Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
16.11.2023 11.00
Hovioikeus arvioi lapsikaappauksen riskiä ja kumosi tehtävänjakomääräyksen: Isän oikeutta osallistua passeja sekä lasten matkustamista ulkomaille koskevaan päätöksentekoon ei ollut aihetta rajoittaaAsiassa mainituilla perusteilla HO katsoi, että vanhempien yhteishuoltoa ei ollut tässä tapauksessa aihetta jakaa matkustamisesta päättämisen sekä passien säilyttämisen ja hankkimisen osalta. Näin ollen KO:n antama tehtävänjakomääräys oli kumottava. (Vailla lainvoimaa 16.11.2023) - Uutiset
16.11.2023 14.06
Euroopan komission Suomen edustusto: Rikkomispäätökset – Komissiolta Suomelle muistutuksia puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessaEuroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan marraskuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Komissio kehottaa Suomea ja kuutta muuta jäsenvaltiota saattamaan lapsia koskevia menettelytakeita rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevat EU:n säännöt kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöään. - Uutiset
17.11.2023 11.30
Sijaistiedoksianto: Hovioikeus palautti lapsen huoltoa koskevan asian käräjäoikeuteen, kun isän ei voitu katsoa vapaaehtoisesti luopuneen oikeudestaan tulla kuulluksi asiassaAsiassa oli riidatonta, että KO oli käyttänyt sijaistiedoksiantoa ja että hakemusta ei ollut annettu isälle henkilökohtaisesti tiedoksi. KO:n päätöksen mukaan sijaistiedoksiantoon oli ryhdytty, koska isää ei ollut henkilökohtaisesti tavattu tiedoksiantoa varten ja hänen voitiin olettaa välttelevän tiedoksiantoa. Riidatonta oli myös, että väestötietojärjestelmässä oli asian vireille tullessa ollut vanhentuneet tiedot isän osoitteesta ja ettei häntä ollut voitu mainitusta osoitteesta tavoittaa. Edelleen riidatonta oli, että isä ja äiti olivat oikeudenkäynnin vireilläoloaikana viestitelleet keskenään ja että äiti oli siten tiennyt isän sähköpostiosoitteen. Asiassa oli kysymys siitä, oliko asia palautettava KO:n uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 17.11.2023) - Uutiset
20.11.2023 11.55
Vierashuoneessa KM, YTM, projektipäällikkö Riikka Nopanen, KM, erityisasiantuntija Annika Salonen ja OTT, dos., turvallisuuspäällikkö Henri Rikander: Kouluilla on merkittävä rooli nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen ennaltaehkäisyssäLapsen oikeuksien viikolla edistetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Vuoden 2023 lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja katujengien ennaltaehkäisyn merkitystä. - Uutiset
20.11.2023 15.00
Hovioikeus: Elatusapua koskevan sovinnon vahvistamiselle oli esteAsiassa todetuin perustein sovinnon vahvistamista koskeva käräjäoikeuden ratkaisu oli kumottava kokonaan ja asia palautettava käräjäoikeuden käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 20.11.2023) - Uutiset
21.11.2023 9.20
Euroopan parlamentti: Miten EU suojelee lasten oikeuksia? - Uutiset
21.11.2023 11.11
KHO: Maahanmuuttoviraston ei ollut tullut päätöksentekohetkellä peruuttaa oleskelulupaa perheväkivaltatilanteessa perhesiteen päättymisen vuoksiUlkomaalaisasia – Perhesiteen perusteella myönnetty oleskelulupa – Oleskeluluvan peruuttaminen – Perhesiteen päättyminen – Perheväkivalta – Suhteellisuusperiaate - Uutiset
23.11.2023 11.50
Huoltoriidan sovittelu tuomioistuimessa -esite on julkaistu englanniksi, ranskaksi, arabiaksi, somaliksi ja venäjäksiHuoltoriidan sovittelu tuomioistuimessa -verkkoesite on laadittu Tuomioistuinvirastossa ja se on julkaistu tuomioistuinlaitoksen verkkosivuilla suomeksi ja ruotsiksi maaliskuussa 2022. Nyt esitteestä on tehty myös englannin-, ranskan-, arabian-, somalin- ja venäjänkieliset versiot. - Uutiset
5.12.2023 16.00
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei ollut ennen ratkaisunsa antamista kuullut asianosaisia siten kuin laissa oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta ja uhkasakkolaissa säädetäänKäräjäoikeudessa oli tältä osin tapahtunut menettelyvirhe. Lisäksi HO totesi, että uhkasakko on asiassa todetuin tavoin asetettava lapsen lailliselle edustajalle, mikäli tutkimusmääräys koskee alle 15-vuotiasta lasta. Käräjäoikeuden ratkaisusta ei ilmennyt, millä perusteella alaikäinen A oli vastoin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 11 §:ää päädytty tuomitsemaan uhkasakkoon. (Vailla lainvoimaa 5.12.2023) - Uutiset
11.12.2023 11.25
Defensor Legis 4/2023 on julkaistu EdilexissäDefensor Legisin numerossa 4/2023 käsitellään muun muassa muistijälkitestin käyttöä rikosprosessissa, osituksen viivästymistä ja asumiskorvausta, yleisiä sopimusehtoja ja kauppatapaa, rikoshyödyn menettämistä, lisäsuojatodistuksen myöntämisedellytyksiä, tavaroiden tiekuljetuksia, perintö- ja lahjaverolakia, yhteistoimintalakia, EU:n hankintasääntelyä sekä asiantuntijatodistelua. - Uutiset
