Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
12.12.2008 10.29
Työolobarometri 2008 ennakkotiedot: Talouden alamäki näkyy epätasaisesti työoloissaVuonna 2008 palkansaajien työelämän laadulle antama kouluarvosana on 8,01. Se on parempi kuin vuosi sitten. Teollisuudessa ja valtiolla työskentelevien työelämän laatu on heikentynyt vuoden aikana. Kunnissa ja palvelusektorilla suunta on puolestaan ollut myönteinen. Kaikilla sektoreilla lähitulevaisuutta koskevat odotukset ovat muuttuneet aikaisempaa pessimistisemmiksi. - Uutiset
11.12.2008 13.07
SAK:n luottamusmieskysely: Joka kolmannella työpaikalla havaittu syrjintääSAK:n luottamusmieskyselyn mukaan joka kolmannella suomalaisista työpaikoista (31 %) on havaittu syrjintää. Eniten syrjintää on luottamusmiesten mukaan yksityisillä palvelualoilla, joilla on tehty syrjintäkieltoa loukkaavia havaintoja 43 prosentilla työpaikoista. Julkisella sektorilla syrjintää on neljällä työpaikalla kymmenestä (38 %). Vähiten havaintoja syrjinnästä on tehty teollisuuden työpaikoilla, mutta sielläkin syrjintäkieltoja on loukattu viidellä työpaikalla kymmenestä (22 %). - Uutiset
11.12.2008 10.53
Pääluottamusmiehelle isot korvaukset laittomasta irtisanomisestaTurun käräjäoikeus on 10. joulukuuta 2008 antamallaan tuomiolla velvoittanut Raisio Oyj:n suorittamaan elokuussa 2007 irtisanomalleen entiselle pääluottamusmiehelle ja irtisanottaessa konsernin hallintoneuvostoon kuuluneelle henkilöstöedustajalle 20 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen työsuhteen laittomasta irtisanomisesta. Työsopimuslain mukainen enimmäiskorvaus olisi tilanteessa voinut olla 30 kuukauden palkka, mutta käräjäoikeus puntaroi korvausta korottavia ja alentavia seikkoja niin, että 20 kuukauden palkan maksattamista pidettiin riittävänä. - Uutiset
11.12.2008 10.23
Työtuomioistuimen ratkaisujaTyötuomioistuin on julkaissut ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa työtaistelusta sekä työajasta. - Uutiset
9.12.2008 11.23
Maailmanlaajuista yhteistyötä vahvistetaan terveysturva-asioissaG7-maiden ja Meksikon terveysministerit ja Maailman terveysjärjestön edustajat osallistuivat Euroopan komission isännöimään Maailmanlaajuisen terveysturva-aloitteen (GHSI) yhdeksänteen ministerikokoukseen 1.-5. joulukuuta. GHSI-aloitteella pyritään vahvistamaan maailmanlaajuista yhteistyötä terveysturva-asioissa. Tavoitteena on torjua kemiallisia ja biologisia sekä säteilyyn ja ydinaineisiin liittyviä terveysuhkia ja kehittää varautumista ja vastatoimia influenssapandemioihin. Kokouksen lopuksi laaditaan tiedonanto, jossa luetellaan GHSI:n tähänastiset saavutukset ja määritellään tulevat yhteiset tehtävät terveysturvan parantamiseksi. - Uutiset
9.12.2008 8.20
Puupellettien varastoinnissa ja kuljetuksissa suuria terveysvaarojaSosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto kehottaa työturvallisuudesta vastaavia kiinnittämään huomiota puupellettivarastoissa tai -kuljetuksessa työskentelevien työturvallisuuteen. Sekä Ruotsissa että Suomessa on pystytty mittauksilla vahvistamaan, että puupellettien merikuljetukseen ja varastointiin liittyy terveysvaaroja. Puupellettien varastoinnissa tietyissä olosuhteissa voi muodostua terveydelle haitallisia määriä muun muassa häkäkaasua ja aldehydejä. Myös joitain kuolemaan johtaneita tapaturmia on sattunut. - Uutiset
8.12.2008 9.36
