Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- vammantuottamu*
- Uutiset
9.1.2015 15.01
Suojalaitteen puuttuminen tuli kalliiksi - yhteisösakko ja korvauksia työturvallisuusrikoksestaEtelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on 8.1.2015 tuominnut leipomotoimintaa harjoittavan yhtiön työturvallisuusrikoksesta 8 000 euron määräiseen yhteisösakkoon sekä maksamaan korvauksia työtapaturmaan joutuneelle työntekijälleen lähes 40 000 euroa. Yhtiön Kauhavan toimipisteen paikallisjohtaja tuomittiin 25 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. (Vailla lainvoimaa 9.1.2015) - Uutiset
16.12.2014 16.53
Pitkäteräisestä puukosta kylkeen - hovioikeus alensi nuorena henkilönä tapon yrityksestä tuomitun 2 vuoden 4 kuukauden ehdottoman rangaistuksen kahteen vuoteen ehdollista + yhdyskuntapalvelua 90 tuntiaAsiassa oli selvitetty, että vastaaja oli syytteessä kerrotussa tilanteessa iskenyt vastapuolta veitsellä, jonka terän pituus oli noin 20 senttimetriä, kerran vasempaan kylkeen syytteen teonkuvauksessa ilmenevin seurauksin. HO hyväksyi KO:n arvion todennäköisyystahallisuuden täyttymisestä ja näin ollen teon katsomisen tapon yritykseksi. KO:n tuomitsemaa 2 vuoden 4 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta tuli kuitenkin lieventää (alle 18-v), minkä lisäksi rangaistuksen mittaamisessa voitiin ottaa huomioon jossain määrin poikkeukselliset olosuhteet, kun ennen vastaajan veitsellä lyöntiä vastapuoli ja kaksi muuta henkilöä olivat lähestyneet vastaajaa aikein käydä häneen käsiksi ja ainakin yhden henkilön käytyä hänen kimppuunsa pahoinpitelytarkoituksessa. (Vailla lainvoimaa 16.12.2014) - Uutiset
5.12.2014 14.41
Liukas piha toi terminaalipäällikölle sakot työturvallisuusrikoksestaPirkanmaan KO tuomitsi kuljetus- ja logistiikkapalveluyrityksen terminaalipäällikön 15 päiväsakon sakkoihin työturvallisuusrikoksesta tapauksessa, jossa autonkuljettaja oli kaatunut terminaalin liukkaalla piha-alueella vammautuen. (Vailla lainvoimaa 5.12.2014) - Uutiset
13.10.2014 11.55
Järjestyksenvalvoja tuomittiin ravintolan edustalla tapahtuneesta naisen kuristamisesta - naisen maahan vieminen tapahtui kuitenkin vielä hätävarjelussaNoin 23 vuotta järjestyksenvalvojana toiminut X, jonka katsottiin tehneen ruumiillista väkivaltaa ravintolasta poistetulle naiselle menemällä tämän päälle tarttuen kuristusotteella tämän kaulasta kiinni ja kuristaen kaulaa, johon oli aiheutunut pieniä nirhaumajälkiä ja aristusta, tuomittiin pahoinpitelystä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen. Vahingot, joiden väitettiin syntyneen naisen maahan viemisessä ennen kuristamista, eivät sen sijaan olleet X:n vastuulla, kun hänen menettelyynsä oli naisen taholta uhanneen potkun johdosta ollut oikeuttamisperuste. Naisella oli oikeus saada korvauksena kivusta, särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 200 euroa. (Vailla lainvoimaa 13.10.2014) - Uutiset
14.3.2014 9.11
