Hakutulokset
- Uutiset
27.2.2024 12.25
Suomen ympäristökeskus: Jätteiden tuonti Suomeen kasvoi vuonna 2023Suomen ympäristökeskus (Syke) on julkaissut ennakkotietoja vuoden 2023 sellaisista kansainvälisistä jätesiirroista, joilla on ollut jätesiirtolupa. Kansainvälisten jätesiirtojen toimivaltaisena viranomaisena Syke myöntää luvat vaarallisten ja muiden jätteiden maastaviennille ja maahantuonnille sekä kauttakululle. Jätesiirtoluvan vaativat kansainväliset jätesiirrot Suomeen kasvoivat merkittävästi viime vuonna. Jätettä tuotiin ennätyksellisen paljon, noin 310 000 tonnia. Tuonti oli miltei kaksinkertainen vientiin nähden. - Uutiset
26.2.2024 14.14
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja muutoksista luonnonsuojelulakiin koskien uusiutuvaa energiaa (RED III) viimeistään 22. maaliskuuta 2024Hallituksen esitys muutoksista luonnonsuojelulakiin koskee uusiutuvan energian RED III –direktiiviä. Lausuntoja pyydetään viimeistään 22. maaliskuuta. - Uutiset
26.2.2024 8.38
Villisikatyöryhmältä useita ehdotuksia kannan säätelyyn ja ASF-taudin torjumiseksiMaa- ja metsätalousministeriön asettama laajapohjainen villisikatyöryhmä on saanut mietintönsä valmiiksi. Työryhmän tehtävänä oli linjata toimenpiteet, joiden avulla villisikakantaa hoidetaan ja sen tilannetta hallitaan metsästyslainsäädännön ja eläintautilainsäädännön nojalla, ottaen huomioon erityisesti afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi tarvittavat toimenpiteet. - Uutiset
23.2.2024 14.25
Tulli: Sadat maahantuontiyritykset ovat jättäneet velvoitteensa hoitamatta päästöraportoinnissaUuden EU:n hiilirajamekanismin myötä maahantuontiyritysten on raportoitava tuomiensa tavaroiden päästötiedot EU:n komissiolle. Tullin tietojen mukaan sadat yritykset eivät ole tehneet raporttia määräajassa. Vielä kuitenkin ehtii. Hiilirajamekanismi on EU:n uusi väline ehkäistä päästöjen ohjautumista EU:n ulkopuolelle. - Uutiset
21.2.2024 12.30
Tukes: Kandidaattilistalle on lisätty viisi SVHC-ainettaEuroopan kemikaalivirasto (ECHA) on lisännyt viisi erityistä huolta aiheuttavaa ainetta (SVHC-ainetta) kandidaattilistalle. Listalla on nyt 240 SVHC-ainetta. - Uutiset
21.2.2024 8.01
EU:n uusi asetus hillitsee fluorattujen kasvihuonekaasujen päästöjäIlmastoa voimakkaasti lämmittävien fluorattujen kasvihuonekaasujen (F-kaasut) päästöjä vähennetään merkittävästi uudella EU:n F-kaasuasetuksella. Asetus astuu voimaan 11.3.2024. EU:n asetukset ovat sitovia säädöksiä, joita on sovellettava kaikilta osiltaan kaikissa jäsenmaissa. F-kaasuasetuksen toimeenpanosta Suomessa säädetään kansallisella lainsäädännöllä. - Uutiset
19.2.2024 8.08
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja jätelakiin esitetyistä muutoksista 28. maaliskuuta 2024 saakkaYmpäristöministeriö on lähettänyt lausunnoille jätelain muuttamista koskevan esityksen. Lausuntoja voi antaa 28.3.2024 asti. Hallitusohjelman mukaan kunnan vastuu jätehuollosta tulee rajata kotitalousjätteisiin. Hallituksen esityksen mukaan kunnan vastuu asumisen jätteistä rajataan pääosin kotitalouksissa ja vapaa-ajan asumisessa syntyvään jätteeseen. Jätteen haltija vastaa jatkossa sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja tarjoavien asumisyksiköiden ja laitosasumisen yhteydessä syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuollosta. - Uutiset
16.2.2024 12.20
