Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
15.10.2004 14.11
EK varoittaa työvoimamenojen kasvusta - Suomi silti kilpailukykyisin maaSuomen teollisuustyöntekijän palkka- ja työvoimakustannukset ovat EU-maiden neljänneksi ja euroalueen kolmanneksi korkeimmat, kertoo EK:n tuore selvitys. Juuri julkistetun kansainvälisen yritysjohtajien järjestön vertailun mukaan Suomi on kuitenkin maailman kilpailukykyisin maa. - Uutiset
19.10.2004 10.15
HS: Viidennen lomaviikon voi pian vaihtaa rahaksiTyöministeri Tarja Filatov (sd) aikoo tuoda esityksen kiistellystä vuosilomalakipaketista ensi viikolla valtioneuvoston istuntoon, kertoo Helsingin Sanomat. - Uutiset
20.10.2004 8.53
Työpaikan tasa-arvo yhä ongelmaLähes puolet työssäkäyvistä naisista katsoo, että naisia ja miehiä ei arvosteta työntekijöinä samalla tavalla, kirjoittaa Aamulehti. Tasa-arvolakia ollaan parhaillaan uudistamassa ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa. - Uutiset
20.10.2004 9.53
Perustuslakivaliokunta: Poliisilta ei voida vaatia varusmiespalveluksen suorittamistaPerustuslakivaliokunta on antanut lausunnon hallituksen esityksestä laiksi poliisikoulutuksesta. Esityksen (ja myös nykyisin voimassa olevien säännösten) mukaan poliisin perustutkintokoulutukseen valittavan on tullut suorittaa asevelvollisuuslaissa tarkoitettu varusmiespalvelus naisia ja ahvenanmaalaisia lukuun ottamatta. Sääntelylle ei valiokunnan mielestä ole perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä perusteita, minkä vuoksi se on vastoin perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädettyä syrjintäkieltoa eikä se ole sopusoinnussa eräiden muidenkaan perustusoikeuksien kanssa. Valiokunta löysi esityksestä lisäksi huomautettavaa muun muassa opinnäytetöiden tekijänoikeuksia koskevasta säännöksestä. - Uutiset
20.10.2004 10.18
Suomen Yrittäjät vaatii veronkevennyksiä ja torjuu irtisanomiskustannusten nostamisenSuomen Yrittäjät moittii maan hallitusta siitä, että se on kytkenyt koko veropoliittisen liikkumatilansa tuloratkaisun syntymiseen ja sen sisältöön. Yrittäjien mukaan irtisanomiskustannusten nostamisella on kielteinen vaikutus työllisyyteen. - Uutiset
27.10.2004 11.06
Forum Partners: Lupahakemusprosessi Suomeen tulevien työntekijöiden osalta on muuttunut1.5.2004 voimaan tullut uusi ulkomaalaislaki toi aikaisempaan lakiin nähden useita muutoksia muiden ulkomaisten työntekijöiden kuin EU-kansalaisten työntekoa Suomessa koskeviin säännöksiin. Ulkomaalaislaki saatettiin voimaan hyvin nopealla aikataululla ja sen saama huomio jäi samaan aikaan ulkomaalaislain kanssa voimaan tulleen, uusien EU-kansalaisten Suomen työmarkkinoille pääsyä rajoittavan siirtymäaikalain herättämän keskustelun varjoon. - Uutiset
29.10.2004 11.09
Sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimukset muutetaan vastaamaan uudistuneita koulutusrakenteitaHallitus esittää säädettäväksi lain sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista. Laki korvaisi nykyisen kelpoisuuksia koskevan asetuksen. Laissa määritellään kelpoisuusvaatimukset keskeisiin sosiaalihuollon ammatteihin. Myös sosiaaliasiamiehen kelpoisuusvaatimukset määritellään laissa. - Uutiset
1.11.2004 10.27
Asianajajien ammatillinen valvonta uudistuuAsianajajien toimintaa koskevien kanteluiden ja asianajajien palkkioihin liittyvien riitojen käsittely Suomen Asianajajaliitossa keskitetään marraskuun alusta liiton valvontalautakunnalle. Julkisen varoituksen tilalle tulee mahdollisuus määrätä seuraamusmaksu, joka on suuruudeltaan vähintään 500 ja enintään 15 000 euroa. - Uutiset
