Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
13.12.2007 13.31
Itä-Suomen hovioikeudelta kaksi ratkaisua jäännösrangaistuksen täytäntöönpanostaItä-Suomen hovioikeus on antanut hiljattain kaksi ratkaisua jäännösrangaistuksen täytäntöönpanosta. - Uutiset
12.12.2007 11.10
KKO:n ratkaisu puolisoiden välisestä lahjasta konkurssitilanteessaKKO:2007:93Puolisot A ja B olivat vuonna 1988 B:n varoin ostaneet purjeveneen yhteisiin nimiinsä. B:n jouduttua vuonna 2002 konkurssiin konkurssipesä vaati, että purjeveneen puoliosan lahjoitus A:lle julistetaan avioliittolain 45 §:n (234/1929) nojalla mitättömäksi. Arvioitaessa sitä, oliko A:n saanto vastikkeeton, otettiin huomioon A:n kotityön merkitys. Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutuin perustein katsottiin, että kysymyksessä oli lahjoitus. - Uutiset
10.12.2007 11.04
Korkein oikeus muuttaa väliaikaisestiKorkein oikeus muuttaa väliaikaisesti tilojensa kunnostustyön vuoksi. Kunnostuksen on arvioitu kestävän noin puolitoista vuotta. Suulliset käsittelyt tullaan tuona aikana pitämään korkeimmassa hallinto-oikeudessa osoitteessa Unioninkatu 16, Helsinki. - Uutiset
10.12.2007 10.31
Hovioikeuden ratkaisu asianajajaa koskevassa asiassaHelHO:2007:21Asianajaja - Uutiset
10.12.2007 10.14
Advokaatin juttuja nyt myös verkossaAsianajajaliitto on alkanut julkaisemaan liiton jäsen- ja ammattilehti Advokaatin eräitä juttuja myös verkossa. Lehti kertoo asianajoalasta ja sen muutoksista sekä ohjeistaa jäseniään ammatillisesti ja eettisesti. Lehti antaa myös käytännön neuvoja muun muassa toimiston hoidossa. - Uutiset
7.12.2007 12.27
Hovioikeuden ratkaisu oikeudesta valokuvaanHelHO:2007:20Valokuvattavan oikeus valokuvaansa - Kuvan luvattomasta kaupallisesta käytöstä maksettava korvaus - Uutiset
5.12.2007 17.25
Kelan valtuutetut: Toimeentuloturvan muutoksenhaun pitkiin kestoihin pitää puuttuaKelan valtuutetut edellyttävät, että sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa käsiteltävien asioiden nopeuttamiseksi. Nykyinen yli 13 kuukauden mittainen keskimääräinen käsittelyaika ei ole oikeusturvan ja kansalaisten toimeentulon takaamisen kannalta mitenkään hyväksyttävissä. - Uutiset
5.12.2007 13.34
Optulan tutkimus kotitalouksien maksuvaikeuksistaVuoden 2005 aikana lähes puoli miljoonaa kotitaloutta oli ainakin kerran vaikeuksissa laskujensa tai lainojensa kanssa. Vajaat 60.000 kotitaloutta arvioi veloista selviytymisen erityisen vaikeaksi. Maksuvaikeudet ovat vähentyneet 2000-luvulla. Muun muassa nämä tiedot sisältyvät Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuun Kotitalouksien maksuvaikeudet 2002–2005. - Uutiset
4.12.2007 14.57
Lakikirjalla on paikkansa sähköisten tuotteiden rinnallaEdita Publishingin historiallinen Lakikirja 2008 julkistettiin tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos totesi julkistamistilaisuudessa pitämässään puheessa, että lakikirja on yhä tärkeä lakimiehen työkalu, vaikka sähköisten palveluiden merkitys kasvaa. - Uutiset
4.12.2007 11.45
Nettivieraana Matti Kuusimäki: Valtakunnansyyttäjän syysmietteitäValtakunnansyyttäjä, OTL, VT Matti Kuusimäki pohtii Edilexin Nettivieras-kolumnissa oikeusturvan saatavuutta ja laatua oikeus- ja syyttäjälaitoksen näkökulmasta. Kuusimäen mukaan oikeudenkäyntimenttelyä on kehitettävä, syyttäjän ja tutkivan poliisin yhteistyömahdollisuuksia parannettava ja tuomareiden erikoistumista lisättävä, jotta näennäinen oikeusturva ei söisi todellisen oikeusturvan eväitä. - Uutiset
