Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
12.3.2009 12.16
Hallinto-oikeus: Aiheettomien kilometrikorvausten palauttaminen ei poista työnantajan velvollisuutta toimittaa palkaksi katsotusta korvauksesta ennakkopidätystäTapauksessa toimitusjohtajalle oli maksettu kilometrikorvauksia. Verotarkastajien mukaan korvauksiin oli sisällytetty palkkoja, joista olisi tullut toimittaa ennakkopidätys ja suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksu. Verovirasto poisti myöhemmin maksuunpanopäätöksensä, koska toimitusjohtaja päätti palauttaa aiheettomat kilometrikorvaukset takaisin osakeyhtiölle. Hallinto-oikeus katsoi, että veroviraston alkuperäistä maksuunpanopäätöstä ei olisi tullut poistaa korvauksien palauttamisen vuoksi. - Uutiset
17.3.2009 6.28
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus arvonlisäveron suorittamisvelvollisuudestaAlankomaalainen tuomioistuin on pohtinut kysymystä, onko verovelvollinen velvollinen suorittamaan arvonlisäveron, jonka hän on maininnut laskussa, vaikka laskutettu palvelu ei ollut laskun laatijan kotipaikassa todellisuudessa verollinen. Tähän liittyy lisäkysymys siitä, voidaanko veronpalautuksen edellytykseksi mahdollisesti asettaa se, että virheellinen lasku korvataan oikaistulla laskulla. - Uutiset
18.3.2009 12.34
Valtakunnallinen seurantaryhmä perustettiin vähentämään talouskriisin haittojaSuomen Yrittäjät on kutsunut koolle valtakunnallisen seurantaryhmän talouskriisin haittojen vähentämiseksi ja yrittäjien tukemiseksi. Ryhmän kuuluvat Suomen Yrittäjien lisäksi Finnvera, Finanssialan Keskusliitto, Konkurssiasiamies, Mielenterveyden keskusliitto, Suomen Taloushallintoliitto, työ- ja elinkeinoministeriö sekä verohallinto. - Uutiset
30.3.2009 6.08
Työnantajan sosiaaliturvamaksu ja Kela-maksu alenee huhtikuun alussaTyönantajan sosiaaliturvamaksu alenee 0,801 prosenttiyksikköä. Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksu on 2,00, 4,20 tai 5,10 prosenttia huhtikuussa tai sen jälkeen maksettavasta palkasta. Myös työnantajan Kela-maksu alenee huhtikuusta alkaen. - Uutiset
31.3.2009 6.11
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus osakkeiden luovuttamisesta selvityspalveluun kannettavasta verostaJulkisasiamies katsoo, että pääoman hankinnasta suoritettavista välillisistä veroista annetun direktiivin 69/335/ETY 11 artikla on esteenä sellaisille esillä olevassa asiassa tarkoitetun kaltaisille verosäännöksille, joiden mukaan silloin, kun kyseessä on osakkeiden liikkeeseen laskeminen selvityspalveluun, osakeluovutuksista kansallisen oikeuden mukaan yleensä kannettavan 0,5 prosentin veron sijasta kannetaan 1,5 prosentin kertaluonteinen maksu. - Uutiset
8.4.2009 11.35
Verohallinnon uusissa tiedotteissa tietoa muun muassa verkkoveroilmoituksestaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa Veroilmoitus verkossa -palvelusta, esitäytetystä veroilmoituksesta, ulkomaisten omaisuudenhoitajien rekisteristä, tulokehitystilastosta 2008 sekä tili- ja isännöitsijätoimistojen tuloveroilmoituksista. - Uutiset
18.4.2009 6.54
Pohjoismaat allekirjoittivat veronkiertoa ehkäisevän tiedonvaihtosopimuksen Bermudan kanssaWashingtonissa 16. huhtikuuta allekirjoitettu tietojenvaihtosopimus koskee esimerkiksi tietoja yritysten todellisista omistajista ja edunsaajista koko omistusketjussa, tietoja trustien perustajista, edunvalvojista ja edunsaajista sekä pankkien ja rahoituslaitosten hallussa olevia tietoja. - Uutiset
