Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
17.3.2021 11.11
Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi käräjätuomarille huomautuksen: Käräjäoikeus ei antanut haastetta viipymättä ja tuomitsi rangaistukseen vanhentuneesta rikoksestaApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen käräjätuomarille, joka oli käräjäoikeuden puheenjohtajana lukenut vastaajan syyksi syyteoikeudeltaan vanhentuneen rikoksen. Asia kävi ilmi oikeuskanslerin laissa säädettyihin tehtäviin kuuluvassa rangaistustuomioiden tarkastamisessa. - Uutiset
17.3.2021 16.00
Hovioikeus ei poistanut oikeudenkäyntimaksua: Lainoppineen avustajan tulee tuntea muun ohella keskeinen avustajan tehtäviä ja asemaa sekä muutoksenhakujärjestelmää koskeva lainsäädäntöArvioitaessa oikeudenkäyntimaksun kohtuullisuutta merkitystä ei näin ollen voitu antaa sille, kuinka paljon aikaa avustaja oli käyttänyt valituskirjelmän laatimiseen laiminlyötyään tyytymättömyyden ilmoittamisen omalta osaltaan. Ajankäyttöä KO:ssa koskevalta osalta palkkioasia oli jäänyt lainvoimaiseksi. Muutoksenhakua koskevat säännökset eivät merkitse elinkeinovapauden rajoittamista. Oikaisuvaatimuksessa vedottujen seikkojen perusteella asiassa ei siten ollut ilmennyt aihetta katsoa, että oikeudenkäyntimaksun periminen olisi ollut myöskään ilmeisen kohtuutonta. (Vailla lainvoimaa 17.3.2021) - Uutiset
18.3.2021 9.15
Hovioikeus äänesti: Saneerausmenettelyasia palautettiin käräjäoikeuteen, koska kanne ei ollut vanhentunutHovioikeus katsoi muun muassa, että takaisinsaantikanteen nostamisen määräaika oli alkanut 15.11.2019, kun selvittäjä oli saanut tiedoksi tarvittavat asiakirjat lopullisen erityistarkastuskertomuksen liitteenä. Kun takaisinsaantikanne oli nostettu kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asiakirjat oli luovutettu selvittäjälle, kanne oli nostettu ajoissa. Käräjäoikeuden ei olisi tullut hylätä kannetta vanhentuneena. Hovioikeus ei voinut ensimmäisenä oikeusasteena ratkaista kysymystä siitä, oliko yhtiön A:lle suorittama velan maksu peräytettävä. Näin ollen asia oli palautettava käräjäoikeuteen käsiteltäväksi. (Ks. KKO:2022:58: HO:n päätös kumottiin. Asia jätettiin KO:n tuomiolauselman varaan.) - Uutiset
18.3.2021 9.31
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu eurooppalaisen pidätysmääräyksen sovellettavuudesta ja harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista (Irlanti)Ennakkoratkaisupyyntö – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Eurooppalainen pidätysmääräys – Puitepäätös 2002/584/YOS – Soveltamisala – 8 artiklan 1 kohdan c alakohta – Käsite ”täytäntöönpanokelpoinen tuomio” – Rikos, josta kolmannen valtion tuomioistuin on tuominnut rangaistuksen – Norjan kuningaskunta – Tuomio, jonka pidätysmääräyksen antanut valtio on tunnustanut ja pannut täytäntöön kahdenvälisen sopimuksen nojalla – 4 artiklan 7 alakohdan b alakohta – Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet – Rikoksen ekstraterritoriaalinen luonne - Uutiset
18.3.2021 12.53
Hovioikeus: Äidin luota isän luokse asumaan määrätyn lapsen edun mukaista oli keskeyttää käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanoOikeuskirjallisuudessa (Anna-Kaisa Aaltonen: Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa, 2020, s. 434) on katsottu, että käytännössä päätöksen täytäntöönpanoa lykätään erittäin harvoin. Täytäntöönpanon lykkäämisellä voi kuitenkin olla lasta suojaava merkitys esimerkiksi silloin, kun tuomioistuin on päättänyt lapsen asuinpaikan siirtämisestä vanhemman luota toisen luokse. Nyt käsiteltävässä asiassa lapsi (s. 2017) oli asunut äidin luona. KO oli määrännyt lapsen asumaan isän luona. HO totesi, ettei asian käsittelyn tässä vaiheessa ollut perusteita arvioida HO:n ratkaisun lopputulosta. Riippumatta siitä, miten asiaa olisi muutoin mahdollisesti arvioitava, ottaen huomioon se, että lapsi oli koko elämänsä asunut äitinsä kanssa, lapsen edun mukaista oli keskeyttää KO:n päätöksen täytäntöönpano, kunnes asia on HO:ssa ratkaistu. Se, että täytäntöönpano kyseisessä asiassa oli toimitettu 16.3.2021 ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. - Uutiset
18.3.2021 13.52
Ulosoton väliaikaisiin muutoksiin jatkoaHallitus esittää jatkoa väliaikaiseen lakiin, jolla on helpotettu ulosotossa olevien tilannetta koronavirusepidemian aikana. Väliaikaisten muutosten voimassaoloa on tarkoitus jatkaa tämän vuoden loppuun. Väliaikaisella lailla on haluttu helpottaa velallisten mahdollisuutta saada rajoitettu tai kevennetty ulosottomenettely. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia tai maksuaikojen myöhentämisiä. Helpotukset on tarkoitettu niille, joiden taloudellista tilannetta koronavirusepidemia tai siitä johtuvat poikkeusolot ovat vaikeuttaneet. - Uutiset
19.3.2021 8.28
Ehdotus sovittelun siirrosta oikeusministeriön hallinnonalalle lausunnoille 9. huhtikuuta saakkaRikos- ja riita-asioiden sovittelu ehdotetaan siirrettäväksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta oikeusministeriön hallinnonalalle. Oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hankkeessa on selvitetty sovittelun siirtämistä oikeusministeriön hallinnonalalle. Selvitys liittyy pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteeseen vahvistaa sovittelun käyttöä oikeusjärjestelmään kohdistuvien paineiden keventämiseksi. - Uutiset
19.3.2021 14.18
KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi hallintotuomioistuinpäivässä: Oikeusvaltion uhkatekijät ja ilmastonmuutos huolenaiheitaTuomioistuimet takaavat oikeusvaltion toiminnan ja puolustavat jokaisen yksilön oikeuksia. Tuomioistuimet tarvitsevat kuitenkin vahvan aseman yhteiskunnassa. Suomessa tulisi vakavasti arvioida tuomioistuinten riippumattomuuden takeita Ruotsin tapaan. Lainsäätäjän täytyy myös reagoida ilmastonmuutokseen pikaisesti. Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi puhui vuosittaisessa hallintotuomioistuinpäivässä 19.3.2021. Hän painotti puheessaan erityisesti tuomioistuinten riippumattomuutta. - Uutiset
19.3.2021 14.30
Puolustajan korona-altistumiseen ja toimintakyvyttömyyteen sekä koronapandemian rajoitteisiin vedonneelle ei palautettu menetettyä määräaikaaKO oli 25.1.2021 tuominnut hakijan raiskauksesta ja haitanteosta virkamiehelle yhteiseen 1 v 10 kk vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan korvauksia. Hakijan mukaan hänen puolustajansa oli ollut altistuneena koronavirukselle ja toimintakyvyttömänä sekä epidemian rajoitteiden takia eristettynä 28.2.2021 asti. Sen vuoksi puolustaja ei ollut pystynyt noudattamaan määräaikaa valituksen toimittamiselle. HO katsoi, ettei hakemuksen tueksi ollut esitetty sellaista selvitystä, joka olisi osoittanut hakijan puolustajan olleen valituksen toimittamiselle säädettynä määräaikana laillisen esteen vuoksi tosiasiallisesti estynyt toimittamaan valitusta määräajassa tai hakemaan sen toimittamiseksi uutta määräaikaa. Hakemuksen tueksi ei ollut myöskään esitetty OK 31 luvun 17 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä. (Vailla lainvoimaa 19.3.2021) - Uutiset
22.3.2021 8.00
Hovioikeus palautti sairaalahoidossa olleelle ja tämän jälkeen kuntoutukseen siirtyneelle menetetyn määräajan - myös vähäisempien sairauksien hankalia tilapäisoireita voidaan pitää laillisena esteenäHakija oli lausunut, että hän oli ollut sairaalahoidossa ajalla 4.–16.2.2021, minkä jälkeen hän oli siirtynyt kuntoutukseen hoitokoti Kangaskartanoon ja edelleen asumispalveluyksikkö Ahonkartanoon. Hän oli saanut KO:n tuomion postitse vasta 2.3.2021. Hän oli 17.2.2021 tehnyt postille osoitteenmuutosilmoituksen, joka oli tullut voimaan 19.2.2021. Hän oli hakeutunut hoitoon alkoholiongelmansa vuoksi ja oli motivoitunut pääsemään irti päihteistä. HO katsoi, että hakijalla oli ollut laillinen este ja että hän ei tämän vuoksi ollut määräajassa voinut ilmoittaa tyytymättömyyttään KO:n tuomioon. Määräajan palauttamiseen oli siten OK 31 luvun 17 §:ssä tarkoitetut perusteet. (Vailla lainvoimaa 22.3.2021) - Uutiset
22.3.2021 10.00
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut hylätä vanhempien hakemukset huoltoriidassa lapsen kiireellisen sijoituksen ja vireillä olevan huostaanottoprosessin takiaYleisen tuomioistuimen toimivaltaa ei ole nimenomaisesti rajoitettu tilanteessa, jossa lapsi on kiireellisesti sijoitettu. Näin ollen HO päätyi siihen, että yleinen tuomioistuin oli lähtökohtaisesti toimivaltainen käsittelemään lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevan asian nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa. HO päätyi siihen, että edellytykset antaa perusteltu ratkaisu siitä, miten lapsen huolto, asuminen, tapaamisoikeus ja elatus tulisi lapsen edun mukaisella tavalla järjestää, olivat puutteelliset. Tässä arvioinnissa HO oli, kuten käräjäoikeuskin, kiinnittänyt huomiota vanhempien täysin päinvastaisiin käsityksiin lapsen huollon, asumisen ynnä muun järjestämisestä sekä siihen, että lapsi oli sijoitettu kodin ulkopuolelle, eikä kummankaan vanhemman luokse. Merkitystä ei ollut sillä, ettei asiassa ollut olemassa aiempaa tuomioistuimen päätöstä. Asiassa ei siten ollut lapsen edun kannalta tarpeellista saada nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa hänen huoltoaan ynnä muita seikkoja koskevaa ratkaisua. Hakemukset oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 22.3.2021) - Uutiset
22.3.2021 14.05