30.11.2007 15.08
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilla on julkaistu ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa virkamiehen epäasiallisesta kielenkäytöstä, asianomistajan pääkäsittelyyn kutsumatta jättämisestä, ruotsinkielisestä asiakaspalvelusta, hylkäävän starttirahapäätöksen perustelemisesta sekä päämiehen oikeudesta käyttää käyttövarojaan. - Uutiset
22.11.2007 16.06
Riita-asioiden oikeuspaikkasäännöksiä ehdotetaan uudistettaviksiOikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että riita-asioiden oikeuspaikkaa koskevia säännöksiä uudistettaisiin. Uudistuksella parannettaisiin säännösten johdonmukaisuutta ja mahdollistettaisiin nykyistä enemmän joustavuutta oikeuspaikan suhteen. Oikeuspaikkasäännökset osoittavat, missä käräjäoikeudessa asia tutkitaan ja ratkaistaan. - Uutiset
22.11.2007 13.09
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta vain oikeudenkäyntikulujen osaltaKHO 21.11.2007 T 3007
Asiakirjajulkisuus - Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen - Suojelupoliisi - Valitusoikeus - Uutiset
21.11.2007 11.55
KHO pyytää EYTI:n ennakkoratkaisua lasten huostaanottoa koskevassa asiassaKHO:2007:80Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevassa asiassa, josta KHO päätti pyytää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisun, oli ratkaistavana kysymys lasten huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytyksistä sekä perusturvalautakunnan toimivallasta. - Uutiset
20.11.2007 13.15
KKO:n kaksi ratkaisua kiinteistötoimituksen purkamisestaKKO:2007:89Tilat olivat vuonna 1919 rekisteröidyssä vesialueen jaossa saaneet virheellisesti toistensa vesialueet. Niitä oli myös pääosin nautittu toisin kuin kiinteistörekisteri osoittaa. Kiinteistöjärjestelmän selvyyden ja luotettavuuden katsottiin vaativan, että virhe korjataan. Toimitus purettiin maanmittauslaitoksen keskushallinnon hakemuksesta. - Uutiset
20.11.2007 12.27
Velan lopullista vanhentumista koskeva säännös voimaan vuodenvaihteessaVelan lopullista vanhentumista koskeva säännös tulee voimaan vuoden 2008 alusta. Sen mukaan saatava vanhentuu lopullisesti, kun ulosoton enimmäisaika on kulunut umpeen. Enimmäisaikaa koskevat säännökset lisättiin ulosottolakiin jo vuonna 2004. Päävelallisen vapauduttua myös takaaja vapautuu. Saatavaa ei jatkossa voida enää periä myöskään velallisen kuolinpesästä. - Uutiset
20.11.2007 10.18
Velkajärjestelyn kehityssuuntia 1993 - 2006Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on julkaissut katsauksen Velkajärjestelyn kehityssuuntia 1993 - 2006. Katsauksessa todetaan muun muassa, että tuomioistuimiin saapui vuonna 2006 noin 3.700 uutta velkajärjestelyhakemusta, mikä on runsas neljännes lamavuosien ennätysmäärästä. Tuomioistuimet hylkäsivät vuonna 2006 noin 6 % käsittelemistään velkajärjestelyasioista. Hylkäysprosentti on alentunut 1990-luvulta. Lain tiukentaminen vuonna 1997 ja väljentäminen vuonna 2003 vaikuttivat velkajärjestelyn kysyntään ja hylkäysprosenttiin. - Uutiset
7.11.2007 12.23
Oikeusturva natisee Kuopion hallinto-oikeudessa tilaongelmien vuoksiKuopion hallinto-oikeuden onnettomat tilat ovat aiheuttaneet tuomioistuimeen entistä pahemman jutturuuhkan. Asiakirjapinossa on muun muassa lähes sata asiaa, jotka ovat tulleet vireille vuonna 2005.
