Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
7.6.2010 10.25
Eduskunta haluaa selkeät köyhyysmittarit ja vaatii toimia romanien aseman parantamiseksiEduskunnan suuri valiokunta hyväksyi 5. kesäkuuta Eurooppa 2020 -strategiaa koskevan lausunnon, jossa se kiinnittää erityistä huomiota sosiaalista osallisuutta koskeviin tavoitteisiin. Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että Eurooppa-neuvosto asettaa selkeän määrällisen tavoitteen köyhyyden vähentämiseksi. Suhteellisen köyhyyden vähentäminen ei riitä, vaan lisäksi pitää pyrkiä absoluuttisen köyhyyden poistamiseen. Valiokunta korostaa tarvetta romanien aseman parantamiseen. - Uutiset
15.6.2010 5.58
EIT: Adoptio-oikeus voitiin evätä vajaan 50 vuoden ikäeron perusteellaEIT katsoi yksimielisesti, ettei vajaan 50-vuoden ikäistä sveitsiläisnaista, jolla oli jo ennestään 3-vuotias adoptiotytär syrjitty, kun hänelle ei myönnetty lupaa toisen ottolapsen hankkimiseen hänen ikänsä vuoksi. - Uutiset
16.6.2010 6.46
Unionin tuomioistuin: Valtion ei tarvitse korvata kaikkia potilaalle toisessa jäsenvaltiossa syntyneitä ennalta arvaamattomia sairaalahoidon kustannuksiaUnionin tuomioistuin katsoo Espanjaa koskevassa tapauksessa, ettei potilaalla, joka on joutunut toisessa jäsenvaltiossa oleskelunsa aikana lomakkeessa E 111 mainittuun sairaalahoitoon, ole oikeutta saada kotimaassaan korvausta, joka täydentää oleskeluvaltion laitokselta saatavaa korvausta. - Uutiset
23.6.2010 16.46
Turvapaikkaa hakevien EU-kansalaisten oikeutta vastaanoton palveluihin rajoitetaanTurvapaikkaa hakeva EU-maan kansalainen saa jatkossa olla vastaanottokeskuksessa vain siihen saakka, kun hän saa tiedoksi Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen. Poliisi ja Maahanmuuttovirasto ovat tehostaneet toimintaansa niin, että kielteiset päätökset EU-kansalaisille annetaan muutamassa päivässä. Lakimuutos tarkoittaa käytännössä sitä, että turvapaikkaa hakevat EU-kansalaiset ovat vastaanottokeskuksissa hyvin lyhyen ajan. - Uutiset
8.7.2010 7.18
EU käynnistää keskustelun eläkkeistäNykyään EU:ssa on neljä työikäistä jokaista yli 65-vuotiasta kohden. Vuonna 2060 jakauma on kahden suhde yhteen. Uudessa EU-raportissa esitellään eläkejärjestelmien vaihtoehtoja ja pyydetään kansalaisia esittämään mielipiteitä ja ehdotuksia. - Uutiset
14.7.2010 11.02
Kela: Australian eläkkeitä haettu selvästi odotettua vähemmänKela on saanut vain noin 1 700 eläkehakemusta Australiasta vuosi sitten voimaan tulleen Suomen ja Australian välisen sosiaaliturvasopimuksen nojalla. Kela oli varautunut käsittelemään noin 4 000 hakemusta. - Uutiset
16.7.2010 14.34
Uusi Euroopan oikeusportaali auttaa kansalaisia, asianajajia ja tuomareita rajatylittävissä oikeudellisissa kysymyksissäEU:n perjantaina julkaiseman oikeusportaalin ensimmäisen version yli 12 000 sivulta löytyy tietoa kaikkien 27 jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, muun muassa oikeusavusta, oikeusalan koulutuksesta ja videoneuvotteluista. Lisäksi portaalissa on linkkejä oikeudellisiin tietokantoihin ja sähköisiin maksukyvyttömyys- ja maarekistereihin. - Uutiset
20.7.2010 7.02
YLE: Lapsiasiavaltuutettu tyrmää venäläisen kollegansa ehdotuksen lapsiasiakomission perustamisestaSuomen lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ei innostu venäläisen kollegansa, jonka mielestä Suomessa asuviin venäläisiin ei voi soveltaa ainoastaan Suomen lainsäädäntöä, ehdotuksesta yhteisen komission perustamisesta perhekiistoja ratkomaan. - Uutiset
9.8.2010 15.21
Venäjän metsäpalosavut voivat lisätä erityisesti hengitys- ja sydänsairaiden oirehtimistaKaakkoiset ilmavirtaukset Venäjältä ovat huippuhelteen lisäksi tuoneet huomattavan määrän metsäpalosavujen pienhiukkasia Etelä- ja Keski-Suomeen. Lisäksi alailmakehän otsonipitoisuus kohoaa iltapäivisin terveydelle haitalliselle tasolle. Helteen ohella nämä ilmansaasteet voivat heikentää erityisesti ikääntyneiden hengitys- ja sydänsairaiden vointia, tiedottavat sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. - Uutiset
13.8.2010 9.25
TS: Ulkomailla sairastelu maksoi Kelalle jo 12 miljoonaa euroaVielä edellisvuonna summa oli noin kaksi miljoonaa euroa pienempi. Vuonna 2005 lasku jäi alle yhdeksään miljoonaan, Turun Sanomat kertoo. - Uutiset
8.9.2010 9.41
Kotikuntauudistus eduskuntakäsittelyssä- Perustuslaissa säädetty yksilön oikeus valita vapaasti oma asuinpaikkansa toteutuu jatkossa nykyistä paremmin. Erityisesti tämä muutos koskettaa pitkäaikaishoidossa olevia vammaisia henkilöitä ja ikäihmisiä, totesi peruspalveluministeri Paula Risikko eduskunnassa tiistaina 7. syyskuuta. Eduskunta kävi lähetekeskustelun hallituksen esityksestä kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamiseksi. Vammaisten Ihmisoikeuskeskus VIKE ja Valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE olivat aiemmin pettyneitä uudistuksen sisältöön ja muotoon, mutta ministeriön mukaan asiaan on kiinnitetty huomiota. - Uutiset
10.9.2010 13.40
Ruotsissa asuville suomalaisille sotainvalideille korvauksia kotipalveluistaHallitus esittää, että Ruotsissa vakituisesti asuville vaikeavammaisille suomalaisille sotainvalideille korvattaisiin ensi vuoden alusta lukien kustannukset, jotka aiheutuvat kunnan järjestämistä kotipalveluista ja muista kotona asumista helpottavista sosiaalipalveluista. Ateriakorvausta koskeva säännös säilyisi asiallisesti entisellään. - Uutiset
23.9.2010 6.43
