Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
10.6.2008 13.28
Kidutuksen vastainen komitea antoi alustavat havaintonsa tarkastuksestaan suljettuihin laitoksiin SuomessaEurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi (CPT) on antanut alustavat havaintonsa huhtikuussa Suomeen tekemästään tarkastusmatkasta seitsemällä poliisilaitoksella, päihtyneiden selviämisasemalla ja ulkomaalaisten säilöönottoyksikössä, kolmessa vankilassa sekä kahdessa psykiatrisessa sairaalassa. Valtuuskunnan tietoon ei tullut väitteitä vapautensa menettäneiden huonosta kohtelusta näissä laitoksissa. CPT löysi kuitenkin paljon korjattavaa. - Uutiset
10.6.2008 13.05
Raportti Suomen ihmisoikeustilanteen määräaikaistarkastelusta hyväksyttiin YK:n ihmisoikeusneuvostossaSuomen ihmisoikeustilanteen määräaikaistarkastelu saatettiin 9. kesäkuuta päätökseen YK:n ihmisoikeusneuvoston täysistuntokäsittelyssä, jossa tunnin mittaisen vuoropuhelun päätteeksi hyväksyttiin tarkastelun kuluessa Suomelle esitetyt suositukset ja loppupäätelmät. Suosituksissa Suomea kehotetaan muun muassa tehostamaan edelleen syrjinnän vastaisia toimia, edistämään vähemmistöjen, erityisesti etnisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, ja torjumaan rasistisia ilmiöitä erityisesti internetissä. Myös perheen sisäinen naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta nousi esiin. - Uutiset
10.6.2008 9.16
Henkilövahingoista ja kärsimyksestä maksettavia korvauksia pyritään yhdenmukaistamaan suosituksillaHenkilövahinkoasiain neuvottelukunta on saanut valmiiksi ensimmäiset suosituksensa aineettomista vahingoista tuomittavien korvausten määristä. Suositukset koskevat henkilövahingosta (kipu, särky ja muut tilapäinen haitta sekä pysyvä haitta), loukatulle aiheutetusta kärsimyksestä ja surmansa saaneen läheiselle suoritettavia korvauksia. Suositusten tavoitteena on yhtenäistää korvauskäytäntöä. - Uutiset
10.6.2008 8.42
Suomalainen fi-verkkotunnus maailman turvallisinTietoturvayhtiö McAfeen tutkimuksen mukaan suomalainen fi-verkkotunnus on maailman turvallisin maakohtainen tunnus. Fi-päätteisistä sivustoista vain 0,05 % sisälsi riskejä. Turvallisuus parani viime vuodesta. Vuonna 2007 vastaava luku oli 0,10 %. - Uutiset
9.6.2008 14.05
Ministeri Cronberg: Käänteisen arvonlisäveron käyttö on selvitettävä– Viime vuoden alussa voimaan tullut tilaajavastuulaki on yksi tapa suitsia harmaata taloutta. Pelkkä lain tarkistaminen ja valvonta eivät riitä. Myös käänteisen arvonlisäveron käyttäminen tulisi selvittää pikaisesti, työministeri Tarja Cronberg vaatii. - Uutiset
6.6.2008 10.38
Euroopan parlamentti haluaa pankkiasiakkaille enemmän valinnanvapautta ja vähemmän kulujaKuluttajilla tulisi olla enemmän vapautta ja vähemmän kuluja pankkitoiminnan suhteen. Euroopan parlamentin mukaan tämä voidaan osittain saavuttaa poistamalla esteet rajat ylittävältä toiminnalta. Tämä puolestaan voidaan saavuttaa vähentämällä kansallisten säädösten eroja. Pankkipalveluja ei tulisi keskeyttää käyttötilin sulkemisen yhteydessä tai palveluntarjoajaa vaihdettaessa. Parlamentti korostaa korkean kuluttajansuojan merkitystä. - Uutiset
5.6.2008 14.28
