Hakutulokset
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
3.5.2024 12.25
KHO:n päätös rakennuslupa-asiassa, jossa oli kysymys muun muassa suunnittelutarveratkaisun tarpeesta (Inkoo)Asiassa oli KHO:ssa Inkoon kunnan valituksesta ensin ratkaistava, edellyttikö kysymyksessä oleva rakentaminen MRL 137 §:ssä tarkoitettua suunnittelutarveratkaisua. Lisäksi asiassa oli A:n ja B:n valitus HAO:lle huomioon ottaen arvioitava, edellyttikö rakentaminen MRL 171 §:ssä tarkoitettua poikkeamista. - Uutiset
3.5.2024 11.40
Hovioikeus arvioi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä määrättävän korvauksen ja yhteistoimintalain mukaisen hyvityksen suuruutta toisin kuin käräjäoikeus (ään.)Yhtiö velvoitettiin suorittamaan kantajalle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä TSL 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena KO:n tuomitseman 18.932,72 euron asemesta 12.216,72 euroa ja yhteistoimintalain (2007/334) 62 §:n mukaista hyvitystä KO:n tuomitseman 5.000 euron asemesta 3.000 euroa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi hyvityksen kohtuulliseksi määräksi 5.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 11.15
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei rikos ollut sakolla sovitettavissaVastaajan menettely oli sisältänyt asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia tekoja, joista vakavin oli ollut asianomistajan sukupuolielimen koskettelu. Vastaaja oli jatkanut menettelyään asianomistajan vastustamisesta huolimatta ja menettelystä oli aiheutunut asianomistajalle kipua ja mustelmia. HO katsoi, ettei tekoa voitu pitää omassa lajissaan moitittavuudeltaan vähäisenä. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 10.57
Euran kunnalle huomautus hankintalain noudattamatta jättämisestä – metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys ei oikeuta suorahankintaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi Euran kunnalle huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä. Kunta hankki metsänhoitoyhdistykseltä metsänhoidon palveluita ilman lainmukaista suorahankintaperustetta. - Uutiset
3.5.2024 10.37
Peliriippuvuus ja rikosperusteiset velat - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi velkajärjestelyn (10 a §)Asiassa toimitetun selvityksen perusteella hakijan velkaantuminen oli käynnistynyt poikkeuksellisen traagisen henkilökohtaisen tapahtuman seurauksena. Velkaantumisen syynä olivat olleet rahapelit, joihin hakija oli ensin käyttänyt noin 18-vuotiaana mainittujen traagisten tapahtumien seurauksena saamansa rahavarat ja perimänsä asunnon arvon. Edelleen selvityksestä ilmeni, että hakija oli hakeutunut hoitoon peliriippuvuutensa vuoksi. Hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden oli katsottava voimakkaasti puoltavan velkajärjestelyn myöntämistä. Hakijalle oli myönnettävä yksityishenkilön velkajärjestely VJL 10 a §:n nojalla. - Uutiset
3.5.2024 10.00
Muutoksia satunnaisen linja-autoliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoihinEU:n ajo- ja lepoaika-asetuksen muutokset julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 2.5.2024. Asetukseen tehtiin erityissääntöjä, joilla muutetaan satunnaisen henkilöliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoja. Yleisimmin satunnainen henkilöliikenne tarkoittaa linja-autoilla harjoitettavaa tilausajoliikennettä. Satunnaiseen linja-autoliikenteeseen liittyy erityispiirteitä, joita tavaraliikenteessä tai säännöllisessä linja-autoliikenteessä ei ole. - Uutiset
3.5.2024 9.33
KHO:n ennakkopäätös tuulivoimalayhtiön verkkoyhtiölle suorittaman sähköverkon liittymismaksun jaksottamisestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä oikeus vähentää tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetusta liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutunut meno vuotuisina poistoina verotettavasta tulostaan. KHO katsoi, että liittymismaksu oli vähennettävä yhtiön verotettavista tuloista vuotuisina poistoina. KHO myös katsoi, että yhtiö voi vähentää liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutuneen menonsa EVL 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan kuitenkin enintään 10 verovuoden aikana. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
3.5.2024 9.00
Talousvyöhykkeen tuulivoimasääntelyä täsmennetään – valtioneuvostolta nyt kielteinen päätös nykylain pohjalta tehtyihin hyödyntämishakemuksiinValtioneuvosto teki torstaina 2.5.2024 kielteisen päätöksen 16:een talousvyöhykkeen merituulivoimaa koskevaan hyödyntämisoikeushakemukseen. Monet näistä Pohjanlahdella sijaitsevista alueista ovat keskenään päällekkäisiä. - Uutiset
3.5.2024 8.32
Silakankalastukseen asetettiin ensimmäistä kertaa kuturauhoitus – tavoitteena suurten vuosiluokkien syntyminenValtioneuvosto antoi torstaina 2.5. asetuksen, jolla tarkennetaan silakan ja kilohailin kalastuksen säätelyä. Heikentyneitä silakkakantoja elvytetään ensimmäistä kertaa kuturauhoituksella. - Uutiset
3.5.2024 8.00
Kela maksaa osittaista hoitorahaa 1. ja 2. luokalla olevan lapsen vanhemmalleOsittaista hoitorahaa voidaan maksaa 1.8. alkaen sinä vuonna, kun lapsi aloittaa koulun. Jos lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, osittaista hoitorahaa voi saada myös esikoulun ja 3. luokan ajalta. Osittaista hoitorahaa voi jo hakea syksylle 2024. - Uutiset
2.5.2024 16.01
Hallinto-oikeus: Virkasuhde voitiin purkaa koeajallaHAO katsoi, että valittajan virkasuhteen purkamiselle esitetyt valittajan työtehtävien hoitoon ja käyttäytymiseen liittyvät perusteet olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Virkasuhteen purkamisen perusteena olleita seikkoja ei ollut pidettävä valittajan puutteellisesta perehdyttämisestä johtuneina eikä virkasuhteen purkamisen voitu katsoa johtuneen tosiasiassa myöskään valittajan epäkohtina pitämien asioiden esille nostamisesta. Kun otettiin huomioon asiassa saatu selvitys kokonaisuudessaan, asiassa ei ollut ilmennyt, että koeaikapurku olisi muutoinkaan perustunut epäasiallisiin syihin. (Ei lainvoim. 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 15.36
Lisää ajoneuvoja liikennevakuutuslain piiriin - eduskunta hyväksyi liikennevakuutuslain muutoksetLiikennevakuutuslakiin, Liikennevakuutuskeskuksesta annettuun lakiin ja vakuutusyhtiölakiin tehdään muutoksia, joilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin neuvoston liikennevakuutusdirektiivin (EU) 2021/2118 muutokset kansallisesti. Lait tulevat voimaan 1. kesäkuuta 2024. Tasavallan presidentti vahvisti lait perjantaina 3.5.2024. - Uutiset
