Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
14.9.2015 12.25
Ravintoloiden verotarkastukset jatkuvatVerohallinnon keväällä aloittamat tehostetut ravintola-alan verotarkastukset osoittavat, että useissa tarkastuksen kohteiksi valituissa ravintoloissa oli tulonsalausta. Ravintolaprojekti harmaan talouden torjumiseksi jatkuu ensi kevääseen. - Uutiset
11.9.2015 12.00
KPMG:n tutkimus: Lahjonnan ja korruption vastainen työ yrityksissä vaikeampaa kuin koskaanKPMG:n kansainvälisen Anti-Bribery and Corruption -tutkimuksen mukaan globalisaatio on johtanut siihen, että lahjonnan ja korruption vastainen toiminta yrityksissä on haasteellisempaa kuin koskaan aiemmin. Yhä useammat maat ovat tiukentamassa korruptiota ja lahjontaa ehkäisevää sääntelyä, mutta niin lainsäädäntö kuin käytännöt eri maissa vaihtelevat huomattavasti. Maailmanlaajuisesti toimivat yritykset joutuvat luottamaan liiketoiminnassaan yhä enemmän kolmansiin osapuoliin kaukaisissa maissa – usein alueilla, joissa korruption riski on suuri. Tutkimus osoittaa, että parantuneesta valvonnasta ja vahvemmista lahjonnan ja korruption vastaisista menettelytavoista huolimatta, yrityksillä on hankaluuksia noudattaa kiristyneitä määräyksiä. Globaaliin tutkimukseen haastateltiin yli 650 ylimmän johdon edustajaa ympäri maailmaa. - Uutiset
7.9.2015 10.01
Lausuntotiivistelmä lahjusrikoksia koskevien säännösten muutostarpeistaOikeusministeriö asetti 25. huhtikuuta 2014 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää lainsäädäntövaihtoehdot vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoimiseksi. Lisäksi työryhmän tuli OECD:n työryhmän suositusten vuoksi arvioida ulkomailla lainsäädännöllistä tehtävää hoitavaa henkilöä koskevaa lahjusrikossääntelyä, lahjusrikosten vanhentumissääntöjä sekä oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista kirjanpito- ja tilintarkastusrikoksiin. Työryhmän mietinnössä ehdotetaan rikoslain 9 luvussa säädetyn oikeushenkilön rangaistusvastuun soveltamisalan laajentamista rikoslain 30 luvun 9 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn törkeään kirjanpitorikokseen. Muilta osin työryhmä ei esitä muutoksia lainsäädäntöön. Mietinnöstä pyydettiin lausunnot 62 taholta. Lausuntoja saatiin yhteensä 40, joista 38 lausuntopyynnön saaneilta ja 2 muilta. - Uutiset
20.8.2015 14.38
Hovioikeus korotti 3 kuukauden vankeustuomion 6 kuukaudeksi törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kirjanpitorikoksestaHovioikeus arvioi, että rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, tekojen vaikuttimiin sekä rikoksista ilmenevään muuhun A:n syyllisyyteen nähden oikeudenmukainen rangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistuksen mittaamisessa on otettu huomioon rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuna rangaistusta alentavana seikkana Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 20.1.2012. Rikoslain 6 luvun 9 § huomioon ottaen A:n vankeus on hänen sairaudestaan huolimatta määrättävä ehdottomana. - Uutiset
20.8.2015 12.53