Kynnys ry paheksuu ympäristöministeriön vammaisia kohtaan asenteellista kyselyäYmpäristöministeriö on käynnistänyt 1.4.2008 Rakentamisen normitalkoot -hankkeen, jonka tavoitteena on muun muassa selvittää mitkä esteettömyysmääräykset kohottavat tarpeettomasti asuntojen rakennuskustannuksia. Hanke on laatinut asuntorakentamisen ammattilaisille ja asiantuntijoille internet-kyselyn ”Rakentamisen normitalkoot – turhat kustannukset kuriin”, jossa Kynnys ry:n mukaan johdattelevalla kysymyksenasettelulla on kyseenalaistettu esteettömyyteen liittyviä lakisääteisiä vaatimuksia esteettömästä suunnittelusta ja rakentamisesta. - Uutiset
5.6.2008 8.35
YLE: Oikeusoppineet tiukentaisivat kansanedustajan lahjussäännöksiäRikoslain asiantuntijat vaativat kansanedustajien lahjuslakien tiukentamista. Nykyinen löysä sääntely tekee korruptiosta rankaisemisen käytännössä mahdottomaksi. Oikeusoppineiden mielestä myös kansanedustajien toimet kuntapäättäjinä pitäisi perata perin pohjin, kertoi YLEn aamun 5.6. radiouutiset. - Uutiset
5.6.2008 8.05
VTV tutki valtionhallinnon väärinkäytöksiä - rikkomuksia ei aina ilmoiteta tarkastusvirastolleMinisteriöiden, virastojen ja laitosten tulisi ilmoittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle niissä tapahtuneista taloudellisista väärinkäytöksistä tai väärinkäytösepäilyistä. Nykyisellään kaikki väärinkäytösepäilyt eivät kuitenkaan tule tarkastusviraston tietoon. - Uutiset
30.5.2008 15.36
Suomen huumausainelainsäädäntö saatetaan vastaamaan EY-säädöksiäUudella lainsäädännöllä tehostetaan huumausainevalvontaa lisäämällä viranomaisten yhteistyötä. Muilta osin lakimuutokset eivät muuta kansallisen huumepolitiikan linjauksia. Muutoksilla pyritään osaltaan estämään laitonta huumekauppaa ja vähentämään huumeiden käyttöä. - Uutiset
30.5.2008 15.21
Hovioikeuden ratkaisu metsästysrikkomusasiassaHovioikeus katsoi tulleen näytetyksi, että A oli ryhtynyt omatoimiseen metsästykseen ilman metsästyksenjohtajaa ja siten syyllistynyt kahteen metsästysrikkomukseen. Riittävä seuraamus A:lle oli lievä sakkorangaistus. A:ta ei voitu määrätä metsästyskieltoon, metsästyskivääriä ei voitu tuomita menetetyksi valtiolle eikä hirvien arvoa tuomita valtiolle menetetyksi. - Uutiset
30.5.2008 9.55
Jyväskylän maalaiskunnassa epäily lakkovahtien uhkailustaJyväskylän maalaiskunnassa on tehty rikosilmoitus lakkovahtien uhkailusta. Osa Keski-Suomen Eläinklinikan työntekijöistä on ollut lakossa yli kolme viikkoa, jotta työnantaja ryhtyisi neuvottelemaan työpaikkakohtaisesta työehtosopimuksesta. - Uutiset
28.5.2008 10.06
II lisätalousarvio lähetekeskustelussa – ylijäämä tarkoitus ohjata valtionvelan lyhentämiseenMäärärahoihin ehdotetaan 366 miljoonan euron lisäystä. Vuoden 2008 toinen lisätalousarvioesitys on 634 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja ylijäämää ehdotetaan käytettäväksi valtionvelan lyhentämiseen. Asiaa käsiteltiin eduskunnassa eilen tiistaina. - Uutiset
27.5.2008 16.07
HS: YouTubelta vaaditaan miljardia dollaria tekijänoikeusrikkomuksistaTeknologiajätti Googlen mukaan YouTube-palvelua vastaan nostettu korvausvaade uhkaa internetin vapaata tiedonvälitystä. Viihdeyhtiö Viacom vaatii YouTubelta miljardin dollarin korvauksia tekijänoikeusrikkomuksista. Asiasta kertoo muun muassa Helsingin Sanomat. - Uutiset
27.5.2008 10.08
Lapsikaappaukset tuplaantuivatKaapatut lapset ry:n mukaan viime vuosi oli lapsikaappauksissa erityisen synkkä, sillä kaappaukset lisääntyivät monen vuoden jälkeen. Viime vuonna lapsikaappauksia oli 25, kun vuotta aiemmin niitä oli 12. - Uutiset
26.5.2008 17.10
