Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
11.8.2023 14.00
Jäsenvaltioiden on nimettävä linja-autoterminaalit, joissa vammaisia ja liikuntarajoitteisia henkilöitä avustetaan - Traficom pyytää lausuntojaLausuntopyynnön tavoitteena on hankkia lausunnonantajilta näkemyksiä ehdotuksesta vammaisille ja liikuntarajoitteisille henkilöille avustusta antavien terminaalien nimeämisestä. Lausunnot pyydetään antamaan 11.9.2023 klo 16:00 mennessä Lausuntopalvelu.fi -sivustolla. - Uutiset
9.8.2023 10.00
Apulaisoikeuskansleri: Työttömyyskassojen ruuhkautuminen ja Covid-19-pandemiaSelvitysten perusteella sekä työttömyyskassat että Finanssivalvonta olivat vastanneet ennakoimattomaan tilanteeseen muuttamalla toimintatapojaan viipymättä. Finanssivalvonnan suorittama työttömyyskassojen valvonta oli ollut poikkeusoloissa ajantasaista ja riittävää sekä vakavan tilanteen edellyttämää. Finanssivalvonta oli aktiivisesti vaikuttanut siihen, että työttömyyskassojen viivästykset työttömyysturvan toimeenpanossa eivät pandemian oloissa muodostuneet kohtuuttomiksi ja jäivät verraten lyhytaikaisiksi. - Uutiset
8.8.2023 14.40
THL: Poliisin tutkinta-asiakirjoista tietoa rahapelihaittoja kokeneiden itsemurhaan päätyneiden haastavista elämäntilanteistaTHL:n tutkimuksen mukaan itsemurhaan päätyneet vakavia rahapelihaittoja kokeneet henkilöt elivät haasteellisissa sosiaalisissa olosuhteissa. Vuosina 2017–2021 vähintään 21 ihmistä päätti elämänsä koettuaan rahapelihaittoja. Näiden ihmisten sosiaalisia olosuhteita luonnehtivat erilaiset stressiä aiheuttavat painetekijät, kuten ihmissuhdeongelmat, ylivelkaantuneisuus, psyykkinen ahdinko ja usein päihteiden käyttö. Myös henkilöiden sosiaalisten suhteiden määrässä ja laadussa oli suurta vaihtelua. - Uutiset
8.8.2023 11.55
Vierashuoneessa lakimies Aki Eriksson: Henkilöstövuokrausyrityksen edustajan rikosoikeudellinen vastuu työsyrjintäasiassaHenkilöstövuokraus on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa työelämässä, mutta jaettu työnantajavastuu aiheuttaa edelleen päänvaivaa arjen työnjohtotilanteissa. Työsuojeluviranomainen joutuu valvontatoiminnassaan usein muistuttamaan työturvallisuuslain 1 luvun 3 §:n velvoitteista ja esimerkiksi työaikalain velvoitteiden hoidossa jaettu työnantajavastuu johtaa usein tilanteeseen, jossa kukaan ei tosiasiassa seuraa vuokratyöntekijän työaikaa. Rikosoikeuden näkökulmasta työnteon aikainen työturvallisuus ja työturvallisuusrikosten vastuukysymykset ovat kuitenkin yleensä helposti selvitettävissä yleisten vastuuoppien ja rikoslain 47 luvun 7 ja 8 §:ien kautta. - Uutiset
7.8.2023 11.54
Vierashuoneessa esittelijäneuvos Tapio Räty: Lasten päihde- ja mielenterveysongelmiin puuttumisessa riittää ongelmiaHallitusohjelman mukaan ”Hallitus uudistaa lastensuojelulainsäädännön. Uudistuksessa varmistetaan lapsen edun, hyvinvoinnin ja turvallisuuden toteutuminen rajoitustoimien käytön edellytyksiä selkeyttämällä. Lastensuojeluviranomaisilla ja sijaishuoltoyksiköillä on oltava aidot mahdollisuudet ja riittävät toimivaltuudet tehdä työtään. Edistetään varhaista tukea, moniammatillista lapsiperhetyötä ja lastensuojelun avopalveluita painottavaa palvelurakennetta.”