– Lastensuojelu- ja toimeentulotukiasiat käsittelemme kiireellisinä, mutta muuten ruuhkat vain kasvavat, sanoo hallinto-oikeuden työsuojeluvaltuutettu, määräaikainen hallinto-oikeustuomari Tuulikki Hynynen Savon Sanomille. - Uutiset
6.11.2007 10.32
KHO:n päätös avioliiton esteiden tutkintapäätöksen valituskelpoisuudestaKHO:2007:76Maistraatin päätös, jolla maistraatti oli hylännyt hakemuksen avioliiton esteiden tutkinnan suorittamiseksi, oli valituskelpoinen päätös. Koska avioliiton esteiden tutkinnan suorittamista pyytäneet eivät valituksen mukaan enää olleet avioliittoaikeissa, ei valittajalla enää ollut oikeussuojan tarvetta. Äänestys 3-2. - Uutiset
31.10.2007 17.13
Viipurin oikeus hylkäsi vaatimuksen tontin palauttamisesta suomalaiselleViipurilainen tuomioistuin hylkäsi keskiviikkona 31.10. suomalaissuvulle kuulunutta tonttia koskevat vaatimukset, kertoo Helsingin Sanomat. Tuomari Gennadi Smirnov antoi tuomionsa iltapäivällä viisituntisen käsittelyn jälkeen. 82-vuotias suomalaismies on vaatinut itselleen keskustan tonttia, joka kuului hänen isälleen ennen talvisotaa. Paikalla on nykyisin lasten leikkipuisto. - Uutiset
29.10.2007 13.05
KKO:n ratkaisu käräjäoikeuden menettelystä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoasiassaKKO:2007:86Kysymys käräjäoikeuden menettelyn virheellisyydestä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoasiassa. - Uutiset
25.10.2007 8.37
Kiinteistöasiat käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokseen ehkä vuonna 2010Suunnitelma kiinteistöjen kirjaamisasioiden siirtämisestä käräjäoikeuksista Maanmittauslaitoksen tehtäväksi on valmistunut. Suunnitelman mukaan kirjaamisasiat siirretään Maanmittauslaitokseen vuoden 2010 alusta lukien. Lopullinen siirron ajankohta määräytyy kuitenkin lainsäädäntömuutosten voimaantulon perusteella. - Uutiset
23.10.2007 15.47
KKO:n ratkaisu todistajan kuulemisesta puhelimitseKKO:2007:82Vastaaja A:n valituksesta hovioikeudessa toimitettiin törkeän kiristyksen yritystä koskevassa asiassa pääkäsittely, johon muun muassa asianomistaja B oli kutsuttu henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa kuultavaksi. B ei saapunut pääkäsittelyyn, mutta häntä kuultiin siinä puhelimitse. Koska B:n hovioikeudessa antaman kertomuksen uskottavuuden arviointi oli valituksen käsittelyn kannalta keskeinen ja kiistanalainen kysymys, kertomuksen uskottavuutta ei voitu luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä eikä B:tä sen vuoksi voitu kuulla puhelimitse. - Uutiset
22.10.2007 11.20
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta ajokorttilupaa koskevassa asiassaKHO:2007:73Kihlakunnan poliisilaitoksella tai lääninhallituksella ei ollut valitusoikeutta korkeimmassa hallinto-oikeudessa ajokorttilupaa koskevassa asiassa, jossa hallinto-oikeus oli kumonnut poliisilaitoksen päätöksen. (Äänestys 3-2. Vähemmistö tutki lääninhallituksen valituksen.) - Uutiset
17.10.2007 9.06
EIT: Tupakkaoikeudenkäynnit kestivät liian pitkäänEuroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on antamassaan Suomea koskevassa tuomiossa todennut, ettei valittajaa koskeva oikeudenkäynti ollut tapahtunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan edellyttämässä kohtuullisessa ajassa. Kysymyksessä oli tupakkayhtiöitä vastaan nostettu kanne Helsingin käräjäoikeudessa. - Uutiset