4.11.2004 7.09
KKO:n ratkaisu tuomarin virasta eroamista koskevassa asiassaHovioikeus oli valtion virkamieslain 46 § 2 mom. nojalla antanut tuomarille hakemuksetta eron käräjätuomarin virasta välittömin vaikutuksin. Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei valituskielto valtion virkamieslain 58 §:ssä koske tällaista päätöstä ja että hovioikeuden päätökseen haetaan muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla. - Uutiset
5.11.2004 8.54
Komissio ehdottaa työaikadirektiivin muuttamistaDirektiiviin ehdotetaan lisättävän päivystysaikaa ja sellaista päivystysaikaa, jona ei työskennellä, koskevat määritelmät. Lisäksi ehdotetaan viikoittaisen enimmäistyöajan tasoittumisjakson määräytymisen muuttamista, lyhennetyn vuorokausilevon korvaavien lepoaikojen antamisajan muuttamista ja rajoituksia opt-out -järjestelyyn. - Uutiset
5.11.2004 10.11
KHO:n päätös EU:n tutkintojen tunnustamisjärjestelmää koskevassa asiassa (OTK)KHO 2004 T 2799Euroopan yhteisön valtion kansalainen - Tutkinto - Tutkintotodistus - Tunnustaminen - Kelpoisuuskoe - Opetushallitus - Päätöksen perusteleminen - Uutiset
8.11.2004 7.33
STTK-Opiskelijat: Määräaikaisuuksista käytännön ohjeet työpaikoilleOhjeissa olisi selkeästi kirjattuna määräaikaisuuksien lakisääteiset reunaehdot, kuten esimerkiksi määräaikaisten tasavertaiset mahdollisuudet osallistua koulutukseen ja hyödyntää työsuhde-etuja. Määräaikaisuuksien periaatteiden tulisi olla jokaisen työntekijän nähtävillä ja ne voitaisiin antaa käteen jo työsopimusta allekirjoitettaessa. - Uutiset
8.11.2004 10.06
Filatov puolustaa lakko-oikeuttaTyöministeri Tarja Filatov (sd.) ei näe syytä puuttua lakko-oikeuteen eikä nostaa laittomiksi tuomittujen lakkojen hyvityssakkoja. Lakko-oikeuden rajoittamista on vaatinut Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). - Uutiset
8.11.2004 10.38
SAK: Suomen ja Viron työmarkkinat tasa-arvoisemmaksiSAK toivoo hallitukselta tukea, jotta Suomen ja Viron työmarkkinoita voitaisiin kehittää tasavertaisemmiksi. Maiden erilainen lainsäädäntö aiheuttaa SAK:n mukaan entistä enemmän ongelmia virolaisen työvoiman lisääntyessä Suomessa. - Uutiset
8.11.2004 11.08
Palkkaerot pysyivät ennallaan vuonna 2002Palkkaerot säilyivät Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2002 lähes ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Myös miesten ja naisten palkkaerot pysyivät samalla tasolla. - Uutiset
9.11.2004 14.37
EK jätti kiistellyn työrauhaehdotuksensa hallitukselleElinkeinoelämän keskusliitto (EK) esittää valtioneuvostolle lähettämässään kirjelmässä työrauhasäännösten epäkohtien korjaamista. EK:n pyrkimyksenä on ennen kaikkea laittomien lakkojen hillitseminen. - Uutiset
9.11.2004 16.33
Viidettä lomaviikkoa ei saa rahanaTyöministeri Tarja Filatovin (sd.) esitys uudeksi vuosilomalaiksi ei sisällä mahdollisuutta muuttaa viidettä lomaviikkoa rahaksi. Esitys tuo kuitenkin parannuksia määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevien vuosilomaetuuksiin. Myös loman ajankohtaan on tulossa väljyyttä. - Uutiset
10.11.2004 20.58
Työttömyysvakuutus-<br>maksut nousevatSekä palkansaajan että työnantajan työttömyysvakuutusmaksuun tulee korotus ensi vuoden alusta. - Uutiset
11.11.2004 9.06
