Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
21.3.2005 15.41
Suomen raportti vesienhoitoalueiden alkutarkasteluista toimitettu komissiolleSuomi on toimittanut Euroopan komissiolle raportin merkittävimpien vesistöjensä ominaispiirteiden ja ihmistoiminnan vaikutusten alkutarkastelusta. Raportointi on osa EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanoa Suomessa. Direktiivin tarkoituksena on yhtenäistää ja tehostaa vesiensuojelua ja vesien hoidon suunnittelua koko Euroopassa. - Uutiset
16.3.2005 7.26
Ulkoisen säteilyn valvonta uudistuuSäteilyturvakeskus (STUK) uudistaa koko Suomen kattavan ulkoisen säteilyn valvontajärjestelmän. Uudistuksen myötä järjestelmän toimintavarmuus paranee ja muutokset säteilytilanteessa pystytään havaitsemaan nykyistä herkemmin. - Uutiset
15.3.2005 12.34
Ohje ympäristö- ja eettisten väittämien käytöstä markkinoinnissaPohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet ovat laatineet yhteisen ohjeen ympäristö- ja eettisten väittämien käytöstä markkinoinnissa. Taustalla on kuluttajien kasvava kiinnostus tuotteiden ja yritysten ympäristöystävällisyyteen ja eettisyyteen. - Uutiset
15.3.2005 11.34
Suomi sai kanteen kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupastaSuomi on vastaanottanut maanantaina 14. maaliskuuta kanteen, jonka Euroopan komissio on nostanut Suomea vastaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa. Kanne koskee kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmästä annettua direktiiviä. - Uutiset
11.3.2005 14.18
Kiviainesten käyttöä maarakentamisessa pyritään vähentämäänYmpäristöministeriö on käynnistänyt ohjelman kiviainesten kestävän käytön kehittämiseksi maarakentamisessa. Infrarakentamisen uudella materiaaliteknologiaohjelmalla, UUMA:lla, tavoitellaan merkittävää säästöä kiviainesten käytössä ja kehitetään alan käyttöön uusiomateriaaleja ja uusia toimintatapoja. - Uutiset
11.3.2005 14.15
EU:n ympäristöministereiltä selkeä viesti Eurooppa-neuvostolleEU:n ympäristöministerit hyväksyivät neuvoston kokouksessa päätelmät ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävästä keskipitkän ja pitkän aikavälin päästövähennysstrategiasta. - Uutiset
10.3.2005 13.47
Meluntorjuntatyön tehostaminen käynnissäYmpäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan hallitusohjelmassa mainittua valtioneuvoston periaatepäätöstä meluntorjunnasta. Ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin mukaan ministeriön tavoitteena on, että päätösluonnoksesta voidaan keskustella eri yhteistyötahojen kanssa ensi syksynä, ja että ehdotuksen esittelykin tapahtuisi syyskauden kuluessa. - Uutiset
10.3.2005 6.52
Seutuyhteistyö etenee ympäristöterveydenhuollossaKuntaliiton tutkimusyksikön tuoreen raportin mukaan kuntien yhteistyö ympäristöterveydenhuollossa on edennyt vaihtelevasti. Raportin mukaan kypsyys yhteistoimintasopimuksiin syntyy kuitenkin hitaasti. - Uutiset
9.3.2005 13.03
Kysymyksiä ja vastauksia päästökaupasta sekä kansallisista jakosuunnitelmistaEuroopan komissio on julkaissut tiiviin tietopaketin päästökaupasta. Päästökauppajärjestelmä on yksi ilmastonmuutoksen torjunnan kulmakivistä. Se on ensimmäinen kansainvälinen hiilidioksidipäästöjen kauppajärjestelmä, joka kattaa noin 12 000 laitosta, joiden päästöt ovat lähes puolet Euroopan hiilidioksidipäästöistä. - Uutiset
8.3.2005 12.28
Naapurisuvaitsevuutta koskeva tutkimus julkaistuValtiotieteen tohtori Timo Kopomaan tutkimus Naapurisuvaitsevuus kartoitti asuntoloiden ja tuettujen asuntojen sijoitusprosesseja tapauskuvausten ja asiantuntijahaastattelujen avulla. Tavoitteena oli pyrkiä ymmärtämään päätöksenteon eri osapuolten näkemyksiä sekä etsiä tekijöitä, jotka edesauttavat erityisryhmien asuntojen onnistunutta sijoittumista. - Uutiset
8.3.2005 9.20
KHO:n ratkaisu valitusajan kulumisesta (kaksi valitusosoitusta)Julkipano - Valitusosoitus - Kaksi valitusosoitusta - Virheellinen valitusosoitus - Valitusajan alkaminen - Kunnallisvalitus - Maa-aineslupa - Uutiset
3.3.2005 10.06
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto korostaa työturvallisuutta ja työterveyttä tuottavuustekijänäViraston uusi raportti tunnistaa 10 työturvallisuuden ja työterveyden kriteeriä, jotka ovat perustana yritysten sosiaalista vastuuta kehittäessä. Toisessa tutkimuksessa on havaittu tiiviitä yhteyksiä työelämän laadun ja tuottavuuden välillä. - Uutiset
2.3.2005 14.40
Kestävän kehityksen toimikunta haluaa lisätoimia Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksiSuomen kestävän kehityksen toimikunta julkisti 2.3. pitämässään kokouksessa kannanoton, jossa perätään lisätoimia Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi. Kannanotossa tuodaan esille sama huoli, jonka Ruotsin ympäristönhoitoneuvoston tutkijat viime viikolla esittivät selvityksessään: Itämeren tila ei ole ravinnepäästöjen vähenemisestä huolimatta toipunut samassa suhteessa vaan rehevöitymiskehitys on jatkunut ja osin pahentunut. Lisätoimenpiteitä ravinnekuormituksen vähentämiseksi tarvitaan siis edelleen. - Uutiset
1.3.2005 13.39
Suomen päästökaupparekisteri avattiinSuomen päästökaupparekisteri avattiin 1. maaliskuuta. Päästökaupparekisteri on edellytys sille, että Suomen liikkeellelaskemilla päästöoikeuksilla voidaan osallistua EU:n laajuiseen päästöoikeuksien kaupan järjestelmään. Päästökaupparekisteriä käytetään myös päästöoikeuksien hallussapitoon, siirtämiseen, mitätöintiin ja vuosittaiseen kirjaamiseen. - Uutiset
28.2.2005 16.15