Alaikäisten ryyppäämistä ei ole saatu kuriin pykälilläAlkoholilain mukaan alle 18-vuotias ei saa ostaa tai pitää hallussaan alkoholijuomia. Nuoriso juo silti eikä poliisi pysty kitkemään nuorten katujuopottelua. Laki on epäonnistunut ongelman kitkemisessä, sanoo alkoholilainsäädännöstä vastaava hallitussihteeri Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä Helsingin Sanomille. - Uutiset
23.5.2008 14.04
Vähemmistövaltuutetulle entistä enemmän syrjintäjuttujaVähemmistövaltuutetulle tuli vuonna 2007 aiempaa enemmän syrjintää koskevia yhteydenottoja. Vähemmistövaltuutetun vuosikertomuksen mukaan toimistoon otettiin vuoden aikana yhteyttä yli 1600 kertaa, joista muodostui 737 asiakastapausta. Syrjintätapausten kasvun taustalla vaikuttaa vähemmistövaltuutetun käsityksen mukaan syrjinnän vastaisten lakien parempi tuntemus, mutta kehitys kertoo myös puutteista yhdenvertaisuuden toteutumisessa Suomessa. - Uutiset
23.5.2008 12.40
EU aikoo täydentää säännöksiä alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisestaEuroopan unioni aikoo täydentää alusjäterikosdirektiiviä säännöksillä, jotka koskevat alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta määrättäviä rikosoikeudellisia seuraamuksia. Suomessa voimassa olevat päästökiellot sekä niiden rikkomista koskevat rangaistussäännökset kattavat jo nykyään pääosin direktiiviehdotuksen vaatimukset. - Uutiset
22.5.2008 16.38
Suomen ympäristökeskus muistuttaa kasvien ja eläinten rauhoitussäännöksistäSuomen ympäristökeskus muistuttaa kasvien ja eläinten rauhoitussäännöksistä. Niiden tarkoituksena on turvata luonnonvaraisina esiintyvien eläinten sekä kasvi- ja sienilajien säilyminen maassamme. Tänäkin keväänä useita uhanalaisten kasvien kasvupaikkoja on kuitenkin hävitetty eri puolilla maata. - Uutiset
22.5.2008 13.53
Alkoholiohjelma 2008–2011 vahvistaa alueellista vastuuta ja osaamistaUudistetun alkoholiohjelman keskeisenä toimintalinjana on puuttua erityisesti lasten vanhempien ja nuorten alkoholin käyttöön entistä varhemmin ja tarkemmin, todetaan Stakesista. Alueellista vastuuta vahvistetaan. Stakes huolehtii lääninhallitusten ja muiden kumppaneiden kanssa, että alueilla ja paikallisella tasolla on riittävät keinot ja välineet ohjelman toteuttamiseksi. - Uutiset
22.5.2008 12.00
Europarlamentti hyväksyi direktiivin ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoinEU:n jäsenvaltioiden nykyisillä seuraamusjärjestelmillä ei ole voitu riittävästi varmistaa ympäristönsuojelulainsäädännön täysimääräistä noudattamista. Euroopan parlamentti hyväksyi neuvoston kanssa neuvotellun kompromissin direktiivistä, jossa säädetään rikosoikeudellisista toimenpiteistä ympäristön suojelemiseksi entistä tehokkaammin. Hyväksytyn kompromissin myötä lainsäädäntökäsittely saatiin päätökseen parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä. - Uutiset
22.5.2008 8.45
Kuvataiteilija Karttunen jätettiin rangaistukseen tuomitsematta lapsipornojutussaKuvataiteilija Ulla Karttunen on saanut tuomion lapsiporno-oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeus katsoi hänet syylliseksi, mutta hänet jätettiin kuitenkin rangaistukseen tuomitsematta. Oikeuden mukaan olisi ollut kohtuutonta tuomita Karttuselle rangaistus siitä, että hän omalla menettelyllään pyrki juuri siihen samaan kuin lainsäätäjäkin eli lapsipornon vastustamiseen. - Uutiset
21.5.2008 15.03
