Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
17.7.2020 13.18
Euroopan kuluttajakeskuksen heinäkuun teemana lentomatkustajan oikeudet - Uutiset
17.7.2020 14.15
Kilpailunrajoitukset: Komissio käynnistää toimialatutkinnan kuluttajatuotteiden internetistäEuroopan komissio on käynnistänyt kilpailunrajoituksia ja esineiden internetiä koskevan tutkinnan, jonka aiheena on kuluttajille tarkoitettujen tuotteiden ja palvelujen internet Euroopan unionissa. Kohteena ovat siis sellaiset kuluttajalaitteet ja -palvelut, jotka ovat yhteydessä verkkoon ja joita voidaan ohjata etäältä vaikkapa äänen tai mobiililaitteen avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi älykkäät kodinkoneet ja puettavat laitteet. Tutkinnan yhteydessä kerätystä tietämyksestä on hyötyä, kun komissio panee täytäntöön alan kilpailulainsäädäntöä. - Uutiset
17.7.2020 16.00
Unionin tuomioistuin tulkitsi ”kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset” -käsitettäKulutusluottosopimuksista ja direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta annetun direktiivin 2008/48/EY 3 artiklan g alakohdassa olevaa käsitettä ”kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset” on tulkittava siten, että tämä käsite kattaa laina-ajan mahdollisesta pidentämisestä aiheutuvat kulut, mikäli yhtäältä laina-ajan mahdollista pidentämistä koskevat konkreettiset ja täsmälliset ehdot, laina-ajan pituus mukaan lukien, on otettu luottosopimuksen ehtoihin, jotka luotonantaja ja luotonottaja ovat hyväksyneet, ja mikäli toisaalta nämä kulut ovat luotonantajan tiedossa. - Uutiset
20.7.2020 13.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu toimivallasta tutkia jäsenvaltion viranomaisten toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita yhtiöitä vastaan nostamat kanteetTuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (Bryssel I) 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitetun siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaan kuuluu jäsenvaltion viranomaisten toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita elinkeinonharjoittajia vastaan nostama kanne, jossa kyseiset viranomaiset vaativat ensisijaisesti toteamaan rikkomiset, jotka muodostuvat väitetysti lakia rikkovista sopimattomista kaupallisista menettelyistä, ja määräämään, että ne on lopetettava, ja liitännäisesti määräämään julkaisutoimenpiteistä ja uhkasakosta. - Uutiset
23.7.2020 9.28
Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämisestä voi lausua 21.8.2020 saakkaOikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämisestä. Erityisesti on selvitetty, onko maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoja mahdollista lyhentää jo ennen kuin positiivinen luottotietorekisteri otetaan käyttöön. Arviomuistio on lähetetty lausuntokierrokselle ja siihen voi antaa lausunnon Lausuntopalvelu.fi:ssä 21. elokuuta 2020 saakka. Samassa yhteydessä pyydetään lausumaan eduskunnan edellyttämän lainsäädäntömuutoksen vaikutuksista. - Uutiset
23.7.2020 12.20
Kuluttaja-asiamiehen linjausta Kaupallinen vaikuttaminen kouluissa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa voi kommentoida 18.9.2020 saakkaKuluttaja-asiamiehen linjausluonnos Kaupallinen vaikuttaminen kouluissa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa on julkaistu kommentoitavaksi. Viimeinen päivä kommenttien antamiselle on 18. syyskuuta 2020. - Uutiset
23.7.2020 13.00
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Syrjintä verkossa olevilla ilmoituspalstoillaYhdenvertaisuusvaltuutetulle tulee säännöllisesti yhteydenottoja erilaisissa ilmoituspalveluissa esiintyvistä syrjivistä tai rasistisista ilmoituksista. Viimeisin yhteydenotto tuli asunnonvuokrausilmoituksesta, jossa vuokralaiselta vaadittiin Suomen kansalaisuutta ja sujuvaa suomen kieltä. Kyseinen ilmoitus oli yhdenvertaisuuslain vastainen ja rikkoi syrjinnän kieltoa. - Uutiset