2.5.2024 15.02
Raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö nuorena henkilönä - hovioikeus äänesti asianomistajan pelkotilan hyväksikäyttämisen osaltaKO oli katsonut, ettei asiassa ollut näytetty asianomistajan olleen sellaisessa pelkotilassa tai muussa avuttomassa tilassa, jonka johdosta hän olisi ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Tältä osin syyte oli hylätty. HO hyväksyi KO:n ratkaisun siltä osin kuin kysymys oli ollut asianomistajan pelkotilasta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos sen sijaan katsoi, että asiassa oli näytetty vastaajan käyttäneen teossa hyväkseen asianomistajan pelkotilaa. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 14.25
Uusi EU-lain synnystä kertova video sekä päivitettyjä EU-materiaaleja saatavillaEurooppatiedotuksen suosituimpia julkaisuja on päivitetty. Uudistetut versiot ovat saatavilla EU-perusteoksesta, EU lyhyesti -esitteestä, Euroopan kartasta sekä suosituista kirjanmerkeistä. Lisäksi Eurooppatiedotuksen Youtubesta löytyy EU-lain synnystä kertova uusi video, joka sopii hyvin esimerkiksi opetuskäyttöön. - Uutiset
2.5.2024 13.46
Hovioikeus: Kirvesmurhasta tuomittu nainen voidaan vapauttaa elinkautisesta vankeudesta, kun hän on tullut suorittaneeksi vapausrangaistustaan noin 14 v 6 kkKaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan ja ottaessaan huomioon, että suoritetun elinkautisen vankeusrangaistuksen kesto suhteessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen laatuun on otettava vapauttamisharkinnassa keskeisenä tekijänä huomioon, HO katsoi, että hakija voidaan vapauttaa elinkautisesta vankeudesta, kun hän on tullut suorittaneeksi vapausrangaistustaan noin 14 vuotta 6 kuukautta. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 13.05
Kilpailuoikeudellinen vuosikirja 2022 on julkaistu EdilexissäVuosikirjan artikkeleissa käsitellään muun muassa alustatalouden kysymyksiä, joiden painopiste on entisestään kasvanut ratkottaessa digitaalisia markkinoita koskevia kilpailuoikeuskysymyksiä. Lisäksi vuosikirjassa on artikkeleita muun muassa kansallisen yrityskauppavalvonnan ilmoituskynnyksen alentamisesta Suomessa ja tähän liittyvistä lakimuutoksista, KHO:n vuosikirjaratkaisusta EPS-kartelliasiassa ja näytön arvioinnin vaatimuksista sekä Euroopan komission luonnoksesta uudeksi markkinamäärittelytiedonannoksi. Julkaisussa käsitellään myös Norjan korkeimman oikeuden ns. Nettbil-yrityskauppa-asiassa antamaa ratkaisua sekä Tanskan viimeaikaista kilpailuoikeudellista kehitystä. - Uutiset
2.5.2024 12.25
Hevosten hyvinvointiasetus lausunnolleAsetuksella täydennetään vuoden alusta voimaan tullutta eläintenhyvinvointilakia hevosten hyvinvointia koskevien vaatimusten osalta. Lausuntoaika päättyy 12.6.2024. - Uutiset
2.5.2024 11.45
Hovioikeus korotti raiskauksesta nuorelle tuomitun 1 vuoden 11 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ehdottomaksi 2 vuoden 2 kuukauden rangaistukseksi - kuristaminen oli ollut voimakastaHO ei muuttanut KO:n tuomiota syyksilukemisen eikä vastaajan (s. 2002) asianomistajalle maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen (kärsimyksestä 5 500 euroa) osalta. HO katsoi, että vastaajan asianomistajaan kohdistama kuristaminen oli ollut voimakasta. HO otti rangaistuksen mittaamisessa kohtuullistamisperusteena huomioon vastaajan nuoren iän. HO tuomitsi vastaajan 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. HO hylkäsi syyttäjän vaatimuksen vastaajan määräämisestä vangittavaksi. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 11.10
Hovioikeuden päätös oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteen muuttamisesta ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta välitystuomion täytäntöönpanoa koskevassa asiassaA Oy oli esittänyt käräjäoikeudessa oikeudenkäyntikuluvaatimuksen ja perustanut sen OK 21 luvun 2 §:ään. Tällaisen perusteen ilmoittamisen osalta ei ollut kysymys OK 25 luvun 17 §:ssä tarkoitetusta oikeustosiseikasta. Näin ollen A Oy:llä oli oikeus oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa perusteena vedota OK 21 luvun 1 §:ään. Pääasian osalta ratkaistavana oli kysymys siitä, sovellettiinko asiassa OK 21 luvun 1 § vai 2 §:ää. Asiassa mainituilla perusteilla HO katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus asiassa määräytyi OK 21 luvun 1 §:n perusteella. Näin ollen B Oy oli asian hävitessään velvollinen korvaamaan A Oy:lle tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. (Vailla lainvoimaa 2.5.2025) - Uutiset
2.5.2024 10.56
Lainsäädännön arviointineuvosto: Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan noston yritysvaikutuksia täsmennettäväLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle arvonlisäverovelvollisuuden alarajan muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksesta ilmenee nykytilan ongelmat ja tarve lainmuutokselle. Ehdotuksen vaikutuksia tulisi monin paikoin täsmentää. - Uutiset
2.5.2024 10.23
Puremajälki nenässä - hovioikeus arvioi pysyvän kosmeettisen haitan korvaukseksi 3.000 euroaHO katsoi asiassa selostetun kirjallisen todistelun perusteella, että asianomistajalle oli aiheutunut vastaajan syyksi luetusta pahoinpitelystä nenään puremajäljestä jäänyt arpi, joka oli ympyrän muotoinen ja halkaisijaltaan noin kolme senttimetriä. HO katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että asianomistaja oli esittänyt riittävän selvityksen siitä, että hänelle oli aiheutunut arvesta pysyvä kosmeettisen haitta. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 10.00
Asianajaja Anne Björklund: Tiedonsaantia koskeva vaatimus markkinaoikeudessaMarkkinaoikeuden julkisia hankintoja koskevasta ratkaisukäytännöstä käy ilmi, että pääasian yhteydessä esitetään usein myös vaatimus tiedonsaannista. Säännönmukaisesti kyse on siitä, että valittaja vaatii markkinaoikeutta luovuttamaan sille voittaneen tarjoajan tarjouksessa liikesalaisuuksiksi nimettyjä tietoja tai asiakirjoja. Yhtä säännönmukaisesti markkinaoikeus hylkää vaatimuksen, ellei vaatimuksessa ole kyse tarjousten vertailussa käytetystä kokonaishinnasta. Markkinaoikeus on 13.3.2024 antanut päätöksen MAO:151/2024, jossa se hyväksyi valittajan tiedonsaantia koskevan vaatimuksen liittyen ulkopuolisen asiantuntijan hankintayksikölle laatimaan asiakirjaan. Päätös koskee valitusta hankintayksikön muutosilmoituksista, joilla hankintayksikkö ilmoitti jatkavansa eräiden palvelujen hankintaa aikaisemmalta sopimuskumppanilta. Sopimusmuutosilmoituksia edelsi hankintapäätös valittajan valinnasta uudeksi palveluntuottajaksi. - Uutiset
