Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
9.1.2023 12.30
Hallinto-oikeus: Työntekijöiden lähettämisestä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneelle yhtiölle oli voitu määrätä 8 000 laiminlyöntimaksuHAO piti selvitettynä, että kuulemiskirje oli annettu A Oü:lle tiedoksi ja että yhtiölle oli varattu tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka olivat saattaneet vaikuttaa asian ratkaisuun. Lähettävä yritys ei voinut vapauta edustajan asettamiseen liittyvistä vastuistaan sillä perusteella, ettei se ollut varmistanut edustajaksi mahdollisesti tarkoitetulta henkilöltä, että tämä oli sitoutunut toimimaan lähettävän yrityksen työntekijöiden lähettämisestä annetussa laissa tarkoitettuna edustajana. Maksua ei ollut syytä alentaa sillä perusteella, että lähettävän yrityksen edellinen omistaja oli kuollut tai että yrityksen toiminta oli loppunut. (Ei lainvoim. 9.1.20223) - Uutiset
9.1.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Kanttorin virkaa hakenutta ei syrjitty iän perusteellaHAO katsoi asiassa lausuttu huomioon ottaen, ettei kirkkovaltuusto ollut käyttänyt harkintavaltaansa yleisten nimitysperusteiden vastaisesti, kun kanttorin virkaan oli virkavaalissa valittu A. Valittajaa ei ollut virantäytössä syrjitty ikänsä perusteella yhdenvertaisuuslain vastaisesti. Kirkkovaltuuston päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kirkkovaltuusto ei ollut ylittänyt sillä asiassa olevaa harkintavaltaa eikä siten toimivaltaansa eikä kirkkovaltuuston päätös ollut muutoinkaan lainvastainen. (Ei lainvoim. 9.1.2023) - Uutiset
9.1.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Lapsen ja vanhemman yhteydenpitoon liittyvä koronatestaus- On selvää, ettei Suomi voi vaikuttaa siihen, millaisia vaatimuksia muut maat asettavat maahansa saapumiselle. Suomen viranomaisilla on näkemykseni mukaan kuitenkin omilla toimenpiteillään eli lähinnä ohjeistuksellaan mahdollisuus vaikuttaa Suomesta matkustamisen sujuvuuteen ja matkustamisesta aiheutuviin kuluihin tilanteissa, joissa on kyse lapsen ja vanhempien yhteydenpidosta. Näitä tilanteita varten olisi mielestäni aiheellista ohjeistaa terveydenhuoltoa siten, että lapsi saisi mahdollisesti tarvitsemansa todistuksen julkisesta terveydenhuollosta niin, että kustannus ei vaaranna tapaamisen toteutumista. Tämä turvaisi ja edistäisi mielestäni lasten ja vanhempien yhteydenpitoa sekä lapsen etua. - Uutiset
9.1.2023 7.30
Muutoksia työnantajan maksuihin, Kela-etuuksiin ja -korvauksiin vuonna 2023Tartuntatautipäivärahan myöntämistä koskevat väliaikaiset muutokset päättyivät 31.12.2022. Jatkossa tartuntatautipäiväraha edellyttää taas tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksen työstä poissaolosta, eristämisestä tai karanteenista. Vuosi 2023 tuo uuden muutosturvamaksun ja muutoksia myös osasairauspäivärahaan ja kuntoutusrahaan. - Uutiset
5.1.2023 13.52
Apulaisoikeusasiamies: Uudenmaan alueellisella koronakoordinaatioryhmällä ei ollut tartuntatautilakiin tai muuhunkaan lakiin perustuvaa toimivaltaa antaa ohjeita tai tehdä päätöksiä tartuntatautien torjunnan tarkoituksessaAOA katsoi koordinaatioryhmän menetelleen vastoin sitä, mitä perustuslain 2 §:n 3 momentissa ja tartuntatautilaissa säädetään, kun se oli antanut koronavirustestin kriteerejä koskevia ohjeita. - Uutiset
5.1.2023 13.00
Iisalmelaisen metallifirman tuotannon esihenkilölle sakotYlitarkastaja Sampo Pelkonen muistuttaa, että jokaisesta nostotyöstä on tehtävä riittävän yksityiskohtainen suunnitelma, johon sisältyy vaarojen arviointi ja suunnitelma toimintatavoista niiden poistamiseksi. Käytännössä on huomattu, että työnantajilla, jotka eivät huolehdi nostotyön asianmukaisesta suunnittelussa, sattuu tapaturmia, joiden seurauksena on usein työntekijän vakava vammautuminen ja aina toisinaan myös kuolema. - Uutiset
5.1.2023 10.30
Hovioikeuden tuomio työsuhteen irtisanomista koskevan toimeksiannon hoitamiseen perustuvan laskusaatavan suorittamisestaKantajayhtiö oli Vastaaja Ky:n asiamiehenä hoitanut yhtiön ja sen työntekijän välistä työntekijän työsuhteen päättämistä koskevaa riita-asiaa tuomioistuimessa. Tässä asiassa oli kysymys siitä, oliko perusteita velvoittaa Vastaaja Ky ja Vastaaja Oy maksamaan Kantaja Oy:lle asiamiehen palkkiota ja kulukorvauksia enemmän kuin mitä yhtiön oikeusturvavakuutuksesta hovioikeuskäsittelyn osalta oli jo maksettuja oliko perusteita velvoittaa yhtiö maksamaan palkkiota ja kulukorvauksia myös valituslupahakemuksen ja valituksen laatimisesta korkeimpaan oikeuteen. KO:n tuomiolauselmaa muutettiin. (Vailla lainvoimaa 5.1.2022) - Uutiset
5.1.2023 9.10
Laskutuspalveluja käyttävien kevytyrittäjien työeläkevakuuttamisen valvontaLaskutuspalveluja käyttävien kevytyrittäjien työeläkevakuuttamisen valvonta on osoittautunut tarpeelliseksi. Isojakin ansioita on jäänyt vakuuttamatta ja toisaalta YEL-valvonta tulee monelle laskutuspalveluja käyttävälle yllätyksenä. Heillä ei välttämättä ole yrittäjäidentiteettiä ja he saattavat kuvitella laskutuspalveluyrityksen hoitavan kaikki velvoitteet. - Uutiset
5.1.2023 8.30
Työtuomioistuimen tuomiot Puolustusvoimien työaikasopimuksen tulkinnasta - JHL:n kanteet hylättiin- TT 2022:77: Kysymys Puolustusvoimien työaikasopimuksen tulkinnasta ja siitä, olivatko nämä niin sanotut normaaliajan työtehtävät olleet osa harjoitusta vai olivatko ne harjoitukseen tai harjoitusjoukkoon liittymättömiä tehtäviä.