Pohjoismaiset säteilyturvaviranomaiset suosittavat välttämään solariumiaSolariumin käyttöä rusketuksen hankkimiseen pitäisi välttää, suosittelevat pohjoismaiset säteilyturvallisuusviranomaiset yhteisessä kannanotossaan. Erityisesti nuorten tulisi pidättäytyä solariumin käytöstä täysin. - Uutiset
28.2.2005 9.53
Maaliskuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMaaliskuussa 2005 voimaantulevia tärkeimpiä uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat:- Hoitotakuu,- Kiristyneet ajokieltosäännökset,- Viestintämarkkinalain muutos,- Radiolain muutos,- Öljyonnettomuuksien korvaussummiin isot korotukset,- VNa tiettyjen vaarallisten kemikaalien maastavientiä koskevasta ilmoituksesta,- Uudet rakentamismääräykset F1 ja G1 voimaan,- Lapsen tapaamisoikeutta koskevien päätösten täytäntöönpano EU:ssa helpottuu,- Uudet ohjeet isotretinoiinivalmisteiden käytölle. - Uutiset
24.2.2005 16.09
Greenpeace väittää Suomen hankaloittaneen EU:n ilmastopolitiikkaaEnestamin perusteltava Suomen ilmastokantojaYmpäristöjärjestö Greenpeace on saanut käsiinsä EU:n ympäristöneuvoston päätösluonnoksen, josta paljastuu, että Suomi on tehnyt parhaansa hankaloittaakseen pitkän tähtäimen ilmastopoliittisten strategioiden ja tavoitteiden linjausta EU:ssa. - Uutiset
24.2.2005 10.37
Suomelle kaksi kannetta Euroopan komissioltaEuroopan komissio on nostanut Suomea vastaan kanteet, jotka koskevat ajoneuvojen siirtolupajärjestelmää sekä meriturvallisuudesta ja alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemisestä annetun direktiivin 2002/84/EY täytäntöönpanoa. - Uutiset
24.2.2005 9.08
Alusten aiheuttamista päästöistä tuomittavat seuraamukset ankaroitumassa EU:ssaLähitulevaisuudessa aluksista peräisin olevia, ympäristöä pilaavien aineiden päästöjä pidetään rikollisena tekona, jos päästöt on aiheutettu tahallaan, piittaamattomuudesta tai huolimattomuudesta. Euroopan parlamentti hyväksyi yhteispäätösmenettelyn toisessa käsittelyssä neuvoston kanssa sovitut kompromissitarkistukset alusten aiheuttamia päästöjä koskevaan yhteiseen kantaan. Tähän saakka neuvosto ei ole ollut halukas hyväksymään parlamentin vaatimuksia rikosoikeudellisista seuraamuksista, sillä neuvoston mukaan ne ovat jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia. - Uutiset
23.2.2005 14.11
Vaarallisia aineita kuljettaville yrityksille malli turvasuunnitelmaksiLiikenne- ja viestintäministeriö on laatinut vaarallisia aineita kuljettaville ja lähettäville yrityksille mallin turvasuunnitelmaksi. Malli liittyy kevään aikana voimaan tulevaan lakiin, joka edellyttää suuren riskin sisältävien vaarallisten aineiden kuljetuksiin osallistuvilta yrityksiltä turvasuunnitelmaa. Ministeriön malli helpottaa yrityksiä näiden omien suunnitelmien valmistelussa. - Uutiset
21.2.2005 15.48
KHO:n kaksi päätöstä kalatalousvelvoitteesta valittamista koskevissa asioissaKHO:2005:16:Kalatalousvelvoite - Istutussuunnitelma - Kalatalousvelvoitteen lopullinen sisältö - Päätöksen valituskelpoisuus - Toimivaltainen viranomainen - Kalatalousviranomainen - Ympäristölupavirasto - VesitalousasiaKHO 2005 T 299:Kalatalousvelvoite - Istutussuunnitelma - Kalatalousvelvoitteen lopullinen sisältö - Velvoitteen muuttaminen - Päätöksen valituskelpoisuus - Toimivaltainen viranomainen - Kalatalousviranomainen - Ympäristölupavirasto - Vesitalousasia - Uutiset
21.2.2005 9.26
STUK:n testaamien kännyköiden säteily ei ylittänyt suositusrajojaSäteilyturvakeskuksen (STUK) testaamien yleisimpien matkapuhelinten säteily jää alle kansainvälisesti määritellyn raja-arvon. Yhtä kännykkämallia lukuun ottamatta kaikkien testattujen puhelinten niin sanotut SAR-arvot ovat alle yhden watin kiloa kohti (W/kg) eikä yhdenkään kännykän SAR-arvo ole lähelläkään raja-arvoa 2 W/kg. - Uutiset
18.2.2005 9.01
Olkiluoto 3 -ydinlaitokselle ydinenergialain mukainen rakentamislupaValtioneuvosto myönsi 17.2.2005 ydinenergialaissa tarkoitetun rakentamisluvan Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoshankkeelle. Harkitessaan luvan myöntämisen edellytysten täyttymistä valtioneuvosto nojasi erityisesti Säteilyturvakeskuksen 21.1.2005 antamaan lausuntoon ja siihen liittyvään laajaan turvallisuusarvioon. Lausunnon mukaan ydinvoimalaitoksen rakentamisluvan myöntämiselle ei ollut turvallisuuteen liittyviä esteitä. - Uutiset
16.2.2005 9.50
Kioton pöytäkirja voimaan 16.2.2005Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävä Kioton pöytäkirja tulee voimaan keskiviikkona 16.2.2005. Pöytäkirja on ensimmäinen kansainvälinen sopimus, joka sisältää oikeudellisesti sitovia velvoitteita vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Velvoitteet koskevat teollisuusmaita, joiden päästökehityksen pöytäkirjan toimeenpano kääntää uudelle uralle. - Uutiset
15.2.2005 14.28
Yrityksiä etsitään päästökaupan todentajiksi Keskiviikkona 16.2.2005 tulee voimaan kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailumenetelmien ja päästöselvitysten todentamisesta. Päästöjen todentaminen on Suomessa uutta. Todentajiksi aikovia yrityksiä pyydetään aloittamaan hakumenettely mahdollisimman pikaisesti ilmoittautumalla Energiamarkkinavirastoon ja Mittatekniikan keskuksen akkreditointiyksikköön (FINAS). - Uutiset
14.2.2005 17.11
Kemikaalien ympäristö- ja terveysriskeistä käynnistyi laaja tutkimushankeEuroopan unionissa eniten valmistetuista 2.500 kemikaalista vain kolmesta prosentista tunnetaan kunnolla niiden vaikutukset ympäristöön ja terveyteen. Maailmanpankki on arvioinut, että noin prosentti sairauksista johtuu kemikaaleista ja Euroopan kemikaalilainsäädännön kehittäminen säästäisi terveyskuluissa 50 miljardia euroa 20 vuodessa. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on mukana NoMiracle-tutkimushankkeessa, jossa selvitetään kemikaalien yhteisvaikutuksia ympäristön ja ihmisten terveyteen ja erityisesti kehitetään menetelmiä riskien monipuoliseen arviointiin. - Uutiset