10.8.2020 15.14
Vakuutuslautakunnan ja FINEn uusimpia ratkaisusuosituksiaRatkaisusuosituksissa on kysymys muun muassa kiinteistövakuutuksesta, yksityistapaturmavakuutuksesta, autovakuutuksesta, matkavakuutuksesta ja oikeusturvavakuutuksesta. - Uutiset
12.8.2020 12.25
Kuluttaja-asiamiehen blogissa: Ohjausta vai pakottamista lainmukaiseen toimintaan? Kuluttaja-asiamiehen uudet valvontakeinot voimaanMeillä Suomessa on pitkät perinteet kuluttajansuojan korkeassa tasossa. Viime vuosikymmenenä siitä on pitänyt yhä enemmän huolta EU:n täysharmonisoiva lainsäädäntö. Sääntely ei kuitenkaan automaattisesti paranna kuluttajan oikeusasemaa. Tarvitaan myös tehokkaat valvontakeinot, joiden avulla pystymme puuttumaan harmaalla alueella toimijoihin. Taloudellisten seuraamusten puuttuessa on ollut toisinaan tuskastuttavaa käyttää vähäisiä resursseja samojen yritysten tai vastuutahojen toistuviin rikkeisiin, olipa sitten kyseessä sähkönmyynti, alemarkkinointi, pikaluotot tai tilausansat. - Uutiset
18.8.2020 13.11
Parasetamolia tai deksametasonia sisältävien lääkkeiden myyntiä rajoitetaan saatavuuden ja riittävyyden varmistamiseksiSTM on päättänyt rajoittaa väliaikaisesti parasetamolia tai deksametasonia sisältävien lääkevalmisteiden myyntiä ja kulutukseen luovutusta. Rajoitukset tulevat voimaan tiistaina (18.8.) ja ne ovat voimassa 15. tammikuuta 2021 saakka. - Uutiset
19.8.2020 7.52
FINE: Ulkomailta saadun shekin lunastus, pankin esittämät oudot kysymykset, kuolinpesän monimutkaiset asiat, huijaukset sekä maksukortin väärinkäyttö ovat esimerkkejä kesän aikana pankkiasioiden neuvonnassa nousseista asioistaVaikka moni ei muista edes käyttäneensä shekkejä saati nähneensä niitä aikoihin, kysytään niistä neuvonnassa viikoittain. Shekin lunastus voi osoittautua hyvinkin monimutkaiseksi asiaksi, koska useimmat pankit eivät ota niitä vastaan. Asiakkaalle jääkin usein ainoaksi vaihtoehdoksi ottaa yhteyttä shekin myöntäjään ja yrittää sitä kautta saada rahat itselleen esimerkiksi tilisiirtona. - Uutiset
21.8.2020 10.00
Hallinto-oikeus: Aluehallintovirasto ei käyttämällään perusteella voinut antaa kiinteistönvälitysliikkeelle varoitustaAsiassa saadun selvityksen perusteella välittäjät olivat yhteistyösopimuksen perusteella kiinteistönvälitysliike X:n palveluksessa välitysliikelain tarkoittamalla tavalla. Asiassa ei ollut ratkaisevaa merkitystä sillä, miten kiinteistönvälitysliike X:n ja välittäjän välistä suhdetta työsopimuslain nojalla on arvioitava. Aluehallintovirasto ei käyttämällään perusteella voinut antaa välitysliikkeelle varoitusta. (Ks. KHO:2022:33: HAO:n päätös kumottiin valituksenalaiselta osaltaan ja AVI:n päätös varoituksen antamisesta saatettiin voimaan.) - Uutiset
25.8.2020 6.59
Harmaa talous & talousrikollisuus: Virtuaalivaluuttojen yleistyminen ruokkii rikollisuutta – virtuaalivaluutat ovat vakiintuneet vaihdannan välineiksiErilaisten virtuaalivaluuttojen määrä kasvaa vauhdilla eikä kaikille virtuaalivaluutoille ole laskettavissa suoraa rahallista arvoa. Virtuaalivaluutoista puhutaan usein myös kryptovaluuttoina, koska osa niistä on kryptografiaan perustuvia digitaalisia valuuttoja. Niistä, joille voidaan laskea rahallinen arvo, markkina-arvoltaan suurin on Bitcoin. Virtuaalivaluutalla ei ole laillisen maksuvälineen asemaa, mutta sitä voidaan käyttää vaihdannan välineenä. Joitain virtuaalivaluuttoja hyväksytään maksuvälineinä esimerkiksi internet-palveluissa tai fyysisissä kaupoissa. Tästä esimerkkinä muun muassa Bitcoin, joka on yleisesti hyväksytty maksuvälineenä. - Uutiset
27.8.2020 9.25