2.5.2024 8.53
Joka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, määrä edelleen kasvussaJoka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, selviää THL:n tuoreista tilastoista. Ilmoitusten määrä on kasvanut vuosittain, mutta vuonna 2023 kasvu oli poikkeuksellisen suurta. - Uutiset
2.5.2024 8.00
STM pyytää lausuntoja vakuutusmeklarien vastuuvakuutuksen vähimmäiseuromäärien tarkistamisestaSTM pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi vakuutusten tarjoamisesta annettua lakia ja vakuutusyhtiölakia. Vakuutusten tarjoamisesta annettuun lakiin ehdotetun muutoksen tarkoitus on päivittää laki vastaamaan muutettua vakuutusten tarjoamisesta annettua direktiiviä. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Lausunnot pyydetään toimittamaan 11.6.2024 mennessä. - Uutiset
30.4.2024 16.00
Neuvostolta lopullinen hyväksyntä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa koskevan suojelutoimenpiteen jatkamiselleNeuvosto on hyväksynyt asetuksen verkkovälitteisen lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjuntaa koskevan väliaikaisen toimenpiteen jatkamisesta. Väliaikaisen toimenpiteen voimassaoloa jatketaan 3. huhtikuuta 2026 saakka. Asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenmaissa. - Uutiset
30.4.2024 15.21
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Aleksanteri Kivimäen 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseenLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 30.4. Aleksanteri Kivimäen Vastaamo-asiassa 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä tietomurrosta, törkeän kiristyksen yrityksestä, 9.231 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, 20.745 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä. Käräjäoikeus ei siten hylännyt syyttäjien syytettä miltään osin. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 15.15
Huomattava osa yli 550 000 euron veloista rikosperusteisia - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi velkajärjestelyn (10 a §)Ottaen huomioon erityisesti painavien syiden arviointijärjestys ja keskinäinen painoarvo HO katsoi kokonaisarvion perusteella toisin kuin käräjäoikeus, että asiassa oli VJL 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä myöntää velkajärjestely esteestä huolimatta. - Uutiset
30.4.2024 14.40
Helsingin hallinto-oikeuden vuoden 2023 toimintakertomus on julkaistuHelsingin hallinto-oikeuden vuoden 2023 toimintakertomuksessa avataan menneen vuoden tapahtumia, toimintaa ja tunnuslukuja. - Uutiset
30.4.2024 14.00
Hallinto-oikeus kumosi ja poisti tilintarkastusyhteisölle annetun huomautuksenValittajan ei voitu katsoa menetelleen huolimattomasti tai tilintarkastuslain vastaisesti päävastuullisen tilintarkastajan toimien valvonnan osalta. Kun otettiin huomioon päätöksessä mainitut seikat, hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen ja poisti valittajalle annetun huomautuksen. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 13.29
Euroopan tietosuojaneuvoston toimintakertomus 2023: ihmisten digitaalisia oikeuksia turvaamassaEuroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut vuoden 2023 toimintakertomuksensa. Kertomuksessa annetaan katsaus neuvoston työhön ja keskeisimpiin saavutuksiin viime vuodelta. Lisäksi kertomuksessa esitellään EU-maiden tietosuojaviranomaisten välistä yhteistyötä ja kansallisia päätöksiä. - Uutiset
30.4.2024 13.00
Perheoikeudellisten sopimusten määrät vaihtelevat huomattavasti hyvinvointialueittainPerheoikeudellisten sopimusten määrissä on selviä alueellisia eroja. Perheoikeudellisiin sopimuksiin kuuluvat sopimukset lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta. - Uutiset
30.4.2024 12.26
Yleisen arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron korotukset lausuntokierrokselleYleistä arvonlisäverokantaa ja vakuutusmaksuverokantaa esitetään korotettavaksi 1,5 prosenttiyksiköllä. Muutokset on suunniteltu tulevan voimaan 1. syyskuuta 2024. - Uutiset
30.4.2024 11.55
Toukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- laki työntekijöiden lähettämisestä annetun lain muuttamisesta
- sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 6 §:n muuttamisesta
- laki väestön rekisteröinnistä Viron kanssa tehdystä sopimuksesta - Uutiset
30.4.2024 11.51
KHO: Ympäristötiedon julkisuusAsiakirjajulkisuus – Ympäristötieto – Tekopohjavesilaitos – Tarkkailuohjelma – Havaintoputkien ja kaivojen sijaintitiedot – Århusin yleissopimus – Ympäristötietodirektiivi – Tiedon aikaisempi julkisuus - Uutiset
30.4.2024 11.50
EUT: Yksityiselämä ja vakavien rikosten syyteharkintaTuomioistuimella, joka on toimivaltainen myöntämään luvan saada puhelutietoja sellaisen rikoksen tekijöiden tunnistamiseksi, jonka syyteharkintaa varten kansallisessa laissa säädetään tällaisesta tietojensaannista, on oltava valtuus evätä tietojensaanti tai rajoittaa sitä. - Uutiset
30.4.2024 11.40
Hovioikeus: Laajennettu lähestymiskielto voitiin määrätä myös alle 15-vuotiaalleAsiassa oli kysymys siitä, voidaanko alle 15-vuotias määrätä lähestymiskieltoon ja voidaanko kielto määrätä rikoksen tai sen uhan perusteella. Mikäli voidaan, oli asiassa arvioitava lähestymiskiellon määräämisen edellytykset ja tuleeko lähestymiskielto määrätä perusmuotoisena vai laajennettuna. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 11.30
EUT: Verkossa tapahtuvien oikeudenloukkausten torjunnasta vastaava kansallinen viranomainen voi saada IP-osoitteeseen perustuvia tunnistetietojaUnionin tuomioistuin täsmentää näiden tietojen säilyttämistä ja niiden saamista koskevia vaatimuksia. - Uutiset
30.4.2024 11.29
KHO: Poliisin harjoittamaa ajoterveyden valvontaa voitiin pitää sellaisena erittäin tärkeänä yleisenä etuna, jonka perusteella asianosaisjulkisuutta oli mahdollista rajoittaaAsiakirjajulkisuus – Asianosaisjulkisuus – Poliisille tehty ilmoitus ajoterveyden heikentymisestä – Asianosaisen tiedonsaantioikeus ilmoituksen tekijästä – Erittäin tärkeä yleinen etu - Uutiset
30.4.2024 11.20
Tasa-arvovaltuutettu: Raskaus- ja perhevapaasyrjintää koskevaa lainsäädäntöä täsmennettäväTasa-arvovaltuutettu toteaa maanantaina 29.4.2024 tasa-arvoministeri Sanni Grahn-Laasoselle luovuttamassaan vuosikertomuksessa, etteivät työnantajat eivätkä työntekijät tunne riittävän hyvin raskaussyrjinnän kieltävää lainsäädäntöä. - Uutiset
30.4.2024 11.00
