Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
13.10.2009 7.01
Julkisen sanan neuvosto vastustaa lähdesuojan heikentämistäJulkisen sanan neuvosto on antanut OM:lle lausunnon lähdesuojaa koskevassa asiassa. Neuvosto vastustaa kaikkia sellaisia lainsäädännöllisiä toimia, jotka heikentäisivät toimittajan oikeutta antaa luottamuksellisen tiedon antajalle lähdesuoja. Neuvosto suhtautuu kielteisesti myös etsintäasiamieheen. - Uutiset
13.10.2009 6.28
Julkisen sanan neuvoston uusia päätöksiäJulkisen sanan neuvosto antoi vapauttavan päätöksen mm. 7 päivää -lehden kirjoituksesta, jossa tunnettua muusikkoa epäiltiin lapsipornorikoksesta. Helsingin Sanomat sen sijaan sai huomautuksen oikeusjutun seuraamista koskevassa asiassa, kun lehti oli jättänyt uutisoimatta noin puoli vuotta myöhemmin annetun hovioikeuden tuomion, jossa tappo oli muuttunut murhaksi. Muut päätökset koskevat mm. uutisen tietojen tarkistamista ja virheen korjaaamista sekä onnettomuuden uhrin kuvan julkaisemista. - Uutiset
13.10.2009 6.03
Kuluttajariitalautakunnan kaksi käytetyn auton kauppaa koskevaa ratkaisuaLautakunta katsoi, ettei käytetyn henkilöauton ostajalla ollut oikeutta hyvitykseen, koska hänen oli tullut varautua auton tavanomaiseen kuluneisuuteen sekä tästä aiheutuviin korjauskustannuksiin. Toisessa, käytetyn pakettiauton kaupan tapauksessa, lautakunta suositti myyjää maksamaan hinnanalennuksena 200 euroa polttoainekäyttöisen lisälämmittimen toimimattomuudesta. - Uutiset
12.10.2009 12.31
Ulkomaista selvitysyhteisöä koskevat säännökset arvopaperimarkkinalakiinHallitus esittää ulkomaista selvitysyhteisöä koskevia säännöksiä lisättäväksi arvopaperimarkkinalakiin. - Uutiset
12.10.2009 10.38
Kuluttajariitalautakunta kehottaa suosimaan suuria nettikauppojaKuluttajariitalautakunta ohjeistaa kuluttajia suosimaan suuria verkkokauppoja pienten sijaan, kertoo Yle uutiset. Verkkokauppojen määrä on lisääntynyt viime vuosina nopeasti. Kuluttajariitalautakunta saa yhä useammin valituksia pieniä verkkokauppoja koskevista ongelmista. - Uutiset
12.10.2009 7.03
Hallinto-oikeus: Autoveron arvonlisäveron palautukselle ei voida maksaa korkolain mukaista viivästyskorkoaHämeenlinnan hallinto-oikeuden 9. lokakuuta antaman ratkaisun mukaan autoverosta menevän arvonlisäveron (ELV), jonka perusteena on julkisoikeudellinen velkasuhde, palautuskorkoa ei voida laskea korkolain mukaisella tavalla. Hallinto-oikeus katsoi, etteivät veronkantolain palautuskorkoja koskevat säännökset olleet ristiriidassa EU-oikeuden kanssa. - Uutiset
9.10.2009 16.45
Komissio haluaa lisätoimia roskapostin torjuntaan ja yksityisyydensuojan turvaamiseen internetissäEuroopan komissio on kehottanut uudestaan EU-maita puuttumaan pontevammin kansalaisten yksityisyydensuojaan kohdistuviin uhkiin tietoverkoissa. Komission rahoittamassa tutkimuksessa todetaan, että vaikka useat EU-maat ovatkin viime vuosina ryhtyneet toimiin eurooppalaisen roskapostikiellon täytäntöönpanemiseksi maissaan – esimerkiksi sakottamalla roskapostittajia – syytteeseen johtaneiden tapausten määrä ja tuomitut seuraamukset vaihtelevat huomattavasti. - Uutiset
9.10.2009 15.23
Laadukas mielenterveyshoito keskittyy mielenterveysbarometrin mukaan yksityiselle sektorilleKaksi kolmesta mielenterveysalan ammattilaisesta on melko vakuuttunut siitä, että paremmat mielenterveyspalvelut kohdistuvat hyväosaisille, koska heillä on paremmat taloudelliset edellytykset hankkia niitä yksityiseltä sektorilta. Psykologit (79%) uskoivat psykiatreja (57%) voimakkaammin siihen, että hyväosaisuus auttaa saamaan parempaa hoitoa. Tulokset käyvät ilmi Mielenterveyden keskusliiton TNS Gallup Oy:llä teettämästä mielenterveysbarometristä. - Uutiset
9.10.2009 14.48
Tukesin opas jalometallituotteiden maahantuojille, myyjille ja valmistajille - tarpeellista tietoa myös kuluttajalleTurvatekniikan keskus on julkaissut oppaan jalometallituotteiden maahantuojille, myyjille ja valmistajille. Oppaassa on ajankohtaista tietoa jalometallituotteiden teknisistä vaatimuksista ja leimoista sekä säädöksistä ja kansainvälisistä sopimuksista. - Uutiset
9.10.2009 11.55
Markkinaoikeuden ratkaisuja markkinaoikeudellisista asioistaMarkkinaoikeuden antamissa ratkaisuissa käsitellään muun muassa sopimatonta markkinointia ja menettelyä elinkeinotoiminnassa sekä kuluttajansuojaa. - Uutiset
9.10.2009 10.00
Hovioikeuden ratkaisu määräajan laskemisesta saatavan vanhentumisessaTurun hovioikeus katsoi, että ulosottoperusteena oli tässä tapauksessa pidettävä hovioikeuden ratkaisua, joka oli tullut lainvoimaiseksi korkeimman oikeuden kielteisen valitusluparatkaisun antamisen johdosta. Ulosottoperusteen määräaika tuli siten laskea hovioikeuden ratkaisun antamispäivästä ja B Oy:n konkurssipesän saatava oli näin ollen vanhentunut siitä laskettavan 15 vuoden määräajan kuluttua umpeen. - Uutiset
9.10.2009 6.42
EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn yleissopimuksen tulkinnastaAlankomaiden korkeimman oikeuden esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn, Roomassa 19.6.1980 allekirjoitettavaksi avatun yleissopimuksen tulkintaa. Pyyntö koskee kyseisen yleissopimuksen 4 artiklaa, joka koskee sovellettavaa lakia, jos osapuolet eivät ole tehneet lakiviittausta. - Uutiset
8.10.2009 16.02
Julkisten hankintojen kynnysarvot kaksinkertaistuvat loppuvuodesta 2009Hallitus esittää, että julkisten hankintojen kansalliset kynnysarvot kaksinkertaistetaan 30 000 ja 100 000 euroon. Nykyinen kansallinen kynnysarvo tavara- ja palveluhankinnoille, käyttöoikeussopimuksille ja suunnittelukilpailuille on 15 000 euroa sekä terveydenhoito- ja sosiaalipalveluiden ja koulutuspalveluiden yhteishankinnoille 50 000 euroa. Rakennusurakoiden ja käyttöoikeusurakoiden kynnysarvoa ehdotetaan nostettavaksi 100 000 eurosta 150 000 euroon. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 20. joulukuuta 2009. - Uutiset
8.10.2009 15.00
Evira suosittelee ulkomaisten pakastemarjojen kuumennusta virusvaaran vuoksiLokakuun alussa on ilmennyt jälleen uusia norovirusepidemioita Etelä-Suomessa. Epidemioiden aiheuttajaksi epäillään puolalaisia pakastevadelmia. Vadelmien virustutkimukset on aloitettu ja sairastumisen aiheuttajaksi epäilty erä on vedetty pois markkinoilta, tiedottaa Evira. - Uutiset
8.10.2009 12.00
Ulkomailta - Ruotsi, Norja, Tanska: Edunvalvojien valvonnan erot SuomeenEdunvalvojien valvonnan perusvälineitä ovat etukäteen tapahtuva lupavalvonta ja jälkikäteen tehtävä tilivalvonta. Oikeusministeriön tekemästä tutkimuksesta selviää, että Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on käytössä myös Suomesta poikkeavia valvonnan tapoja. - Uutiset
7.10.2009 18.43
Kuluttajariitalautakunta suositti 57 tuntia viivästyneestä paluulennosta hinnanalennusta 208 euroaValmismatkan paluulento Bangkokista Helsinkiin viivästyi yli 57 tunnilla kahden viikon matkalla. Kuluttajariitalautakunta katsoi virhettä vastaavaksi matkanjärjestäjän suoritettavaksi hinnanalennukseksi 15 prosenttia matkan hinnasta 1 388 eurosta eli 208 euroa. - Uutiset
7.10.2009 16.13
Ulkomailta – Ruotsi: Huoltajille ehdotetaan laajempaa vahingonkorvausvelvollisuutta alaikäisen aiheuttamista vahingoistaRuotsin oikeusministeriön raportissa ehdotetaan, että huoltajat olisivat ensisijaisesti vastuussa lapsen aiheuttamista vahingoista – samaan tapaan kuin työnantajat vastaavat työntekijöiden vahingoista. - Uutiset
7.10.2009 14.16
Työryhmä valmistelemaan sovitteludirektiivin täytäntöönpanoaOikeusministeriö on asettanut työryhmän laatimaan ehdotusta EU:n sovitteludirektiivin täytäntöön panemiseksi Suomessa. Tarkoituksena on parantaa oikeudenkäynnin ulkopuolisten riidanratkaisumenettelyjen saatavuutta rajat ylittävissä tilanteissa. Sovitteludirektiivi koskee yksityishenkilöiden ja yhteisöjen riita-asioita. - Uutiset
7.10.2009 12.15
Apulaisoikeuskansleri: Oman kunnan asukkaita ei saa suosia työllistämistuen myöntämisessäLänsisuomalainen kaupunki rikkoi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan syrjinnän kieltoa suosimalla oman kaupungin nuoria työllistämistuen myöntämisessä. Kaupunki jakoi työllistämistukea niille työnantajille, jotka palkkaisivat määräaikaiseen työsuhteeseen paikkakuntalaisen nuoren. - Uutiset
7.10.2009 11.58
Osakeyhtiölain varojenjakoa koskevien säännösten muuttaminen sai ristiriitaisen vastaanotonOsakeyhtiölain varojenjakoa koskevien säännösten muuttamista koskevan oikeusministeriön muistion pohjalta järjestettiin kesän ja syksyn 2009 aikana lausuntokierros, johon annetut vastaukset on nyt tiivistetty lausuntotiivistelmään. Ehdotetut muutokset saivat sekä kannatusta että vastustusta muun muassa riippuen lausunnonantajatahon omista intresseistä. - Uutiset
7.10.2009 10.02
Talousapu-puhelinpalvelu avautuu 8. lokakuuta pienyrittäjän tueksiTaloudellisiin vaikeuksiin joutuneille pienyrittäjille tarkoitettu maksuton Talousapu-puhelinpalvelu avautuu torstaina 8. lokakuuta 2009 klo 9.00 numerossa 029 007 4990. Numerossa päivystävät arkisin klo 9.00–18.00 yrityksen terveyttämiseen erikoistuneet asiantuntijat. Muina aikoina vastaajina ovat Suomen Yrityskummit ry:n ja CBMC Kristillisten liikemiesten avustajaverkostojen neuvojat. - Uutiset
7.10.2009 6.19
EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin tulkinnastaEnnakkoratkaisua pyytänyt espanjalainen tuomioistuin on halunnut selvittää kysymyksellään lähinnä, onko direktiiviä tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu sellaisen oikeusvoimaisen välitystuomion pakkotäytäntöönpanoa koskeva hakemus, joka on annettu ilman kuluttajan osallistumista asian käsittelyyn, on tutkittava viran puolesta, onko elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvä välityslauseke kohtuuton, ja kumottava kyseinen tuomio. - Uutiset
7.10.2009 5.50
Kuluttajariitalautakunta suositti hinnanalennusta kiinteistön lattiamateriaalin laadusta annetun virheellisen tiedon vuoksiKiinteistön ostajille oli kohdetta markkinoitaessa ilmoitettu, että kohteen kirsikanvärinen lattiamateriaali oli parkettia vaikka kyse oli ohutpuulattiaksi luokiteltavasta lattiamateriaalista, jota oli asunnossa noin 120 neliötä. Lautakunta suositti, että myyjät maksavat ostajille kiinteistönkaupan hinnanalennuksena 6 000 euroa. - Uutiset
6.10.2009 18.13
Kuluttajariitalautakunta suositti purkamaan poistoilmalämpöpumpun kaupanPoistoilmalämpöpumpun ostaja havaitsi pian kaupan jälkeen, että laitteen lämminvesisäiliön kuparipintainen korroosionesto liukeni pois, koska hänen käyttämänsä porakaivovesi oli liian hapanta kyseessä olevalle laitteelle. Koska kuluttajalle myyty laite oli soveltumaton hänen käyttökohteeseensa, virhettä ei voitu pitää merkitykseltään vähäisenä. Näin ollen kuluttajalla oli oikeus purkaa kauppa. - Uutiset
6.10.2009 11.39
Hallinto-oikeus: Huvivenelakia sovelletaan myös yksityishenkilölle myytyyn sotilasveneeseenHallinto-oikeus katsoi, että huvivenelakia voidaan soveltaa veneeseen, joka aikaisemmin on ollut sotilaskäytössä, mutta joka saatetaan markkinoille huvivenekäyttöön. - Uutiset
5.10.2009 10.32
Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksiäUrheilun oikeusturvalautakunta on julkaissut päätökset, joissa on kysymys arvokilpailuvalinnoista isojen ponien PM- ja EM-kilpailuihin sekä pelioikeudettoman pelaajan peluuttamisesta. - Uutiset
5.10.2009 10.18
Eduskunnan erityisasiantuntijan toimiston EU-katsauksessa kuljettajien työaikadirektiivin ja kuluttajansuojadirektiivin ajankohtaisista vaiheistaEuroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta on hylännyt äänestyksessään yrittäjäkuljettajien työaikaa koskevan mietintöluonnoksen, joka puolestaan olisi hylännyt komission ehdotuksen. Myös kuluttajansuojadirektiivin valmistelu on ollut esillä parlamentin valiokuntakäsittelyssä. - Uutiset
2.10.2009 13.44
Osalla sijoitusrahastoista puutteita esitemateriaaleissa ja niiden ajantasaisuudessaFinanssivalvonta on vuoden 2009 sijoitusrahastojen tiedonantovelvollisuutta koskevassa tarkastuksessa kiinnittänyt edelleen huomiota siihen, että osassa yksinkertaistettuja rahastoesitteitä sijoituspolitiikasta annettu kuvaus on ollut hyvin yleisellä tasolla, mikä on tehnyt sijoitusrahastoihin kulloinkin liittyvien erityisten riskien arvioimisen sijoittajalle vaikeaksi. Samoin esitemateriaalia ja muuta markkinointimateriaalia ei ole aina ajantasaistettu vastaamaan muutoksia sijoitusrahastojen sijoitustoiminnassa ja riskitasossa. - Uutiset
2.10.2009 11.42
KKO:n ratkaisu ulosmittauksen edellytyksistä norjalaisen tuomioistuimen tuomion perusteellaNorjalainen tuomioistuin oli velvoittanut "Halssila Timmerstugor" -nimisen tahon suorittamaan norjalaiselle A:lle saatavaa. A:n hakemuksesta käräjäoikeus, joka oli merkinnyt asiaan osalliseksi suomalaisen X Oy:n, julisti X Oy:tä kuulematta tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi Suomessa ja toimitti sen täytäntöönpanoa varten ulosottomiehelle. Ulosottomies ulosmittasi tuomion perusteella omaisuutta X Oy:ltä, jonka aputoiminimeksi oli jo ennen norjalaisen tuomioistuimen ratkaisua rekisteröity "Halssila Timmerstugor". Kysymys siitä, voitiinko tuomion perusteella ulosmitata X Oy:n omaisuutta ja mitä merkitystä tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskeneella päätöksellä oli tätä kysymystä arvioitaessa. KKO kumosi toimitetun ulosmittauksen. - Uutiset
1.10.2009 16.37
Hallinto-oikeus: ulkomaalaislain mukaisen vanhemman ja lapsen suhteen ratkaisee tosiasiallinen eikä muodollinen huoltajuusHelsingin hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että valittaja ei ollut enää juurikaan tavannut lastaan. Ratkaisevaa vanhemman ja lapsen suhteen määrittelyssä ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan on tosiasiallinen eikä ainoastaan muodollinen huoltajuus, joten oleskelulupaa ei voitu myöntää perhesiteen perusteella. - Uutiset
1.10.2009 15.10
Uudella maksupalvelulailla nopeutetaan maksujen välitystäHallitus on päättänyt uuden maksupalvelulakiesityksen sisällöstä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan toukokuun alusta 2010. Uudistus pohjautuu EU:n direktiiviin, jolla luodaan yhtenäiset säännöt EU:ssa tarjottaville maksupalveluille. Uudistus muun muassa nopeuttaisi huomattavasti rajat ylittävien maksujen suorittamista EU- ja ETA-alueella. - Uutiset
1.10.2009 11.48
Nettivieraana OTM Katri Havu: KHO:n ratkaisu asfalttikartelliasiassa herättää kysymyksen erityisesti kuntien oikeudesta saada korvausta kilpailunrajoituksella aiheutetusta vahingostaKorkeimman hallinto-oikeuden jo paljon uutisoitu ratkaisu niin kutsutussa asfalttikartelliasiassa (KHO:2009:83) herättää muitakin ajankohtaisia kysymyksiä kuin ajatuksen kilpailunrikkomismaksujen kovenemisesta. Yksi merkittävimmistä esille nousevista seikoista on julkisyhteisöjen oikeus kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvaukseen, kun laissa kilpailunrajoituksista (480/1992, ”kilpailunrajoituslaki”) rajoitetaan korvaukseen oikeutettujen joukko elinkeinonharjoittajiin, kirjoittaa Edilexin nettivieras, lakimies, OTM Katri Havu Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen Oy:stä. - Uutiset
1.10.2009 5.52
Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut käytetyn auton kauppaa ja huoltoa koskevissa asioissaKuluttajariitalautakunnan antamissa ratkaisuissa on ollut kyse mm. vaihdelaatikon viasta, huolto-ohjelman laiminlyönnistä ja ilmansuodattimen vaihtotarpeesta. - Uutiset
30.9.2009 18.38
Kuluttajariitalautakunta: Etämyyntisäännöt koskevat myös netistä tilattuja ja liikkeestä noudettuja tavaroitaKuluttaja tilasi netin välityksellä tietokoneen näytön. Yhtiö kieltäytyi peruuttamasta kauppaa, koska toimitusehtojen mukaan liikkeestä noudetuilla tavaroilla ei ollut etämyynnin peruuttamisoikeutta. Kuluttajariitalautakunta katsoi, että sopimusehto siitä, että etämyyntisäännöt eivät koskeneet myymälästä noudettuja tavaroita, oli lainvastaisena mitätön. - Uutiset
30.9.2009 18.08
Kuluttajalla ei ollut oikeutta purkaa verkkokaupasta ostamansa hajuvesipullon kauppaaKuluttajariitalautakunnan mukaan kosmetiikka ja kauneudenhoitotuotteet, myös parfyymit, ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voi hygieniasyistä palauttaa uudelleen myytäväksi, jos niiden pakkaus on avattu. Se, että kuluttaja oli erehdyksessä ostanut väärän tuotteen, ei ollut myyjän vastuulla eikä kuluttajalla tällä perusteella ollut oikeutta purkaa kauppaa. - Uutiset
30.9.2009 15.05
Tietosuojavaltuutettu ja Kuluttajavirasto vaativat ryhtiä suoramarkkinointiinTietosuojavaltuutettu ja Kuluttajavirasto ovat huolissaan kuluttajien suoramarkkinointiin liittyvien yhteydenottojen lisääntymisestä ja muistuttavat yrityksiä niiden velvoitteista. Suoramarkkinointikiellon rikkominen, valmiiksi ruksatut ruudut ja toimimattomat kielto- ja peruutusmahdollisuudet polkevat henkilön oikeussuojaa ja murentavat asiakastyytyväisyyttä. - Uutiset
30.9.2009 11.34
Lokakuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaLokakuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- tulliviranomaisen erehdyttämisestä ankarammat rangaistukset,
- uusi patoturvallisuuslaki tulee voimaan,
- valtion virkamiesten sairauden todistamiseen lievennyksiä,
- ruuan ja rehun arvonlisävero laskee 17 prosentista 12 prosenttiin,
- alkoholivero nousee 10 %,
- uusia hyönteis- ja sammallajeja rauhoitetaan,
- poliisi puuttuu herkemmin ylinopeuksiin. - Uutiset
29.9.2009 13.58
EU ryhtyy vähentämään musiikkisoitinten melulle altistumisesta johtuvia terveysriskejäEuroopan komissio on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kannettavissa musiikkisoittimissa on jatkossa oltava oletusasetuksena turvallinen äänenvoimakkuus, ja soittimissa on oltava selkeät varoitukset liiallisen melulle altistumisen haittavaikutuksista. - Uutiset
29.9.2009 10.37
KHO:n päätös 68 miljoonan euron seuraamusmaksusta asfalttikartelliasiassa aiheutti Lemminkäisen tulosvaroituksenKorkein hallinto-oikeus on määrännyt asfalttialan yhtiöille yhteensä 82,55 miljoonan euron seuraamusmaksun kilpailunrajoituslain vastaisesta toiminnasta. Lemminkäiselle määrätty seuraamusmaksu on Kilpailuviraston esityksen mukaisesti 68 miljoona euroa. Päätöksen seurauksena Lemminkäinen antoi tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan sen tulos vuonna 2009 painuu selvästi tappiolle. - Uutiset
29.9.2009 9.26
Oikeusministeriön hankeluettelo päivitettyOikeusministeriön päivitetty säädöshankeluettelo on ilmestynyt. Ministeriö julkaisee kaksi kertaa vuodessa hankeluettelon, jossa esitellään kaikki julkaisuhetkellä oikeusministeriön valmisteltavana olevat säädöshankkeet. - Uutiset
29.9.2009 8.01
Kuluttajatietoa palveluasumisestaKuluttajaviraston uusilta palveluasumiseen keskittyviltä verkkosivuilta löytyy tietoa muun muassa palvelutalon asiakkaan maksuista ja oikeuksista. - Uutiset
29.9.2009 6.54
Kuluttajariitalautakunta suositti hyvitystä moottorin jakopään hihnan katkeamisestaYli 350 000 kilomietriä ajetun auton jakopään hihna katkesi, kun edellisestä jakopään hihnan vaihdosta oli kulunut alle kaksi vuotta. Hihnasta irtosi hammastuksia. Autolla oli matkamittarin mukaan ajettu tuona aikana noin 68 000 kilometriä. Huoltopöytäkirjan mukaan auton huoltoväli oli 48 kuukautta tai 75 000 kilometriä. Lautakunta katsoi, ettei autoon vaihdettu jakopään hihna ollut kestävyydeltään vastannut sille asetettua laatuvaatimusta. - Uutiset
28.9.2009 11.40
Lapsen oikeuksien käyttöä koskevasta eurooppalaisesta yleissopimuksen hyväksymisestä saatiin lausunnotLapsen oikeuksien käyttöä koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymistä koskevasta esitysluonnoksesta saatiin lausunnot yhteensä 9 viranomaiselta ja yhteisöltä. Kaikki lausunnonantajat pitävät sopimuksen hyväksymistä kannatettavana ja tarpeellisena. Valtaosa lausunnonantajista toteaa, että lapsen oikeuksien edistämisen kannalta on tärkeää, että sopimus saatetaan voimaan Suomessa. - Uutiset
28.9.2009 9.38