Toimikunta selvittämään kunta-alan yhteistoimintamenettelyn lakisääteistämistäAlue- ja kuntaministeri Hannes Manninen on asettanut toimikunnan selvittämään kunta-alan yhteistoimintamenettelyn sääntelyä. Toimikunnan puheenjohtajana toimii hallitusneuvos Esa Lonka työministeriöstä. - Uutiset
11.11.2004 9.39
EK tavoittelee työaikajoustojaElinkeinoelämän keskusliitto EK vaatii joustavia ja monipuolisia työaikaratkaisuja. Liiton mielestä Suomessa pitäisi olla mahdollisuus sopia paikallisesti myös työajan pidentämisestä työaikalain sallimissa rajoissa. AKAVA ja SAK eivät ole yllättyneitä EK:n tupo-tavoitteista. - Uutiset
11.11.2004 12.57
Neljäsosa naispalkansaajista kokee sukupuolestaan olevan haittaa palkkaukseenJoka neljäs naispalkansaaja koki vuonna 2004 sukupuolestaan olevan paljon tai jonkin verran haittaa palkkaukseen. Joka toinen mies oli puolestaan sitä mieltä, että naisten mahdollisuudet työelämässä eivät ole yhtä hyvät kuin miesten. - Uutiset
12.11.2004 11.54
Esitys vuosilomalaiksi annettiinUusi vuosilomalaki parantaa määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevien vuosilomaetuuksia sekä tuo loman ajankohtaan väljyyttä. Lakiesityksen toteutuminen turvaisi kaikille palkallisen vuosiloman sekä parantaisi työn ja perheen yhteensovittamista. - Uutiset
15.11.2004 14.57
Työryhmä rakentamaan samapalkkaisuusohjelmaaKaikki työmarkkinajärjestöt lähtevät rakentamaan naisten ja miesten samapalkkaisuutta edistävää ohjelmaa yhdessä hallituksen kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriö asettaman samapalkkaisuusohjelmatyöryhmän tehtävänä on yhteistyössä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kanssa laatia ohjelma, jonka toteuttamiseen kaikki osapuolet voivat sitoutua. - Uutiset
16.11.2004 9.03
Työaikapankkia pohtinut valmisteluryhmä neuvottelutulokseenTyöaikapankkia pohtineessa tupon valmisteluryhmässä maanantaina syntyneeseen neuvottelutulokseen sisältyvät työaikapankkien käyttöönottoa koskeva yleinen suositus sekä kirjaukset tarvittavasta lainsäädäntövalmistelusta. - Uutiset
17.11.2004 10.53
Prof. Seppo Koskinen: Työrauhavelvollisuus on tiukasti säädettyTyöehtosopimuslain mukainen työrauhavelvollisuus koskee vain työehtosopimukseen kohdistuvia työtaistelutoimenpiteitä. Työehtosopimuslain mukainen työrauhavelvollisuus ei määräydy sen mukaan, minkälaisia vaikutuksia työnseisauksella on ulkopuolisiin. Työehtosopimuslain perusteella ei synny velvollisuutta välttää esimerkiksi yhteiskuntavaarallista työtaistelua. Yksityisellä sektorilla ei myöskään ole yleistä velvollisuutta tehdä suojelutyötä. Toisaalta yleisesti käytössä olevista muodoista poikkeaviin työtaisteluihin suhtaudutaan kriittisesti. Arvostelua työnseisausta kohtaan esitetään useasti myös silloin, kun sen vaikutukset kohdistuvat enimmäkseen ulkopuolisiin. - Uutiset
17.11.2004 17.13
Selvitysmies esittää useita uudistuksia poliisin laillisuusvalvontaan ja lainsäädäntöönSisäasiainministeri Kari Rajamäki asetti kesäkuussa 2004 apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan selvittämään poliisin johtamisjärjestelmää ja sisäistä laillisuusvalvontaa, koska ministeriö halusi ulkopuolisen asiantuntijan näkemyksen asioista. Selvitysmies Jonkka esittää juuri valmistuneessa selvityksessään useita uudistuksia poliisin laillisuusvalvontaan ja poliisin hallintolakiin. Jonkan mukaan poliisin sisäinen laillisuusvalvonta on ollut riittämätöntä. Poliisilaitoksissa on tullut esiin virheellisyyksiä ja puutteita, jotka toimivalla lähiesimiesvalvonnalla olisi voitu välttää.