Hallitusohjelma jättää täysin avoimeksi sen, miten raskaampia lasten päihde- ja mielenterveyspalvelujen järjestämistä avo- ja sijaishuollossa mahdollisesti uudistetaan. Jos lastensuojelulain uudistus sijaishuollossa tarkoittaa vain rajoitustoimenpiteiden edellytysten selkeyttämistä (siis muutamista), ei tällaisilla muutoksilla tai/ja pelkästään rajoitustoimia lisäämällä myönteisiä tuloksia varmasti saavuteta, kirjoittaa esittelijäneuvos Tapio Räty Edilexin Vierashuoneessa. - Uutiset
4.8.2023 14.06
Apulaisoikeusasiamies: Voimankäyttö ja rajoitustoimenpiteetAOA kiinnitti Pirkanmaan hyvinvointialueen lastensuojelun ja Limingan koulutuskeskuksen huomiota rajoituspäätösten tiedoksi antamisesta, kirjaamismerkinnöistä ja omaisuuden haltuunotosta. - Uutiset
4.8.2023 11.55
Vierashuoneessa hallitusneuvos (vv.), OTK Kari Peltonen: Valtioneuvoston organisaation kehittäminen ja virkamieslain rajoitteistaPääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on joitakin valtioneuvoston (ministeriöt) henkilöstön ja organisaation järjestämiseen liittyviä tavoitteita. Ensinnäkin poliittisen johdon ja avustajien sihteerit ministeriöistä siirretään valtioneuvoston kanslian organisaatioon ja toiseksi selvitetään valtioneuvoston yhteisiin virkoihin siirtymistä ja henkilöstöhallinnon kokoamista kansliaan. - Uutiset
3.8.2023 9.04
AVI: Thaimaalaiset metsämarjojen poimijat saavat aiempaa paremmin tietoa oikeuksistaanMarjayritysten organisoima metsämarjojen keruu on taas käynnistynyt. Työsuojeluviranomainen tekee valvontaa ja neuvontaa ulkomaalaisten poimijoiden oikeuksien turvaamiseksi. Keruukauden aikana poimijoiden tukikohtiin tehdään työsuojelutarkastuksia. Lisäksi tänä vuonna poimijat saavat aiempaa paremmin tietoa oikeuksistaan. - Uutiset
3.8.2023 8.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kela laiminlöi toimittaa kantelijan toimeentulotukihakemuksen toimivaltaiselle viranomaiselleApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kelan huomiota laissa säädettyyn velvollisuuteen toimittaa toimeentulotuen myöntämistä koskeva hakemus hakijan pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle silloin, kun hakija on esittänyt hakemuksessaan muita kuin Kelan vastuulle kuuluvaan perustoimeentulotukeen kuuluvia menoja. - Uutiset
2.8.2023 13.15
STM pyytää lausuntoja sote-järjestöjen rahoitusasetuksen luonnoksestaSosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia sekä avustusasioiden neuvottelukuntaa koskevat asetukset on tarkoitus yhdistää. Sisältöön tehdään pienehköjä päivityksiä. Uudistuksen taustalla on järjestöjen rahoitusmallin muuttuminen. Valtioneuvoston asetuksen luonnoksesta voi antaa lausuntoja 15.9.2023 klo 16:15 mennessä. - Uutiset
2.8.2023 9.05
Uudistuksia EU:n erityisosaajadirektiiviin – lausuntokierros alkaaEuroopan komissio on uudistanut EU:n ulkopuolelta tulevien erityisosaajien oleskeluluvan. Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksen luonnoksesta, jolla direktiivin edellyttämät muutokset sisällytetään Suomen lainsäädäntöön. Muutokset tulisivat voimaan 15. marraskuuta 2023. Lausuntoja pyydetään viimeistään 12.9.2023 Lausuntopalvelussa. - Uutiset
2.8.2023 8.00
AVI: Työnantajan tulee arvioida lintuinfluenssasta työntekijöille aiheutuvat terveysriskitJos arviointi osoittaa työntekijöiden voivan altistua työssään lintuinfluenssalle, työnantajan on huolehdittava tarvittavista toimenpiteistä altistumisvaaran rajoittamiseksi. Tällaisia toimia ovat mm. työntekijöiden henkilökohtaisesta suojautumisesta huolehtiminen ja leviämistä estävien työmenetelmien käyttö. Lisäksi työnantajan tulee huolehtia biologisia tekijöitä sisältävien jätteiden, esimerkiksi eläinten ruhojen turvallisesta käsittelystä sekä altistuvien työntekijöiden määrän rajaamisesta. - Uutiset
1.8.2023 11.15