11.2.2005 14.19
Komissio linjaa ilmastonmuutospolitiikkaa Euroopan komissio on hyväksynyt tiedonannon, jossa hahmotellaan tulevaa ilmastonmuutospolitiikkaa. Tiedonanto sisältää myös ehdotuksia, joiden tarkoituksena on luoda perusta EU:n ja sen kansainvälisten yhteistyökumppaneiden tuleville neuvotteluille ilmastonmuutospolitiikasta vuoden 2012 jälkeen, jolloin ensimmäinen Kioton velvoitekausi päättyy. Ehdotuksilla pyritään saamaan toimiin mukaan päästöjen merkittävät aiheuttajat sekä voimakkaasti kasvavat kansantaloudet. Lisäksi tiedonannossa tuodaan esiin meriliikenne ja ilmailu sektoreina, jotka on sisällytettävä vuoden 2012 jälkeiseen järjestelmään. - Uutiset
11.2.2005 13.30
Turkistarhaajille ympäristökäsikirjaMaa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) julkaisema Turkistilan ympäristökäsikirja kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen turkistilaa koskevan lainsäädännön. Käsikirjassa selvitetään, mitä ympäristönsuojelun ohjeet ja määräykset tarkoittavat käytännössä ja millaiset tekniset ratkaisut ovat toteuttamiskelpoisia. - Uutiset
11.2.2005 7.50
Maatalousluonnon hoito tehtävä viljelijöille kannattavaksiMaatalousympäristö on merkittävä osa Suomen luontoa. Luonnonhoidon ottaminen kiinteäksi osaksi maatalouden harjoittamista olisi tehtävä viljelijöille kannattavaksi. Näin monimuotoinen luonto lintuineen, kukkakasveineen ja perhosineen voisi säilyä osana suomalaista maalaismaisemaa. - Uutiset
9.2.2005 13.03
Enestam: Rakennusperinnön vaaliminen asettaa haasteita kaavoitukselle sekä kaavoitusvaltaa käyttäville kunnilleYmpäristöministeri Jan-Erik Enestamin mielestä rakennusperintöasioita joudutaan edistämään aivan liian usein rakennussuojelukiistojen kautta. Enestamin mukaan kiistat tulevat usein ilmi vasta silloin, kun ollaan jo tekemäisillään jostakin muusta näkökulmasta viisaalta tuntuvaa ratkaisua. - Uutiset
7.2.2005 9.40
Haja-asutuksen jätevedet puhdistettavissa asetuksen mukaisesti useilla eri keinoinVuoden voimassa ollut valtioneuvoston asetus (542/2003) edellyttää haja-asutukselta tehokasta kiinteistökohtaista jätevesien käsittelyä, jos liittyminen yhteiseen viemäriverkostoon ei ole mahdollista. Nykyinen tekniikka tarjoaa useita keinoja jäteveden eloperäisen aineksen ja typen tehokkaaseen poistamiseen, kun laitteet ylläpidetään ja huolletaan oikein. Myös fosforin poistoon on lupaavia menetelmiä, joita kannattaa kehittää edelleen. - Uutiset
4.2.2005 17.25
KHO:n päätös maaperän ja pohjaveden puhdistamisvastuuta koskevassa asiassaKHO:2005:11Maaperän pilaantuminen - Hallintopakko - Maaperän ja pohjaveden puhdistamisvastuu - Puhdistamisesta määrääminen - Puhdistamisvastuun jaosta aiheutuvista kustannuksista määrääminen - Alueellisen ympäristökeskuksen toimivalta - Uutiset
4.2.2005 15.49
Hallituksen esitys: Suomalainen ydinlaitoksenhaltija rajoittamattomaan vastuuseenTasavallan presidentti on antanut eduskunnalle hallituksen esityksen eräiden ydinvastuualalla tehtyjen kansainvälisten pöytäkirjojen hyväksymisestä sekä laeiksi näiden pöytäkirjojen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja ydinvastuulain muuttamisesta. Pöytäkirjojen tarkoituksena on parantaa vakavan ydinonnettomuuden seurauksena vahinkoa kärsivien asemaa. - Uutiset
4.2.2005 14.47
Perunantuotannon ja ympäristötuen tukitasoja vahvistettiinValtioneuvosto on vahvistanut vuodelta 2004 maksettavan perunantuotannon kansallisen tuen ja ympäristötuen kansallisen lisäosan tukitasot. Perunantuotannon kansallista tukea maksetaan 282 euroa hehtaarilta. Ympäristötuen lisäosaa maksetaan 90 prosenttia alunperin säädetystä tasosta - Uutiset
4.2.2005 11.38
Suomen maatalouden eläingeenivaraohjelma valmistunut Perjantaina 4.2. luovutettuun kansalliseen eläingeenivaraohjelmaan on koottu kotieläinten suojelun ja kestävän käytön periaatteet, tavoitteet sekä toimenpide-ehdotukset. Päätavoitteena on kannustaa kotimaisten kotieläinrotujen ja niiden geenivarojen säilyttämiseen. Kiireellisimmin olisi huolehdittava suomalaisten alkuperäisrotujen geenivarojen säilyttämisestä. - Uutiset
3.2.2005 10.53
Luonto- ja lintudirektiivien lajit huomioon suunnittelussaEuroopan yhteisöjen luonto- ja lintudirektiiveissä mainittujen lajien huomioon ottamisesta kaavoituksessa, väylähankkeissa ja voimalinjojen suunnittelussa on tarjolla uutta tietoa. Tuore raportti esittelee luontodirektiivin liitteen IV (a) lajit sekä antaa niille laji- tai lajiryhmäkohtaisia suunnitteluohjeita. Ohjeet koskevat muun muassa liito-oravaa, saimaannorppaa, eräitä perhosia, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä. Raportista löytyvät kuvaukset ja ohjeet myös eräille meri- ja kosteikkoalueiden lintulajeille, joiden huomioon ottaminen voi tulla kyseeseen Natura 2000 -alueilla tai niiden lähistöllä. - Uutiset
2.2.2005 11.11
KHO:n päätös vesistön säännöstelyasiassaKHO:2005:7Vesiasia - Vesistön säännöstely - Säännöstelylupa - Oikeusvoima - Säännöstelymääräysten tarkistaminen - Lyhytaikaissäännöstely - Säännöstelyn haitallisten vaikutusten vähentäminen - Yhteistoimintasopimus - Voimalaitos - Vesivoima - Korvaus - Alueellinen ympäristökeskus - Uutiset
28.1.2005 12.50
Helmikuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHelmikuussa 2005 voimaantulevia tärkeimpiä uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat:- Uusi kosmetiikkalainsäädäntö,- Hankintalakiin lisättävä odotusaika,- Verohallituksen uusi päätös ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä,- Laki Suomen talousvyöhykkeestä sekä siihen liittyvät 14 lakimuutosta. - Uutiset