- TT 2022:78: Kysymys Puolustusvoimien työaikasopimuksen tulkinnasta ja siitä, oliko kyseinen työ ollut osa harjoitusta vai oliko kyse ollut harjoitukseen tai harjoitusjoukkoon liittymättömistä tehtävistä. - Uutiset
5.1.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies kiinnitti Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän huomiota eri ammattiryhmien lakisääteiseen velvollisuuteen ja oikeuteen tehdä tarvittaessa huoli-ilmoitus erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden perusoikeuksien turvaamiseksiAOA pyysi, että Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä huolehtivat henkilöstönsä kouluttamisesta ja ohjeistamisesta tarvittavilta osin. - Uutiset
4.1.2023 15.00
Apulaisoikeusasiamies: Henkilöstön vuokrausta ja palveluiden tuottamista koskevien sopimusten rekrytointikiellotAOA saattoi asiassa (kohdissa 3.4.3 ja 3.4.5) esittämänsä käsitykset menettelyn lainvastaisuudesta Helsingin kaupungin tietoon. - Uutiset
4.1.2023 11.55
Vierashuoneessa ylitarkastaja Sampo Pelkonen: Työnantajan edustajien velvollisuutena on huolehtia väkivallan uhan ehkäisemisestä käytännön työtilanteissaTyönantajalle säädetystä väkivallan uhan torjuntavelvollisuudesta on saatu parin viime vuoden aikana kolme työturvallisuusrikostuomiota. Oikeuskäytäntö onkin näiden laiminlyöntien ehkäisemiseksi tarpeen, koska esimerkiksi kunnissa on sattunut monia vakavia väkivaltatapaturmia, eikä näitä laiminlyöntejä ole aiemmin tuomittu työturvallisuusrikoksena. Kerron tässä kirjoituksessa, mistä väkivallan torjuntaan liittyvistä laiminlyönneistä näissä tuomioissa on tuomittu ja mitä niistä voidaan oppia työnantajan velvollisuuksista huolehtimiseksi. - Uutiset
4.1.2023 8.25
EU:n oikeusalan rahoitusohjelmien vuoden 2023 haut ovat avautumassa - Uutiset
3.1.2023 16.00
Hallinto-oikeus: Kaupungilla ei ollut perustetta ottaa hakijaa määräaikaiseen virkasuhteeseenAsiassa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko hakija otettu kaupungin palvelukseen ilman viranhaltijalain 3 §:n 2 momentin mukaista perustetta määräajaksi tai ilman perusteltua syytä toistuvasti määräajaksi, ja oliko hakijalla siten oikeus hakemaansa korvaukseen. Kaupunki velvoitettiin maksamaan hakijalle 8 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Kohtuullisena korvauksena hakijan oikeudenkäyntikuluista pidettiin 5 000 euroa. (Ei lainvoim. 3.1.2022) - Uutiset
3.1.2023 15.00
Yrittäjyyttä suunnitteleva voi arvioida YEL-työtuloaan Työeläke.fi-laskurillaYrittäjyyttä ja YEL-vakuuttamistaan suunnitteleva voi nyt arvioida YEL-työtuloaan Työeläke.fi:n Laske YEL-työtulosuositus -laskurilla. Laskuri osana työtulo-ohjeistusta on myös hyvä apu yrittäjien neuvontaan. Laskuri on kaikille avoin, eikä sen käyttäminen vaadi kirjautumista. Palvelu tarjotaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. - Uutiset
3.1.2023 11.55
Vierashuoneessa asianajaja Klaus Nyblin: Tapaus Avarn Security herättelee rajulla tavalla tehokkaiden sisäisten ilmoituskanavien välttämättömyyteenIlmoittajansuojelulaki on tullut voimaan 1.1.2023. Samoihin aikoihin on ollut julkisuudessa kaikkien seurattavana, miten hankalaa on, kun yrityksen toimintaan liittyviä väärinkäytöksiä päätyy julkisuuteen ja yritysjohto joutuu viestinnässään suoraan tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Ilmoittajansuojelulaki koskee vain osaa väärinkäytöksistä, mutta organisaatiolle on aina eduksi, jos se pystyy käsittelemään toteutuneita rikkomisia ensin itse. Silti sisäiset ilmoituskanavat eivät tehokkaimmillaankaan estä sitä, että vakavat väärinkäytökset voivat päätyä myös viranomaisten tutkittavaksi ja ehkä julkisuuteenkin. - Uutiset
3.1.2023 10.00
Kuluttajariitalautakunta arvioi oliko oikomishoidon elinkeinonharjoittaja tiedottanut kuluttajaa toimintansa lopettamisesta ja jatkohoidosta asianmukaisestiKuluttaja aloitti elinkeinonharjoittajalla ylä- ja alaleuan oikomishoidon marraskuussa 2016. Kuluttajan mukaan hänelle annettu kustannusarvio oli molempien leukojen osalta 3 000 - 4 000 euroa ja hoidon arvioitiin kestävän pari vuotta. Elinkeinonharjoittaja lopetti toimintansa maaliskuussa 2017 ja kuluttaja joutui jatkamaan oikomishoitoa muualla. Lautakunta suositti, että elinkeinonaharjoittaja maksaa kuluttajalle hinnanalennusta 500 euroa. - Uutiset
2.1.2023 16.00
Työeläketurvan keskeiset muutokset vuonna 2023Eläkeiän nousu jatkuu taas uudella ikäluokalla. Kaikkia maksussa olevia eläkkeitä korotetaan ennätyksellisen suurella työeläkeindeksillä. YEL-työtulon määritystä täsmennetään ja työtuloja aletaan tarkistaa säännöllisesti. - Uutiset
2.1.2023 15.40
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja rikosten ennaltaehkäiseminen: Ankkuritoiminnan käsikirjaAnkkuritoiminnalla tarkoitetaan moniammatillista yhteistyötä, joka kohdistuu lasten ja nuorten (alle 18-vuotiaiden) hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennaltaehkäisemiseen. Lisäksi ankkuritoiminnassa pyritään ehkäisemään väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä. Ankkuritoimintaa toteutetaan moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaalitoimesta, terveystoimesta ja nuorisotoimesta. Ankkuritoiminnan tehtävänä on tarjota nuorelle ja perheelle yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tukea varhaisessa vaiheessa ja tarvittaessa ohjata hoidon, palveluiden ja tuen piiriin muille asiantuntijoille. - Uutiset
2.1.2023 15.22
Hallinto-oikeus: Tahdonvastaisen erityishuollon lopettamispäätökseen ei saanut hakea muutosta valittamallaKoska päätös ei koskenut tahdonvastaisen erityishuollon antamista, vaan sen lopettamista, ei kyse ollut mielenterveyslain 24 §:n 2 momentissa tarkoitetusta päätöksestä, johon sai hakea muutosta valittamalla. Tämän vuoksi THL:n päätökseen liitetty valitusosoitus oli poistettava ja valitus jätettävä tutkimatta. (Ei lainvoim. 2.1.2023) - Uutiset
2.1.2023 15.00
Klapikoneen käyttöohjeen vastaisesta käytöstä päiväsakkoja ja yhteisösakkoPohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa työnantajan vastuusta ottaa huomioon valmistajan antamat ohjeet koneen ja laitteen käytössä ja muissa siihen liittyvissä toiminnoissa. Valmistajan ohjeiden tulee olla työntekijöiden saatavissa ja ymmärrettävissä. Työnantajan on perehdytettävä työntekijä koneiden ja laitteiden turvalliseen käyttöön. Ennen uuden työn tai työvaiheen alkua on myös varmistettava, että työntekijä osaa noudattaa ohjeita. - Uutiset
2.1.2023 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Tukiasumisen lopettaminen vastoin asukkaan tahtoaAOA saattoi asiassa (kohdassa 3.7) esittämänsä käsityksen menettelyn virheellisyydestä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan tietoon. Samalla AOA kiinnitti huomiota tarpeeseen tarkentaa lainsäädäntöä erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden perusoikeuksien turvaamiseksi. - Uutiset
2.1.2023 13.22