- Uutiset
18.11.2004 11.09
Selvitysmiehen loppuraportti Suomen innovaatiopolitiikastaSuomalainen tutkimustyö on laajaa. Keksintöjä tehdään, mutta innovaatiopolitiikka ei ole kansallisella tasolla yhtenäistä. Selvitysmies Markus Koskenlinna on valtion tiede- ja teknologianeuvoston pyynnöstä selvittänyt innovaatiotoiminnan edistämiseen osallistuvien välittäjäorganisaatioiden (teknologiakeskukset, erilaiset kehitysyhtiöt, yrityshautomot sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yrityssuhteita hoitavat tahot) toiminnan rakenteellisia haasteita ja sitä, miten niihin tulisi reagoida. - Uutiset
22.11.2004 13.09
"Älä ole masokisti" -kampanjalla pyritään parantamaan työilmapiiriäSosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman hankkeen tavoitteena on saada kaikki Suomen työikäiset ihmiset oivaltamaan, ettei heidän tarvitse kärsiä huonosta työilmapiiristä tai kehnosta työyhteisöstä. - Uutiset
24.11.2004 9.31
EOA pitää työnantajaviranomaisen kieltäytymistä periä ammattiyhdistyksen jäsenmaksuja yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisenaTyönantajaviranomainen kieltäytyi perimästä poliisien uuden ammattiyhdistyksen jäsenmaksuja, koska tämä yhdistys, Valtakunnallinen poliisiyhdistys Poliisit ry, ei ollut valtion keskussopijajärjestön jäsen. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio ei pidä menettelyä lainvastaisena, mutta kylläkin yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisena. Professori Mikael Hidén arvioi tapausta lausunnossaan perustuslain näkökulmasta. - Uutiset
26.11.2004 11.23
Työsopimuslakiin työntekijän eroamisikää koskevat säännöksetLain muutoksen myötä työntekijän työsuhde päättyy automaattisesti ilman irtisanomista ja irtisanomisaikaa sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana hän täyttää 68 vuotta, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi työsuhteen jatkamisesta. Laki tulee voimaan 1.1.2005 - Uutiset
26.11.2004 16.15
Ulosoton suojaosuudet säilyvät ennallaanVelallisen palkasta ja eläkkeestä ulosmittaamatta jätettävät ns. suojaosuudet säilyvät entisen suuruisina vuonna 2005. - Uutiset
30.11.2004 17.51
Joulukuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuussa 2004 voimaantulevia tärkeimpiä uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat:- naamioitumiskielto mielenosoituksissa,- pakkauksiin ja pakkausjätteisiin liittyvät muutokset,- verovelkatodistus uudistuu,- merityöaikalain muutokset,- KTMa mehuista ja tietyistä vastaavista valmisteista,- lääkkeiden korvattavuuteen muutoksia,- koirien, kissojen ja frettien tuonti Venäjältä helpottuu. - Uutiset
2.12.2004 15.13
Laki edistämään korkeakoulukeksintöjen hyödyntämistäValtioneuvosto hyväksyi 2.12.2004 esityksen uudeksi laiksi, jolla säädettäisiin oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin sekä muutoksesta työsuhdekeksintölakiin. Uudella lailla on tarkoitus selkeyttää korkeakouluissa tehtävien keksintöjen hyödyntämiseen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Lain tarkoituksena on tehostaa keksintöjen tunnistamista ja hyödyntämistä. Uuden lain soveltamisalaan kuuluvat kaikki korkeakoulujen palveluksessa olevat henkilöt ja sitä on sovellettava kaikissa suomalaisissa korkeakouluissa. - Uutiset
2.12.2004 15.52