Hovioikeus: Pelkästään se seikka, että asiakirja-aineistoa oli jäänyt selvittämättömällä tavalla kateisiin, ei ollut riittävä selvitys siitä, että vastaaja olisi anastanut omaisuuden itselleen – vapautettiin käräjäoikeuden sakkotuomiostaKavallus edellyttää, että A on anastanut syytteessä tarkoitetun asunto-osakeyhtiön asiakirja-aineiston itselleen. Asiassa jäi epäselväksi, missä määrin A oli saanut haltuunsa mainittua asiakirja-aineistoa vuosilta 2008-2010. A:n hallinnassa olleen aineiston osalta asiassa ei ilmennyt, että A olisi ryhtynyt siihen tavalla, joka antaisi aiheen epäillä, että hänellä oli tarkoitus anastaa kysymyksessä olevaa omaisuutta. Asiassa ei myöskään ilmennyt, että A olisi voinut saada taloudellista etua kysymyksessä olevan asiakirja-aineiston anastamisesta tai että hänellä olisi ollut muutakaan syytä sen anastamiseen. Pelkästään se seikka, että asiakirja-aineistoa oli jäänyt selvittämättömällä tavalla kateisiin, ei ollut riittävä selvitys siitä, että A olisi anastanut omaisuuden itselleen. Sen vuoksi hovioikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi anastanut syytteessä tarkoitetun omaisuuden. Syyte kavalluksesta oli näin ollen hylättävä ja A vapautettava tuomitusta rangaistuksesta sekä käräjäoikeuden tuomitsemasta 8.979,92 euron vahingonkorvauksesta. (Vailla lainvoimaa 20.8.2015) - Uutiset
31.7.2015 16.10
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimmain oikeuden ratkaisut ajalta 10.6.–12.6.2015 koskevat muun muassa varojenjakoa koskevaa osakeyhtiölain mukaista vastuuta alijäämän kattamisesta, vakuutuksen sopimusehdoissa olevaa lykkäysehtoa, reformatio in pejus periaatteen soveltamista, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sekä korvausta eläimen talteenotosta eläinsuojelulain perusteella. - Uutiset
29.5.2015 14.15
Hovioikeus: Pankkitilin tilinkäyttöoikeuden ja tiliin liittyneen pankkikortin antaminen toisen käytettäväksi riitti täyttämään avunannon rikokseen tunnusmerkistönA oli aktiivisella toiminnallaan mahdollistanut sen, että B oli voinut käyttää S Oy:n pankkitiliä ilman A:n myötävaikutusta. B oli sittemmin käyttänyt S Oy:n pankkitiliä A:lle maksettua palkkiota vastaan rahan kauttakulkuliikenteeseen tietoisena siitä, ettei S Oy:llä ollut mitään todellista liikesuhdetta B Oy:n kanssa. Hovioikeus katsoi, että A:n sanotunlainen toiminta oli lisännyt B:n B Oy:n vastuuhenkilönä tekemien törkeän veropetoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen mahdollisuutta avunannolta edellytettävällä tavalla. Mainituissa olosuhteissa A:n oli myös täytynyt ymmärtää, että B:n toiminnassa oli ollut kysymys B Oy:n verovelvollisuuksien välttelystä. (Vailla lainvoimaa 29.5.2015) - Uutiset
20.5.2015 13.51
Kirjanpitolautakunta: Oikeudenhaltijoiden puolesta vastaanotetun kertakorvauksen käsittelystä yhdistyksen kirjanpidossa - Uutiset
7.5.2015 14.32
Hovioikeus: Osakeyhtiölle määrätty veronkorotus ei estänyt osakeyhtiön vastuuhenkilöihin kohdistuvien veropetosta tai kirjanpitoa koskevien syytteiden tutkimistaKysymyksessä olevassa asiassa muun muassa A:ta oli syytetty osakeyhtiön vastuuhenkilönä menettelystä, joka oli johtanut yhtiön verojen ja veronluontoisten maksujen välttämiseen, sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ei ole annettu merkitystä sille, että yhtiön vastuuhenkilö on omistanut yhtiön osakkeet kokonaisuudessaan tai osittain. Asiassa ei siten ollut perusteita samaistaa A:ta ja osakeyhtiötä rikosasiaa käsiteltäessä. Estettä syytteen tutkimiselle A:n osalta ei ollut. (Vailla lainvoimaa 7.5.2015) - Uutiset
4.5.2015 10.02
Ostajalle on tarjottava maksusuorituksesta laadittu kuittiJulkisessa keskustelussa on kyseenalaistettu linjaus siitä, että anniskeluyrittäjän on laadittava ja tarjottava asiakkaalleen konkreettista kuittia myyntitapahtumasta. Kuittilain 4 § edellyttää, että tavaran tai palvelun ostajalle on tarjottava maksusuorituksesta laadittu kuitti. Kuitti voidaan tarjota myös sähköisesti. - Uutiset
