Hakutulokset
- Uutiset
10.5.2024 14.35
Saavutettavuuskirjasto Celia ja Suomen Kustannusyhdistys: Uusilla ohjeilla saavutettavampia e-kirjojaE-kirjoja alkavat koskea lainsäädännön saavutettavuusvaatimukset kesäkuussa 2025. Ensi vuonna markkinoille tulevia kirjoja tehdään jo täyttä päätä, mutta laki ei juuri sisällä käytännön ohjeita vaatimusten täyttämiseen. Tähän tarpeeseen Saavutettavuuskirjasto Celia ja Suomen Kustannusyhdistys tekivät yhteistyössä Saavutettavan e-kirjan hyvät käytännöt -ohjeet. - Uutiset
10.5.2024 12.34
KKV: Matkailun kuluttajansuojassa on edelleen parannettavaaEuroopan komissio on tehnyt ehdotuksia matkustamisen sääntelyn uudistamiseksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kannattaa matkustamisen sääntelyn uudelleentarkastelua ja havaittujen puutteiden korjaamista, mutta on havainnut ehdotuksissa vielä parantamisen varaa. - Uutiset
10.5.2024 10.34
Viinien pakkausmerkintäohje on päivitettyValviran ohje viinien pakkausmerkinnöistä on päivitetty maustettujen viinien pakkausmerkintöjen osalta. Maustetuille viineille on tullut tarkemmat ohjeet ainesosaluettelon esittämistavasta ja sisällöstä. Muutokset johtuvat keväällä julkaistusta EU-asetuksesta. Erityisesti viiniglögien valmistajien kannattaa huomioida nämä muutokset. - Uutiset
8.5.2024 11.31
Pohjoismaiden kuluttajaviranomaiset ottivat kantaa ilmastoväittämiin markkinoinnissa – Euroopan komissio tutkii lentoyhtiöiden viherpesuaPohjoismaiset kuluttajaviranomaiset ovat laatineet yhteisen kannanoton tietyistä markkinoinnissa käytetyistä ilmastoväittämistä. Useat yritykset hyödyntävät väitteitä, joissa tuotteita ja palveluja kuvaillaan esimerkiksi sanoilla ”ilmastoneutraali”, ”ilmastokompensoitu”, ”nettonolla”. - Uutiset
7.5.2024 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei 13,69 euron maksulaiminlyönti oikeuttanut sähköyhtiötä keskeyttämään sähkönjakeluaSopimusehtojen saaminen oli edellyttänyt S:ltä aktiivisia toimia. S ei ollut siten saanut yleisiä sopimusehtoja kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla pysyvällä tavalla sähkönmyyntisopimuksen sopimusvahvistuksen yhteydessä. Tuomiossa mainituilla perusteilla yleiset sähkönmyyntiehdot SME 2014 eivät olleet tulleet osaksi S:n ja Väre Oy:n välistä sopimusta eikä niitä näin ollen voitu soveltaa sähkönmyyntisopimukseen. Ottaen huomioon laskun määrä S ei ollut sähkömarkkinalaissa tarkoitetulla tavalla olennaisesti laiminlyönyt maksujen suorittamista. Väre Oy:llä ei siten ollut ollut oikeutta keskeyttää sähkönjakelua 27.4.2021 eikä saada korvausta S:ltä sähkön katkaisemisista ja uudelleen kytkemisistä aiheutuneista kustannuksista. (Vailla lainvoimaa 7.5.2024) - Uutiset
7.5.2024 14.52
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Matkavakuutus tarjoaa turvaa matkailijoille – huomioi luonnonilmiövahingot ja riskialueille matkaamisen rajoituksetMatkavakuutuksen huolellinen harkinta ja riittävä kattavuus ovat olennainen osa matkailijan turvallisuutta. Tietoisuus luonnonilmiövahingoista ja niihin varautumisesta sekä riskialueille matkustamisen rajoituksista auttaa matkailijoita tekemään turvallisia valintoja ja varautumaan mahdollisiin haasteisiin matkansa aikana. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on laatinut muistilistan matkailijan avuksi luonnonilmiövahinkojen varalle. - Uutiset
7.5.2024 11.36
Lausuntotiivistelmä hallituksen esityksestä asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (osakehuoneiston hallintaanotto, tiedoksiannot)Lähes kaikki lausunnonantajat pitävät muutosehdotuksia yleisesti kannatettavina. Ehdotuksen yleisperusteluita pidettiin pääosin riittävinä. Osa lausunnonantajista kiinnitti huomiota lain voimaantulosäännöksen selventämiseen sekä arvioi tiedoksiantojen tosiasiallista merkitystä esityksessä tarkoitetuissa tilanteissa. - Uutiset