Tukes kehottaa tarkkaavaisuuteen aurinkosähköjärjestelmän hankinnassaAurinkosähköjärjestelmät, eli aurinkovoimalat, ovat yleistyneet voimakkaasti viime vuosina. Järjestelmien koot vaihtelevat yritysten laajoista järjestelmistä kotien, mökkien ja kulkuneuvojen järjestelmiin. Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on tullut ilmoituksia virheellisistä ja ammattitaidottomista asennuksista. Tukes muistuttaa, että aurinkosähköjärjestelmien asennuksissa on huomioitava niiden eritysvaatimukset ja käytettävä järjestelmiin perehtynyttä sähköalan ammattilaista. - Uutiset
27.8.2020 13.51
Ravintoloiden koronarajoitukset pysyvät ennallaanRavitsemisliikkeiden toiminnan rajoitukset pysyvät syyskuussa samanlaisina kuin nyt. Ravintoloiden ja kahviloiden on edelleen torjuttava koronaviruksen tartuntariskiä tietyillä toimilla kaikkialla Suomessa. Valtioneuvosto antoi asiasta asetuksen torstaina 27.8.2020. Asetus on voimassa 1.-30.9.2020. - Uutiset
31.8.2020 8.15
Mainonnan eettisen neuvoston neljä uutta ratkaisua – kaikissa annettiin huomautusRatkaisuissa on kysymys markkinoinnin tunnistettavuudesta, vammaisia koskevasta hyvän tavan vastaisuudesta ja markkinoidun tuotteen "tee se itse käsidesin" myyntiluvan puutteesta - Uutiset
31.8.2020 14.00
Hovioikeus vapautti kiinteistönvälitysliikkeen entisen työntekijän velvollisuudesta suorittaa kiinteistönvälitysliikkeelle rekrytointikieltoon perustuvana sopimussakkona 121.573,08 euroaHO:ssa oli kysymys siitä, oliko A velvollinen suorittamaan B Oy:lle yhdeksän velkakirjan perusteella niiden osoittamat määrät. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko A:lla ollut työnantajasta johtunut peruste purkaa työsopimuksensa, ja vastauksesta riippuen oli ratkaistava, oliko A:lla oikeus 10 kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen. Asiassa oli ratkaistava myös, oliko A:lla oikeus vaatimiinsa takuupalkka-, loppupalkka- ja provisiopalkkaeriin sekä odotusajan palkkaan tai oliko B Oy:llä oikeus A:n irtisanomisajan palkkaa vastaavaan korvaukseen. Lisäksi oli ratkaistava, oliko A velvollinen suorittamaan sopimussakkoja hänen työsopimuksessaan olleiden kilpailukielto-, rekrytointikielto- ja salassapitoehtojen perusteella. (Ks. KKO:2022:16: HO:n tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ollut aihetta.) - Uutiset
3.9.2020 13.42
Unionin tuomioistuin: Matkustajat, joiden lennot on peruttu tai joille on aiheutunut pitkä viivästys, voivat vaatia vakiokorvauksen maksamista asuinpaikkansa kansallisena valuuttanaAsetusta (EY) N:o 261/2004 ja erityisesti sen 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että matkustaja, jonka lento on peruutettu tai viivästynyt pitkäaikaisesti, tai hänen oikeusseuraajansa voi vaatia tässä säännöksessä tarkoitetun korvauksen maksamista sellaisessa kansallisessa valuutassa, joka on käytössä hänen asuinpaikassaan Mainittu säännös on esteenä jäsenvaltion säännöstölle tai oikeuskäytännölle, jonka mukaan matkustajan tai hänen oikeusseuraajansa tässä tarkoituksessa esittämä vaatimus hylätään yksin siitä syystä, että hän on ilmaissut vaatimuksen tässä kansallisessa valuutassa. - Uutiset
3.9.2020 14.27
Laina-ajan pidentämisestä aiheutuvat kulut - Unionin tuomioistuin tulkitsi ”kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset" -käsitettäKulutusluottosopimuksista annetun direktiivin 2008/48/EY 3 artiklan g alakohdassa olevaa käsitettä ”kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset” on tulkittava siten, että tämä käsite kattaa laina-ajan mahdollisesta pidentämisestä aiheutuvat kulut, mikäli yhtäältä laina-ajan mahdollista pidentämistä koskevat konkreettiset ja täsmälliset ehdot, laina-ajan pituus mukaan lukien, on otettu luottosopimuksen ehtoihin, jotka luotonantaja ja luotonottaja ovat hyväksyneet, ja mikäli toisaalta nämä kulut ovat luotonantajan tiedossa. - Uutiset