Yritysneuvostodirektiivin muutoksista yhteisymmärrysEuroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisessä "trilogissa" (trialogue) on päästy kompromissiin komission yritysneuvostodirektiivin muutosesitykseen tehtävistä muutoksista. Parlamentti hyväksynee täysistunnossaan 16. joulukuuta 2008 päätöslauselmansa tämän kompromissin mukaisena, kerrotaan Palkansaajajärjestöjen EU-edustustosta. - Uutiset
5.12.2008 15.59
Julkishallinnon esimerkkiä työsuhdeturvasta Varkaudesta: 15 vuotta määräaikaisuuksia - raskauden vuoksi potkutVarkauden kaupunki piti perushoitajaa lähes 15 vuotta määräaikaisessa työsuhteessa, mutta lopetti työt heti äitiysloman alettu. Itä-Suomen hovioikeus totesi, että naisen työsuhteen päättäminen johtui naisen raskaudesta. Hovioikeuden mielestä Varkauden kaupungilla ei ollut myöskään perusteltua syytä toistuvien määräaikaisten työsopimusten tekemiseen, kertoo muun muassa Savon Sanomat. - Uutiset
3.12.2008 12.20
Rakennusliikkeelle tuomittu 10.000 €:n yhteisösakko pysyi hovioikeudessaTurun hovioikeus on pysyttänyt voimassa lempäälässä toimivalle rakennusalan yritykselle tuomitun 10.000 €:n yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Samalla yhtiön entiselle toimitusjohtajalle vahvistettiin 20 päiväsakon eli 300 €:n ja hallituksen puheenjohtajalle 20 päiväsakon eli 230 €:n rangaistukset työturvallisuusrikoksesta, tiedotetaan Hämeen työsuojelupiiristä. - Uutiset
2.12.2008 13.03
Työolot muuttuneet vain vähän - sairauspoissaolojen, työtapaturmien ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kuitenkin kasvussaSairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kasvanut, mutta työolot Suomessa eivät ole muuttuneet merkittävästi kymmenessä vuodessa. Tämä ilmenee sosiaali- ja terveysministeriön työsuojelustrategian kolmannesta seurantaraportista, joka on laadittu yhdessä työsuojeluneuvottelukunnan kanssa. - Uutiset
1.12.2008 12.39
Irlannin parlamentin raportti Lissabonin sopimuksestaIrlannin parlamentin alakomitea on julkaissut raportin Lissabonin sopimuksesta ja maan tulevaisuudesta Euroopan unionissa "Ireland's future in the European Union: Challenges, Issues and Options". Raportti pyrkii löytämään reittejä, jotka auttaisivat Irlantia ratifioimaan EU:n perussopimuksia muuttavan Lissabonin sopimuksen. - Uutiset
28.11.2008 18.02
Työtapaturmat Suomessa vuonna 2006Vuoden 2006 aikana Suomessa sattui yhteensä hieman yli 146 000 työtapaturmaa, käy ilmi Tilastokeskuksen tilastoista. Palkansaajille näistä sattui noin 134 000 ja yrittäjille (mukaan lukien maatalousyrittäjät) noin 11 800. Työpaikoilla tai työliikenteessä sattui suurin osa kaikista työtapaturmista eli hieman yli 127 300 tapausta, kun vastaavasti noin 18 800 työtapaturmaa sattui työmatkoilla. - Uutiset
28.11.2008 13.26
Työtuomioistuimen ratkaisujaTyötuomioistuin on julkaissut ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa irtisanomissuojasta, työtaistelusta ja oikeudenkäyntikuluista. - Uutiset
27.11.2008 17.52
Yhteisösakko kaasupullon räjähdystapaturmassaTuusulan käräjäoikeus tuomitsi 14. marraskuuta 2008 kaasupullojen täyttämistä harjoittavan yrityksen yhteisösakkoon. - Uutiset
27.11.2008 15.01
Sakkoja työnjohtajalle porrastapaturmassaHelsingin käräjäoikeus tuomitsi 12. marraskuuta 2008 työmaan vastaavan työnjohtajan työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta sakkoihin porrastapaturmassa. Kyseisessä tapauksessa kaksi eri työnantajille työtä tehnyttä työntekijää oli pudonnut irtoportailta, kun niiden yläpään kiinnitys oli pettänyt. Tapaturmassa toisen työntekijän jalat murtuivat. - Uutiset
27.11.2008 13.51