6.5.2024 13.03
Kuluttajariitalautakunta: Sähköyhtiöt eivät noudata suosituksiaKuluttajariitalautakunta on antanut viime kuukausina useita määräaikaisen sähkösopimuksen hinnan sovittelua koskevia ratkaisuja. Tapauskohtaisissa ratkaisuissaan lautakunta on sovitellut kohtuuttomana pitämänsä hinnan useimmiten noin 20 senttiin kWh:lta. Sähköyhtiöt eivät ole noudattaneet suosituksia. Kuluttaja-asiamies voi avustaa kuluttajaa yksittäisen riita-asian hoitamisessa oikeudessa, jos sen ratkaisemisella on lain soveltamisen ja kuluttajien yleisen edun kannalta tärkeä merkitys tai jos yritys ei noudata kuluttajariitalautakunnan suositusta. Lautakunta on ohjannut kuluttajat kääntymään kuluttaja-asiamiehen puoleen tapauksissa, joissa se katsoo olevan suurin ennakkopäätösarvo. Kuluttaja-asiamies tulee hakemaan asiaan selvyyttä tuomioistuimesta. - Uutiset
6.5.2024 11.01
KKV: Sähköyhtiö Väre markkinoi määräaikaisia sähkösopimuksia vaillinaisilla hintatiedoillaKuluttaja-asiamies on puuttunut sähköyhtiö Väre Oy:n kahteen määräaikaista sähkösopimusta markkinoivaan mainokseen. Printtimainoksessa ei kerrottu kuluttajansuojalain edellyttämällä tavalla tietoa sähkösopimuksen hinnan määräytymisen perusteista. Väreen verkkosivujen mainoksessa puolestaan annettiin harhaanjohtava kuva sähkösopimuksen edullisuudesta. Väre sitoutui muuttamaan hintamarkkinointiaan kuluttaja-asiamiehen edellyttämällä tavalla. - Uutiset
6.5.2024 8.50
Mainonnan eettiseltä neuvostolta neljä huomautusta - Uutiset
29.4.2024 14.35
Keskuskauppakamari: Isännöinnin eettiseltä neuvostolta ensimmäinen lausunto – suosittelee huomautuksen antamistaVuoden 2024 alussa perustettu Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen lausuntonsa huhtikuussa. Neuvosto suositteli huomautuksen antamista isännöintiyritykselle. - Uutiset
29.4.2024 13.13
Energiavirasto: Uusi selvitys avaa näkymän energiaköyhyyden ehkäisemiseen SuomessaEnergiaköyhyyteen reagoiminen on EU:lle tärkeä osa oikeudenmukaisen vihreän siirtymän toteuttamista, jossa ilmastotoimien, kuten energiapoliittisten päätösten toteuttaminen, ei saa kohdella eri ihmisryhmiä epäoikeudenmukaisesti. Energiaköyhyydellä tarkoitetaan kyvyttömyyttä suoriutua välttämättömistä lämmitys- ja sähkökustannuksista, ja sen juurisyinä pidetään pienituloisuutta, energiamenojen kohtuuttoman suurta osuutta kotitalouden menoista, sekä rakennusten ja laitteiden huonoa energiatehokkuutta. - Uutiset
24.4.2024 10.40
Euroopan parlamentin hyväksymillä uusilla säännöillä vahvistetaan kuluttajan korjauttamisoikeutta, pyritään vähentämään jätettä ja vahvistetaan korjausalaa – neuvoston on vielä hyväksyttävä direktiivi- Valmistajan täytyy korjata tuote kohtuulliseen hintaan ja kohtuullisessa ajassa lakisääteisen takuuajan jälkeen
- Varaosia, työkaluja ja korjaustietoja kuluttajien saataville
- Korjauskupongeilla ja -rahastoilla kannustetaan korjaamaan
- Kuluttajat löytävät verkkoalustojen avulla paikalliset korjauspalvelut ja kunnostettuja tavaroita myyvät kaupat. - Uutiset
24.4.2024 10.10
Komissio määritteli periaatteet haitallisimpien kemikaalien rajoittamiseksi välttämättömiin käyttötarkoituksiinEuroopan komissio on hyväksynyt ohjaavat kriteerit ja periaatteet, jotka koskevat kaikkein haitallisimpien kemikaalien ”välttämättömiä käyttötarkoituksia”. - Uutiset
24.4.2024 8.22