3.9.2020 15.00
Unionin tuomioistuin: Peruutetun lennon matkustajalle hotellimajoituksen tarjonnut lentoliikenteen harjoittaja ei voi yksinomaan EU-asetuksen perusteella olla velvollinen korvaamaan matkustajalle hotellin työntekijöiden tuottamuksellisesta toiminnasta aiheutuneita vahinkojaAsetuksen (EY) N:o 261/2004 9 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että lentoliikenteen harjoittajalla kyseisen säännöksen nojalla oleva velvollisuus tarjota siinä tarkoitetuille matkustajille ilmaiseksi hotellimajoitus ei merkitse sitä, että kyseisen lentoliikenteen harjoittajan on vastattava yksityiskohtaisista majoitusjärjestelyistä kokonaisuutena. Asetusta on tulkittava siten, että lentoliikenteen harjoittaja, joka on kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla tarjonnut matkustajalle, jonka lento on peruutettu, hotellimajoituksen, ei voi yksinomaan kyseisen asetuksen perusteella olla velvollinen korvaamaan kyseiselle matkustajalle asianomaisen hotellin työntekijöiden tuottamuksellisesta toiminnasta aiheutuneita vahinkoja. - Uutiset
4.9.2020 9.00
Hallitus esittää parannusta matkailijan kuluttajansuojaan kun matkapaketti peruuntuu koronavirusepidemian vuoksi – laki voimaan 26. lokakuuta 2020Hallitus esittää, että matkustaja voisi saada matkapaketin peruuntuessa valtiolta korvausta matkanjärjestäjälle maksamistaan maksuista. Korvausta voisi saada myös rahapalautuksen sijaan vastaanotetusta matkakupongista. Normaalisti matkanjärjestäjä on velvollinen palauttamaan maksut tai matkakupongin arvon. Väliaikaista lakia sovellettaisiin tilanteisiin, joissa matkanjärjestäjä on asetettu konkurssiin ja matkapaketin peruutus johtuu koronavirusepidemiasta. - Uutiset
7.9.2020 10.10
Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirjeessä 3/2020 huijaus- ja matkustusasioita – myös komissio antaa suosituksia matkustusrajoitusten selkeyttämiseksiSyksyn uutiskirjeessä kerrotaan muun muassa tuoteväärennöksistä, joihin voit törmätä verkossa, lentomatkustajien oikeuksista ja matkustamisesta korona-aikaan. - Uutiset
9.9.2020 13.00
Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Slovenian kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan delegoitu asetus, jonka nojalla nimitystä Teran voidaan käyttää kroatialaisten viinien merkinnöissäUnionin yleinen tuomioistuin hylkäsi keskiviikkona (9.9.) Slovenian kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan delegoitu asetus (EU) 2017/1353 (riidanalainen asetus), jonka nojalla Kroatiassa tuotettujen viinien merkinnöissä voidaan käyttää rypälelajikkeesta nimitystä Teran tiukoin edellytyksin. - Uutiset
10.9.2020 12.20
KKV: Lasten kuluttajansuojasta digimaailmassa tarvitaan lisää tutkimustietoaLapset aloittavat käyttämään digitaalisia laitteita ja medioita yhä nuorempina. Samalla heistä tulee kuluttajia ja houkutteleva kohderyhmä markkinoijille. Kilpailu- ja kuluttajaviraston katsauksen perusteella lapset eivät kuitenkaan ole yhtenäinen ryhmä, vaan heidän taidoissaan ja mahdollisuuksissaan käyttää digitaalisia palveluja on suuria eroja. Siksi kuluttajansuojaan liittyvien kysymysten, kuten tietojen luovuttamisen ja mainonnan tunnistettavuuden, arvioimiseksi tarvitaan lisää tutkimustietoa. - Uutiset
11.9.2020 8.46