27.1.2005 13.46
KHO:n päätös pohjaveden ottamista koskevassa asiassaKHO 2005 T 140Vesiasia - Pohjavedenottamon rakentaminen - Pohjaveden ottaminen - Vesistön muuttamiskielto - Puro - Lupaharkinta - Kalatalousvelvoite - Kalatalousmaksu - Uutiset
25.1.2005 10.25
WWF varoittaa Itämeren kalojen myrkyllisyydestäVahva kemikaaliasetus auttaisi Itämerta ja sen lajejaItämerestä pyydystetyt kalat ovat niin saastuneita, etteivät ne kelpaa EU:n markkinoille, varoittaa WWF. Clean Baltic within REACH? -raportin mukaan 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Itämerestä saatuun kalansaaliiseen kertyi joka vuosi 31 kiloa haitallisia PCB-yhdisteitä, jotka näin päätyivät ihmisten lautasille. - Uutiset
21.1.2005 11.40
Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuutta esitetään parannettavaksiTasavallan presidentti antoi perjantaina 21.1.2005 eduskunnalle esityksen uudeksi laiksi, jolla säädettäisiin vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta. Laki korvaisi vuonna 1953 annetun lain räjähdysvaarallista aineista (263/1953). Lain tarkoituksena on ehkäistä ja torjua vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä aiheutuvia henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkoja sekä edistää yleistä turvallisuutta. - Uutiset
21.1.2005 11.18
Uusi kosmetiikkalainsäädäntö tulee voimaan 1.2.2005 Lailla uudistetaan voimassa oleva kosmeettisia valmisteita koskeva lainsäädäntö. Lailla pannaan myös täytäntöön Euroopan yhteisön kosmeettisia valmisteita koskevan lainsäädännön viimeisimmät muutokset. Tarkempia säännöksiä annetaan lain nojalla annettavalla kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksella. - Uutiset
19.1.2005 18.16
Luonnonsuojelulain mukaisiksi suojelualueiksi yksityismaita 30.000 hehtaaria vuonna 2004Valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvia yksityismaita saatiin suojeluun vuonna 2004 lähes 30.000 hehtaaria. Alueista noin 13.000 hehtaaria ostettiin valtiolle ja noin 17.000 hehtaaria perustettiin yksityisiksi, luonnonsuojelulain mukaisiksi suojelualueiksi. Eniten lisääntyivät suojellut lintuvedet: erityyppisiä lintuvesien suojelualueita perustettiin noin 12.400 hehtaaria. - Uutiset
19.1.2005 17.51
Komissio jatkaa oikeustoimia Suomea, Kreikkaa, Italiaa ja Belgiaa vastaan päästökauppadirektiivin puutteellisesta toimeenpanostaEuroopan komissio jatkaa oikeustoimia neljää jäsenvaltiota vastaan, koska ne eivät saattaneet päästökauppadirektiiviä täysin osaksi kansallista lainsäädäntöään 31. joulukuuta 2003 mennessä. Kreikka, Italia, Belgia ja Suomi haastetaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen. - Uutiset
17.1.2005 17.29
Vuosi aikaa hakea entisiä huoltoasemia maaperänkunnostus-<br>ohjelmaanKäytöstä poistettujen huoltoasemien maaperän kunnostamiseen keskittyvässä Soili-ohjelmassa on alkanut viimeinen vuosi hakea entisiä jakeluasemia mukaan ohjelmaan. Ohjelma tarjoaa kiinteistönomistajille ja kunnille hyvän mahdollisuuden saada entisten jakeluasemien maaperä tutkituksi ja tarvittaessa kunnostetuksi. Kunnilla ja alueellisilla ympäristökeskuksilla on tärkeä rooli entisten polttoaineiden jakelupaikkojen kartoituksessa. Suomen Kuntaliitto kehottaakin kuntia aktiivisuuteen nyt, kun viimeinen vuosi ohjelmaan hakemiseksi on alkanut. - Uutiset
17.1.2005 14.05
Komissio hyväksyi Suomen Natura-alueet - MTK riitauttaaEuroopan komissio on hyväksynyt Suomen ja Ruotsin ehdotukset boreaalisen luonnonmaantieteellisen vyöhykkeen Natura-alueiksi. Pääosa Suomen alueista kuuluu tähän vyöhykkeeseen. Alpiinisen vyöhykkeen alueet komissio hyväksyi jo vuosi sitten. Myös muualla Euroopassa suurin osa alueista on hyväksytty viime vuoden aikana. Verkostoon tarvitaan vielä vähäisiä täydennyksiä, mutta pääosin Natura 2000 –verkosto on nyt valmis. - Uutiset
14.1.2005 10.46
Metsästyslakiin esitetään muutoksiaValtioneuvosto hyväksyi 13.1. metsästyslain muutosesityksen, jolla muutetaan muun muassa metsäkauriin metsästystä, ampumakoetta ja pyyntivälineitä koskevia säännöksiä. - Uutiset
14.1.2005 8.36
Suomi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen susien metsästyksen takiaOikeustoimet myös Ruotsia ja Taskaa vastaan ympäristöasioissaKomissio vie Suomen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen susien metsästyksen takia ja lähettää Ruotsille viimeisen kirjallisen varoituksen merimetsojen ja mustavaristen metsästyksen ja hävittämisen takia. Tanska saa viimeisen kirjallisen varoituksen suurten sika- ja siipakarjatilojen päästövalvontaa koskevan lähestymistapansa johdosta. - Uutiset
13.1.2005 15.32
Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelylaitteiden rakentamiseen sosiaalisia avustuksiaHaja-asutusalueilla olevien asuinkiinteistöjen talousjätevesijärjestelmien parantamiseen voi saada avustusta sosiaalisin perustein enintään 35 prosenttia. Avustusta voidaan myöntää tarvittavien viemärien sekä jätevesien ja jätteiden käsittelylaitteiden rakentamiseen sekä yhteiseen viemäriin liittymistä varten. Valtioneuvoston 13.1. hyväksymällä asetuksella asuntojen korjaus- ja energia-avustuksista tarkennetaan myöntämisperusteet. Asetus tulee voimaan 20.1.2005. - Uutiset
11.1.2005 17.40
Lohiloisen leviämistä estetään säädösmuutoksin Maa- ja metsätalousministeriö on uudistanut asetusta Gyrodactylus salaris -loisen leviämisen estämiseksi Tenojoen, Näätämöjoen, Paatsjoen, Tuulomajoen ja Uutuanjoen Suomen puolella olevien vesistöjen kalakantoihin ja kalanviljelylaitoksiin. Asetus 1376/2004 astui voimaan 10.1.2005. - Uutiset