Pohjoismaiden neuvoston kansalais- ja kuluttajavaliokunta: Hallitusten painostettava TanskaaMe kehotamme Norjan, Suomen, Islannin ja Ruotsin hallituksia painostamaan Tanskan hallitusta tulkitsemaan sosiaalipalvelusopimusta samalla tavalla kuin muutkin Pohjoismaat, jotta kaikilla pohjoismaisilla asukkailla olisi samat oikeudet, Pohjoismaiden neuvoston kansalais- ja kuluttajavaliokunnan puheenjohtaja Ville Niinistö totesi neuvoston Malmön-kokousten yhteydessä keskiviikkona 22. syyskuuta. - Uutiset
24.9.2010 14.00
Pohjoismaihin halutaan yhteinen lääkärirekisteriPohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunta haluaa Pohjoismaiden perustavan yhteisen rekisterin lääkäreistä, hammaslääkäreistä, sairaanhoitajista sekä muista ammatinharjoittamisoikeuden saaneista terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Tavoitteena on Pohjoismaiden potilasturvallisuuden parantaminen. - Uutiset
1.10.2010 7.58
Tulevaisuusvaliokunnan uusi hyvinvointivaltio-raportti: Epävarmuuden vähentäminen tärkeää - lainsäädäntöä selkeytettäväRaportissa korostetaan, että investointi erityisesti koettua epävarmuutta vähentäviin institutionaalisiin rakenteisiin on välttämätöntä. Kansalaisyhteiskunta on tässä avainasemassa. Tärkeintä epävarmuuden vähentämiseksi on kuitenkin kestävä talouskasvu ja korkea työllisyys. Lainsäädäntö kaipaa selkeyttämistä. - Uutiset
5.10.2010 10.15
Oikeuskanslerin ratkaisujaOikeuskanslerinvirasto on julkaissut verkossa ratkaisulyhennelmät, jotka koskevat muun muassa pääministerin esteellisyyttä, hoidon järjestämistä, rikosilmoitusta, yhdenvertaisuutta, poliisin toimivaltaa, potilaan oikeuksia, hyvää hallintoa, sähköistä asiointia ja viranomaisen neuvontavelvollisuutta. - Uutiset
6.10.2010 15.46
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu toisessa jäsenvaltiossa annetusta sairaalahoidostaUnionin tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun bulgarialaisessa asiassa, jossa kantajana on vakavaa sairautta sairastava Bulgarian kansalainen ja vastaajana Bulgarian valtion sairausvakuutuskassa, NZOK ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu on hylännyt kantajan hakemuksen, joka koski lupaa sairaalahoitoon Saksassa. - Uutiset
6.10.2010 16.03
Komissio esitteli ”Innovaatiounionin” - immateriaalioikeusjärjestelmä ja standardointi uudistettavaKeskiviikkona 6. lokakuuta 2010 esitellyssä Euroopan komission ”Innovaatiounionissa” omaksutaan innovointiin strateginen lähestymistapa, jota viedään eteenpäin korkeimmalla poliittisella tasolla. Innovaatiounionissa keskitetään Euroopan ponnisteluja ja yhteistyötä EU:n ulkopuolisten maiden kanssa haasteisiin, joita ovat muun muassa ilmastonmuutos, energia- ja elintarvikehuolto sekä terveys ja väestön ikääntyminen. - Uutiset
28.10.2010 7.41
Hallintovaliokunta: Ehdotettu kausityöntekijädirektiivi ei tuo Suomelle merkittävää lisäarvoa - luonnonmarjanpoimijat saatava direktiivin soveltamisalaanHallintovaliokunta katsoo, että mikäli kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa koskeva komission direktiiviehdotus ei jatkovalmistelussa kehity Suomen tavoitteiden kannalta suotuisampaan suuntaan, ei direktiiviä ole syytä panna täytäntöön Suomessa. Poikkeuksena olisivat kuitenkin luonnonmarjanpoimijat, jotka olisi saatava direktiivin soveltamisalan piiriin. - Uutiset
28.10.2010 10.16
Vakuutusoikeus: Eläketurvakeskus ei voinut tutkia lainvoimaisella päätöksellä ratkaistua asiaa uudelleenEläketurvakeskus ei voinut tutkia lainvoimaisella päätöksellä ratkaistua Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamista koskevaa asiaa uudelleen ja antaa siinä uutta valituskelpoista hylkäävää päätöstä. - Uutiset
3.11.2010 7.24
Oikeustieteen professori: Tanskan karkotuskäytäntö pohjoismaisen sopimuksen vastainenPohjoismaiden kansalaisten karkotukset Tanskasta ovat saaneet myös juridisen käsittelyn Pohjoismaiden neuvostossa. Kööpenhaminan yliopiston oikeustieteen professorin Kirsten Ketscherin arvion mukaan Tanska on rikkonut EU:ssa ja Pohjoismaissa hyväksyttyjä sopimuksia. - Uutiset
4.11.2010 6.33
Pohjoismaiden neuvosto: Pohjoismaiden kansalaisten kotiin lähettäminen on lopetettavaPohjoismaiset parlamentaarikot päättivät Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Reykjavikissa keskiviikkona 3. marraskuuta 58 äänellä viittä vastaan pyytää Tanskan hallitusta luopumaan käytännöstä, jonka mukaan sosiaaliapua tarvitsevat Pohjoismaiden kansalaiset lähetetään kotiin. - Uutiset
10.11.2010 14.48
Komissio julkaisi taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta eli koheesiota käsittelevän kertomuksen - Itä- ja Pohjois-Suomen erityisasemalle tukeaKomission 10. marraskuuta julkaisemasta taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta eli koheesiota käsittelevästä viidennestä kertomuksesta käy ilmi, että EU:n koheesiopolitiikalla on merkittävästi lisätty kasvua ja vaurautta ja edistetty tasapainoista kehitystä kaikkialla unionissa. Viime vuosien suurten taloudellisten ja sosiaalisten muutosten vuoksi politiikan on nyt kuitenkin vastattava uudenlaisiin haasteisiin. - Uutiset
17.11.2010 7.30
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: Kolmansista maista siirtyvää asiantuntijatyövoimaa koskeva direktiiviehdotus sinänsä kannatettavaValiokunta pitää valtioneuvoston tavoin kannatettavana direktiiviehdotuksen tavoitetta luoda nopeat ja yhdenmukaistetut maahanpääsyn edellytykset kolmannesta maasta korostaen samalla, ettei ehdotuksella pidä kuitenkaan monimutkaistaa maahanmuuttoa tai lisätä byrokratiaa. Suomessa on jo nykyisellään hyvä järjestelmä korkeasti koulutettua ja asiantuntijatyövoimaa varten, mihin ehdotettu direktiivi ei tuo lisäarvoa. Tämä tulee ottaa huomioon direktiivin jatkovalmistelussa. - Uutiset