16.10.2007 8.30
Apulaisoikeusasiamieheltä kannanotto STTV:n ylitarkastajan toimistaSosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ylitarkastaja menetteli eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan virheellisesti, kun tämä toimi viraston ylijohtajan ja osastopäällikön yksityisenä oikeudenkäyntiavustajana. Ylitarkastaja oli käyttänyt asian valmisteluun työaikaansa ja viraston välineitä. - Uutiset
15.10.2007 9.26
Itä-Suomen hovioikeus tuomitsee eniten vankeuttaOikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan Itä-Suomen hovioikeuspiirin alueella jaetaan eniten ehdottomia vankeusrangaistuksia. Siellä syytetylle napsahtaa herkimmin ehdoton vankeusrangaistus, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. - Uutiset
11.10.2007 14.38
KKO: Saneerausohjelman hyväksyminen ei poista valitusoikeuttaKorkein oikeus katsoo tuoreessa yrityksen saneerausohjelman hyväksymistä koskevassa ratkaisussaan, että vaikka velkoja oli hyväksynyt saneerausohjelman, tällä oli oikeus valittaa päätöksestä, kun velkoja oli lausumassaan todennut, että ohjelma ei täytä lain edellytystä. - Uutiset
9.10.2007 16.18
Valtio ja kalastajat sopuun rajakalastuskiistassa EIT:ssäEuroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on tänään poistanut asialistaltaan Suomea valtiota koskeneen oikeustapauksen, jossa oli kyse jutun pääsystä kansalliseen tuomioistuimeen. - Uutiset
5.10.2007 11.18
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta rakennuslupaa koskevassa asiassaKHO:2007:66Hallinto-oikeus oli jättänyt valitusoikeuden puuttumisen perusteella tutkimatta valituksen rakennuslupaa koskevasta päätöksestä. Maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n 3 momentin (1441/2006) mukaan muun ohella rakennuslupaa koskevassa asiassa hallinto-oikeuden päätökseen, jolla ei ole muutettu valituksen kohteena ollutta viranomaisen päätöstä, saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Kun hallinto-oikeus oli jättänyt valituksen tutkimatta eikä näin ollen ollut muuttanut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöstä, asia tutkittiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituslupa-asiana. - Uutiset
4.10.2007 16.39
KHO:n ratkaisu Tullihallituksen ennakkokannanoton valituskelpoisuudestaKHO 3.10.2007 T 2508Asiakirjajulkisuus - Maksu - Valituskelpoisuus - Valitustie - Valituskielto - Jäljennös - Maksuttomuus - Oikaisuvaatimus - Ennakkokannanotto - Uutiset
1.10.2007 14.07
KKO:n ratkaisu oikeudenkäyntikuluista yrityssaneerausta koskevassa asiassaKKO:2007:75Yrityssaneeraus - ValvojaOikeudenkäyntikulut - Uutiset
28.9.2007 15.39
Toimikunta kehittämään hallintolainkäyttöäOikeusministeriö on asettanut toimikunnan kehittämään hallintolainkäyttöä. Toimikunnan tehtävänä on laatia ehdotukset oikeussuojan takeista viranomaisen passiivisuustilanteissa, hallintolainkäytön yleisten menettelysäädösten uudistamisesta sekä hallintotuomioistuintasojen aseman ja tehtävien selkiyttämisestä oikeussuojajärjestelmässä. - Uutiset
27.9.2007 14.11