Kuluttaja-asiamies huomautti Poweria hinnanalennusmarkkinoinnin puutteistaKuluttaja-asiamies on käsitellyt Power Finland Oy:n hinnanalennusmarkkinointia verkkokaupassa, sosiaalisessa mediassa, sanomalehdessä, mainoskuvastossa ja TV:ssä arvioimalla erityisesti alimman 30 päivän hinnan ilmoittamista. Power sitoutui ilmoittamaan hinnanalennusmarkkinoinnissa selkeällä tavalla alimman hinnan, jolla tavaraa on tosiasiassa markkinoitu hinnan alennusta edeltäneiden 30 päivän aikana. - Uutiset
23.4.2024 14.29
Energiavirasto: Ydinvoiman ja uusiutuvilla tuotetun lämmityksen alkuperätakuut valtaavat markkinaaEnergian alkuperätakuujärjestelmän laajentuminen uusiin takuutuotteisiin on saanut energian tuottajat, myyjät ja käyttäjät liikkeelle ja se näkyy alkuperätakuurekistereissä tehtyjen toimenpiteiden määrässä. Ydinvoimalla tuotetun sähkön ja uusiutuvilla tuotetun lämmityksen alkuperätakuut ovat kiinnostaneet runsaasti. - Uutiset
22.4.2024 16.00
Vakuutuslautakunnan ja FINEn ratkaisusuosituksia – tutustu myös pankkilautakunnan ja sijoituslautakunnan ratkaisuihinUusimmat ratkaisut vakuutusasioissa
- Uutiset
22.4.2024 12.44
Uudistetut Traficomin katsastuksen vikatilastot on julkaistu – miltei joka viides sähköauto hylättiinSuomessa tehtiin vuonna 2023 yli 2,1 miljoonaa henkilöauton määräaikaiskatsastusta, joista 28,2% päättyi hylkäykseen. Hylkäysprosentti pysyi lähes muuttumattomana edellisvuoteen verrattuna. Samaan aikaan sähköautojen katsastuksissa todettiin merkittävää lisäystä niin katsastusten määrässä kuin hylkäysprosenteissakin. Vuodessa sähköautojen hylkäysprosentti on kasvanut lähes 7 prosenttiyksikköä, nousten 11,7 prosentista 18,4 prosenttiin. - Uutiset
22.4.2024 12.12
Sijoittaja-, yhtiö- ja virallisinformaation keskitetystä yhteyspisteestä (ESAP-asetus) voi lausua 31. toukokuuta 2024 saakkaHankkeen tarkoituksena on tehdä tarvittavat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön joulukuussa 2023 virallisessa lehdessä julkaistun asetuksen (EU) 2023/2859 eurooppalaisen keskitetyn yhteyspisteen perustamisesta sekä sitä täydentävän direktiivin tiettyjen direktiivien muuttamisesta (EU) 2023/2864 ja täydentävän asetuksen tiettyjen asetusten muuttamisesta (EU) 2023/2869 johdosta. - Uutiset
19.4.2024 12.13
Hallituksen esitys: Uusi lainsäädäntö parantaa kryptovaroihin sijoittavien suojaaSijoittajat saavat jatkossa paremmin tietoa kryptovaroista ja niiden riskeistä. Hallitus antoi torstaina 18. huhtikuuta esityksen laiksi kryptovarapalvelun tarjoajista ja kryptovaramarkkinoista. Suomi panee lainmuutoksilla täytäntöön EU-lainsäädäntöä. Kansallinen lainsäädäntö määrittelee muun muassa toimivaltaiset viranomaiset, siirtymäajan, valvontavaltuudet ja seuraamukset. - Uutiset
16.4.2024 13.45
Kuluttajariitalautakunnan toiminnan kehittämistarpeita koskevasta selvityksestä voi lausua 31. toukokuuta 2024 saakkaOikeusministeriö asetti 23.10.2023 kuluttajariitalautakunnan toiminnan kehittämistarpeita koskevan selvityshankkeen. Selvityshenkilöksi määrättiin varatuomari Irene Luukkonen. Selvityksessä arvioidaan kuluttajariitalautakunnan asemaa osana erilaisten riidanratkaisumenettelyjen kokonaisuutta sekä sitä, miten kuluttajariitalautakunnan toimintaa tulisi kehittää erityisesti käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Pyrkimyksenä on kuluttajien oikeusturvan parantaminen, jossa ratkaisun saaminen kohtuullisessa ajassa on keskeisessä asemassa. - Uutiset
15.4.2024 9.00