Sakkoja työaikakirjanpidon laiminlyönnistä ja virolaisten työntekijöiden syrjinnästäHyvinkään käräjäoikeus tuomitsi 21.11.2008 puutarha-alan yrityksen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan sakkoihin työsyrjinnästä ja työaikasuojelurikoksesta. - Uutiset
26.11.2008 14.25
Arajärvi aloittaa samapalkkaisuusohjelman puheenjohtajanaTohtori Pentti Arajärvi aloittaa Samapalkkaisuusohjelman korkean tason ryhmän uutena puheenjohtajana. Arajärven edeltäjä puheenjohtajana oli valtiotieteen maisteri Paavo Lipponen. Arajärvi toimii sosiaali- ja koulutusoikeuden professorina Joensuun yliopistossa. - Uutiset
25.11.2008 11.54
Nettivieraana hallintoneuvos Reino Kanerva: Miksi tapaturmia sattuu?Miksi tapaturmia sattuu? Miksi monet uupuvat työpaikan paineisiin? Onko eläkkeelle siirtyminen ennenaikaisesti vain työntekijän ongelma? Näitä ja monia muita työhön liittyviä hankalia kysymyksiä pitäisi voida ratkaista järkevästi ja niin tehokkaasti, että samalla kaikki voivat hyötyä paremmista työoloista, kirjoittaa hallitusneuvos Reino Kanerva STM:stä. - Uutiset
20.11.2008 16.17
Hämeen työsuojelupiiri varoittaa: tuntematon henkilö on esiintynyt luvatta työsuojelupiirin nimissä työpaikoillaHämeen työsuojelupiiri varoittaa henkilöstä, joka on kertonut olevansa Etelä-Suomen työsuojelupiirin tarkastaja ja kaupannut työpaikoille arvokasta ensiapulaukkua. Henkilö on esiitynyt viimeksi Riihimäen seudulla. - Uutiset
20.11.2008 16.05
OECD: Suomen sopeuduttava työntekijöiden terveyden ja työkyvyn eroihinSuomella on parannettavaa ihmisten työkyvyn, yksilöllisten voimavarojen ja työelämän tarpeiden yhdistämisessä. Tästä kertoo OECD:n teemaraportti terveysongelmista, vajaakuntoisuudesta ja työstä, joka julkistettiin tänään 20. marraskuuta. - Uutiset
20.11.2008 13.54
Perustuslakivaliokunta sivuutti oikeustieteen asiantuntijoiden näkemykset Lex NokiassaEduskunnan perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeustieteen asiantuntijat pitävät hallituksen esitystä sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamiseksi perustuslain vastaisena. Vastoin asiantuntijoiden näkemystä perustuslakivaliokunta päätti kuitenkin, että muutoslaki voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. - Uutiset
20.11.2008 12.56
Rakennuttajan edustajalle sakot työturvallisuusrikoksesta MäntässäMänttäläisen liikerakennuksen saneeraustyömaalla sattuneesta työntekijän loukkaantumiseen johtaneesta työtapaturmasta on tänään langetettu Tampereen käräjäoikeudessa sakkotuomiot sekä rakennuttajan edustajalle että työmaan vastaavalle työnjohtajalle. - Uutiset
20.11.2008 8.45
Palkkipino kaatui – sakot toimitusjohtajalleLahden käräjäoikeus tuomitsi tänään nastolalaisen metallialan yrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakon eli 320 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. - Uutiset
19.11.2008 13.05
Työtuomioistuimen ratkaisu sairausajan palkasta lapsen sairauden perusteellaTyötuomioistuin katsoi muun muassa, että poissaolon jatkuttua yli neljä kalenteripäivää työntekijällä ei ollut oikeutta vaatimaansa palkkaan. - Uutiset
19.11.2008 11.30
Europarlamentti ehdottaa uutta lainsäädäntöä naisten ja miesten palkkaerojen pienentämiseenEuroopan parlamentti pyytää virallisesti komissiota tekemään lainsäädäntöehdotuksia samapalkkaisuutta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Naiset ansaitsevat EU:ssa keskimäärin 15 prosenttia vähemmän kuin miehet ja yksityisellä sektorilla jopa 25 prosenttia vähemmän. - Uutiset