Hallinto-oikeus: Sovittelutoimisto oli voinut sille jätetyn laajan harkintavallan perusteella katsoa, ettei edellytyksiä lähisuhdeväkivallan sovittelulle ollutAsiassa oli kysymys rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain esitöissä tarkoitettua lähisuhdeväkivaltaa sisältävästä rikoksesta, jonka sovitteluun tulee lähtökohtaisesti suhtautua pidättyvästi ja jonka sovittelemisesta olisi lähisuhdeväkivallan toistuessa pidättäydyttävä kokonaan. Sovittelutoimisto oli voinut lähisuhdeväkivallan toistuvuudesta sen tietoon tulleiden seikkojen sekä sille jätetyn laajan harkintavallan perusteella katsoa, ettei edellytyksiä sovittelulle ollut. Sovittelutoimiston päätöksen muuttamiselle ei näin ollen ollut perusteita. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 10.30
Apulaisoikeusasiamies: Puhelimen käytön rajoittaminen ja hoitajien käyttäytyminen laitoskuntoutuksessaAOA katsoi, että asiassa oli menetelty virheellisesti siltä osin, kun kantelija ei ollut saanut itse soittaa haluamallaan tavalla apua. - Uutiset
30.4.2024 10.10
EU:n uudet finanssipoliittiset säännöt tulivat voimaan 29. huhtikuuta 2024Jäsenmaat sitoutuvat julkisen talouden sopeutusvauhtiin, joka perustuu niiden velkakestävyyteen. Uudet finanssipoliittis-rakenteelliset suunnitelmat sisältävät myös uudistuksia ja investointeja. - Uutiset
30.4.2024 9.30
YTK: Ansiopäivärahan työssäoloehto muuttuu – tarvittavat työtunnit kannattaa kerätä pianSyyskuussa ansiopäivärahaan oikeuttavaan työssäoloehtoon on tulossa merkittäviä muutoksia. Työssäoloehdon pituus kaksinkertaistuu ja se muuttuu europerustaiseksi. Vaikka lakimuutoksen soveltaminen alkaa vasta syksyllä, voi se vaikuttaa jo nyt, YTK Työttömyyskassa muistuttaa. - Uutiset
30.4.2024 9.00
Ensimmäisten CESOP-ilmoitusten määräpäivä on 30.4.2024EU:n alueella maksupalveluntarjoajille tuli voimaan 1.1.2024 uusi tiedonantovelvollisuus, joka koskee rajat ylittäviä maksutapahtumia. Maksupalveluntarjoajia ovat esimerkiksi pankit ja luottolaitokset. Tiedonantovelvollisuudella pyritään vähentämään kansainvälisen verkkokaupan arvonlisäveropetoksia ja turvaamaan yritysten oikeudenmukainen kilpailu. - Uutiset
30.4.2024 8.40
Hovioikeus: Tietojensaantioikeuden antaminen isälle viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntarjoajilta kaikissa lasta koskevissa asioissa ei ollut lapsen edun mukaistaAsiassa oli kysymys siitä, voitiinko isälle vahvistaa tietojensaantioikeus tai rajoitettu tietojensaantioikeus tilanteessa, jossa äidin ja lapsen väestötietojärjestelmään kirjatut tiedot oli suojattu turvakiellolla. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 8.00
STM pyytää lausuntoja lasten ja nuorten terapiatakuustaSTM pyytää lausuntoja lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta. Esitetyn lainsäädännön tavoite on, että lapset ja nuoret saisivat mielenterveyden häiriöihin ja niiden ehkäisyyn apua nopeasti ja matalalla kynnyksellä. - Uutiset
29.4.2024 16.00
Hallinto-oikeus: Tilintarkastuslautakunta oli voinut antaa KHT-tilintarkastajalle varoituksenSeuraamusharkinnan osalta tilintarkastuslautakunta oli katsonut, että valittajan toiminnassa havaittujen puutteiden lukuisuuden ja niiden vakavuuden johdosta huomautus ei ollut riittävä seuraamus. Kun otettiin huomioon, että kyse oli ollut valittajan tilintarkastuslain vastaisesta menettelystä, joka oli koskenut olennaisia puutteita sekä itse tilintarkastustyössä että sen dokumentoinnissa, hallinto-oikeus katsoi, että huomatusta ei ollut pidettävä asiassa riittävänä seuraamuksena. Näin ollen tilintarkastuslautakunta oli voinut antaa valittajalle varoituksen. (Vailla lainvoimaa 29.4.2024) - Uutiset
29.4.2024 15.30
Hovioikeus: Kielitaidotonta ja turvapaikanhakijana maahan tullutta hyväksi käyttänyt työnantajan edustaja syyllistyi törkeän kiskonnan asemasta kiskonnantapaiseen työsyrjintään - rangaistusta alennettiin 4 kuukauteen vankeuttaHO:ssa oli kysymys siitä, oliko vastaaja syyllistynyt KO:n hänen syykseen lukemaan törkeään kiskontaan tai toissijaisesti kiskonnantapaiseen työsyrjintään. Jos vastaajan todettiin syyllistyneen rikokseen, kysymys oli myös rangaistuksesta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta. KO:n tuomiota muutettiin. (Vailla lainvoimaa 29.4.2024) - Uutiset
29.4.2024 14.35
Keskuskauppakamari: Isännöinnin eettiseltä neuvostolta ensimmäinen lausunto – suosittelee huomautuksen antamistaVuoden 2024 alussa perustettu Isännöinnin eettinen neuvosto antoi ensimmäisen lausuntonsa huhtikuussa. Neuvosto suositteli huomautuksen antamista isännöintiyritykselle. - Uutiset
29.4.2024 14.02
Uusi hallintasuunnitelma haitallisten vieraslajien torjumiseksi valmistuiUusi hallintasuunnitelma sisältää torjuntakeinot EU:n vieraslajiluettelon 22 uusimmalle haitalliselle vieraslajille. Suunnitelmalla pyritään myös estämään näiden vieraslajien leviäminen Suomeen tahattomasti esimerkiksi tuontitavaroiden ja ajoneuvojen mukana. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt uuden, järjestyksessään viidennen, hallintasuunnitelman haitallisten vieraslajien torjumiseksi. - Uutiset
29.4.2024 13.15
Prosessioikeusblogissa OTT, asianajaja Kai Kotiranta: KKO:2024:27 ja vakuustakavarikon sietämätön keveysPakkokeinolain 6 luvun 1 §:n (806/2011) mukaisesti rikoksesta epäillyn omaisuutta saadaan määrätä vakuustakavarikkoon sakon, rikokseen perustuvan vahingonkorvauksen tai hyvityksen tai valtiolle menetettäväksi tuomittavan rahamäärän maksamisen turvaamiseksi. Lainkohdan tarkoittamana edellytyksenä vakuustakavarikon määräämiselle on se, että omaisuus kuuluu henkilölle, jota on syytä epäillä rikoksesta tai joka voidaan rikoksen johdosta tuomita korvaamaan vahinko tai maksamaan hyvitystä tai menettämään valtiolle rahamäärä, ja on olemassa vaara, että epäilty pyrkii välttämään sakon, vahingonkorvauksen, hyvityksen tai rahamäärän maksamista kätkemällä tai hävittämällä omaisuuttaan, pakenemalla tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla. Vakuustakavarikkoon saadaan panna omaisuutta enintään se määrä, jonka voidaan olettaa vastaavan tuomittavaa sakkoa, vahingonkorvausta, hyvitystä tai menettämisseuraamusta. - Uutiset
29.4.2024 13.13
Energiavirasto: Uusi selvitys avaa näkymän energiaköyhyyden ehkäisemiseen SuomessaEnergiaköyhyyteen reagoiminen on EU:lle tärkeä osa oikeudenmukaisen vihreän siirtymän toteuttamista, jossa ilmastotoimien, kuten energiapoliittisten päätösten toteuttaminen, ei saa kohdella eri ihmisryhmiä epäoikeudenmukaisesti. Energiaköyhyydellä tarkoitetaan kyvyttömyyttä suoriutua välttämättömistä lämmitys- ja sähkökustannuksista, ja sen juurisyinä pidetään pienituloisuutta, energiamenojen kohtuuttoman suurta osuutta kotitalouden menoista, sekä rakennusten ja laitteiden huonoa energiatehokkuutta. - Uutiset