Hovioikeus: Avustajalla oli oikeus saada korvausta kuluista ja ajanhukasta myös matkustamisesta Mikkelistä Varkauteen ja takaisinAvustaja oli ilmoittanut, että hän hoitaa vakiintuneesti asianajotehtäviä Pohjos-Savon KO:n tuomiopiirissä ja hänellä oli pitkä asiakkuussuhde päämiehensä kanssa. Näitä seikkoja ei ollut kiistetty. HO totesi mm., että vaikka Helsingistä oleva asianajaja hoitaisikin vakiintuneesti asioita Pohjois-Savon KO:ssa, ei hänelle kuitenkaan pelkästään sen perusteella ole oikeutta saada korvausta Helsingistä matkustamisesta aiheutuvista lisäkuluista ja ajanhukasta. Nyt kysymyksessä oleva istunto oli avustajan ilmoituksen mukaan ollut alun perin tarkoitus pitää Varkaudessa, minne Mikkelistä on matkaa noin 88 kilometriä. Istunto oli kuitenkin siirretty Kuopioon, minne Mikkelistä on noin 165 kilometriä. KO oli maksanut avustajalle matkustamisesta korvausta vain Varkauden ja Kuopion välisestä edestakaisesta matkasta, mikä on vain vähän vähemmän kuin mitä korvaus Mikkelin ja Varkauden välisestä edestakaisesta matkasta olisi ollut. Asiassa mainitut seikat huomioon ottaen HO katsoi, että avustajalla oli oikeus saada korvausta kuluista ja ajanhukasta myös matkustamisesta Mikkelistä Varkauteen ja takaisin, eli korvausta matkakuluista 79,98 euroa ja palkkiota matka-ajalta 220 euroa sekä arvonlisäveron määrä 72 euroa. (Vailla lainvoimaa 22.3.2021) - Uutiset
23.3.2021 10.23
Markkinaoikeus hylkäsi Kesko Oyj:n hakemuksen turvaamistoimesta k-apteekki.fi-verkkotunnuksen käyttämisellePäätöksessä todetuilla perusteilla markkinaoikeus katsoi, ettei Kesko Oyj saattanut todennäköiseksi, että sillä olisi Oy Suomen Apteekkiyhtiöt Ab:tä kohtaan väittämänsä oikeus ja että sen oikeutta loukattaisiin. Näin ollen edellytyksiä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n mukaisen turvaamistoimen määräämiselle miltään osin ei ollut jo sen johdosta, ettei vaade-edellytyksen ollut katsottava täyttyvän. Asiassa ei ollut siten tarpeen lausua muista kyseisen oikeussuojakeinon määräämisen edellytyksistä. (Vailla lainvoimaa 23.3.2021) - Uutiset
24.3.2021 9.28
KKO: Lähdesuojaan vedonneella toimittajalla ei ollut oikeutta olla vastaamatta poliisin kysymyksiinTodistaja oli esitutkinnassa kieltäytynyt vastaamasta hänelle esitettyihin kysymyksiin vedoten muun ohella lähdesuojaan ja anonyymin ilmaisun oikeuteen.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, etteivät todistajalle esitetyt kysymykset koskeneet lähdesuojan tai anonyymin ilmaisun oikeuden piiriin kuuluvia seikkoja. Todistajalla ei siten ollut oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin näillä perusteilla. - Uutiset
24.3.2021 11.00
Hovioikeus: 1950-luvun talossa ei näytetty olleen mikrobi- ja sädesienivaurioita, jotka olivat aiheuttaneet vuokralaisille terveyshaittaa - käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja vuokralaisten kanne hylättiin kokonaisuudessaan - avustaja ei ollut velvollinen korvaamaan vuokranantajan oikeudenkäyntikulujaAsiassa oli kysymys siitä, oliko vuokrakohteena ollut omakotitalo ollut vuokraushetkellä kantajien väittämällä tavalla puutteellisessa kunnossa ja oliko taloa voinut käyttää asumiseen. Perusteena vuokralaiset olivat esittäneet, että talossa oli ollut mikrobi- ja sädesienivaurioita, jotka olivat aiheuttaneet terveyshaittaa. Näyttötaakka näistä seikoista oli vuokralaisilla. HO totesi, että todettu mikrobitoimintaan viittaava kellarikerroksen haju saattoi olla sellainen, että se tarttui tekstiileihin. Talon kellarikerros ei kuitenkaan ollut varsinainen asuinkerros, vaan siellä sijaitsivat sauna pesutiloineen ja varastohuone. Koska haju oli vuokralaisten omankin kertoman perusteella ollut huoneilmassa tuntuva, oli asukkaidenkin toisaalta täytynyt ymmärtää, etteivät kellarikerroksen tilat soveltuneet tekstiilien säilytykseen. Hajun vuoksi ja muutoinkin heidän oli täytynyt käsittää, että 1950-luvun talon kellarikerroksessa todennäköisesti on kosteutta. Kun otettiin huomioon se, ettei asunnossa ollut näytetty olleen muunlaista vikaa kuin kellarikerroksessa ollut haju ja kosteus, sekä asunnon ikä, yleinen nähtävissä ollut kunto sekä vuokrataso, oli asiassa jäänyt näyttämättä, että asunnon kunto ei olisi vastannut sitä, mitä vuokralaiset olivat voineet kohtuudella vaatia. Näin ollen vuokralaisten kanne oli kokonaisuudessaan hylättävä. Perustetta velvoittaa vuokralaisten avustajaa (OTM) korvaamaan vuokranantajan oikeudenkäyntikuluja ei ollut. (Vailla lainvoimaa 24.3.2021) - Uutiset
24.3.2021 11.20
Apulaisoikeusasiamies otti kantaa ulosottoasian käsittelyn yhteydessä oikeuslaitoksen resurssitilanteeseenApulaisoikeusasiamies saattoi oikeuslaitoksen resursseista vastaavan oikeusministeriön ja Tuomioistuinviraston tietoon, että resurssipuutteista johtuvat oikeudenkäyntien aiheettomat viivästykset eivät toteuta perustuslain 21 §:ssä jokaiselle kuuluvaa oikeutta saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. - Uutiset
24.3.2021 14.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi piittaamattomasti ja vastuuttomasti velkaantuneelle velkajärjestelyn VJL 10 a §:n nojallaAsiassa todetun perusteella velallisen toimet velkojen maksamiseksi ja velkajärjestelyn merkitys velalliselle puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä. Mikään seikka ei vahvasti puhunut velkajärjestelyn myöntämistä vastaan. HO oli kiinnittänyt lisäksi kokonaisarvioinnissa huomiota siihen, että hakija oli viimeisen kolmen vuoden ajan pyrkinyt hyvittämään piittaamattoman ja vastuuttoman velkaantumisen aiheuttaman esteen vaikutusta maksamalla velkojaan. Tässä tapauksessa hakijan ikä (s. 1992) ja henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen vastuunotto veloista oli kestänyt merkittävän kauan suhteessa velkaantumisolosuhteista ilmenevään velkaantumisen moitittavuuteen ja velkaantumisen kokonaiskestoon. KO:n päätös oli kumottava ja velkajärjestely määrättävä aloitettavaksi. - Uutiset
24.3.2021 15.00
Vakuutusoikeuden ratkaisu selvitystilaan asetetun eläkekassan osakkaan vastuusta eläkekassan velvoitteistaPerustevalitus - Työeläkevakuutusmaksu - Maksuunpano - Eläkekassa - Selvitystila - Oikeusvoima - Uutiset
25.3.2021 10.00
Hovioikeuden ratkaisu ostajan korvausvelvollisuudesta ulosmitatun kiinteistön myynnissä kauppahinnan jäätyä maksamattaToisin kuin käräjäoikeus oli lausunut, muutoksenhaussa ei ollut kysymys kiinteistön myynnistä tehdyn päätöksen pysyvyydestä, vaan yksinomaan ostajan korvausvelvollisuudesta. Kysymyksessä oleva kiinteistö oli myyty A:lle 29.000 euron hinnasta ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaisella, nettihuutokaupan muodossa toteutetulla vapaalla myynnillä. A ei ollut maksanut kauppahintaa. Myyntiä oli jatkettu siten, että nettihuutokaupassa toiseksi ja kolmanneksi korkeimmat tarjoukset esittäneet henkilöt olivat voineet sähköpostitse esittää tarjoukset ja korottaa niitä. Myyntihinnaksi oli tullut 22.000 euroa. Kumpikaan myynti ei ollut tapahtunut ulosottokaaren 5 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla julkisella huutokaupalla vaan saman luvun 76 §:n mukaisena vapaana myyntinä, jotka tosin oli tosiasiallisesti toteutettu huutokaupan muodossa. Kun ensimmäinen myynti oli myyntitavan valinnasta saman luvun 2 §:ssä säädetty huomioon ottaen voitu toteuttaa ja toteutettu vapaana myyntinä, ei ollut asiallista perustetta tulkita 79 §:n viittaussäännöstä siten, että myynnin peruuntuessa kauppahinnan maksamatta jättämisen vuoksi uusi myynti olisi tehtävä 1 §:n 1 momentin mukaisella julkisella huutokaupalla. Jälkimmäinen huutokauppa oli ollut sikäli rajatumpi, että se oli toteutettu vain kahden henkilön kesken. Ottaen kuitenkin huomioon se, että kyseiset henkilöt olivat esittäneet ensimmäisessä huutokaupassa toiseksi ja kolmanneksi korkeimmat tarjoukset, jälkimmäisen myynnin toteuttaminen pelkästään heidän kesken ei ollut ristiriidassa 79 §:n viittaussäännöksen kanssa. Näin ollen jälkimmäisessä myynnissä ei ollut menetelty tavalla, joka ulosottokaaren nojalla poistaisi A:lta 25 §:n mukaisen korvausvelvollisuuden. (Vailla lainvoimaa 25.3.2021) - Uutiset
25.3.2021 11.00
Tyytymättömyyden ilmoitus on vapaamuotoinen - kantelu hyväksyttiinAsiassa todetun perusteella asiassa oli katsottava, että kantelija oli ilmoittanut sakon suuruuden osalta tyytymättömyyttään KO:n tuomioon jo ennen tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan päättymistä. Kantelu oli siten hyväksyttävä. (Vailla lainvoimaa 25.3.2021) - Uutiset
25.3.2021 11.40
Hovioikeus vapautti asiamiehen 33.243,75 euron oikeudenkäyntikuluvastuustaKO:n tuomio kumottiin siltä osin kuin AA oli velvoitettu korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikuluja ja AA vapautettiin suorittamasta X Oy:lle tuomittua 33.243,75 euron korvausta. Muilta osin KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 25.3.2021) - Uutiset
25.3.2021 12.10
Valvontalautakunta: Asianajajalle huomautus kun yhteisellä asiakasvaratilillä oli asiakkaan varoja 42.000 euroa 1,5 vuottaValvontalautakunta totesi, että säilytysaika oli pitkä ja varojen määrää huomattava. Se kuitenkin piti asianajajan selitystä laiminlyönnin syystä uskottavana, eikä asiakasvarojen säilyttämiseen yhteisellä asiakasvarojen tilillä ollut edes epäilty liittyneen mitään varojen väärinkäytökseen viittaavaa, joten seuraamukseksi määrättiin huomautus. - Uutiset
25.3.2021 13.30