Laiminlyönnit räjäytystyössä toivat työnantajalle sakkoja- Käräjäoikeus katsoi räjäytyksen epäonnistuneen puutteellisen räjäytyssuunnitelman ja sen toteuttamisen vuoksi. Asiassa ei kuitenkaan ole kyse vain siitä, onko räjäytystyö onnistunut, vaan keskeistä on myös se, onko työturvallisuusmääräyksiä muutoinkin noudatettu. Esimerkiksi onko huolehdittu ja varmistuttu turvallisuudesta siten, että räjäytystyön toteutuksesta huolehtii pätevä henkilö. Työturvallisuusrikoksessa työolosuhteiden ja työturvallisuuden vaarantaminen riittää, eikä siinä edellytetä varsinaista vahinkoseurausta, kertoo työsuojelulakimies Tiia Harainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta - Uutiset
2.1.2023 11.55
Työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Astma ja altistuminen kosteusvauriomikrobeille työpaikalla – KKO:2022:65 ja KKO:2019:43Korkein oikeus on lyhyessä ajassa antanut kaksi ennakkopäätöstä astman ja kosteusvauriomikrobeille altistumisen syy-yhteydestä työpaikalla (KKO:2022:65 ja KKO:2019:43). Tuomioissa yleinen lähestymistapa syy-yhteyden arviointiin oli sama mutta arvioitavat työntekijät henkilökohtaisten seikkojensa osalta poikkesivat toisistaan ja siksi tuomioiden lopputulokset olivat vastakkaisia. Erityisen tärkeää on tuomioiden perusteella pystyä näyttämään se, että sairastuminen astmaan johtui juuri kyseisestä altistumisesta eikä asianomaisen työntekijän omista ominaisuuksista. Kyse on oikeudellisesta kokonaisarvioinnista, jossa keskeisessä asemassa on se, onko todettu astma todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut altistumisesta kosteusvauriomikrobeille työpaikalla. - Uutiset
2.1.2023 10.00
Toimeentulotukihakemuksen lainvastainen käsittelyaika ja virheellinen neuvonta - apulaisoikeusasiamies kiinnitti Kelan vakavaa huomiotaKantelijan toimeentulotukiasia olisi tullut ratkaista toimeentulotukilain tarkoittaman määräajan puitteissa viivytyksettä. Näin ei tehty ja asiassa oli siten toimittu lainvastaisesti. Kyse ei ollut toimeentulotuen etuuskäsittelyssä ilmenneistä epäkohdista, kuten Kela selvityksessään totesi. AOA korosti, että Kelan on varmistettava se, että sen työntekijöillä on selvä käsitys, mitä seikkoja päätöksenteossa on otettava huomioon, varsinkin kun kyse on toimeentulotukiasiakkaan kannalta hänen sairautensa kannalta välttämättömistä ja toimeentulotukilain tarkoittamista tarpeellisista menoista. Kantelijan lisäksi oli kyse hänen alaikäisten lastensa toimeentulon turvasta. Kelan kantelijalle antama neuvonta oli virheellistä ja omiaan aiheuttamaan kantelijalle epäselvyyttä asiassa. AOA korosti, että viranomaisen antamat neuvot ja selvitykset eivät saa johtaa sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien kaventumiseen tai niiden toteutumatta jättämiseen. Tämän takia viranomaisen on huolehdittava siitä, että sen antama neuvonta on sisällöltään oikeaa. AOA kiinnitti Kelan vakavaa huomiota asiassa (kohdassa 3.2) Kelan menettelystä todettuun. - Uutiset
2.1.2023 9.22
Ilmoittajansuojelu: Oikeuskanslerinviraston keskitetty ulkoinen ilmoituskanavaIlmoittajansuojelu antaa suojan eräiden väärinkäytösten ilmoittajille. Ilmoittaja on henkilö, joka työnsä yhteydessä havaitsee Euroopan unionin tai kansallisen oikeuden rikkomista ja tekee siitä ilmoituksen ilmoituskanavaan. Väärinkäytöksistä ilmoittaminen on tärkeää yleiseen etuun kohdistuvien uhkien ja vakavien haittojen ennaltaehkäisemiseksi. - Uutiset
2.1.2023 8.00
Apulaisoikeusasiamies: Asiointi terveysasemallaAOA pitää vammaisten henkilöiden oikeuksien kannalta välttämättömänä, että heillä on käytössään riittävä tieto yhteydenottotavoista terveyspalveluihin. - Uutiset
30.12.2022 17.00
Mielenterveys- ja päihdelainsäädäntö uudistuu vuoden 2023 alustaVuoden 2023 alusta mielenterveyden hoidosta, päihde- ja riippuvuushoidosta sekä sosiaalihuollon mielenterveys- ja päihdetyöstä säädetään ensisijaisesti terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa. Mielenterveys- ja päihdehuoltolakeihin jäävät vain tahdosta riippumatonta hoitoa ja valtion mielisairaaloita koskeva sääntely. - Uutiset
30.12.2022 15.00
Apulaisoikeusasiamies naispotilaiden lääkekorvausoikeudesta: Ministeriön tulee toimenpiteillään varmistaa lääkekorvausjärjestelmän ja sitä sääntelevän lainsäädännön syrjimättömyysKantelija pyysi tutkimaan, rikkovatko Kansaneläkelaitoksen (Kela) ja lääkkeiden hintalautakunnan antamat suositukset ja ratkaisut epilepsialääkkeiden korvattavuudesta perustuslain 6 §:ssä säädettyä oikeutta yhdenvertaisuuteen. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.2.4, 3.2.5 ja 3.3) esittämänsä käsityksen menettelyn lainvastaisuudesta Kansaneläkelaitoksen, lääkkeiden hintalautakunnan sekä sosiaali- ja terveysministeriön tietoon. Tässä tarkoituksessa AOA lähetti niille jäljennöksen päätöksestään. - Uutiset
30.12.2022 11.56
Tammikuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaTammikuun 2023 muutoksia ovat muun muassa:
- Seksuaalirikossäännösten uudistukset tulevat voimaan
- Kuluttajansuojalain uudistus, joka tiukentaa puhelinmyynnin sääntelyä
- Väärinkäytöksistä ilmoittaville vahvempaa suojaa (whistleblowing-direktiivi)
- Äitiys- ja isyyslakien yhdistyminen vanhemmuuslaiksi
- Muutoksia yrityskauppojen ilmoittamiseen
- Työttömien opiskelumahdollisuuksien parantuminen
- Vahvistettu muutosturva, jonka tarkoituksena on nopeuttaa uudelleentyöllistymistä
- Opiskelijan tulorajojen korotus
- Kotitalousvähennys, jolla voi saada apua suuriin sähköenergialaskuihin
- Lainsäädäntöön muutoksia 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamiseksi
- Hyvinvointialueet vastaavat sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä 1.1.2023 lähtien - Uutiset
30.12.2022 11.00
Hallinto-oikeus ei muuttanut perintäsihteerin virkanimityksestä tehtyä päätöstäHAO ei tutkinut vaatimusta, joka koski koeajan määräämistä virkaan valitulle. HAO tutki muilta osin valituksen ja hylkäsi sen. (Ei lainvoim. 30.12.2022) - Uutiset
30.12.2022 10.30
Hyvinvointialueet aloittavat 1.1.2023Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1. tammikuuta 2023. - Uutiset
30.12.2022 9.25
KHO: Tuolihissiä omakotitalon toiseen kerrokseen ei voitu pitää vammaispalvelulain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuna välttämättömänä asunnon muutostyönäTuolihissiä omakotitalon toiseen kerrokseen ei voitu pitää välttämättömänä asunnon muutostyönä, kun vaikeavammaiselle oli järjestettävissä hänen yksilölliset tarpeensa huomioon ottavat tilat pohjakerroksesta. Kuntayhtymä ei ollut velvollinen korvaamaan tuolihissin hankkimisesta aiheutuvia kustannuksia. - Uutiset
30.12.2022 8.32
Lakimuutokset vahvistettu: Ihmiskaupan uhreja autetaan rikosprosessin etenemisestä riippumattaIhmiskaupan uhrien asema paranee ja heidän oikeutensa palveluihin vahvistuu siten, että auttamisjärjestelmän kautta saatavan avun jatkuminen ei enää riipu heitä koskevan ihmiskaupparikosprosessin etenemisestä. Auttaminen perustuu ensisijaisesti uhrin yksilöllisen tilanteen arviointiin. Tasavallan presidentti vahvisti asiaan liittyvät lakimuutokset 29.12.2022, ja ne tulevat voimaan 1. tammikuuta 2023. Muutokset edistävät sekä uhrin asemaa että koko yhteiskunnan etua: niillä edistetään ihmiskaupan ilmituloa, uhrien ohjautumista avun piiriin ja siten myös rikosvastuun toteutumista. Muutokset myös selkeyttävät lainsäädäntöä. - Uutiset
29.12.2022 17.55