29.4.2024 12.15
VM: Digitaalisen identiteetin lompakko tulee vuonna 2026Valtiovarainministeriö on asettanut hankkeen ohjaamaan kansallisen digitaalisen identiteetin lompakon toteuttamista. Teknisestä toteutuksesta vastaa Digi- ja väestötietovirasto. EU:n parlamentti ja neuvosto hyväksyivät aiemmin keväällä 2024 uudistetun eIDAS-asetuksen, jossa säädetään henkilöiden tunnistamisesta valtioiden rajat ylittävässä asioinnissa sekä sähköisen asioinnin luottamuspalveluista. Jatkossa asetuksessa säädettäisiin myös euroopppalaisen digitaalisen identiteetin lompakoista. Uudistettu eIDAS-asetus tulee voimaan toukokuun aikana ja sitä koskevat tekniset täytäntöönpanosäädökset annetaan seuraavien kuuden kuukauden kuluessa. - Uutiset
29.4.2024 11.55
Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori OTT, VTK Seppo Koskinen: Perustuslakivaliokunta ja Orpon hallituksen ohjelman toteuttaminenKun perustuslakivaliokuntaa kuvataan (PeV), on tavanomaista todeta, että se on ainoa eduskunnan valiokunnista, jossa ei äänestetä eikä ainakaan puoluelinjojen mukaan. Tämä on tehnyt PeV:sta voimakkaan ja arvovaltaisen valiokunnan. Käytännössä PeV on ollut opposition vahvin turva enemmistöhallitusten parlamentaarista valtaa vastaan. PeV on ymmärretty demokratian ja oikeusvaltion viimeiseksi lukoksi. PeV:n toimivallan puoluepolitisoiminen toimii siksi demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion arvoja vastaan. Orpon hallituskauden aikana on perustuslakivaliokunnassa äänestetty yhteensä neljästä mietinnöstä yhden (2/2023 vp) osalta. Yhteensä 31 lausunnosta on äänestetty kolmen lausunnon (9/2024 vp, 16/2023 vp ja 15/2023 vp) osalta. Kaikki erimieliset lausunnot koskivat Orpon hallituksen esittämiä työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksia. Äänestykset noudattivat linjaa hallitus/oppositio. - Uutiset
29.4.2024 11.33
Hovioikeus: Pienrakennusurakan asennusvirheet – kysymys myös prekluusiosta ja väittämistaakastaTuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että urakoitsija X Oy oli velvollinen korvaamaan Y Oy:lle pienrakennusurakan asennusvirheistä aiheutuneena vahinkona yhteensä 45.616,37 euroa. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin X oli velvoitettu suorittamaan Y:lle viivästyssakkona yhteensä 3.960 euroa. Käräjäoikeus oli lainvoimaisesti hyväksynyt X:n kannevaatimukset yhteensä 33.593,20 euron urakkasaatavien osalta. Y:n kuittausvaatimus huomioon ottaen X:n urakkasaatavat kuitattiin Y:n vahingonkorvausta ja viivästyssakkoa koskevista saatavista siten, että X velvoitettiin suorittamaan Y:lle yhteensä 15.983,17 euroa. (Vailla lainvoimaa 29.4.2024) - Uutiset
29.4.2024 11.00
Hovioikeus: Vapaapalokunnan nuoriso-osaston johtaja ja kouluttaja syyllistyi seksuaaliseen hyväksikäyttöön - 5 kk:n ehdollinen vankeus oli oikeudenmukainen seuraamusViestittelyn alkaessa asianomistaja oli ollut 15-vuotias ja vastaaja 36-vuotias. Riidanalaista asiassa oli, mikä oli ollut asianosaisten tapaamisen tarkoitus ja oliko vastaajan ilmeisenä tarkoituksena ollut saada asianomistaja ryhtymään yön aikana myös muihin seksuaalisiin tekoihin sohvalla tapahtuneen suutelun ja halailun lisäksi. KO:n hylättyä syytteen RL 20 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohtaa koskevilta osin HO:ssa oli oikeudellisesti kysymys siitä, täyttikö vastaajan menettely tapauksen olosuhteissa RL 20 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Mikäli rikos luettiin vastaajan syyksi, oli asiassa kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 29.4.2024) - Uutiset
29.4.2024 10.30
Tutkimus: Liikennehankkeet voivat edistää työllistymistä ja parantaa kohtaantoa - myös matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin tutkittiinSuunniteltu Länsiradan nopea junayhteys lisäisi pendelöintiä arviolta noin 1300 henkilöllä, mikä kasvattaisi palkkasummaa yhteensä noin 11 miljoonalla eurolla ja arvonlisää noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa, selviää tuoreesta Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös ansiotuloverotuksen matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin. Nykisin sovelletun tilkkutäkkimäisen matkakuluvähennyksen sijaan tutkijat ehdottavat siirtymistä yksinkertaisempaan kilometripohjaiseen malliin, joka keventäisi hallinnollista taakka ja vähentäisi väärinkäytösten mahdollisuutta. Ehdotettu kilometripohjainen matkakuluvähennys myös kannustaisi ottamaan vastaan työtä kauempaa ja suosimaan etätöitä. - Uutiset
29.4.2024 10.00
Päivitetty ohje: Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminenOhjeen lukua 5.5.1 on päivitetty päätöksen KHO 2024:9 vuoksi. Samassa yhteydessä ohjeeseen on tehty myös muita pieniä täsmennyksiä. - Uutiset
29.4.2024 9.28
KHO: Sijoitusyhtiötä ei ollut pidettävä sellaisena yrityksenä, jonka osakkeita koskeviin suunniteltuihin lahjoituksiin olisi voitu soveltaa sukupolvenvaihdoshuojennuksia koskevia säännöksiäAsiassa oli kysymys sukupolvenvaihdokseen liittyvästä lahjaveron huojennuksesta. PVL 55 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lahjaverosta jätetään verovelvollisen pyynnöstä osa maksuunpanematta, jos veronalaiseen lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä. Asiassa oli ratkaistavana, oliko arvopaperikauppaa ja sijoitustoimintaa harjoittavaa X Oy:tä pidettävä mainitussa säännöksessä tarkoitettuna yrityksenä. HAO:n päätös kumottiin ja Verohallinnon antama ennakkoratkaisu saatettiin voimaan. - Uutiset
29.4.2024 9.00
Puutteet koneen suojauksessa johtivat työtapaturmaan – sakkorangaistukset sekä toimitusjohtajalle ja tuotannon työnjohtajalle että yhtiölleTyösuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on työvälineasetuksen mukaan järjestelmällisesti selvitettävä ja arvioitava työvälineen turvallisuus. Jos työvälineen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa, työnantajan on ryhdyttävä vaaran tai haitan poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi. Myös muut tunnistetut vaara- ja haittatekijät tulee poistaa tai, jos tämä ei ole mahdollista, korvata vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla. Lisäksi työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan tulee oma-aloitteisesti ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin työturvallisuudessa havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. - Uutiset
29.4.2024 8.30