Maskin ja visiirin käytöstä työpaikalla toistuvasti kieltäytyneen yhdistyksen työntekijän työsopimus voitiin purkaa koeikanaKantajan oma menettely kokonaisuudessaan osoitti, ettei hän ollut noudattanut työnantajan ohjeita ja määräyksiä ja oli siten ollut sopeutumaton työhön työnantajan väittämin tavoin. Näin olen hänen työsuhteensa purkamisen koeaikana ei voitu katsoa aiheutuneen syrjivästä tai koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisesta syystä. Kantajan oli asiassa todetuin tavoin korvattava yhdistyksen oikeudenkäyntikuluina yht. 12.980,88 euroa. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle kantajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 1.8.2023) - Uutiset
31.7.2023 11.00
SAK:n lakimies VT, LL.M Anu-Tuija Lehto: Miten paljon irtisanomiskynnystä voidaan laskea, jotta kansainvälisiä sopimuksia ei rikottaisiPetteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan työsopimuslain 7 luvun 1 pykälän säännös henkilöstä johtuvan irtisanomisperusteen asiallisen ja painavan syyn edellytystä muutetaan niin, että työsopimuksen päättämiseen riittää asiallinen syy. Kirjaus on aiheuttanut vilkasta keskustelua. - Uutiset
31.7.2023 10.15
Elokuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaElokuussa 2023 voimaantulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia, muun muassa:
- erikoiseläinlääkärikoulutuksen uudistusta koskeva lainsäädäntö tulee voimaan 1.8.2023
- sosiaalisesta luototuksesta annettu laki muuttuu
- terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja tulee voimaan 1.8.2023
- maa- ja metsätalousministeriön asetukset metsästämisen kieltämisestä - Uutiset
28.7.2023 14.00
Väitös: Työterveyshuollon laadun parantaminen voi vähentää pysyviä työkyvyttömyyseläkkeitäTyöterveyshuollon järjestelmällinen laadun parantaminen voi vähentää pysyviä työkyvyttömyyseläkkeitä ja lisätä täyden työkyvyttömyyseläkkeen korvaamista osatyökyvyttömyyseläkkeellä, osoittaa lääketieteen lisensiaatti Jarmo Kurosen väitöstutkimus. Kurosen väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa 11.8.2023. - Uutiset
28.7.2023 11.38
Viran hakijoita ei tosiasiallisesti vertailtu - hallinto-oikeus kumosi kunnan sivistystoimenjohtajan virkavalinnasta tehdyn päätöksenAsiassa ilmenevä selvitys ei asiassa todetut seikat huomioon ottaen kokonaisuutenaankaan osoittanut, että viran hakijoita olisi tosiasiallisesti vertailtu perustuslaissa, tasa-arvolaissa ja yhdenvertaisuuslaissa edellytetyllä tavalla. Valituksenalainen kunnanhallituksen päätös 15.4.2021 ja kunnanhallituksen päätös 15.3.2021 oli näin ollen kumottava virheellisessä järjestyksessä syntyneinä. (Ei lainvoim. 28.7.2023) - Uutiset
28.7.2023 10.55
Hallinto-oikeus: Pääesikunta oli voinut pitää Puolustusvoimien erikoistutkijan ESJA-arviointijärjestelmävirkaan nimitettyä yhteiskuntatieteiden tohtoria UPI:n vanhempana tutkijana työskentelevää ansioituneempana Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkijan virkaan - syrjintäolettamaa ei ollut syntynytHallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. (Ei lainvoim. 28.7.2023) - Uutiset
28.7.2023 10.10
Hallinto-oikeus: Törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä epäilty ministeriön hallitusneuvos voitiin pidättää virantoimituksestaVirantoimituksesta pidättämistä ja sen jatkamista ei voitu valittajaan kohdistuviin rikosepäilyihin ja rikosnimikkeisiin nähden pitää päätösten tekohetkellä vallinneissa olosuhteissa hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun suhteellisuusperiaatteen vastaisina toimenpiteinä. Päätösten lainmukaisuutta ei ollut syytä arvioida toisin myöskään asian saaman julkisuuden perusteella. Kun virantoimituksesta pidättämiselle ja sen jatkamiselle oli ollut olemassa viranomaisen tehtävien asianmukaisen hoitamisen varmistamiseen liittyvät lain mukaiset syyt, HAO katsoi, ettei kysymys ollut ollut valittajan esittämällä tavalla rangaistuksen luonteisista toimenpiteistä. Asiassa ei muutoinkaan ollut ilmennyt, että ministeriö olisi virantoimituksesta pidättämisestä tai sen jatkamisesta päättäessään käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin se oli ollut käytettävissä. Valituksenalaiset päätökset eivät olleet valittajan esittämillä perusteilla lainvastaisia. (Ei lainvoim. 28.7.2023) - Uutiset