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista - sosiaalisesti tuettu asuntoKuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 1 ja 3 kohtaa ja 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kun kansallinen tuomioistuin tutkii, onko kuluttajasopimukseen sisältyvä ehto kohtuuton näissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla, on direktiivin soveltamisalaan kuuluvien ehtojen osalta otettava huomioon kyseisen sopimusehdon ja muiden ehtojen välisen vuorovaikutuksen aste siten, että otetaan huomioon erityisesti kunkin ehdon ulottuvuus. Arvioitaessa, onko kuluttajalle määrätty korvaus suhteettoman suuri kyseisen direktiivin liitteessä olevan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetulla tavalla, on painotettava erityisesti niitä näistä ehdoista, jotka koskevat samaa noudattamatta jättämistä. - Uutiset
14.9.2020 12.15
Kuluttaja-asiamiehen blogissa johtava asiantuntija Helena Tuorila: Verkkopelit ovat portti rajattomiin kulutusmahdollisuuksiinVerkkopelaaminen on suosittu ajanviete kaikenikäisillä lapsilla. Tutkimusten perusteella suuri osa lapsista pelaa puhelimella tai muulla älylaitteella päivittäin. Lapset eivät pelaa pelkästään heille suunniteltuja pelejä, vaan iso osa lasten suosimista peleistä on suunniteltu aikuisille. Pelaamisessa toistuu sama ilmiö kuin sosiaalisessa mediassa. Lapset kiertävät pelien suositusikärajat pelatakseen haluamiaan pelejä. - Uutiset
14.9.2020 14.51
Tukes: Tarkistuslistat tukevat turvallisuuden varmistamistaTarkistuslistojen käyttö on helppo ja halpa tapa palveluiden turvallisuuden parantamiseen. Tarkistuslistan avulla palveluntarjoaja voi varmistaa ja dokumentoida, että kaikki tarpeelliset toimet on tehty. Lista yhdenmukaistaa palvelun toteutusta, kun esimerkiksi kaikkien asiakkaiden kanssa käydään läpi samat asiat tai kaikki tarvittavat välineiden tarkastukset tehdään aina samalla tavalla. - Uutiset
16.9.2020 11.42
Tietosuojavaltuutettu: Vuokralaisen yhteystietoja ei saa antaa asunnon ostoa harkitsevalle ilman vuokralaisen suostumustaVuokralainen teki ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle, kun asuntoesittelyssä ollut henkilö otti häneen yllättäen yhteyttä sähköpostitse. Kiinteistönvälittäjä oli näyttänyt vuokralaisen vuokrasopimusta asunnon ostoa pohtivalle henkilölle ilman vuokralaisen suostumusta. Sopimukseen oli kirjattu vuokralaisen yhteystiedot ja henkilötunnus. Tietosuojavaltuutettu antoi rekisterinpitäjänä toimivalle kiinteistönvälitysliikkeelle huomautuksen tietosuoja-asetuksen rikkomisesta. - Uutiset
16.9.2020 14.00
Kuluttaja-asiamies ohjeisti luotonvertailupalveluita kuluttajansuojalain pelisäännöistäKuluttaja-asiamies on viime vuosina tarkastellut osana luottojen valvontaa luottojen vertailu- ja kilpailutuspalveluita. Havaintojen perusteella luotonvertailupalveluiden markkinoinnissa esiintyy puutteita, joiden korjaamiseksi kuluttaja-asiamies on lähettänyt palveluntarjoajille ohjeistuskirjeen. Ohjeistuksessaan kuluttaja-asiamies muistutti palveluita myös vuoden loppuun asti voimassa olevasta luottojen suoramarkkinointikiellosta. - Uutiset
17.9.2020 15.16
Asumisoikeuslain uudistuksen lausuntoyhteenveto julkaistuAsumisoikeuslain uudistusta koskevaan esitysluonnokseen tuli 20.5.-15.7. järjestetyllä lausuntokierroksella 70 lausuntoa. Palaute on sekä myönteistä että kriittistä vaihdellen huomattavasti lausunnonantajien ja aiheiden mukaan. Lausuntoyhteenveto on julkaistu. Lausunnonantajat ovat yksimielisiä siitä, että asumisoikeusjärjestelmää tulee kehittää, mutta näkemykset keinoista vaihtelevat. Nykyinen järjestelmä tarjoaa asukkaalle huoletonta asumista, jossa asunnoista ja asumisoikeusmaksun palautuksesta vastaa asumisoikeusyhtiö. Ympäristöministeriön valmistelema lakiesitys kehittää asumisoikeusasumista paremmaksi tältä pohjalta. Uudistuksen kohteena on asukasvalinta, asukashallinto ja rajoituksista vapauttaminen tietyissä tarkkaan määritellyissä poikkeustilanteissa. Pieni osa asumisoikeusasunnoista on asukaslähtöisissä asumisoikeusyhdistyksissä, ja myös tätä muotoa halutaan kehittää. - Uutiset
22.9.2020 12.40