14.12.2023 10.30
EIT: Samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen loukattiinEIT katsoi, ettei Puolan valtio ollut noudattanut velvollisuuttaan varmistaa, että valittajilla oli erityinen oikeudellinen kehys, joka mahdollistaa heidän samaa sukupuolta olevien liittojensa tunnustamisen ja suojelun. Tämä epäonnistuminen oli johtanut siihen, etteivät valittajat kyenneet sääntelemään elämänsä peruskysymyksiä, mikä loukkasi heidän oikeuttaan yksityis- ja perhe-elämänsä kunnioittamiseen. - Uutiset
18.12.2023 16.30
Hovioikeus: Kysymys lapsen biologisesta isästä oli syytä tutkia ja ratkaista ennen kuin lapsen mahdollisesta adoptiosta päätettiin - käräjäoikeuden päätös kumottiin (ään.)Isyyslain 42 §:n 2 momentin soveltaminen johti PL 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan yksityiselämän suojaa koskevan PL 10 §:n kanssa ja se oli siksi jätettävä tässä tapauksessa soveltamatta. (Vailla lainvoimaa 18.12.2023) - Uutiset
20.12.2023 8.28
Hovioikeus: Tuomarin esteellisyys, käräjäoikeuden todistelun vastaanottamista koskeva käsittelyratkaisu, uskotun miehen henkilö ja toimivalta, irtaimen esineen myyntitapa sekä edellytykset alimman myyntihinnan vahvistamiselleHovioikeus katsoi muun muassa, ettei PH osoittanut hänellä olleen pätevää syytä olla tekemättä esteellisyyttä koskevaa väitettä aikaisemmin ja jätti tätä koskevan väitteen enemmälti tutkimatta. Päätöksessä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei asianajaja T ollut esteellinen toimimaan uskottuna miehenä. Asiassa ei esitetty riittävää selvitystä irtaimen omaisuuden tämänhetkisestä käyvästä arvosta. Asiassa esitetystä selvityksestä ei myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella kummankaan yhteisomistajan oikeusturva edellyttäisi alimman myyntihinnan määräämistä. Tässä tapauksessa ei ilmennyt aihetta määrätä alinta myyntihintaa. (Vailla lainvoimaa 20.12.2023) - Uutiset
22.12.2023 16.00
Elatusapujen ja elatustukien määrät nousevat 1.1.2024STM päivittää rahamäärät, jotka on annettu STM:n ja oikeusministeriön ohjeessa lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi. Elatusavut nousevat 4,84 prosenttia. - Uutiset
27.12.2023 11.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanohakemuksensa peruuttaneen isän tullut korvata äidin oikeudenkäyntikulujaHO katsoi, että isän velvoittaminen korvaamaan äidin oikeudenkäyntikulut olisi ollut kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Isä tuli vapauttaa korvaamasta äidin oikeudenkäyntikuluja kokonaisuudessaan. (Vailla lainvoimaa 27.12.2023) - Uutiset
27.12.2023 15.00
Hovioikeus: Lastenvalvojalla oli oikeus käyttää lapsen puhevaltaa isyyden selvittämistä koskevassa oikeudenkäynnissäLastenvalvojalla oli ollut oikeus nostaa lapsen nimissä kanne isyyden vahvistamiseksi. (KKO:ssa; VL:2024-28) - Uutiset
24.1.2024 10.45
Uusi opas poliiseille antaa tietoa monimuotoisista perheistäMonimuotoiset perheet -verkosto on julkaissut oppaan poliiseille. Maksuton opas antaa vinkkejä, millaisia eri perhemuodoille tyypillisiä haasteita poliisit saattavat työssään kohdata ja miten he voivat tukea näissä tilanteissa olevia. Oppaassa on myös mukana verkostolle uusia teemoja. - Uutiset
25.1.2024 11.15
EIT: Ruotsi ei loukannut maahanmuuttajan oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseenAsia koski Ruotsissa vuonna 2016 käyttöön otettua lainsäädäntöä, jonka mukaan turvapaikan saaneiden pakolaisten on osoitettava riittävät tulot ja asunto perheenyhdistämishakemuksissa, jos hakemus on jätetty yli kolme kuukautta perheenkokoajan turvapaikan myöntämisen jälkeen. - Uutiset
26.1.2024 10.11
Avio-oikeuden vanhentuminen lausunnoille 8. maaliskuuta 2024 astiOikeusministeriö pyytää lausuntoja arviomuistiosta, jossa ehdotetaan, että avioliittolaissa säädettäisiin avio-oikeuden (ositusvaateen) vanhentumisesta. Määräajan säätäminen osituksen toimittamiselle selkiyttäisi nykyistä tilannetta ja estäisi monimutkaisten ositustilanteiden syntymisen. - Uutiset
30.1.2024 9.35
Kela: Työttömyystuen lapsikorotukset poistuvat 1.4.2024 – selvitä muutoksen vaikutus tilanteeseesi, jos olet elatusvelvollinen tai saat elatustukeaTyöttömyystuen lapsikorotukset poistuvat 1. huhtikuuta 2024. Jos Kela on tähän mennessä perinyt työttömyystukesi lapsikorotukset elatusapuvelkasi lyhentämiseksi, selvitä muutoksen vaikutus elatusapuvelkasi perintään. Jos saat elatustukea, lapsikorotusten poistumisella voi olla vaikutusta elatustukioikeuteen. Hyvinvointialueiden lastenvalvojien tulee huomioida työttömyysetuuden lapsikorotusten poistuminen, kun he vahvistavat uusia elatussopimuksia tai tekevät muutoksia sopimuksiin.