17.6.2009 7.08
Apulaisoikeuskansleri: Veroviraston on noudatettava hyvän hallinnon vaatimuksiaApulaisoikeuskansleri on kiinnittänyt veroviraston ja verotoimiston huomiota osoitetietojen huolelliseen merkitsemiseen ja asiakirjojen postitukseen oikeaan osoitteeseen. Lisäksi apulaisoikeuskansleri on kiinnittänyt veroviraston huomiota hyvän hallinnon ja hallintolain vaatimuksiin asiakkaan neuvonnassa ja tiedusteluun vastaamisessa. - Uutiset
17.6.2009 18.07
EIT: Polttoainemaksun korotus kolminkertaiseksi oli rangaistuksen luonteinenValittaja oli käyttänyt autossaan dieselöljyä lievemmin verotettua polttoainetta tekemättä kuitenkaan tästä ilmoitusta Ajoneuvohallintokeskukselle. EIT katsoi 16.6.2009 antamassaan ratkaisussa, että tapauksessa rikottiin ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklaa, joka kieltää syyttämästä ja rankaisemasta kahdesti. EIT katsoi, että polttoainemaksun korotus kolminkertaiseksi oli rangaistuksen luonteinen. - Uutiset
6.8.2009 12.18
Kysely: Suomalaiset kiristäisivät pääoma- ja kulutusverojaYLE Uutisten teettämän verokyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kiristäisi pääomatulojen verotusta ja palauttaisi varallisuusveron. Laajaa kannatusta sai verotuksen painopisteen siirtäminen työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Joka neljäs suomalainen olisi valmis verotuksen kiristämiseen lähivuosina. - Uutiset
13.10.2009 13.13
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon verkkosivuilla on julkaistu tiedotteet koskien EU-valtioiden arvonlisäverokantoja sekä lasten kodinhoidon ja yksityisen hoidon tukea. - Uutiset
23.10.2009 14.51
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon verkkosivuilla on julkaistu tiedotteet, jotka koskevat muun muassa tuloverotustietojen julkisuutta, veronpalautuksen maksamista kuolinpesälle sekä ennakkotieto-, ennakkoratkaisu- ja poikkeuslupahakemuksen tekemistä ja käsittelyä. - Uutiset
11.12.2009 10.11
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uudet tiedotteet sisältävät tietoa muun muassa veroista ja veronluonteisista maksuista pankkilakon aikana. - Uutiset
16.12.2009 9.42
Verohallinnon ohje varojen arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa nostattamassa poliittisen kiistanVerohallinto julkaisi verkkosivuillaan 15. joulukuuta 2009 ohjeen varojen arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa, vaikka ohje on annettu jo 2. lokakuuta 2009. Ohje tulee voimaan jo vuoden 2010 alusta ja se saattaa nostaa perintöveroa useissa tapauksissa tuntuvastikin. Nyt esimerkiksi monet kansanedustajat syyttävät verohallintoa tiedon pimittämisestä ja vaativat asiasta myös poliittista keskustelua sekä ohjeen voimaantulon lykkäämistä. - Uutiset
4.1.2010 16.18
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusissa tiedotteissa käsitellään muun muassa avoimen yhtiön, kommandiittiyhtiön ja yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotusta, tuloverolain vuoden 2010 muutoksia ja vuoden 2010 verokortteja. Verohallinto on koostanut tiedotteen myös 1.1.2010 voimassa olevista verosopimuksista. - Uutiset
7.1.2010 8.35