Mainonnan eettiseltä neuvostolta viisi uutta ratkaisua – kaikissa annettiin jälleen huomautusKaikissa ratkaisuissa oli kysymys markkinoinnin tunnistettavuudesta markkinoinniksi ICC:n markkinoinnin perussääntöjen edellyttämällä tavalla. - Uutiset
24.9.2020 14.11
Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 4/2020Syksyn ensimmäisessä kuluttaja-asiamiehen uutiskirjeessä on runsaasti asiaa luotoista. Kirjeessä perehdytään muun muassa luotonantajan vastuuseen sekä luotonvertailupalveluiden markkinointiin. - Uutiset
28.9.2020 12.09
Pohjoismaiden kilpailuviranomaisilta yhteinen muistio digitaalisista alustoistaPohjoismaiset kilpailuviranomaiset ovat julkaisseet 28. syyskuuta 2020 yhteisen muistion, jolla ne osallistuvat keskusteluun digitaalisten markkinoiden tulevista kilpailusäännöistä Euroopassa. Digitaaliset alustat tarjoavat sekä mahdollisuuksia että haasteita yrityksille, kuluttajille ja viranomaisille. Alustatalouden kasvu on johtanut kansainväliseen keskusteluun siitä, miten lainsäädäntökehikkoa tulisi muokata kuluttajien eduksi. - Uutiset
29.9.2020 14.00
Veikkauksen sähköisen pelipalvelun vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy 500 eurossa, kuukausikohtainen tappioraja palaa 2000 euroonVeikkauksen sähköisessä pelipalvelussa pelattavien nopearytmisten pelien vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy 500 eurossa vuoden 2020 loppuun asti. Kuukausikohtainen enimmäistappioraja palaa ennalleen 2000 euroon 1.10.2020 alkaen. Nopearytmisiä pelejä ovat esimerkiksi kasino- ja raha-automaattipelit. Enimmäistappiorajan lisäksi kaikkien pelaajien on edelleen asetettava itselleen vuorokausi- ja kuukausikohtaiset tappiorajat. Itse asetettavat rajat eivät voi olla korkeampia kuin enimmäistappiorajat. - Uutiset
30.9.2020 9.00
Asiakkaan tiedonsaanti rahoitustuotteiden vastuullisuudesta ja kestävyydestä paranemassa – lakimuutoksista voi lausua 11. marraskuuta saakkaValtiovarainministeriö pyytää lausuntoa kestävän rahoituksen EU-asetusten kansallisesta toimeenpanosta. Hallituksen esityksellä toimeenpantaisiin kansallisesti kolme EU:n kestävän rahoituksen asetusta: tiedonantovelvoiteasetus, taksonomia-asetus ja vähähiiliset viitearvot -muutosasetus. EU-asetuksilla ja hallituksen esityksen ehdotuksilla tuettaisiin kestävän rahoituksen valtavirtaistumista rahoitusmarkkinoilla sekä turvattaisiin markkinoilla vallitsevaa luottamusta. - Uutiset
2.10.2020 13.45
FINE muistuttaa: Kesämökki kuntoon talven varalle – mitä vakuutus korvaaTärkeimpiä asioita vahinkojen välttämiseksi on huolehtia vesiputkien tyhjennyksestä, etenkin jos mökkiin ei jätetä peruslämpöä päälle. Jos mökissä on sähkölämmitys, kannattaa peruslämpö jättää päälle. Riittävä peruslämpö estää putkien jäätymistä, suojelee sähkölaitteita sekä ehkäisee kosteuden aiheuttamaa homevaaraa. Myös ilmanvaihdosta on hyvä huolehtia sekä kerätä runsaasti kosteutta kerääviä tekstiilejä tarvittaessa pois mökiltä. Estä myös ylimääräisten vieraiden, kuten jyrsijöiden pääsy mökkiin ja tarkista, että irtaimisto on lukkojen takana. - Uutiset
2.10.2020 15.15
Talous- ja velkaneuvonta palvelee nyt myös sähköisestiTalous- ja velkaneuvontaa voi saada myös sähköisen asiointipalvelun kautta. Yksityishenkilöille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelu on otettu käyttöön nyt 13:ssa oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnassa. Tavoitteena on laajentaa palvelu koko maahan myöhemmin. Talous- ja velkaneuvonnan sähköisestä asiointipalvelusta saa maksutonta neuvontaa talous- ja velkaongelmiin. Se on tarkoitettu yksityishenkilöille sekä pienimuotoista yritystoimintaa harjoittaville ammatin- ja elinkeinonharjoittajille. - Uutiset
2.10.2020 15.50
