Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
15.1.2009 10.32
KKO tuomitsi TJ Group Oyj:n asiassa ehdottomia vankeusrangaistuksia ja korotti yhteisösakkoaKorkein oikeus on tuominnut TJ Group Oyj:n entisen toimitusjohtajan ja entisen yhtiön hallituksen puheenjohtajan kahden vuoden neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen arvopaperimarkkinoita koskevista tiedottamisrikoksista ja sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. KKO myös korotti TJ Group Oyj:n maksettavaksi tuomitun yhteisösakon 50 000 eurosta 100 000 euroksi. - Uutiset
14.1.2009 7.02
EIT hylkäsi Kari Uotin korvausvaatimuksen liian pitkästä oikeusprosessistaEIT totesi, että hovioikeus oli ratkaisussaan nimenomaisesti ottanut huomioon oikeudenkäynnin pituuden ja puolittanut valittajalle tuomitsemansa rangaistuksen. EIT huomautti myös, että hovioikeus oli punninnut eri vaihtoehtoja päätyen siihen, ettei rangaistusta voitu jättää tuomitsematta eikä myöskään ehdollinen rangaistus ollut riittävä. - Uutiset
14.1.2009 6.41
EIT: Yli 14 vuotta jatkunut konkurssia koskeva oikeudenkäynti kestää liian pitkäänTapauksessa EIT katsoi, että valittajan konkurssia koskevan siviilioikeudenkäynnin osalta oli rikottu ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklaa, kun oikeudenkäynti oli tähän mennessä kestänyt yli 14 vuotta ja 6 kuukautta ja on edelleen kesken. Lisäksi EIT katsoi, että valittajan rikosoikeudenkäynnissä rikottiin 8 artiklaa, kun takavarikon kohteena oli ollut mm. valittajan ja hänen lakimiehensä välillä käyty kirjeenvaihto. Rikosoikeudenkäynti ei myöskään ollut tapahtunut kohtuullisessa ajassa - Uutiset
13.1.2009 8.08
KRP:n lapsipornon estolista vuoti julkisuuteenKeskusrikospoliisin ylläpitämä estolista lapsipornografiaa sisältävistä sivustoista on julkaistu internetsivustolla, joka sijaitsee yhdysvaltalaisella palvelimella, kertoo muun muassa Savon Sanomat. Keskusrikospoliisin tietoon listan paljastuminen tuli maanantaina 12. tammikuuta. Kyse on salaisesta listasta, jonka selvittäminen teknisin keinoin ei kuitenkaan ole kiellettyä. - Uutiset
12.1.2009 13.00
Työryhmä esittää Suomeen tuhopolttojen ennaltaehkäisyn keskustaTuhopolttojen ennaltaehkäisyn seurantaryhmä on jättänyt loppuraporttinsa tuhopolttojen ennaltaehkäisyohjelmasta sisäasiainministeriölle. Seurantaryhmä esittää, että sisäasiainministeriö vahvistaisi tuhopolttojen torjunnan resursseja ja asettaisi uuden seurantaryhmän mahdollisimman nopealla aikataululla. Toimintaa kutsuttaisiin jatkossa tahallisten tulipalojen ennaltaehkäisyksi ja se liitettäisiin palontutkintaan. - Uutiset
12.1.2009 12.15
Rikostaustan selvittämisen laajentamista pohditaanOikeusministeri Tuija Brax on antanut ministeriönsä tehtäväksi selvittää, miten rikosrekisterin käyttöä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi voisi laajentaa. Julkisessa keskustelussa on vaadittu rikostaustan selvittämisen ulottamista terveydenhuollon henkilökuntaan, vapaaehtoistyöhön sekä pätkätöihin. - Uutiset
9.1.2009 16.12
Raportti: Korruptiorikoksia jää poliisilta piiloonKeskusrikospoliisin raportti kertoo, että suuri osa yksityissektorilla tapahtuneesta korruptiorikollisuudesta jää piiloon, koska yritykset haluavat suojella mainettaan. Raportin mukaan erityisen alttiita lahjonnalle ovat venäläiset yritykset. Korruptioriskin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa finanssikriisin, kansainvälistymisen ja ulkoistamisen myötä. - Uutiset