Opas tuulipuistossa metsästäville: Viestinvaihto toimijoiden välillä on tärkeää – muista vähintään nämä seitsemän asiaaIlmatar on julkaissut Metsästys tuulipuistossa -oppaan yhteistyössä Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n (STY) kanssa. Työn toteutti konsulttiyhtiö FCG Finnish Consulting Group Oy. Tarve ohjeistukselle on tullut esille keskusteluissa tuulivoima-alan sekä riistanhoitoyhdistysten, metsästysseurojen, yksittäisten metsästäjien ja jahtiporukoiden sekä urakoitsijoiden välillä. - Uutiset
16.2.2024 11.15
Hovioikeus: Kissojen hoidon laiminlyönnin tahallisuus, menettämisseuraamus ja eläintenpitokieltoAsiassa esitetyn näytön perusteella M:n ei voitu katsoa tahallaan rikkoneen eläinsuojelulakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä taikka aiheuttaneen tahallaan kissoille tarpeetonta tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. M:n olisi kuitenkin tullut ilman valvontaeläinlääkärien huomautuksiakin ryhtyä toimeen puutteiden korjaamiseksi ja huolehtia siitä, että tuomiossa tarkoitetut kolme kissaa saavat asianmukaista hoitoa. Kun M ei ollut näin tehnyt, hän oli menetellyt ainakin huolimattomasti. M:n menettely ei ollut törkeän huolimatonta. Näin ollen M:n syyksi oli luettava huolimattomuuden perusteella eläinsuojelurikkomus. (Vailla lainvoimaa 16.2.2024) - Uutiset
16.2.2024 8.50
Luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnan ilmoituksista perittävät maksut alenevat merkittävästiValtioneuvosto hyväksyi 15.2.2024 aluehallintovirastojen maksuasetuksen muutoksen. Muutos koskee luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnasta tehtyjen ilmoitusten käsittelymaksuja. Hoitolatoiminnasta tehtävän ilmoituksen sekä hoitolatoiminnan olennaisesta muutoksesta tehtävän ilmoituksen käsittelymaksuja alennettiin merkittävästi. Asetus tuli voimaan heti 15.2.2024 ja sitä sovelletaan taannehtivasti kaikkiin jo käsiteltyihin ilmoituksiinkin. - Uutiset
15.2.2024 10.47
Usein kysyttyä ympäristöstä -palveluun on koottu yhteen kysymyksiä ja vastauksia jokaisenoikeuksistaVastaukset itseä askarruttaviin kysymyksiin on helppo tarkistaa Usein kysyttyä ympäristöstä –palvelusta, josta löytyy nyt kattava nippu kysymyksiä ja vastauksia jokaisenoikeuksista. Tietokokonaisuus jokaisenoikeuksista auttaa kaikkia luonnossa liikkujia toimimaan oikeutensa ja velvollisuutensa tuntien. Palvelu tarjoaa yli 100 kysymys-vastausparia jokaisenoikeuksista suomeksi ja ruotsiksi. Kysymykset ja vastaukset on jaettu aihealueittain ja vastauksia voi etsiä myös hakutoiminnon avulla. - Uutiset
14.2.2024 12.15
Ruokavirasto: Muista kasvinterveysvaatimukset, kun tuot käytetyn koneen EU:n ulkopuoleltaKäytetyille maatalous- ja metsätalouskoneille on kasvinterveysvaatimuksia EU:n ulkopuolelta tuotaessa. Esimerkiksi Norja ja Britannia ovat EU:n ulkopuolisia maita. Vaatimukset koskevat esimerkiksi traktoreita ja monia pellolla ja metsätaloudessa käytettäviä koneita. Vaatimukset koskevat vain käytettyjä koneita. - Uutiset
14.2.2024 10.37
KHO: Puuraaka-aineen hankinta ei ollut ympäristöluvanvaraista toimintaaPuuraaka-aineen hankintaa ei ollut pidettävä biotuotetehtaaseen teknisesti ja toiminnallisesti kiinteästi liittyvänä ympäristöluvanvaraisena toimintana. Biotuotetehtaan ympäristöluvassa ei siten voitu arvioida toiminnan vaatiman puuraaka-aineen hankinnan välillisiä vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin ja hiilinieluihin eikä antaa puunhankintaa koskevia lupamääräyksiä. Ympäristöluvassa ei voitu arvioida puuraaka-aineen hankinnan välillisiä vaikutuksia myöskään luonnon monimuotoisuuteen. - Uutiset
13.2.2024 11.40
EIT käsitteli ensimmäistä kertaa kysymystä, voidaanko eläinten hyvinvoinnin suojelu yhdistää joihinkin uskonnonvapauden tavoitteisiin - uskonnonvapautta tai syrjintäkieltoa ei loukattuEIT katsoi, ettei eläinten rituaaliteurastuksen kielto ilman edeltävää tainnutusta Flanderin ja Vallonian alueilla rikkonut yleissopimusta. - Uutiset
12.2.2024 15.58
Asianajaja Petri Vesa: Näkökulmia ympäristöoikeudellisiin oikeustapauksiin – Hailuodon pengertie (KHO 2024:11)”Hailuotoon pengertie ja väliaikainen lauttayhteys”, uutisoitiin Helsingin Sanomissa vuonna 1967. Lauttayhteyden 50-vuotisjuhlat on jo pidetty, mutta pengertietä ei vielä ole. Nyt lautan korvaaminen kiinteällä yhteydellä on kuitenkin lähellä. Kahdeksan kilometrin matkan Hailuodosta Oulun Riutunkariin voi pian huristella pengertietä ja kahta siltaa pitkin. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen vesilain mukaisesta luvasta, jonka rakentaminen vaatii. Oikeudellinen harkinta keskittyi toimenpiteisiin, joilla lievennetään pengertien vaikutuksia Natura-alueisiin. - Uutiset
12.2.2024 14.45
Kuluttaja-asiamies puuttui Finnairin epäselvään ympäristömarkkinointiinFinnair Oyj:n markkinoinnissaan käyttämä ympäristöväittämä lentopolttoaineen kasvihuonekaasupäästöistä antoi harhaanjohtavan kuvan yrityksen lentomatkustamisen myönteisistä ympäristövaikutuksista. Finnair sitoutui korjaamaan markkinointiaan. Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota Finnairin markkinoinnissaan käyttämään ympäristöväittämään ”hankimme uusiutuvaa lentopolttoainetta, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 80 % – tavoitteenamme on olla täysin hiilineutraali vuonna 2045”. - Uutiset
12.2.2024 14.13
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: Haminan akkumateriaalitehtaalle myönnettiin ympäristölupaHanke on saanut myös toiminnan aloittamisluvan. Yrityksen on noudatettava päästörajoituksia ja maksettava vuosittain kalatalousmaksua. - Uutiset
9.2.2024 8.33
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Valtioneuvosto pitää tärkeänä EU:n komission ehdotusta ympäristöön päätyvän mikromuovisaasteen vähentämiseksi ja tukee asetusta pääpiirteissäänValtioneuvosto tukee pääpiirteissään EU:n komission asetusehdotusta muovipellettien hävikkien estämiseksi toimitusketjun kaikissa vaiheissa. Asetusehdotuksella pyritään varmistamaan, että kaikki muovipellettejä käsittelevät toimijat ryhtyvät varotoimiin muovipellettien vuotojen ja hävikin estämiseksi. Valtioneuvosto toimitti 8.2.2024 eduskunnalle U-kirjeen, jossa se linjaa kantansa komission ehdotukseen. - Uutiset
8.2.2024 12.10
Uudet genomitekniikat: Euroopan parlamentti tukee viljelijöiden vihreää siirtymää - Helpotetaan menettelyä niille NGT-kasveille, joiden katsotaan vastaavan tavanomaisia kasveja
- Kaikki NGT-kasvit on merkittävä jatkossakin
- Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on arvioinut geenitekniikoiden mahdollisia riskejä. - Uutiset
8.2.2024 11.14
Eduskunta yhtyy valtioneuvoston kantaan yritysvastuudirektiivin käsittelyssä ja kannattaa EU-tason sääntelyä – päivitys: Yritysvastuudirektiivin kohtalo jäi auki perjantaina 9.2. neuvoston kokouksessaSuuri valiokunta on eduskunnan kantana päättänyt yhtyä valtioneuvoston kantaan yritysvastuudirektiiviä koskevissa neuvotteluissa. Suuri valiokunta korostaa, että se kannattaa yritysvastuusta säätämistä EU-tasolla. Suuri valiokunta pitää tärkeänä, että jos määräenemmistöä ei EU:n jäsenmaiden kesken löydy pysyvien edustajien komiteassa (Coreper) perjantaina 9. helmikuuta, sopua asiassa ja ratkaisuja Suomen huoliin etsittäisiin vielä ennen Euroopan parlamentin vaaleja.