Aluehallintovirasto ei hyväksynyt Kasbono Oy:tä perintätoiminnan harjoittajien rekisteriinKasbono Oy:n hakemus on hylätty, koska yritys ei täytä perintärekisterilain mukaisia rekisteröinnin edellytyksiä. Yritys saa kuitenkin harjoittaa tuomioistuimen tai ulosoton kautta tapahtuvaa velan perintää. - Uutiset
6.10.2020 8.03
Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle uusia markkinavalvonnan tehtäviäHallitus esittää muutettavaksi eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annettua lakia. Lakiesitys liittyy EU:n uuden markkinavalvonta-asetuksen ja vastavuoroisen tunnustamisen asetuksen kansalliseen täytäntöönpanoon. Tuotteiden markkinavalvonnasta annettuun lakiin lisättäisiin tarpeelliset säännökset viranomaistehtävien järjestämiseksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimisi jatkossa markkinavalvonnan yhteyspisteenä, tuoteyhteyspisteenä sekä vastaisi tekstiili- ja jalkinemerkintöjen markkinavalvontatehtävistä. - Uutiset
6.10.2020 9.36
KKV:n vieraskynässä: Puhelinmyynti aiheuttaa runsaasti ongelmia ja haittoja kuluttajillePeräti kaksi viidestä puhelinmyyjältä tehdyistä tilauksista johtaa ongelmiin tai epäselvyyksiin. Ongelmana eivät ole vain tehdyt tilaukset. Suurin osa kuluttajista pitää jo puhelinmyyjän soittoa stressaavana. - Uutiset
7.10.2020 9.00
Hovioikeuden ratkaisu kustannusarvion virheellisyyteen perustuvasta korvauksesta muurausasiassa - Uutiset
8.10.2020 12.26
Omakotiliiton kansalaisaloite: Sähkön siirtomaksut kuriinOmakotiliitto on käynnistänyt kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan muutoksia sähkömarkkinalainsäädäntöön sähkön siirtohintojen kohtuullistamiseksi. Siirtohinnat ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, mikä on heikentänyt kansalaisten ostovoimaa jopa puoli miljardia euroa vuodessa. Nykyinen sähkömarkkinalaki on kannustanut jakeluverkkoyhtiöitä ylimitoitettuihin investointeihin, joiden kustannustehokkuutta ei ole pystytty valvomaan. Jakeluverkkoyhtiöt pystyvät keräämään kohtuuttomia voittoja, koska nykyinen laskentamalli mahdollistaa ylisuurten voittojen keräämisen. - Uutiset
8.10.2020 12.31
KKV totesi sote-palveluiden järjestelyn Savitaipaleella hankintalain vastaiseksiKilpailu- ja kuluttajaviraston 7. lokakuuta 2020 antaman päätöksen mukaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Eksote), Savitaipaleen kunta ja Kiinteistö Oy Savitaipaleen Vuokratalot eivät noudattaneet hankintalainsäädäntöä sopiessaan rakennusten myynnistä ja sote-palveluiden hankinnasta Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n kanssa. - Uutiset
9.10.2020 11.34
Vierashuoneessa OTK Visa Hiltunen ja tohtorikoulutettava Meri Sariola: Digipalvelulaki asettaa vaatimuksia erityisesti julkisen sektorin tuottamille digitaalisille palveluilleEU:n saavutettavuusdirektiivin (julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102) kansallisesti täytäntöön pannut laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta (306/2019, jälj. digipalvelulaki) on alkusyksystä ollut monen julkisen sektorin toimijan tarkastelussa. Laki itsessään tuli voimaan jo 1. huhtikuuta 2019, mutta sen merkittävin siirtymäaika päättyi vasta 23. syyskuuta 2020. Kaikki verkkosivustot, jotka ovat digipalvelulain tarkoittamia digitaalisia palveluja, ovat tulleet saavutettavuusvaatimusten alaisiksi viimeistään 23.9.2020. Käytännössä määräajan päättyminen tarkoittaa myös, että lain soveltamisalan piirissä olevien toimijoiden on pitänyt tunnistaa digitaaliset palvelunsa, testata niiden saavutettavuus ja laatia kustakin digitaalisesta palvelustaan saavutettavuusseloste. Saavutettavuusvaatimusten soveltaminen yleisölle tarjottaviin mobiilisovelluksiin alkaa 23. kesäkuuta 2021. - Uutiset
12.10.2020 8.32
