Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
18.6.2014 9.30
Työryhmä pohti käsittely- ja oikeusastejärjestyksen muuttamista rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja kansainvälistä perheoikeutta koskevissa asioissaTyöryhmä ehdottaa mm., että jatkossa muutosta luovuttamisesta päättäneen käräjäoikeuden ratkaisuun haettaisiin KKO:lta, jos se myöntää valitusluvan. Lisäksi toimivaltaisia käräjäoikeuksia ehdotetaan vähennettäväksi nykyisistä neljästä käräjäoikeudesta siten, että luovuttamisasiat keskitettäisiin Helsingin KO:een. Helsingin HO:ssa nykyään ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltävät ulkomaisen päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevat asiat samoin kuin lapsen palauttamista koskevat asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin KO:ssa. Lisäksi ehdotetaan, että ulkomaisia avioeropäätöksiä voitaisiin tunnustaa ilman tuomioistuimen vahvistusta nykyistä laajemmin. - Uutiset
17.6.2014 15.33
Hovioikeus: Vastapuolta kuulematta annettuun väliaikaiseen turvaamistoimipäätökseen liitetty turvaamistoimihakemus voitiin määrätä salassa pidettäväksi vielä ratkaisun antamisen jälkeenkinHelsingin HO katsoi toisin kuin KO ja perusoikeusmyönteisesti asiaa tulkiten, että vastaajayhtiötä koskevat turvaamistoimihakemukset liitteineen voitiin määrätä salassa pidettäväksi vielä väliaikaiseen turvaamistoimipäätöksen antamisen jälkeenkin. KO:n päätöksen mukainen tulkinta olisi nimittäin tarkoittanut sitä, ettei asiaan osallisella olisi kuulematta tehtyjen ratkaisujen osalta lainkaan mahdollisuutta saada oikeusturvansa kannalta mahdollisesti hyvinkin tärkeää salassapitoa koskevaa asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. (Lainvoimainen) - Uutiset
16.6.2014 13.08
KKO: Oikeudenkäyntikuluvaatimusta ei voi tehdä enää asian palauttamisen jälkeen hovioikeudessaA:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta KKO:n osalta ei voitu tutkia hovioikeudessa, koska sitä ei ollut tehty ennen asian käsittelyn päättymistä KKO:ssa. - Uutiset
16.6.2014 9.03
Hovioikeus myönsi eri eurooppalaisten maiden konkurssi- ja maksukyvyttömyyslainsäädännön vaikutuksia tutkivan tutkimusryhmän jäsenille oikeuden tutustua salassa pidettäviin konkurssiasiakirjoihinHelsingin HO on antanut luvan University of Strasbourgin toteuttaman tutkimusryhmän jäsenille oikeuden saada tieto Helsingin HO:ssa käsiteltyjen konkurssiasioiden asiakirjoista myös siltä osin kuin niihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja. Lupa ei kuitenkaan koske hovioikeuden esittelijän muistioita salassa pidettävien tietojen osalta eikä muitakaan asiakirjoja, jotka sisältävät tietoja tuomioistuimen jäsenten tai esittelijän ratkaisun tekemistä varten käymistä neuvotteluista. Lupa on voimassa 31.12.2016 asti. (Vailla lainvoimaa 16.62014) - Uutiset
12.6.2014 16.46
Velkajärjestelyyn pääsyä aiotaan helpottaa - järjestely mahdolliseksi myös pienyrittäjille vuoden 2015 alustaHallituksen torstaina 12. kesäkuuta antaman esityksen tavoitteena on saattaa velkajärjestelylaki vastaamaan luotonannossa tapahtunutta muutosta. Ylivelkaantuminen, joka aiemmin johtui pääasiassa yritys-, takaus- tai asuntoveloista, on nykyisin pääosin seurausta kulutusluotoista, pikalainoista ja maksamattomista laskuista. - Uutiset
12.6.2014 14.01
Hovioikeuden viisi päätöstä oikeudesta toimia asiamiehenä tai avustajana takavarikkoasiassaKoska luvan saanut lakimies (OTK) oli epäiltynä yhtiön edustajan epäiltyyn rikokseen liittyvässä asiassa, hän ei voinut toimia yhtiön asiamiehenä tai yhtiön edustajan avustajana takavarikkoasioissa (Vailla lainvoimaa 12.6.2014) - Uutiset
10.6.2014 14.05