11.1.2005 15.45
Tietopaketti päästökaupastaEnergiakatsaus 4/2004 -lehdessä syvennytään vuoden vaihteessa alkaneen EU:n päästökaupan valmisteluun ja alkutilanteeseen niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa. Lisäksi lehdessä kerrotaan Kioton mekanismien hallinnollisesta työnjaosta, turvetuotannon ongelmista ja sähkömarkkinalain muutoksesta. - Uutiset
10.1.2005 9.48
Suomen kasvihuonekaasu-<br>päästöt jyrkässä kasvussa vuonna 2003Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2003 yhteensä 88,7 miljoonaa yhteismitallista hiilidioksiditonnia. Päästöt ylittävät 20 prosentilla (15 Mt) vuoden 1990 tason, johon Suomen tulisi rajoittaa päästöt Kioton sopimuksen ensimmäisellä velvoitekaudella 2008 - 2012. Tilastokeskus raportoi kehityksen EU:lle päästöjen seurantajärjestelmässä 15.1.2005 mennessä. - Uutiset
10.1.2005 7.36
KHO:n päätös ilveksen metsästystä koskevassa asiassa (ruots.)KHO:2005:1Rauhoitusajasta poikkeamista koskeva hakemus voitiin ratkaista metsästyslain 41 §:n 2 momentin perusteella. Mainitun lainkohdan perusteella myönnettävän poikkeamisen edellytyksiä harkittaessa lain tulkinnassa tuli ottaa huomioon metsästysasetuksen 2 ja 28 §:ssä säädetty menettely sekä luontodirektiivin säännökset. - Uutiset
3.1.2005 16.45
Karhulle ja ilvekselle hoitosuunnitelmatMaa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt valtakunnallisten hoitosuunnitelmien laatimisen karhulle ja ilvekselle. Hoitosuunnitelmaluonnokset laaditaan vuoden 2005 aikana Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Seinäjoen yksikössä. Nämä hankkeet täydentävät jo valmisteilla olevien hoitosuunnitelmien sarjaa (metsäpeura, susi, peltopyy, harmaahylje ja itämerennorppa). - Uutiset
3.1.2005 14.53
KHO:n päätös valitusoikeudesta luonnonsuojeluasiassaKHO 2004 T 3519Luonnonsuojelu - Luonnonsuojelualueen perustaminen - Valitusoikeus - Luonnonsuojelualueeseen rajoittuva kiinteistö - Ojitus - Naapuri - Uutiset
3.1.2005 14.12
KHO:n päätös jäteveden johtamista koskevassa asiassaKHO 2004 T 3518Ympäristölupa - Jäteveden johtaminen - Purkuputken sijoittaminen - Uutiset
30.12.2004 14.37
KHO:n päätös ympäristölupa-asiassaKHO:2004:123Ympäristölupa - Toimintakokonaisuus - Kivenlouhimo ja -murskaamo - Asfalttiasema - Kaatopaikka - Ympäristövaikutusten arviointi - Uutiset
29.12.2004 11.42
Väitös: Kosteus- ja homevauriosta maksetut korvaukset ovat maltillisiaOikeustieteen lisensiaatti Tiina Koskisen väitöstutkimuksen mukaan kosteus- ja homevaurioista maksetut korvaukset ovat olleet viime vuosien oikeuskäytännöissä maltillisia. Huomattava osa korvauksista on koskenut asunnon piilevää virhettä. Selkein lähtökohta rahalliselle korvaukselle on ollut kosteusvaurion aiheuttama terveyshaitta. - Uutiset
23.12.2004 11.48
Työryhmä valmistelemaan lakiesitystä öljypäästömaksustaOikeusministeriö on asettanut työryhmän laatimaan ehdotuksen alusjätelain muuttamisesta. Lakiin lisätään uusi luku öljypäästömaksusta. Lainvalmistelun pohjana käytetään öljypäästömaksutyöryhmän toukokuussa 2004 luovuttamaa mietintöä. - Uutiset
22.12.2004 16.55
EU:n ympäristöministereiden kokousEU:n ympäristöministerit pääsivät Brysselissä pidetyssä neuvoston kokouksessa yhteisymmärrykseen paristo- ja akkudirektiivin sisällöstä. Suomalaisten pettymykseksi ehdotus kannettavien nikkelikadmiumakkujen käytön kieltämiseksi vesittyi. - Uutiset
21.12.2004 11.39
Valtioneuvosto jakoi päästöoikeudetValtioneuvosto myönsi 21.12.2004 laitoskohtaiset päästöoikeudet vuosille 2005 - 2007. Päätös perustuu kansalliseen jakosuunnitelmaesitykseen, jonka komissio hyväksyi muutoksitta 20.10.2004. Myönnettävien päästöoikeuksien kokonaismääräksi vuosille 2005 - 2007 vahvistettiin 136,5 miljoonaa hiilidioksiditonnia, mihin sisältyy 2,5 miljoonaa hiilidioksiditonnia varauksena uusille osallistujille. - Uutiset
20.12.2004 14.37
Komissio lopetti liito-oravan suojelua koskevat valvontamenettelytEuroopan yhteisöjen komissio on lopettanut Suomea kohtaan vireillä olleet liito-oravien suojelua koskevat valvontamenettelyt. Lopettamispäätöksen kohteena on kaksi liito-oravan suojelua koskevaa valvontamenettelyä. Ensimmäinen näistä käynnistyi vuonna 2000 komission antaessa Suomelle virallisen huomautuksen. Toinen, vuonna 2002 alkanut valvontamenettely liittyi rakenteilla olevaan E 18 -moottoritiehen. - Uutiset
20.12.2004 10.56
Ilmastosopimusneuvotteluissa tehtiin runsaasti sopimuksen toimeenpanoon liittyviä päätöksiä Ilmastosopimuksen 10. osapuolikokous päättyi viikonloppuna Buenos Airesissa. Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimi ympäristöministeri Jan-Erik Enestam. Istunnossa nousi entistä enemmän esille ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Arktisen neuvoston tuore Arktisen ilmaston vaikutusarviointi ACIA sai osakseen runsaasti huomiota. - Uutiset
15.12.2004 13.58
Komissio oikeustoimiin Suomea vastaan lentomelustaEuroopan komissio on päättänyt nostaa kanteen Suomen lisäksi Italiaa, Itävaltaa, Luxemburgia, ja Saksaa vastaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa, koska nämä eivät ole ilmoittaneet sille kansallisista säädöksistä, joilla pannaan täytäntöön vuonna 2002 annettu lainsäädäntö meluisimman lentokaluston poistamisesta EU:n lentoasemilta. - Uutiset
13.12.2004 8.19