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen: Saneerausmenettelyn aloittamiselle ei ollut estettäKäräjäoikeus oli hylännyt yhtiön saneerausmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen katsoen saneerausmenettelylle olevan yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 1, 2 ja 3 kohtien mukainen este. Asiassa oli yhtiön valituksen ja Verohallinnon vastauksen perusteella kysymys siitä, oliko yhtiön yrityssaneerausmenettelyn aloittamiselle yrityssaneerauslain mukaiset edellytykset vai oliko menettelyn aloittamiselle jokin tai useampi yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 1, 2, 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuista esteistä. (Vailla lainvoimaa 25.3.2021) - Uutiset
25.3.2021 14.30
Hovioikeus palautti siviilipalveluksesta kieltäytymistä koskevan asian käräjäoikeuteen, kun asia oli ratkaistu kirjallisessa menettelyssä ilman vastaajan suostumustaKäsitellessään vastaajaa koskevaa rikosasiaa kirjallisessa menettelyssä, vaikka hän ei ollut antanut siihen suostumustaan, KO:ssa oli tapahtunut menettelyvirhe. (Vailla lainvoimaa 25.3.2021) - Uutiset
26.3.2021 7.13
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tutkimattajättämispäätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen konkurssihakemuksen käsittelemistä vartenHovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, ettei asiassa näytetty, että yhtiön pääintressien keskus olisi muualla kuin sen sääntömääräisessä kotipaikassa Suomessa. Suomalainen tuomioistuin oli siten toimivaltainen käsittelemään yhtiötä koskevan konkurssihakemuksen. Käräjäoikeuden päätös oli näin ollen kumottava ja asia palautettava käräjäoikeuteen konkurssihakemuksen käsittelyä varten. (Vailla lainvoimaa 25.3.2021) - Uutiset
26.3.2021 8.58
Hovioikeus kumosi kesämökkikiinteistön ulosmittauksenPäätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi valittajan saattaneen riittävän todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkasi hänen todellista oikeuttaan. Ulosmittaus oli sen vuoksi kumottava. (Vailla lainvoimaa 26.3.2021) - Uutiset
26.3.2021 13.49
Hovioikeus oli erimielinen tunnustamisoikeudenkäynnissä käsitellyn asian palauttamisesta käräjäoikeuteenTapauksessa oli kysymys rikosperusteisten vahingonkorvausvaatimusten suhteesta ROL 5b luvun mukaisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä syyksi luettuun rikokseen. Tarkemmin ottaen HO:ssa oli kysymys ensinnäkin vastaajan prosessitoimen tulkinnasta eli siitä, oliko hän KO:ssa myöntänyt vastapuolien vahingonkorvausvaatimukset oikeiksi myös syyksi luetun rikoksen teonkuvauksen ylittäviltä osin. Toiseksi kysymys oli siitä, sitoiko sinällään mahdollisesti pätevä korvausvaatimusten myöntäminen vastaajaa vai voitiinko hänellä katsoa olleen hyväksyttävä syy myöntämisensä peruuttamiselle. Kolmanneksi kysymys oli siitä, missä määrin tunnustamisoikeudenkäynti ja sen puitteissa suoritettu syyksilukeminen ylipäänsä vaikuttivat yksityisoikeudellisiin vahingonkorvausvaatimuksiin. Vaikka asioiden palauttaminen tuottaa prosessiekonomisesti lisää työtä, HO:n enemmistö katsoi, että ns. instanssijärjestykseen liittyvät näkökohdat puolsivat asian palauttamista. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan katsoi, ettei asian palauttaminen ollut tarpeellista, vaan että asia olisi voitu ottaa oikeudenkäynnin kustannusten säästämiseksi ja enemmän viivytyksen välttämiseksi suoraan HO:ssa ratkaistavaksi. (Vailla lainvoimaa 26.3.2021) - Uutiset
26.3.2021 15.04
Hovioikeus arvioi puolustajan välilaskun kohtuullisuuttaAsianajajan mukaan KO oli perusteettomasti leikannut laskua. HO tuomitsi asianajajalle valtion varoista palkkioksi vastaajan puolustamisesta KO:ssa ajalla 19.1.2016 - 19.3.2020 KO:n jo maksaman määrän lisäksi 3.300,70 euroa ja arvonlisäveron osuutena 792,17 euroa, mitkä määrät jäivät vastaajan taloudelliset olot huomioon ottaen valtion vahingoksi. Oikeudenkäyntikuluja HO:ssa koskeva vaatimus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 26.3.2021) - Uutiset
26.3.2021 15.40
Edunvalvonta-asia palautettiin käräjäoikeudelle asiaan osallisen kuulemiseksiKun A:n kuulemiselle ei ollut asiassa esitetyn selvityksen perusteella ollut estettä mutta hän ei ollut saanut kutsua KO:n istuntoon, asiassa oli tapahtunut tältä osin oikeudenkäyntivirhe, jolla oli voinut olla vaikutusta asian lopputulokseen. (Vailla lainvoimaa 26.3.2021) - Uutiset
26.3.2021 16.00
Hovioikeus: Videoyhteyspaikasta erehtyneen asianomistajan este voitiin hyväksyä "muuksi lailliseksi esteeksi"Valittaja oli valituksessaan kertonut poissaolonsa syyksi erehtymisen videoyhteyspaikasta. HO katsoi, ettei valittajan esittämää selvitystä ollut aihetta epäillä, eikä valittaja siten ollut tahallaan välttänyt oikeudenkäyntiä. HO katsoi, että valittajan este voitiin hyväksyä OK 12 luvun 28 §:ssä tarkoitetuksi muuksi lailliseksi esteeksi. KO:n valittajalle tuomitsema uhkasakko tuli poistaa. (Vailla lainvoimaa 26.3.2021) - Uutiset
29.3.2021 11.00
Apulaisoikeusasiamies: Hovioikeuden tuomion antaminen – kiinnitti jälleen huomiota puutteellisiin resurssointeihinNyt käsillä olevassa asiassa annetut selvitykset ja lausunto viittasivat apulaisoikeusasiamiehen mukaan varsin selvästi siihen, että hovioikeuden tosiasialliset edellytykset suoriutua OK 24 luvun 17 §:n 2 momentissa tarkoitetusta määräajasta näyttävät olevan ainakin osin resurssisyistä riittämättömät. - Uutiset
29.3.2021 13.05
Turvapaikanhakijoita avustavien lakimiesten pätevyys – arviomuistiosta voi lausua 28. toukokuuta saakkaPääministeri Sanna Marinin halllituksen ohjelman mukaan turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa vahvistetaan niin, että mahdollistetaan avustajan käyttö turvapaikkapuhuttelussa. Lisäksi otetaan käyttöön tuntiperusteiset palkkiot avustajille sekä yleiset hallinto-oikeudelliset valitusajat ja parannetaan turvapaikanhakijoille suunnattua yleistä oikeudellista neuvontaa, arvioidaan turvapaikkamenettelyn laatua ja lapsen edun toteutumista sekä varmistetaan turvapaikanhakijoita avustavien lakimiesten pätevyys ja huolellisuus. Hallituksen esitys palkkioiden, valitusaikojen ja avustajan käytön laajentamisesta on valmisteltu ja se on käsiteltävänä eduskunnassa. Lakimiesten pätevyyden ja huolellisuuden varmistamisesta on laadittu arviomuistio. Oikeusministeriö pyytää nyt arviomuistiosta lausuntoja. - Uutiset
30.3.2021 9.20
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen yrityssaneerausmenettelyn aloittamisesta ja hylkäsi saneerausmenettelyhakemuksenPäätöksessä esitetyn perusteella saneerausmenettelyn aloittaminen merkitsisi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2003:110 todetulla tavalla tosiasiallisesti sitä, että yrityssaneerauksella katettaisiin liiketoiminnan velkojien kustannuksella yksityisen kulutuksen aiheuttama yrityksen velkaantuminen. Näin ollen asiassa oli perusteltua syytä olettaa, että hakemuksen pääasiallisena tarkoituksena oli ollut velkojan oikeuden loukkaaminen. Saneerausmenettelyn aloittamiselle oli siten yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen este. (Vailla lainvoimaa 30.3.2021) - Uutiset
30.3.2021 10.00
Hovioikeus: Lähestymiskieltotuomiosta valittanut oli aiheuttanut vastapuolelle tarpeettomia lisäkustannuksia - asiassa oli painavia syitä velvoittaa valittaja korvaamaan vastapuolen kohtuulliset oikeudenkäyntikulutValittajalla ei ollut nyt kyseessä olevassa asiassa ollut enää oikeussuojan tarvetta. Ottaen huomioon, että valittajan tiedossa oli ollut nyt esitetty syy valituksen peruuttamiselle jo siinä vaiheessa, kun valitus oli saapunut hovioikeuteen, hovioikeus katsoi, että valittaja oli aiheuttanut vastapuolelle tarpeettomia lisäkustannuksia ja että asiassa oli lähestymiskiellosta annetun lain 14 §:ssä tarkoitettuja painavia syitä velvoittaa valittaja korvaamaan vastapuolen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. (Vailla lainvoimaa 30.3.2021) - Uutiset
30.3.2021 11.17
Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2020Korkeimman oikeuden toiminta jatkui kuluneena vuonna vakaana, vaikka pandemian myötä työskentelyolosuhteet ja toimintatavat muuttuivat merkittävästi. Etätyö ja sähköiset yhteydet valtasivat alaa, mutta istuntoja ja työskentelyä pystyttiin siitä huolimatta jatkamaan tehokkaasti. Korkeimpaan oikeuteen saapui vuonna 2020 kaikkiaan 1.883 asiaa eli noin 7,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (2.029 asiaa). Määrällisesti suurimman osan niistä muodostivat valituslupahakemukset, joita saapui 1.606. - Uutiset
30.3.2021 11.40
Noin viidesosa veloista tahalliseen rikokseen perustuvaa velkaa - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi hakijalle velkajärjestelyn (10 a §) yksityisvelkojan vastustuksesta huolimattaKysymys oli ollut tahallisesta asianomistajan varojen väärinkäyttöön kohdistuneesta rikoksesta. Tämänkaltainen menettely osoitti HO:n mukaan velkajärjestelyn myöntämistä harkittaessa sellaista moitittavuutta, että rikoksen ja esteperusteen laadun oli katsottava puhuvan vahvasti velkajärjestelyn myöntämistä vastaan. Velkajärjestelyn myöntäminen esteestä huolimatta perustuu kaikissa tapauksissa kokonaisharkintaan. Punnitessaan mainittuja velkajärjestelyn aloittamista puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena HO katsoi, että velkajärjestelyn myöntämistä puoltavat seikat olivat tässä tapauksessa painavampia kuin sitä vastaan puhuvat seikat. Velkajärjestelyn myöntämiselle oli siten esteestä huolimatta painavat syyt, ja hakijan (s. 1965) velkajärjestely voitiin aloittaa. - Uutiset
30.3.2021 12.00