Työryhmä ehdottaa kidutuksesta säännöksiä rikoslakiinRikoslakiin aiotaan lisätä erityiset rangaistussäännökset kidutuksesta. Asiaa pohtinut oikeusministeriön työryhmä painottaa, että kidutuksen nimenomaisella kriminalisoinnilla vahvistettaisiin perustuslain ja kansainvälisen oikeuden mukaista kidutuksen ehdotonta kieltoa sekä ilmaistaisiin sen erityinen moitittavuus. Näin annettaisiin myös kansainväliselle yhteisölle viesti siitä, että Suomi tukee kidutuksen ehdotonta kieltoa kaikissa olosuhteissa. - Uutiset
21.5.2008 13.06
Jääkiekkoseuroille ei myönnetty erityisiä poliisivaltuuksiaSisäasiainministeriö ei myönnä jääkiekon SM-liigalle erityisiä poliisivaltuuksia, jonka perusteella seurojen turvallisuuspäälliköt voisivat selvittää katsojien henkilöllisyyden jääkiekko-otteluissa. Sisäasiainministeriölle osoitettua hakemusta ei voitu tutkia, koska paikkakuntakohtaisista luvista päättävät lääninhallitukset. - Uutiset
20.5.2008 15.00
KKO:n ratkaisu dopingrikoksen ja törkeän dopingrikoksen rajanvedostaA:n hallussa oli ollut anabolisia steroideja ja testosteronia yhteensä 2 313 tablettia ja 34 ampullia. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A oli pitänyt hallussaan dopingaineita todennäköisesti tarkoituksenaan levittää niitä laittomasti. Asiassa ei kuitenkaan katsottu, että rikoksen kohteena olisi ollut huomattavan suuri määrä dopingainetta tai että A olisi tavoitellut rikoksella huomattavaa taloudellista hyötyä. A:n syyksi luettiin törkeän dopingrikoksen asemesta dopingrikos. - Uutiset
20.5.2008 10.49
Julkisen sanan neuvostolta langettavat päätökset piilomainonnasta ja yksityisyyden suojan loukkaamisestaJulkisen sanan neuvosto on julkaissut päätökset, joissa toisessa se on antanut lehdelle huomautuksen piilomainonnasta ja toisessa päätöksessä lehdelle huomautuksen yksityiselämän suojan vaarantavan tiedon julkaisemisesta. - Uutiset
19.5.2008 14.43
Kuluttajavirastolta valitusmalli yksityisen pysäköinninvalvonnan maksuista valittamiseenKuluttajavirastoon tulee toistuvasti kyselyjä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Kuluttajia on erityisesti kiinnostanut se, pitääkö heidän maksaa yksityiseltä pysäköinninvalvontayhtiöltä saatu pysäköintivalvontamaksu. Varmaa vastausta ei voi toistaiseksi antaa, koska asiasta ei ole lainvoimaista päätöstä. Kuluttajat voivat kuitenkin tehdä maksusta valituksen käyttämällä apuna Kuluttajaviraston laatimaa mallia. - Uutiset
16.5.2008 8.42
Jokelan koulusurmien tutkinnasta ehdotetaan erityislakiaHallitus ehdottaa Jokelan koulukeskuksessa marraskuussa 2007 sattuneen ampumistapauksen tutkinnasta säädettäväksi erityislain. Esityksen mukaan valtioneuvosto voi asettaa Jokelan tapahtumien tutkintalautakunnan. Tutkinnan tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia samankaltaisten tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi ja vahinkojen torjumiseksi. - Uutiset
16.5.2008 8.13
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta arvonlisäveropetosten torjuntaa koskevaksi neuvoston direktiiviksi ja asetukseksiKomission ehdotusten tavoitteena on parantaa yhteisökauppaa koskevan tietojenvaihtojärjestelmän tehokkuutta yhteisöliiketoimiin liittyvien veropetosten torjumiseksi nopeuttamalla yhteisöliiketoimiin liittyvien tietojen keruuta ja vaihtoa. Jotta petoksia voidaan torjua tehokkaasti, sen jäsenvaltion hallinnolla, jossa arvonlisävero kannetaan, on oltava mahdollisimman nopeasti käytettävissään tiedot yhteisön sisäisistä liiketoimista. - Uutiset