23.4.2015 16.00
Ehdotus tilintarkastajien tutkinnoista lausunnoilleMaaliskuussa 2015 hyväksytyn uuden tilintarkastuslain mukaan kaikkien tilintarkastajien tulee jatkossa suorittaa hyväksytysti tilintarkastajan perustutkinto, eli niin sanottu HT-tutkinto. Perustutkinnon lisäksi tilintarkastajilla tulee olemaan kaksi erikoistumistutkintoa. - Uutiset
16.4.2015 11.30
KTT, OTM Martti Nieminen: Sopimus koron pääomittamisesta ei lykkää korkotulon jaksottamista verotuksessa - KHO 2015:33Velkakirjassa oli sovittu, että velkapääomalle kertyvää korkoa ei 10 vuoden laina-aikana makseta lainkaan rahassa. Samalla kuitenkin sovittiin, että kunkin vuoden mittaisen korkojakson päätyttyä maksamattomalle korolle alkaa kertyä korkoa samoin ehdoin kuin lainan pääomalle. KHO katsoi, että korko oli velkojalle sen verovuoden veronalaista tuloa, jona kyseinen korkojakso päättyi. - Uutiset
14.4.2015 8.03
Laki suoran lisäeläkejärjestelyn turvaamisesta työnantajan maksukyvyttömyyden varalta tuli voimaanHuhtikuun alussa voimaan tulleella lailla pyritään parantamaan suoran lisäeläkejärjestelyn piirissä olevan työntekijän suojaa. Työnantajalla on kyseisen lain nojalla suoraan lisäeläkejärjestelyyn osalta osittainen turvaamisvelvoite ja tiedonantovelvollisuus. - Uutiset
2.4.2015 8.05
Hovioikeus: Kirjanpitovelvollinen ei voinut pelkän väitteensä perusteella aineiston häviämisestä vapautua rikosoikeudellisesta vastuustaKateisiin jääneen kirjanpitoaineiston osalta hovioikeus totesi, ettei A ollut esittänyt mitään selvitystä sen väitteensä tueksi, että kirjanpitoaineisto oli hänen ilmoittamallaan tavalla ollut autossa ja hävinnyt auton luovuttamisen yhteydessä. A ei voinut pelkän väitteensä perusteella vapautua rikosoikeudellisesta vastuusta. A:n menettelyn liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätösten laatimisen laiminlyönnin sekä kirjanpitoaineiston hävittämisen suhteen oli katsottava olleen tahallista. (Vailla lainvoimaa 2.4.2015) - Uutiset
27.3.2015 9.17
Hovioikeus vapautti törkeään kirjanpitorikokseen syyllistyneen liiketoimintakiellostaSyyttäjän liiketoimintakieltoon määräämistä koskevan vaatimuksen perusteena oli A:n syyllistyminen törkeään kirjanpitorikokseen. Kirjanpito oli tehty jälkikäteen. Asiassa ei ilmennyt, että hän olisi aikaisemmin syyllistynyt tällaiseen menettelyyn. Käräjäoikeuden mainitsemasta kirjanpitokustannusten säästämisestä ei voitu katsoa aiheutuneen toisille tuntuvaa vahinkoa. Näillä perusteilla A:n menettely ei kokonaisuutena arvioiden ollut niin vahingollista, että liiketoimintakiellon määräämistä hänelle olisi voitu pitää perusteltuna. (Vailla lainvoimaa 27.3.2015) - Uutiset
26.3.2015 9.48
KHO: Osuuskunta luovutti liiketoimintansa tytäryhtiölleen - siirto katsottiin veronalaiseksi apporttiluovutukseksi ja tytäryhtiöllä oli oikeus vähentää syntynyt liikearvo vuotuisina poistoina, vaikka yhtiön kirjanpidossa ei ollut mahdollista tehdä vastaavaa poistoaOsuuskunta oli luovuttanut liiketoimintansa tytäryhtiölleen A Oy:lle. Liiketoiminnan luovutus oli A Oy:n kirjanpidossa käsitelty siten, että tase-erät oli siirretty siirtohetken kirjanpitoarvoista, eikä A Oy:n kirjanpitoon muodostunut liikearvoa. Verohallinnon osuuskunnalle antaman ennakkoratkaisun mukaan luovutukseen ei sovellettu EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä, vaan siirto oli katsottu veronalaiseksi apporttiluovutukseksi, jonka yhteydessä oli syntynyt liikearvoa. A Oy:llä katsottiin olevan, EVL 54 §:n 2 momentin säännöksen sanamuodon estämättä, oikeus vähentää liikearvo vuotuisina poistoina. - Uutiset
