Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
1.2.2023 11.35
Rikoskomisario teki päätöksen olla toimittamatta esitutkintaa asiassa, jossa oli kyse rikosilmoituksesta eräästä saman poliisilaitoksen poliisimiehestä - oikeusasiamies piti myös poliisilakimiehen menettelyä virheellisenäOA totesi, että päätökset kuuluvat syyttäjälle. Asiassa todetun perusteella OA piti myös poliisilakimies B:n menettelyä virheellisenä. Hänen A:lle esittämät näkemykset eivät olleet olleet oikeudellisesti kestäviä. Sinänsä B:n menettely ei poistanut A:n vastuuta tämän tekemästä päätöksestä. OA saattoi vastaisen varalle rikoskomisario A:n tietoon käsityksensä hänen esitutkintalain vastaisesta menettelystään. Lisäksi OA kiinnitti poliisilakimies B:n huomiota hänen virheelliseen menettelyynsä. Vielä OA kiinnitti poliisilaitoksen huomiota siihen Poliisihallituksen lausunnossaan esille ottamaan seikkaan, että asiassa oli virheellisesti kirjattu S-ilmoitus Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle, vaikka ilmoitus olisi tullut siirtää kirjattavaksi Poliisihallituksen poliisirikosohjeen poliisirikoksia koskevan tutkinnanvastuujakotaulukon mukaisesti Helsingin poliisilaitokselle. - Uutiset
2.2.2023 12.40
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen perättömästä lausumasta tuomioistuimessaTuomiossa mainittuihin seikkoihin nähden hovioikeus katsoi, ettei LK:n näytetty antaneen todistajana toimiessaan väärää tietoa tekemistään havainnoista. Syyte oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 2.2.2023) - Uutiset
2.2.2023 13.30
EUT:n ennakkoratkaisu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen tulkinnastaEnnakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Eurooppalainen pidätysmääräys – Puitepäätös 2002/584/YOS – Jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt – Täytäntöönpanon edellytykset – Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen toimivalta – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toinen kohta – Oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu – Mahdollisuus antaa samasta henkilöstä uusi eurooppalainen pidätysmääräys - Uutiset
2.2.2023 14.41
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Ihmiskaupan torjuntaa halutaan tehostaa EU:ssaIhmiskaupan uhrien varhaista tunnistamista, auttamista ja tukemista sekä rajat ylittävää viranomaisyhteistyötä halutaan vahvistaa EU:n alueella. Valtioneuvosto antoi 2.2.2023 eduskunnalle kirjelmän Euroopan komission ehdotuksesta, jolla muutettaisiin ihmiskaupan vastaista direktiiviä. - Uutiset
2.2.2023 14.45
Onnettomuustietoinstituutti: Alkolukosta halutaan ratkaisu humalassa ajamisen torjuntaanYli neljännes kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista on humalassa ajaneen kuljettajan aiheuttamia. Kuolonkolarin aiheuttaneista alkoholirattijuopoista joka kolmannella on tilillään aiempia rattijuopumustuomioita. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat esittävät alkolukon käytön lisäämistä onnettomuuksien vähentämiseksi. - Uutiset
2.2.2023 14.47
Lapsiin kohdistuvien rikosten käsittely nopeutuu lokakuusta 2023 lähtienUseat lapsiin kohdistuvat rikokset muuttuvat lokakuusta lähtien kiireellisesti käsiteltäviksi. Esitutkintalain ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muutoksilla parannetaan lapsiuhrin asemaa rikosprosessissa. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lait perjantaina 3.2.2023. - Uutiset
2.2.2023 15.25
Hovioikeuden tuomio lentoyhtiö Go! Aviation Oy:n kavallusasiassaHelsingin hovioikeus on 2.2.2023 antamallaan tuomiolla pääosin pysyttänyt Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden 12.3.2021 antaman tuomion, jolla lentoyhtiö Go! Aviation Oy:n toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan oli katsottu syyllistyneen yhtiön toiminnassa tehtyihin törkeään kavallukseen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Hänen syykseen oli lisäksi luettu törkeä veropetos ja viesintäsalaisuuden loukkaus. Käräjäoikeus oli lisäksi tuominnut tapahtumaan liittyen kaksi vastaajaa avunannosta törkeään kavallukseen ja yhden vastaajan törkeästä rahanpesusta. - Uutiset
3.2.2023 9.00
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto: Poliittinen mainonta – mepit haluavat tiukempia sääntöjä ja lisää avoimuuttaMepit tukivat äänestyksessä uusia poliittisten mainosten sääntöjä, jotka lisäisivät vaalien ja äänestysten avoimuutta ja vaikeuttaisivat häirintäyrityksiä.