Kuluttaja-asiamiehen neuvottelut Euro24:n ja Gothian kanssa etenivät vapaaehtoisiin hyvityksiin – ryhmäkanteelle ei tällä erää tarvettaKuluttaja-asiamies on neuvotellut pikaluottoyhtiö Euro24 Financen ja perintäyhtiö Gothian kanssa kuluttajilta perittyjen kohtuuttomien luottokustannusten hyvittämisestä. Nämä yhtiöt ovat nyt ilmoittaneet suostuvansa kuluttaja-asiamiehen hyvitysvaatimuksiin. - Uutiset
12.10.2020 8.45
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu kumppaninvälityspalvelusta tehdyn jäsenyyssopimuksen peruuttamista koskevassa asiassaEnnakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 2011/83/EU – 2 artiklan 11 alakohta, 14 artiklan 3 kohta ja 16 artiklan m alakohta – Etäsopimus – Digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen toimittaminen – Peruuttamisoikeus – Peruuttamiseen liittyvät kuluttajan velvoitteet – Sen summan määrittäminen, joka kuluttajan on maksettava ennen peruuttamisoikeuden käyttämistä suoritetuista palveluista – Poikkeus peruuttamisoikeudesta, kun on kyse digitaalisen sisällön toimittamisesta - Uutiset
16.10.2020 10.15
Hovioikeus ei muuttanut kiinteistönkaupan purkutuomiotaKäräjäoikeus oli katsonut, että myydystä kiinteistöstä löytyneet kosteusvauriot olivat olleet olennainen virhe, jonka perusteella kauppa voitiin purkaa. Hovioikeuden arvioitavaksi valituksen myötä tuli, oliko kiinteistössä virhe ja oliko tämä virhe niin olennainen, että kaupan purkuun oli hinnanalennuksen sijasta perustetta. Myös hovioikeus katsoi, että kiinteistön virheet olivat olleet olennaisia, eivätkä ostajat niistä tietoisina olisi kauppaa tehneet. (Vailla lainvoimaa 16.10.2020) - Uutiset
16.10.2020 10.45
KHO: kuluttaja-asiakkaalla ei ollut oikeutta valittaa Energiaviraston päätöksestäKuluttaja-asiakas oli ottanut yhteyttä sääntelyviranomaisena toimivaan Energiavirastoon verkonhaltijan suorittamaan sähkön laskutukseen liittyen. Viraston tehtyä asiassa päätöksen kuluttaja-asiakas vaati päätöksen oikaisua ja asianosaisaseman tunnustamista, minkä virasto hylkäsi. Hallinto-oikeus kumosi Energiaviraston päätökset ja vahvisti kuluttaja-asiakkaan asianosaisaseman. Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei valitusoikeutta koskevaa hallintolainkäyttölain 6 § 1 momenttia ollut sovellettava sähkömarkkinadirektiivin 37 artiklan johdosta siten, että kuluttaja-asiakkaalla olisi asiassa selostetun kaltaisessa tilanteessa oikeus valittaa Energiaviraston päätöksestä. - Uutiset
19.10.2020 9.00
Keskuskauppakamarin Paula Paloranta: Google osaksi markkinoinnin itsesääntelyjärjestelmääHakukoneyhtiö Google on liittynyt markkinoinnin itsesääntelyn kattojärjestö EASA:n (European Advertising Standads Alliance) jäseneksi. Googlen liittyminen osaksi itsesääntelyä mahdollistaa aivan uudella tavalla markkinointiin liittyvien asioiden vastuullisen kehittämisen ja keskustelun alalla toimivien yritysten kesken. - Uutiset
19.10.2020 15.00
Talopaketin ostajilla oli perusteltua aihetta luottaa siihen, ettei tiiliverhouskustannusten arvio olennaisesti ylity - käräjäoikeuden tuomiolauselma kumottiinKustannusten olennainen ylittyminen oli johtunut yhtiön huolimattomuudesta kustannusarviota annettaessa. Koska yhtiö ei ollut osoittanut menetelleensä arviota antaessaan huolellisesti, oli kuluttajilla oikeus kohtuulliseen korvaukseen yhtiön huolimattomuudesta aiheutuneen kustannusarvion olennaisesta ylittymisestä. KSL 9 luvussa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty, miten korvauksen kohtuullisuutta arvioidaan. Ottaen huomioon yhtiön antama kustannusarvio ja toteutuneiden tiiliverhouskustannusten riidaton kokonaismäärä, HO harkitsi kohtuulliseksi korvaukseksi kuluttajien vaatiman 11.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 19.10.2020)