7.1.2009 10.04
Hovioikeus: Katsastamattoman henkilöauton kuljettaja syyllistyi ajoneuvorikkomukseen, vaikkei itse vastannutkaan katsastamisestaHovioikeus katsoi, ettei omistajan ja rekisteriin ilmoitetun haltijan vastuu auton katsastamisesta ole rinnakkaista vaan haltijan vastuu syrjäyttää omistajan vastuun. Omistajan rikosoikeudellinen vastuu ei siten voinut tässä tapauksessa perustua ajoneuvon omistamiseen, vaan yksinomaan sen kuljettamiseen. Omistaja oli ajoneuvoa kuljettamaan ryhtyessään laiminlyönyt selvittää, oliko se katsastettu. Määräaikaiskatsastamatonta henkilöautoa kuljettamalla omistaja oli siten syyllistynyt ajoneuvorikkomukseen. - Uutiset
5.1.2009 15.05
Risikko: Vanhemmat maksamaan poikien ympärileikkauksetPeruspalveluministeri Paula Risikko katsoo, että poikien ympärileikkauksia ei tule rahoittaa julkisin varoin, jos leikkaukset tehdään muista kuin lääketieteellisistä syistä. Risikko sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa, että vanhempien kuuluu kustantaa leikkaukset, jos ne liittyvät uskontoon ja kulttuuriin. - Uutiset
5.1.2009 8.25
Käräjäoikeus kumosi sakot, koska ajopiirturisäännöstö on vaikeaselkoinenAjopiirturin käyttöön vaivihkaa tullut painoraja on laajentanut piirturin käyttöpakkoa. Kun ajoneuvon massa ylittää 7,5 tonnia, on piirturia käytettävä ajettaessa tietyillä ajoneuvoilla yleisellä tiellä. Tavanomainen lavetti painaa 25–30 tonnia, joten esimerkiksi metsäkoneita ja muita työkoneita siirrettäessä on piirturia käytettävä aina. Ajopiirturia koskevan lainsäädännön muuttuminen on johtanut myös harvinaiseen oikeuden päätökseen. Käräjäoikeus hylkäsi kokonaan syytteen, jonka kuljettaja oli saanut ajopiirturin käytön laiminlyömisestä. - Uutiset
2.1.2009 7.07
Henkirikosten määrässä nousupiikki - tilastoja kasvattaa usean uhrin surmatHenkirikosten määrä nousee vuonna 2008 vuoden takaista suuremmaksi, eli 140–150:een, arvioi tutkija Martti Lehti Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta STT:lle. Vuonna 2007 kuolemaan johtaneita väkivaltarikoksia kirjattiin 127. Vuosi 2008 ylittää tuon luvun, koska vuoden aikana on tehty useita usean uhrin surmia. - Uutiset
30.12.2008 13.07
KKO:n ratkaisu pilkkikilpailuihin liittyvässä arpajaisrikosasiassaVesa K järjesti yhtiönsä nimissä pilkkikilpailun, johon osallistuvilta perittiin osallistumismaksu ja jossa kilpailukaloina oli tietty määrä järveen istutettuja eri painoisia kirjolohia. Saatujen kalojen kokonaispainoon perustuvien palkintojen lisäksi jokainen saatu kilpailukala oikeutti kalan painon mukaan määräytyvään raha- tai tavarapalkintoon. Jälkimmäistä palkintoperustetta pidettiin arpajaislaissa tarkoitetulla tavalla sattumaan perustuvana. Koska arpajaisten toimeenpanoon ei ollut ollut lupaa, Vesa K:n katsottiin syyllistyneen arpajaisrikokseen. Kysymys myös kieltoerehdyksestä. (Ään.) - Uutiset
23.12.2008 9.37
KHO:n kaksi ratkaisua somalimiesten karkottamisesta Somaliaan Suomessa tehtyjen rikosten vuoksiKorkein hallinto-oikeus on julkaissut kaksi vuosikirjaratkaisua, joissa on kysymys siitä, voitiinko Suomessa jatkuvasti rikoksiin syyllistyneet somalimiehet karkottaa tietyille alueille Somaliaa. - Uutiset
22.12.2008 12.10
Turun käräjäoikeuden tuomio Suomen Pankin ryöstöä ja Liedon raharyöstön yritystä koskevassa jutussaTurun käräjäoikeus antoi perjantaina 19. joulukuuta 2008 tuomionsa ns. Suomen Pankin ryöstöä ja Liedon raharyöstöä koskevassa jutussa. Liedon osalta juridisesti mielenkiintoista oli erityisesti se, oliko kyse ryöstön yrityksestä vai vasta valmistelusta, josta ei olisi nykysäännösten mukaan voitu rangaista. Käräjäoikeus katsoi, että suunnitellun ryöstön toimeenpano oli alkanut niin, että tekijät ovat syyllistyneet törkeän ryöstön yritykseen. - Uutiset
22.12.2008 11.18
Työoikeuden professori Koskinen: Lex Nokiassa on monia hyviä puoliaJo lähes vuoden eduskunnassa käsiteltävänä olleessa hallituksen esityksessä (ns. Lex Nokia) ehdotetaan muutettavaksi sähköisen viestinnän tietosuojalakia. Voimassa olevassa laissa tunnistamistietojen käsittely ei edellytä minkäänlaista ennakollista toimenpidettä ennen käsittelyyn ryhtymistä. Esityksen sisältämät sanktioidut tiedottamisvelvoitteet sekä ennen käsittelyn aloittamista että jälkikäteen merkitsevät nykyiseen verrattuna merkittävää parannusta myös käyttäjien tietoturvaan ja henkilökohtaiseen oikeusturvaan, kirjoittaa työoikeuden professori Seppo Koskinen. - Uutiset
19.12.2008 16.31
Ministeriöt sopivat yhteisistä hätäkeskuksia koskevista kehittämistoimistaSisäasiainministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön selvitykset valtioneuvoston oikeuskanslerille hätäkeskuslaitoksen toimintakyvystä ovat valmistuneet. Selvityksiin sisältyy joukko kehittämistoimenpiteitä, joista sisäasiainministeri Anne Holmlund ja peruspalveluministeri Paula Risikko ovat yhdessä sopineet. - Uutiset
19.12.2008 15.48
Tupakan myyntiin tarvitaan lupa huhtikuusta 2009 alkaenTupakkatuotteiden myynti muuttuu luvanvaraiseksi ja luvan myöntäminen ja myynninvalvonta maksullisiksi 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Samalla savukepakkausten sisältämien savukkeiden vähimmäismääräksi määritellään 20 savuketta. - Uutiset
19.12.2008 7.13
Merkittävien ympäristövahinkojen korjaaminen tehostuuHallitus on hyväksynyt esityksen uudeksi laiksi ja viiden muun lain muuttamiseksi, jotka velvoittavat elinkeinotoiminnan harjoittajan korjaamaan luonnolle ja vesille aiheuttamansa merkittävät ympäristövahingot. Toiminnanharjoittajan on palautettava ympäristö vahinkoa edeltäneeseen tilaan. Jos haittoja ei voi korjata vahingon tapahtumapaikalla, voi korjaustoimia joutua tekemään myös muualla. - Uutiset
18.12.2008 17.55
Rajat ylittävän pohjoismaisen poliisiyhteistyön kehittämiseksi ehdotetaan sopimustaPohjoismaisten poliisiviranomaisten yhteistyötä esitetään laajennettavaksi. Asiaa on pohtinut Lakiasioiden pohjoismaisen virkamieskomitean (NÄL) asettama työryhmä. Se ehdottaa 18. joulukuuta valmistuneessa raportissaan sopimusta yhteistyöstä, joka tekisi mahdolliseksi poliisin yhteisen virantoimituksen toisen sopimusvaltion alueella. - Uutiset
18.12.2008 14.02
Ihmisoikeusliitto: Poikien ympärileikkauksia säädeltävä laillaIhmisoikeusliiton mielestä lainsäädännöllä ja tarvittaessa ohjeistuksella on jatkossa määriteltävä, millä edellytyksillä poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia voidaan tehdä, kuka toimenpiteen voi tehdä ja missä olosuhteissa ympärileikkaus on suoritettava. Samalla on määriteltävä säännösten rikkomisesta aiheutuvat sanktiot.