27.7.2023 8.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi keskussairaalan ylilääkärin kertoneen entisen puolisonsa salassa pidettäviä potilastietoja uudelle puolisolleen (ään.)Paljastaessaan uudelle puolisolleen virassaan tietoonsa saaman salassa pidettävän seikan entisen puolisonsa terveydentilasta vastaaja oli oikeudettomasti paljastanut tiedon, joka on viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan nojalla salassa pidettävä. Siten vastaaja oli syyllistynyt virkasalaisuuden rikkomiseen (40 ps). HO harkitsi kärsimyskorvauksen kohtuulliseksi määräksi 600 euroa. Asiassa ei ollut perusteita ulottaa vahingonkorvausvastuuta osaksikaan työnantajalle, vaan vastaajan oli vastattava vahingosta yksin. (Vailla lainvoimaa 27.7.2023) - Uutiset
26.7.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Asiallinen syy irtisanomiselle – miten se on Ruotsissa ymmärrettySuomessa Orpon hallituksen ohjelmassa esitetään, että henkilökohtaisella perusteella tapahtuva irtisanominen edellyttää asiallista syytä. Nykyisen työsopimuslain mukaan irtisanominen edellyttää asiallista ja painavaa syytä. Julkisuudessa on runsaasti keskusteltu ja arvioitu uudistuksen merkitystä. Hallituksen esitys muutoksesta tultaneen antamaan hetimmiten syysistuntokauden alkaessa. Tällä hetkellä muutoksen merkitystä voidaan vain varovaisesti arvioida. Seuraavaksi tarkastellaan ensin, mitä ilmaisulla asiallinen ja painava syy on meillä työsopimuslaissa tarkoitettu ja onko löydettävissä lainsäätäjän käsitys siitä, mitä ilmaisun loppuosalla painava on tarkoitettu. Toiseksi lyhyesti esitellään Ruotsissa vastikään tehtyä muutosta irtisanomisperusteeseen. Siellä irtisanomisperuste säädetään nyt samoin kuin miten hallitusohjelmassakin se esitetään (sakliga skäl). Vertailun osalta on toki muistettava se, että sama ilmaus voidaan naapurimaissakin tulkita ainakin hieman eri tavoin. - Uutiset
26.7.2023 8.00
Ruokavirasto laajentaa lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä - päätös on voimassa välittömästiRuokavirasto laajentaa 20.7.2023 tehtyä päätöstä eläintautilain nojalla tehdystä tartuntavyöhykkeestä, jolla pyritään estämään taudin leviäminen edelleen. Tartuntavyöhyke kattaa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntien lisäksi nyt myös Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnat. - Uutiset
24.7.2023 14.10
Oikeuskansleri: Sosiaali- ja terveysministeriön menettely lainvalmistelussa ja valtiosopimusasian esittelyssäOikeuskansleri tutki omasta aloitteestaan STM:n menettelyn sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevan hallituksen esityksen valmistelussa ja valtiosopimusasian esittelyssä tasavallan presidentille. Oikeuskansleri saatttoi ministeriön tietoon asiassa esittämänsä näkökohdat hallituksen esityksessä nimenomaisesti mainittujen tahojen kuulemisesta lainvalmistelussa ja yksittäistapauksellisesta lainsäädännöstä. Oikeuskansleri saattoi myös ministeriön tietoon asiassa esittämänsä näkökohdat lainvalmistelutyön johtamisesta. - Uutiset
24.7.2023 13.05
EUT jätti terveydenhuoltohenkilöstön rokotusvelvollisuutta koskevan ennakkoratakaisupyynnön tutkimattaPyyntö esitetttin italialisessa oikeusriidassa, jossa on kyse siitä, että sairaanhoitaja oli pidätetty työtehtävistään Padovan sairaalan sairaanhoitajana ilman oikeutta palkkaan pidätyksen ajalta, koska hän ei ollut noudattanut kansallista lainsäädäntöä, jossa asetetaan terveydenhuoltohenkilöstölle rokotusvelvollisuus. - Uutiset