22.11.2010 13.01
Ruotsissa asuvat suomalaiset sotainvalidit saavat korvauksia kotipalveluistaVuoden 2011 alusta alkaen Ruotsissa vakituisesti asuville vaikeavammaisille suomalaisille sotainvalideille korvataan kustannukset, jotka aiheutuvat kunnan järjestämistä kotipalveluista ja muista kotona asumista helpottavista sosiaalipalveluista. - Uutiset
3.12.2010 7.39
Design-huumeiden luokittelua huumausaineiksi halutaan nopeuttaaHallitus esittää, että valtioneuvosto voisi kieltää aineiden valmistuksen, kaupan, hallussapidon, käytön ja maahantuonnin nykyistä nopeammin. Jatkossa aine voitaisiin määritellä huumausaineeksi kansallisesti kansainvälisen yhteistyön sijasta. - Uutiset
3.12.2010 9.21
Kelan internetsivuilla tietopaketti Euroopan maiden terveyspalveluistaAina ei ole selvää, miten eri maiden julkinen terveydenhuolto toimii tai esimerkiksi miten hakeudutaan lääkäriin. Kela.fi/sairaanaulkomailla -sivuille on koottu käytännön ohjeita siitä, miten Suomessa sairausvakuutettu saa sairaanhoitoa sekä miten ja milloin hoidosta maksetaan korvauksia. - Uutiset
24.1.2011 9.29
EIT: Dublin-palautuksella Kreikkaan loukattiin kidutuksen kieltoa - korvauksia aineettomasta vahingosta yhteensä 25 000 euroaEIT:n suuri jaosto katsoi epäinhimillistä ja halventavaa kohtelua koskevaa EIS 3 artiklaa sekä oikeutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon koskevaa EIS 13 artiklaa rikotun tapauksessa, jossa Kreikan kautta Euroopan unioniin tullut afganistanilainen turvapaikanhakija oli luovutettu Belgiasta takaisin Kreikkaan ns. Dublin II-asetuksen nojalla. - Uutiset
28.1.2011 10.12
Kansalaisen asiointitili avattuKansalaiset voivat nyt vastaanottaa viranomaisten lähettämät asiointiviestit, päätökset ja muut asiakirjat sähköisesti Kansalaisen asiointitilin kautta. Palvelu avattiin kansalaisten käyttöön perjantaina 28.1.2011 osana kansalaisille suunnattua Suomi.fi-portaalia. - Uutiset
1.2.2011 9.20
EIT ratkoi viime vuonna yli 41 000 valitusta - EU:n liittyminen ihmisoikeussopimukseen eteneeEIT:n presidentti Jean-Paul Costa esitteli torstaina 27. tammikuuta 2011 pitämänsä lehdistötilaisuuden yhteydessä yhteenvedon EIT:n toiminnasta ja sen tilastoista vuodelta 2010 ja antoi samalla katsauksen helmikuussa 2010 pidetyn Interlaken konferenssin jälkeisistä uudistuksista. Tilaisuudessa EIT:n ja EU-tuomioistuimen presidentit antoivat myös ensimmäisen yhteisen julkilausuman EU:n liittymisestä ihmisoikeussopimukseen. - Uutiset
2.3.2011 14.41
EU-maissa asuville suomalaiseläkeläisille uusi eurooppalainen sairaanhoitokortti ja suorakorvaus lääkkeistä kesäkuussaSuomen julkista terveydenhuoltoa varten eläkeläisille on myönnetty erillinen paperiasiakirja, todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa. Kesäkuussa 2011 tämä paperiasiakirja ja aiempi eurooppalainen sairaanhoitokortti korvataan uudella eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. - Uutiset
10.3.2011 10.01
EU-parlamentti: EU:lla tulisi olla sitovat standardit romanien olojen kehittämiseksiEU-parlamentti katsoo, että Euroopan 10–12 miljoonan romanin tulisi hyötyä EU-tason sitovista vähimmäisstandardeista, joilla edistettäisiin heidän mahdollisuuksiaan työnsaantiin, koulutukseen, asianmukaisiin asuntoihin ja terveydenhuoltoon. - Uutiset
16.3.2011 7.34
Suomen ja Venäjän asiantuntijat perehtyvät kansainväliseen lapsi- ja perheoikeuteenOM ja STM järjestävät yhdessä Venäjän opetus- ja tiedeministeriön kanssa kansainvälisen lapsi- ja perheoikeuden asiantuntijakonferenssin 22. - 23. maaliskuuta Helsingissä. Tavoitteena on lisätä tuntemusta kansainvälisestä perheoikeudesta sekä kummankin maan perhelainsäädännöstä ja lastensuojelujärjestelmistä. - Uutiset
22.3.2011 8.03
EU:n perusoikeusvirasto ja EIT julkaisivat oppaan syrjinnänvastaisesta lainsäädännöstäOppaan perustana ovat EIT:n ja EU-tuomioistuimen ratkaisut. Opas käsittelee Euroopan syrjinnänvastaisen lainsäädännön sisältöä ja taustaa (myös YK:n ihmisoikeussopimuksia), syrjinnän eri muotoja ja perusteita, lainsäädännön soveltamisalaa (ketä suojellaan) ja suojelun perusteita, joita ovat esimerkiksi sukupuoli, vammaisuus, ikä, rotu ja kansallisuus. - Uutiset
6.4.2011 6.08
Komissio kehottaa jäsenvaltioita laatimaan romanien kansalliset integrointistrategiat vuoden 2011 loppuun mennessäKansallisessa romanistrategiassa jäsenvaltion on eriteltävä toimet romanien koulutuksen, työllisyyden, terveydenhoidon ja asumisen parantamiseksi. Komissio huomauttaa, että romanien täysimittainen siirtyminen työmarkkinoille merkitsisi myös talouden tuottavuuden paranemista. - Uutiset
7.4.2011 14.12
Lasten elatusmaksujen saanti ulkomailta nopeutuu EU:ssaHaagin yleissopimuksella luodaan yhteinen säännöstö, jolla helpotetaan elatusapuvaateiden perintää EU:n ja sopimuksen ratifioivien EU:n ulkopuolisten maiden välillä. Puheenjohtajavaltio Unkarin allekirjoitettua yleissopimuksen keskiviikkona 6. huhtikuuta EU:n puolesta jäsenvaltioiden on tehtävä päätös, jotta EU voi virallisesti ratifioida yleissopimuksen. - Uutiset
8.4.2011 11.08
Apulaisoikeuskansleri: Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan käsittelyaikoja ei voida vieläkään pitää kohtuullisena ja perustuslain mukaisenaApulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen toteaa lautakunnan tilanteen parantuneen vuoden 2010 aikana siten, että käsiteltävien asioiden ruuhkan purkaminen ja käsittelyaikojen lyheneminen kohtuullisiksi näyttää mahdolliselta. Lautakunnan toimintaa on kuitenkin edelleen seurattava, koska keskimääräinen käsittelyaika ei ole vielä lyhentynyt siinä määrin, että sitä voitaisiin pitää kohtuullisena ja PL 21 §:n säännöksen mukaisena. - Uutiset
11.4.2011 10.16
Vakuutusoikeus: Tanskassa suomalaisen työnantajan palveluksessa työskennellyt ei kuulunut Suomen lakisääteisen työeläketurvan piiriinSuomalaisen X Oyj:n palveluksessa Tanskassa lentokentän lipunmyynnissä ja asiakaspalvelussa 1.1.1985 - 30.4.1999 työskennellyt A ei kuulunut Suomen lakisääteisen työeläketurvan piiriin kyseisenä työskentelyaikana. - Uutiset
11.4.2011 11.43
Työeläke-lehti esittelee työmarkkinaosapuolten kannatTuoreessa Työeläke-lehdessä Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala toivoo, että työuraryhmän raportin avulla eläkekeskustelu pääsisi askelia eteenpäin. Lehti esittelee työmarkkinaosapuolten kannat Mikko Mäenpään (STTK), Lauri Lylyn (SAK), Mikko Pukkisen (EK) ja Matti Viljasen (Akava) haastatteluissa. - Uutiset
12.4.2011 11.01
Työryhmä: Viranomaisten koulutus kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi käynnistettävä pikaisestiKunniaan liittyvän väkivallan tunnistamiseen ja ennalta ehkäisyyn liittyvän koulutuksen valmistelu tulee aloittaa välittömästi, toteaa asiaan perehtynyt työryhmä. Koulutuksen sisällön valmistelua ehdotetaan sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle ja koulutuksen järjestäjäksi aluehallintovirastoja. - Uutiset
13.4.2011 11.52
Komissio toivoo palautetta terveydenhuollon parantamisesta tieto- ja viestintätekniikan avullaEuroopan komissio haluaa kuulla kansalaisten ja muiden osapuolten näkemyksiä siitä, millä tavoin EU voisi edistää tieto- ja viestintätekniikan käyttöä terveydenhuollossa (”eHealth”) ja parantaa siten terveydenhuollon laatua ja tehokkuutta. Niistä järjestettävä verkkokuuleminen päättyy 25. toukokuuta 2011. - Uutiset
27.4.2011 17.05
Helsingin kaupungin työryhmä: Kerjäläisiä autettava kotimaissaanHelsingin kaupungin asettama työryhmä pitää yksittäisen kaupungin mahdollisuuksia vastata romanikerjäläisten avun tarpeeseen vähäisinä. Sen mielestä Helsinkiä ei lähtökohtaisesti voida pitää vastuussa yksittäisen kansanryhmän majoittamisesta ja muusta auttamisesta. Työryhmä esittääkin, että asia tulisi ratkaista EU:n tuella jäsenvaltioissa. - Uutiset
28.4.2011 12.21
Valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin ihmiskaupparaportoijan kertomuksen ja eduskunnan vaatimusten johdostaValtioneuvosto merkitsi 28. huhtikuuta tiedoksi eduskunnan kirjelmän ihmiskaupparaportoijan kertomuksesta ja päätti ryhtyä kirjelmän kannanottojen vaatimiin toimenpiteisiin. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut asiasta mietinnön. Eduskunta hyväksyi mietinnön mukaisen kannanoton, jonka mukaan eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta, mutta eduskunta edellyttää valtioneuvoston ryhtyvän asiassa useisiin toimenpiteisiin. - Uutiset
6.5.2011 8.08
Unionin tuomioistuin: Saksa ei voinut edellyttää tietyssä osavaltiossa asumista myöntäessään sosiaalisia etuja vammaisilleSaksan katsottiin rikkoneen sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta annettua asetusta, kun se oli edellyttänyt sokeille, kuuroille ja vammaisille tarkoitettujen etuuksien myöntämiseltä, että henkilöt asuvat tai oleskelevat vakituisesti asianomaisessa osavaltiossa. - Uutiset
13.5.2011 8.19
Komissio kannustaa EU-maita investoimaan entistä enemmän terveydenhuoltoalan tieto- ja viestintätekniikkaanKomissio suunnittelee parhaillaan kohdennettuja aloitteita, joilla lisätään tieto- ja viestintätekniikan käyttöä EU:ssa. Aiheesta on meneillään myös julkinen kuuleminen, johon voi osallistua 25. toukokuuta saakka. - Uutiset
17.5.2011 9.43
Euroopan neuvosto selvittää sairaanhoidon lapsiystävällisyyttäEuroopan neuvosto selvittää parhaillaan kyselyllä jäsenmaidensa sairaanhoidon lapsiystävällisyyttä. Suomen osuuden toteuttaa lapsiasiavaltuutetun toimisto yhteistyössä HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan sekä Keski-Suomen keskussairaalan lastenosaston kanssa. - Uutiset
19.5.2011 9.44
OECD on selvittänyt pitkäaikaishoidon järjestämistä eri maissaVuonna 2008 OECD-maat käyttivät pitkäaikaishoitoon keskimäärin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja osuuden ennustetaan kaksin- tai jopa kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Suomessa pitkäaikaishoidon menojen osuus bruttokansantuotteesta oli 2,2 prosenttia vuonna 2008. - Uutiset
3.6.2011 7.06
Ulkomailta – Kiina: Ulkomaisten työntekijöiden liityttävä kiinalaiseen sosiaaliturvajärjestelmäänKiinassa yli puoli vuotta työskentelevien ulkomaalaisten on liityttävä Kiinan sosiaaliturvajärjestelmään heinäkuun aikana. Tämä merkitsee lisäkuluja työntekijöille ja työnantajille. Esimerkiksi Pekingissä kulut voivat nousta yli 500 euroa kuussa työntekijää kohden. - Uutiset
6.6.2011 8.06
Ulkomailta - Turkki: EU-jäsenyysneuvottelujen haasteena Kypros ja ihmisoikeudetTurkin EU-jäsenyysneuvottelut ovat polkeneet paikallaan jo vuoden. Uusia askeleita on luvassa mahdollisesti vasta kesäkuussa pidettävien Turkin parlamenttivaalien jälkeen. - Uutiset
6.6.2011 14.16
ILO:n sadas työkonferenssi koolla GenevessäKansainvälisen työjärjestö ILO:n sadas työkonferenssi on aloittanut reilun parin viikon mittaisen urakkansa Genevessä. Tänä vuonna työkonferenssissa on tarkoitus hyväksyä kansainvälinen kotitaloustyöntekijöitä koskeva sopimus. - Uutiset
7.6.2011 14.36
EU-maissa asuville suomalaiseläkeläisille uudenlainen eurooppalainen sairaanhoitokortti ja suorakorvaus lääkkeistäSuomi vastaa EU-maissa vakituisesti asuvien ja vain Suomesta eläkettä saavien eläkeläisten sairaanhoidon kustannuksista. Eläkeläisellä on oikeus kaikkeen tarvitsemaansa sairaanhoitoon asuinvaltiossaan. Toukokuusta 2010 alkaen EU-maissa vakituisesti asuvat eläkeläiset ovat saaneet eurooppalaisen sairaanhoitokortin Kelasta. Aiemmin kortin antoi asuinvaltio. - Uutiset
9.6.2011 10.04
Suuri valiokunta ei niele komission ehdotusta ulkomaalaiselle yrittäjälle maksettavasta työttömyyspäivärahastaEduskunnan suuri valiokunta suhtautuu kielteisesti sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista säätelevän komission asetusehdotukseen, jonka mukaan asuinmaahan palaava yrittäjä saisi kuuden kuukauden ajan työttömyysetuutta viimeisestä työssäolovaltiosta, mikäli asuinvaltio ei maksa yrittäjille työttömyysturvaetuuksia. Käytännössä exportointivelvollisuus kohdistuisi vain Suomeen, Ruotsiin ja Tanskan. - Uutiset
21.6.2011 5.57
Pohjoismainen perhekeskusosaaminen on koottu yhteen julkaisuunPohjoismaiset kokemukset ja perhekeskusosaaminen on nyt koottu yhteen skandinaaviseksi julkaisuksi: Familjecenter i Norden - en resurs för barn och familjer. Se julkaistaan myöhemmin myös suomeksi ja englanniksi. - Uutiset
28.6.2011 10.27
EU:n johtajat vahvistivat komission suunnitelman romanien osallistamiseksiBrysselissä kokoontuneet Euroopan johtajat hyväksyivät 24. kesäkuuta Euroopan komission EU:n puitekehyksen romanien kansallisille integrointistrategioille. Puitekehyksen mukaisesti kunkin EU:n 27:n jäsenvaltion on eriteltävä, kuinka se aikoo auttaa alueellaan asuvia kaikkein heikoimmassa asemassa olevia romaniyhteisöjä. Hallitusten on esitettävä kansalliset suunnitelmansa vuoden 2011 loppuun mennessä. - Uutiset
22.8.2011 11.22
Eurooppatiedotus muistuttaa: Uusi direktiivi selkeyttää EU-kansalaisen oikeuksia saada hoitoa ulkomaillaEU-kansalaisilla on mahdollisuus hakeutua sairaanhoitoon myös muihin jäsenmaihin. Hoidon järjestelyt ja korvauskäytännöt vaihtelevat tapauksesta riippuen. Helmikuussa hyväksytty direktiivi potilaiden oikeuksista rajatylittävässä terveydenhuollossa selventää oikeuksia hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan. - Uutiset
1.11.2011 10.12
EU-tuomioistuin: Portugalin edellyttämä ennakkolupa toisessa jäsenvaltiossa sairaalan ulkopuolella saadun hoidon korvaamisesta on vastoin EU-lainsäädäntöäPortugali ei ole noudattanut EY 49 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on säätänyt, että sairaalan ulkopuolella tehdyistä hoitotoimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa aiheutuneiden kulujen korvaaminen edellyttää ennakkolupaa, joka myönnetään vain hyvin rajoitetuin edellytyksin. - Uutiset
28.11.2011 7.21
Sosiaali- ja terveysalaa koskeva yhteistyömuistio Venäjän kanssa allekirjoitettiin - Venäjä nimesi yhdyshenkilön tutkintotodistusten tarkistamiseksiSuomi ja Venäjä allekirjoittivat 25. marraskuuta Pietarissa yhteistyömuistion, jossa osapuolet sopivat yhteistyöstä muun muassa terveyden edistämisessä, tartuntatautien kuten HIV/Aidsin, tuberkuloosin ja hepatiitin ehkäisemisessä, terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujärjestelmien lainsäädännön ja -järjestelmien kehittämisessä, yhteisten alojen tieteellisissä tutkimuksissa sekä työsuojelujärjestelmien kehittämisessä. Lisäksi Venäjä nimesi yhdyshenkilön, jonka kautta Suomen viranomaiset voivat jatkossa tiedustella terveydenhuollon ammattihenkilöiden tutkintotodistusten oikeellisuutta. - Uutiset
7.12.2011 14.02
Komissio, EU-parlamentti, neuvosto ja Euroopan vammaisfoorumi yhdistävät voimiaanEuroopan unionin toimielinten johtajat osallistuivat ensi kertaa Euroopan vammaisfoorumin kokoukseen, jossa keskusteltiin Euroopan 80 miljoonan vammaisen elämään liittyvistä kysymyksistä. - Uutiset
22.12.2011 7.52
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu Sveitsissä ansaittujen tulojen huomioon ottamisesta ruotsalaisessa vanhempainrahassaEU-tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisu Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön asiassa, jossa asianosaisina ovat Sveitsistä perheensä kanssa takaisin Ruotsiin muuttanut äiti ja kansallinen vakuutuskassa ja joka koskee sitä, että vakuutuskassa kieltäytyi ottamasta huomioon lapsen hoitamiseen tarkoitetun perhe-etuuden määrän laskemiseksi ajanjaksoa, jonka äiti oli työskennellyt Sveitsissä. - Uutiset
27.12.2011 13.13
Pohjoisen hyvinvointitieto yhtenevään tiedonhankintaanLapin yliopisto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu ovat käynnistäneet syyskuussa 2011 Pohjoisen hyvinvoinnin tietopaikka -hankkeen, jonka tarkoituksena on koota yhteen monitasoinen hyvinvointitieto kaikkien saataville. - Uutiset
2.2.2012 14.09
Valtioneuvosto: Komissio ehdotus yhteistyön tiivistämisestä terveysuhkien torjunnassa kaventaisi jäsenmaiden toimivaltaa kriiseissäKomission päätösehdotuksella säänneltäisiin vakavien terveysuhkien seurantaa ja torjuntaa sekä näihin liittyvää valmiussuunnittelua. Uhat voivat olla esimerkiksi tartuntatauteja, muita biologisia tai kemiallisia uhkia, tai ilmastonmuutoksen aiheuttamia helle-, pakkas- ja myrskyuhkia. Ehdotus siirtäisi kansallista päätös- ja toimeenpanovaltaa komissiolle. - Uutiset
21.2.2012 7.54
Julkisasiamieheltä ratkaisuehdotus lapsilisän kaltaisen perhe-etuuden myöntämisestä kausityöntekijälleEU-säädökset eivät estä valtiota myöntämästä perhe-etuuksia sen alueella ainoastaan tilapäisesti tai lähetettynä työntekijänä työskentelevälle työntekijälle, jonka lapset eivät oleskele vakinaisesti kyseisessä jäsenvaltiossa. EU-lainsäädäntö ei kuitenkaan velvoita myöntämään tällaisia etuja ja jäsenvaltio voi vähentää maksamastaan lapsilisästä toisessa valtiossa maksetun etuuden. - Uutiset
15.3.2012 13.00
Hallintotuomioistuinten juttumäärä väheni hieman vuonna 2011 - ulkomaalaisia ja verotusta koskevat asiat lisääntyivät, KHO:ssa valitusluvat ennätykseenHallintotuomioistuimiin tuli 2011 vireille 33 190 lainkäyttöasiaa, mikä on hieman edellistä vuotta vähemmän. Luku käy ilmi hallintotuomioistuinten toimintakertomuksesta, johon on koottu korkeimman hallinto-oikeuden, alueellisten hallinto-oikeuksien sekä markkinaoikeuden ja vakuutusoikeuden viime vuoden tiedot. - Uutiset
19.3.2012 7.20
Voidaanko "pohjoismainen malli" rekisteröidä puolueen tavaramerkiksi?Ruotsin sosiaalidemokraatit hakivat joulukuussa 2011 tavaramerkkirekisteröintiä käsitteelle "pohjoismainen malli". Aiheesta käydyssä keskustelussa sosiaalidemokraatit ovat pitäneet yleisesti hyväksyttynä tosiasiana, että Pohjoismaille ominaisen hyvinvointivaltion ja markkinatalouden yhdistelmä on tulosta ennen kaikkea työväenliikkeen panoksesta 1900-luvulla. Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto ovat tehneet väitteen tavaramerkkiä vastaan. Väitteessä korostetaan, että kyse on juridisesta asiasta. - Uutiset
28.3.2012 11.06
WHO:n raportti: Alkoholi on EU-maiden kolmanneksi suurin kansanterveyden haitta ja kuolinsyyAlkoholi on Euroopassa kolmanneksi tärkein syy sairastavuuteen ja kuolleisuuteen tupakan ja korkean verenpaineen jälkeen. Tutkimuksissa havaittiin myös, että anniskelupaikkojen aukioloaikojen lyhentäminen johti häiriökäyttäytymisen ja omaisuuden tuhoamisen vähenemiseen kun taas pidentäminen johti pahoinpitelyjen huomattavaan lisääntymiseen. - Uutiset
12.4.2012 13.47
Ympäristöministeriön selvitys romanien asumisesta valmistuiYmpäristöministeriön tilaama selvitys romanien asumisesta on valmistunut. Selvityksessä kartoitettiin valtion tukemissa vuokra-asunnoissa asuvien romanien asunnon saantiin, vaihtamiseen ja asumiseen liittyviä ongelmia sekä yhdenvertaisuuden toteutumista romanien ja valtaväestön asumisessa. Pääosa romaneista asuu valtion tukemissa vuokra-asunnoissa, koska heillä on vaikeuksia saada muuta vuokra-asuntoa. Lisäksi selvitettiin romanikulttuuriin liittyvien tapojen yhteyttä asumisongelmiin. - Uutiset
3.5.2012 16.43
Assosiaatiosopimuksilla Turkin, Montenegron, San Marinon ja Albanian välillä parannetaan syrjimättömyyden toteuttamista sosiaaliturvan alallaKomissio on antanut ehdotukset, joilla määrätään syrjimättömyyden toteuttamisesta sosiaaliturvan alalla sekä jäsenvaltioiden ja asianomaisten valtioiden sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisen keskeiset periaatteet. Suomi on sitoutunut assosiaatiosopimusten tavoitteisiin ja suuntaviivoihin. - Uutiset
10.5.2012 14.26
Työntekijät liikkuvat maailmalla - entä eläke?Ulkomailla töissä olevan työntekijän eläketurva määräytyy yleensä työskentelymaan lakien mukaisesti. Tilapäisen työn ajan voi kuitenkin pysyä Suomen eläketurvan piirissä niin sanottuna lähetettynä työntekijänä. - Uutiset
14.5.2012 7.46
Virolle tuomio Suomesta saatujen eläkkeiden syrjivästä verokohtelustaEU-tuomioistuin katsoo, ettei Viro ole noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, koska se on jättänyt ulkomailla asuvat eläkeläiset tuloverolaissa (tulumaksuseadus) säädettyjen verovähennysten ulkopuolelle tilanteessa, jossa heitä ei heidän asuinjäsenvaltionsa verolainsäädännön nojalla veroteta asuinjäsenvaltiossa heidän eläkkeidensä pienuuden vuoksi. - Uutiset
23.5.2012 16.41
Komissio: Jäsenvaltioiden on aika toteuttaa kansalliset suunnitelmat romanien aseman parantamiseksiEuroopan komissio on julkaissut kertomuksen, jossa EU:n jäsenvaltioita kannustetaan toteuttamaan kansalliset strategiat Euroopan 10–12 miljoonan romanin taloudellisen ja sosiaalisen osallisuuden parantamiseksi. - Uutiset
31.5.2012 7.52
ETA-maat ryhtyvät soveltamaan sosiaaliturva-asetusta 883/2004Uusien asetusten soveltaminen tarkoittaa muutosta EU-eläkepäätöstä koskevaan muutoksenhakuun niissä tilanteissa, joissa henkilö on työskennellyt myös ETA-maissa (Norja, Islanti ja Liechtenstein). - Uutiset
6.6.2012 9.43
Eurooppalainen sairaanhoitokortti -sovellus älypuhelimessa auttaa matkallaÄlypuhelimiin (iOS, Android ja Windows 7) on nyt saatavilla kätevä opas, joka kertoo, miten eurooppalaista sairaanhoitokorttia käytetään EU:n 27 jäsenvaltiossa sekä Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa ja Sveitsissä. - Uutiset
12.6.2012 15.00
Pohjoismainen sosiaaliturvasopimus uudistetaanPohjoismaiset sosiaali- ja terveysministerit ovat allekirjoittaneet uudistetun pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen tiistaina 12. kesäkuuta Norjan Bergenissä. - Uutiset
12.6.2012 15.31
Suomen ja Intian välille sosiaaliturvasopimusSopimuksen perusteella vältetään kaksinkertaiset eläkemaksut, mikä on tärkeää Intiassa toimiville suomalaisille yrityksille ja niiden palveluksessa oleville työntekijöille. - Uutiset
13.6.2012 6.55
EU-tuomioistuin: EU-lainsäädäntö ei estä jäsenvaltiota toimivallan puuttumisen vuoksi myöntämästä perhe-etuuksia lähetetyille työtekijöille tai kausityöntekijöilleEU-tuomioistuin katsoo saksalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, ettei EU-lainsäädäntö estä jäsenvaltiota myöntämästä perhe-etuuksia lähetetyille tai kausityöntekijöille, joiden osalta jäsenvaltio ei olisi lähtökohtaisesti toimivaltainen. - Uutiset
19.6.2012 15.33
Nyt myös Sveitsi ja ETA-maat soveltavat EY-asetusta 883/2004Muutoksen myötä lasten kotihoidon tukea voidaan maksaa Sveitsiin, Norjaan, Islantiin tai Liechtensteiniin menevän opiskelijan, perheenjäsenen tai eläkeläisen mukana seuraavasta lapsesta, jos he kuuluvat Suomen sosiaaliturvaan. - Uutiset
29.6.2012 6.29
Kansaneläkkeen määrään vaikuttava asumisajan laskentasääntö muuttuu ulkomailta eläkettä saavillaAika, jonka henkilö on asunut Suomessa ja saanut samalla eläkettä ulkomailta, otetaan jatkossa huomioon laskettaessa kansaneläkkeen määrää. Lait tulevat voimaan 1.7.2012. - Uutiset
29.6.2012 8.23
EU:n sosiaaliturvalainsäädännön muutokset tulivat voimaanTorstaina 28. kesäkuuta tuli voimaan uusia sosiaaliturvan koordinaatiosäännöksiä EU-jäsenmaiden välillä. Säännökset koskevat yrittäjien työttömyysturvaa ja lentohenkilöstöön sovellettavan sosiaaliturvalainsäädännön valintaa. - Uutiset
4.7.2012 8.32
Ulkomailta maksettava eläke ei enää aina estä vakuutusajan karttumista kansaneläkettä vartenEläkkeensaajina Suomeen muuttaneet eivät ole aiemmin saaneet kansaneläkettä. Lainmuutoksen ansiosta tilanne on muuttunut ja kansaneläkettä voi hakea Kelasta uudelleen. Jos hakemus jätetään viimeistään 31.1.2013, eläke voidaan myöntää lainmuutoksen voimaantulosta 1.7.2012 alkaen. - Uutiset
11.7.2012 15.15
Eläketurvakeskus auttaa eläkkeen hakemisessa ulkomailtaVuonna 2012 Eläketurvakeskus avusti 10 000 henkilöä EU-eläkkeen hakemisessa. Työvoiman liikkuessa eläkkeen hakeminen ulkomailta koskee yhä useampaa. Työeläke-lehdessä osastopäällikkö Outi Lehmus kertoo ETK:n työeläkepalveluista Euroopan maihin. - Uutiset
12.7.2012 9.09
Rikoksen uhrin asemaa parantavan direktiivin käsittely etenee europarlamentissaRikoksen uhrin perusoikeudet turvataan pian kaikkialla EU:ssa riippumatta siitä, joutuuko hän esimerkiksi pahoinpitelyn vai terroriteon uhriksi. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta (FEMM) ja kansalaisvapauksien ja oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE) antoivat tiistaina 10. heinäkuuta hyväksyntänsä asiaa koskevalle direktiiville. Samaan aikaan kansalaisvapauksien valiokunta on sitä mieltä, että syytetyillä pitäisi olla oikeus ottaa yhteyttä asianajajaan heti poliisikuulustelujen alkaessa vaikka henkilöä ei olisi pidätetty. - Uutiset
17.7.2012 16.04
Komissio esittää jäsenvaltioille konkreettisia toimia eurooppalaisen tutkimusalueen (ERA) toteuttamiseksiERA loisi Eurooppaan tutkimuksen ja innovoinnin sisämarkkinat. Pyrkimyksenä on helpottaa tutkijoiden, tutkimuslaitosten ja yritysten välistä liikkuvuutta, kilpailua ja yhteistyötä rajojen yli. - Uutiset
1.8.2012 15.18
Norjasta suoraan tuotavilta koirilta ei enää vaadita ekinokokkilääkitystäLemmikkien tuontivaatimukset muuttuivat vuoden 2012 alussa ja nyt näihin vaatimuksiin on tullut uusi pieni muutos. Norjasta suoraan Suomeen tuotavien koirien ekinokokkilääkitystä ei enää vaadita. Muilta osin lemmikkien matkustussäädökset pysyvät samoina. - Uutiset
6.8.2012 12.50
ETK: Ulkomaille lähtevälle todistus sosiaaliturvastaTyökomennukselle EU- ja sosialiturvasopimusmaihin lähtevä työntekijä tarvitsee todistuksen Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta. Todistuksen myöntää ETK. Todistushakemus kannattaa tehdä sähköisesti. - Uutiset
4.9.2012 15.48
Ulkomailla asui 44 400 Kelan eläke-etuuksien saajaaKelan eläke-etuuksia maksettiin vuoden 2011 lopussa 44 400:lle ulkomailla asuvalle. Ruotsissa asuvia saajista oli 87 prosenttia. Muista maista saajia oli eniten Australiassa (1 600 saajaa) ja Saksassa (1 300 saajaa). Kaikkiaan Kelan eläke-etuuksia maksettiin 53 maahan. - Uutiset
6.9.2012 8.45
Vakuutusoikeuden ratkaisu Isossa-Britanniassa ansaittujen tulojen huomioon ottamisesta äitiys- ja vanhempainrahan suuruutta laskettaessaIsossa-Britanniassa työskennelleen A:n vanhempainpäivärahan määrää laskettaessa olisi neuvoston asetuksessa N:o 1408/71 vahvistetun yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen täyttämiseksi tullut ottaa huomioon sellaisen henkilön tulot Suomessa, joka työskenteli vastaavissa tehtävissä kuin A ja jolla oli niin ikään häneen verrattavissa oleva kokemus ja pätevyys. - Uutiset
24.9.2012 10.33
ETA-maat ja Sveitsi eivät ole mukana EU:n sosiaaliturva-asetuksen viimeisimmissä muutoksissaETA-maat (Norja, Islanti, Liechtenstein) ja Sveitsi ovat keväällä 2012 alkaneet soveltaa EU:n uutta sosiaaliturva-asetusta 883/2004. Kyseiset maat eivät kuitenkaan ole mukana 28.6.2012 voimaantulleissa asetuksen muutoksissa, ETK muistuttaa. - Uutiset
2.10.2012 11.53
STM: Kaikkia Suomessa asuvia lapsia suojellaan saman lastensuojelulain mukaisestiSuomen ja Venäjän mediassa on käsitelty perheoikeudellisia kysymyksiä, joissa osapuolina on ollut molempien maiden kansalaisia. STM huomauttaa, että perheen asuessa Suomessa asiat ratkaistaan Suomen lainsäädäntöä noudattaen. - Uutiset
5.10.2012 12.11