Muutoksia sosiaalipalvelujen lupa- ja rekisterikäytäntöihinAsumispalveluja ja kotipalvelua koskevat säännökset muuttuvat, kun sosiaalihuoltolain muutokset tulevat voimaan 1.1 tammikuuta 2023. Samalla näitä palveluja koskevat lupa- ja rekisteröintikäytännöt uudistuvat. - Uutiset
29.12.2022 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Korkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuollon toimipaikat ja terveydenhoitomaksu - Uutiset
29.12.2022 15.30
Tekijänoikeuskorvaus ei vaikuta sovitellun työttömyysetuuden määrään 1.1.2023 alkaenMuutoksen tavoitteena on parantaa tekijänoikeuskorvauksia saavien oikeutta työttömyysetuuteen. - Uutiset
29.12.2022 11.11
Varoitetun työntekijän työsuhde voitiin päättää kahden kuukauden irtisanomisajalla henkilöön liittyvällä perusteellaIrtisanomisilmoituksen mukaan työsuhteen päättämisen perusteena oli ollut vakava velvollisuuksien laiminlyönti, työnantajan antamien määräysten noudattamatta jättäminen, vihamielinen asenne ja viestintätapa suhteessa linjaesimieheen, työnantajan antaman rakentavan palautteen sivuuttaminen ja kieltäytyminen toimimasta sen mukaan. (Vailla lainvoimaa 29.12.2022) - Uutiset
29.12.2022 10.30
Apulaisoikeusasiamies terveystietojen tiedustelusta ja koronatestauksesta lentoasemalla: Yksityiselämän suojelusta tulee huolehtia siten, etteivät maahan tulevien henkilöiden terveystiedot tulisi ulkopuolisten henkilöiden tietoonAOA katsoi, että myös tapauksen oloissa asiakkaiden yksityiselämän suojelusta tulee huolehtia sellaisin järjestelyin, kuten tilaratkaisuin ja opastein, että maahan tulevien henkilöiden terveystiedot eivät tulisi ulkopuolisten henkilöiden tietoon. Maahantulon yhteydessä matkustajien ohjaus eri palvelu- tai tarkastuspisteisiin ja matkustajien kanssa käytävät keskustelut ja neuvonta sekä esimerkiksi rokotustodistusten katselu tulisi toteuttaa siten, että muut henkilöt eivät pääsisi osallisiksi tiedoista. Neuvonnassa tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää terveydentilaan liittyvien kysymysten esittämistä, jollei se ole välttämätöntä. Matkustajalla tulee halutessaan olla aina mahdollisuus yksityisyyden turvaavaan keskusteluun ja pidättäytymiseen terveystietoja koskevasta tarkemmasta keskustelusta yleisessä tilassa muiden kuullen. AOA saattoi asiassa (kohdassa 3.2.1) esittämänsä käsityksen Vantaan kaupungin tietoon. - Uutiset
28.12.2022 9.40
TEM:n työryhmän tilannekuva: Elinkeinoelämän luottamus on kääntynyt laskuun, vaikka yritysten talous- ja työllisyystilanne on vielä keskimäärin suhteellisen vakaaToistaiseksi yritysten tilanne on tilastojen perusteella keskimäärin vakaa. Elinkeinoelämän luottamus on kuitenkin kääntynyt laskuun. Nousseiden energiahintojen lisäksi kohonneet korot ja inflaatio heikentävät luottamusta. Korkeina pysyneet energiahyödykkeiden hinnat nostavat kustannuksia suoraan ja välillisesti heikentäen monien yritysten kannattavuutta. Arviot sisältyvät toimialojen ja yritysten tilannekuvaa kartoittaneen työryhmän tuoreeseen arvioon. Julkaistu tilannekuva-aineisto täydentää 8.11. laadittua työryhmän tilannekuvaa. - Uutiset
28.12.2022 9.00
Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2023Vuosi 2023 tuo muutoksia mm. työttömyysturvaan ja Kela-korvauksiin. Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan vuoden alussa 4,2 %. Pienituloisten lapsiperheiden tukiin tulee väliaikaisia korotuksia, ja kevään ajaksi otetaan käyttöön väliaikainen sähkötuki. - Uutiset
27.12.2022 10.06
Hallinto-oikeus: Kollegansa palvelussuhdetietoja koskevia diaarimerkintöjä kuvanneelle ja kuvat ulkopuoliselle henkilölle lähettäneelle virkamiehelle oli voitu antaa kirjallinen varoitusValittajalle oli annettu kirjallinen varoitus sillä perusteella, että hän oli työpaikallaan Vantaan vankilassa valokuvannut toista henkilöä koskevia diaarimerkintöjä Rikosseuraamuslaitoksen ylläpitämästä tietojärjestelmästä ja lähettänyt ne Rikosseuraamuslaitoksen ulkopuoliselle henkilölle. Valittaja oli myöntänyt valokuvanneensa kollegalleen myönnettyä opintovapaata koskevia diaarimerkintöjä ja lähettäneensä valokuvat entiselle kollegalleen. (Ei lainvoim. 27.12.2022) - Uutiset
23.12.2022 15.26
Syövyttävää kemikaalia päätyi työntekijän silmään: sakot liiketoimintajohtajalle ja toimitusjohtajalleTyösuojelun lakimies Jasmine Peltorinne Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajan tulee tunnistaa työpaikalla esiintyvät kemialliset vaaratekijät, arvioida niistä työntekijöille aiheutuvat riskit ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet riskien pienentämiseksi. - Uutiset
23.12.2022 12.30
Suostumus reseptitietojen luovuttamiseen toisen EU-maan apteekille poistuu 1.1.2023Jos haluat ostaa lääkkeitä toisesta EU-maasta suomalaisella sähköisellä reseptillä, sinun ei 1. tammikuuta 2023 alkaen tarvitse enää antaa suostumusta reseptitietojen luovuttamiseen apteekille. - Uutiset
23.12.2022 11.55
Edilex-toimitus toivottaa rauhallista jouluaEdilex-toimitus kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta toivottaen rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2023! - Uutiset
23.12.2022 9.00
Asetuksen muutos muuttaisi luonnonmarjojen keräämisen työsuhteiseksi – ulkomaisten työntekijöiden asemaa on parannettu useilla lakimuutoksillaTyö- ja elinkeinoministeriö on valmistellut kausityöasetuksen muutoksen, joka tekisi luonnontuotteiden keräämisestä työsuhteista. Muutos pienentäisi ansiotasoon liittyvää riskiä ja toisi poimijat työsuhteita sääntelevien lakien piiriin. Työ- ja elinkeinoministeriö on myös antanut eduskunnalle selvitykset laeista, joilla torjutaan ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä. Kausityölain, marjalain ja ulkomaalaislain muutosten arvioidaan parantaneen työntekijöiden asemaa, vaikka vaikutusten arviointi on lyhyen soveltamisajan vuoksi vielä vaikeaa. - Uutiset
22.12.2022 13.00
EUT: Latvian lainsäädäntö, jossa kielletään lääkemainonta, joka perustuu lääkkeiden hintaan, myynninedistämistarjouksiin tai siihen, että lääke myydään yhdessä muiden lääkkeiden tai muiden tuotteiden kanssa, on unionin oikeuden mukainenTällainen mainonta kannustaa lääkkeiden epätarkoituksenmukaiseen käyttöön, ja jäsenvaltioiden on kiellettävä se. - Uutiset
22.12.2022 12.15
Lääkehuollon kustannustehokkuuden parantamiseksi annettava ensimmäinen säädöspaketti voimaan 1.1.2023Muutosten tavoitteena on parantaa lääkehuollon kustannustehokkuutta alentamalla lääkkeiden käyttäjien lääkkeistä maksamia hintoja sekä valtion lääkekorvausmenoja. - Uutiset
22.12.2022 10.56
Lääkevahinkovakuutuspooli: Käräjäoikeudelta ratkaisu Pandemrix-rokotteeseen liittyvässä käsittelyssäSeitsemän henkilöä haki korvauksia lääkevahingosta, josta Lääkevahinkovakuutuspooli (LVP) ei ollut myöntänyt korvausta. KO arvioi, voiko hakijoiden oireiden katsoa johtuvan rokotteesta, vaikka hakijat eivät olleet hakeutuneet terveydenhuollon piiriin narkolepsiaan liittyvien oireiden johdosta kahden vuoden kuluessa rokotteen saamisesta. KO ratkaisi asian kaikkien kohdalla LVP:n näkemyksen vastaisesti. LVP ilmoitti 9.1.2023 olevansa tyytymätön KO:n antamiin tuomioihin ja valittavansa osasta niistä hovioikeuteen. (Vailla lainvoimaa 22.12.2022) - Uutiset