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusissa tiedotteissa käsitellään muun muassa rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteita sekä verojen ja maksujen eräpäiviä vuonna 2010. Verohallinto on myös julkistanut yhtenäistämisohjeet vuodelta 2009 toimitettavaa verotusta varten. - Uutiset
8.1.2010 15.51
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusissa tiedotteissa käsitellään muun muassa arvonlisäverotusta. Verohallinto on päivittänyt myös suositut verolaskurit. - Uutiset
15.1.2010 16.13
Kantelujen määrä eduskunnan oikeusasiamiehelle kasvoi edelleen vuonna 2009 - terveysviranomaisista, sosiaalihuollosta, sosiaalivakuutuksesta ja työhallinnosta aikaisempaa enemmän kanteluitaOikeusasiamiehelle tuli vuonna 2009 kanteluita lähes 4 400 (3 694 vuonna 2008). Määrä on lähes 18 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Oikeusasiamies myös ratkaisi vuonna 2009 kanteluita enemmän kuin koskaan, lähes 4 500 (3 724). Tämä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Omia aloitteita ratkaistiin 80. - Uutiset
20.1.2010 16.28
Oikeuskanslerin ratkaisujaOikeuskanslerinvirasto on julkaissut verkossa ratkaisulyhennelmät, joissa on kysymys muun muassa syyteoikeuden vanhentumisajasta, verotusta koskevan päätöksen tiedoksiannosta, vammaispalvelusta, psykologin kelpoisuusvaatimuksista, potilasta koskevasta salassapidosta, poliisin toiminnasta, kirkkovaltuuston kokouksesta sekä asiakirjajulkisuudesta. - Uutiset
16.2.2010 10.51
Sähköinen kausiveroilmoittaminen käynnistynyt hyvinEnsimmäisten sähköisten kausiveroilmoitusten eräpäivä oli perjantaina 12. helmikuuta 2010. Sähköisiä kausiveroilmoituksia annettiin määräpäivään mennessä 102 000 kappaletta eli noin 77 prosenttia kaikista kausiveroilmoituksista. Ilmoittaminen Verotili-palvelussa ja eri Tyvi-operaattoreiden välityksellä on sujunut Verohallinnon mukaan hyvin. Kuitenkin erityisesti Tyvi-operaattoreiden kautta annetuista ilmoituksista osa on annettu useampaan kuin yhteen kertaan. - Uutiset
18.2.2010 14.37
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut helmikuussa 2010 tiedotteita, jotka käsittelevät muun muassa verokorttia, eläkkeiden ennakkopidätystä, maksu- ja ilmoitusohjeita sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoituslomakkeita, verovähennyksiä, alv-yhteenvetoilmoitusta ja alv:n palautusta. - Uutiset
8.3.2010 5.35
EIT:n tuomio lehdistön vapauden rajoista verovirkamieheen kohdistetun kovan arvostelun yhteydessäEIT katsoi, ettei ranskalaisen valittajayhdistyksen ja sen julkaisujohtajan sananvapautta loukattu, kun nämä oli tuomittu maksamaan julkaisemassaan kausilehdessä kirjoitetusta verotarkastajaa herjaavasta artikkelista vahingonkorvausta verotarkastajalle. - Uutiset
9.3.2010 9.47
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut runsaasti uusia tiedotteita. Tiedotteissa käsitellään muun muassa työnantajavelvoitteita, varainsiirtoveroa, ennakon täydennysmaksua ja eri verovelvollisten veroilmoituksia. - Uutiset
11.3.2010 10.30
Verotuksen yleinen kiristäminen tuhoisa tie?Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Sakari Tamminen ja Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen ovat sitä mieltä, että julkista taloutta ei tasapainoteta verotuksen yleisellä kiristämisellä. Heidän mukaansa verotukseen tarvitaan talouskasvua tukeva remontti. - Uutiset