EUT:n ennakkoratkaisu tuomioistuimen toimivallasta, kun tuomioistuin ei kykene selvittämään kolmannen maan kansalaisen, joka on kuluttaja, nykyistä kotipaikkaaBryssel I - asetuksen 1215/2012 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kun vastaajan, joka on kolmannen valtion kansalainen ja joka on kuluttaja, viimeinen tiedossa oleva kotipaikka on sen jäsenvaltion alueella, jonka tuomioistuimen käsiteltäväksi asia on saatettu, ja kun tämä tuomioistuin ei kykene selvittämään kyseisen vastaajan nykyistä kotipaikkaa eikä sillä ole käytettävissään todisteita, joiden perusteella se voisi päätellä, että vastaajan kotipaikka todella on toisen jäsenvaltion alueella tai Euroopan unionin alueen ulkopuolella, toimivalta ratkaista kyseinen oikeusriita ei määräydy sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa kyseinen tuomioistuin sijaitsee, vaan kyseisen asetuksen 18 artiklan 2 kohdan mukaisesti, jonka mukaan toimivalta tällaisen oikeusriidan ratkaisemiseen on sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa kyseisen vastaajan viimeinen tiedossa oleva kotipaikka on. - Uutiset
12.4.2024 12.45
KKV:n blogissa johtava asiantuntija Satu Vehviläinen: Loppu puhelimessa tehdyille hutiostoksille? Vasta kirjallisesti hyväksytty tarjous on sitova, mutta riittääkö nykyinen sääntely?Puhelinmyynnissä kuluttajalla on nyt reilun vuoden ajan ollut harkintarauha: sopimus ei tule voimaan pelkän puhelinkeskustelun perusteella, vaan siihen vaaditaan kirjallinen vahvistus. Tavoitteena on ollut suojata kuluttajia tekemästä tahattomia ostoksia. Kuluttaja-asiamiehen havaintojen mukaan joillain yrityksillä on kuitenkin ollut puutteita puhelinmyynnin sääntelyn noudattamisessa. Valvonnan lisäksi on tärkeää, että myös kuluttajat tuntevat omat oikeutensa. - Uutiset
12.4.2024 11.52
EUT: Oikeus korvaukseen vahingosta, joka on aiheutunut tietosuoja-asetuksen vastaisesta tietojenkäsittelystäEnnakkoratkaisupyyntö esitettiin asiassa, jossa vastakkain ovat asianajajan ammattia itsenäisenä ammatinharjoittajana harjoittava luonnollinen henkilö GP ja Saksaan sijoittautunut juris GmbH -yhtiö ja jossa on kyse niiden vahinkojen korvaamisesta, joita GP väittää kärsineensä sen vuoksi, että hänen henkilötietojaan on käsitelty suoramarkkinointitarkoituksissa GP:n mainitulle yhtiölle esittämistä markkinointikielloista huolimatta. - Uutiset
12.4.2024 7.35
Euroopan parlamentti hyväksyi EU:n sähkö- ja kaasumarkkinoiden uudistukset – vaatii vielä neuvoston hyväksynnänSähkömarkkinauudistus:
- Tarkoituksena varmistaa kohtuulliset hinnat
- Hinnanerosopimuksilla lisätään investointeja tuotantoon
- Heikoimmassa asemassa olevia kuluttajia suojellaan sähkön katkaisemiselta
- EU voi jatkossa julistaa alueellisen tai Euroopan laajuisen sähkön hintakriisin. - Uutiset
10.4.2024 14.40
Uuden asunnon rakentamisvaiheen kauppa ja asunnon oven epätarkoituksenmukainen sijainti - kuluttajariitalautakunta suositti perustajaosakasta maksamaan ostajalle hinnanalennusta 3 000 euroaAsiassa oli riidatonta, että ostajan asunnon ovi voi osua viereisen asunnon tai taloyhtiön tilan oveen, jos ovia avataan yhtä aikaa. Lautakunta piti tällaista toteutusta asumista haittaavana ja yllätyksellisenä. Ostajalle ennen kaupantekoa esitetyissä asiakirjoista ei ollut riittävän selvästi tuotu esiin, että ostajan asunnon ovi voi osua asiassa selvitetyllä tavalla porraskäytävän kahteen muuhun oveen. Lautakunta katsoi kysymyksen olevan seikasta, josta perustajaosakkaan olisi pitänyt nimenomaisesti kertoa ostajalle. Pelkkä pohjapiirros ei tällaisessa tapauksessa riittänyt. Lautakunta katsoi, ettei asunto ollut vastannut sitä, mitä ostajalla oli ollut perusteltua aihetta olettaa, joten siinä oli virhe. Ostajalla oli virheen vuoksi oikeus hinnanalennukseen, jonka määräksi lautakunta harkitsi kauppahinta ja oven epätarkoituksenmukaisesta sijoittamisesta aiheutuva haitta huomioon ottaen 3 000 euroa. - Uutiset
10.4.2024 13.45