- Kansalaisten, viranomaisten ja toimittajien saatava enemmän tietoa
- Mikrokohdentaminen käytännössä kiellettäisiin
- Lisärangaistuksia rikkomuksista, nopeampia tutkintoja
- EU:n ulkopuolisilta tahoilta kiellettäisiin poliittinen mainonta EU:ssa. - Uutiset
3.2.2023 9.45
KKO: Vastaajan ei katsottu olleen sukupuoliyhteydessä lasten kanssa, kun hän oli videoyhteydessä ohjeistanut heitä työntämään esineitä sukupuolielimiinsä - ei syyllistynyt sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön myöskään välillisenä tekijänä (ään.)A oli videoyhteydessä 9–13-vuotiaiden lasten kanssa ohjeistanut heitä työntämään esineitä sukupuolielimiinsä. Syytteen mukaan A oli käyttänyt asianomistajia itseään välikappaleena toteuttaen siten sukupuoliyhteyden heihin. Hovioikeus oli tuominnut A:n törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, mutta hylännyt syytteen sukupuoliyhteyttä koskevan ankaroittamisperusteen osalta. A:n ei katsottu olleen sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa, eikä hänen katsottu syyllistyneen sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön myöskään välillisenä tekijänä. (Ään.) - Uutiset
3.2.2023 11.17
Apulaisoikeuskanslerilta huomautus käräjätuomarille: Käräjäoikeus määräsi rangaistuksen virheellisestiApulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen Lapin käräjäoikeuden käräjätuomarille, joka oli määrännyt rangaistuksen lainvastaisesti. Asia tuli oikeuskanslerin tietoon hovioikeuden ilmoittamana. - Uutiset
3.2.2023 11.28
Raiskaus - hovioikeus äänestiOsapuolten harrastaessa yhteisymmärryksessä emätinyhdyntää, oli vastaaja yllättäen työntänyt peniksensä asianomistajan peräaukkoon. Asianomistaja oli pyytänyt suusanallisesti vastaajaa lopettamaan ja yrittänyt päästä irti vastaajan otteesta. Vastaaja oli jatkanut kielloista ja estelyistä huolimatta pitämällä asianomistajasta kiinni. Menettelyllään vastaaja oli aiheuttanut asianomistajalle kipua ja vähäistä verenvuotoa peräaukkoon. Vastaaja tuomittiin 1 v 6 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvauksiin. Eri mieltä ollut jäsen hylkäsi syytteen. (Vailla lainvoimaa 3.2.2023) - Uutiset
3.2.2023 12.51
KRP on keskeyttänyt esitutkinnat GPS-häirinnästä ja ilmatilaloukkauksistaPoliisi on tutkinut kevään 2022 aikana Suomen alueella tapahtunutta GPS-häirintää, sekä kevään ja kesän 2022 aikana tapahtuneita useita luvattomia vierailuita Suomen ilmatilassa. Esitutkinnat on keskeytetty, koska epäillyt eivät ole poliisin tiedossa. - Uutiset
3.2.2023 14.00
Kynäpistooli putosi lattialle ja aiheutti kuoleman – hovioikeudenkin mukaan kyseessä oli muun muassa törkeä kuolemantuottamus; rangaistusta kuitenkin alennettiinAsiassa oli riidatonta, että K oli laittanut ladattuna olleen omatekoisen kynäpistoolin takkinsa taskuun, josta se oli pudonnut lattialle. Kynäpistooli oli lauennut ja aseessa ollut patruuna oli osunut P:n päähän aiheuttaen syytteen teonkuvauksessa tarkemmin kerrotuin tavoin P:n kuoleman. Hovioikeudessa kysymys oli siitä, oliko P:n kuolema aiheutunut tapaturmasta vai K:n huolimattomuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta. Tarkemmin kysymys oli siitä, oliko K tiennyt tai olisiko hänen pitänyt tietää, että aseessa oli ollut patruuna, ja mikä merkitys tuottamusarvostelussa mahdolliselle tietämättömyydelle oli annettava. Kysymys oli lisäksi rangaistuksen mittaamisesta. (Vailla lainvoimaa 3.2.2023) - Uutiset