15.3.2010 12.47
Apulaisoikeuskansleri: Hyvä hallinto ei toteudu tuontiautojen verotuksessaValtiovarainministeriö on rikkonut hyvän hallinnon periaatteita tuontiautojen verotuksen toimeenpanossa, toteaa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen. Valtiovarainministeriö ei ole omasta aloitteestaan tehnyt tuontiautojen verotusta koskevia säädösmuutoksia. Muutoksia on tehty vasta sen jälkeen, kun EY-tuomioistuin ja Suomen omat tuomioistuimet ovat antaneet ratkaisuja yksityishenkilöiden tekemiin autoverovalituksiin. - Uutiset
16.3.2010 11.20
Hallinto-oikeuden ratkaisu luottamuksensuojasta verotuksessaHallinto-oikeus katsoi, että verovelvollinen oli vilpittömässä mielessä toiminut säännösten ja veroviranomaisen antamien ohjeiden ja neuvojen mukaisesti, minkä vuoksi hänellä oli oikeus saada luottamuksensuojaa. - Uutiset
23.4.2010 9.58
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusissa tiedotteissa vastataan muun muassa yliopistoja koskevien uusien verosäännösten herättämiin kysymyksiin. Yliopistoja koskevat verosäännökset muuttuivat 1. tammikuuta 2010. - Uutiset
4.5.2010 15.24
Verotiliverot siirretään perintään kahden huomautuksen jälkeenVerotilin tiliotteella on huomautus maksamattomasta saldosta, jos verotili on miinuksella. Maksamattomasta saldosta huomautetaan tiliotteella kaksi kertaa jonka jälkeen tiliotteelle tulee ilmoitus perintään siirrosta, tiedottaa Verohallinto. - Uutiset
7.5.2010 15.45
Myös verohallinto kommentoi ulkomaisten toimijoiden valvontaaTiedotusvälineissä on viime aikoina ollut runsaasti uutisointia harmaasta taloudesta ja ulkomaisten toimijoiden valvonnasta. Verohallinnon mukaan on jopa virheellisesti väitetty, että ulkomaisten harmaan talouden harjoittajien valvonta ei kiinnostaisi Verohallintoa. - Uutiset
17.5.2010 12.03
Verovalituspäätösten sähköistä tiedoksiantoa pohdittiinProjektin tehtävänä oli luoda järjestelmä, jolla hallinto-oikeuksien verovalituksista tekemät päätökset annetaan asianhallintajärjestelmästä päätöskohtaisesti ja automaattisesti tiedoksi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle. - Uutiset
19.5.2010 20.56
Pohjoismaat allekirjoittivat uusia sopimuksia veronkierron torjumiseksiPohjoismaat osallistuvat maailmanlaajuiseen kamppailuun kansainvälisen veronkierron estämiseksi solmimalla uusia tiedonvaihtosopimuksia. Pohjoismaat allekirjoittivat keskiviikkona 19. toukokuuta sopimukset Antiguan ja Barbudan, Dominican, Grenadan ja Saint Lucian kanssa. - Uutiset
27.5.2010 5.35
OECD ja Euroopan neuvosto sopimukseen keskinäisestä virka-avusta veroasioissaOECD ja Euroopan neuvosto ovat äskettäin laatineet yleissopimuksen keskinäisestä virka-avusta veroasioissa. Sopimuksen tarkoituksena on auttaa maita verosäädösten valvonnassa ja rajat ylittävän veronkierron torjunnassa. Pöytäkirja avataan allekirjoittamista varten vuotuisen Pariisissa järjestettävän ministerikokouksen yhteydessä torstaina 27. toukokuuta. - Uutiset
4.6.2010 6.43
Suomelle varoitus verotietojen suojan puutteistaSuomi sai torstaina 3. kesäkuuta Euroopan komissiolta varoituksen, jonka mukaan Suomen tietosuojalainsäädäntö saattaa olla EU:n sääntöjen vastainen, koska siinä ei suojata tiedotusvälineissä julkaistuja henkilöverotietoja. - Uutiset
16.7.2010 14.34