Kuluttajariitalautakunta suositti myyjiä korvamaan asunto-osakeyhtiön korjausvastuulla olevasta valesokkelin vauriosta johtuvasta salaisesta taloudellisesta virheestä hinnanalennuksena 15 000 euroaLautakunta katsoi ostajien osoittaneen, että heidän maksettavakseen tuli 31 635 euron osuus yhtiölle aiheutuneista kokonaiskustannuksista. Tasonparannuskin huomioon ottaen lautakunta katsoi, että taloudelliset velvoitteet olivat odottamattoman vian takia osoittautuneet merkittävästi suuremmiksi kuin ostajilla oli ollut perusteltua aihetta edellyttää. Näin ollen kohteessa oli salainen taloudellinen virhe. Tasonparannus huomioon ottaen lautakunta suositti, että myyjät maksavat siitä ostajille hinnanalennuksena 15 000 euroa. - Uutiset
10.4.2024 12.20
Mainonnan eettiseltä neuvostolta neljä huomautusta - Uutiset
10.4.2024 8.32
KKV selvittää vaikuttajamarkkinoinnin markkinoita – voit vihjata kartellista lomakkeellaKilpailu- ja kuluttajavirasto on tehnyt maalis- ja huhtikuussa 2024 tarkastuksia, joiden kohteena on ollut vaikuttajamarkkinointia harjoittavia elinkeinonharjoittajia sekä alan toimialajärjestö. KKV selvittää, ovatko alan toimijat osallistuneet kilpailulaissa kiellettyyn yhteistyöhön vaikuttajamarkkinoinnin markkinoilla. - Uutiset
8.4.2024 14.39
Selvitys tarjoaa ehdotuksia kuluttajariitalautakunnan toiminnan kehittämiseenKuluttajariitalautakunnan toiminnan kehittämistarpeista on julkaistu selvitys. Kehitystyön tavoitteena on lyhentää kuluttajariita-asioiden käsittelyaikoja ja parantaa siten kuluttajien oikeusturvaa. Selvitys sisältää useita ehdotuksia lautakunnan menettelytapojen kehittämiseksi muun muassa tehostamalla valmistelua ja asettamalla määräaika valituksen tekemiselle. Lautakunnan sisäisiä menettelytapoja koskevien ehdotusten lisäksi esitetään kartoitettavaksi mahdollisuutta sijoittaa kuluttajaneuvonta ja kuluttajariitalautakunta samaan organisaatioon. Kuluttajaneuvonta antaa ohjeita, neuvontaa ja sovitteluapua kuluttaja-asioissa ja sen toiminta vaikuttaa merkittävästi lautakuntaan tulevien riita-asioiden määrään ja laatuun. - Uutiset
4.4.2024 13.43
Selvitys: useita keinoja parantaa ilotuliteturvallisuutta ja vähentää ilotulitteista aiheutuvia haittoja – kuluttajilta ei kuitenkaan kiellettäisi tavallisimpien ilotulitteiden käyttöä Työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt keinoja, joilla parannettaisiin ilotuliteturvallisuutta ja vähennettäisiin ilotulitteista aiheutuvia tulipaloja, melua ja häiriöitä. Selvityksessä ei esitetä kuluttajille luovutettavien ilotulitteiden rajoituksia. Selvitys tehtiin eduskunnalle, joka edellytti sitä lausumassaan hylätessään vuonna 2022 kansalaisaloitteen ”Rajat räiskeelle”. - Uutiset
4.4.2024 9.34
Kuluttaja-asiamies on tehnyt 365 Hankinnasta tutkintapyynnön poliisilleSähköyhtiö 365 Hankinta Oy on erehdyttänyt tai pyrkinyt erehdyttämään kuluttajia maksamaan aiheettomia maksuja haastamalla heidät tuomioistuimeen. Koska tapauksia on paljon, kuluttaja-asiamies pyytää poliisia tutkimaan, ovatko 365 Hankinta ja sen vastuuhenkilö syyllistyneet teolla rikoslain mukaiseen törkeään petokseen. Menettely on ollut erityisen vahingollista, koska sillä on myös laajamittaisesti väärinkäytetty tuomioistuinjärjestelmää. - Uutiset
4.4.2024 8.41
Sitra EU:n digipalveluasetuksesta: Näin kytket algoritmit pois päältä suurissa somepalveluissa Suurten sosiaalisen median alustojen on sallittava personoidun sisältösyötteen kytkeminen pois päältä. Sitra listasi ohjeet algoritmien sammuttamiseen kahdeksassa eri palvelussa. - Uutiset
3.4.2024 13.38