Tasa-arvovaltuutettu: Raskaussyrjintä määräaikaisen työsuhteen jatkamisessaYhteydenottaja A pyysi tasa-arvovaltuutettua selvittämään, oliko häntä syrjitty tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla, kun hänen määräaikaista työsuhdettaan ei jatkettu hänen tultuaan raskaaksi. A oli työskennellyt julkisella työnantajalla varhaiskasvatuksen tehtävässä useissa määräaikaisissa työsuhteissa marraskuusta 2021 lähtien. Viimeisin yhtäjaksoinen sijaisuus oli solmittu elokuusta 2022 heinäkuuhun 2023, minkä jälkeen työsuhdetta ei enää jatkettu. A jäi raskausvapaalle syyskuussa 2023. Hänellä ei ollut varhaiskasvatuslain mukaista pätevyyttä, mutta hän suoritti työnantajan suosituksesta opintoja oppisopimuksella viimeisimmän sijaisuutensa aikana. - Uutiset
29.4.2024 8.00
Tenon päivitetty kalastussääntö voimaan toukokuun alussaTasavallan presidentti vahvisti perjantaina 26.4. Tenon kalastussäännön 2024–2030 ja sen voimaansaattamislain. Päivitetty kalastussääntö tulee voimaan 1. toukokuuta 2024. - Uutiset
29.4.2024 7.45
Hallinto-oikeus: ELY-keskukselta ei tullut periä oikeudenkäyntimaksuaTapauksen olosuhteissa ELY-keskuksen oli katsottava hoitaneen tuomioistuinmaksulain 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla laissa säädettyä valvontatehtävää, eikä siltä tullut periä oikeudenkäyntimaksua. - Uutiset
26.4.2024 15.39
Tulokset kuudesta verotusta käsittelevästä selvityksestä on julkaistuValtiovarainministeriö on julkaissut henkilöiden tuloverotukseen liittyviä selvityksiä. Selvitykset käsittelevät oman asunnon myyntivoiton verovapauden ehtoja lyhytaikaisessa vuokrauksessa, sotilasvarusteiden verovähennysoikeuden mahdollisuuksia, veronumeromenettelyn laajentamista matkailu- ja ravintola-alalle, omaishoidon palkkion verokohtelua, iäkkään vanhemman seurapalvelun mahdollista verovapautta henkilöstöetuna sekä ulkomailta Suomeen saapuvien työntekijöiden etuuksien verotusta. - Uutiset
26.4.2024 15.15
Uusi ohje: Verovalitusmenettelyä koskeva ohjeOhjeessa käsitellään verovalituksiin liittyviä menettelykysymyksiä siltä osin kuin niillä on vaikutuksia hallintotuomioistuimien, Verohallinnon ja muutoksenhakijoiden menettelyihin sekä näiden väliseen asiakirjaliikenteeseen. - Uutiset
26.4.2024 14.46
Raportti Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella annetuista työrikostuomioistaRaporttiin on kerätty tiedot sellaisista ESAVI:n alueella vuonna 2023 annetuista työrikostuomioista, joiden käsittelyssä työsuojeluviranomainen on ollut kuultavana. On mahdollista, että työsuojeluviranomaista ei ole kuultu kaikissa tapauksissa, joissa se olisi voinut käyttää puhevaltaa. Tällaisista tuomioista raportissa ei ole tietoja. Raportissa on tarkasteltu sekä käräjäoikeuksien että hovioikeuksien tuomioita. Korkeimman oikeuden tuomioita alueen jutuista ei ole tullut vuonna 2023. - Uutiset
26.4.2024 14.10
Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen käräjätuomarille: Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneesta rikoksestaApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuden käräjätuomarille rangaistustuomioiden tarkastustoiminnassa havaitun virheen vuoksi. Käräjätuomari oli tuominnut vastaajan rangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta teosta. - Uutiset
26.4.2024 13.45
Hallinto-oikeus: Osakeyhtiön ei ollut suoritettava arvonlisäveroa laskuttamistaan terveyden- ja sairaanhoitopalveluistaArvonlisävero – Poikkeukset myynnin verollisuudesta – Terveyden- ja sairaanhoitopalvelu – Laskutuspalvelu – Terveydenhuollon ammattihenkilö
Asiassa oli ratkaistavana, oliko laskutuspalvelua tarjoavan A Oy:n myynti arvonlisäverotonta arvonlisäverolain 34 ja 35 §:n perusteella, kun se laskutti ensihoitajien suorittamasta työstä sairaankuljetuspalveluita tarjoavaa B Oy:tä. - Uutiset
26.4.2024 13.11
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja lyhytvuokraukseen liittyen asumisen ja majoittumisen määritelmistä sekä asuin-, majoitus- ja työtila-asetuksesta 6. kesäkuuta 2024 saakkaYmpäristöministeriö pyytää lausuntoja ehdotuksesta lisätä rakentamislakiin uusi 40 a pykälä, jossa säädettäisiin asumisen ja majoittumisen määritelmistä. Ministeriö pyytää lausuntoja myös rakentamislain nojalla annettavasta asuin-, majoitus- ja työtila-asetuksesta. Lausuntoja pyydetään 6. kesäkuuta 2024 mennessä. - Uutiset
26.4.2024 12.33
Verohallinnon päivitetty ohje DAC2-direktiiviin liittyen: CRS – lista osallistuvista valtioistaVerohallinto on antanut ohjeen ns. DAC2-direktiivin voimaanpanolain sekä verotusmenettelylain 17 b, c ja d §:n soveltamiseksi (diaari A236/200/2017). Luettelo on päivitetty 25.4.2024. - Uutiset
26.4.2024 12.21
Yhteysviranomaiselta lausunto OL1- ja OL2-laitosyksiköiden käyttöiän jatkamista ja lämpötehon korottamista koskevasta YVA-ohjelmastaTyö- ja elinkeinoministeriö antoi 25.4.2024 yhteysviranomaisen lausunnon Teollisuuden Voima Oyj:n Olkiluodon OL1- ja OL2-laitosyksiköiden käyttöiän jatkamista ja lämpötehon korotusta koskevasta YVA-ohjelmasta. TVO toimitti 5.1.2024 ministeriöön ohjelman, joka käynnisti hanketta koskevan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn. - Uutiset
26.4.2024 12.07
Avi: Työtekijä putosi telineiltä – sakot työnjohtajalleLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ikkunoiden ja kattojen asennuksiin erikoistuneen yrityksen työnjohtajan kymmenen päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.4.2024. - Uutiset
26.4.2024 11.23
KHO kumosi hallinto-oikeuden ja konkurssiasiamiehen päätökset: Konkurssiasiamiehen toimiston virkamiehen ja B Oy:n konkurssipesän julkisselvittäjän välisiä sähköpostiviestejä koskevaa tietopyyntöä ei voitu hylätä julkisuuslain 5.4 §:n perusteellaAsiakirjajulkisuus – Julkisuuslain soveltaminen – Konkurssiasiamies – Julkisselvittäjä – Viranomaisen lukuun toimiva yksityinen – Konkurssiasiamiehen ja konkurssipesän julkisselvittäjän välinen sähköpostiviestintä - Uutiset
26.4.2024 10.55
MMM: Uusia keinoja koirien pentutehtailuun puuttumiseen tulossa myös EU-tasollaKoirarekisteri on tärkeä keino puuttua pentutehtailuun. Sen avulla edistetään eläinten hyvinvointia ja helpotetaan lemmikkieläinten turvallista hankkimista, maa- ja metsätalousministeriö muistuttaa. Tavoitteena on puuttua pentutehtailuun EU:n laajuisesti. - Uutiset
26.4.2024 10.10
Euroopan parlamentti hyväksyi rahanpesun torjuntaa koskevan lakipaketin Myös neuvoston on vielä hyväksyttävät lait, joista on päästy alustavaan sopuun. Sen jälkeen ne voidaan julkaista EU:n virallisessa lehdessä, minkä jälkeen ne tulevat voimaan.
Uudet säännöt ja uusi viranomainen auttavat EU:ta puuttumaan laittomiin rahavirtoihin.