Ulosottopiirejä on ensi vuoden alusta 22Valtioneuvosto päätti 27.9. ulosoton uudesta, vuoden 2008 alusta voimaantulevasta piirijaotuksesta. Kaikkiaan maahan tulee 22 ulosottovirastoa (nykyisin 51). Virastojen toimipaikoista päättää oikeusministeriö. Uusi ulosottoa koskeva laki, ulosottokaari, tulee voimaan vuoden 2008 alusta. Sen mukaan ulosottolaitos muodostuu keskushallinnosta ja sen alaisista paikallisista ulosottovirastoista. - Uutiset
27.9.2007 11.55
KHO:n ratkaisu ammattiliiton valitusoikeudesta kaupan aukioloaikaa koskevassa asiassaKHO:2007:62Vähittäiskaupan aukioloaika - Sunnuntai - Jouluaatto - Lääninhallituksen poikkeuslupa - Valitusoikeus - Liikkeenharjoittaja - Ammatillinen etujärjestö - Uutiset
24.9.2007 9.50
KHO:n ratkaisu päätöksen valituskelpoisuudesta kunnallisasiassaKHO 20.9.2007 T 2346Kunnallisasia - Otto-oikeus - Päätöksen valituskelpoisuus - Uutiset
21.9.2007 8.48
Europarlamentissa pohditaan kansainvälisiä avioerojaEU-kansalaiset solmivat yhä enemmän rajatylittäviä avioliittoja. Mahdollisessa avioeroprosessissa joudutaan ratkaisemaan muun muassa omaisuuden jako, elatusavut sekä lasten huoltajuus. Mikäli puolisoilla on eri kansalaisuus tai he asuvat maassa, jonka kansalaisia kumpikaan ei ole, herää kysymys siitä, mitä lakia sovelletaan. Euroopan parlamentin jäsenet perehtyvät parhaillaan kansainvälisen avioliiton pulmiin. - Uutiset
20.9.2007 16.37
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus lapsen huostaanottoa ja sijoittamista koskevassa asiassaEuroopan yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamies on antanut ratkaisuehdotuksensa suomalaisessa ennakkoratkaisuasiassa. Kysymyksessä on korkeimman hallinto-oikeuden tekemä ennakkoratkaisupyyntö, joka koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun asetuksen soveltamista. - Uutiset
20.9.2007 12.29
Selvitysmies jatkaa selvityksiä tonttitarjonnan edistämiseksi ja kaavoituksen sujuvoittamiseksiOikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Lauri Tarasti on kutsuttu selvityshenkilöksi selvittämään tonttitarjonnan edistämistä ja kaavoituksen sujuvoittamista etenkin pääkaupunkiseudulla. Tarastin tehtävänä on selvittää, millaisin toimenpitein kaavoitusta voitaisiin edelleen nopeuttaa erityisesti asuntorakentamisen edistämiseksi, ja tehdä ehdotus hallitusohjelmassa mainittujen tähän liittyvien tavoitteiden toteuttamisesta. - Uutiset
17.9.2007 6.51
KKO:n ratkaisu muutoksenhakuoikeudesta lainvalintaa koskevaan ratkaisuunKKO:2007:74Käräjäoikeus oli työsuhteen päättämistä koskevassa asiassa ratkaissut osatuomiolla kysymyksen siitä, sovelletaanko asiaan Suomen vai Belgian lakia ja katsonut, että asiaan sovelletaan Belgian lakia. KKO katsoi, että asian muun osan käsittely ei ollut ratkaisun vuoksi tullut tarpeettomaksi, vaan käräjäoikeuden olisi pitänyt jatkaa oikeudenkäyntiä mainituilta osin. Käräjäoikeuden lainvalintaan antamasta ratkaisusta ei ole ollut erikseen valitusoikeutta. - Uutiset
12.9.2007 13.42
KHO:n ratkaisu oikeudenkäyntiavustajan esteellisyysasiassa11.09.2007 T 2277
Kunnallisasia - Kunnanvaltuutettu - Oikeudenkäyntiavustaja - Esteellisyys - Hallinto-oikeuden suullinen käsittely - Uutiset
12.9.2007 9.42