22.12.2022 10.40
Oikeus 4/2022 -lehti on julkaistu EdilexissäLehden aiheet ovat valtiosääntöikeudellinen asiantuntijuus perustuslakivaliokunnassa, kognitiivisen toimintakyvyn heikentyminen työelämässä, ympäristöoikeuden alan asetuksista muodostetun aineiston analysointi, sekä tavoitetahallisuus ja pelottelutarkoitus vainoamisrikoksessa. - Uutiset
22.12.2022 10.19
KHO: Tartuntatautilain nojalla ei voitu keskeyttää ravintolan ulosmyyntiä tai kotiinkuljetuspalvelua - määräys ravitsemistoiminnan keskeyttämiseksi ja liikkeen suljettuna pitämiseksi ei voinut olla voimassa ajallisesti pitempään kuin valvottavana kohteena olevat aukiolo- ja anniskeluaikarajoitukset olivat olleet voimassaKHO arvioi, oliko AVI voinut tartuntatautilain 58 b §:n perusteella määrätä ravintolan ravitsemis- ja anniskelutoiminnan keskeyttämisestä ja ravitsemisliikkeen sulkemisesta asiakkailta, ulottaen määräyksen myös take away -myyntiin ja kotiinkuljetukseen. Arvioitavana oli lisäksi määräyksen voimassaoloa koskeva kysymys (ään 4-1). - Uutiset
22.12.2022 9.00
Puutteellisesti suojattu kelakone – sakkoja kahdelle esimiehelleTyönantajayhtiölle ei asiassa esitetty yhteisösakkoa. Tämän osalta työsuojelun lakimies Matti Nissinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta huomauttaa: ”Yhtiössä on käräjäoikeudenkin toteamin tavoin suhtauduttu työturvallisuusasioihin vakavasti, ja niitä koskevat prosessit yhtiössä olivat asianmukaiset. Siihen nähden on perusteltua, että tässä asiassa arvioitavaksi jäi vain asianosaisten esimiesten henkilökohtainen rikosvastuu." - Uutiset
22.12.2022 7.00
Kotiin annettavien palveluiden ja asumispalveluiden muutoksista tietoa monella tavallaIäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistuksen toinen vaihe parantaa erityisesti kotiin annettavia palveluja ja asumispalveluja. Muutokset koskevat iäkkäiden lisäksi myös muita sosiaalipalvelujen asiakasryhmiä. Myös nk. vanhuspalvelulakiin tulee muutoksia. Tietoa muutoksista on saatavilla monessa muodossa. - Uutiset
22.12.2022 6.20
Koronarokottamisen ja -testien korvattavuutta jatketaan kesäkuun 2023 loppuunKoronarokottamisten sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset jatkuvat kesäkuun 2023 loppuun. Myös koronatestit kuuluvat korvausten piiriin. Korvattavuus koskee Suomessa asuvia tai työskenteleviä sairausvakuutettuja henkilöitä. - Uutiset
22.12.2022 6.00
STM julkaisi oppaan asiakas- ja potilastietojen käyttöoikeuksistaOpas auttaa soveltamaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojen käyttöoikeuksia koskevaa asetusta käytännössä. - Uutiset
21.12.2022 15.00
Apulaistietosuojavaltuutetulta huomautus terveydenhuollon toimijalle: Ulkopuoliselle päätyneiden laitteiden tietoja ei ollut salattuTietosuojavaltuutetun toimisto sai terveydenhuollon toimijalta ilmoituksen tietoturvaloukkauksesta, jonka mukaan kannettava tietokone, paperiasiakirjoja ja kaksi ulkoista kiintolevyä olivat päätyneet sivulliselle varastetussa tietokonelaukussa. Apulaistietosuojavaltuutetun mukaan yritys ei ollut suojannut laitteilla olleita henkilötietoja riittävällä tavalla. - Uutiset
21.12.2022 11.50
Vierashuoneessa professori Tomi Voutilainen ja väitöskirjatutkija Meri Sariola: Koulun ja huoltajien välinen sähköinen viestintä oppilashuollossaViime viikkoina julkisuudessa on käyty keskustelua koulun ja huoltajien välisessä sähköisessä viestinnässä käytettävän ohjelmiston käyttömahdollisuuksista sote-uudistuksen jälkeen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Kuitenkaan ohjelmiston käyttöön ja tiedonsaantiin liittyvät ongelmat eivät johdu sote-uudistuksesta tai hyvinvointialueille siirrettävistä oppilashuollon palvelujen muutoksesta. Sen sijaan voimassa oleva ja vuoden 2023 alussa sovellettavaksi tuleva muu sääntely rajoittavat sähköiseen viestintään tarkoitettujen ohjelmistojen käyttöä erityisesti tilanteissa, joissa viestintä sisältää salassa pidettäviä tietoja. - Uutiset
21.12.2022 11.30
Hallinto-oikeus kumosi vartijalle annetun varoituksen epäasiallisten viestien lähettämisestä, kun varoituksen perusteena olleeseen menettelyyn ei ollut vedottu kohtuullisen ajan kuluessaPoliisilaitos oli 28.5.2021 päättänyt antaa vartijalle kirjallisen varoituksen, koska vartija oli lähettänyt virka-aikana epäasiallisia viestejä omalla henkilökohtaisella puhelimellaan toiselle työtehtävissä olleelle virkamiehelle tämän henkilökohtaiseen puhelimeen. Viestit olivat sisältäneet valittajan työtehtäviensä hoitamisen yhteydessä tietoonsa saamaa salassa pidettävää tietoa. HAO totesi, ettei asiassa saadusta selvityksestä ilmennyt mitään hyväksyttävää syytä sille, miksi varoituksen antamiseen oli ryhdytty vasta noin neljä ja puoli kuukautta sen jälkeen, kun varoituksen perusteena olleet tapahtumat olivat tulleet työnantajan tietoon. HAO katsoi, ettei varoituksen perusteena olleeseen joulukuussa 2020 tapahtuneeseen valittajan menettelyyn ollut vedottu kohtuullisen ajan kuluessa, eikä varoituksen antamiselle siten ollut ollut enää edellytyksiä toukokuussa 2021. Poliisilaitoksen päätös 28.5.2021 oli tällä perusteella kumottava. (Ei lainvoim. 21.12.2022) - Uutiset
21.12.2022 10.30
Hallinto-oikeus: Kalastusmestarilta voitiin kieltää kalastuksenvalvojan sivutoimen pitäminenELY-keskus oli voinut katsoa, että asiassa kuvattu kiinteä yhteys valittajan sivutoimen ja virkatehtävien välillä voi vaarantaa ulkopuolisten luottamuksen valittajan viranhoidon sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toiminnan puolueettomuuteen ja tasapuolisuuteen. ELY-keskus oli siten voinut asiassa mainituilla perusteilla harkintansa mukaan kieltää valittajan sivutoimen kalastuksenvalvojana. Asiassa ei ollut ilmennyt, että valittajaa olisi sivutoimen sallittavuutta arvioitaessa kohdeltu epätasapuolisesti muihin virkamiehiin nähden. ELY-keskuksen päätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 21.12.2022) - Uutiset
21.12.2022 9.02
Yrittäjän eläkelain muutokset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2023Lakimuutoksilla halutaan parantaa yrittäjien eläke- ja sosiaaliturvaa ja tukea yrittäjän eläkelain toimeenpanoa. Tavoitteena on, että yrittäjän työtulo vastaa jatkossa paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa. - Uutiset
20.12.2022 17.26
Aborttilain muutokset on vahvistettu ja ne tulevat voimaan 1. syyskuuta 2023Tasavallan presidentti on vahvistanut raskauden keskeyttämisestä annetun lain (ns. aborttilaki) muutokset. Jatkossa raskaus voidaan keskeyttää yksin raskaana olevan pyyntöön perustuen kahdennentoista raskausviikon loppuun saakka. Vuodelta 1970 olevassa laissa raskauden keskeyttämiseen vaadittiin useimmissa tapauksissa kahden lääkärin lausunto, ja raskauden keskeytykselle tuli esittää peruste. - Uutiset
20.12.2022 17.18
Paperittomille henkilöille tulee oikeus saada välttämättömiä terveydenhuollon palveluja vuoden 2023 alusta lähtienHyvinvointialueiden on järjestettävä välttämättömiä kiireettömiä terveyspalveluja paperittomille ja paperittomien kaltaisessa tilanteessa oleville henkilöille 1.1.2023 lähtien. Lakimuutoksella turvataan nykyistä paremmin Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten ja kansallisen perustuslain velvoittama oikeus välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin terveyspalveluihin. YK:n ihmisoikeussopimusten perusteella valtioilla on velvollisuus turvata oikeus terveyteen yhtäläisesti kaikille alueellaan oleville henkilöille. - Uutiset
20.12.2022 12.15
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Kelan huomiota hallintolain valitusosoitusta koskevan säännöksen huolelliseen soveltamiseenKela ei ollut liittänyt kantelijan opintotukihakemusta koskevaan päätökseen valitusosoitusta vaan ilmoittanut päätöksessä, ettei siihen voinut hakea muutosta. - Uutiset
20.12.2022 8.54
Apulaisoikeuskansleri: THL:n tutkimusprofessorin sivutoimi yhdistyksen hallituksen puheenjohtajanaApulaisoikeuskansleri saattoi käsityksensä sivutoimiluvan tarpeellisuudesta THL:n tutkimusprofessorin tietoon. Lisäksi hän kiinnitti THL:n huomiota virkamiestensä sivutointen sallittavuuden arviointiin sekä sivutoimilupien ja -ilmoitusten valvontaan. - Uutiset
20.12.2022 8.00
Puutteita asbestipurkutyössä – sakot työnjohtajalleTyösuojelun lakimies Jasmine Peltorinne Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että asbestipurkutyössä on tärkeää huolehtia myös työpaikalla tapaturmavaaran aiheuttavan rakennusjätteen sekä altistumisvaaran aiheuttavan asbestimateriaalin ja asbestipölyn siivoamisesta. - Uutiset
19.12.2022 13.15
Oikeusasiamies esitti harkittavaksi hyvittämistä: Ajokielto huumepikatestin perusteellaPerustuslaista ja hallintolaista ilmenevä hyvän hallinnon vaatimus edellyttää, että viranomainen huolehtii asian riittävästä selvittämisestä ja kaikin puolin asianmukaisesta käsittelystä. Tässä tapauksessa oli poliisilaitokselta saadun lausunnon mukaan menetelty laitoksen käytännön vastaisesti, kun kantelija oli määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Lisäksi oli menetelty vastoin Poliisihallituksen ohjetta. Oikeusasiamies saattoi käsityksensä kantelun kohteena olleiden poliisien tietoon. Lisäksi oikeusasiamies esitti, että Oulun poliisilaitos harkitsisi, tulisiko tapahtunut jotenkin hyvittää kantelijalle. - Uutiset
19.12.2022 9.52
EUT: Työehtosopimuksessa, jossa vuokratyöntekijöille maksettavaa palkkaa alennetaan suoraan palkatuille työntekijöille maksettavaan palkkaan verrattuna, on määrättävä korvaavista eduista (Saksa)Tällaiseen työehtosopimukseen on voitava kohdistaa tehokas tuomioistuinvalvonta. - Uutiset
19.12.2022 9.20
KHO: Valvira ei ollut voinut hylätä hakemusta psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttämisestä koulutuksen toteuttamiseen liittyvillä perusteilla (ään. 4-1)A oli hakenut oikeutta käyttää psykoterapeutin nimikesuojattua ammattinimikettä sellaisen koulutuksen perusteella, josta Yhdistyneen kuningaskunnan koulutusjärjestelmään kuuluva yliopisto oli myöntänyt hänelle todistuksen. Valvira hylkäsi hakemuksen. Valviran mukaan koulutuksen käytännön toteuttaminen oli ollut keskeisiltä osiltaan niin puutteellista, ettei koulutusta voitu lainkaan pitää psykoterapeutin ammattiin valmistavana koulutuksena. Koska Valvira ei ollut unionin oikeuden edellyttämällä tavalla selvittänyt tutkintotodistuksen myöntäneen yliopiston kanssa koulutuksen toteuttamiseen liittyviä vakavia epäilyjään, KHO katsoi, ettei Valvira ollut voinut hylätä hakemusta koulutuksen toteuttamiseen liittyvillä perusteilla. Asiaa ei ollut selvitetty tavalla, jota todistuksen todenperäisyyden kyseenalaistaminen edellytti. Asia palautettiin Valviralle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
16.12.2022 15.40
Apulaistietosuojavaltuutettu on tehnyt aloitteen koskien oppilas- ja opiskelijarekisterien tietojen luovutusta opiskeluhuollolleApulaistietosuojavaltuutettu on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle, THL:lle ja Opetushallitukselle aloitteen, joka koskee oppilaiden ja opiskelijoiden tietojen luovuttamista opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluille. Aloitteen tavoitteena on, että tietojen luovutuksen edellytyksiä selvennettäisiin ja huomioitaisiin valtakunnallisessa ohjeistuksessa. - Uutiset
16.12.2022 13.04
Samanarvoinen työ -hankkeen loppuraportti: Samaa palkkaa samanarvoisesta työstäSamanarvoinen työ -hankkeessa tutkittiin, miten palkkatasa-arvoa voitaisiin vahvistaa yhtä vaativissa, eli keskenään samanarvoisissa töissä. Keinoiksi ehdotetaan muun muassa samanarvoisen työn määrittelyä, koko organisaation kattavia palkkausjärjestelmiä ja vaativuusmittareita sekä työehtosopimusten roolin selkeyttämistä. Samoista ja samanarvoisista töistä pitää saada samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta. - Uutiset
16.12.2022 12.44
THL ehdottaa ikääntyneitä koskevien huoli- ja vaarailmoituskäytäntöjen yhdenmukaistamista ja ilmoitusosaamisen vahvistamistaTerveyden ja hyvinvoinnin laitos ehdottaa sosiaalihuoltolain mukaiselle huoli-ilmoitukselle selkeämpää prosessia ja sähköisen alueellisen ilmoituskanavan kehittämistä. THL:n selvityksessä kävi ilmi, että varsinkin sosiaalitoimeen tehtäviin huoli-ilmoituksiin liittyvät käytännöt vaihtelevat kunnissa. Pelastustoimella on käytössä kansallinen sähköinen vaarailmoituslomake. Huoli- ja vaarailmoituksen voi tehdä kuka tahansa ikääntyneestä henkilöstä, jolla on vaikeuksia huolehtia itsestään, omasta terveydestään tai paloturvallisuudestaan. Kansalaisten näkökulmasta yhtenäinen huoli- ja vaarailmoituskanava helpottaisi yhteydenottoa viranomaisiin. - Uutiset
16.12.2022 12.15
Alkoholielinkeinorekisteri uudistuu – hoida alkoholiluvat ja -ilmoitukset kuntoon ajallaanUudistunut alkoholielinkeinorekisteri Allu otetaan käyttöön alkuvuodesta 2023. AVI lmoitaa tarkemman ajankohdan mahdollisimman pian, tavoitteena on käyttöönotto helmikuussa. - Uutiset
16.12.2022 8.30
Somehäirintä ja maalittaminen työssä – uusi digijulkaisu auttaa häirintään varautumisessaTyöturvallisuuskeskus on tuottanut uuden digijulkaisun Somehäirintä ja maalittaminen työssä. - Uutiset
15.12.2022 11.50
Hovioikeus: VR ei ollut vastuussa kantajien lisäeläke-edusta - käräjäoikeuden tuomio kumottiinAsiassa oli HO:ssa VR:n valituksen perusteella kysymys ensin siitä, olivatko kantajat menettäneet passiivisuutensa johdosta oikeutensa vaatimusten esittämiseen. Mikäli kantajien ei katsottu menettäneen oikeuttaan vaatimusten esittämiseen, asiassa oli toiseksi kysymys siitä, oliko eläke-etuja pidettävä kantajien työsuhteiden ehtojen osana ja oliko VR työnantajana sen vuoksi vastuussa etujen suorittamisesta kantajina oleville työntekijöille. Aluksi oli kuitenkin otettava kantaa VR:n väitteeseen siitä, että se olisi asiassa väärä vastaaja. (Vailla lainvoimaa 15.12.2022. Valituslupa myönnetty) - Uutiset
14.12.2022 16.00
Sopeutumattomuus työpaikkaan - virkasuhde voitiin purkaa koeajallaPäätös valittajan virkasuhteen purkamisesta koeaikana ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä, seurakuntaneuvosto ei ollut ylittänyt asiassa harkintavaltaansa eikä siten toimivaltaansa eivätkä seurakuntaneuvoston päätökset olleet muutoinkaan lainvastaisia. (Ei lainvoim. 14.12.2022) - Uutiset
14.12.2022 11.45
EIT: Yritysajoneuvoon tallennettujen GPS-tietojen käyttäminen irtisanomisen perusteena ei loukannut yleissopimusta (ään.)EIT:n 4. jaosto katsoi äänin 4-3, ettei EIS 8 artiklaa eikä EIS 6 artiklaa ollut rikottu. - Uutiset
14.12.2022 11.15
Esittelijäneuvos Tapio Räty: Lastensuojelulain kokonaisuudistukselle on kova tarveVuoden 2023 alusta toimintansa aloittavat hyvinvointialueet saavat vastuulleen lastensuojelun sijaishuollon järjestämisen. Hyvinvointialueisiin liittyvä sosiaalityöntekijämitoituksen muutos parantaa lasten asemaa, mutta se ei yksistään riitä, sanoo esittelijäneuvos Tapio Räty. - Uutiset
14.12.2022 9.00
Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan uusimmat korvaus- ja soveltamisohjeiden päivitykset vuodelle 2023- Seisonta-ajan korvaukset 1.1.2023 alkaen
- Tilapäisen haitan, pysyvän haitan sekä pysyvän kosmeettisen haitan korvausluokat 1.1.2023 alkaen
- Kuljettajan palkan korvaaminen vuonna 2023
- Linja-autojen siirtokustannukset 1.1.2023 alkaen
- Liikennevakuutuksen hoitotuki ja vaatelisä 1.1.2023 alkaen
- Työntekijämaksujen huomioiminen ansionmenetyskorvauksissa vuonna 2023 - Uutiset
13.12.2022 13.46
Vakuutusoikeus: Suomessa sijaitsevan kansainvälisen järjestön maksamaa verotonta palkkaa ei voitu ottaa huomioon palkkatulona vanhempainpäivärahan perusteenaSuomessa sijaitsevan kansainvälisen järjestön maksama palkka oli valtiosopimuksen perusteella saajalle verotonta, eikä siitä ollut toimitettu ennakonpidätystä. Koska mainittu palkkatulo ei ollut veronalaista eikä siten ennakonpidätyksen alaista tuloa, sitä ei voitu ottaa huomioon sairausvakuutuslain 11 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna palkkatulona vanhempainpäivärahan perusteena. - Uutiset
13.12.2022 12.31
Lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamista halutaan parantaa - opas julkaistuLääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamista on kehitetty osana kuntoutuksen uudistamista vuosina 2021-2022. Hankkeessa on tuotettu opas, jonka tavoitteena on yhtenäistää lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisen perusteita ja toimia terveydenhuollon sekä muiden kuntoutuksen parissa työskentelevien ammattilaisten työn ohjeistuksena. Opas voi toimia myös lääkinnällistä kuntoutusta tarvitsevien asiakkaiden ja kuntoutujien tietolähteenä. - Uutiset
13.12.2022 11.55
Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Palkanmaksu on suoritettava sovitun mukaisestiPalkanmaksu oikean suuruisena ja oikea-aikaisesti on työnantajan keskeinen velvoite. Palvelussuhde on kaksipuolisesti velvoittava oikeussuhde. Jos toinen osapuoli ei täytä keskeistä sopimusvelvoitettaan maksaa palkka sovitun mukaisesti, ei myöskään toinen osapuoli ole velvoitettu antamaan sovittua omaa suoritustaan eli tekemään työtä. Palkanmaksun ongelmat ovat olleet julkisuudessa esillä erityisesti Helsingin kaupungin osalta. Tuhannet kaupungin työntekijät ovat saaneet virheellisiä palkkoja tai jääneet palkatta. Ongelmat alkoivat, kun kaupunki siirtyi huhtikuun alussa käyttämään uutta palkanlaskentaohjelmaa. Hyvinvointialueiden aloittaessa oman toimintansa 1.1.2023 on pelkona samanlaiset palkanmaksuongelmat. Työntekijöiden palkkojen uskotaan hyvinvointialueella kuitenkin kaikista haasteista huolimatta olevan pankkitileillä oikein laskettuina palkkapäivänä tammikuussa. Tämä ajankohta on lähellä ja pian saamme nähdä, miten kävi. - Uutiset
13.12.2022 11.00
Hallinto-oikeus: Erityisen painavaa syytä irtisanoa vanhemman konstaapelin virkasuhdetta ei ollut - poliisilaitoksen päätös kumottiinRekisteritietojen luovuttaminen sekä *** eivät olleet objektiivisesti arvioiden erikseen tai yhdessä olleet omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon siten, että käsillä olisi ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy irtisanoa valittajan vanhemman konstaapelin virkasuhde. Valittajan virkasuhteen irtisanominen ei ollut ollut kohtuullinen seuraus eikä oikeassa suhteessa hänen menettelynsä vakavuuteen nähden. Tämän vuoksi myöskään virantoimituksesta pidättämiselle ei ollut ollut perusteita. Valituksenalainen päätös oli tämän vuoksi kumottava. (Ei lainvoim. 13.12.2022) - Uutiset
13.12.2022 9.22
KHO: AVI:n määräämä kielto järjestää sisä- ja ulkotiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia oli ollut välttämätön yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämisen kannaltaAsiassa oli ratkaistavana, oliko AVI:n päätös kieltää yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset toimialueensa kuntien alueilla 31.12.2021–20.1.2022 ollut välttämätöntä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi erityisesti siltä osin kuin se oli koskenut yleisillä paikoilla järjestettäviä ulkotilaisuuksia. Lisäksi oli kysymys sitä, oliko AVI:n päätöksellä puututtu PL 14 §:ssä turvattuihin vaali- ja osallistumisoikeuksiin. - Uutiset
13.12.2022 7.30
Autokorjaamoyrittäjälle sakot ja menettämisseuraamus autonostinten tarkastusten laiminlyönneistäPohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 12.12.2022 Iisalmessa autokorjaamoa pitävän yrittäjän työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen ja hänen omistamansa yhtiön yhteisösakkoon ja menettämisseuraamukseen, koska yrittäjä ei ollut teettänyt korjaamon autonostimille vuosittaisia tarkastuksia. (Vailla lainvoimaa 13.12.2022) - Uutiset
12.12.2022 16.00
Yksityinen päiväkotitoiminta muuttuu luvanvaraiseksi 1.1.2023Lakimuutoksen myötä yksityistä päiväkotitoimintaa varten täytyy hakea lupa aluehallintovirastosta. Myös jo toiminnassa oleville päiväkodeille on haettava lupa neljän vuoden siirtymäaikana. - Uutiset
12.12.2022 14.00
AOA: Kaupunki menetteli lainvastaisesti kehitysvammaisen lapsen hoidon järjestämisessäKantelija arvosteli A:n sairaanhoitopiirin menettelyä lapsensa hoidon järjestämisessä. Kantelija oli hakenut lapselleen useaan kertaan apua lastenneurologiselta poliklinikalta, päivystyksestä ja nuorisopsykiatrialta, saamatta kuitenkaan apua. Kantelijan lapsella on vaikea kehitysvamma, vaikeahoitoinen epilepsia ja autismi. - Uutiset
12.12.2022 12.21
Apulaisoikeusasiamies: Psykiatrisen vankisairaalan säännöt omaisuuden hallussapidosta – lainsäädäntö on ongelmallinen ja puutteellinenPäätöksessä olevan perusteella AOA katsoi, että Vankiterveydenhuollon yksikkö ei voi ohjeellaan sitovasti kieltää potilaita tai tutkittavia käyttämästä omia vaatteitaan tai ottaa haltuun heidän omaisuuttaan. Psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikössä meneteltiin siten lainvastaisesti, kun kantelijan perusoikeuksia rajoitettiin ilman siihen oikeuttavaa lainsäännöstä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että lainsäädännössä ei ole otettu riittävästi huomioon kaikkia PSV:n toimintaan liittyviä kysymyksiä. Lainsäädännöllinen tilanne on osittain epäselvä ja puutteellinen. Tämän vuoksi AOA katsoi, että asia ei tältä osin antanut aihetta muihin toimenpiteisiini kuin että hän saattoi toteamansa oikeusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön tietoon säädösvalmistelussa huomioon otettavaksi. - Uutiset
12.12.2022 11.44
EUT: Rajatyöntekijöiden ei tarvitse rekisteröidä Luxemburgissa parisuhdetta (PACS), joka on solmittu toisessa jäsenvaltiossaPerhe-eläkkeen myöntämisen ehtona ei voi olla, että tällainen rekisteröinti tapahtuu puolison elinaikana. - Uutiset