- Viranomaiset, toimittajat ja järjestöt saavat pääsyn omistusrekistereihin
- Käteismaksuille 10 000 euron katto
- Ammattijalkapalloseuroille huolellisuusvelvoite maksutapahtumien yhteydessä
- Uusi EU-viranomainen valvomaan riskialttiimpia toimijoita. - Uutiset
26.4.2024 9.45
Apulaisoikeusasiamies oikeusministeriölle: Asiamieheltä vankilaan saapuneiden asiakirjojen tarkastamista koskevia säännöksiä olisi tarpeen selventää - Uutiset
26.4.2024 9.16
KHO: Sähkösavukkeiden erikoisliikkeissä myytävien tuotteiden tupakkaveroValmisteverotus – Tupakkavero – Veronalaisuus – Sähkösavukeneste – Höyrystettäväksi tarkoitettu nikotiiniton neste – Aromitiiviste – Pohjaneste – Elintarvikevalmiste – Myyntipaikka
Asiassa oli ratkaistavana, olivatko yhtiön ennakkoratkaisuhakemuksessa yksilöidyt aromitiivisteet ja propyleeniglykoli- ja kasvisglyseriinivalmisteet tupakkaverolain soveltamisalaan kuuluvia höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia sähkösavukenesteitä. - Uutiset
26.4.2024 8.42
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Kuljetusalan yritys sai 10.000 euron uhkasakon työnantajan velvollisuuksien laiminlyönneistäItä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, jossa pohjoiskarjalainen kuljetusalan yritys vaati työsuojeluviranomaisen eli Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen sille tuomitseman uhkasakon määrän kohtuullistamista. Uhkasakko liittyi työnteon keskeisistä ehdoista työntekijöille annettavan kirjallisen selvityksen ja palkkalaskelman antamista sekä työaikakirjanpidon pitämistä koskeviin laiminlyönteihin. Hallinto-oikeus antoi päätöksensä 16.4.2024. - Uutiset
26.4.2024 8.08
Hallinto-oikeus: Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen keskinäisessä vakuutusyhtiössäTuloverotusta koskeva ennakkoratkaisu – Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen – Keskinäinen vakuutusyhtiö – Vakuutuksenottajien merkitys tappioiden vähentämiseen – Takuuosuus – Takuuosuuden omistajanvaihdos - Uutiset
25.4.2024 15.47
Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 – OM: Oikeudenhoidon toimintakyvystä huolehditaan; ALV:n nosto tulee voimaan 1.9.2024Julkisen talouden suunnitelma kattaa valtion, hyvinvointialueet, kunnat sekä lakisääteiset työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvarahastot. Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta torstaina 25. huhtikuuta. Suunnitelman tarkoituksena on tukea päätöksentekoa julkisesta taloudesta ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Julkisen talouden suunnitelma ja sen sisältämä vakausohjelma on laadittu EU- ja kotimaisen finanssipoliittisen lainsäädännön mukaisesti. - Uutiset
25.4.2024 15.03
Lausuntopyyntö 6. heinäkuuta 2024 saakka: Tulorekisterin tietosuojasääntelyä tehostetaanLainmuutokset saattaisivat tulorekisterinpitäjän vastuut vastaamaan tarkemmin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi. - Uutiset
25.4.2024 14.41
Ympäristönsuojelulain ja jätelain muutos lausunnoílle 6. kesäkuuta 2024 saakka – sujuvoittaa eläinsuojien biokaasulaitosten sääntelyä ja kieltää lumen kaatamisen mereenHallituksen esityksellä ympäristönsuojelulain ja jätelain 118 §:n muuttamisesta halutaan kieltää lumen kaataminen mereen sekä selventää kieltoa upottaa ja hylätä jätettä tai muuta ainetta mereen. Esityksellä pyritään myös keventämään eläinsuojien yhteyteen perustettavien biokaasulaitosten sääntelyä ja poistamaan veden elektrolyysillä tuotetun vedyn tuotannon luvanvaraisuus vetyä korkeintaan 50 tonnia vuorokaudessa tuottavilta laitoksilta. Lisäksi muutettaisiin ympäristönsuojelulain säännöksiä siitä, millä kriteereillä jätteen kaasutukseen ja pyrolyysiin ei sovelleta jätteenpolttolainsäädäntöä. Liikenne- ja viestintäministeriö puolestaan pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi merenkulun ympäristönsuojelulain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta sekä Hongkongin yleissopimuksesta ja MARPOL-yleissopimuksen ja Lontoon pöytäkirjan muutoksista. - Uutiset
25.4.2024 14.14
Rokotuksia saavat jatkossa antaa useammat terveydenhuollon ammattilaisetAsetusmuutosten myötä rokotuksia saavat jatkossa antaa hammaslääkärit, proviisorit, farmaseutit, lähihoitajat, laboratoriohoitajat sekä perushoitajat. Tavoitteena on nopeuttaa erityisesti kausirokotteiden antamista sekä lieventää terveydenhuollon henkilöstöpulaa. Asetusmuutokset tulevat voimaan 1. toukokuuta 2024. - Uutiset
25.4.2024 13.52
Valtioneuvoston periaatepäätös nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksiHallitus hyväksyi 25.4.2024 periaatepäätöksen poikkihallinnollisesta toimenpideohjelmasta, jolla ehkäistään ja torjutaan nuoriso- ja jengirikollisuutta. Ohjelma sisältää toimia nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi, rikoskierteen katkaisemiseksi, rikosten selvittämiseksi, rikosvastuun toteuttamiseksi ja rangaistusten kiristämiseksi. Toimenpiteitä on yhteensä 43. - Uutiset
25.4.2024 13.17
THL: Uudet suositukset pyrkivät vahvistamaan lasten ja nuorten väkivaltaa koskevan tiedon laatua ja kattavuuttaVäkivallattoman lapsuuden edistäminen edellyttää kattavaa ja laadukasta tietopohjaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta väkivallasta. Tiedon keräämisen haasteena on tällä hetkellä se, että vain pieni osa lasten ja nuorten kokemasta ja tekemästä väkivallasta tulee viranomaisten tietoon. Lisäksi tällä hetkellä väkivaltatietoa löytyy epätasaisesti eri lapsiryhmistä. Tiedon puutteet liittyvät erityisesti tiettyihin lapsiryhmiin, kuten maahanmuuttajataustaisiin lapsiin, vammaisiin lapsiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. - Uutiset
25.4.2024 12.35
Oikeusasiamies: Putkakuolemien seurannan ja tilastoinnin tilanne ei ole hyväksyttäväKun on ilmeistä, että putkalain kokonaisuudistus ei lähivuosina etene, niin tulisi arvioida mahdollisuuksia kehittää poliisin ohjeistusta siten, että se parantaisi säilytysturvallisuutta. Eduskunnan oikeusasiamies pyysi Poliisihallitusta ilmoittamaan toimenpiteistään 31.12.2024 mennessä. - Uutiset
25.4.2024 12.07
Euroopan parlamentti hyväksyi EU-säännöt naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisestaUudet säännöt tulevat voimaan kahdenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun ne on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Jäsenvaltioilla on kolme vuotta aikaa panna ne täytäntöön.