Hovioikeuden ratkaisu velkajärjestelyn maksuohjelman muuttamisesta ja kuolinpesäosuuden realisoinnista velkojen suoritukseksiToisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, että velallinen oli väittämästään maksuvaransa heikentymisestä huolimatta velvollinen käyttämään maksuohjelmaan merkityn velkajärjestelylain 5 §:n 2 momentin mukaisen perusturvaansa kuulumattoman kuolinpesäosuutensa velkojensa suoritukseksi. Hovioikeus katsoi, että maksuohjelman muuttamiselle ei ollut velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisia edellytyksiä. - Uutiset
11.9.2007 13.41
KKO:n ratkaisu hukkaamiskieltoa ja vakuustakavarikkoa koskevassa asiassaKKO:2007:73Pakkokeino - Hukkaamiskielto - Vakuustakavarikko - Uutiset
11.9.2007 11.35
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamies ovat julkaisseet ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa työttömyyskassan jäsenmaksusta, viivästyksestä kansaneläkevalituksen ja työeläkevalituksen käsittelyssä, hammashuollosta, vammaispalveluista, Viestintäviraston noudattamasta käytännöstä vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä, ulosmittauksesta sekä takavarikosta. - Uutiset
7.9.2007 5.35
Ulosottopiiriuudistus esillä ministerityöryhmässäHallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä käsitteli kokouksessaan torstaina 6. syyskuuta oikeusministeriössä vireillä olevaa ulosottopiiriuudistusta. Ministerityöryhmä puolsi valmistelun jatkamista. Ulosottopiireistä säädetään valtioneuvoston asetuksella, joka on tarkoitus antaa vielä syyskuun aikana. - Uutiset
6.9.2007 12.13
Hovioikeus: Kantelun määräaika alkaa käräjäoikeuden ratkaisun julkistamis- tai antopäivästäP oli ymmärtänyt, että tyytymättömyyden ilmaisulle säädetty määräaika alkaa kirjallisessa menettelyssä siitä, kun hän sai ratkaisun postitse. Kouvolan hovioikeus katsoi, että määräaika alkaa käräjäoikeuden ratkaisun julkistamis- tai antamispäivästä oikeudenkäymiskaaren mukaisesti. P:n kantelu jätettiin tutkimatta. - Uutiset
5.9.2007 13.01
Oikeudenkäyntiavustajien palkkiojärjestelmän uudistusehdotus saa kannatustaOikeusapulainsäädännön muutostarpeita pohtineen työryhmän mietinnöstä on valmistunut lausuntotiivistelmä. Lähes kaikki lausunnonantajat kannattavat oikeudenkäyntiavustajien palkkiojärjestelmän muuttamista pääosin tuntiperustaiseksi. Tällöin kiinteämääräisistä palkkioista luovuttaisiin ja palkkiot maksettaisiin tehtyjen työtuntien mukaan. - Uutiset
29.8.2007 16.19
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta maankäyttö- ja rakennusasiassaKHO:2007:58Maankäyttö ja rakentaminen - Poikkeamista koskeva asia - Julkipano - Valitusosoitus - Valitusosoituksen puute - Sähköinen asiointi - Sähköisen yhteystiedon puuttuminen - Valitusaika - Virheellisen valitusosoituksen vaikutus - Uutiset
28.8.2007 8.19
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilla on julkaistu uusia oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuja, jotka koskevat muun muassa ulosmittausta, esitutkintaa, terveyskeskusten hoitotarvikkeiden ja -välineiden jakelua, kunnan menettelyä saatavien perinnässä, tullineuvonnan kieltä, vesihuoltolain tulkintaa sekä rasitetietojen puutteellisuutta. - Uutiset
27.8.2007 10.45
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta lastensuojelulain mukaista yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseenKHO 24.8.2007 T 2112
Yhteydenpidon rajoittaminen - Voimaantulosäännös - Muutoksenhaku