21.7.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Kaksoisdiagnoosipotilaiden mahdollisuudet saada tarvitsemiaan päihde- ja mielenterveyspalvelujaEduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan on tullut useita kanteluja, jotka ovat koskeneet hoidon ja palvelujen järjestämistä henkilöille, joilla on sekä mielenterveysongelmia, itsetuhoisuutta että päihderiippuvuus. AOA päätti kantelujen perusteella ottaa omana aloitteena tutkittavaksi eri viranomaisten yhteistyön palvelujen toteuttamisessa ja erityisesti kaksoisdiagnoosipotilaiden mahdollisuudet saada lakisääteisiä päihde- ja mielenterveyspalveluja sekä muita tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja. - Uutiset
20.7.2023 8.30
Lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annettua lakia muutetaan - lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 30.8.2023Esityksen hallintojärjestelmää koskevien ehdotusten tavoitteena on joustavoittaa sellaisten lisäeläkelaitosten toimintaa, joissa vakuutettujen määrä on vähentynyt heidän siirtyessään eläkkeensaajiksi. Vastuuvelan kattamista koskevien ehdotusten tavoitteena on mahdollistaa väliaikaisesti ja sen jälkeen poikkeusluvalla vastuuvelan kattaminen hieman nykyistä laajemmin säännellyn markkinan ulkopuolelle tehdyillä sijoituksilla. Lisäksi tavoitteena on yhtenäistää kiinteistövakuudellisten velkakirjojen sääntely kiinteään omaisuuteen ja kiinteistöyhteisöihin sijoittamista koskevan sääntelyn kanssa. - Uutiset
19.7.2023 11.50
EIT: Eriävän mielipiteensä ennenaikaisesti paljastaneen tuomarin sananvapautta loukattiinAsia koski valittajan erottamista tuomarin tehtävistään, koska hän oli ilmoittanut lehdistölle eriävän mielipiteensä syistä – joiden olemassaolo oli jo tiedossa – ennen hovioikeuden tuomion koko tekstin julkaisemista. - Uutiset
18.7.2023 15.55
Turkiseläinten korkeapatogeeninen lintuinfluenssa nimetty muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi – helpottaa toimenpiteisiin ryhtymistä ja pienentää riskiä siitä, että tauti muuntuisi herkemmin ihmiseen tarttuvaksiMaa- ja metsätalousministeriö on nimennyt turkiseläimissä todetun korkeapatogeenisen lintuinfluenssan muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi. Nimeäminen tehtiin 18.7.2023 maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muutoksella. - Uutiset
18.7.2023 14.45
STM:n julkaisu: Päihdepalveluiden asiakkaan itsemääräämisoikeudestaItsemääräämisoikeus saattaa typistyä yhtäältä oikeudeksi kieltäytyä tarjottavista päihdepalveluista ja toisaalta itsemääräämisoikeuden pehmeämmäksi osaksi eli osallisuudeksi. Varsinainen päätöksenteko saattaa karata kauas asiakkaasta, jolloin osallisuuskin voi jäädä näennäiseksi. Yksilöllä tulisi olla aito mahdollisuus olla aktiivinen ja osallinen omassa asiassaan. Yksilön oikeudet eivät toteudu täysimääräisesti haavoittuvassa asemassa olevien osalta, jos sitä ei aktiivisesti mahdollisteta ja tueta huomioiden kokonaisvaltaisesti eri tekijöitä. - Uutiset
14.7.2023 14.35
Kiireettömään hoitoon on päästävä nykyistä nopeammin 1.9.2023 alkaenIhmisille on tarjottava perusterveydenhuollossa kiireetöntä hoitoa nykyistä lyhyemmässä ajassa 1. syyskuuta 2023 alkaen. Avosairaanhoidon odotuksen enimmäisaika lyhenee kolmesta kuukaudesta 14 vuorokauteen, ja suun terveydenhuollon kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen. - Uutiset
14.7.2023 13.40
Uusi työlomasopimus mahdollistaa suomalaisnuorille tilapäisen työnteon Japanissa – voimaan elokuun 2023 alussaEduskunnan viime syksynä hyväksymä työlomasopimus helpottaa sopijamaiden 18–30-vuotiaiden nuorten mahdollisuuksia tutustua toiseen ja rahoittaa oleskelu tilapäistöillä. - Uutiset
14.7.2023 11.30
EUT: Kansallisten tuomioistuinten on jätettävä soveltamatta toimea, jolla määrätään unionin oikeuden vastaisesti tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä - Uutiset
14.7.2023 9.00