Sosiaaliturvashoppailua ja mafian organisoimaa työvoimaa Olkiluodossa?Olkiluodon ydinvoimalatyömaa on tuntunut myös työeläkevakuuttamisen valvojista loputtomalta urakalta. Työeläke-lehden lokakuun numerossa kerrotaan, minkälaista on kansainvälinen sosiaaliturvashoppailu. Metalliliiton Olkiluodon yhdyshenkilö kertoo lehdessä bulgarialaisista maalareista, jotka ovat kertoneet olevansa mafian omistaman rekrytointifirman kautta Olkiluodossa töissä joutuen maksamaan mafialle 50 euroa viikossa suojelurahaa. - Uutiset
9.10.2012 7.45
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu ”kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevän henkilön” käsitteestä EU:n sosiaaliturva-asetusta 1408/71 sovellettaessaHenkilö, joka sellaisten peräkkäisten työsopimusten perusteella, joissa työn suorituspaikaksi täsmennetään useamman jäsenvaltion alue, työskentelee tosiasiassa kunkin sopimuksen voimassaoloaikana vain yhden ainoan valtion alueella kerrallaan, ei voi kuulua sosiaaliturva-asetuksessa 1408/71 tarkoitetun käsitteen ”kahden tai useamman jäsenvaltion alueella tavallisesti työskentelevä henkilö” soveltamisalaan." - Uutiset
18.10.2012 15.01
Perheen kolmesta lapsesta kaksi päätettiin palauttaa takaisin Isoon-BritanniaanLasten äiti oli muuttanut 12.6.2011 kolmen lapsensa kanssa Isosta-Britanniasta Suomeen. KKO ei muuttanut HO:n määräystä, jolla vuonna 2004 syntynyt D ja vuonna 2007 syntynyt E oli isän vaatimuksesta määrätty heti palautettaviksi Isoon-Britanniaan. Vuonna 2002 syntyneen C:n osalta hakemusta ei sen sijaan voitu hyväksyä, kun isä ei ollut Ison-Britannian oikeusjärjestyksen mukaan C:n laillinen huoltaja. D:n ja E:n palauttamisen ei katsottu loukkaavan asianosaisten oikeutta perhe-elämän suojaan. - Uutiset
19.10.2012 12.02
Työryhmä: Suomeen ja Suomesta muuttavan sosiaaliturvaa selkeytettäväAsumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön tarkistamista selvittänyt työryhmä ehdottaa EU/ETA-maiden välisen sosiaaliturvan koordinointiin sekä pikaisesti toteutettavia korjauksia että perusteellista arviointia vaativia muutostarpeita. - Uutiset
29.10.2012 13.35
Haagin lapsikaappaussopimusta aletaan soveltaa Suomen ja Venäjän välillä vuoden 2013 alusta alkaenKansainvälisiä lapsikaappauksia koskeva Haagin yleissopimus tulee sovellettavaksi Suomen ja Venäjän välillä 1. tammikuuta 2013 alkaen. Sopimuksella varmistetaan lapsikaappaustilanteessa lapsen turvallinen palauttaminen asuinvaltioonsa. Venäjä liittyi sopimukseen heinäkuussa 2011. - Uutiset
29.10.2012 14.41
Venäläisiä terveysmatkailijoita houkutellaan SuomeenFinpro esitteli maanantaina 29. lokakuuta Pietarissa venäläisille suunnatun FinlandCare -terveyspalveluohjelman. Ohjelma edistää venäläisten terveysmatkailua Suomeen ja tukee kasvuhakuisten suomalaisyritysten sijoittumista Venäjän markkinoille. Venäjänkieliset verkkosivut ja asiakaspalvelu madaltavat venäläisten kynnystä hakeutua hoitoihin Suomeen. - Uutiset
23.11.2012 13.40
Esitys pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen hyväksymisestä annettiinHallituksen torstaina 22. marraskuuta antamassa esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä tehdyn pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen, joka on allekirjoitettu kesäkuussa 2012. - Uutiset
26.11.2012 11.02
EU-parlamentin marraskuun 2012 täysistunto pähkinänkuoressaParlamentti hyväksyi muun muassa uudet turvallisuussäännöt moottoripyörille, joiden mukaan yli 125-kuutioisiin moottoripyöriin täytyy asentaa ABS-jarrut. Myös säännökset kotitekoisten räjähteiden valmistamisen hankaloittamisesta hyväksyttiin. - Uutiset
21.1.2013 7.40
EU-parlamentin tammikuun 2013 täysistunto pähkinänkuoressaVuoden ensimmäisen täysistunnon aikana hyväksyttiin tiukemmat säännöt luottoluokituslaitoksille ja tuettiin EU:n suunnitelmia puuttua nuorisotyöttömyyteen. Kyproksen päättyneen puheenjohtajuuskauden saavutukset olivat esillä, ja istunnon aikana käytiin myös läpi Irlannin alkaneen kauden tavoitteita. - Uutiset
6.2.2013 15.20
Hoitoa voi jatkossa hakea toisesta maastaEU-kansalaisilla on viimeistään vuoden 2014 alusta alkaen oikeus hakea terveydenhuollon palveluita mistä tahansa toisesta EU-maasta. Siitä pitää huolen uusi potilasdirektiivi. Direktiivi aiheuttaa kuitenkin päänvaivaa STM:ssa, sillä nyt joudutaan pohtimaan, rinnastetaanko ulkomailla saatu hoito Suomessa yksityiseen vai julkiseen terveydenhuoltoon. - Uutiset
14.2.2013 13.32
Arviomuistio rajat ylittävästä terveydenhuollosta sekä raportti suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoimastaSuomalaisille potilaille korvataan jatkossa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä annettu terveydenhoito samoin periaattein kuin Suomessakin. Tämän mahdollistaa potilasdirektiivi viimeistään vuoden 2014 alusta. Potilasdirektiivin lähtökohta on, että potilas saa hakea vapaasti terveyspalveluja toisesta EU-maasta. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama ohjausryhmä on valmistellut potilasdirektiivin toimeenpanoa Suomessa. - Uutiset
20.2.2013 9.07
Ulkomailta - Venäjä: Venäjän terveydenhuoltojärjestelmä - tietoja terveyspalveluiden käytöstäKuka vastaa terveydenhuollosta ja terveyspoliittisesta päätöksenteosta? Miten palvelut rahoitetaan, kuka niitä tuottaa? Mikä on julkisen sektorin rooli ja missä laajuudessa yritykset tuottavat palveluja? Löytyykö kysyntää ja millaisiin palveluihin? Vastaukset mm. näihin kysymyksiin löytyvät Marina Zarubalovan HYVÄ-ohjelmalle laatimasta raportista.