Naistutkimuksen ja tasa-arvoasioiden portaali julkistettiinSosiaali- ja terveysministeriö on yhteistyössä Kristiina-instituutin kanssa toteuttanut Suomen ensimmäisen naistutkimuksen ja tasa-arvoasioiden portaalin ja asiantuntijatietokannan. Portaali on nimetty Minnaksi Minna Canthin mukaan. Minna-portaalista löytyy tulevaisuudessa olennainen suomalainen naistutkimus- ja tasa-arvotieto. - Uutiset
3.12.2004 11.50
EOA: Kunnan tupakointikieltojen tulee perustua lakiinApulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen muistuttaa, että tupakointi on sinänsä laillista toimintaa, mikä kuuluu perustuslaissa turvatun yksilön tahdonvapauden ja itsemääräämisoikeuden piiriin. Apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa Paltamon kunnan päätökseen kieltää tupakointi terveyskeskuksen ulkoalueella sekä päätökseen kieltää henkilöiden tupakointi työaikana terveyskeskuksessa ja sen lähialueella. Lisäksi apulaisoikeusasiamies on arvioinut tupakoimattomuutta nimitysperusteena. - Uutiset
6.12.2004 12.14
HS: Huonot esimiehet työelämän suurin ongelmaHelsingin Sanomien työelämäsarjan saaman lukijapalautteen mukaan huonot esimiehet ovat suomalaisen työelämän suurin ongelma. Palautteen mukaan huono esimies voi pilata hyvänkin työpaikan, ja hyvä esimies pelastaa huononkin työpaikan ilmapiirin. - Uutiset
8.12.2004 9.29
Säteilyturvakeskus muistuttaa työnantajia työpaikan radonpitoisuuden mittaamisestaTyönantaja on velvollinen mittaamaan työpaikan radonpitoisuuden kunnissa, joissa tiedetään esiintyvän suuria radonpitoisuuksia. Suurin osa näistä kunnista sijaitsee Pirkanmaalla ja Etelä-Suomen läänissä. Mittaukset on tehtävä myös kouluissa, päiväkodeissa ja muissa julkisissa tiloissa. - Uutiset
8.12.2004 10.51
Tärinävamma johtaa usein työkyvyttömyyteenTyökoneiden tärinä voi aiheuttaa muun muassa hermovaurioita ja alaselän kiputiloja. Työntekijä voi altistua tärinälle esimerkiksi kahvojen, istuinten tai alustojen kautta. Sosiaali- ja terveysministeriön keskiviikkona järjestämässä tärinäseminaarissa pohdittiin tärinän merkitystä työympäristötekijänä ja käsiteltiin heinäkuussa 2005 voimaan tulevaa tärinädirektiiviä. - Uutiset
8.12.2004 17.31
EU:n työministerit eri mieltä työaikadirektiivin muutoksestaTyöaikadirektiivin muutos ei edennyt käytännössä lainkaan EU:n työministereiden kokouksessa Brysselissä tiistaina, kertoo STT. Erimielisyyttä aiheuttaa työajan joustomahdollisuuden käyttö. - Uutiset
9.12.2004 9.05
Aivotyö korostuu entisestäänKehitys viittaa siihen, että ihmisen tärkein ominaisuus tulevaisuudessa on aivojen työskentelykyky, sanoi professori Juhani Juntunen Eterasta Työsuojelurahaston tutkimusiltapäivässä Helsingissä keskiviikkona. Tilaisuudessa puhuttiin myös työn tuottavuudesta ja turvallisesta työpaikasta. - Uutiset
10.12.2004 10.36
Työtuomioistuimen Orasmaa ei puuttuisi lakko-oikeuteenTyötuomioistuimen presidentti Pekka Orasmaa katsoo, että Suomessa on vakaa työrauha ja toimiva työriitojen sovittelukoneisto. Orasmaan mukaan lakko-oikeuden rajoittamiseen ei olekaan paineita ainakaan työtuomioistuimen näkökulmasta. - Uutiset
10.12.2004 11.14
Barometri: Puolet palkansaajista haluaisi vähentää työntekoaanTyöolobarometrin 2004 ennakkotietojen mukaan puolet työssä olevista palkansaajista haluaisi vähentää tai keventää työtään. Moni olisi myös halukas jättämään koko työnteon. Työelämän laatua pidetään kuitenkin tyydyttävänä. Palkansaajista 41 prosenttia ei ollut vuoden aikana päivääkään pois töistä. - Uutiset