12.12.2022 10.54
Defensor Legis 4/2022 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa oikeudellinen ikärajasääntely, lakiosan täydennyskanteen määräaika, työnantajan lojaliteettivelvoitteen vaikutus sairausperusteiseen päättämissuojaan, rikosasian vastaajan asianajajan velvollisuus hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon, velallisen epärehellisyys, rahanpesu ja kavallukset tuomioistuimissa, turvallisuusselvitys, sivullisen kolmannelta johtama oikeus keinotekoisena järjestelynä, luotettava arvonmääritysevidenssi, kiinnitysluottopankkitoimintaan ja katettuihin joukkolainoihin liittyvät juridiset kysymykset, virkatoiminnan salassapitovelvollisuus ja etätyö, lapsen mielipide ja kuuleminen tahdonvastaisessa huostaanotossa, Suomen kilpailulain eurooppaoikeudelliset kytkennät 1992–2022, ympäristön- ja ilmastonsuojelun vaikutus arvioitaessa valtiontukien soveltuvuutta unionin sisämarkkinoille ja Päivi Räsäsen vapauttava tuomio. - Uutiset
12.12.2022 10.04
Perheen palvelujen järjestäminen kriisiytyneessä tilanteessa - AOA:lta hyvitysesitysAOA antoi A:n kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluille (sosiaalitoimi sekä vammaispalvelut) huomautuksen vastaisuuden varalle erityisesti asiassa (kohdassa 3.5) selostetusta lainvastaisesta laiminlyönnistä perheen vammaisille lapsille myönnettyjen palvelupäätösten toimeenpanossa ja palvelun toteutumisen valvonnassa. Lisäksi AOA kiinnitti A:n kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen huomiota asiassa (kohdassa 3.6) lastensuojelun asiakassuunnitelman laatimisesta ja lapsen tapaamisesta sanottuun ja kohdassa 3.7 monialaisesta yhteistyöstä ja palvelujen suunnittelusta sanottuun. AOA piti kohdassa 3.5 kuvattuja laiminlyöntejä vakavina ja perheen oikeuksiin ja oikeusturvan toteutumiseen syvästi kajoavina. AOA päätyi esittämään asiassa hyvityksen maksamista perheelle. - Uutiset
12.12.2022 7.30
Valtion henkilöstön työtapaturmasuoja laajenee etätyössä 1.1.2023Valtion henkilöstön etätyössä sattuneet työtapaturmat korvataan jatkossa nykyistä laajemmin. Korvattavan etätyötapaturman tulee liittyä työntekoon tai työnteon vuoksi tehtävään siirtymiseen. Presidentti vahvisti perjantaina 9.12. lain valtion henkilöstölle etätyöstä johtuvissa olosuhteissa sattuneiden tapaturmien korvaamisesta ja määrsi lain tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2023 - Uutiset
9.12.2022 16.30
Työnantaja tuomittiin työntekijän seksuaalisesta häirinnästä sakkoihinHelsingin käräjäoikeus tuomitsi työnantajan työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja seksuaalisesta ahdistelusta 80 päiväsakkoon. (Vailla lainvoimaa 9.12.2022) - Uutiset
9.12.2022 15.30
Vakavalle koronataudille alttiita pikkulapsia olisi jatkossa mahdollista rokottaa - asetusmuutos lausunnolla 5.1.2023 saakkaSTM pyytää lausuntoja asetusmuutoksesta, jonka myötä koronarokotuksia voitaisiin jatkossa tarjota kuusi kuukautta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille. Voimassa olevassa asetuksessa koronarokotteiden alaikäraja on viisi vuotta. - Uutiset
9.12.2022 11.55
Oliko poliisimies toiminut hätävarjelutilanteessa vai ylittänyt voimankäyttö- ja hätävarjeluoikeuden rajat ampuessaan - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus vapautti poliisimiehen hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudestaKun otettiin huomioon kaikki tilanteessa käsillä olleet olosuhteet ja ne tiedot, jotka poliisimiehellä oli ollut käytettävissään ratkaisuhetkellä, HO katsoi, ettei poliisimies ollut toiminut huolimattomasti, vaan oli huolellisesti toimiessaankin voinut perustellusti katsoa laukauksen ampuessaan toimineensa hätävarjelutilanteessa RL 4 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Syyte vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta oli näin ollen hylättävä ja poliisimies oli vapautettava hänelle tuomitusta rangaistuksesta. Myöskään vahingonkorvausvastuun edellytykset eivät täyttyneet. Valtio ja poliisimies oli siten vapautettava yhteisvastuullisesta korvausvelvollisuudesta asianomistajalle. (Vailla lainvoimaa 9.12.2022) - Uutiset
9.12.2022 11.19
Liikejuridiikka 3/2022 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat:
- Virtuaalivaluutat, niihin liittyvät palvelut ja asiakasvarojen säilyttäminen
- Virtuaalivaluutan tarjoajan asiakkaan tuntemisvelvollisuus – liikkeellelaskijaa koskevat erityiskysymykset
- Etätyön järjestämisen ja valvonnan keinot työturvallisuuden toteuttamiseksi
- Sijoitusrahaston likviditeetinhallintakeinot ja rahasto-osuudenomistajien yhdenvertaisuus
- Työsuhteen päättymisen jälkeistä aikaa koskeva salassapitosopimus ja sen rajanveto kilpailukieltoon erityisesti ennakkopäätöksen KKO 2022:16 näkökulmasta
- Ruotsalainen väitöstutkimus takautumisoikeuksista - Uutiset
9.12.2022 11.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi lähihoitajan kohdelleen iäkästä ja heikkokuntoista asianomistajaa hoitotehtävässä kaltoin ja kovakouraisesti - sakot pahoinpitelystäVastaaja oli 1.1. – 26.2.2021 Jämsässä tehnyt huonokuntoiselle asianomistajalle ruumiillista väkivaltaa kohtelemalla tätä hoitotehtävissä kaltoin ja kovakouraisesti useammalla kerralla seuraavasti: retuuttamalla ja nykimällä käsivarsista ylös, kahdella kerralla tökkäämällä/potkimalla jalkateriin, jotta asianomistaja olisi suoristanut jalkansa sekä vetämällä asianomistajan vaatteista jalat maata laahaten sänkyyn ja tönäisemällä sinne. Tilanteisiin oli myös liittynyt asianomistajan halventavaa sanallista kohtelua, tiuskimista tai huutamista. (Vailla lainvoimaa 9.12.2022) - Uutiset
9.12.2022 10.00
Hallinto-oikeus kumosi päätöksen ja palautti asiakirjajulkisuusasian kaupungin henkilöstöjohtajalleAsiassa oli kyse siitä, olivatko Rauman kaupunginjohtajan valintaa valmistelleen toimikunnan kokousten pöytäkirjat sellaisia julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitettuja viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuja asiakirjoja, joihin sovelletaan julkisuuslakia vain, jos asiakirjat on liitettävä arkistoon. Osa kokouspöytäkirjoista sisältää myös valittajan valitusvaiheessa vaatimat valintaprosessissa mukana olleiden ehdokkaiden nimitiedot. (Vailla lainvoimaa 9.12.2022) - Uutiset
9.12.2022 9.35
AVI: Henkilöstövuokrauksen kaltainen rekrytointi ei sovellu lastensuojelun sosiaalityöntekijöihinOsa kunnista on rekrytoinut lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä määräaikaisiin virkasuhteisiin henkilöstövuokrausta muistuttavilla keinoilla. Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijä on voinut olla samanaikaisesti oikeudellisessa suhteessa kahteen eri tahoon: julkiseen palvelujen järjestäjään ja yksityiseen toimijaan. Tällainen järjestely heikentää luottamusta viranomaistoimintaan ja lapsen edun toteutumista lastensuojelussa. - Uutiset
9.12.2022 9.28
Lesken hakemus kuolleen miehensä siittiöiden käyttämisestä hylättiin - EIT: Ei loukkausta - Uutiset
8.12.2022 15.57
Luetuimmat Edilex-uutiset marraskuussa 2022Lue marraskuun 2022 luetuimmat Edilex-uutiset.