Uusi Euroopan oikeusportaali auttaa kansalaisia, asianajajia ja tuomareita rajatylittävissä oikeudellisissa kysymyksissäEU:n perjantaina julkaiseman oikeusportaalin ensimmäisen version yli 12 000 sivulta löytyy tietoa kaikkien 27 jäsenvaltioiden lainsäädännöstä, muun muassa oikeusavusta, oikeusalan koulutuksesta ja videoneuvotteluista. Lisäksi portaalissa on linkkejä oikeudellisiin tietokantoihin ja sähköisiin maksukyvyttömyys- ja maarekistereihin. - Uutiset
27.8.2010 15.11
Rakennusliitto: Ala pahimmassa laillisuuskriisissä sitten toisen maailmansodanRakennusliiton mukaan lähes kaikilla pääkaupunkiseudun rakennustyömailla, joilla on ulkomaalaisia työntekijöitä, asiat ovat enemmän tai vähemmän retuperällä. Työntekijöitä edustavan Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas vaatii päättäjiltä toimia rakenteiden muuttamiseksi, kertoo YLE Uutiset. - Uutiset
30.9.2010 14.37
Verohallintoon pysyvä Harmaan talouden selvitysyksikköHalitus esittää, että ensi vuoden alussa aloittava pysyvä selvitysyksikkö laatisi ilmiöselvityksiä, joissa kuvattaisiin harmaan talouden ilmiöitä sekä harmaan talouden torjuntaa ja niiden vaikutuksia yksilöimättä yritystä tai muuta yksikköä taikka henkilöä. - Uutiset
4.10.2010 10.12
Verotustietojen julkisuutta koskevat muutokset voimaan 15.10.2010Tuloverotuksen julkisista tiedoista poistetaan henkilön kotikuntaa koskeva tieto ja sen sijasta julkinen on tieto maakunnasta, jonka alueella verovelvollisen vuodenvaihteen kotikunta sijaitsee. Muutos parantaa ns. turvakiellon saaneiden henkilöiden osalta turvakiellon tuomaa suojaa. - Uutiset
5.10.2010 6.40
Verotustehtävien uudelleenjärjestelyssä aikalisäValtiovarainministeri Jyrki Katainen ja hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli ovat päätyneet siihen, ettei Trafin ja Tullin verotustoimintojen keskittämisessä yhteen virastoon, Verohallintoon, edetä vielä tällä vaalikaudella. - Uutiset
21.10.2010 15.34
Julkaistujen henkilötietojen uudelleenkäyttö henkilötietolain soveltamisen piiriinHallitus esittää ns. Veropörssi-jutun seurauksena, että henkilötietolain soveltamisalaa laajennetaan koskemaan tilanteita, joissa tiedotusvälineissä jo julkaistuja henkilötietoja kerätään ja talletetaan henkilörekisteriin uudelleenkäyttöä varten. - Uutiset
10.12.2010 16.11
KKO:n ratkaisu verotarkastajien kirjallisen muistion huomioimisesta takavarikkoasiassaKorkein oikeus katsoi, että verotarkastajien tarkastushavainnoistaan laatima kirjallinen muistio voitiin ottaa huomioon Verohallinnon hakemassa takavarikkoa koskevassa turvaamistoimiasiassa. (Ään.) - Uutiset
28.1.2011 10.12
Kansalaisen asiointitili avattuKansalaiset voivat nyt vastaanottaa viranomaisten lähettämät asiointiviestit, päätökset ja muut asiakirjat sähköisesti Kansalaisen asiointitilin kautta. Palvelu avattiin kansalaisten käyttöön perjantaina 28.1.2011 osana kansalaisille suunnattua Suomi.fi-portaalia. - Uutiset
1.2.2011 9.20
EIT ratkoi viime vuonna yli 41 000 valitusta - EU:n liittyminen ihmisoikeussopimukseen eteneeEIT:n presidentti Jean-Paul Costa esitteli torstaina 27. tammikuuta 2011 pitämänsä lehdistötilaisuuden yhteydessä yhteenvedon EIT:n toiminnasta ja sen tilastoista vuodelta 2010 ja antoi samalla katsauksen helmikuussa 2010 pidetyn Interlaken konferenssin jälkeisistä uudistuksista. Tilaisuudessa EIT:n ja EU-tuomioistuimen presidentit antoivat myös ensimmäisen yhteisen julkilausuman EU:n liittymisestä ihmisoikeussopimukseen. - Uutiset