FINEn vuosikertomus 2023: Ennätyksellinen määrä yhteydenottoja; 90 prosenttia tapauksista ratkottiin neuvonnallaFINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan saapui vuonna 2023 ennätysmäärä eli lähes 11.000 yhteydenottoa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 15 prosenttia. Yhteydenotoista noin kaksi kolmasosaa liittyi vakuutusasioihin, loput koskivat pankki- ja sijoitusasioita. Yhteydenottoja tuli runsaasti esimerkiksi sairaus- ja kotivakuutuksiin sekä huijauksiin liittyen. - Uutiset
3.4.2024 11.15
KKV: Positiivinen luottotietorekisteri tuo muutoksia kuluttajien luottokelpoisuuden arviointiinPositiivinen luottotietorekisteri on otettu käyttöön ja rekisterin sähköinen asiointipalvelu avattu kuluttajille 1.4.2024. Rekisterin tavoitteena on torjua kotitalouksien ylivelkaantumista. Luotonantajan on tästä lähtien tarkistettava luotonhakijan tietoja positiivisesta luottotietorekisteristä (vero.fi) osana hakijan luottokelpoisuuden arviointia. Kuluttajansuojalaki määrää luotonantajille velvollisuuden arvioida luottokelpoisuus kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien luottotietorekisteri- ja muiden tietojen perusteella. - Uutiset
2.4.2024 15.35
Ara: Häätöjen ehkäisyyn etsittiin Suomen ja Ruotsin parhaita käytäntöjä VuokravelkapäivilläHäätöjen ehkäiseminen oli Vuokravelkapäivän keskeinen teema. Sekä Suomessa että Ruotsissa ollaan yksimielisiä siitä, että häätöjen ehkäiseminen on tärkeää, sillä häädöt ovat kalliita ja niistä seuraa inhimillistä kärsimystä. Erityisen ikäviä häädöt ovat lapsiperheille, sillä lapsille omasta kodista lähteminen voi olla traumatisoivaa. Ruotsissa lapsinäkökulmaan ja lasten tilanteeseen kiinnitetäänkin häätöprosessissa erityistä huomiota. - Uutiset
2.4.2024 10.30
Asunnon lattiamateriaalista annetut tiedot käytetyn asunnon kaupassa - kuluttajariitalautakunta ei suosittanut hyvitystäOstajat ostivat 17.12.2020 päivätyllä kauppakirjalla myyjiltä asunto-osakeyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat hallitsemaan yhtiön 4h+k+s käsittävää 89,5+17,5 m2 kokoista asuinhuoneistoa. Asunnon velaton hinta oli 534 000 euroa. Huoneiston hallinta siirtyi ostajille 31.1.2021. Asuinrakennus oli rakennettu vuonna 1995. Osapuolilla on kiistaa asunnon alakerran lattiamateriaalista annetuista tiedoista. Ottaen huomioon virheen luonne sekä korjauskustannusten määrä suhteessa lattian hiomiseen ja öljyämiseen, lautakunta katsoi, ettei lattiamateriaalien eroa ollut tässä tapauksessa pidettävä asuntokauppalain mukaisen virheen edellyttämällä tavalla vaikutuksellisena. - Uutiset
2.4.2024 9.30
Kuluttajariitalautakunta: Vuokrasopimuksen vakuusmaksun palauttaminen. Oman työn arvoVuokralainen vuokrasi 2.12.2020 päivätyllä määräaikaisella vuokrasopimuksella vuokranantajalta 14.12.2020-31.8.2021 väliseksi määräajaksi asuinhuoneiston. Vuokraksi sovittiin 760 euroa kuukaudessa. Vuokralainen maksoi 1 520 euron vakuuden sopimusehtojen täyttymisen turvaamiseksi. Vuokrasuhteen päätyttyä vuokranantaja pidätti vakuudesta 548,66 euroa kylpyhuoneen laatan lohkeamisen vuoksi. Asiassa on riitaa vakuuden pidättämisen perusteista. Lautakunta suositti, että vuokranantaja palauttaa vuokralaiselle vuokrasopimuksen vakuusmaksusta jo palauttamansa osan lisäksi 409 euroa. - Uutiset
2.4.2024 9.00
Arvopaperimarkkinayhdistys: Lausuntopyyntö 3. toukokuuta 2024 mennessä ja kuulemistilaisuus suunnattuihin osakeanteihin liittyvästä suositusluonnoksestaArvopaperimarkkinayhdistys ry on julkaissut lausuntopyynnön suunnattuihin osakeanteihin liittyvästä suositusluonnoksesta. Ehdotettu suositus täydentää hallinnointikoodin hyvään hallinnointiin liittyviä suosituksia. Suosituksen tavoitteena on edistää hyvää arvopaperimarkkinatapaa suunnattuja osakeanteja koskevien tietojen julkistamisessa. - Uutiset