Putoamisonnettomuudesta sahalla yhteisösakkoaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviä työnantajan velvollisuuksia: työnantajan pitää järjestää turvalliset kulkureitit työpaikoilla, työntekijöille pitää antaa riittävä perehdytys, joka koskee myös häiriötilanteita, ja turvallisten työtapojen noudattamista tulee valvoa. - Uutiset
14.7.2023 8.00
Hallitusohjelmaan liittyvä säädösvalmistelu käynnistynyt STM:ssäPääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma sisältää runsaasti kirjauksia sosiaali- ja terveysministeriön toimialaan liittyvästä lainsäädännöstä. Kirjaukset koskevat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä, etuuksia ja eläkkeitä. - Uutiset
13.7.2023 11.30
EUT: Työnantajan velvollisuus toimittaa tiedot viranomaisille joukkovähentämistä koskevan hankkeen varhaisessa vaiheessa ei tarkoita työntekijöiden yksilöllistä suojaaTämä tiedonanto on tarkoitettu vain tiedotus- ja valmistelutarkoituksiin, ja sen tarkoituksena on antaa toimivaltaiselle viranomaiselle yleinen käsitys suunniteltujen irtisanomisten syistä ja seurauksista. - Uutiset
13.7.2023 9.00
Covid-19: EU-parlamentti hyväksyi suositukset tulevien terveyskriisien varalle- Arvio toimista EU-tasolla ja jäsenmaissa
- Parannuksia EU:n kriisinhallintaan ja varautumista tuleviin terveyskriiseihin
- Lisätään parlamentaarista valvontaa, koordinointia ja solidaarisuutta - Uutiset
11.7.2023 16.00
Tasa-arvovaltuutettu kehotti keskussairaalaa päivittämään ohjeistustaan tasa-arvolain mukaiseksi siten, ettei palvelussuhteiden kestoaikoja sidota perhevapaisiinNainen A pyysi tasa-arvovaltuutettua selvittämään, oliko häntä syrjitty tasa-arvolain kieltämällä tavalla, kun hänen määräaikaisuuttaan ollut jatkettu perhevapaan jälkeen. Ennen perhevapaalle jäämistä A oli kertonut esihenkilölleen toivovansa, että voisi palata samoihin tehtäviin perhevapaansa jälkeen. Hänelle ei kuitenkaan tarjottu töitä perhevapaan jälkeen. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että keskussairaala oli syrjinyt A:ta päättämällä ennalta, että A:n virkasuhde päättyy perhevapaan loppuessa. Siten syynä määräaikaisen viransijaisuuden jatkamatta jättämiselle oli ollut A:n raskaus ja perhevapaa. Työnantaja ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut hyväksyttävä syy olla jatkamatta A:n viransijaisuutta, sillä hänen sijaisuutensa ei ollut sidottu kenenkään tietyn viranhaltijan sijaisuuteen ja työvoiman tarve näytti olleen jatkuvaa. - Uutiset
11.7.2023 15.30
Afgaanitaustaisten marjanpoimijoiden työsopimukset päätettiin muutama tunti työsopimusten sähköisen allekirjoittamisen jälkeen - hovioikeuskin katsoi, ettei rekrytointifirman hr-harjoittelija ollut syyllistynyt työsyrjintäänVastaajalla ei ollut asiassa kerrotusti ollut marjatilallla työnjohto- tai valvontavaltaa. Ilmoitus siitä, ettei työtä ollutkaan tarjolla oli tullut nimenomaan marjatilan edustajalta. Vastaaja ei ollut voinut vaikuttaa siihen, ketkä henkilöt työsopimusten laatimisen jälkeen saivat mennä marjatilalle töihin. Vastaaja oli itse kuitenkin toiminut työhönottomenettelyssä asianomistajia kohtaan hyvin myötämielisesti eikä hänellä voitu osoittaa olleen minkäänlaista syrjimistarkoitusta. Rikosoikeudellista vastuuta ei siten olisi voitu joka tapauksessa kohdentaa RL 47 luvun 7 §:n perusteella vastajaan ja syytteet työsyrjinnästä sekä niihin perustuvat vaatimukset oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 11.7.2023) - Uutiset
10.7.2023 13.00
EUT:n ennakkoratkaisu työntekijöille tiedottamisesta ja heidän kuulemisestaan ennen työntekijän erottamista tehtävistään1. Direktiivin 2002/14/EY 2 artiklan a alakohta voi koskea yksityisoikeudellista oikeushenkilöä, joka toimii kuten julkisoikeudellinen oikeushenkilö ja harjoittaa toimintaa, johon liittyy julkista valtaa, koska se lisäksi tarjoaa korvausta vastaan palveluja, jotka kilpailevat markkinatoimijoiden tarjoamien palvelujen kanssa.