18.11.2008 8.21
Kunnat liittymässä lomauttajien joukkoonYhä useamman kunnan uskotaan turvautuvan lomautuksiin talouden tasapainottamiseksi, kertoo YLE Uutiset. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan lomauttavien kuntien tarkka määrä ei ole vielä tiedossa, mutta suunta on selvästi ylöspäin. Uusin mahdollinen lomauttaja on Kuopio, joka aloittaa tiistaina 18. marraskuuta asiaa koskevat yt-neuvottelut. - Uutiset
17.11.2008 17.16
Julkisen sektorin laittomat pätkätyöt jatkuvatSuomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry:n työmarkkinatutkimus paljastaa, että sen jäsenistä 25 % toimii määräaikaisissa palvelussuhteissa. Kun yksityisellä sektorilla heitä on 18 %, niin kuntasektorilla määräaikaisuuksia on 28 % ja valtiosektorilla jopa 30 %. Silloin kun määräaikaisuuksien laillisuuden tutkinta on viety oikeuteen, ei ratkaisuissa määräaikaisuudelle useinkaan ole löydetty perusteita, vaan ne on todettu laittomaksi ja työnantajaosapuoli on tuomittu korvauksiin, kerrotaan SVAL:sta. - Uutiset
17.11.2008 14.29
Metallin työsuojelusihteeri Pesola kummastelee valtion toimia AGM-ajoneuvonostinasiassa: Peittelevätkö viranomaiset virheitään?Metallityöväen Liiton vastaavan työsuojelusihteeri Juha Pesolan mielestä on eriskummallista, että valtio aikoo maksaa tuntuvia korvauksia laitevalmistajalle, joka tuotti Suomen markkinoille direktiivien vastaisen ja vaarallisen ajoneuvonostimen. Laitevalmistaja on Tampereen käräjäoikeudessa vaatinut valtiolta ja nostimen vaaralliseksi todenneelta työsuojelupiirin tarkastajalta korvauksia yrityksen markkina-aseman vahingoittamisesta. - Uutiset
17.11.2008 12.51
Kela ja EK: Pelkkä ongelma ei riitä sairauspäivärahan perusteeksiJopa 15 % kaikista sairauspoissaoloista on sellaisia, joissa sairaus tai työkyvyttömyys ei ole poissaolon perimmäinen syy. Elinkeinoelämän keskusliiton ylilääkäri Kari Kaukinen pahoittelee, että sairausperäisen työkyvyttömyyden käsite on jäänyt julkisuudessa epäselväksi.
- Näyttää siltä, että ongelmatilanteissa on yleisesti hyväksyttävää jäädä sairauslomalle, vaikkei ongelman taustalta löytyisi todellista sairautta, hän arvioi. - Uutiset
17.11.2008 11.13
Työturvallisuusrikoksesta tuomittu yhteisösakko pysyi hovissaTurun hovioikeus on pysyttänyt voimassa Toijalan käräjäoikeuden kesäkuussa 2007 Liha-Saarioinen Oy:lle tuomitseman 20.000 €:n yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta, kerrotaan Hämeen työsuojelupiiristä. Hovioikeus pysytti voimassa käräjäoikeuden koko päätöksen, jolla yhtiön lisäksi sen tuotantopäällikkö tuomittiin samasta rikoksesta 10 päiväsakon eli 310 €:n ja työnjohtaja samoin 10 päiväsakon eli 240 €:n sakkorangaistuksiin. - Uutiset
14.11.2008 13.28
Työtuomioistuimen ratkaisu luottamusmiehen siirtämisestä toiseen työhönLuottamusmiessopimuksen mukaan luottamusmiehenä ja osastoluottamusmiehenä toimivaa toimihenkilöä ei tätä tehtävää hoitaessaan saanut siirtää huonompipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli asianomaiseen tehtävään valituksi tullessaan. Kysymys siitä, oliko työnantaja menetellyt edellä mainitun määräyksen vastaisesti siirtäessään osastoluottamusmiehenä toimineen vuoromestarin päivätyöhön osastomestariksi, sekä osastoluottamusmiehen oikeudesta siirron johdosta saamatta jääneisiin vuoro- ja muihin vastaaviin lisiin. (Ään.) - Uutiset
14.11.2008 9.25