Hovioikeus: Törkeää väärennystä koskevan syytekohdan erottaminen erikseen ratkaistavaksi oli ollut perusteltuaKysymys oli ensinnäkin siitä, oliko asiassa ollut edellytykset erottaa syytekohta erillään käsiteltäväksi. Toiseksi kysymys oli haastehakemuksen väitetystä puutteellisuudesta eli tarkemmin sanottuna siitä, oliko todistuskappaleet yksilöity riittävällä vähimmäistarkkuudella törkeää väärennystä koskevassa teonkuvauksessa. HO katsoi, että syytekohdan erottaminen erikseen ratkaistavaksi oli ollut perusteltua. HO tutki KO:n ratkaisun oikeellisuuden myös syytteen tutkimatta jättämisen osalta. Myöskään tältä osin ei ilmennyt aihetta arvioida asiaa toisin tai tehdä asiassa toisenlaisia johtopäätöksiä kuin KO oli tehnyt. (Vailla lainvoimaa 30.3.2021) - Uutiset
30.3.2021 15.00
Hovioikeus hylkäsi vaatimukset alle 12-vuotiaan lapsen kuulemisesta uudelleen ja uusien todistajien kuulemisesta hovioikeudessaLasta (8 v.) oli kuultu ja hänen ikätasoinen mielipiteensä oli selvitetty käräjäoikeusvaiheessa olosuhdeselvityksessä. Asianosaiset olivat yhtä mieltä siitä, että lapsi jatkaa koulunkäyntiä K:ssa eikä hänen mielipiteestään koulun suhteen ollut riitaa. Edellä lausuttuun nähden ja ottaen huomioon lapsen ikä, HO katsoi, ettei lapsen kuuleminen uudelleen ollut asian ratkaisemisen kannalta tarpeen. Uusien todistajien osalta HO totesi asiassa olleen kysymys ainoastaan kotikuntalain mukaisesta lapsen virallisesta asuinpaikasta. Äidin nimeämille uusille todistajille ilmoitetut todistusteemat huomioon ottaen HO katsoi, ettei todistelu koskenut riitaista seikkaa ja oli siten tarpeetonta. - Uutiset
31.3.2021 14.00
Luvan peruuttaminen muun kuin kurinpidollisen seuraamuksen perusteella - hovioikeus arvioi miltä osin oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa kertynyt asiakirja-aineisto mukaan lukien lautakunnan päätös oli mahdollisesti salassa pidettäväHO:ssa oli tässä vaiheessa ratkaistavana, miltä osin asiassa kertynyt asiakirja-aineisto mukaan lukien lautakunnan päätös oli mahdollisesti salassa pidettävä. HO katsoi, että KRP:n 20.9.2019 päivätyn ilmoituksen liitteenä olevat kaksi valokuvaa oli pidettävä salassa 20 vuoden ajan asian vireilletulosta eli 27.11.2040 saakka. Muilta osin A:n salassapitopyyntö hylättiin. HO määräsi, että siltä osin kuin salassapitoa koskeva pyyntö oli hylätty, ratkaisua ei saa panna täytäntöön ennen sen lainvoimaiseksi tulemista, ellei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää. (Vailla lainvoimaa 31.3.2021) - Uutiset
31.3.2021 15.00
Hovioikeuskaan ei myöntänyt velkajärjestelyä fysioterapeuttina työskentelevälle elinkeinonharjoittajalleHakijalla oli hakemuksen mukaan velkaa 255.215,93 euroa. Hänen nettokuukausitulonsa oli 1.380 euroa ja maksuvaransa 537 euroa. Hakijan mukaan maksukyvyttömyyden pääasiallisena syynä oli hänen maksukykynsä olennainen heikentyminen hänen yritystoiminnassaan tapahtuneiden muutosten sekä hakijan ja tämän avopuolison tulojen pienenemisen vuoksi. Lisäksi velkajärjestelyyn oli hakijan mukaan painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa hakijan maksukykyyn. Hakijan mukaan hän ei kohtuudella kyennyt parantamaan maksukykyään niin, että hän olisi voinut selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista. Asiassa mainitut seikat ja lisäykset huomioon ottaen HO hyväksyi KO:n perustelut ja johtopäätökset siitä, että velkajärjestelyn myöntämiselle oli VJL 10 §:n 7-kohdan mukainen este eikä velkajärjestelyn myöntämiselle ollut, ainakaan vielä, mainitun lain 10 a §:n mukaisia riittävän painavia syitä. KO:n ratkaisun lopputulosta ei ollut aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 31.3.2021) - Uutiset
31.3.2021 16.00
Hovioikeus palautti asianajolaskua koskevan riidan käräjäoikeuteenHO kumosi käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen pääasian ja asiassa puolin ja toisin vaadittujen oikeudenkäyntikulujen osalta. HO määräsi pantavaksi takavarikkoon A:n omaisuutta yhteensä niin paljon, että asianajotoimisto Oy:n 45.242,73 euron saatava tulee turvatuksi. (Vailla lainvoimaa 31.3.2021) - Uutiset
1.4.2021 13.23
Hovioikeus vapautti asianajajan oikeudenkäyntikuluvastuustaAsiassa mainituilla perusteilla AA:n ei voitu katsoa toimineen OK 21 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla huolimattomasti. Sen vuoksi ja ottaen huomioon myös asiamiehen kuluvastuun liitännäinen luonne suhteessa päämiehen kuluvastuuseen KO:n ei olisi tullut OK 21 luvun 6 §:n nojalla velvoittaa X Oy:n asiamiehenä toiminutta AA:a korvaamaan vastapuolen vastauksen antamisesta aiheutuneita kuluja. KO:n päätös oli siten kumottava. (Vailla lainvoimaa 1.4.2021) - Uutiset
1.4.2021 14.00
Törkeä velallisen epärehellisyys - erittäin tärkeä yleinen etu vaati syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamistaTörkeästä velallisen epärehellisyydestä enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta, joten kysymyksessä oli vakava rikos. Konkurssipesän julkisselvittäjän tutkintapyynnön mukaan liiketoimintakaupan hinta oli alittanut kaupan kohteen todellisen arvon 294.000-2.592.000 eurolla. HO:n arvion mukaan tällaisen asian tutkimatta jääminen syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi heikentäisi huomattavasti rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta. Asiassa mainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n johtopäätöksen siitä, että erittäin tärkeä yleinen etu vaati vanhentumisajan jatkamista. Kantelu hylättiin. (Vailla lainvoimaa 1.4.2021) - Uutiset
6.4.2021 11.00
Hovioikeus: Luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle voitiin antaa huomautus - sananvapauden rajoittamiselle oli ollut perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta asianmukaiset ja riittävät perusteetValvontalautakunta oli todennut, että valittaajaa oli siteerattu kyseessä olevassa sanomalehtiartikkelissa seuraavasti: "Valittaja on pettynyt siihen, että hovioikeus on hänen mielestään lähtenyt peesaamaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden antamaa tuomiota", "-Hyvin vakavasti näyttää siltä, että ei korppi korpin silmää noki". Tältä osin valvontalautakunta oli katsonut, että valittaja käyttämä ilmaisu oli yhdistettävissä hovioikeuteen. Ottaen huomioon asiassa esitetyt perusteet sekä käytetylle ilmaisulle vakiintuneen merkityssisällön, valvontalautakunta oli katsonut valittajan saattaneen kommentillaan hovioikeuden ratkaisun ja työn epäasiallisen arvostelun kohteeksi ja siten toimineen velvollisuuksiensa vastaisesti. HO ei muuttanut valvontalautakunnan päätöstä. (Vailla lainvoimaa 6.4.2021) - Uutiset
6.4.2021 14.27
Hovioikeus oikeusapupäätöksestä: Aihetta lisäomavastuun muuttamiselle ei ollutHakijan oli tullut varautua siihen, että hän voi asiassa mainittu varallisuus huomioon ottaen joutua vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan. Hakija oli kuitenkin käyttänyt mainitun varallisuutensa kokonaan lyhyessä ajassa. Kun otettiin vielä huomioon asiassa mainitun varallisuuden määrä ja se, mihin tätä varallisuutta oli tiliotteista ja hakijan kertomuksesta ilmenevällä tavalla käytetty, aihetta lisäomavastuun muuttamiselle ei ollut. (Vailla lainvoimaa 6.4.2021) - Uutiset
6.4.2021 15.00
Vuokralaisella ei ollut oikeutta peruuttaa kanteen osittaista myöntämistä hovioikeuteen tehdyn valituksen yhteydessäHO:ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko vuokralaisella oikeus peruuttaa kanteen osittainen myöntäminen hovioikeuteen tehdyn valituksen yhteydessä. Lisäksi kysymys oli oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Asiassa esitetyn perusteella HO päätyi siihen, ettei myöntämisen peruuttamiselle ollut tässä tapauksessa olemassa hyväksyttävää syytä. Näin ollen kanteen osittainen myöntäminen ei ollut peruutettavissa HO:ssa eikä KO:n tuomion lopputulosta siten ollut aihetta muuttaa vuokrasopimuksen purkamista ja häätöä koskevien vaatimusten osalta. Asiassa oli painavia syitä velvoittaa vuokralainen korvaamaan vuokrananatajan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti myös HO:ssa. Vuokranantajan HO:ssa esittämä oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimus oli määrältään kohtuullinen. (Vailla lainvoimaa 6.4.2021) - Uutiset
7.4.2021 8.28
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi piittaamattomasti velkaantuneelle hakijalle toisen velkajärjestelyn (10 a §)Hakijan (s. 1970) aikaisemman maksuohjelman päättymisestä oli jo kulunut 13 vuotta. Hakijan nykyinen maksukyvyn heikentyminen oli johtunut sairaudesta, joka oli vuosien sairastelun aikana vain vaikeutunut ja lopulta johtanut työkyvyttömyyteen ja työsuhteen päättymiseen. Näin ollen hakijan terveydentilan heikentymisellä oli kokonaisarviossa velkajärjestelyä puoltava vaikutus. Lisäksi hakijan kokonaisvelkamäärästä 59.017,29 eurosta merkittävin osa eli noin 37.000 euroa kohdistui vuosiin 2011 - 2012, joten myös velkaantumisesta kulunut vähäistä pidempi aika puhui velkajärjestelyn myöntämisen puolesta. HO totesi johtopäätöksenään, että kokonaisuutena arvioiden velkajärjestelyä puoltavat seikat muodostivat painavan syyn aloittaa velkajärjestely lain 10 §:n 7 ja 10 kohdan mukaisista esteperusteista huolimatta. KO:n päätös, jolla velkajärjestelyhakemus oli hylätty, oli kumottava ja velkajärjestely määrättävä aloitettavaksi. - Uutiset
7.4.2021 11.17
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi kiinteistön kauppahinnan palautuksen seurauksena velkaantuneelle 68-vuotialle velkajärjestelyn kiinteistön ostajien vastustustuksesta huolimatta (10 a §)Hakemuksen mukaan hakijan veloista noin 130.000 euroa eli noin 80 prosenttia perustui 3.10.2013 (HO 20.4.2014) annettuun kiinteistöriitaa koskevaan KO:n tuomioon. Hakijalla oli lisäksi rikosperusteisesta velkaa noin 18.300 euroa 16.1.2011 tehdystä petoksesta, jota koskeva saman KO:n tuomio oli annettu 16.3.2016 (HO 24.1.2017). Molempiin tuomioihin perustuvassa maksuvelvollisuudessa oli kyse samasta hakijan menettelystä, eli tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä. HO:ssa oli kysymys siitä, oliko hakijan velkajärjestelyn myöntämiselle VJL 10 §:n 1 ja 11 kohdan esteistä huolimatta 10 a §:n mukaisia painavia syitä. KO:n päätös kumottiin. - Uutiset