2.4.2024 8.00
Tukes: Vaarallisia tatuointivärejä, kosmetiikkatuotteita, koruja ja hyönteiskarkotteita on poistettu markkinoiltaTurvallisuus- ja kemikaalivirasto löysi vuoden 2023 kemikaalivalvonnassa Suomen markkinoilta useita vaarallisia ja vaatimustenvastaisia tuotteita ja velvoitti yrityksiä poistamaan ne markkinoilta. Tuotteiden joukossa oli muun muassa kiellettyjä aineita sisältävää kosmetiikkaa, tatuointivärejä ja koruja, luvattomia tai väärin markkinoituja hyönteiskarkotteita sekä tekstiilejä, joista puuttuivat kuitukoostumusmerkinnät. - Uutiset
28.3.2024 15.15
Hallinto-oikeus kumosi aluehallintoviraston päätöksen: Löytötavaratoimiston perimät korvaukset ja uhkasakon asettaminenAluehallintovirasto oli kehottanut löytötavaratoimistoa muuttamaan asiakkailtaan perimänsä korvaukset löytötavaralain ja -asetuksen mukaisiksi siten kuin aluehallintovirasto mainitun päätöksensä perusteluissa esitti. Kehotuksensa tehosteeksi oli asetettu 10.000 euron uhkasakko. Hallinto-oikeus katsoi aluehallintoviraston päätöksen perustelujen jäävän epäselväksi minkä sisältöiseksi aluehallintovirasto on sakon uhkaisella kehotuksella velvoittanut löytötavaratoimistoa muuttamaan asiakkailta perimiään korvauksia. Valituksenalaisesta päätöksestä eivät ilmene aluehallintoviraston havaitsemien epäkohtien korjaamiseksi asettamat velvoitteet hallintolain 44 §:n 1 momentin 3 kohdan ja uhkasakkolain 6 §:n edellyttämällä tavalla selkeästi ja täsmällisesti. Päätös tuli tällä perusteella lainvastaisena kumota. Asian näin päättyessä valittajan esittämistä muista valitusperusteista ei ollut tarpeen lausua. (Vailla lainvoimaa 28.3.2024) - Uutiset
28.3.2024 11.20
KHO: Finanssivalvonta oli voinut katsoa rikosten osoittaneen asiamiehen ilmeisen sopimattomaksi harjoittamaan vakuutusten tarjoamistaAsiassa oli ratkaistavana, voiko vakuutusten tarjoamiseen osallistuvan ja niiden tarjoamisesta yhtiössä vastaavan B:n tuomitseminen toisen terveyteen kohdistuvasta rikoksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta johtaa vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun hyvämaineisuuden menettämiseen ja muodostaa perusteen vakuutusedustajarekisteriin merkitsemistä koskevan hakemuksen hylkäämiselle. - Uutiset
26.3.2024 14.04
Kuluttaja-asiamies huomautti SP Tuontia ja Suomen Terveystukkua puhelinmyynnin puutteistaKuluttaja-asiamies on tarkastellut kahden yrityksen puhelinmarkkinointia ja kiinnittänyt huomiota puutteisiin sopimuksen kirjallisessa vahvistamisessa. Kuluttajille lähetetyissä tarjouksissa ei ollut kaikkia lain vaatimia tietoja, jotka kuluttaja tarvitsee sopimuksen tekemiseen. Sähköhammasharjojen puhelinmyyntiä harjoittava SP Tuonti Oy ja vitamiineja ja ravintolisiä markkinoiva Suomen Terveystukku Oy sitoutuivat korjaamaan puhelinmyyntisopimuksen tekemiseen ja tarjouksen vahvistamiseen liittyvät ongelmat kuluttaja-asiamiehen vaatimalla tavalla. - Uutiset
25.3.2024 16.00
Vakuutuslautakunnan ja FINEn ratkaisusuosituksia – tutustu myös pankkilautakunnan ja sijoituslautakunnan ratkaisuihinUusimmat ratkaisut vakuutusasioissa - Uutiset
25.3.2024 12.49
KKV: Kuluttajilla ongelmia sänkyjä myyvän Lux Bedsin kanssa – toimintaohjeita kuluttajilleKilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan on tullut alkuvuoden aikana lähes 60 yhteydenottoa sänkyjä myyvästä Lux Beds From North Oy:stä. Kuluttajat eivät ole saaneet tilaamiaan tuotteita eivätkä peruutustilanteessa ennakkoon maksamiaan rahoja takaisin. Kuluttajaneuvonta kehottaa kuluttajia harkitsemaan tarkkaan asiointia yrityksen kanssa. - Uutiset