15.5.2008 16.18
KKO:n ratkaisu syyttäjän toimivallasta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa markkinointia koskevassa asiassaKihlakunnansyyttäjä oli vaatinut vastaajalle rangaistusta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta markkinoinnista, koska vastaaja oli ansiotarkoituksessa asettanut kirpputorilla julkisesti yleisön nähtäville elokuvatallenteita, joiden kansissa olevat kuvat olivat sukupuolisiveellisyyttä loukkaavina omiaan herättämään yleistä pahennusta. Syyte jätettiin tutkimatta, koska kysymys oli julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta eikä valtakunnansyyttäjä ollut päättänyt nostaa siitä syytettä. (Ään.) - Uutiset
14.5.2008 11.26
Väitös: Vastuu terroriteoista ulottuu yhä laajemmalleOikeustieteen kandidaatti, valtiotieteen maisteri Marja Lehdon väitöskirjassa "International Responsibility for Terrorist Acts – A Shift Towards More Indirect Forms of Responsibility", eli "Kansainvälinen vastuu terroriteoista - siirtymä kohti välillisempiä vastuun muotoja" tarkastellaan terrorismirikoksia koskevaa kansainvälistä sääntelyä ja siihen kohdistuneita muutoksia viimeisten 10–15 vuoden aikana. Väitöskirja sijoittuu kansainvälisen ja kansallisen oikeuden sekä toisaalta kansainvälisen rikosoikeuden ja voimankäyttöä koskevan kansainvälisen oikeuden leikkauskohtaan, jota on kansainvälisestikin tutkittu melko vähän. - Uutiset
12.5.2008 13.17
STM ja Kuntaliitto suosittelevat: Perheväkivallan ehkäisy osaksi kuntien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitteluaSosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto suosittelevat lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn ottamista huomioon kuntien toiminnassa. Lähisuhde- ja perheväkivaltaa ehkäisevien toimien suositellaan olevan osa kuntien hyvinvointistrategiaa ja turvallisuussuunnittelua. Ehkäisevä työ vaatii poikkihallinnollista ja moniammatillista otetta. - Uutiset
12.5.2008 12.05
Effi: Tekijänoikeuslain nettiyhteyden katkaisupykälä on potentiaalinen tietoturvauhkaElectronic Frontier Finland ry (Effi) on huolissaan tekijänoikeuslain säännöksestä, jonka perusteella tuomioistuin voi määrätä Internet-yhteyden katkaistavaksi tekijänoikeusloukkauksen ehkäisemiseksi. Ahvenanmaan käräjäoikeus määräsi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) hakemuksesta katkaisemaan Ahvenanmaan maakuntahallituksen Internet-yhteyden, koska maakuntahallituksen työntekijä oli jaellut sen kautta laajassa määrin musiikkikappaleita. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun verkkoyhteys katkaistaan tekijänoikeuslain perusteella EU:ssa. - Uutiset
9.5.2008 11.57
Nettivieraana hallinto-oikeuden professori Lasse Lehtonen: Työnantajan tiedonsaantioikeus lisääntyy – jatkuuko trendi työkykyriskejä koskeviin tietoihinHelsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan hallinto-oikeuden professori Lasse Lehtonen pitää selvänä merkkinä yhteiskunnallisten valtasuhteiden muutoksesta, että elinkeinoelämä saa toistuvasti läpi toiveitaan mahdollisuuksista kerätä työntekijöidensä yksityiselämää koskevia tietoja. Lehtonen pohtii Edilexin nettivieraskolumnissaan muun muassa sitä, onko jotain muuttunut suomalaisessa yhteiskunnassa niin oleellisesti, että työnantajan tiedonsaantioikeutta on pakko lisätä. - Uutiset
8.5.2008 15.00
Hallitus hyväksyi sisäisen turvallisuuden ohjelmanValtioneuvosto hyväksyi 8.5. periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa hallitus määrittää poikkihallinnollisesti keskeiset sisäisen turvallisuuden tavoitteet ja toimenpiteet. Ohjelman tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. - Uutiset
7.5.2008 14.24
Yhdenvertaisuuslain käyttö ja tuntemus on vähäistäYhdenvertaisuuslain käyttö ja tuntemus on vähäistä. Yhdenvertaisuuslain soveltamistilanteita esiintyy harvakseltaan, yleensä vain muutaman kerran vuodessa. Tämä käy ilmi yhdenvertaisuuslain toimivuutta arvioineesta Joensuun yliopiston tutkimuksesta. - Uutiset
5.5.2008 15.44
Poliiseja epäillään sadoista rikoksista vuosittainPoliisia epäillään vuosittain sadoista rikoksista. Vuonna 2007 poliisista tehtiin 438 ilmoitusta, joissa rikosnimikkeitä oli yli 480. Luvuissa ei ole mukana virkarikosepäilyjä. Pääosa jutuista liittyi melko lieviin liikennerikkeisiin.Vakavammissa liikennerikostapauksissa epäiltiin rattijuoppoutta tai liikenneturvallisuuden törkeää vaarantamista. - Uutiset
5.5.2008 11.26
Allan Rosas: Suomalainen rangaistuskäytäntö liian lepsuaEY-tuomioistuimen tuomari Allan Rosas pitää suomalaista rangaistuskäytäntöä liian lepsuna, kertoo Turun Sanomat. Rosas lopettaisi väkivaltarikosten ehdolliset tuomiot ja antaisi riittävän ajoissa tuomioita, jotka tuntuvat. Rosas korostaa puhuvansa tässä kansalaisena, ei Luxemburgissa työskentelevänä EY-tuomioistuimen tuomarina. - Uutiset
2.5.2008 10.43
Turvavyö jää käyttämättä yhä useamminTurvavyön käytön laiminlyönti liikenteessä on yleistynyt. Poliisi pysäytti viikon 17 tehovalvonnassa 657 ilman turvavyötä matkustanutta eli 90 enemmän kuin vuosi sitten. - Uutiset
29.4.2008 12.11
KKO:n ratkaisu sotilaan palvelusrikosasiassaPataljoonan komentajan ja komppanian päällikön katsottiin syyllistyneen tuottamukselliseen palvelusrikokseen, kun he olivat laiminlyöneet varmistautua siitä, että yön yli kestäneeseen marssikilpailuun osallistuneet varusmiehet saivat mahdollisuuden riittävään lepoon ennen lomallelähtöä. Kysymys myös palvelusvelvollisuuksien määrittelyn riittävästä täsmällisyydestä rikosoikeudellisen vastuun kannalta sekä rangaistukseen tuomitsematta jättämisen edellytyksistä. (Ään.) - Uutiset
28.4.2008 13.11
Median toiminnasta kannellaan ennätystahtiinJulkisen sanan neuvosto (JSN) on kuluvana vuonna saanut käsiteltäväkseen enemmän kanteluita kuin koskaan aiemmin. Maaliskuun loppuun mennessä kanteluita oli tehty jo 66, mikä on lähes kaksinkertainen määrä esimerkiksi viime vuoden samaan ajankohtaan nähden. - Uutiset
28.4.2008 8.26
Keskuskauppakamari muistuttaa Schengen-alueen vapaan liikkuvuuden riskeistä yritysturvallisuudelleSchengen-alueen laajentumisen vaikutukset ovat pääsääntöisesti myönteisiä. Vapaan liikkuvuuden lisääntymisen haasteet on kuitenkin otettava huomioon, totesi elinkeinoelämän ja viranomaisten yritysturvallisuuden parantamiseksi perustettu yhteistyöryhmä käsitellessään Keskusrikospoliisin johdolla laadittua tilannekuvaa Schengen-laajentumisen ja vapaan liikkuvuuden vaikutuksista yritystoiminnan turvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden arvioidaan merkittävästi lisäävän ammattimaisen ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiä. - Uutiset
24.4.2008 10.50