7.4.2021 11.50
Artikkelijulkaisu "Valittuja kysymyksiä rikos-, prosessi- ja vahingonkorvausoikeudesta I" on julkaistuHelsingin hovioikeuspiiri ja Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta järjestivät vuosina 2019–2020 opintojakson ajankohtaisista rikos-, prosessi- ja vahingonkorvausoikeuteen liittyvistä teemoista. Kurssilla laadituista artikkeleista koottu julkaisu "Valittuja kysymyksiä rikos-, prosessi- ja vahingonkorvausoikeudesta I" on nyt ilmestynyt. Kirjoittajat ovat olleet hovioikeuspiirissä työskenteleviä tuomareita, esittelijöitä, syyttäjiä ja hallinnollisissa tehtävissä työskenteleviä. - Uutiset
7.4.2021 14.00
Huoltolaissa on lueteltu tyhjentävästi ne tahot, joilla on puhevalta lapsen huoltoa koskevassa asiassa - lapsen huoltoa ja elatusta koskevat vaatimukset jätettiin tutkimattaHakija ei ollut lapsen vanhempi eikä lapsen huoltaja. Kysymys ei ollut myöskään tilanteesta, jossa lapsi olisi jäänyt huoltajan kuoleman johdosta vaille huoltajaa. Hakijan huoltoa koskeva vaatimus jätettiin tutkimatta. Myös elatusapua koskeva vaatimus jätettiin tutkimatta. HO ei myöntänyt KO:n tutkimatta jättämistä koskevasta päätöksestä valittaneelle hakijalle jatkokäsittelylupaa. KO:n ratkaisu jäi pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 7.4.2021) - Uutiset
7.4.2021 15.26
Hovioikeus hylkäsi tuomiovirhekantelun ja velvoitti kantelijan korvaamaan yhtiön vastauskulut hovioikeudessa 10.000 eurolla - yhtiön vaatimus kantelijan asiamiehen velvoittamisesta korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja hylättiinVäite oikeudenkäyntivirheestä tuomionvoipaisuudessa - Väite etuoikeuden oikeusvoimaisesta aikaisemmasta ratkaisusta - Muut väitteet oikeudenkäyntivirheistä - Oikeudenkäyntikuluvaatimukset (Vailla lainvoimaa 7.4.2021) - Uutiset
8.4.2021 12.30
Hovioikeus: Lisäsuoritusten vahvistamishakemuksesta on varattava velalliselle tilaisuus tulla kuulluksiVelallisen valituskirjelmän, käräjäoikeuden arkistopäiväkirjan ja käräjätuomarin lausuman perusteella HO totesi ettei näin ollut tapahtunut. Asiassa oli siten tapahtunut menettelyvirhe ja asia oli palautettava käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 4.8.20201) - Uutiset
8.4.2021 13.30
EIT:lta ensimmäinen tuomio lasten pakollisesta rokottamisestaEIT:n suuri jaosto katsoi torstaina (8.4.) antamassaan tuomiossa äänin 16-1, ettei tšekkiläisissä asioissa ollut loukattu EIS 8 artiklan mukaista oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. - Uutiset
9.4.2021 12.45
KHO:n vuosikertomuksessa 2020 pohditaan muun muassa korkeimpien oikeuksien yhteistyötä ja oikeusvaltiotaKorkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2020 vuosikertomus avaa tuomioistuimen menneen vuoden tapahtumia ja toimintaa. Kirjoituksissa pohditaan muun muassa koronan tuomia haasteita tuomioistuimissa, korkeimpien oikeuksien yhteistyötä ja vuoden aikana käsiteltyjä mielenkiintoisia oikeudellisia kysymyksiä ja ratkaisuja. - Uutiset
9.4.2021 16.00
Poikkeusolot - hovioikeus salli keskeisen todistajan (verotarkastajan) kuulemisen videoyhteyden välitykselläTodistaja oli pyytänyt, että häntä kuullaan videoyhteyden välityksellä. Hän oli perustellut pyyntöään sillä, että Turussa on erityisen huono koronavirustilanne ja hän joutuisi matkustamaan Turkuun Tampereelta. Syyttäjä ja Verohallinto olivat suostuneet todistajan videokuulemiseen. Valittajina olevat vastaajat olivat vastustaneet todistajan kuulemista videoyhteyden välityksellä. Perusteinaan he olivat lausuneet, että todistaja on jutun ainoa ja keskeinen todistaja. Vastaajien puolesta todistajalle esitetään pääkäsittelyssä kysymyksiä, joissa viitataan asiakirjojen tietoihin. Tämä ei vastaajien mukaan välttämättä onnistu vaikeuksitta videoyhteyden välityksellä. - Uutiset
13.4.2021 13.42
Hovioikeus: Menetetyn määräajan palauttamiselle oli erittäin painavia syitä, kun tiedoksiantaminen oli tapahtunut sinänsä laillisesti tavallisella kirjeelläKun tiedoksiantaminen oli tapahtunut sinänsä laillisesti tavallisella kirjeellä, kirjeen vastaanottajaksi merkityn oli käytännössä mahdotonta todistaa sitä, ettei kirje ollut tullut perille. Ilmoitus ratkaisun antamisesta oli sisältänyt tiedon ratkaisun antamisajankohdasta sekä tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetystä määräajasta. Edellä selostetuissa olosuhteissa tällä ilmoituksella oli ollut kantelijan oikeusturvan kannalta keskeinen merkitys. Asiassa todetun perusteella ja koska kantelijan ilmoitusta siitä, ettei lähetys ollut tullut perille, ei ollut ilmennyt aihetta epäillä, HO katsoi, että määräajan palauttamiselle oli tässä asiassa erittäin painavia syitä. (Vailla lainvoimaa 13.4.2021) - Uutiset
13.4.2021 15.01
Verojen maksujärjestelyihin helpotuksiaVerohallinto keventää maksujärjestelyjen ehtoja, ja VM valmistelee alempaa viivästyskorkoa maksujärjestelyyn kuuluville veroille. Muutokset ovat määräaikaisia. - Uutiset
14.4.2021 11.30
Tuomareiden koulutuksen kehittäminen – selvitys uudistuksen vaikutuksistaTuomareiden koulutusta on uudistettu 1.1.2017 voimaan tulleella tuomioistuinlailla sekä siihen liittyvällä lainsäädännöllä mukaan lukien tuomioistuinharjoittelusta annettu laki. - Uutiset
14.4.2021 11.45
Vierashuoneessa vakuutusoikeustuomari Antti Huotari: Vakuutusoikeuden hankkimat lääketieteelliset asiantuntijalausunnotVakuutusoikeudessa on asian käsittelyyn osallistuvien lääkärijäsenten lisäksi asiantuntijalääkäreitä, jotka edustavat vakuutusoikeuden käsittelyssä tyypillisten ortopedian ja traumatologian, neurologian ja psykiatrian erikoisalojen osaamisen lisäksi muun muassa hammaslääketieteen, lastentautien ja silmätautien erikoisaloja. - Uutiset
14.4.2021 15.00
Hovioikeuskaan ei määrännyt velallisen eläkevakuutusta realisoitavaksi maksuohjelmassaHO:ssa oli kysymys siitä, tuliko KO:n velalliselle vahvistamaa maksuohjelmaa muuttaa siten, että velallisen eläkevakuutus määrätään maksuohjelmassa realisoitavaksi ja varat tilitettäväksi velkojille. HO totesi mm., että velallisen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen takaisinosto-oikeus oli vakuutusehtojen mukaan varsin rajoitettu. Mikäli velallinen pystyy tekemään työtä nykyiseen eläkeikään asti, hänellä on vielä varsin pitkä työura edessä. Vapaaehtoinen eläke oli kytketty tähän eläkeiän alkamiseen. HO katsoi kuten KO, että olisi kohtuutonta vaatia, että näin pitkän ajan jälkeen velallinen olisi velvollinen maksamaan saatavia toimeentulon turvaamiseksi otetusta eläkkeestä. (Vailla lainvoimaa 14.4.2021) - Uutiset
14.4.2021 16.00
Hovioikeus: Vuokranantaja ei voinut vapautua vuokravakuuden palautusvastuustaan sen johdosta, että vuokranajantan suoritusapulainen olisi väitetysti syyllistynyt kavallukseenSen seikan, että suoritusapulainen tahallaan rikkoo velvollisuuksiaan tai syyllistyy rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn, ei ole katsottu vaikuttavan päämiehen vastuuseen suoritusapulaisen laiminlyönnistä (ks. esim. Lars Erik Taxell: Avtal och rättsskydd. 1972 s. 106 – 113, s. 112). Tällaista tulkintaa puoltaa yleisemminkin se näkökohta, että riski suoritusapulaisen valinnasta kuuluu velalliselle (ks. Taxell s. 332). Vastaajat eivät siten voineet vapautua vastuustaan sen johdosta, että heidän suoritusapulaisensa olisi väitetysti syyllistynyt kavallukseen, eikä suoritusapulaisen menettely ollut myöskään sellainen ylivoimainen este, joka vapauttaisi vastaajat vastuusta. Kantajalla oli vastaajien velkojana ollut mahdollisuus vaatia kanneteitse näitä palauttamaan vuokravakuus, minkä hän oli tehnyt. Asian arviointiin ei vaikuttanut se, olisiko kantajalla ollut väitetyn kavallusrikoksen osalta asianomistajan asema vai ei. (Vailla lainvoimaa 14.4.2021) - Uutiset
15.4.2021 10.30
Käräjäoikeuden päätös pesänselvittäjän määräämistä koskevilta osin kumottiin - erityinen syy velvoittaa vastapuolet yhteisvastuullisesti korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa oliLain esitöiden (HE 107/1998 vp, s. 19) mukaan asianosaiselle itselleen suoritettavan oikeudenkäyntikulujen korvauksen tulee olla poikkeuksellista. Se ei saa olla korvaus oikeudenkäyntiin osallistumisesta tai siihen valmistautumisesta aiheutuvasta tavanomaisesta vaivannäöstä. Asianosaiselle itselleen työstä määrättävä korvaus tulee rajoittaa lähinnä tilanteisiin, joissa asianosainen itse on ammattitaitonsa tai erityisosaamisensa perusteella tehnyt sellaisia oikeudenkäynnin kannalta välttämättömiä paljon aikaa vaatineita toimenpiteitä, jotka jonkun muun suorittamina olisivat myös asiamiehen tai avustajan laskuttamia kulueriä. Valittaja oli hoitanut itse asiaansa ja hän oli tehnyt oikeudenkäynnin kannalta välttämättömiä ja aikaa vaatineita toimenpiteitä. Näin ollen valittajalla oli oikeus korvaukseen oikeudenkäyntikuluistaan, mitkä olivat vaaditulta määrältään kohtuulliset. (Vailla lainvoimaa 15.4.2021) - Uutiset
15.4.2021 16.00
Advokaatti: Kuka saa puhua rikoksista mediassa?Poliisi voi tiedottaa rikoksen esitutkinnan aikana ja syyttäjäkin esitutkinnan päättymisen jälkeen, mutta asianajaja ei usein käytännössä voi. Advokaatin jutussa selvitetään, onko rikosten varhainen julkisuus yksipuolista, ja voiko se vaikuttaa tuomareihin ja todistajiin.
– Mitä takeita on siitä, että se, mitä media kertoo, ei vaikuta tuomarin ajatteluun? Olennaista ei ole vain se, että asiat menevät oikein, vaan myös se, että asiat näyttävät menevän oikein, asianajaja Mats Welin kommentoi. - Uutiset
16.4.2021 9.20
KKO: Romanian kansalaisen luovuttamiselle ei ollut EU-luovuttamislain 5 §:n 1 momentin 6 kohdan kieltäytymisperustettaSyyttäjä oli eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella pyytänyt, että Romanian kansalainen A luovutetaan Romaniaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Romanian viranomaisten antamissa selvityksissä kuvattiin vankiloiden olosuhteita, ja erillisen vakuutuksen mukaan A:lle taattiin kolmen neliömetrin henkilökohtainen tila vankiloissa, joissa hän todennäköisesti suorittaisi rangaistuksensa.
Korkein oikeus katsoi, että Romanian viranomaisten vankilaolosuhteista antamien selvitysten ja vakuutuksen perusteella voitiin arvioida, ettei A joudu epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi. A:n luovuttamiselle ei ollut EU-luovuttamislain 5 §:n 1 momentin 6 kohdan kieltäytymisperustetta. Ks. KKO:2020:25 - Uutiset
16.4.2021 11.10
Hovioikeuden päätöksen oikeusvoimavaikutus esti isän äitiin kohdistaman perusteettomasti maksettujen elatusapujen palauttamista koskevan kanteen tutkimisenVaikka isä oli uudessa kanteessaan kohdistanut perusteettoman edun palautusvaatimuksen äitiä kohtaan, vaatimuksen perusteena olivat kuitenkin nämä samat, elatusvelvollisuuden täyttämiseksi tosiasiallisesti tehdyt suoritukset, joihin isällä olisi ollut mahdollisuus vedota jo elatusvelvollisuuttaan koskeneessa oikeudenkäynnissä. Isällä olisi ollut mahdollisuus esittää myös KO:n päätöksen antamisen jälkeen 8.4.2019 maksamaansa 474,90 euron suoritusta koskeva vähentämisvaatimus elatusvelvollisuutta koskevaa asiaa HO:ssa käsiteltäessä. Siten HO:n lainvoimaisen päätöksen 2.3.2020 (KO:n päätös 22.2.2019) oikeusvoimavaikutus esti isän kanteen tutkimisen kaikilta asiassa tarkastelluilta osin toisin kuin KO oli katsonut. (Vailla lainvoimaa 16.4.2021) - Uutiset
16.4.2021 13.00
Lakimiesuutiset: Eurooppalainen tutkintamääräys tuo helpotusta rikosoikeuteen yli rajojenEurooppalaisen tutkintamääräyksen eli EIO:n ansiosta todisteiden hankkiminen EU-maista on yksinkertaistunut. Tuomioistuimet hyödyntävät EIO-työkalua erityisesti videokuulemisiin. - Uutiset
16.4.2021 14.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu ennen Euroopan unioniin liittymistä tehtyjen elatusvelvoitteita koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanostaToimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annetun asetuksen (EY) N:o 4/2009 75 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kyseistä säännöstä sovelletaan ainoastaan sellaisten valtioiden kansallisten tuomioistuinten antamiin ratkaisuihin, jotka jo olivat Euroopan unionin jäsenvaltioita ratkaisujen tekopäivänä. Asetusta N:o 4/2009 on tulkittava siten, ettei missään kyseisen asetuksen säännöksessä sallita sitä, että sellaiset elatusvelvoitetta koskevat ratkaisut, jotka on annettu valtiossa ennen kuin se liittyi unioniin ja ennen mainitun asetuksen soveltamisen alkamispäivää, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun kyseinen valtio on liittynyt unioniin. - Uutiset
16.4.2021 14.15
Hovioikeus: Oikeutta hakea oikeudenkäymiskaaren mukaista menetetyn määräajan palauttamista ei ollut sakon ja rikesakon vastustamista koskevan määräajan palauttamiseksiHovioikeus katsoi, että sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 luvun 22 § on erityissäännös, jolla on tyhjentävästi haluttu säätää mahdollisuudesta hakea menetetyn määräajan palauttamista rikesakon määräämistä koskevassa asiassa. Tämä ilmenee jo säännöksen otsikosta (menetetyn määräajan palauttaminen). (Vailla lainvoimaa 16.4.2021) - Uutiset
19.4.2021 10.30
Hovioikeus hyväksyi oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen ja sitä koskevat perustelut laskusaatavan velkomista koskevassa asiassaKannevaatimukset oli KO:ssa olennaisilta osin hyväksytty. Todistelu oli pääosin koskenut valittajayhtiöiden (vastaajien) kiistämien ja kantajan hyväksi ratkaistujen seikkojen selvittämistä. Valtaosa asianosaisten oikeudenkäyntikuluista oli kohdistunut kanteen hyväksyttyyn osaan. Kantajan velkoma laskusaatava oli suurelta osin tuomittu maksettavaksi. Kantaja Oy:n häviämällä kanteen osalla oli ollut asiassa vain vähäinen merkitys. Valittajayhtiöiden KO:ssa tekemä sovintotarjous ei muuttanut niiden täysimääräistä kuluvastuuta. (Vailla lainvoimaa 19.4.2021) - Uutiset
19.4.2021 11.00
Hovioikeus hylkäsi väitteen asessorin esteellisyydestäVäitteen esittäjä ei ollut esittänyt eikä asiassa ollut muutoinkaan ilmennyt mitään OK 13 luvussa mainittua seikkaa, jonka perusteella asessori olisi esteellinen käsittelemään väitteen esittäjän valitusasiaa. Asessorin puolueettomuutta ei myöskään ollut perusteltua aihetta epäillä muulla OK 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettavalla perusteella. - Uutiset
19.4.2021 16.00
Hovioikeus arvioi välituomion antamisen edellytyksiä toisin kuin käräjäoikeusHO:ssa oli kysymys siitä, oliko asiassa ollut edellytyksiä antaa OK 24 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu välituomio reklamaatiovelvollisuuden laiminlyöntiä ja reklamaatiovelvollisuudesta vapautumista koskevista kysymyksistä kantajayhtiön vastustuksesta huolimatta. Mikäli välituomion antamisen edellytykset olivat olleet olemassa, asiassa oli erikseen ratkaistava kysymys siitä, oliko kantajayhtiöllä ollut ylipäätään reklamaatiovelvollisuutta vastaajayhtiön lähettämistä laskuista ja oliko kantajayhtiö laiminlyönyt tämän reklamaatiovelvollisuutensa. Koska välituomiolla ratkaistava kysymys ei ollut merkittävästi rajoitetumpi eikä myöskään asian ratkaisemisen edellyttämä todistelu muodostanut vain rajoitettua osaa kaikesta asiassa nimettävästä todistelusta, ei välituomion antaminen ollut tässä asiassa sillä tavoin prosessiekonomisesti perusteltua, että välituomio olisi voitu antaa vastoin kantajan tahtoa. Asiassa mainituin perustein KO:n antama päätös ja välituomio oli kumottava ja asian käsittelyä oli jatkettava KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 19.4.2021) - Uutiset
20.4.2021 9.13
KKO jätti vastavalituksen osittain tutkimatta: Vaatimus vahingonkorvauksen muuttamisesta kohdistui konkurssipesään eikä alkuperäisen valituksen tehneeseen syyttäjäänA oli käräjäoikeudessa tuomittu törkeästä velallisen epärehellisyydestä vankeusrangaistukseen ja velvoitettu suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvausta. Syyttäjän valitettua hovioikeuteen A teki vastavalituksen, jossa hän vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta.