1.4.2011 11.33
Hallintolakia ja verolainsäädännön muutoksia koskevaa Verohallituksen ohjetta on ajantasaistettuHallintolain muuttamisesta annetulla lailla (581/2010) hallintolakiin on lisätty uusi 7 a luku, jossa säädetään oikaisuvaatimuksen käsittelystä. Lisäksi hallintolakiin on tehty joitakin pienempiä muutoksia. Nämä muutokset on huomioitu Verohallinnon uudessa, 24.3.2011 ajantasaistetussa ohjeessa. - Uutiset
5.4.2011 10.02
Veroilmoituksen voi tehdä verkossa 5. huhtikuuta alkaenVerohallinnon Veroilmoitus verkossa -palvelu aukeaa tiistaina 5.4.2011 kello 12.00. Palvelu sulkeutuu verovelvollisen oman palautuspäivän mukaan joko 10.5 tai 17.5.2011. Palveluun pääsee omilla verkkopankkitunnuksilla tai sirullisella henkilökortilla. - Uutiset
18.4.2011 12.46
Verohallinnon ohje suullisista käsittelyistä hallintotuomioistuimissaEnsisijaisesti Verohallinnon virkamiehille tarkoitetussa ohjeessa käsitellään Verohallinnon menettelyjä sekä Verohallinnon eri yksiköiden ja niiden virkamiesten asemaa verovalitusasioiden suullisessa käsittelyssä hallinto-oikeudessa tai KHO:ssa. - Uutiset
21.4.2011 13.39
Suomen Verohallinto esimerkkinä USA:n senaatissaYhdysvaltain senaatissa esiteltiin tiistaina 12. huhtikuuta 2011 suomalaista henkilöverotusta yhtenä parhaista verotuskäytännöistä maailmassa. Suomen Verohallinto oli viiden tarkoin valikoidun maan joukossa, joista U.S. Government Accountability Officen (GAO) edustajat hakivat parhaimpia malleja verotuksen hoitamiseen. - Uutiset
22.6.2011 15.52
Työryhmä: Veronkorotus ja rikosoikeudellinen seuraamus tulee yhteensovittaaValtiovarainministeriön työryhmä on tehnyt esityksen, miten vero- ja tullilainsäädäntöön tehtäisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kahdesti samassa asiassa syyttämisen ja tuomitseminen kiellon (ne bis in idem -kiellon) edellyttämät muutokset. - Uutiset
2.7.2011 7.29
Costa Rica allekirjoitti veronkiertoa ehkäisevät sopimuksetPohjoismaat ovat allekirjoittaneet verotietojen vaihtosopimukset Costa Rican kanssa. Tiedonvaihtosopimukset kuuluvat kampanjaan kansainvälisen veronkierron estämiseksi ja ovat jatkoa Pohjoismaiden ministerineuvoston hankkeelle. - Uutiset
29.7.2011 9.41
Verotoimisto laiminlöi oman virheensä korjaamisen - oikaisuvaatimusta käsiteltiin (pahoittelematta) lähes kaksi vuottaApulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoi, ettei kantelijan verovuotta 2006 koskevaa oikaisuvaatimusta käsitelty asianmukaisesti, kun sen käsittely kesti miltei 22 kuukautta. Verotoimiston selvityksestä ei ilmennyt, että se olisi ottanut vastuuta virheellisestä menettelystään ja pyrkinyt palauttamaan kantelijan luottamusta toimintaansa esimerkiksi pahoittelulla, anteeksipyynnöllä tai rahallisella korvauksella. - Uutiset
11.8.2011 11.41
Tilinpäätöstiedot nyt yhdellä ilmoituksella sekä verottajalle että PRH:lleVerohallinto toimittaa verovuodesta 2011 alkaen kaikki rekisteröitäväksi säädetyt tilinpäätöstiedot PRH:lle, joka julkaisee tilinpäätöstiedot kaupparekisterissä. Kun yhteisö toimittaa tilinpäätöstiedot Verohallinnolle, täyttyy yhteisön rekisteröintivelvollisuus kaupparekisteriin.