2. Direktiivin 2002/14 4 artiklan 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että siinä säädettyä tiedottamis- ja kuulemisvelvollisuutta ei sovelleta silloin, kun pieni määrä vastuutehtäviin väliaikaisesti nimitettyjä työntekijöitä vaihdetaan toisiin tehtäviin, kun tämä vaihdos ei ole omiaan vaikuttamaan kyseisen yrityksen työllisyystilanteeseen, sen rakenteeseen ja todennäköiseen kehitykseen tai uhkaamaan siellä yleisesti työpaikkoja. - Uutiset
10.7.2023 11.00
Hallinto-oikeus: Valvira oli voinut jättää tunnustamatta Espanjassa tutkinnon suorittaneen ja työskennelleen terveydenhoitajan ammattipätevyydenHAO katsoi, että että Valvira oli asiantuntijalausunnosta ilmenevien seikkojen perusteella voinut arvioida, etteivät ammattipätevyyslain 4 a §:n 2 momentin mukaiset toiminnan lajit olleet samat ja päättää, ettei ammattipätevyyttä tunnusteta. Valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuuden arvioinnissa ei ollut merkitystä sillä, oliko terveydenhoitajan ammatti Espanjassa säännelty vai ei. Valituksenlaista päätöstä ei ollut syytä kumota. (Ei lainvoim. 10.7.2023) - Uutiset
7.7.2023 8.30
Kela ei enää korvaa koronavirustesteihin ja koronarokotuksiin liittyviä matka- ja toimenpidekulujaHeinäkuun 2023 alusta alkaen koronarokotukseen ja koronavirustestiin liittyvistä matkoista ei ole voinut enää saada Kela-korvausta. Myös yksityisessä terveydenhuollossa tehdyn koronavirustestin ja rokotustoimenpiteen aiheuttamien kulujen korvaaminen on päättynyt. - Uutiset
5.7.2023 16.00
Lähetettyjen työntekijöiden lähettämisestä annettua lakia muutetaan komission Suomea vastaan käynnistämän rikkomusmenettelyn vuoksiEhdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2024. Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä yhteistyössä Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen edustajien kanssa. Ehdotusta on käsitelty epävirallisessa kolmikantaisessa työryhmässä. Esityksestä pyydetään toimittamaan lausunto viimeistään 31.8.2023. - Uutiset
5.7.2023 11.50
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Uuden hallituksen tavoitteena merkittävä työelämän uudistaminenOrpon hallituksen ohjelma sisältää häkellyttävän suuren määrän erilaisia työssä olevia ja työelämää koskevia uudistuksia. Niiden esittely lyhyesti on mahdotonta. Seuraavaan esitykseen on koottu keskeisimpiä työlainsäädäntöön liittyviä uudistusehdotuksia. Hallitusohjelman perusteella ei vielä voida tietää tarkasti sitä, millaisia lopulliset ehdotukset ovat. Ohjelman laatimisvaihe oli ajallisesti lyhyt, jolloin säädeltävien asioiden yksityiskohtia ja säätämisedellytyksiä ei ollut mahdollista arvioida huolellisesti. Silti hallitusohjelma on laajuudessaan kunnianhimoinen ja kuvastaa selkeästi hallituksen muodostaneiden puolueiden monin osin aikaisemmasta sääntelystä merkittävästi poikkeavia lähtökohtia. - Uutiset
5.7.2023 11.30
EIT: Korkeimman oikeuden tuomarin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattiin - yksityisyyden suojaa ei loukattuAsia koski viranomaisten suorittamaa tarkastusta, joka oli johtanut valittajan erottamiseen korkeimman oikeuden tuomarin virasta. - Uutiset
4.7.2023 13.30
Työtuomioistuimen tuomio malmikaivosten työehtosopimuksessa tarkoitetun asbestista ja siltä suojautumista koskevan haittalisän maksamisestaTyötuomioistuin katsoi asiassa tulleen uskottavalla tavalla selvitetyksi, että asbestista aiheutuvaa haittaa tai hankaluutta oli voinut esiintyä myös pölylisää saavien työntekijöiden keskuudessa, eikä velvollisuus maksaa haittalisää ollut voinut olla riippuvainen siitä, oliko henkilölle maksettu pölylisää. Työnantaja ja työnantajaliitto tuomittiin hyvityssakkoon. - Uutiset
4.7.2023 11.30
