018–1.7.2023. - Uutiset
27.9.2023 9.22
Oikeusasiamiehen mukaan olisi syytä harkita ampuma-aselain täsmentämistä: Ampuma-aseen myynti lupaperuutuksen jälkeenOikeusasiamies yhtyi Poliisihallituksen lausunnossa esitettyyn siitä, että aseen omistajan kannalta olisi varsin ongelmallista, että ase voitaisiin myydä kolmen kuukauden kuluessa poliisilaitoksen päätöksestä, vaikka siitä olisi valitettu. Niin kauan kuin ei ole lopullisesti päätetty, pysyykö lupien peruutus voimassa, ei ole tiedossa onko omistajalla tarvetta aseen myyntiin. Tällainen tulkinta myös pitkälti vesittäisi omistajan muutoksenhakuoikeuden. Laki on Poliisihallituksen mukaan tulkinnanvarainen. Tähän ja muutoinkin päätöksessään toteamaansa nähden oikeusasiamies katsoi, että olisi syytä harkita, tulisiko ampuma-aselaissa olla täsmällisemmin säädetty siitä, mistä ajankohdasta lasketaan ampuma-aselain 99 §:n 1 momentissa säädetty kolmen kuukauden määräaika. - Uutiset
8.11.2021 13.22
Oikeusasiamieheltä huomautus ylikonstaapelille ampuma-aselain menettelysäännösten ja hallintolain 31 §:n vastaisesta menettelystäOikeusasiamies totesi muun muassa, että sinänsä ampuma-aselain suoman harkintavallan puitteissa Helsingin poliisilaitoksella oli voitu päätyä siihen, ettei kantelijan epäilty rattijuopumus antanut aihetta ryhtyä enemmälti harkitsemaan kantelijan ampuma-aselupien mahdollista peruuttamista. Kuitenkin kun tähän ratkaisuun oli päädytty, niin asiasta vastuussa olleen ylikonstaapelin olisi tullut heti huolehtia siitä, että Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle ilmoitetaan, että siellä olevat kantelijan aseet voi palauttaa kantelijalle. - Uutiset
16.12.2020 13.10
Ase oli rakennettu Maglite-valaisimen runkoon – käräjäoikeuden tavoin hovioikeus arvioi ampuma-aserikoksen törkeäksiA oli lieventävänä seikkana vedonnut siihen, että aseita oli ollut vain kaksi. Toinen aseista ei ollut ollut täysin toimintakuntoinen eikä patruunoita ollut ollut suurta määrää. Syyttäjä oli vastauksensa liitteenä toimittanut 15.6.2020 päivätyn lausunnon aseen toimintakunnosta. Hovioikeus katsoi, että syyttäjän asiassa hovioikeudessa esittämä uusi kirjallinen todistelu asetti A:n väitteen aseen toimintakunnottomuudesta epäuskottavaksi. Tekoa ankaroittavat seikat olivat nyt kysymyksessä olevassa asiassa lieventäviä seikkoja selvästi merkityksellisempiä. Teko oli siten myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. (Vailla lainvoimaa 16.12.2020) - Uutiset
16.9.2020 15.00
Apulaisvaltakunnansyyttäjä: Syytekynnys, todennäköiset syyt, vieraan valtion lakia koskevan selvityksen hankkiminen, ampuma-aserikosApulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi syytteen nostamisesta päättäneen aluesyyttäjän ja syytettä pääkäsittelyssä ajaneen aluesyyttäjän tietoon käsityksensä siitä, että ampuma-aserikosasian asianmukainen hoitaminen olisi edellyttänyt selvityksen hankkimista Ranskan kansallisen lain sisällöstä.