22.3.2024 15.00
EUT: Matkustajan katsotaan hyväksyneen lentolipun hinnan korvauksen matkasetelillä, jos hän on lentoliikenteen harjoittajan verkkosivuilla olevaa lomaketta täyttäessään luopunut lipun hinnan korvaamisesta rahanaTämä edellyttää, että lentoliikenteen harjoittaja on antanut matkustajalle rehellisesti selkeät ja täydelliset tiedot eri menettelytavoista, jotka matkustajalla on käytettävissään palautuksen saamiseksi. - Uutiset
22.3.2024 13.10
Hallinto-oikeus: Elisa Oyj:n menettely numeronsiirtoprosessissa oli ollut sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 107 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kuluttajien kannalta kohtuutontaLiikenne- ja viestintävirasto oli valituksenalaisessa päätöksessään yksilöinyt, miltä osin se oli pitänyt yhtiön toimintaa kuluttajien kannalta kohtuuttomana. Kun yhtiön säännönmukainen menettely sopimuksen soveltamisessa voitiin katsoa rinnastuvan sopimusehtoon, oli päätöksessä yksilöity se, miltä osin yhtiön menettely oli ollut sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 107 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kohtuutonta. Valituksenalaisesta päätöksestä ilmenee selvästi, että yhtiö ei ole informoinut asiakasta suoraan ja riittävästi sopimuksen peruutusoikeudesta. (Vailla lainvoimaa 22.3.2024) - Uutiset
22.3.2024 12.36
Finanssivalvonnan arvio: Osa kuluttajaluotonmyöntäjistä ei hallitse maksukyvyttömyysriskejä riittävällä tavalla ja myös sopimusehdoissa on puutteitaFinanssivalvonta on arvioinut Suomessa kuluttajaluottoja myöntävien tahojen maksukyvyttömyysriskien hallintaa ja menettelytapoja. Näiden toimijoiden välillä havaittiin huomattavia eroja maksukyvyttömyysriskien hallinnassa. Finanssivalvonnan valvontaan heinäkuussa 2023 siirtyneillä muilla luotonantajilla oli huomattavasti enemmän puutteita luotonmyöntökäytännöissään kuin pankeilla. Muista kuluttajaluotonantajista kaikki toimijat eivät myöskään täysin noudata sopimusehdoissaan kuluttajaluotonantoa koskevaa lainsäädäntöä. Finanssivalvonta edellyttää toimijoiden korjaavan arvioinneissa havaitut puutteet. - Uutiset
21.3.2024 10.00
Kuluttajariitalautakunta: Miehistön jäsenen odottamatonta sairastumista ennen lennon lähtöä ei ollut pidettävä asetuksessa tarkoitettuna poikkeuksellisena olosuhteenaMatkustajan tarkoituksena oli matkustaa lennolla AY1436 Berliinistä Helsinkiin 30.8.2021. Lento peruutettiin ja matkustaja reititettiin uudelleen Amsterdamin kautta Helsinkiin, minne hän saapui noin 19 tuntia alkuperäistä saapumisaikaansa myöhemmin. Lentoyhtiö, joka olisi suorittanut peruutetun lennon, ilmoitti peruuttamisen syyksi miehistön jäsenen yllättävän sairastumisen. Asiassa oli erimielisyyttä matkustajan oikeudesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 mukaiseen vakiokorvaukseen. Kuluttajariitalautakunta suositti, että lentoyhtiö maksaa matkustajalle 250 euron vakiokorvauksen. - Uutiset
21.3.2024 9.02
Hallituksen esitysluonnos digitaalisten palvelujen esteettömyyden ja saavutettavuuden valvonnasta lausunnoille 2. toukokuuta 2024 saakkaHallituksen esitys keskittäisi esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten valvonnan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille. Keskittämisellä parannetaan edellytyksiä yhtenäiselle esteettömyyden ja saavutettavuuden valvontatoiminnalle sekä niihin liittyvälle neuvonnalle ja ohjaukselle. Tarkoituksena on edistää jokaisen mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluja yhdenvertaisesti. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja lakiehdotuksesta 2.5.2024 mennessä.