Keskuskauppakamarin ja Helsingin seudun kauppakamarin Yritysten rikosturvallisuus 2008 -selvitysKaupan alalla toteutettu turvallisuusyhteistyö on vähentänyt uhka- ja väkivaltatilanteita ja hävikkiä. Korruptio on Suomessa erittäin vähäistä. Yritysten rikosturvallisuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisten kolmen vuoden aikana. Viidennes yrityksistä katsoi kuitenkin, että henkilöstöön kohdistuvat turvallisuusriskit ovat lisääntyneet viimeisen kolmen vuoden aikana, ilmenee Yritysten rikosturvallisuus 2008 -selvityksestä. - Uutiset
23.4.2008 13.07
Poliisibarometri: Luottamus poliisiin on säilynyt vahvanaLuottamus poliisiin on säilynyt vahvana ja kansalaiset kohtaavat poliisin aiempaa useammin. Kokemukset asioinnista poliisin kanssa ovat parantuneet ja poliisin koettiin onnistuneen tehtävissään vähintään yhtä hyvin kuin aiemmin. - Uutiset
23.4.2008 12.12
EU:n tietosuojaviranomaisten kannanottojaRoomassa pidetyn Euroopan tietosuojaviranomaisten kokouksen julkilausuma on julkaistu. Lisäksi tietosuojadirektiivin (95/46/EC) artiklan 29 mukainen työryhmä on ottanut kantaa hakukoneiden toimintaan sekä antanut ohjausta lasten henkilötietojen käsittelyyn. - Uutiset
23.4.2008 8.14
Euroopan parlamentti kehottaa toimiin elinsiirtojen turvaamiseksi ja elinkaupan estämiseksiElinsiirtopotilaiden tarpeita ei pystytä täyttämään, koska saatavilla ei ole riittävästi elimiä. Pula elimistä on merkittävin haaste, johon EU:n jäsenvaltioiden on vastattava elinsiirtojen alalla. Euroopan parlamentti esittää lukuisia toimia tilanteen parantamiseksi. Toimet koskevat eurooppalaisen luovutuskortin käyttöönottoa, elinten saatavuuden parantamista ja elinkaupan ehkäisemistä. Parlamentti ei kuitenkaan esitä jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien yhdenmukaistamista. - Uutiset
21.4.2008 10.08
Terrorismin vastainen yleissopimus ja kansalliset säännökset voimaan toukokuussaTasavallan presidentti antoi 18.4. asetuksen, jolla terrorismin ennaltaehkäisystä Varsovassa 16.5.2005 tehty Euroopan neuvoston yleissopimus tulee Suomessa voimaan 1.5.2008. Jo tätä ennen Suomessa on hyväksytty ne muutokset rikoslain 34 a lukuun, joita Suomen liittyminen yleissopimukseen edellyttää. - Uutiset
18.4.2008 15.50
Ministerineuvosto hyväksyi asedirektiivin muutoksetEU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto hyväksyi 18.4. asedirektiivin muutokset. Asedirektiivin muutos tulee edellyttämään muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Muutokset tulee tehdä viimeistään vuonna 2010. Esimerkiksi jatkossa alle 18-vuotiaalle ei voida antaa lupaa oman ampuma-aseen hankkimiseen kuin poikkeustapauksissa. - Uutiset
18.4.2008 10.46
Rikokset lisääntyivät alkuvuonnaPoliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2008 tammi-maaliskuussa kaikkiaan 196.019 rikosta, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteellisesti eniten rikokset lisääntyivät Keski-Suomessa (32 prosenttia) ja vähenivät Pohjois-Karjalassa (20 prosenttia). - Uutiset
17.4.2008 15.50
Joensuun yliopisto käynnistää kriminaalipolitiikan ja rikollisuuden tutkimuksen pääainekoulutuksenJoensuun yliopisto vahvistaa oikeustieteiden koulutustaan käynnistämällä syksyllä 2008 kriminaalipolitiikan ja rikollisuuden tutkimuksen pääainekoulutuksen. Uusi pääainekoulutus on ainutlaatuinen Suomessa. Opinnot johtavat hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin.