Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
25.9.2015 8.00
Unionin yleinen tuomioistuin kumosi kolme kilpailuilmoitusta, joissa hakijat velvoitettiin valitseman saksa, englanti tai ranska toiseksi kieleksi ja yhteydenpitokieleksi EPSO:n kanssaEU:n henkilöstövalintatoimisto (EPSO) julkaisi EU:n virallisessa lehdessä kolme ilmoitusta, joissa vaadittiin, että hakijoilla on oltava yhden EU:n virallisen kielen (joita tuolloin oli 23) eli pääkielen perusteellinen taito sekä tyydyttävä taito toisessa kielessä, jonka kunkin hakijan oli valittava saksan, englannin tai ranskan väliltä. Valittua toista kieltä piti käyttää EPSO:n ja hakijoiden väliseen yhteydenpitoon sekä valintamenettelyyn ja kilpailun kokeiden järjestämiseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että hakijalla on oikeus laatia hakemus kaikkien virallisten kielten joukosta valitsemallaan kielellä ja että EPSO:n lähettämät viestit on laadittava hakijan valitsemalla kielellä. - Uutiset
24.9.2015 14.27
Perheenyhdistämisen kriteerejä tiukennetaan EU-direktiivin mukaisestiSisäministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen perheenyhdistämisen kriteerien tarkentamiseksi EU:n perheenyhdistämisdirektiivin mukaisesti. Hankkeessa selvitetään muun muassa keinoja laajentaa toimeentuloedellytyksen soveltamista sekä kotouttamis- ja asuntoedellytysten käyttöönottoa perheenyhdistämisen edellytyksenä. - Uutiset
23.9.2015 11.41
Jälkeenpäin tapahtunut mielenmuutos ei tehnyt aikoinaan vapaaehtoisesti suoritettua maksua perusteettomaksi - osituksen yhteydessä maksetun käteissuorituksen palautusvaatimus hylättiinIlmeisimpänä ja todellisena syynä esitetylle 8 000 euron vaatimukselle lienee ollut se, että mies oli osapuolten välien huonontumisen takia nyttemmin alkanut katua tekemäänsä rahasuoritusta. Jälkeenpäin tapahtunut mielenmuutos ei tehnyt aikoinaan vapaaehtoisesti suoritettua maksua perusteettomaksi. Perusteettoman edun palautuskanne hylättiin. (Vailla lainvoimaa 23.9.2015) - Uutiset
18.9.2015 13.52
Hovioikeus: Kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalla oli oikeus saada lapsen huolto- ja tapaamisasiaan liittyvä salassa pidettävä olosuhdeselvitysHO suostui sosiaalitoimiston pyyntöön antaa tieto salassa pidettävistä lapsen huolto- ja tapaamisasiaan liittyvistä kahden muun kaupungin sosiaaliviraston lausunnoista. Olosuhdeselvitys koostui kaupunkien sosiaalivirastojen lausunnoista, joissa ei ollut liitteitä. (Vailla lainvoimaa 18.9.2015) - Uutiset
18.9.2015 8.41
Hovioikeus hylkäsi syytteen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä - kysymys oli ollut aviopuolisoiden välisestä perheoikeudellisella perusteella tehdystä työstäKoska kiskonnantapaista työsyrjintää koskevan RL 47:3 a §:n mukaan rikoksen on kohdistuttava työntekijään, oli syyte ja korvausvaatimukset hylättävä. Vastaaja tuomittiin kuitenkin väärennyksestä, kun hän oli allekirjoittanut avioerohakemuksen myös vaimonsa nimissä ja toimittanut hakemuksen KO:een. (Vailla lainvoimaa 18.9.2015) - Uutiset
16.9.2015 14.18