- Toimia, joilla estetään raiskauksia ja tiedotetaan suostumuksen merkityksestä
- Pakkoavioliitto ja naisten sukuelinten silpominen katsotaan rikoksiksi
- Yksityisten tietojen luovuttaminen verkossa ilman suostumusta sekä verkkopaljastelu kielletään
- Uhreille tarjotaan erityistä apua. - Uutiset
25.4.2024 11.49
Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen käräjätuomarille: Vastaajan tuomitseminen tekohetkellä säädettyä ankarampaan rangaistukseenApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen Oulun käräjäoikeuden käräjätuomarille, joka oli tuominnut ehdollisen vankeuden ohessa ankaramman yhdyskuntapalvelurangaistuksen kuin rikoksen tekohetkellä oli säädetty. - Uutiset
25.4.2024 11.35
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen: Konkurssipesän pesänhoitajan riitautuksia ei olisi tullut jättää tutkimattaKorkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2019:3 ilmenee, että ehdoton määräpäivä pesänhoitajan tekemille jakoluetteloehdotukseen sisältymättömille riitautuksille on se päivä, jolloin pesänhoitajan on konkurssilain nojalla viimeistään toimitettava jakoluettelon tuomioistuimelle. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa pesänhoitaja oli kuitenkin riitauttanut saatavat jo jakoluetteloehdotuksessa. Näin ollen käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää pesänhoitajan riitautuksia tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 24.4.2024) - Uutiset
25.4.2024 11.25
Päivitetty ohje: Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessaVerohallinnon ohjeeseen on tehty seuraavat päivitykset:
- Lukuun 2.2 on täsmennetty, milloin työnantaja voi kustantaa aterian verovapaasti palkansaajan varsinaisella työpaikalla.
- Lukuun 5.3.2 on lisätty esimerkki 36.
- Lukuun 8.2.5 on lisätty ohjausta muun työnantajan kuin käyttöetuauton antaneen työnantajan lukuun tehdystä työmatkasta
- Lukuun 8.6 on täsmennetty kohdennetun maksuvälineen vaikutuksesta ateriakorvauksen verovapauteen.
- Lukuun 10.7 on lisätty esimerkki etätyöstä.
Lisäksi ohjeeseen on tehty teknisluonteisia päivityksiä. - Uutiset
25.4.2024 11.17
Täydennetty ohje: Peitelty osinkoVerohallinnon ohjetta on täydennetty tulorekisteriä koskevan ilmoitusvelvollisuuden osalta. - Uutiset
25.4.2024 10.43
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen konkurssiasiassa menettelyvirheen vuoksiKäräjäoikeuden menettelyvirheen vuoksi asian käsittely oli jäänyt puutteelliseksi ja sitä on jatkettava käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden tulee varata X Oy:lle tilaisuus antaa lausuma konkurssihakemuksesta sen asettamassa uudessa määräajassa. (Vailla lainvoimaa 25.4.2024) - Uutiset
25.4.2024 10.09
OTM Max Malvikon väitös: Täyden korvauksen periaate immateriaalioikeudellisessa vahingonkorvauksessaTutkimuksen aiheena on täyden korvauksen periaate immateriaalioikeudellisessa vahingonkorvauksessa. Täyden korvauksen periaatteen mukaan vahingonkorvauksen tarkoituksena on saattaa oikeudenhaltija siihen asemaan, jossa hän olisi ollut, jos loukkausta ei olisi lainkaan tapahtunut. Kyse on loukkauksen aiheuttaman tosiasiallisen vahingon määrän arvioimisesta. Immateriaalioikeudellinen vahingonkorvaus perustuu TRIPS-sopimukseen, IPRED-direktiiviin ja kansalliseen lainsäädäntöön. - Uutiset
25.4.2024 9.43
Rikkomispäätökset: Komissiolta Suomelle kehotus noudattaa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevia rajatylittäviä oikeudellisia menettelyjäEuroopan komissio on julkaissut rikkomusmenettelyjä koskevan huhtikuun koosteen, joka sisältää komission oikeudelliset toimenpiteet niitä EU:n jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole noudattaneet EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Komissio on päättänyt lähettää Suomelle perustellun lausunnon, koska Suomi ei ole noudattanut eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä annettua puitepäätöstä. - Uutiset
25.4.2024 9.12
KHO: Metsästyksen rajoitukset eivät muodostuneet lainvastaisiksi myöskään saamelaisten kulttuuriperintöön kuuluvan metsästyksen osaltaMetsästys – Metsästyksen rajoittaminen alueella liikkuvien turvallisuuden vuoksi – Saamelainen alkuperäiskansa – Oikeus omaan kulttuuriin – Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset – Välttämättömyys – Oikeasuhtaisuus - Uutiset
25.4.2024 8.32
Traficomin Kyberturvallisuuskeskus: Miksi tietoturvapoikkeaman selvittäminen on tärkeää ja miksi asiasta kannattaa ilmoittaa viranomaiselle?Tietoturvapoikkeama voi osua suoraan tai välillisesti mihin tahansa organisaatioon. Vaikka tietoturvaan olisi panostettu, järjestelmät olisivat päivitysten osalta ajan tasalla ja prosessit kunnossa, voi poikkeama silti päästä yllättämään. Kyberturvallisuuskeskuksen tiedotteessa kerrotaan, miksi organisaation CISO:n (Chief Information Security Officer eli tietoturvajohtaja) on hyvä pitää huolta siitä, että poikkeaman syy selvitetään ja miksi asiasta on hyvä ilmoittaa myös viranomaiselle. - Uutiset
25.4.2024 7.52
Ympäristöministeriö asetti työryhmän ampumaratameluasetuksen uudistamiseksiYmpäristöministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan kiväärikaliiperisten aseiden melutason sääntelyn uudistamista. Työryhmän tehtävänä on arvioida tarvittavaa sääntelyä, valmistella aseiden melutasolle tunnusarvot sekä laatia vaikutusarvioinnit ja ehdotukset uusista säädöksistä. Työryhmän toimikausi on 30.4.–30.12.2024. - Uutiset
24.4.2024 15.38
Euroopan parlamentti hyväksyi uudelleen neuvotellun yritysvastuudirektiivin: Uusia sääntöjä ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista Neuvoston on vielä hyväksyttävä direktiivi virallisesti. Sen jälkeen se allekirjoitetaan ja julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Direktiivi tulee voimaan 20 päivää myöhemmin. Jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa saattaa uudet säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöään.
- Säännöt koskevat EU:n ja sen ulkopuolisia yrityksiä, joilla on 450 miljoonan euron liikevaihto Euroopassa
- Yritysten täytyy luoda Pariisin sopimuksen mukainen siirtymäsuunnitelma
- Yritykset ovat vastuussa vahingoista ja niille voidaan määrätä sakko sääntöjen noudattamatta jättämisestä. - Uutiset
24.4.2024 15.08
Euroopan parlamentti hyväksyi uuden pakkausasetuksen – muun muassa Suomen elintarviketeollisuus ja panimoala pettyivätNeuvoston on vielä hyväksyttävä asetus virallisesti.
- Pakkausten koko elinkaaren huomioiva kehys
- Vähemmän pakkauksia, vähemmän jätettä, rajoituksia tietyille pakkausmuodoille
- Tietyt kertakäyttöiset muovipakkaukset kielletään 1. tammikuuta 2030 lähtien
- Jokainen eurooppalainen tuottaa vuosittain lähes 190 kiloa pakkausjätettä. - Uutiset
24.4.2024 14.44
Maahanmuuttovirasto ohjeistaa oleskeluluvalla Suomessa asuvia ja luvanhakijoita: Aiotko matkustaa Suomesta ulkomaille kesän aikana?Maahanmuuttovirasto saa tähän aikaan vuodesta paljon kysymyksiä ulkomaille matkustamisesta.