Satojen miljoonien arvosta yritysriitoja välimieslautakuntaan alkuvuonnaUudet säännöt ja kansainvälisellä huippuosaamisella laajennettu hallitus tuovat monimutkaisempia ja yhä arvokkaampia riitoja Keskuskauppakamarin välimieslautakuntaan. Alkuvuoden aikana lautakuntaan saapuneiden riitojen yhteenlaskettu arvo yltää lähes 300 miljoonaan euroon. - Uutiset
9.6.2014 12.45
Hovioikeus: Osakeyhtiön toisella osakkaalla ja hallituksen ainoalla jäsenellä ei ollut oikeutta omissa nimissään ajaa kannetta yhtiön hyväksiOsakeyhtiölain mukaan kanneoikeus on lähtökohtaisesti yhtiöllä itsellään, kun taas osakkeenomistajan oikeus ajaa kannetta yhtiön hyväksi on sidottu laissa säädettyjen edellytysten täyttymiseen. Koska L oli voinut päättää yhtiön ajaman kanteen nostamisesta ja koska kanteessa ei ollut kysymys yhtiölle aiheutetusta välillisestä vahingosta, L:n yhtiön hyväksi omissa nimissään nostaman kanteen ajamiselle ei ollut laissa säädettyjä edellytyksiä. (Vailla lainvoimaa 9.6.2014) - Uutiset
9.6.2014 8.00
Asianajajaliitto vaatii oikeudellisille palveluille yhtenäistä valvontaa ja toivoo palautteen annon mahdollistamista tuomareilleAsianajajia ja julkisia oikeudenkäyntiavustajia valvotaan kaiken oikeudellisen neuvonnan osalta. Asianajajaliitto on huolissaan siitä, ettei samanlainen valvonta kuitenkaan ulotu lupalakimiehiin, saati muihin neuvontapalvelujen tarjoajiin. Liitto toivoo myös mahdollisuutta antaa tuomareille palautetta heidän hoitamastaan työstä. - Uutiset
6.6.2014 14.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 15.5.–3.6.2014 koskevat muun muassa rikoksen tekijän luovuttamista, vapaudenriiston johdosta maksettavia vahingonkorvauksia sekä karkottamista ETA-valtioiden sisällä. - Uutiset
5.6.2014 11.52
Yle: Nyt puhuu tuomari: Kiire estää tekemästä työtäni hyvin Helsingin käräjäoikeudessaHelsingin KO:ssa toimiva tuomari kertoo työstään poikkeuksellisessa Yle Uutisten haastattelussa. Tuomarin mukaan työtä tehdään jatkuvassa kiireessä ja tulostavoitteiden paineessa. Laamanni Eero Takkunen myöntää, että tuomarit työskentelevät kiireessä. Takkusen mukaan Helsingin KO:n erityisasema on huomioitu tuomioistuinten resurssien jaossa, mutta ei riittävästi. - Uutiset
4.6.2014 16.03
Hovioikeus myönsi oikeuden saada tietoja salassapidettävistä raiskaustuomioista oikeustieteellistä gradua vartenA oli ilmoittanut tekevänsä pro gradu -työtä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Työn aiheena on Raiskaus kansainvälisenä ja kansallisena rikoksena. Helsingin hovioikeus katsoi muun muassa, että A oli esittänyt hyväksyttävät perusteet hakemukselleen. Hän oli myös antanut kirjallisen sitoumuksen siitä, ettei käytä asiakirjoja niiden henkilöiden vahingoksi tai halventamiseksi, joita asiakirjat koskevat. Hovioikeus katsoi olevan ilmeistä, ettei tiedon antaminen tässä tapauksessa loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. (Vailla lainvoimaa 4.6.2014) - Uutiset
4.6.2014 13.06
Hovioikeuden päätös oikeudesta toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajanaOikeudenkäyntiavustajalautakunta oli katsonut muun muassa, että taloustieteen kandidaatin tutkinto ja Tallinnassa suoritettu diplomi Master of Arts in law -koulutuksessa ei oikeuttanut toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana Suomessa. Hovioikeus ei muuttanut päätöstä. (Vailla lainvoimaa 4.6.2014) - Uutiset
3.6.2014 16.09
Yhtiö velvoitettiin maksamaan asiamiehen laskusaatavat – käräjäoikeuden tuomiota ei muutettuTurun HO katsoi, ettei Länsi-Uudenmaan KO:n ratkaisun muuttamiseen ollut ilmennyt aihetta tapauksessa, jossa yhtiön osakkaat olivat väittäneet heidän asiamiehensä menetelleen hyvän asianajotavan vastaisesti ja että tämä olisi omaa ja puolisonsa etua ajaen sekä päämiehiään asiankuulumattomasti laskuttaen käyttänyt luottamuksellista asemaansa väärin ja esteellisenä toiminut päämiehiään vastaan. (Vailla lainvoimaa) - Uutiset
3.6.2014 8.00