Hovioikeuden ratkaisu lahjoitettujen varojen merkityksestä osituksen sovitteluunHovioikeus totesi, että osituksen toisen osapuolen suorittama varojen lahjoitus ei ollut sellainen avioliittolain 103b §:ssä tarkoitettu osituksen sovittelussa huomioon otettava harkintakriteeri, joka edellytti osituksen sovittelua. (Vailla lainvoimaa 16.9.2015) - Uutiset
16.9.2015 11.30
Hovioikeus hyväksyi uusien seikkojen ja todisteiden esittämisen lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanoon liittyvässä uhkasakkoasiassa - asia palautettiin käräjäoikeuteenAsiassa oli kyse lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanoon liittyvästä asiasta, jossa KO oli tuominnut valittajana olleen äidin maksamaan uhkasakkoa valtiolle. Lisäksi asiassa oli viran puolesta valvottavana lapsen etu eli oikeus tavata toista vanhempaansa, sillä uhkasakon tuomitseminen edesauttaa lapsen mainittua oikeutta. Asia oli luonteeltaan indispositiivinen. Edellä mainituista syistä HO OK 25 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla hyväksyi uusien seikkojen ja todisteiden esittämisen asiassa. Asiassa mainitut seikat huomioon ottaen ja koska todistelun vastaanottaminen voi soveliaimmin tapahtua KO:ssa, asia palautettiin KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 16.9.2015) - Uutiset
16.9.2015 7.12
Hallinto-oikeus: Isällä ei ollut oikeutta saada väestötietojärjestelmästä tietoja siitä, ketkä henkilöt olivat kirjoilla samassa osoitteessa hänen poikansa kanssaTietopyynnön perusteena olevat seikat huomioon ottaen HAO katsoi, että pyydettyä tietoa ei ollut pidettävä tarpeellisena huoltajan tehtävän hoitamiseksi. HAO katsoi joka tapauksessa, että tieto asunnon mahdollisista muista asukkaista kuului lapsen äidin yksityiselämän piiriin siten, että tiedon luovuttamisen siitä voitiin epäillä loukkaavan hänen yksityiselämänsä suojaa. Näin ollen valituksenalaista päätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 16.9.20015) - Uutiset
15.9.2015 8.27
Hovioikeuden päätös sovellettavan lain valinnasta merimiesten työsuhteiden päättämistä koskevassa asiassaHelsingin hovioikeus katsoi, että kanteissa tarkoitettuihin merimiesten työsopimuksiin olisi lakiviittauksen puuttuessa sovellettava Saksan lakia. Se, mikä merkitys lakiviittauksen osoittaman Superfast Ferries S.A:n sekä Saksan ja Suomen merimiesliittojen välisen työehtosopimuksen määräyksille oli asiassa annettava, tuli arvioitavaksi myöhemmin, vasta Saksan lain pakottavia säännöksiä sovellettaessa. Asiassa ei ollut tarpeen pyytää ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta. (Ratkaisuun ei saa hakea erikseen muutosta) - Uutiset
14.9.2015 10.10
Asiamies laskutti liikaa lapsen huoltoa ja tapaamista koskevassa asiassa – toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi toimiston velkomuskanteenA oli maksanut toimeksiannon perusteella ennen nyt kysymyksessä olevia laskuja lasten huoltoa ja tapaamista koskevan asian valmisteluvaiheen toimenpiteistä ajalla 25.9.2012 – 23.4.2013 yhteensä 14.607,16 euroa. B:n toimeksiannon perusteella vaatima määrä, lähes 24.000 euroa, ylitti merkittävästi tavanomaisen kustannustason. Asiassa ei esitetty selvitystä, että kyseessä oleva asia olisi laadultaan tai laajuudeltaan poikennut ainakaan olennaisesti tavanomaisesta lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevasta asiasta, eikä siten sellaisia perusteita, joiden johdosta tavanomaisen palkkiotason merkittävä ylittäminen olisi ollut kohtuullista. Kun otettiin huomioon toimeksiantoa koskeneen asian laatu ja laajuus sekä tämänkaltaisissa asioissa tavanomainen kustannustaso, A:n jo aikaisemmin suorittamaa määrää oli pidettävä riittävänä palkkiona toimeksiannon hoitamisesta. Näin ollen X Oy:n kanne oli hylättävä ja A vapautettava maksuvelvollisuudesta X Oy:lle. (Vailla lainvoimaa 14.9.2015) - Uutiset
11.9.2015 11.30
Verohallinnolta uusi kannanotto: Omistajattoman tilan testamentti ja testamentin saajan perintöverovelvollisuusVerohallinto on julkaissut kannanoton siitä, milloin perintöverotuksessa voi olla kyse testamenttiin perustuvasta omistajattomasta tilasta ja mikä vaikutus sillä on perintöverotukseen. - Uutiset
9.9.2015 14.01
EU-tuomioistuin antoi tuomionsa KKO:n ennakkoratkaisupyyntöön lapsen tapaamisoikeuteen liitetyn uhkasakon tunnustamisesta ja täytäntöönpanostaUnionin tuomioistuin antoi keskiviikkona (9.9.) ennakkoratkaisunsa KKO:n tekemään ennakkoratkaisupyyntöön, joka koskee lapsen tapaamisoikeuden toteutumiseksi Belgiassa asetetun uhkasakon täytäntöönpanoa Suomessa. - Uutiset
9.9.2015 9.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 25.6.–8.7.2015 koskevat muun muassa seksuaalista hyväksikäyttöä, aikuisen henkilön adoption vahvistamista, itsenäistä väliintulo-oikeutta oikeudenkäynnissä, osakkeiden arvostamista kuolinpesän jaossa sekä asumisoikeusasunnon asukkaan vastuuta asunnosta. - Uutiset
8.9.2015 9.48
KKO:n ratkaisu itseään biologisena isänä pitämän miehen itsenäisestä valitusoikeudesta isyyden kumoamista ja edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassaMaistraatti oli vaatinut käräjäoikeudessa, että alaikäiselle lapselle määrätään edunvalvojan sijainen edustamaan lasta isyyden selvittämistä ja mahdollista kumoamista koskevissa oikeustoimissa. Käräjäoikeudessa asiaan osallisena kuultu mies B, joka piti itseään lapsen biologisena isänä, oli yhtynyt maistraatin hakemukseen. Käräjäoikeus oli hylännyt hakemuksen, ja mies oli hakenut yksin muutosta käräjäoikeuden päätökseen. Kysymys siitä, oliko miehellä itsenäinen muutoksenhakuoikeus. Kysymys myös siitä, sitoiko miehen muutoksenhakuoikeudesta annettu prosessuaalinen ratkaisu tuomioistuinta, kun asia jutun palauttamisen jälkeen tuli uudestaan tuomioistuimen käsiteltäväksi. Korkein oikeus katsoi, ettei B:llä ollut asianosaisen eikä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun itsenäisen väliintulijan asemaa oikeudenkäynnissä. B:llä ei siten ollut oikeutta hakea itsenäisesti muutosta käräjäoikeuden päätökseen. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt jättää B:n valitus muutoksenhakuoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta. - Uutiset
4.9.2015 17.15
Hovioikeus: Vaimoaan uskottomuudesta epäilleen miehen isyyden kumoamista koskeva kanne voitiin hylätäHO ei muuttanut KO:n tuomiota, jolla miehen vaatimus hänen isyytensä kumoamisesta hänen kolmen lapsensa osalta oli hylätty. Isyyden selvittäminen oikeuden määräämällä oikeusgeneettisellä tutkimuksella ei ollut tarkoitettu avioeron aiheuttaman uskottomuusepäilyn selvittämiseen. Asiassa katsottiin, että lapsen edun mukaista oli tässä tilanteessa säilyttää vakiintuneet olosuhteet. Mies ei ollut pystynyt näyttämään, että hänellä oli ollut erittäin painava syy olla nostamatta isyyden kumoamista koskevaa kannetta isyyslain mukaisessa määräajassa, joten hän oli menettänyt kanneoikeutensa asiassa. Myös vaatimus siitä, että asianosaiset tulisi määrätä oikeusgeneettisiin tutkimuksiin isyyden selvittämiseksi hylättiin.(Vailla lainvoimaa 4.9.2015) - Uutiset
1.9.2015 12.12
Työryhmä esittää perintökaareen säännöksiä perinnönjaon oikaisemisestaPerinnönjaon oikaisua pohtinut työryhmä on saanut mietintönsä valmiiksi. Työryhmä ehdottaa, että perintökaareen lisätään uusi perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskeva luku. Ehdotettuja säännöksiä sovellettaisiin tilanteissa, joissa lapsen ja vanhemman suhde vahvistetaan vasta perinnönjaon jälkeen tai perillinen on sivuutettu aiemmin toimitetussa perinnönjaossa. Uuden perillisen tai perinnönjaossa sivuutetun tulisi itse vaatia oikaisua. - Uutiset
31.8.2015 11.11
KKO: Lasten vienti lomamatkalle Sveitsiin äidin mukana isän tapaamisoikeuden aikana ei ollut lapsikaappausYhteishuoltajuudessa olleiden lasten äiti, jonka luona lapset asuivat, vei lapset noin kaksi viikkoa kestäneelle kesälomamatkalle Sveitsiin aikana, jolloin lasten isällä oli oikeus tavata lapsiaan ja pitää heitä luonaan. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että lasten äiti ei ollut menettelyllään syyllistynyt lapsikaappaukseen. - Uutiset
27.8.2015 14.51
EIT:n suuri jaosto: Alkioiden luovuttamiskiellolla tieteellistä tutkimusta varten ei loukattu yksityisyyden- ja perhe-elämänsuojaaEIT:n suuri jaosto katsoi torstaina (27.8.) antamassaan tuomiossaan, että alkioiden luovuttaminen tutkimuskäyttöön kuului EIS 8 artiklassa suojattuun yksityiselämän piiriin. Italian lainsäädännössä olevalla luovuttamiskiellolla tieteellistä tutkimusta varten ei kuitenkaan loukattu kyseistä oikeutta (Ään 16-1). - Uutiset
26.8.2015 14.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 18.6.–23.6.2015 koskevat muun muassa oikeuden loukkausta, väliintulo-oikeutta riita-asiassa, vanhemman vahingonkorvausvelvollisuutta lapsen syyllistyessä rikokseen, osakkeiden asemaa yrityskiinnityksessä sekä estettä maksuvelvollisuuden täytäntöönpanolle. - Uutiset
17.8.2015 8.02
Teki rikosilmoituksen lapsen äidin suorittamasta pahoinpitelystä vasta yli puoli vuotta myöhemmin ja vain kolme päivää ennen lapsen huoltoriidan vireillepanemista - syyte hylättiinMiehen rangaistusvaatimuksen mukaan nainen oli tehnyt miehelle väkivaltaa miehen kodissa lyömällä tätä nyrkissä olevalla kädellä yhden kerran kyynärvarteen, minkä seurauksena miehen käteen oli tullut kipua ja 4x4 cm punoittava alue. KO hylkäsi syytteen todeten mm., että mies oli lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan hakemusasiaan liittyvässä olosuhdeselvityksessä katsonut voivansa pahoinpitelyasian avulla saada lapsen määrätyksi asumaan luonaan. Nämä seikat puhuivat miehen kertomuksen uskottavuutta vastaan. Syytettä vastaan puhuvien seikkojen katsottiin olleen painavampia kuin syytteen tueksi esitetyt seikat. Syyte oli näyttämättömänä hylättävä. (Vailla lainvoimaa 17.8.2015)