EU:n liikenneministerit: Työntekijöille yhteisiä pätevyysvaatimuksia - öljyvahingoista selkeät vastuut Euroopan unionin liikenneministerit ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten liikennealan työntekijöiden pätevyysvaatimuksia voitaisiin yhtenäistää. Tavoitteena on helpottaa työvoiman liikkuvuutta ja parantaa turvallisuutta. Liikenneministerit löysivät Brysselissä 9. - 10. joulukuuta yhteisen näkemyksen merenkulkijoiden, veturinkuljettajien, lennonjohtajien ja alustavasti myös lentoemäntien pätevyystodistuksista ja lupakirjoista. Suomi kannatti hyväksyttyjä linjauksia. - Uutiset
8.12.2004 9.39
Suurin osa metsäisistä luontotyypeistä on kartoitettu Luonnonsuojelulaissa suojeltavat metsäiset luontotyypit eli jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot ja tervaleppäkorvet on nyt kartoitettu suurelta osin. Vajaa puolet tutkituista 2 028 kohteesta täyttää luonnonsuojeluasetuksen kriteerit. Kartoitus on tehty alueellisissa ympäristökeskuksissa ja sitä on koordinoinut Suomen ympäristökeskus. Kartoitusta on rahoittanut ympäristöministeriö. - Uutiset
7.12.2004 15.39
KHO:n päätös luonnonsuojeluasiassaKHO 2004 T 3128:Luonnonsuojelu - Asianosaisasema - Asian vireillepano muussa kuin hakemusasiassa - Luonnonsuojelulain mukainen pakkokeinoasia - Haitankärsijä - Liito-orava - Päätöksen valituskelpoisuus - Väliaikainen toimenpidekielto - Uutiset
3.12.2004 8.21
Valtioneuvosto hyväksyi biojätestrategian - ratkaisut tehtävä paikallisten olosuhteiden mukaanValtioneuvosto on hyväksynyt biojätestrategian eli kansallisen strategian biohajoavan jätteen kaatopaikkakäsittelyn vähentämiseksi. Päätöksen taustalla on EU:n kaatopaikkadirektiivi (1999/31/EY), joka edellyttää, että jäsenmaat laativat tällaisen strategian. Sen tavoitteena on kaatopaikkojen kasvihuonepäästöjen ja muiden ympäristö- ja terveyshaittojen vähentäminen sekä biohajoavan jätteen kierrätyksen ja muun hyödyntämisen edistäminen. - Uutiset
1.12.2004 18.02
Raportti kestävästä ja turvallisesta energiahuollostaKestävä ja turvallinen energiahuolto on jo kauan ollut tärkeä asia Pohjoismaissa. Aihe on ollut viime aikoina ajankohtainen varsinkin sen jälkeen, kun EU laati siitä vuonna 2000 vihreän kirjan, jossa käsitellään joitakin turvallisen energiahuollon keskeisiä edellytyksiä. Pohjoismaiden ministerineuvosto on hiljattain julkaissut kirjasen, jossa kestävää ja turvallista energiahuoltoa tarkastellaan Benelux-maiden, Baltian maiden sekä Pohjoismaiden kokemusten pohjalta. - Uutiset
1.12.2004 15.19
Koirien, kissojen ja frettien tuonti Venäjältä helpottuuVenäjältä tuotavilta koirilta, kissoilta ja freteiltä ei vaadita raivotautivasta-aineiden määritystä enää 3.12.2004 alkaen. Euroopan komission päätöksen mukaisesti Venäjä lisätään luetteloon niistä EU:n ulkopuolisista maista, joista tuotaessa vasta-ainetutkimusta ei vaadita. Jatkossa Venäjältä tuotavien koirien, kissojen ja frettien on oltava tunnistusmerkitty mikrosirulla tai tatuoinnilla ja rokotettu raivotautia vastaan kansainvälisen standardin (WHO) mukaisella inaktivoidulla eli tapetulla rokotteella. - Uutiset
1.12.2004 11.03
Suomen koordinoimalle ilmansaastetutkimukselle kansainvälistä huomiotaKansanterveyslaitoksen altistustutkimus on saanut merkittävää kansainvälistä huomiota. Maailman johtaviin tiedelehtien julkaisijoihin kuuluva Nature esittelee juuri julkaistun altistustutkimusartikkelin verkkopalvelussaan. Verkkosivuilla julkaistaan viikottain kiinnostavimmat Naturen kustantamissa erikoisjulkaisuissa ilmestyneet artikkelit. - Uutiset
30.11.2004 17.51
Joulukuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuussa 2004 voimaantulevia tärkeimpiä uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat:- naamioitumiskielto mielenosoituksissa,- pakkauksiin ja pakkausjätteisiin liittyvät muutokset,- verovelkatodistus uudistuu,- merityöaikalain muutokset,- KTMa mehuista ja tietyistä vastaavista valmisteista,- lääkkeiden korvattavuuteen muutoksia,- koirien, kissojen ja frettien tuonti Venäjältä helpottuu. - Uutiset
29.11.2004 9.32
KHO:n päätös ympäristöluvan edellytyksistä kunnan hakemalle moottoriradalleKHO:2004:100Ympäristölupa - Moottorirata - Luvan myöntämisen edellytykset - Sijoituspaikka - Melu - Terveyshaitta - Kohtuuton rasitus - Lupamääräykset - Uutiset
29.11.2004 7.58
SLL: Turvetta tulisi verottaa samalla tavoin kuin muita fossiilisia polttoaineitaSuomen luonnonsuojeluliitto (SLL) vaatii turpeelle samaa hiilidioksidipäästöihin perustuvaa verotasoa, joka on muilla fossiilisilla polttoaineilla. - Uutiset
25.11.2004 17.04
Valtioneuvosto hyväksyi komission vaatimusten johdosta täydennetyn vanhojen polttolaitosten päästöjen vähennyssuunnitelmanValtioneuvosto päätti 25.11. suunnitelmasta, jolla vähennetään vanhojen polttolaitosten rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöjä. Suunnitelmaan piiriin kuuluu 80 vanhaa, yli 50 megawatin polttolaitosta, jotka käyttävät polttoaineina kivihiiltä, öljyä, turvetta ja puuperäisiä polttoaineita. Nyt päätetty suunnitelma korvaa viime marraskuussa hyväksytyn suunnitelman, joka ei kuitenkaan Euroopan komission mielestä täyttänyt suurten polttolaitosten ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta annetun direktiivin (LCP-direktiivi) vaatimuksia. - Uutiset
25.11.2004 11.57
KHO:n voimalaitosyhtiön kalatalousvelvoitetta koskeva päätösKHO:2004:98Kalatalousvelvoite - Kalatievelvoite - Vesivoimalaitos - Luvan tarkistaminen - Velvoitteen epätarkoituksenmukaisuus - Toteuttamiskustannukset - Kalatalousmaksu - Olosuhteiden olennainen muuttuminen - Ennen vesilain voimaantuloa annettu lupa - Oikeusvoima - Sopimus - Uutiset
25.11.2004 8.13
VTV: Jätevero toimii heikostiValtiontalouden tarkastusviraston (VTV) mukaan jäteverojärjestelmän lainsäädännössä ei ole huomioitu riittävästi ympäristöllisten tavoitteiden toteutumisedellytyksiä. Perusratkaisuja ovat pikemminkin ohjanneet hallinnoitavuuteen liittyvät syyt kuin ympäristölliset lähtökohdat. Valvonta ja sanktiokäytännöt vaihtelevat. - Uutiset