Hallintotuomioistuinten verotuspäätösten tosiasialliseen kumoamiseen tähtäävällä vahingonkorvauskanteella ei voitu ratkaista samoja kysymyksiä yleisessä tuomioistuimessaHallintotuomioistuimet olivat lainvoimaisesti ratkaisseet kysymyksen Oy:tä koskevien jälkiverotusten ja niiden perustana olevien tosiseikastojen oikeellisuudesta verotuksen näkökulmasta. Käräjäoikeus katsoi, että verotuspäätösten tosiasialliseen kumoamiseen tähtäävällä vahingonkorvauskanteella ei voida ratkaista samoja kysymyksiä yleisessä tuomioistuimessa hallintotuomioistuinten ratkaisujen oikeusvoimavaikutuksen ja tuomioistuinten asiallisten toimivaltarajojen vuoksi. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota. (Vailla lainvoimaa 2.6.2014) - Uutiset
2.6.2014 12.00
Uudistettua tuomioistuimia ja tuomioita koskevaa Bryssel I -asetusta aletaan soveltaa vuonna 2015Tuomioistuinten toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskeva uudistettu ns. Bryssel I -asetus tulee EU:ssa sovellettavaksi vuoden 2015 alussa. Eduskunnalle annettu lakiesitys sisältää asetusta täydentävää ja sen käytännön soveltamista koskevaa sääntelyä. - Uutiset
2.6.2014 9.00
Uusi tutkinto täyttää aukon Suomen oikeusjärjestelmässä – oikeustulkin näyttötutkintoon valmistava koulutus alkaaEuroopan unioni on marraskuusta 2013 asti velvoittanut jäsenmaitaan huolehtimaan pätevien oikeustulkkien saatavuudesta. Suomesta oikeustulkin koulutus kuitenkin vielä puuttuu. Tämä vaarantaa EU-kansalaisten ja muiden ulkomaalaisten oikeusturvan Suomessa, sillä epäpätevään tulkkiin eivät oikeudessa luota tuomari tai asianosainen. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian OIKEAT-hankkeessa ongelmaan tarjotaan ratkaisuja. - Uutiset
30.5.2014 15.12
Hovioikeus: Kun kantajan prosessiosoite oli jäänyt epäselväksi, käräjäoikeuden olisi tullut siirtää käsittely myöhempään istuntoon eikä jättää asiaa sillensäKantajalla ei ollut asiassa avustajaa eikä asiamiestä. Näin ollen K:n prosessiosoitteeksi on lähtökohtaisesti katsottava K:n oma osoite. Hän ei kuitenkaan ollut asian käsittelyn missään vaiheessa nimenomaisesti ilmoittanut tiettyä asunto- tai muuta osoitetta prosessiosoitteekseen. Ottaen lisäksi huomioon, että K oli asioinut käräjäoikeudessa sekä kirjallisesti että sähköpostia käyttäen ja että asiakirjoista ei ilmene, että käräjäoikeus olisi prosessiosoitetta häneltä nimenomaisesti tiedustellut, K:n prosessiosoitteen oli katsottava jääneen epäselväksi. (Vailla lainvoimaa 30.5.2014) - Uutiset
28.5.2014 14.24
Jatkokäsittelylupaa ei myönnetty rantakäärmeen tappamisasiassaKäräjäoikeus oli tuominnut A:n rantakäärmeen lapiolla tappamisen vuoksi luonnonsuojelurikkomuksesta sakkorangaistukseen sekä menettämisseuraamukseen. Hovioikeus tutki edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle.
Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella asiassa ei
- ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta,
- tärkeätä lain soveltamisen kannalta myöntää jatkokäsittelylupaa eikä
- muuta painavaa syytä luvan myöntämiselle.
(Vailla lainvoimaa 28.5.2014) - Uutiset
28.5.2014 9.00
KHO:n ratkaisu ylimääräisestä muutoksenhausta motocross-radan ympäristölupa-asiassa SulkavallaSulkavan rakennuslautakunta oli myöntänyt Sulkavan moottorikerho/UA ry:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan motocross- ja lasten motocrossradalle sekä enduro- ja mönkijäreittien rakentamiselle Sulkavan kunnan Partalan kylään kuuluvalle noin 17 hehtaarin määräalalle. Hallinto-oikeuden päätöksestä tehtyjä valituksia ei tutkittu niiden muutoksenhakijoiden osalta, jotka eivät olleet tehneet hallinto-oikeudelle kantelua rakennuslautakunnan päätöksestä. Muiden valittajien valitukset tutkittiin ja hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöstä ei heidän valitustensa johdosta muuttettu.