Asunto-osakeyhtiön puheenjohtajalle sakot työturvallisuusrikoksesta ja yhtiölle menettämisseuraamus työturvallisuussuunnittelun laiminlyönnistäNojatikkailta pudonneen työntekijän onnettomuus AsOy:n työmaalla, jolle ei ollut nimetty päätoteuttajaa ja kun tarvittavat työturvallisuussuunnitelmat puuttuivat, johti AsOy:n hallituksen puheenjohtajan tuomitsemiseen kymmenen päiväsakon sakkorangaistuksen työturvallisuusrikoksesta. AsOy tuomittiin menettämään 1 000 euroa rikoksen tuottamana lainvastaisena hyötynä. (Lainvoimainen) - Uutiset
19.2.2014 6.18
UPM-Kymmene Oyj:n yhteisösakkoa korotettiin hovioikeudessaVaasan hovioikeus on korottanut Keski-Suomen käräjäoikeuden elokuussa 2012 UPM-Kymmene Oyj:n maksettavaksi työturvallisuusjutussa tuomitsemaa 50 000 euron suuruista yhteisösakkoa 75 000 euroon perustellen päätöstään muun muassa UPM:n varallisuusasemalla. - Uutiset
12.2.2014 11.51
Prof. Seppo Koskinen: Puuttumisvelvollisuus työnantajan edustajan epäasialliseen käyttäytymiseenRunsasta julkisuutta saaneessa Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoa koskeneessa ns. kiusaamisasiassa oli esillä myös monia työnantajan edustajan ja yhteisön vastuuta koskevia oikeuskysymyksiä. Esillä olivat muun muassa liiton lakisääteisten elinten tiettyjen jäsenten puuttumisvelvollisuus asiaan sekä oikeushenkilön rangaistusvastuu yhteisösakon muodossa. - Uutiset
12.11.2013 15.21
Katolta putoamisista sakkoja esimiehille ja yhteisösakot yrityksille työturvallisuusrikoksistaPeltisepänliikkeen työntekijän putoaminen 3,2 metrin korkeudesta ja vuokratyöntekijän putoaminen seitsemän metrin korkeudesta toi sakot esimiehille ja yhteisösakot yrityksille työturvallisuusrikoksista. - Uutiset
2.7.2013 6.28
Lentotuhkasta vaikeita palovammoja – yritys tuomittiin yli 100 000 euron korvauksiinPuunjalostuskonserni Versowood on tuomittu Hyvinkään käräjäoikeudessa yli 100 000 euron korvauksiin huhtikuussa 2011 sattuneesta työtapaturmasta, jossa hehkuva lentotuhka oli aiheuttanut kolmelle työntekijälle palovammoja, PAM kertoo. - Uutiset
29.5.2013 13.20
Tilastokeskus: Käräjäoikeuksissa ratkaistujen rikosasioiden määrä pieneni hieman vuonna 2012 - keskimääräinen käsittelyaika 3,2 kuukauttaVuonna 2012 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 63 600 rikosoikeudellista asiaa, mikä on lähes 900 asiaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Rikoslakia vastaan tehtyjä asioita ratkaistiin 51 400 ja muita lakeja ja asetuksia vastaan tehtyjä rikosasioita 1 100. Käräjäoikeuteen joutui rikosoikeudellisissa asioissa vastaajaksi 76 800 henkilöä. Keskimäärin asian ratkaisuun käräjäoikeuksissa kului 3,2 kuukautta. Rikosasioiden kokonaiskäsittelyaika – rikoksen tekopäivästä käräjäoikeuden ratkaisuun – oli keskimäärin 10,1 kuukautta. - Uutiset
15.2.2013 15.04
Työntekijän selkään työmaalla pudonnut deltapalkki toi sakot pääurakoitsijalle, vastaavalle mestarille sekä aliurakoitsijan työnjohtajalle ja toimitusjohtajallePohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta rakennustyömaan vastaavan mestarin 30 päiväsakon, aliurakoitsijan työnjohtajan 45 päiväsakon ja aliurakoitsijan toimitusjohtajan 55 päiväsakon suuruiseen sakkoon. Pääurakoitsijan käräjäoikeus tuomitsi 2 500 euron suuruiseen yhteisösakkoon. - Uutiset
11.2.2013 13.30
Nuorelle työntekijälle levyleikkurilla sattuneesta työtapaturmasta sakot työnantajalleKesätyöntekijän sormen vammautuminen toi joutsalaisen metallialan yrityksen toimitusjohtajalle 30 päiväsakon suuruiset sakot. Lisäksi yritys tuomittiin 3 000 euron yhteisösakkoihin. - Uutiset