Elintarvikkeen kanssa kosketuksessa olevista aktiivisista ja informaatioita jakavista materiaaleita uusia sääntöjäElintarvikkeiden pakkaamisessa käytettävät ns. aktiiviset materiaalit ja tarvikkeet sisältävät tarkoituksellisesti lisättyjä aineita, jotka vapautuvat elintarvikkeeseen tai imevät aineita itseensä. Tällöin elintarvikkeen säilyvyysaika pitenee. Euroopan yhteisön lainsäädännön mukaan nimetyt ns. älykkäät materiaalit ja tarvikkeet antavat tietoa elintarvikkeen tai sitä välittömästi ympäröivän tilan ominaisuuksista, tiedottaa Elintarviketurvallisuusvirasto. - Uutiset
26.9.2009 10.08
Kuluttajariitalautakunta: Netistä tilatut vialliset korvakuulokkeet voitiin palauttaa - eivät olleet hygieniatuotteitaMyyjä väitti, että kuulokkeet olivat hygieniatuotteita, joita ei saanut sopimusehtojen mukaan palauttaa. Lautakunta katsoi, että myyjän käyttämä sopimusehto, jonka mukaan palautusoikeus ei koskenut korvakuulokkeita, oli kuluttajansuojalain nojalla mitätön, koska se poikkesi lain säännöksistä kuluttajan vahingoksi. - Uutiset
26.9.2009 9.23
Kuluttajariitalautakunta ei suosittanut hyvitystä väitetyistä Kap Verden matkan puutteistaMatkustajien saaman varausvahvistuksen mukaan majoitus oli kaksiossa. Lautakunnan mielestä matkustajien oli tullut varautua siihen, että makuuhuone voi olla myös avoin parvi. Erillisten vuoteiden puuttumista ei myöskään pidetty virheenä. Siivouksen puutteista matkustajille oli jo maksettu hyvitys, mitä lautakunta piti riittävänä. Paluun viivästyminen kolmen viikon matkalla yli 19 tunnilla oli virhe, mutta matkustajat olivat saaneet siitä jo 10 prosentin hyvityksen. - Uutiset
25.9.2009 8.52
Ulkomailta - Ranska: Islamilaiset lainat osaksi Ranskan lainsäädäntöäRanskan parlamentti on hyväksynyt vasemmiston vastustuksesta huolimatta lain, joka liittää sukukit eli sharia-lain mukaiset lainat osaksi Ranskan lainsäädäntöä. - Uutiset
25.9.2009 6.20
Kuluttajariitalautakunta: Windows Vista -käyttöjärjestelmän ostajalle ei hyvitystä ohjelmistojen yhteensopimattomuuden vuoksiOstajan mukaan tietokone oli ostetulla käyttöjärjestelmällä varustettuna käyttökelvoton, koska sei ollut yhteensopiva muihin Windowsin käyttöjärjestelmiin nähden. Kuluttajariitalautakunnan mielestä pelkästään se, että uusi käyttöjärjestelmä ei ole yhteensopiva kaikkien aikaisemmille Windows-käyttöjärjestelmille tarkoitettujen ohjelmien tai laitteiden kanssa, ei ole kuluttajansuojalaissa tarkoitettu virhe. - Uutiset
25.9.2009 5.33
Ylioppilaskysymysten mahdollista vuotamista käsittelevälle uutiselle vapauttava päätösLänsi-Savo kertoi rikosepäilystä, joka liittyi terveystiedon ylioppilaskysymysten mahdolliseen vuotamiseen Kangasniemen lukiossa. Lehdessä todettiin, että kaikki terveystiedon kysymykset olivat tärppilistalla, jonka oppilaat saivat ennen ylioppilaskoetta. Kantelijan mielestä tieto oli virheellinen. Julkisen sanan neuvosto katsoi, että kantelijan osoittamien kysymysten voitiin kuitenkin tulkita olevan niin lähellä listan aiheita, että toimituksen sanavalinta oli perusteltu. - Uutiset
24.9.2009 7.03
Kuluttajalle ei hyvitystä rikkoutuneen moottorin korjauskustannuksistaAuton moottori rikkoutui marraskuussa 2004. Korjaus valmistui auton korjanneen yhtiön mukaan tammikuussa 2005 ja kuluttajankin mukaan huhtikuussa 2005. Kuluttaja kertoi, ettei ollut tehnyt virheilmoitusta auton myyjälle ennen joulukuuta 2006. Lautakunta katsoi, ettei virheilmoitusta ollut tehty myyjälle kohtuullisessa ajassa.