Hovioikeus: Julkisessa virassa olevan toiminnan arvostelu ei täyttänyt perusmuotoisenkaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistöäHO katsoi kuten KO, että vastaajan kirjoittamassa artikkelissa oli lausumia, joita voitiin pitää sinänsä halventavina kuten lausumat siitä, että A:n nimen mainitseminen aiheuttaa kylmiä väreitä, että A puhui työntekijöille kuin lapsille, että A:n johtamistapaan kuului alaisten nöyryyttäminen ja että Liedossa alistaminen oli voimakasta. Selvää oli, että A oli itse kokenut kyseiset lausumat loukkaavina. HO totesi, että kunnassa ilmenneet työilmapiiriongelmat olivat kuitenkin olleet artikkelin ilmestymisen aikaan laajemminkin puheena Sodankylän kunnan alueella. Vastaajan artikkelissa esittämät lausumat oli esitetty sellaisen julkisen keskustelun yhteydessä, jossa oli käsitelty Sodankylän työilmapiiriongelmaan liittyvää kysymystä. Vastaaja oli kirjoittanut paikallislehteensä julkista kiinnostusta paikkakunnalla herättäneestä aiheesta ja tällaisessa tilanteessa sananvapauden rajoittamiseen tulisi suhtautua pidättyväisesti. Artikkelissa kirjoitettu arvostelu oli kohdistunut pelkästään A:n aiempaan ja artikkelin kirjoittamishetkellä hänen sen hetkiseen työhönsä ja menettelyynsä työpaikalla. Vastaajan A:han artikkelissa kohdistama arvostelu ei myöskään selvästi ylittänyt sitä, mitä julkisessa virassa toimivan kohdalla voidaan pitää hyväksyttävänä. Näin ollen Vastaajan artikkelin lausumia oli pidettävä sallittuna julkisessa asemassa olevan henkilöön liittyvänä arvosteluna. (Vailla lainvoimaa 4.7.2023) - Uutiset
4.7.2023 10.30
Hovioikeus velvoitti hyvinvointialueeen suorittamaan osastonsihteereille tuomiossa eritellyt palkkasaatavatAsiassa oli kysymys ensinnäkin yleisen tuomioistuimen toimivallasta eli siitä, olisiko asia tullut tutkia työtuomioistuimessa. Mikäli yleinen tuomioistuin katsotiin asiassa toimivaltaiseksi, asiassa oli toiseksi kysymys osastonsihteereihin sovellettavasta oikeasta työaikamuodosta kanteessa tarkoitetulla ajanjaksolla. Mikäli oikeaksi työaikamuodoksi katsottiin toimistotyöaika, asiassa oli kolmanneksi kysymys siitä, tulivatko toimistotyöajan ylittävät työtunnit korvattaviksi ja korvataanko ne palkkasaatavana, vahingonkorvauksena tai perusteettoman edun palautuksena. Tähän liittyen asiassa oli kysymys myös vanhentumis- ja kanneajoista sekä viivästyskorosta. Vielä asiassa oli kysymys ajanjaksoa 7.11. – 23.12.2019 koskevasta sopimusjärjestelystä ja sen merkityksestä sekä oikeudenkäyntikuluista. HO velvoitti hyvinvointialueeen suorittamaan kantajittain eritellyt palkkasaatavat. (Vailla lainvoimaa 4.7.2023) - Uutiset
4.7.2023 9.50
Kela: Kun läheinen kuolee, on omaisen huolehdittava käytännön asioista – opas auttaa läpi byrokratiaviidakonSuomi.fi-sivuston Läheisen kuolema -opas on suunniteltu auttamaan omaisia asioiden hoitamisessa, kun he menettävät läheisensä. Kela on ollut mukana oppaan tekemisessä. Oppaasta löytyy tietoa muun muassa perhe-eläkkeistä ja muista Kelan tuista. - Uutiset
4.7.2023 8.50
Työrauhakysymyksiä ja paikallista sopimista selvittävät työryhmät aloittavat työnsäTyö- ja elinkeinoministeriö asetti maanantaina 3.7.2023 kaksi työryhmää, joista toinen käsittelee työrauhaan liittyviä kysymyksiä ja toinen paikallista sopimista. Kolmikantaiset työryhmät valmistelevat hallitusohjelmaan kirjattuja uudistuksia. - Uutiset
4.7.2023 8.00
Uuden vammaispalvelulain voimaantulon siirtämisestä pyydetään lausuntoja 11.8.2023 mennessäHallitus esittää uuden vammaispalvelulain ja siihen liittyvien muiden lakien voimaantulopäiväksi 1.10.2024. Voimaantulopäivän siirron tavoitteena on antaa aikaa vammaispalvelulain soveltamisalaa koskevalle uudelleenarvioinnille. Esityksestä voi antaa lausunnon 3.7.-11.8.2023.