Vastavalituksessa esitetty vaatimus vahingonkorvauksen muuttamisesta kohdistui konkurssipesään eikä alkuperäisen valituksen tehneeseen syyttäjään. Vastavalitus jätettiin tämän vaatimuksen osalta tutkimatta. (Ään.) - Uutiset
20.4.2021 11.14
Unionin tuomioistuimen suuri jaosto: Unionin oikeus ei ole esteenä tuomareiden nimittämistä koskevien Maltan oikeuden säännösten kaltaisille kansallisen perustuslain säännöksilleJäsenvaltion kansalliset säännökset, joissa annetaan pääministerille ratkaiseva toimivalta tuomareiden nimittämismenettelyssä mutta säädetään samalla, että tähän menettelyyn osallistuu riippumaton elin, jonka tehtävänä on muun muassa arvioida hakijoita ja antaa lausunto, eivät ole unionin oikeuden vastaisia. - Uutiset
20.4.2021 12.40
Hovioikeus: Käräjäoikeuden olisi tullut asian sillensä jättämisen asemesta jättää ulosottovalitus tutkimattaUlosottovelallisen suoritettua ulosmittauksen perusteena olleet velat ja ulosmittauksen päätyttyä myös valittajan osalta asian lopputulos vastaa valittajan vaatimuksia. Hovioikeus katsoi, että valittajalla ei siten ollut tässä asiassa tarvittavaa intressiä muutoksenhakuun pääasian osalta. Koska valittaja oli vaatinut asian käsittelyn jatkamista, käräjäoikeuden olisi kuitenkin tullut asian sillensä jättämisen asemesta jättää ulosottovalitus tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 20.4.2021) - Uutiset
20.4.2021 15.28
Hovioikeus: Korvausvastuuta vakuustakavarikon aiheuttamasta vahingosta oli arvioitava VahL 3 luvun 2 §:n mukaisen tuottamusvastuun perusteella - valtio vapautettiin kaikesta korvausvelvollisuudestaVäliaikainen vakuustakavarikko ja vakuustakavarikko oli ollut tarpeeton. Valtio ei kuitenkaan ollut korvausvelvollinen aiheutuneesta vahingosta, koska valittaja ei ollut näyttänyt, että valtion viranomainen olisi menetellyt asiassa tuottamuksellisesti korvausvastuun perustavalla tavalla. Kanne oli hylättävä ja valtio vapautettava kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle. Asian näin päättyessä asiassa ei ollut tarpeen lausua korvausvaatimuksen määrästä. KO:n tuomio kumottiin. (KKO:2022:75: Hovioikeuden tuomio kumottiin, ään.) - Uutiset
20.4.2021 16.00
Hovioikeus raiskauksesta syytetyn videokuulemisesta: Vastaajan Italiassa olleen puolustajan esittämät kysymykset ja niihin annetut vastaukset voitiin ottaa huomioon asian oikeudenkäyntiaineistona - asianosaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei loukattuAsianomistajan avustaja, asianajaja oli vaatinut, että HO kieltää Italiassa olevaa puolustajaa esittämästä kysymyksiä. Asianajajan mukaan asianomistajaa ei voitu velvoittaa vastaamaan Italiassa olevan puolustajan kysymyksiin tilanteessa, jossa vastaukset eivät voineet tulla osaksi oikeudenkäyntiaineistoa. Asiassa oli HO:ssa ratkaistava kysymys siitä, oliko Italiassa vastaajalle määrätyllä puolustajalla ollut oikeus esittää asiassa kysymyksiä ja oliko vastaaja saanut vastata suomalaisen puolustajansa esittämiin kysymyksiin. Asiassa mainituilla perusteilla HO katsoi, että vastaajan Italiassa olleen puolustajan esittämät kysymykset ja niihin annetut vastaukset voitiin ottaa huomioon asian oikeudenkäyntiaineistona. Asianosaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei ollut loukattu. - Uutiset
21.4.2021 15.30
Luvaton poissaolo oikeudesta asianomistajana - hovioikeus poisti asetetun uhkasakon, kun sen tuomitseminen oli tarpeetonta ja kohtuutontaHovioikeus katsoi, että tapauksen olosuhteissa valittajan uhkasakkoon tuomitseminen oli tarpeetonta ja kohtuutonta ja että uhkasakko oli sen vuoksi poistettava. (Vailla lainvoimaa 21.4.2021) - Uutiset
22.4.2021 9.23
KKO: Asian laatu ja merkitys vastaajalle olisivat edellyttäneet pääkäsittelyn toimittamista ainakin hänen kuulemistaan varten törkeässä kirjanpitorikos- ja veropetosasiassaKäräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi törkeän kirjanpitorikoksen ja törkeän veropetoksen sekä tuominnut hänet näistä teoista yhteiseen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. A oli jättänyt merkitsemättä yhtiönsä kirjanpitoon ja ilmoittamatta verottajalle laskusaatavia urheiluseuralta, jolla ei ollut varoja laskujen maksamiseen.
Valituksessaan hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista sekä nimesi kuultavaksi itsensä ja yhtiönsä tilintarkastajan. Hovioikeus hylkäsi A:n pääkäsittelypyynnön. Korkein oikeus katsoi, että asian laatu ja merkitys vastaajalle olisivat edellyttäneet pääkäsittelyn toimittamista ainakin hänen kuulemistaan varten. Ks. KKO:2018:53 KKO:2017:19 KKO:2016:54 KKO:2014:74 KKO:2014:56 KKO:2012:99 KKO:2011:22. - Uutiset
22.4.2021 11.00
KHO ei tutkinut luovutusvoiton veroseuraamusten ja määrätyn veronkorotuksen poistamisesta tehtyä valitusta - ex-puolison oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylättiinVerohallinto oli 21.9.2017 oikaissut A:n verovuoden 2015 verotusta verovelvollisen vahingoksi ja lisännyt veronalaiseen pääomatuloon osakkeiden luovutuksesta syntyneen luovutusvoiton. Lisäksi oli määrätty veronkorotusta. Verotuksen oikaisulautakunta oli päätöksellään 12.12.2017 A:n sanotun luovutusvoiton veroseuraamusten ja määrätyn veronkorotuksen poistamista koskevan oikaisuvaatimuksen enemmälti hyläten alentanut veronalaisen luovutusvoiton määrää ja määrättyä veronkorotusta. A oli valituksessaan HAO:een uudistanut oikaisuvaatimuksellaan esittämänsä vaatimuksen sekä muun ohella vaatinut veronalaiseksi tulokseen katsotun tulon verottamista entisen puolisonsa B:n tulona. HAO oli valituksenalaisella päätöksellään hylännyt suullisen käsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksen ja A:n valituksen enemmälti hyläten alentanut määrättyä veronkorotusta. HAO oli hylännyt A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. HAO oli velvoittanut A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 1 000 eurolla. KHO hylkäsi A:n valituslupahakemuksen muilta osin kuin A:n maksettavaksi määrättyjen B:n oikeudenkäyntikulujen osalta. KHO ei siten antanut ratkaisua valitukseen näiltä osin. KHO myönsi valitusluvan ja tutki asian A:n maksettavaksi määrättyjen B:n oikeudenkäyntikulujen osalta. Valitus hyväksyttiin ja HAO:n päätös kumottiin tältä osin. B:n vaatimus koskien A:n määräämistä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa KHO:ssa hylättiin. (Julkaisematon) - Uutiset
22.4.2021 13.00
Hovioikeus myönsi oikeusapua oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ylittäviin kustannuksiin murhan yritystä ym. koskevassa rikosasiassaOttaen huomioon hakijan oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ja oikeudenkäyntikulujen määrän KO:ssa HO harkitsi oikeaksi myöntää hakijalle oikeusapua oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ylittäviin kustannuksiin siten, että avustajalle korvattavia toimenpiteitä korvataan enintään 30 tuntia. (Vailla lainvoimaa 22.4.2021) - Uutiset
22.4.2021 14.47
Hallituksen esitys: Perintälain väliaikaisia muutoksia jatketaanHallitus esittää yrityksiltä veloitettavien perintäkulujen enimmäismääriä koskevan sääntelyn voimassaoloa jatkettavaksi. Tarkoituksena on helpottaa taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten tilannetta. Perintälaissa on vuoden alusta asti ollut voimassa väliaikaisesti yksityiskohtaiset säännökset muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluista. Sääntelyn johdonmukaisuuden vuoksi säännökset koskevat yrityssaatavien lisäksi myös muita sellaisia saatavia, jotka eivät ole kuluttajasaatavia, kuten saatavia, joissa velallisena on asunto-osakeyhtiö tai yhdistys. Ehdotuksen keskeisenä tavoitteena on enimmäismäärien rajauksella estää se, että koronavirustilanteen vuoksi maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten taloudellinen ahdinko syvenee korkeiden perintäkulujen vuoksi. - Uutiset
22.4.2021 15.40
Hovioikeus jatkoi oikeusapua 80 tunnilla puolison elatusavun vahvistamista koskevassa asiassaHO totesi, että käräjäoikeusvaiheessa oikeusapua oli jo jatkettu siten, että myönnetty oikeusavun tuntien myönnetty määrä oli kaksinkertainen verrattuna siihen, mitä oikeusapua pääsääntöisesti myönnetään. Kuitenkin hakija oli esittänyt selvityksen siitä, että oikeusavun myönnetyt tunnit oli käytetty KO:n hyväksymiin toimenpiteisiin ja sen jälkeen valitukseen tutustumiseen ja jatkokäsittelylupapyynnön laatimiseen. Asiassa esitetään paljon kirjallista todistelua ja HO:ssa pääkäsittely vie alustavan suunnitelman mukaan 3 päivää ja mahdollisen varapäivän. Asian käsittelyyn liittyy kysymys siitä, minkä maan lainsäädäntöä asiassa on sovellettava ja asianosaiset esittävät selvitystä mahdollisesti sovellettavasta vieraan valtion lain sisällöstä. Oikeuskäytännön vähäisyyden vuoksi asiassa on tapauskohtaisesti arvioitava, onko esitetty selvitys riittävä. Siten asian laatu, laajuus ja pääkäsittelyn suunniteltu kesto puolsivat oikeusavun jatkamista. HO katsoi, että oikeusapua oli perusteltua jatkaa 80 tunnilla. (Vailla lainvoimaa 22.4.2021) - Uutiset
22.4.2021 16.00
Hovioikeus ei palauttanut työriitaa käräjäoikeuteenAsiaa kokonaisuutena arvioituaan HO katsoi, että tapauksen olosuhteissa asian palauttaminen käräjäoikeuteen ei ollut tarkoituksenmukaista, eikä palauttamatta jättämisen voitu katsoa loukkaavan asianosaisten oikeussuojaa. Prosessiaineisto työsuhteen perusteettomasta päättämisestä vaadittavan korvausvaatimuksen tutkimiselle ja ratkaisemiselle HO:ssa oli riittävä ja olennaisesti sama kuin KO:ssa. KO:n tuomio kelpasi asiassa todetuista puutteellisuuksistaan huolimatta oikeudenkäynnin perustaksi HO:ssa. - Uutiset
23.4.2021 13.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu unionin oikeudessa vahvistetun kuluttajansuojan ajallisesta rajoittamisesta (Slovakia)Pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat LH ja Profi Credit Slovakia s. r. o. ja jossa on kyse kyseisen yhtiön saamasta perusteettomasta edusta, joka johtuu maksusta, jonka luotonottaja on suorittanut kulutusluottosopimuksen kohtuuttomiksi tai laittomiksi väitettyjen ehtojen perusteella. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi kuudella ennakkoratkaisukysymyksellään unionin tuomioistuimelta selvennyksiä, jotta se pystyisi ratkaisemaan, onko Slovakian lainsäädännön nojalla kuluttajan kanneoikeuteen sovellettava vanhentumisjärjestelmä unionin oikeuden mukainen. - Uutiset