Ravintoloiden yleiskoneet usein puutteellisesti suojattuUudenmaan työsuojelupiiri on tehnyt tänä vuonna noin 100 tarkastusta ravintoloiden, kahviloiden ja hotellien keittiöihin. Tarkastetuista keittiöistä 27:ssä oli puutteita yleiskoneiden turvallisuudessa. Koneista puuttui suojaus käsivahinkojen estämiseksi. - Uutiset
13.11.2008 15.25
Tuomio työaikasuojelurikoksesta kuljetusyrittäjälleKauhajoen käräjäoikeus tuomitsi torstaina 6.11.2008 kauhajokelaisen kuljetusalan yrittäjän tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta ja työaikasuojelurikoksesta. - Uutiset
13.11.2008 15.07
PAM ja Suomen Kaupan Liitto: Kaupat voidaan pitää auki sunnuntaisin ympäri vuodenPAMin ja Suomen Kaupan Liiton välisissä neuvotteluissa päädyttiin tulokseen, että kaikki kaupat voisivat olla tulevaisuudessa auki sunnuntaisin ympäri vuoden. - Uutiset
13.11.2008 6.43
Työtuomioistuimen ratkaisujaTyötuomioistuin on julkaissut ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa irtisanomissuojasta, irtisanomisajan palkasta, lomauttamisesta ja määräaikaisesta työsopimuksesta. - Uutiset
10.11.2008 9.10
Tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön uudistamistyöryhmän muistioTapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön uudistamista pohtinut työryhmä ehdottaa, että tapaturmavakuutuslain, ammattitautilain, valtion virkamiesten tapaturmakorvauksesta ja tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain säännökset yhdistettäisiin samaan lakiin. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta säädettäisiin kuitenkin erillisellä lailla. - Uutiset
7.11.2008 7.31
Vähemmistövaltuutetulle kansallisia selvitystehtäviä etniseen syrjintään liittyvissä kysymyksissäVähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettuun lakiin vahvistetaan muutos, jonka mukaan vähemmistövaltuutetun tehtävänä on tehdä ja teettää riippumattomia selvityksiä etniseen syrjintään liittyvistä kysymyksistä kansallisella tasolla. - Uutiset
6.11.2008 15.13
Rakennusalan yrittäjälle sakot suojaamattomasta sirkkelistäTampereen käräjäoikeus tuomitsi mänttäläisen rakennusalan yrittäjän 20 päiväsakon eli 140 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. - Uutiset
6.11.2008 14.01
Työaikadirektiiviin ehdotetaan muutoksia muun muassa päivystyksen osaltaEuroopan parlamentin työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta pääsi yhteisymmärrykseen kaikkiaan 23 muutoksesta ministerineuvoston yhteiseen kantaan työaikadirektiivistä. Työnantajapuolen BusinessEurope pelkää valiokunnan kannan hyväksymisen vaarantavan kompromissin, jonka neuvosto kesäkuussa hyväksyi. - Uutiset
6.11.2008 10.41
Kuntien työelämän tutkimushanke: Työhyvinvointia vuorovaikutteisella johtamisellaTyöhyvinvointi syntyy työn sujuvuudesta ja työyhteisön toimivuudesta, joita parhaiten voidaan tukea vuorovaikutteisella henkilöstöjohtamisella. Henkilöstö kokee työnsä mielekkääksi, kun työn tuloksia arvioidaan säännöllisesti ja hyvistä tuloksista palkitaan, ilmenee kunta-alalla toteutetun laajan tutkimus-hankkeen tuloksista. - Uutiset
5.11.2008 9.40
Kuntaliitosten onnistumisia tutkittiinEsimiesten kyvyt ja mahdollisuudet johtaa alaisiaan jokapäiväisessä työssä ovat ratkaisevia kuntaliitoksen onnistumiselle. Kuntaliitoksissa pitää huomioida henkilöstön asema jo suunnitteluvaiheessa ja tehdä henkilöstöä koskevat ratkaisut mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tulokset käyvät ilmi Kuntaliiton ja Lapin yliopiston tutkimuksesta, jossa selvitettiin kuuden kuntaliitoksen onnistumista henkilöstön kokemana. - Uutiset
3.11.2008 10.03