3.12.2012 12.02
Ulkomailta – Ranska: Ei rikostuomioita vuoden 2000 Concorde-onnettomuudestaValitustuomioistuin on 29.11.2012 kumonnut rikostuomiot lento-onnettomuudesta, jossa kuoli 113 ihmistä. Continental Airlines joutuu kuitenkin maksamaan Air Francelle miljoona euroa korvausta maineen vahingoittumisesta. - Uutiset
5.11.2012 9.17
Yhtiölle 10 000 euron yhteisösakko liuotinaineiden aiheuttamassa ammattitautijutussaKäräjäoikeus katsoi tapauksessa, jossa painajana ja värivarastonhoitajana toimineella työntekijällä oli todettu toksinen aivosairaus, että yhtiön laiminlyönnit olivat jatkuneet yli kymmenen vuotta ja ne olivat lopulta johtaneet vakavan vamman syntymiseen. Laiminlyöntejä ei ollut pidettävä vähäisenä. - Uutiset
29.8.2012 7.15
UPM-Kymmene Oyj:lle 50 000 euron yhteisösakko työturvallisuusjutussaKeski-Suomen käräjäoikeus on 28. elokuuta 2012 tuominnut UPM-Kymmene Oyj:n 50 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon työtapaturman sattumiseen johtaneesta työturvallisuusrikoksesta. Yhteisellä työpaikalla oli laiminlyöty riittävästi tunnistaa ja selvittää tehtaalla tehtävään projektityöhön liittyvät riskit ja vaaratekijät, tehdä tarvittavat turvajärjestelyt, tiedottaa niistä asianosaisille ja valvoa turvallisten työmenetelmien käyttämistä. Useiden työmaalla samanaikaisesti työskentelevien urakoitsijoiden keskinäisessä yhteistoiminnassa oli puutteita. - Uutiset
14.6.2012 12.28
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisuja Ruotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat rangaistuksen mittaamista, lähdesuojaa, vahingonkorvausvelvollisuutta rikoksen johdosta ja lupa-asiaa puroon kohdistuvalle vesistöhankkeelle. - Uutiset
6.6.2012 14.28
Opettajalle sakot ja kunnalle 5 000 euron yhteisösakko oppilaalle sattuneesta tapaturmastaLempäälän kunta ja teknisen työn opettaja tuomittiin sakkorangaistuksiin 9. luokan oppilaalle sattuneesta tapaturmasta, jossa teknisen työn tunnilla kuumennetun puukon terä oli irronnut pajapihdeistä seurauksin, että oppilaan käsi oli vahingoittunut. - Uutiset
5.6.2012 8.51
Sakkoja työnantajan edustajille kuivaamotapaturmastaTuotantojohtaja tuomittiin maksamaan 25 päiväsakkoa ja työnjohtaja 15 päiväsakkoa tapaturmasta, jossa yrityksen kuivaamolla työskennellyt työntekijä oli mennyt käynnissä olevan valottoman uunin sisälle kuivaamon sivussa olevasta lukitsemattomasta huolto-ovesta ja altistunut kuumalle vesihöyrylle, mikä aiheutti hänelle laaja-alaisia palovammoja. - Uutiset
6.2.2012 9.18
Lihavalmistetehtaan työnjohtajalle tuomio työturvallisuusrikoksestaMikkelissä sijaitsevan lihavalmistetehtaan työnjohtaja tuomittiin 25 päiväsakon rangaistukseen tapauksesta, jossa lihasiiloa käsin kaapineen miehen käsi oli joutunut siilon sisällä liikkuneen osan ruhjomaksi ja vammautunut. - Uutiset
1.2.2012 10.55
SAK vaatii työturvallisuusrikoksista säädetyn enimmäisrangaistuksen kiristämistäNykyinen oikeuskäytäntö rankaisee vakaviin tapaturmiin tai jopa kuolemaan johtaneista työturvallisuusrikoksista käytännössä vain lievillä sakoilla.