22.11.2004 10.49
Kuntaliiton jätehuoltoselvitys - Kaatopaikkamaksusta lähes puolet valtiolle,
- Jätemaksuissa on suuria alueellisia eroja,
- Jätteenkuljetusmatkat ovat pidentyneet,
- Kunnan kilpailuttamassa jätteenkuljetuksessa jäteastioiden tyhjennysmaksut ovat alhaisemmat kuin sopimusperusteisessa jätteenkuljetuksessa,
- Kunnat huolehtivat jätehuollon järjestämisestä melko yleisesti yhteistoiminnassa. - Uutiset
18.11.2004 16.05
Lajien suojelussa tulisi keskittyä arvokkaisiin ydinalueisiinEspoossa 17. - 18.11.2004 järjestetyssä luonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelman väliseminaarissa todettiin, että lajien uhanalaistumiskehitystä voidaan todennäköisesti hidastaa tehokkaimmin siten, että elinympäristöjen aktiivinen hoito, ennallistaminen ja lisäsuojelu keskitetään lajistoltaan arvokkaimpien ydinalueiden yhteyteen. Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Juha Siitonen korosti ydinalueisin keskittymisen ohella sitä, että lajiston muutokset tapahtuvat viiveellä, usein vasta vuosikymmenten kuluessa. "Eläin- ja kasvilajien häviäminen Suomesta ja niiden uhanalaistuminen tulevat jatkumaan lähivuosina. Olisi ekologinen ihme, jos näin ei kävisi", Siitonen totesi. - Uutiset
17.11.2004 14.13
Selvitys rakennusjätteiden kierrätystoiminnastaKierrätysliiketoiminnassa on runsaasti mahdollisuuksia kannattavaan liiketoimintaan. 17.11.2004 julkaistussa selvityksessä arvioidaan, että Suomessa tarvitaan EU:n ja Suomen asettamiin kierrätystavoitteisiin pääsemiseksi uutta käsittelykapasiteettia lähes 420 000 tonnille rakennusjätettä. Jos tämä markkinaosuus jaetaan pk-yritysten kesken, riittäisi käsiteltävää jätettä noin 42 uudelle pk-yritykselle, mikä synnyttäisi noin 400 uutta työpaikkaa. - Uutiset
16.11.2004 14.36
Oikeuskanslerilta moitteita YM:lle Vapaa Vuotos -liikkeen avustusasian käsittelystäOikeuskansleri Paavo Nikulan mukaan ympäristöministeriön menettely Vapaa Vuotos -liikkeen valtionavustusasioiden käsittelyssä vuosina 1996-2001 ei kaikilta osin ollut tuolloin noudatettavana olleiden määräysten mukaista. - Uutiset
15.11.2004 9.45
Ympäristötuki on edistänyt maatalousluonnon monimuotoisuuden säilymistäYmpäristötuen merkitystä maatalousluonnon monimuotoisuudelle on ensimmäisen kerran tutkittu perusteellisesti. Tulokset osoittavat, että ympäristötuki on edistänyt maatalousluonnon monimuotoisuuden säilymistä, mutta nykyiset toimenpiteet eivät riitä maatalousluonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Ympäristötukeen tarvitaan nykyistä voimakkaampaa panostusta luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. - Uutiset
12.11.2004 14.44
KHO:n päätös geologiseen tutkimukseen soidensuojelualueella sovellettavista säännöksistäKHO 2004 T 2870Luonnonsuojelualue - Soidensuojelualue - Perustamissäädökset - Rauhoitusmääräykset - Siirtymäsäännös - Geologinen tutkimus - Uutiset
12.11.2004 11.38
Katsaus ryhmäkanne-<br>lainsäädännön valmisteluun Lehdistössä (mm. Taloussanomat 11.11.) on viime aikoina kirjoiteltu laajasti ryhmäkannetta koskevan lainsäädännön valmistelusta. Oikeusministeri Johannes Koskinen on ilmoittanut avoimesti kannattavansa ryhmäkanteen käyttöönottoa tietyissä asioissa. Eri interssiryhmien näkemyseroista huolimatta Koskisen on tarkoitus tuoda asia hallituksen käsittelyyn ja saada asia käsitellyksi myös eduskunnassa tämän vaalikauden aikana. Ryhmäkanteen selvittäminen on kirjattu nykyisen hallituksen ohjelmaan ja parhaillaan ryhmäkannetta pohtii oikeusneuvos Mikko Könkkölän (KKO) johtama työryhmä, jonka on tarkoitus saada työnsä päätökseen 31.1.2005 mennessä. - Uutiset
10.11.2004 8.11
Apulaisoikeusasiamies arvostelee poliisin toimia sudenpyynnissäMaa- ja metsätalousministeriö oli kahteen otteeseen evännyt lupahakemuksen häiriösuden lopettamiseksi. Poliisipäällikkö ryhtyi kuitenkin susijahtiin, kun sudet toistuvasti tekivät vahinkoa kotieläimille. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio pitää poliisipäällikön menettelyä alttiina arvostelulle, vaikka menettely ei ollutkaan lainvastaista. Rautio pitää kuitenkin torjuttavana sellaista ajatusta, että tulkinnanvaraisilla paikallisilla ratkaisuilla ohitetaan valtakunnallinen linjaus eläinten suojelussa. - Uutiset
4.11.2004 18.59
Luonnonsuojelujärjestöt paheksuvat Metsähallituksen hakkuitaSuomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto ja Greenpeace paheksuvat Metsähallituksen hakkuita ja tällä viikolla julkaistuja uusia hakkuusuunnitelmia Etelä-Suomen metsien suojelun kannalta arvokkailla alueilla. Esimerkkejä ongelmahakkuista ovat mm. avohakkuut Seitsemisen kansallispuiston rajalla Ikaalisissa, suojelualueiden reunahakkuut Äänekoskella ja Ruovedellä sekä avohakkuusuunnitelmat Teijon ja Evon retkeilyalueilla. - Uutiset
4.11.2004 9.50
Arvioita energian säästötuloksista 1995-2002Osastopäällikkö Taisto Turunen KTM:stä arvioi 3.11. julkaistussa kolumnissaan energian säästötuloksia aikavälillä 1995-2002. Turusen mukaan Suomessa on saavutettu 1990-luvun puolivälin jälkeen hyviä energiansäästötuloksia erityisesti liikenteessä, kotitaloussähkössä ja teollisuuden polttoaineiden käytössä. Sen sijaan energiansäästötulokset lämmitysenergiassa samoin kuin teollisuuden sähkössä ja palvelusektorilla näyttävät jääneen vähäisemmiksi. Nämä tulokset on saatu vertaamalla toimiala- ja sektorikohtaisesti energian ominaiskulutuksia vuosina 1995 ja 2002. - Uutiset
28.10.2004 9.17
Marraskuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMarraskuussa 2004 voimaantulevia tärkeimpiä uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat:- Asianajajien kurinpito- ja palkkioriita-asioiden käsittely uudistuu,- Kuolinpesän osakkaiden henkilökohtaista velkavastuuta rajoitetaan,- Laki eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden lunastusluvasta (Århusin sopimuksen voimaansaattaminen),- Muuntogeenisistä elintarvikkeista ja rehuista annetun EU:n asetuksen kansallinen voimaansaattaminen. Lisäksi eduskunnan valiokuntakäsittelyssä on oikeusapulain muutos, jolla voimaansaatetaan EU:n oikeusapudirektiivi ja joka tulisi saattaa kansallisesti voimaan 30. marraskuuta mennessä. - Uutiset
26.10.2004 16.00
Luonnonsuojelujärjestöt huolissaan Venäjän uudesta metsälaistaSuomen luonnonsuojeluliitto on huolestuneena seurannut Venäjän metsälain valmistelua yhdessä venäläisten luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Huolimatta eräistä selkeistä parannuksista metsien käytön ongelmat tulevat ehdotetun lain myötä jatkumaan ja osin jopa pahenemaan. - Uutiset
26.10.2004 14.18
Kansalaisilta toivotaan mielipiteitä ilmastostrategian toteuttamisestaKauppa- ja teollisuusministeriö päivittää vuoden 2001 kansallista ilmastostrategiaa kasvihuonekaasujen päästötavoitteen saavuttamiseksi. Ilmastostrategian ympäristövaikutuksia arvioidaan Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE). Tätä varten SYKE selvittää verkkokyselyllä kuluttajien ehdotuksia keinoista, joilla voitaisiin vähentää energian käyttöä ja siten myös kasvihuonekaasupäästöjä. - Uutiset
25.10.2004 13.50
Ympäristöministeriö jakoi 500 000 euroa metsien suojeluunYmpäristöministeriö on jakanut yhteensä 500 000 euroa kolmelle alueelliselle ympäristökeskukselle maanomistajien kanssa tehtäviä metsäalueiden suojelusopimuksia varten. Uudenmaan ympäristökeskus sai 100 000 euroa, Pohjois-Savon ympäristökeskus 270 000 euroa ja Lapin ympäristökeskus 130 000 euroa. Suojelusopimukset ovat osa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaan (METSO) liittyvää tarjouskilpailua, joka käynnistyi tänä vuonna kolmella kokeilualueella. - Uutiset
21.10.2004 13.49
Ympäristönsuojelulakiin esitettävillä muutoksilla pyritään nopeuttamaan lupakäytäntöjäHallitus esittää ympäristönsuojelulakiin useita muutoksia, joiden tarkoituksena on helpottaa ja nopeuttaa lain soveltamista. Ympäristönsuojelulain mukaisten päätösten täytäntöönpanoa ehdotetaan nopeutettavaksi muun muassa siten, että kiellettäisiin pelkästään täytäntöönpanoa koskevat erilliset jatkovalitukset korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Esitys vastaa tältä osin aikaisemmin tänä vuonna eduskunnalle annettua hallituksen esitystä useiden muiden ympäristölakien muuttamisesta. - Uutiset
21.10.2004 8.46
Eläinlääkäriliitto haluaisi ympäristöterveydenhuollon kiinteämmin osaksi kansanterveystyötäYmpäristöterveydenhuolto halutaan kiinteämmin osaksi kansanterveystyötä. Kuntayhteistyön odotetaan tuovan tehokkuutta, mutta yksiköiden kasvaessa tarvitaan entistä toimivampaa yhteistyötä. Ympäristöterveydenhuolto saattaa kuitenkin etääntyä kansanterveystyöstä, totesi läänineläinlääkäri Kirsi Sario keskiviikkona 20.10. Eläinlääkäripäivien tiedotustilaisuudessa Helsingissä. - Uutiset
20.10.2004 16.21
Komissio hyväksyi Suomen päästöoikeuksien jakosuunnitelmanEuroopan komissio hyväksyi 20.10.2004 muutoksitta Suomen esityksen EY:n päästökauppadirektiivin mukaiseksi päästöoikeuksien kansalliseksi jakosuunnitelmaksi. Komission edellyttää kuitenkin, että jakosuunnitelmaa tulee vielä täydentää Ahvenanmaalla sijaitsevien laitosten päästöoikeuksilla. Näistä tekee esityksen komissiolle Ahvenanmaan maakuntahallitus. - Uutiset
18.10.2004 10.03
Uusi energiakatsaus ilmestynytTuoreesa KTM:n Energiakatsauksessa 3/2004 käsitellään päästökaupan vaikutuksia muihin energiantuotannon ohjauskeinoihin, Suomen energiatalouden tilannetta tämän vuoden alkupuolella ja sähkömarkkinalain muutoksia. - Uutiset
18.10.2004 9.46
Ministerit sopuun fluorattujen kasvihuonekaasujen rajoittamisesta ja kaivannaisjätteistäEU:n ympäristöministerit ovat päässeet poliittiseen yhteisymmärrykseen kaivannaisjätedirektiivistä ja fluorattujen kasvihuonekaasujen käytön rajoittamisesta. Rajoitukset koskevat myös autojen ilmastointilaitteita. - Uutiset
14.10.2004 8.12
Pilaantuneista maista suuri laskuPilaantuneiden maa-alueiden kunnostus maksaa Suomessa tuoreen selvityksen mukaan 50–70 miljoonaa euroa vuodessa ainakin seuraavien parinkymmenen vuoden ajan. - Uutiset
14.10.2004 7.49
WWF: EU:n kemikaalilainsäädännön uudistuksen kustannukset eivät aiheuta harmia teollisuudelleMaailman luonnonsäätiö (WWF) viittaa Pohjoismaiden ministerineuvoston julkistamaan raporttiin, joka osoittaa, että EU:n kemikaalilainsäädännön uudistus, ns. REACH aiheuttaa kemianteollisuudelle 3,5 miljardin euron kustannukset 11 vuoden aikana. - Uutiset
12.10.2004 8.58
Euroopan ympäristömerkkiä tehdään tunnetummaksiEuroopan ympäristömerkin tavoitteena on edistää ympäristöä vähemmän kuluttavien tuotteiden kehittämistä, valmistusta, markkinointia ja käyttöä. Eu-kukka –viikko alkaa Suomessa tapahtumapäivän merkeissä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa 16. lokakuuta. - Uutiset
8.10.2004 11.28
Luhtanen: Hankkeisiin pitää saada vaikuttaa aidosti, mutta tahallinen hidastaminen ei ole hyväksyttävissäLiikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtasen mukaan kansalaisten aito vaikuttamismahdollisuus hankkeisiin tärkeää, mutta tahallinen hidastaminen Vuosaaren tapaan ei ole hyväksyttävää.