Työministeri kerää ideoitaTyö- ja elinkeinoministeriön Sukupolvifoorumi-blogi on uudenlainen suoran vaikuttamisen kanava työelämän haasteiden kartoittamiseen. Digitaalisessa ideahaavissa kerätään työelämästä henkilökohtaisia kokemuksia ja pohdintoja, joita muut voivat kommentoida. - Uutiset
31.10.2008 7.30
Työtuomioistuimen ratkaisujaTyötuomioistuin on julkaissut ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa urakkapalkasta, irtisanomissuojasta ja päihtymyksestä työpaikan ulkopuolella, työtaistelusta sekä palkkaryhmittelystä. - Uutiset
29.10.2008 19.17
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisujaTapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta on vuonna 2008 julkaissut ratkaisut koskien kahden kuulokojeen korvaamista ja ammattiastman toteamista. - Uutiset
29.10.2008 15.00
Varhainen puuttuminen helpottaa häirintätapausten ratkaisua työpaikoillaTurun ja Porin työsuojelupiiri suosittelee työnantajaa laatimaan ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä varhaisen puuttumisen hallintamallin häirintäasioiden käsittelemiseksi. Tarkastaja Jaana Saarisen käytännön kokemuksen mukaan hallintamallin menestyksekäs käyttö edellyttää esimiehille annettavaa koulutusta, sillä muutoin he saattavat kokea häirintätilanteiden selvittämisen vaikeaksi. - Uutiset
28.10.2008 11.35
KHO:n ratkaisu kunnallisen viranhaltijan virantoimituspaikkaa koskevassa asiassaKorkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n toistaiseksi voimassa olevan virkasuhteen virantoimituspaikan muuttaminen vaikutti A:n oikeusasemaan siinä määrin, että hänellä oli perusteltua katsoa olevan oikeus saattaa siirtomääräyksensä lainmukaisuus tuomioistuimen ratkaistavaksi. - Uutiset
27.10.2008 6.03
Viittä prosenttia työntekijöistä kiusataanPalkansaajista viisi prosenttia eli 120 000 ihmistä kokee joutuvansa kiusaamisen kohteeksi työpaikallaan. Työterveyslaitoksesta muistutetaan, että työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa toimimaan niin, että häirintä tai muu epäasiallinen käytös työpaikalla loppuu. Kiusaamisesta puhuminen ja siihen puuttuminen koetaan kuitenkin vaikeaksi. - Uutiset
24.10.2008 17.41
Rakennustyömaiden henkilötunnisteiden käytössä paljon puutteitaLokakuun alussa 2008 järjestettiin kolmikantaisesti kampanjapäivä rakennustyömaiden henkilötunnisteen käytön edistämiseksi. Tarkastukset kohdistettiin rakennushankkeen rakennuttajaan, jonka velvollisuus henkilötunnisteesta huolehtiminen on. Työsuojelupiirit tarkastivat yhteensä 177 työmaata. Reilussa kolmanneksessa kohteista oli paljon huomauttamista. Tämän lisäksi kategoriaan vähän huomauttamista kuului 47 prosenttia työmaista. - Uutiset
23.10.2008 12.27
Europarlamentti hyväksyi vuokratyödirektiivinEuroopan parlamentti hyväksyi vuokratyödirektiivin sellaisenaan ilman tarkistuksia. Direktiivi takaa yhtäläiset oikeudet vuokratyöntekijöille suoraan työnantajan palkkaamien työntekijöiden kanssa. Jäsenmaiden tulee tehdä tarvittavat muutokset kansalliseen lainsäädäntöönsä kolmen vuoden sisällä. - Uutiset
22.10.2008 12.51
Sukupuolisilmälasit-verkkosivuilla pyritään edistämään tasa-arvoa valtion hankkeissaSosiaali- ja terveysministeriö on avannut sukupuolisilmälasien käyttöön opastavat verkkosivut. Virkamiesten työn tueksi tarkoitetuilla sivuilla on omat osionsa niin lainlaatijalle, talousarvion valmistelijalle, hankkeiden ja ohjelmien toteuttajille kuin tilastojen tuottajille ja käyttäjille. Sukupuolisilmälasien avulla voi tarkastella sitä, miten oma työ kohdistuu ja vaikuttaa naisiin ja miehiin.