23.4.2021 15.30
Hovioikeus jätti huomiotta valittajan vasta hovioikeudessa esittämät uudet vastatosiseikat ja todisteet takavarikkoasiassaA ei valituksessaan hovioikeudelle saattanut todennäköiseksi sitä, että hän ei ollut voinut vedota päätöksessä mainittuihin vastatosiseikkoihin tai nimetä tutkintailmoituksia jo käräjäoikeudessa tai että hänellä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. A:n valituksessaan vasta hovioikeudessa esittämät uudet vastatosiseikat ja todisteet jätettiin huomiotta. A:n valituksen perusteella hovioikeus kuitenkin tutki, oliko hakemuksessa esitettyjen seikkojen nojalla ollut riittävät perusteet oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n mukaisen turvaamistoimen määräämiseksi. Hovioikeus katsoi, että aihetta käräjäoikeuden päätöksen muuttamiseen ei tältä osin ollut. (Vailla lainvoimaa 23.4.2021) - Uutiset
26.4.2021 8.30
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen ja Rooma I -asetuksen tulkinnasta saksalaisessa takaisinsaantiasiassaMaksukyvyttömyysmenettelyistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1346/2000 13 artiklaa ja sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) 12 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että asetuksen N:o 593/2008 nojalla sopimukseen sovellettavaa lakia sovelletaan myös maksuun, jonka kolmas suorittaa sopimusosapuolen sopimukseen perustuvan maksuvelvollisuuden täyttämiseksi, kun tämä maksu riitautetaan maksukyvyttömyysmenettelyssä kaikkia velkojia vahingoittavana toimena. - Uutiset
26.4.2021 9.29
Apulaisoikeuskansleri: Vanhentuneen lainsäädännön soveltaminen käräjäoikeudessa - Uutiset
26.4.2021 11.00
Hovioikeuskin katsoi, ettei kantajalle ollut syntynyt implanttitoimenpiteiden seurauksena vaikeaa aivovammaa, kaularankavammaa tai keskushermostovammaa - Potilasvakuutuskeskukselle käräjäoikeudessa maksettavaksi tuomittu oikeudenkäyntikulujen määrä korotettiin 89.361,23 euroksiHO:ssa oli kantajan valituksen johdosta ratkaistavana kysymys siitä, voitiiko kanteessa vahvistettavaksi vaadittujen vammojen olemassaolosta sekä niiden ja implanttileikkauksen välisestä syy-yhteydestä esitettyä näyttöä pitää riittävänä. Potilasvakuutuskeskuksen vastavalituksen johdosta kysymys oli myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. HO korotti Potilasvakuutuskeskukselle käräjäoikeudessa maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrän 89.361,23 euroksi. Muilta osin KO:n tuomiota ei muutettu. Kantaja velvoitettiin korvaamaan Potilasvakuutuskeskuksen oikeudenkäyntikulut HO:ssa 43.198,40 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua HO:n tuomion antamisesta lukien. (Vailla lainvoimaa 26.4.2021) - Uutiset
26.4.2021 14.00
Apulaisoikeuskansleri: Käräjäoikeuden menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa - Uutiset
27.4.2021 8.28
Hallinto-oikeus: Perintäyhtiölle voitiin antaa varoitusKun Uuva Oy:n perintätoiminta oli päätöksessä todetuilla tavoilla ollut lain ja hyvän perintätavan vastaista, yhtiön perintätoiminnasta vastaavan henkilön oli katsottava laiminlyöneen huolehtimisvelvollisuutensa. Varoituksen antamiselle oli näin ollen ollut perintärekisterilain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu peruste. (Vailla lainvoimaa 27.4.2021) - Uutiset
27.4.2021 10.00
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli tulkinnut voimassa olevaa lakia virheellisesti vahvistaessaan velalliselle kolmen vuoden pituisen maksuohjelmanHO katsoi, että KO oli tulkinnut voimassa olevaa lakia virheellisesti vahvistaessaan velalliselle kolmen vuoden pituisen maksuohjelman, vaikka velkajärjestely oli aloitettu esteestä huolimatta ja vaikka velallisella oli maksuvaraa. KO:n tuomiota oli näin ollen muutettava siten, että maksuohjelman kestoksi määrätään viisi vuotta. Maksuohjelman muuttaminen on tarkoituksenmukaisinta tehdä KO:ssa. KO:n on varattava velalliselle tilaisuus toimittaa määräämässään ajassa viiden vuoden kestoon perustuva maksuohjelmaehdotus. (Vailla lainvoimaa 27.4.2021) - Uutiset
27.4.2021 10.19
Hovioikeus: Luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle voitiin antaa varoitus oikeudenkäyntiavustajan vaitiolovelvollisuuden rikkomisestaHO:ssa oli valittajan valituksen johdosta kysymys siitä, oliko valvontalautakunta voinut määrätä valittajalle varoituksen oikeudenkäyntiavustajan vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, kun valittaja oli oman asiansa valituksessa sekä sen liitteinä olleissa asiakirjoissa käsitellyt päämiehensä puolesta aiemmin toimeksiantoa hoitaessaan saamiaan tietoja, joista ainakin osa oli sisältynyt korkeimmalle oikeudelle osoitettuun purkuhakemukseen, joka oli julkinen asiakirja. Valvontalautakunnan ratkaisua ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 27.4.2021) - Uutiset
28.4.2021 11.00
Häädön vastustamista koskeva vaatimus ei menestynyt hovioikeudessa - vuokralaisten kaupungin asunnot Oy:lle maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrä alennettiin 7.745,04 eurosta 6.000 euroonVuokralaisilla ei ollut vuokrasopimuksen puuttuessa oikeutta asua asunnossa. (Vailla lainvoimaa 28.4.2021) - Uutiset
29.4.2021 9.00
Hovioikeus ei myöntänyt oikeusapua oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvauksen ylittäviin kustannuksiin 6 000 euron vahingonkorvausriidassa, kun kantajien oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa eivät olleet olleet taloudellisesti tehokkaan asianajon kannalta kohtuullisiaAsiassa mainitut seikat huomioon ottaen kantajien oikeudenkäyntikulujen määrä (13.150,24 euroa) KO:ssa oli epäsuhteessa asian laatuun ja laajuuteen. Kokonaisuutena arvioiden kantajien oikeudenkäyntikulut KO:ssa eivät olleet olleet taloudellisesti tehokkaan asianajon kannalta kohtuullisia. Mikäli kantajien asia olisi KO:ssa hoidettu taloudellisesti tehokkaalla tavalla, oikeusturvavakuutuksen 10.000 euron enimmäiskorvausmäärä olisi varsin todennäköisesti riittänyt kattamaan myös heille hovioikeuskäsittelystä aiheutuvat kustannukset. (Vailla lainvoimaa 29.4.2021) - Uutiset
29.4.2021 10.00
Apulaisoikeuskansleri: Päiväkodin menettely lapsen terveystietojen kertomisessa (korona ja karanteeni)Apulaisoikeuskansleri kiinnitti päiväkodin johtajan huomiota varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen yksityisyyden suojan varmistamiseen, lapsen terveydentilaa koskevien tietojen salassa pitämiseen sekä vaitiolovelvollisuuden noudattamiseen päiväkodin ja sen henkilökunnan tehtävissä ja toiminnassa. - Uutiset
29.4.2021 10.30
Hovioikeus: Asianajajalle voitiin antaa varoitusHO katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut tutkia kysymyksessä olevan asian ja harkintavaltansa puitteissa katsoa AA:n menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti. Kysymys ei ollut ollut niin vähäisestä tapaohjeiden vastaisesta toiminnasta, että valvontalautakunnan olisi tullut jättää seuraamus määräämättä tai määrätä seuraamukseksi ainoastaan huomautus. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. HO katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 29.4.2021) - Uutiset
30.4.2021 10.00
Hovioikeus kumosi edunvalvontapäätöksen menettelyvirheiden vuoksi - kysymys edunvalvojan henkilöstä ei ollut ollut riidaton eikä asiaa olisi tullut ratkaista kirjallisessa menettelyssäAsiassa mainittujen menettelyvirheiden vuoksi käräjäoikeuden päätös oli kumottava kokonaan ja oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia oli palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (30.4.2021) - Uutiset
30.4.2021 10.20
Hovioikeus: Määräaika kotietsinnän saattamiseksi tuomioistuimen tutkittavaksi ei ole palautettavissaKotietsintää koskevaan päätökseen ei voi hakea muutosta tavanomaiseen tapaan valittamalla eikä sitä voida esimerkiksi kumota saattamalla päätös tuomioistuimen tutkittavaksi. Pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 1 momentin mukaisessa menettelyssä tuomioistuin voi lähinnä todeta, onko poliisin menettely kotietsintää suoritettaessa ollut lainmukaista. Näin ollen tuomioistuimen tässä tarkoitettua menettelyä ei voida rinnastaa säännönmukaiseen muutoksenhakuun, jota menetetyn määräajan palauttamista koskevan säännöksen on katsottu koskevan (KKO 2019:68). Kysymyksessä ei siten ole sellainen oikeudenkäynnissä menetetty määräaika, joka voitaisiin OK 31 luvun 17 §:n nojalla palauttaa. Tämän vuoksi hakemus oli jätettävä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 30.4.2021) - Uutiset
30.4.2021 10.40
Hovioikeus: Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 luvun 22 §:n tarkoittama ylimääräisen muutoksenhaun määräaika ei ollut palautettavissaVaasan HO katsoi, ettei sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 3 luvun 22 §:n tarkoittama ylimääräisen muutoksenhaun määräaika ollut hakemuksen mukaisesti palautettavissa. (Vailla lainvoimaa 30.4.2021) - Uutiset
30.4.2021 14.03
Hovioikeus korotti perintäyhtiön maksettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikulujaKanteen vireillepano hetkellä Perintä Oy:llä oli ollut velalliselta erääntynyt saatava, jota tämä ei ollut maksanut. Kanteen vireillepanolle oli näin ollut perusteet. Perintä Oy oli jatkanut asian ajamista vielä senkin jälkeen, kun velallinen oli myöntänyt kohdan 1 vaatimuksen oikeaksi myöhemmin tuomitun määrän suuruisena. Toisaalta velallinenkaan ei ollut suorittanut Perintä Oy:lle riidattomaksi myöntämäänsä määrää 370,64 euroa. Asiakirjoista voitiin havaita, että oikeudenkäynnissä pääpaino oli ollut hylätyissä vaatimuksissa. Tähän nähden HO piti todennäköisenä, että Perintä Oy olisi jatkanut oikeudenkäyntiä siitäkin huolimatta, että velallinen olisi suorittanut riidattomaksi myöntämänsä pääoman. (Vailla lainvoimaa 30.4.2021)