13.12.2004 8.19
EU:n liikenneministerit: Työntekijöille yhteisiä pätevyysvaatimuksia - öljyvahingoista selkeät vastuut Euroopan unionin liikenneministerit ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten liikennealan työntekijöiden pätevyysvaatimuksia voitaisiin yhtenäistää. Tavoitteena on helpottaa työvoiman liikkuvuutta ja parantaa turvallisuutta. Liikenneministerit löysivät Brysselissä 9. - 10. joulukuuta yhteisen näkemyksen merenkulkijoiden, veturinkuljettajien, lennonjohtajien ja alustavasti myös lentoemäntien pätevyystodistuksista ja lupakirjoista. Suomi kannatti hyväksyttyjä linjauksia. - Uutiset
13.12.2004 8.57
Tyky-ohjelmasta apua työilmapiirin ja hyvinvoinnin parantamiseksiKoko organisaatiolle suunnattu työyhteisön kehittäminen lisää henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksia, tiedonkulkua ja työn tavoitteiden tuntemista sekä tukee työkykyä. Tulokset käyvät ilmi Työterveyslaitoksen arvioimasta 2-vuotisesta tyky-ohjelmasta, joka tehtiin Helsingin kaupungin rakennusvirastossa. - Uutiset
13.12.2004 9.51
Väitös: Työelämän vaatimukset suosivat nuoriaKL Susanna Paloniemi on selvittänyt työntekijöiden käsityksiä ammatillisesta osaamisesta ja sen kehittämisestä sekä iän ja kokemuksen merkityksestä työelämässä. Paloniemen mukaan iän merkitys korostuu tämän päivän työelämässä, jolloin eri-ikäisten työntekijöiden osaamisen vahvuudet asettavat heidät erilaiseen asemaan. - Uutiset
14.12.2004 11.53
Työelämä joustaa Pohjoismaissa - mutta kenen ehdoilla?Joustavuudesta on tullut työelämässä avainsana, mutta työnantajat ja työntekijät tulkitsevat sitä eri tavoin. Tuoreimman Työelämä Pohjoismaissa -lehden (Arbeidsliv i Norden) numeron aiheena on joustavuus työmarkkinoilla. - Uutiset
14.12.2004 13.31
Tutkimus: Epämukavat työolot lisäävät työpaikan vaihtoaikeitaTutkijoiden mukaan yritysten on mahdollista vähentää työntekijöiden vaihtuvuutta ja siitä aiheutuvia kustannuksia lieventämällä epämukavia työoloja. Kattavat ja sitovat työehtosopimukset eivät mahdollista kompensoivia palkkaeroja. - Uutiset
14.12.2004 15.15
Järjestyksenvalvojien kouluttajille ehdotetaan säädettäväksi konkreettiset ammattitaitovaatimuksetJärjestyksenvalvojien kouluttajille ehdotetaan säädettäväksi konkreettiset ammattitaitovaatimukset. Ammattitaitovaatimuksilla pyritään parantamaan järjestyksenvalvojien ammattitaitoa ja toimenpiteiden kohteeksi joutuvien oikeusturvaa. - Uutiset
15.12.2004 11.44
ILO:lta-ohje palvelualojen työpaikkaväkivallan ehkäisyynKansainvälisen työjärjestö ILO:n ohjeissa on otettu lähtökohdaksi se, ettei minkäänlaista työpaikkaväkivaltaa sallittaisi, ei työpaikkojen sisäistä eikä asiakkaiden taholta tulevaa. Työministeriön mukaan ohjeisto tulisikin ottaa huomioon myös kehitettäessä kansallista lainsäädäntöä tai muita toimintasuunnitelmia. - Uutiset
15.12.2004 13.40
Tutkimus: Suomalaisilla työntekijöillä parempi mielenterveys kuin brittiläisillä tai japanilaisillaTyön ja perheen yhteensovittaminen onnistuu paremmin Suomessa kuin vertailukohteena olleissa Britanniassa tai Japanissa. Suomalaisilla on myös parempi mielenterveys kuin kahden muun maan työntekijöillä.