20.3.2015 16.00
Finanssivalvonnan raportti IFRS-valvonnasta 2014: Yhtiöiden tulisi kiinnittää huomiota tilinpäätösinformaation selkeyteen ja konkreettisuuteenListatut yhtiöt ovat laatineet konsernitilinpäätöksensä IFRS-standardien mukaisesti vuodesta 2005 lähtien, jolloin myös Finanssivalvonnan IFRS-valvonta alkoi. Euroopan unionin IAS-asetuksen tavoitteena oli osaltaan edistää eurooppalaisten sisämarkkinoiden pääomien vapaata liikkuvuutta sekä pääomamarkkinoiden tehokkuutta. IFRS-standardit täyttävät sijoittajien vaatimukset korkealaatuisesta, luotettavasta, vertailukelpoisesta ja läpinäkyvästä tilinpäätösinformaatiosta. Erityisesti heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien yhtiöiden tulisi kiinnittää huomiota tilinpäätösinformaation selkeyteen ja riittävään konkreettisuuteen. - Uutiset
18.3.2015 14.32
Tilintarkastajien laaduntarkastusten tulokset 2014Tilintarkastuslautakunnassa aloitettiin vuonna 2014 toinen kuuden vuoden lainmukainen laaduntarkastusjakso (2. tarkastussykli). Vuonna 2014 määrättiin laaduntarkastukseen yhteensä 126 tilintarkastajaa. Laaduntarkastuksia tehtiin yhteensä 102 tilintarkastajalle, sillä niitä siirrettiin seuraavana vuonna tehtäväksi kolme ja 21 laaduntarkastusta peruuntui. Peruuntuneet laaduntarkastukset johtuivat pääsääntöisesti hyväksymisen lakkauttamisesta tilintarkastajan hakemuksesta. Kaksi laaduntarkastusta jäi tekemättä määräaikaan mennessä. - Uutiset
12.3.2015 15.22
Hovioikeus: Laajamittainen tavaroiden myynti Huuto.netissä oli liiketoimintaa – myyjä tuomittiin kirjanpitorikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteenT:n harjoittaman liiketoiminnan vuosittaisen myynnin määrä oli ollut huomattava. Hän oli laiminlyönyt liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätösten laatimisen kokonaisuudessaan yli kolmen vuoden ajalta. Myöskään liiketoimintaan liittyvää kirjanpitoaineistoa ei oltu säilytetty. Yleisen rangaistuskäytännön mukainen seuraamus kysymyksessä olevasta rikoksesta on vankeusrangaistus. Koska rikoksen vakavuus tai rikoksesta ilmenevä T:n syyllisyys eivät edellyttäneet vankeusrangaistuksen määräämistä ehdottomaksi, hovioikeus tuomitsi T:n 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 12.3.2015) - Uutiset
9.3.2015 11.31
KTT Janne Ruohonen ja professori Veikko Vahtera, Ajankohtaista: Tilintarkastuslain uudistaminen yhtenäistää tilintarkastajajärjestelmää sekä tilintarkastajien valvontaa – tilintarkastajille ei yleistä ilmoitusvelvollisuutta säännösten vastaisesta menettelystä (TaVM 5.3.2015)Eduskunnan talousvaliokunta antoi 5.3.2015 mietintönsä (TaVM 34/2014 vp.) tilintarkastuslaiksi ja laiksi julkishallinnon ja talouden tilintarkastuksesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Keskeisenä muutoksena on uusi tilintarkastustutkinto HT, joka on tilintarkastusalan perustutkinto. Sen suorittamisen jälkeen tilintarkastaja voi täydentää osaamistaan erikoistumistutkinnoilla (JHT ja KHT). Tilintarkastajien valvonta keskitetään PRH:n yhteyteen muodostettavaan tilintarkastusvalvontaan. Talousvaliokunta esitti, että hallituksen esityksessä ehdotettu tilintarkastajien yleinen ilmoitusvelvollisuus säännösten vastaisesta menettelystä poistetaan lakiesityksestä. Uusien lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta.