Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
22.9.2009 17.22
Pankkitietojen saanti monista tiukan pankkisalaisuuden maista Suomeen helpottuu verosopimusten muutosten myötäSuomi ja Sveitsi allekirjoittivat 22. syyskuuta 2009 muutoksen valtioiden väliseen verosopimukseen. Sopimuksen muutos on vielä hyväksyttävä molempien maiden parlamenteissa. Muutoksen voimaantulon jälkeen Suomen veroviranomaisilla on helpompi saada pyynnöstä myös Sveitsin pankkitietoja, joiden saaminen on tähän saakka rajoittunut vain tapauksiin, jotka myös Sveitsin lainsäädännön mukaan ovat olleet verorikoksia. Suomi on tehnyt vastaavanlaisia muutoksia monien muidenkin eurooppalaisten ns. tiukan pankkisalaisuuden maiden kanssa. - Uutiset
29.9.2009 10.37
KHO:n päätös 68 miljoonan euron seuraamusmaksusta asfalttikartelliasiassa aiheutti Lemminkäisen tulosvaroituksenKorkein hallinto-oikeus on määrännyt asfalttialan yhtiöille yhteensä 82,55 miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailunrajoituslain vastaisesta toiminnasta. Lemminkäiselle määrätty seuraamusmaksu on Kilpailuviraston esityksen mukaisesti 68 miljoona euroa. Päätöksen seurauksena Lemminkäinen antoi tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan sen tulos vuonna 2009 painuu selvästi tappiolle. - Uutiset
1.10.2009 11.48
Nettivieraana OTM Katri Havu: KHO:n ratkaisu asfalttikartelliasiassa herättää kysymyksen erityisesti kuntien oikeudesta saada korvausta kilpailunrajoituksella aiheutetusta vahingostaKorkeimman hallinto-oikeuden jo paljon uutisoitu ratkaisu niin kutsutussa asfalttikartelliasiassa (KHO:2009:83) herättää muitakin ajankohtaisia kysymyksiä kuin ajatuksen kilpailunrikkomismaksujen kovenemisesta. Yksi merkittävimmistä esille nousevista seikoista on julkisyhteisöjen oikeus kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvaukseen, kun laissa kilpailunrajoituksista (480/1992, ”kilpailunrajoituslaki”) rajoitetaan korvaukseen oikeutettujen joukko elinkeinonharjoittajiin, kirjoittaa Edilexin nettivieras, lakimies, OTM Katri Havu Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:stä. - Uutiset
7.10.2009 10.02
Talousapu-puhelinpalvelu avautuu 8. lokakuuta pienyrittäjän tueksiTaloudellisiin vaikeuksiin joutuneille pienyrittäjille tarkoitettu maksuton Talousapu-puhelinpalvelu avautuu torstaina 8. lokakuuta 2009 klo 9.00 numerossa 029 007 4990. Numerossa päivystävät arkisin klo 9.00–18.00 yrityksen terveyttämiseen erikoistuneet asiantuntijat. Muina aikoina vastaajina ovat Suomen Yrityskummit ry:n ja CBMC Kristillisten liikemiesten avustajaverkostojen neuvojat. - Uutiset
7.10.2009 11.58
Osakeyhtiölain varojenjakoa koskevien säännösten muuttaminen sai ristiriitaisen vastaanotonOsakeyhtiölain varojenjakoa koskevien säännösten muuttamista koskevan oikeusministeriön muistion pohjalta järjestettiin kesän ja syksyn 2009 aikana lausuntokierros, johon annetut vastaukset on nyt tiivistetty lausuntotiivistelmään. Ehdotetut muutokset saivat sekä kannatusta että vastustusta muun muassa riippuen lausunnonantajatahon omista intresseistä. - Uutiset
13.10.2009 10.32
EK: Yritysten syytä kiinnittää huomiota bonuspisteiden käytön valvontaanElinkeinoelämän keskusliiton veroasiantuntija Virpi Pasanen arvioi, että verotarkastuksissa tullaan jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota matkoihin liittyvien bonuspisteiden käyttöön. - Uutiset
16.10.2009 13.44
Komissio hyväksyy Suomen väliaikaiset verokannustimet tuotannollisille investoinneilleEuroopan komissio on hyväksynyt Suomen ehdottamat verokannustimet tuotannollisille investointihankkeille. Ehdotetun ohjelman mukaan Suomi kaksinkertaistaa verovuosina 2009 ja 2010 väliaikaisesti uusista tehtaista ja työpajoista sekä tehtaissa ja työpajoissa käytettävistä uusista koneista ja laitteista tehtävät poistot. - Uutiset
19.10.2009 10.29
Päivärahoihin vaikuttava työntekijämaksuvähennys alenee vuodesta 2010 alkaenHallitus esittää, että päivärahojen suuruutta määriteltäessä henkilön ansiotulosta vähennettäisiin 60 prosenttia hänen maksamiensa työntekijämaksujen yhteismäärästä. Ansiotulosta perittäviä työntekijämaksuja ovat työntekijän työeläkevakuutusmaksu, palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu. - Uutiset
23.10.2009 10.21
Laki tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista voimaanValtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka mukaan laki tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista tulee voimaan 28. lokakuuta 2009. Lain mukaan uusien tehtaiden ja työpajojen sekä tehtaissa ja työpajoissa käytettävien uusien koneiden ja laitteiden hankintamenoista saa tehdä korotetun poiston verovuosina 2009 ja 2010. - Uutiset
26.10.2009 15.30
Prof. Heikki Toiviainen: Osakeyhtiölain varojenjakosäännösten tarkistaminen heikentäisi jälleen velkojien oikeussuojaaOikeusministeriössä on vireillä osakeyhtiölain varojenjakosäännösten tarkistamiseen tähtäävä uudistushanke. Uudistuksessa muun muassa esitetään lievennettäväksi konsernin emoyhtiön konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuutta. Toinen uudistusehdotus koskee maksukykyisyystestiin liittyvän vastuun jakautumista. OTT, oikeustieteen professori (mvs.), kauppaoikeuden dosentti Heikki Toiviainen ihmettelee, miksi tämän kaltaisia lain uudistushankkeita on vireillä erityisesti aikana, jolloin muualla maailmassa on herätty laman seurauksena yritysten sääntelyn ja valvonnan lisäämiseen. - Uutiset
27.10.2009 15.26
Työryhmä ehdottaa eurooppalaisen finanssivalvonnan tehostamista ja yhtenäistämistäEuroopan unionin alueella toimivien finanssialan yritysten valvontaa olisi tehostettava ja yhtenäistettävä Euroopan komission tekemien ehdotusten mukaisesti. Lisäksi kansalliseen lainsäädäntöön tarvitaan muutoksia, joilla parannettaisiin ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden valvontaa. Ehdotukset sisältyvät rajat ylittävän finanssivalvonnan kehittämistarpeita arvioineen työryhmän selvitykseen. - Uutiset
28.10.2009 11.50
Destian erityinen tarkastus valmistunut - hallitus erosi, entiseltä toimitusjohtajalta vaaditaan vahingonkorvauksiaDestiassa tehdyn erityisen tarkastuksen tulosten mukaan yhtiön entinen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on useassa tapauksessa ylittänyt valtuutensa ryhtyessään taloudelliselta merkitykseltään huomattaviin liiketoimiin sekä solmiessaan sopimuksia, jotka ovat olleet yhtiön edun vastaisia. Hän on laiminlyönyt informaatiovelvollisuuttaan hallitukselle, eivätkä hallitukselle päätöksenteon pohjaksi laaditut toimitusjohtajan esittelymuistiot ole kaikilta osin olleet asianmukaisella tasolla. - Uutiset
29.10.2009 6.00
Maatilojen todellisesta kannattavuudesta saatu liian pessimistinen kuvaMaatilojen todellinen kannattavuus ei selviä nykyisillä laskentakäytännöillä, todetaan Valtiontalouden tarkastusvirastosta. Maatalouden virallinen kannattavuusseuranta antaa toiminnan tuloksista ilmeisesti turhankin pessimistisen kuvan. Seurantatilojen työtunnit ja oman pääoman määrä on arvioitu yläkanttiin. - Uutiset
29.10.2009 14.14
IFRS-valvonta: Listayhtiöiden tilinpäätöksissä toistuvasti havaittuja puutteitaFinanssivalvonta (Fiva) on julkaissut raportin, jossa esitellään tilinpäätösvalvonnan toimintaa vuoden 2008 lopulta lokakuuhun 2009 sekä valvonnan perusteella tehtyjä havaintoja yhtiöiden tilinpäätöksistä. Tilinpäätösvalvonnan kohteena olivat suomalaisten listayhtiöiden vuoden 2008 tilinpäätökset. Fiva edellyttää, että yhtiöt huomioivat raportissa esitetyt ja osittain jo toistuvasti havaitut puutteet ja kehitystarpeet laatiessaan tilinpäätöksiään vuodelta 2009. - Uutiset
30.10.2009 9.44
Pörssi selvitti hallinnointikoodin noudattamista suomalaisissa listayhtiöissäHelsingin Pörssi hallinnointikoodin valvojana on tehnyt selvityksen siitä, miten suomalaiset listayhtiöt noudattavat hallinnointikoodia eli Corporate Governance -koodia. Selvityksen mukaan listayhtiöt noudattavat hallinnointikoodia hyvin. Kaikki pörssissä listatut yhtiöt julkistavat tällä hetkellä 1. tammikuuta 2009 voimaan tulleen hallinnointikoodin edellyttämät tiedot internet-sivuillaan. - Uutiset
30.10.2009 14.38
Kuntaliitto antoi suositukset kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden johtamiseen - poliittista toimintaa ei saa tukeaKuntaliiton hallitus on hyväksynyt kuntakonsernien hyvän hallinto- ja johtamistavan suosituksen (corporate governance). Suosituksen mukaan kunnan omat ohjeet muun muassa ulkopuolisten kustantamista matkoista koskevat myös kunnan tytäryhteisöjä. - Uutiset
3.11.2009 8.50
Arvopaperimarkkinayhdistys julkaisi soveltamisohjeen Corporate Governance Statementin laatimiseksiArvopaperimarkkinayhdistys on julkaissut soveltamisohjeen Corporate Governance Statementin laatimiseksi. Ohjeessa kuvataan niitä asiakokonaisuuksia, joita selvityksessä on esitettävä lain mukaan. Ohje sisältää myös esimerkin laajemmasta kuvauksesta taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä. - Uutiset
13.11.2009 10.22
Hallitus esittää helpotuksia konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuuteenVoimassa olevan osakeyhtiölain ja osuuskuntalain mukaan konsernin emoyrityksen on aina laadittava konsernitilinpäätös, jos se jakaa varoja osakkeenomistajille tai on julkinen osakeyhtiö. Vaatimus koskee myös sellaisia alakonsernin emoyrityksiä joiden ei tarvitse laatia konsernitilinpäätöstä kirjanpitolain perusteella. Tältä osin voimassa oleva säännös on tiukempi kuin vastaavat säännökset muualla EU:ssa. - Uutiset
24.11.2009 14.10
Uusi asunto-osakeyhtiölaki tulossa voimaan heinäkuussa 2010 - ympäristövaliokunnan mietintö valmistuiHallituksen esitys uudeksi asunto-osakeyhtiölainsäädännöksi annettiin eduskunnalle 27. maaliskuuta 2009. Uusi laki ottaa huomioon taloyhtiöiden ja osakkaiden muuttuneet tarpeet. Lain tarkoituksena on lisätä asunto-osakeyhtiömuotoisen asumisen turvallisuutta ja tehokkuutta sekä kannustaa myös osakkaita pitämään huolta huoneistoistaan. Eduskunnan ympäristövaliokunta hyväksyi asiaa koskevan mietinnön 24. marraskuuta 2009. - Uutiset
1.12.2009 13.39
Komission konsultaatio pk-yritysten kevennetystä tilinpäätösnormistosta käynnissäKansainvälisiä tilinpäätösstandardeja antava International Accounting Standards Board (IASB) antoi kesällä 2009 kevennetyn version normistostaan pienten ja keskisuurten yritysten osalta. Suomalaisten yritysten kannalta pk-IFRS:n käyttöönotossa on ratkaisevaa, minkälaisen kannan Euroopan komissio tulee siihen ottamaan. EU:ssa on juuri käynnistynyt pohdinta pk-IFRS:n sopivuudesta eurooppalaisten yritysten käyttöön ja komission käynnistämä sidosryhmien kuuleminen asiasta jatkuu 13. maaliskuuta 2010 saakka.