3.2.2023 14.13
Vastaamon tietomurrosta epäilty mies on otettu kiinni RanskassaTörkeästä tietomurrosta epäilty 25-vuotias mies on otettu kiinni Ranskassa eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. Poliisi etsintäkuulutti epäillyn lokakuussa 2022. Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta suomalaismies on otettu kiinni Ranskassa 3.2.2023. Ranskan poliisi otti epäillyn kiinni Suomen poliisin tekemän pidätysmääräyksen nojalla. Poliisi käynnistää välittömästi toimenpiteet epäillyn luovuttamiseksi Suomeen. - Uutiset
3.2.2023 14.35
Hovioikeus: DNA-tunnisteen löytyminen ruuvimeisselistä ei yksinään osoittanut, että vastaaja olisi osallistunut syytteessä tarkoitettuun tekoonSyyte varkaudesta hylättiin. Vastaaja vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta. (Vailla lainvoimaa 3.2.2023) - Uutiset
3.2.2023 14.41
Kyberturvallisuuskeskuksen viikkokatsaus 05/2023: Rikolliset kehittävät jatkuvasti tietojenkalastelutekniikoitaanPerjantaisin julkaistavassa Kyberturvallisuuskeskuksen viikkokatsauksessa jaetaan tietoa ajankohtaisista kyberilmiöistä. Viikkokatsaus on tarkoitettu laajalle yleisölle kyberturvallisuuden ammattilaisista tavallisiin kansalaisiin. - Uutiset
3.2.2023 15.07
EUT:n ennakkoratkaisu huumausaineiden lähtöaineista annetun asetuksen tulkinnasta - toimijan käsiteHuumausaineiden lähtöaineista 11.2.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 273/2004, sellaisena kuin se on muutettuna 20.11.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1258/2013, 2 artiklan d alakohtaa on tulkittava siten, että henkilö, joka lainvastaisen toiminnan puitteissa osallistuu Euroopan unionissa luokiteltujen aineiden markkinoille saattamiseen, ei ole kyseisessä säännöksessä tarkoitettu toimija. - Uutiset
6.2.2023 9.22
KKO: Ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena ei voida samalla kertaa tuomita sekä yhdyskuntapalvelua että valvontaaKäräjäoikeus oli lainvoiman saaneessa tuomiossaan tuominnut A:n ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun ja valvontaan. Korkein oikeus katsoi, että ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena ei voida samalla kertaa tuomita sekä yhdyskuntapalvelua että valvontaa. Tuomio perustui A:lle tuomittujen oheisseuraamusten osalta ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. - Uutiset
6.2.2023 13.08
Oikeusasiamies: Kotietsinnällä meneteltiin lainvastaisesti – vaaditaan toimenpiteitä myös poliisilaitokselta, kuten koulutusta ja mahdollista ohjeistuksen päivittämistä - Uutiset
6.2.2023 15.51
Apulaisoikeuskansleri: Käräjätuomarille syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta vapaudenriistostaApulaisoikeuskansleri päätti syytteen nostamisesta käräjätuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta vapaudenriistosta. Käräjätuomari oli Pohjois-Savon käräjäoikeudessa tuominnut vastaajan neljästä rikoksesta, joiden syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Käräjätuomarin menettelyn seurauksena vastaaja näyttäisi tosiasiallisesti suorittaneen ehdotonta vankeutta 20 päivää aiheettomasti.